DEMOSTHENES

  Kuka oli se antiikin kreikkalainen, joka pääsi eroon puheviastaan huutamalla aaltojen pauhussa suu täynnä kiviä? Asia tuli mieleen toosaa tuijoitellessa. En muistanut. Oli pakko googlettaa. Hän oli Demosthenes. Pitääpä Annalta kysyä, miten logopedia suhtautuu moiseseen keinoon?
   Logopediahan on tieteenala, joka tutkii laaja-alaisesti ihmisäänen, puheen, kielen ja kommunikaation normaalia toimintaa sekä sen häiriötiloja ja näiden kuntoutusta. Logopedian tutkimustuloksia sovelletaan käytännön puheterapiassa (Wikipedia). Mutta kuka opettaa puhetaitoa, eli retoriikkaa? Ei kai kukaan? Eikä retoriikka ole tieteenala. Ehkä kuka tahansa sellainen, jolta voi jotain opittavaa ammentaa, sopii kuitenkin retoriikan opettajaksi?
  Kun kaikkitietävää, kaikken näyttävää, kaikkivoipaa uutisvirtaa katselee, huomaa, että molemmille, logopedeille ja retoriikan opetukselle, on tarvetta. Puheviat ovat yleisiä, eivätkä ne saisi ketään ärsyttää. Retoriikan puute on ennemmäkin sääntö kuin poikkeus. Puhetaitoa tavalliselta dallaajalta, puolijulkkiselta, tai vesilaitoksen työnjohtajalta, ole syytä vaatia. Kieliopillisesti jonkinlaista tolkkua tosin kaipaan. Toisaalta: ei huonolla suomenkiellä puhuttu särähdä läheskään yhtä lujaa kuin kirjoitettu. Sanoo pedantti-Peppe, mies, jonka blogit sisältävät lukuisia määriä niin kirjoitus-, kuin kielioppivirheitä. Kunpahan löpisen. Joskus vaan ipottaa, ottaa pattiin pienikin asia. Taidan totta vieköön olla pