SANASTA JALKAA, KEDOSTA AILAKKIA

  Kadonneet ponttoonit löytyivät. Ne ovat Mikkelissä Kiidon Kaken terminaalissa. Eilen kyllästyin odottamaan luvattua yhteydenottoa, soitin Kaukokiidon asiakaspalveluun. Sieltä käännettiin Mikkeliin. Minulle vastannut mies ei ensin Kaukokiidon oman tunnuksen mukaista lähetystäni koneeltaan löytänyt. Hän kysyi vielä nimeni ja toimitusosoitteen. 

  "Ai ne ponttoonit!", sanoi hän lopulta. "Pojat ovat sinulle niistä soittaneetkin."

  Minä utelin, että koska?

  "On siitä joku päivä."

  Varmaan on joku soitto tullut jostain tuntemattomasta numerosta, kun puhelin on ollut muualla. En ole pruukannut sellaisiin takaisin soittaa. Teki mieli kysyä, että onko teillä tapana soitta vain kerran, eikä edes tekstaria laiteta? En viitsinyt, olin niin onnessani, kun mies lupasi, että ponttonit matkaavat huomenna Potinlahteen. 

  Kopioin tähän Kaukokiidon seurannasta kopioidun tilanteen tältä aamulta:

  Tilaus vastaanotettu 22.5.2020 15:29      ✓ 

  Lähetys on noudettu lähettäjältä (40270 Palokka) 22.5.2020 16:39       ✓

  Lähetys on purettu terminaaliin Leppävesi  

  Lähetys on lastattu terminaalissa Leppävesi  

  Lähetys on purettu terminaaliin Mikkeli  

  Lähetys lastattu jakeluun terminaalissa Mikkeli  

  Lähetys on toimitettu vastaanottajalle (52100 Anttola)

  Jos seurantasivujen päivitys on tuolla tasolla, niin ihmettelen. Etätöistäkö johtuu? Ei ole päivittäjä fyysisesti nähnyt, että lähetys on lastattu tai purettu? Turha minua syyttää siitä, että soittele tuntemattomiin numeroihin!

  Huomiseksi on iskuryhmä laituritalkoisiin kutsuttu kokoon. Meitä on kaikkiaan viisi. Pitää olla "piällysmies", se, joka käyttää solmuruoskaa. Kuka pestin saa, on vielä arvoitus. 

  Huomenna on laituri laitureille tyypillisessä paikassa. Tarkoitan venelaitureita. Tämä toteamus puuta koputtaen. Olihan mr. Myrphykin kovan luokan optimisti.

  Syy siihen, että kirjoitan vielä tähän aikaan kauniina kesäaamuna on, että laskimme naapurin Hannun kanssa muikkuverkot koemielessä. On tuolla paikalla pari muutakin verkkojaan jokusina öinä pitänyt. Yleensa syvänteeseen ilmaantuu muikkuja juhannuksen tienoissa. 

  Kun saatiin omat verkkomme vetehen, usmuutti paikalle vene, hiljensi hyvissä ajoin vauhtiaan. Kun se oli huutomatkan päässä, kysyin: "Muikkuverkkojako tulitte laskemaan?"

  "Niitäpä niitä", vastattiin.

  "Kyllä tähän mahtuu" Oliko siulla verkot tässä pari yötä sitten?"

  "Oli joo."

  "Saitko mittään?"

  "Oli niissä kuutisenkymmentä muikkua."

  "Jos meille kahteen verkkoon tulee saman verran, on siitä tarpeeksi, hyvä ettei liikaa", tuumittiin Hannun kanssa. No, kohta se paljastuu; Hannun tulee kahdeksalta hakemaan minut kokemaan.

  Hyvällä mallilla on nyt asiat. Edellyttäen, että ponttoonit tulevat tänään, ja että talkooporukasta ei enempää kuin yhdelle ilmaannu "force majeure".

  Tänään on ohjelmassa, ponttoonien haun ja kiinnityksen lisäksi, ruohonleikkuuta. Ostin edellisellä kauppareissulla Mikkelin K-Raudasta Makitan trimmerin. Olen sillä tyypit ottanut. On se paljon parempi kuin moottorikäyttöinen. Ainakin minun tarpeisiini. On kevyt, on helpompi rajata kukkapenkkien laidat. Bensavehje sitä paitsi tuppaa vi***lemaan. Siima jumittuu usein. Samoin ainakin toinen leikkaava siimäpää katkeaa helposti, kun se osuu vaikkapa kiveen. Raivaussahassa on myös siimapää. Laite on kuitenkin liian raju, ja raskas myös, tuollaiseen "finistelyyn". 

  Puolisen tuntia trimmailin uudella värkillä. Laitteessa oli jo jonkin aikaa porakoneessa ollut akku, eikä se meinannutkaan kulua tyhjäksi. 

  Satasen maksoi akkutrimmerirunko. Tällaiset ovat minulle pieniä arkipäivän iloja, joihin on varaa, kun ei muuhun pahemmin törsää. Mielihyvästä kannattaa maksaa. Huomasin näet, että trimaaminen, joka on ennen ollut pakkopullaa, onkin ihan hauskaa puuhaa. 

  Kohta lähden rannalle odottamaan kalakaveria. Kun mahdollisesta muikkusouvista on selvitty, onkin vuoro odotella pahimman aamukasteen haihtumista, jotta pääsee leikkauksia tekemään. Ja ennen kaikkea on vuoro odotella puhelua Kiidon Kaken jakeluauton kuskilta.

  Loppuun pari aamun otosta: 

Pörriäisten unelmaketonen työntää puna-ailakkia. Onneksi ehti hieman ennen vuohenputken suurinta invaasiota.

Nousuvaa sananjalkatiheikköä. Ihan lempparikasvi.

AIKA ON

  Aika on lupiinien aloittaa kukintaa, aika on kiertää kuokan kanssa talon taustaa, metsän reunaa, yläaitan ympäristöä, kuokkien ylös kaikki huomatut lupiininalut. Sisyfoksen duunia! Olen monena vuonna sitä tehnyt. Reilu viikko sitten kun ällistelin tilannetta, olin iloissani, koska näytti siltä, että olin onnistunut lannistamaan suurimmaksi osaksi ei-toivotun kasvun noilta alueilta. Mitä vielä! Eilen huhkin hyvän tovin kuokan kera lannistamassa kaunista, mutta valtaamishaluista kasvia. 

  Lupiinia on täällä ollut iät ajat. Varmaan jo kuuskytluvulta isoäitini Emchenin toimesta istutettuna. 1970-luvulla lupiinia ilmestyi lisää, sillä Saukonsalon puolella kesäänsä viettävä herra O.M. jalosti lupiineista erilaisia värimuunnelmia. Niitä hän vuosien varrella täällä kyläilessään kiikutti silmien iloksi. 

  Kaunis lupiini kukkiessaan on. Ja on se lehdiltäänkin. Sanotaan kauneuden olevan katsojan silmissä. Minusta, lupiiniin kohdalla, kauneus on katsojan kantapäissä. Kantapään kautta ole oppinut tuota komistusta rajoittamaan, kantapäitä rasittaen myös. 

  Lupiinia kasvaa meillä talon takana sekä navetanmuurin kulmalla pieni ala. Talon tausta on varsinainen keto, jolla kasvaa lukuisa määrä erilaisia kukkia. Oikea pörriäisten unelma. 

  Lupiinit niitän ennen kuin ne ehtivät siementää. Silti saattaa joku jossain salaa päästä sukuaan jatkamaan. Olen Hilppaa jo pehmitellyt sellaiseen ajatukseen, että yritän hävittää kaikki lupiinit. Ihan senkin vuoksi, että jos vaikka kuntoni rapistuu, niin kuka niitä sutten suitsee?

  Pirulle pikkusormen anto on silkkaa typeryyttä. Olen pirua estänyt viemästä koko kättä useaan otteeseen. En omaani, mutta muidenkin kättä tulee puolustaa. Viitisen vuotta sitten kaivattetiin hansaruusupöhelikkö alapihalta pois, tehtiin nurmikoksi. Sekin pöhelikkö muodostui parista pensaasta vuosikymmenten aikana monen sadan neliön laajuiseksi. 

  Reilu kymmenen vuotta sitten tapeltiin jättipalsamia vastaan. Äiti-Elina sitä tietämättömyydessään tänne kiikutti. Viheliäinen kasvi. Sinkauttaa siemenensä kymmenien metrien päähän. Melkoinen pihanvaltaaja. Siitä päästiin kyllä eroon, sillä se lähtee mukavasti juurineen, kun varresta kiskaisee. 

  Nyt on lupiinitaistelu meneillään. Mutta ei sotaa voita yhden, eikä kahden, taistelun klaaraamisella. Tulevaisuus näytää, kumpi nujertaa kumman.

  On aika pestä talon ikkunat. Ulkopuolelta. Se käy vikkelästi masiinan avulla. Sellaisksi on maailma mennyt, että ilman akku- vähintään verkkovirtalaitetta tehdään tuskin edes pajupilliä. Tekniikka kyllä on renkinä oiva. Taitaa vaan isännöidä pian liikaa. 

  On aika pestä sauna. Ennen juhannusta se perinteisesti tehdään. Olen ominut tehtävän itselleni. Tekniikkaa apuna taas: pumpun kautta vettä ruiskuttelen. Melko iisi homma saunanputsaus on. Lattia mäntysuovalla ja katuharjalla, lauteen ja penkki mäntysuovalla ja laudeharjalla. lattiarallit ulkona mäntysuovalla ja varsiharjalla. Kun lauteen kuivavat, ne käsittelen parafiiniöljyllä.  

  On aika odotella ponttooneja. Eilen kyllästyin odotteluun, laitoin Taloon.com'iin sähköpostia. Tällaista:

  Hei. Ostin 22. toukokuuta teiltä kaksi putkiponttoonia. Tilausvahvistuksessa,  #4063478, sanottiin, että toimitusaika on 2-5 arkipäivää. 25. toukokuuta sain ilmoituksen, että tavara on noudettu Kaukokiidon toimesta terminaaliin Leppävedelle 22. toukokuuta. Sitten ei ole tapahtunut mitään. Ymmärrän kyllä, että ei minulle varta vasten lähdetä tuomaan kahta ponttoonia. Kohta on kuitenkin kolme viikkoa kulunut, laituri on muuten valmiina odottanut puuttuvia ponttooneja. Olen useana kesänä tilannut teiltä tavaraa. Aina on rahti tullut ajallaan. Nyt kyllä joku tökkii. Saatko selville, missä mennään.

  Jo parin tunnin kuluttua tuli vastaus:

  Hei,  kiitos viestistäsi ja pahoittelut toimituksen viivästymisestä. Olin yhteydessä Kaukokiitoon ja saamani tiedon mukaan lähetys 133014664639 on Mikkelin terminaalissa. Välittävät ajojärjestelijälle tiedon, että sinuun oltaisiin mahdollisimman pian yhteydessä jakoajan sopimiseksi. Olethan tarvittaessa uudelleen yhteydessä. Mukavaa viikonjatkoa. 

 Ystävällisin terveisin, Hannele  Asiakaspalvelu

  Taloon.com reagoi palautteeseen kiitettävästi. Ei se kuitenkaan välttämättä mihinkään vaikuta. Kaukokiito elää omaa elämäänsä, kuljettaa annetut tavarat omalla aikataululla siten, kuin se heidän reitteihinsä sopii. Taloudellisesti ja ekologisesti oikea menetelmä. On kai niin, että Anttola-Puumala-akselille ei ole isommin tavaraa toimitettavaksi. Hammasta purren hyväksyn. Mutta ei pitäisi, ihan tilausvahvistuksessa, kertoa perättömiä toimitusaikoja. 

  On aika, jolloin ponttoonit tulevat. Sitten on aika laittaa laituri koko komeudesaan ohi usmuuttavien kateuden kohteeksi. Vähän pelottaa se, saadaanko edes neljään mieheen kelluva osa kiikutettua veden väljään?!? Ponttoonit painavat yksistään lähes 150 kiloa. No, eiköpä se mene, kun saadaan ensin onnellisesti käännettyä oikein päin. 

  Paska paikka, jos toimitus ei tällä viikolla ilmaannu vastarannalle. Me lähdetään maanantaina Hollolaan, tullaan torstaina takaisin. Se on jo aatonaatto. Jää pian Jussin laituritanssit pitämättä!

  Laitan loppuun pari tämänaamuista kuvaa kasveista, joita ei edes minun suitsimisvimmani kosketa. Ensin liljoja...

...sitten unikkoja, jotka kohta puhkeavat rehentelemään punaisella olemuksellaan.

TUULI TUULI, TUULI TYYNTYI

  Pari päivää on tuullut. Sellaiset 5 - 6 sekuntimetriä. Ei mikään hitonmoinen hiivari, mutta kun suunta on ollut sellainen, että rannalle, pihaankin, on hönkinyt, niin ei ole helteeksi heittääntynyt.

  Hyvin pääsi Matti lauantaina lauttoineen hiekaa tuomaan kaakkoistuulella...

 ...ja hyvin saatiin Jonin kanssa eilen kaksi pätkää laituria paikoilleen lounaistuulella. 

  Sen vuoksi olen hyvällä tuulella. 

  Ei näytä kuvissa, että juurikaan tuulisi, mutta ne valehtelevat. Tai on nappaamishetkellä sattunut tyvenempi hetki. Nyt, aamuvarhaisella, on järven pinta rasvatyyni. Pientä sateen uhkaa on, mutta ei taida päälle osua. 

  Perhe Tiilikainen lähtee ap. kohti Espoota. Me ajellaan kaupunkiin. Viikon eväät ostetaan, muutama muu asia toimitetaan. Sitten odottamaan puuttuvien ponttoonien saapumista. Koska odottavan aika on pitkä, täytyy keksiä sijaistoimintaa. Saattaa jotakin pientä löytyä ilman erityistä pään raapimista.

  Rauha siis vallitsee Etelä-Savossa, Mikkelin kaupungin Anttolan alueella, Luonterin eteleläisellä rajalla, Avokkaansaaressa, Saarelan tilalla. Juhannuksen tienoilla on täällä taas vilskettä, jos ei kovin kehnoksi sää muutu.

  Eilen kävivivät Taina, Haneli, Anni ja Katriina kahveella. Oikeastaan ei kahvihampaan pakotus heitä tänne ajattanut, Liisaa tulivat katsomaan. Taina ja Haneli eivät olleet tyttöä vielä nähneetkään, Anni ja Katriina kerran, kun Liisa oli kai pariviikkoinen.

  Kahvit juotiin, tuoreen raparperipiirakan ja vieraiden tuoman jäätelön kera. Haneli lupasi tulla Ikolan Tonin kanssa talkoisiin, kun laiturin loppuosat paikoileen viedään. Toni voi samalla katsoa, mikä vaivaa verannan sähköjä. On näet ollut ongelmia valojen ja pistorasioiden kanssa. Ongelman syystä en tiedä, mutta laatu on sellainen, että ne eivät toimi.

  Niitä näitä turistiin, vielä rannalla istuksittiin. Ei ollut itikoita. Vaikka olisi jo kausi käynnissä, niin tuolla tuulella ei niistä haittaa olisi.

  Siinä rouvat arssinoivat, mitä sitten arssinoivatkaan.

Tässä vieraat nousevat alukseen kapteenin tiukkoja ohjeita noudattaen.

  Nyt alkaa pirttiin vääntäytyä muitakin. Hilppa sekä Joni ja Iiris ilmestyivät silmiään hieroen. Anna ja Liisa nukkuvat vielä varmaan reilun tunnin. Mukava lapsi, Liisa, kun nukkuu jo yöt läpeensä, tai yhdellä aamuyön syöttösessiolla. 

  Tässä Joni lukee lapsille iltasatua. Liisakin tuntuu olevan juonessa kiinni. 

  Tässä Peppe-pappa poseeraa Liisan kanssa. Täytyy sanoa, että nuorempi on kuvassa edukseen. Ei varmaan nuoren iän vuoksi pode kuvakauhua. En minäkään kyllä pode, mutta vuodet ovat tehneet duuninsa, ihan huolella. (Nämä kuvat by Anna)

  

  Taidan tähän lopettaa Hectorin "Monofilmharmiikon" toteamukseen

 Kun lopetin, ne kysyi vaan: "sä miksi aloitit?"

EI OO EES LAITURIA, MUTTA HIEKKAA ON!

  Eilen oli sadepäivä. Ei siitä sen enempää. Tänään hävisi laituri. Parivaljakko Joni & Peppe riehui pari tuntia, niin vanha palvelija oli uitettu vevevajan toiseen päähän ja kulkusillat hinattu lähelle loppusijoituspaikkaa. Laituriosa vedettiin maalle. Kuivahtakoon siinä, niin on kevyempi siirtää ylemmäs. 

  "Ei oo ees laituria", sano Iiris. "Ei pääse uimaan!"

  Ei asia oikeastaan miksikään ole Iiriksen kannalta muuttunut. Samalla tavalla pääsee jalkojaan kastamaan, kuin laiturin päästä. Minä näet kysäisin, kun Iiris tuli saunasta eräänä iltana, että uitko?

  "Uin!", vastasi tyttö.

  Minä onnittelemaan hienon suorituksen johdosta, mutta Iiris ehti korjaamaan, "uin jaloilla", eli likka oli vain uittanut varpaillaan!

  Kun vanha palvelija oli poissa, ponttoonit irroitettu uusiokäyttöön, piti kääntää uusi laituri selälleen. Minä sitä jo eilen fundeerasin, että ei taida piru kahteen mieheen kääntyä! Sen verran kokeiltiin nostaa, että katsoin parhaaksi olla selkiämme niukauttamatta. Laiturin vaurioitumista ajattelin myös; jos se kyljelleen saataisiin, ja sitten se rymähtäisi hervottomana selälleen, niin varmasti jotain ikävää tapahtuisi. Siis päätin, että irrotetaan osa kansilaudoista. Ei montaa minuuttia siihen mennyt. Nyt kääntyi laituri, ei suitsait, mutta ei tarvinnut viimeisilleenkään puristaa. 

  Laitoin kolme vanhaa ponttoonia paikoilleen. Eivät tulleet eilenkään uudet. Olen joka monen keväänä Taloon.com'ista tavaraa tilannut, ja aina ovat ajallaan tulleet. Nyt tökkii. Tämä ei ollut maksettu mainos, eikä kilpailevien nettirautakauppojen maksettu solvaus. Kunpahan mainitsin. 

  Tässä saa laituri kellotella, kunnes loput ponttoonit tulevat. 

  Kello oli jo puoliväksi edennyt. Siis grillaamaan. Sadettakin oli luvassa. Ajattelin, että Lautturi-Matti ei tänään tule, koska on navakka tuuli ja sateen uhka. Mutta eipä aikaakaa kun hän pirautti, että on tunnin kuluttua rannassa. Ja niin tuli...

.

...ja oli...

...ja hiekkaa levitti...

...ja Peppe päivysti...

  ...ja halpa katsomo mylvi.

  Mitä lie tunti, jos sitäkään, pörräsi kone, ja hiekka oli vaihtanut osoitetta. 

  Matti kertoi olleensa aamuseitsemästä liikkeellä lauttoineen, ja keikkaa vielä tällä päivälle oli sovittuna. Ehti sentään kahvit hörppäämään. 

  

  Sää suosi; ei vesipisaraa hiekkahomman aikana tullut. Mutta tuuli. Kaakosta puhalsi, eli Saukonsalon puolelta suoraan rannalle. Olisi minulta saattanut jäädä lautta rantaan luotsaamatta. Tai ei olisi, mutta väärään paikkaan olisi mennyt. 

  Nyt on mieli köykäinen, kun saatiin lopulta hiekkaa rannalle. Huomenna päästää Jonin kanssa laittamaan kaksi kulkusiltaa paikoilleen. Saranoitavat osat jäävät ensi viikkoon. Edellyttäen, että ponttoonit tulevat. Laituriosan vesillelaskuun täytyy masinoida kolme äijää lisäkseni. Eiköhän muutaman kilsan säteellä löydy. Jos ei halukkaita, niin ainakin sellaisia, jotka eivät ilkeä kieltäytyä. 

  Tiilikaiset lähtevät Espooseen maanantaina. Me mennään Mikkeliin täydentämään jääkaappia ja pakastinta. Viikko ollaan kaksin, muutamaksi päiväksi Hollolaan, ja ennen Jussia takaisin. Niin se kesä menee. Kohta juhannus, sitten alkaa päivä lyhetä. Onneksi hitaasti. Ei montaa kukonaskelta ehdi yö pidetä, kun kanttarellejä alkaa nousta. Toivotaan niin. 

  Ulkona on pilvisen hämärää, mutta ei oikein jaksa sataakaa. Onneksi eilen ja viime yönä ropotti ihan tolkusti. Teki hyvää äsken uumoilemalleni kanttarelli-invaasiolle. 

  Iiris, Anna ja Hilppa pelaavat edessäni muistipeliä. Siinä mielessä pysyn kuusalla pelin kulusta, että Iiris hihkuu kaiken aikaa. Ilosta, jos saa parin, harmista, jos joku muu saa. Nyt peli loppui. Anna voitti, Iiris ja jakoivat toisen sijan. 

  "Tyhmä peli", totesi Iiris. Ei ole vielä oppinut häviämään. No, kyllä elämä siloittaa. Liisa ei vielä siloituksia kaipaa. Kellottelee tyytyväisenä lattialla ja vetelee jaloillaan river dancea. 

  

  Ministerit eroaa, korona hipuu, ainakin tällä erää, Avokas elää elämäänsä. Eläisi, vaikka ministeri ei eroaisi, korona ei hiipuisi. Asiat vaan menee tavallaan, me eletään omallamme. 

JUTTUA YLI OMAN TARPEEN

  Nyt tuuppaa juttua enemmän kuin olisi suotavaa. Mutta kun tulee, minkäs teet? Tässä sitä siis. 

  Täysi työpäivä tuli tehtyä. Minä hyökkäsin valmistelemaan laituriprojektin jatkoa jo seitsemältä, aloittelin kulkusilta kakkosta, kun Joni vähän myöhemmin liittyi joukkoon. Mehän duunattiin ilman isompia taukoja. Minkä nyt käytiin hirvipaisitia välillä syömässä (kiitos Taina ja Haneli). 

  Iiris heilui välillä hetken apuna. Enempi työnjohtotehtävissä. Koska Iiriksellä ei ole vakituista työsuhdetta laiturifirmaan, ehti hän enimmäkseen puuhailla, mitä tuon ikäisten tuleekin puuhailla, mm. puhallella saippuakuplia. Oli tytöllä oikein sarjatulivehje.

 

  Kolmeksi oli ilmoitettu kahvin olevan valmiina. Niin oltiin mekin. Kaksi kulkusiltaa ja kelluva osa naplikoitiin kuin aika pojat. Putkiponttoońit puuttuvat. Kaksi uutta eivät ole vielä edes tulleet. 22. toukokuuta ne tilasin. 2-3 arkipäivää kehuivat ennen tilausta olevan toimitusajan. Tosin pian, kun olin tilauksen tehnyt, tuli Kaukokiidolta maili, että tavara on noudettu, mutta toimitus on 5. kesäkuuta. Eli huomenna. Ei näy vielä olevan kuljetuksessa, kertoo seuranta. Toivottavasti tulevat huomenna, ehtivät sopivasti sotaan. 

  Kolme muuta ponttoonia on nopeasti napattu nykyisen laiturin alta. Jos ei kovin huomenna vettä pieksä, puretaan varmaan laituri pois tieltä. 

  Puuttuvat laiturista myös reunalaudat, mutta ne laitan vasta sitten, kun rakennelma on paikoillaan. 

  Tässä kolme kulkusiltaa nätisti pinossa ja suojassa. Ehtivät linnut niille paskomaan sitten, kun ovat ammatissaan. 

  Pihalla makaa varsinainen laituri. Nätti ku mansikka, sano. Kelpaa siihen paatti luotsata, aurinkotuoli kiikuttaa.

  Kahvin jälkeen hyökkäsin vielä leikkaamaan osan nurmikkoa. Viikossa on kasvanut melkoisesti uusi ruoho verannan ja kasvimaan välillä. Juuri kun sain sen ajeltua, alkoi tihuuttamaan vettä. Ei isosti, mutta pahimmoilleen kastelemaan. 

  Huomenna taitaa sataa enemmänkin. Tarpeeseen tulee vesi. Eikä meidän hommia haittaa. Eli aikataulussa, jota ei ole, ollaan. Aikataulu, jota ei ole, on paljon miellyttävämpi, kuin aikataulu, joka on. Sen vuoksi, että aikataulussa, jota ei ole, yleensä pysytään, kun taas aikataulusta, joka on, enimmäkseen rivetään pahasti. Jos en muuta, niin tuon opin mestariajoillani. 

  Puoli viisi oli päivä töitten osalta siinä. Tulin tupaan, otin vekottimen eteeni, ryhdyin juttua, jota tulee yli oman tarpeen, suoltamaan. Mikäs suoltaessa, kun on liikaa. Vaikka sanassa, tai jossain, sanotaan, että köyhä antaa vähästään, rikas ei paljostakaan. Vai oliko se sanassa, että hyvä antaa vähästään, paha ei anna paljostakaan? En tässä sitä aja takaa, että olisin rikas tai hyvä. Vaan että sanoja tuntuu olevan liikaa. Eivätkä sanat ole rahaa tai muuta omaisuutta. Sanat ovat olevia ja tulevia, meneviä myös. Joten pannaan kierrätykseen. Joka ainoaa sanaa saatte vapaasti lainata. Mielellään kuitenkin niin, että ei kahta enempää peräkkäin. Tuskin sellaiseen kellään edes halua tai tarvetta on? Eiköhän ystäväpiirini ole kuta kuinkin omavaraista sanojen suhteen. 

  Kuten huomaatte, juttua lykkää yli oman tarpeen. Silloin käy näin; jutussa ei päätä ei häntää. Tai päätä häntä ite. Mikäs minä olen omia tekeleitäni arvioimaan?

  Jotta ei pääse unohtumaan: on meitä täällä kaikkiaan kuusi. Iiris, Joni ja minä ovt tulleet jo mainituiksi, tekemisemme kuvailluksi. Mainittakoon, tasapuolisuuden vuoksi, että Hilppa on huolehtinut ravintopuolesta kiitettävästi, ja Annalla on puuhaa Liisan kanssa. Maitoa tarvitsevat vauvat, ja ovat tunnetusti melkoisia paskojia. Väliaikoina, kun eivät syö, pasko, tai nuku, ne saattavat myhäillä mielissään. Ja usein, kun Liisasta on kyse, allekirjoittaneelle.

  Kohta on aika lähteä Jonin lämmittämään saunaa. Aika tavalla tarpeeseen tulee. Kävi tuuli sellaiselta kantilta, että sirkkeli sylki purut suoraan sirkkelimies Peppen päälle. En siitä pahoilleni tullut. Välillä nappasin lasit päästä, puhaltelin isommat pölyt pois, lauleskelin perään "Miks oon mä puruinen".

  Taitaa olla aika lopettaa. Eivät sanat suinkaan ole lopussa, jutut kuitenkin ovat vähenemässä. Ja vaikka yli oman tarpeen juttua tulee, kuten sanottu, niin kukas sitä viimeistä juttuaan muille jakaa? Siitä pidetään kiinni kynsin hampain, kaksin käsin, vartalo-otteella. Tiijä koska tulee niin tiukka paikka, että sitä viimeistä juttua tarvitaan. Ettei jää viimeiseksi jutuksi se, että ei ole viimeistä juttua.

HEKTISIÄ HETKISIÄ

  Elämää on ollut Saarelan tilalla. Aamusta iltaan riittää tapahtumaa. Nyt tulin omiin oloihini saunatupaan rauhoittumaan. Me näet Hilpan kanssa nukutaan täällä. Perhe Tiilikaisen on parempi bunkata talon makkareissa. Eivät uuden jäsenen kanssa enää oikein saunatupaan mahdu. No, kohta Iiris on kasvanut niin isoksi, että vetäytyy asustamaan nukkuma-aittaan, omaan rauhaansa. Mutta se on sitten se. 

  Aamupäivällä naplikoitiin Jonin kanssa yksi kulkusilta malliksi. Huomenna tehdään kaksi. Päivällä syötiin verannalla. Kuvassa kylläistä porukkaa.

  Koska oli kaunis ilma, kului iltapäivä pihalla telmiessä. Vanha, ja kuin ihmeen kautta ehjänä säilynyt kahluuallas piti Iirikselle täyttää. No, kyllä Saimaassa vettä piisaa.

    Vesisotaa kävivät Iiris ja Joni välillä ankarasti. Minuakin mukaan houkuteltiin, mutta otin maltillisen kannan. 

  Kahvi juotiin pihalla. Sitten istutettiin Liisalle omenapuu. Auringon painuessa koivujen taa kastelin taimia ja muita viljelyksiä. Joni lämmitti saunan. Kylvyn päälle paistoi emäntä nokkoslettuja, kiilaruoaksi raparperikiisseliä. Terveellistä, eikö? 

  Kun tässä nyt naputtelen, huomaan, että en ole eilisaamun jälkeen katsomut toosaa pätkääkään. En suoraa, en suoratoistoa, en tallennetta. Eikä ole vieroitusoireen tilkkaa. Ei tarvita laastaria tai purkkaa. Pääsee paheistaan helposti eroon, kun lapsi perheineen tulee pirttiin. No, ei tv:n katselun suitsemiseksi kai ole lääkitystä saatavilla. Sitä paitsi kun Tiilikaiset poistuvat, napsahtaa toosa auki monta kertaa päivässä.

   Hyvä homma, että saadaan laituri vesillelaskua vaille varmaan huomisen ja perjantain aikana. Tulee sekin mieliharmi poistettua melko mieliharmittomasta elämästä.

  Totta se on. Melko mieliharmitonta elämää on onni meikän elellä. Kaikenlaisia hetkellisiä päännousemia tosin välillä pälkähtää. Ihan suotta, useimmat. Kunpahan turhanpäiten rassailen. Oikeita mieliharmeja ei tosiaa, ja onneksi, liiemmin ole. Eli seesteistä eläkeaikaa tässä eletään. Väliin pujahtavat soraäänet sulosointuja riitasoinnuiksi muuttamaan. Ei haittaa, ilman olisi liian imelää elämä. 

  Soraääniä kuullaan viikonloppunakin. Lautturi Kiljunen mesetti eilisiltana kysymyksen: "Käykö hiekantuonti viikonloppuna?"

  Minä vastaamaan "käy!"

  Matti lupasi tarkennetun aikataulun ilmoittaa, kun se hänelle selviää. Jos kaikki menee kohilleen, eli ei niin, kuin saksalaisiin sota, on ensi viikon alussa ranta tiptop. Ei muuta kun kahlailemaan ja käsipohjaa polsikimaan. Ja veneitä mahtuu näillä vedenkorkeuksilla laituriin useita. En silti ala huutelemaan, että laitoin saunan lämpiämään, oluttakin on. Muuten kyllä, mutta kun ei ole olutta. 

  On tullut viime aikoina jaettua juttua ja kuvia, että itseäkin hirvittää. Elekeepä huolia! Kyllä se tasottuu. Nyt vaan eletään hektisiä hetkiä tenavien ja laiturihommien kanssa. Voi olla, että syssymmälläkin juttuja tiuhaan jakelen, mutta ei niissä vissiin hektisyyttä aina esiinny?

  Vieläpä Liisasta pari otosta. Ensimmäisessä tyytyväinen tyllerö myhäilee Peppe-papalle.

  Toisessa yrittää hän otsa kuvitteellisessa kurtussa päästä edes puoli vaaksanmitaa eteenpäin. Ei meinaa onnistua, mutta vielä tulee aika, jolloin ei Peppe-pappa perässä pysy.

VIERAITA JA PUUTAVARAA

  Päivällä tulivat Tiilikaiset. Anna, Joni ja Iiris ensi kertaa tänä kesänä, Liisa ensi kertaa ikinä. Ilmakin oli ollut sopiva Liisa-tytön ensimmäiselle venematkalle. Peppe-pappa pääsi liiveihin pynttääntynyttä Liisaa rutistamaan.

  Iiris oli mökillä heti kuin kotonaan. Muistissa olivat kaikki lelujemmat, hiekkalaatikkotavarat...

...ja trapetsi piti laittaa, taitoja esittää.

  Entäs Liisa? Kotiutui mukavasti. Ei ainakaan isompaa äittelyä ole kuulunut. Vaikka "suoriks sannoin" en ole kaiken aikaa ehtinyt Liisan olotilaa syynäilemään.  

  Oli kalan savustusta, oli tomaatille "kasvihuoneen" kasaamista. Ja neljän kantissa tuli puutavara Potinlahteen. Me Jonin kanssa sitä hakemaan. Viisi reissua tehtiin. Alla tullaan ensimmäisen lastin kanssa. Varovaisia oltiin, viisi kuusi metriä pitkää kakkosvitosta vain.

  Seuraavilla kerroilla lastattiin vähän ronskimmin tavaraa kyytiin. Nyt on läjä täällä.

  Joku kun siitä vielä laiturin jalostaisi. Laituri siitä kyllä tulee, omalla ajallaan, tahdillaan. Tulevina päivinä on varmaan muutakin tekemistä. Joni on tosin apuna. Oli jo tänään tosi tarpeeseen, kuljetusapu.Varmaan huomenna kahdestaan ainakin aloitellaan kulkusiltojen tekoa. Minä pätkin sirkkelillä, Joni ruuvaa kiinni. Näin olen asian kuutioinut. Kulkusillat aion tehdä sisällä veneliiterissä, siellä kun hyvin mahtuu. Kelluva osa pitää ruuvailla ulkona. Kyllä senkin vajassa mahtuu tekemään, mutta ei piru mahdu ulos. Ilman moottorisahaa. Eikä oviaukon leventäminen ole kovin järkevää toimintaa. 

  Tänään on ollut pitkä päivä. Puoli kahdeksalta lähdettiin Mikkeliin kauppoihin. Sieltä palattiin yhdentoista maissa. Pian tulivat Tiilikaiset. Nyt on ilta koittamassa. Liisa kävi jo saunamajuri Jonin lämmittämän saunan alkulämmössä pesulla. Joni haki tytön ylös, Anna, Iiris ja Hilppa jäivät saunomaan. Kun ovat puhtoisia, mennään me Jonin kanssa löylyihin. Ja uimaan, ainakin minä. 

  Huomenna on kai yhtä leppoisa keli kuin tänään. Mikäs siinä. Ei tarvitse sisällä nuhjuta. Kenenkään. 

  Nyt lähestyy saunavuoro. Siitä hyvä vuoro, että buukkauksia ei enempää ole. Saa olla rauhassa aikansa.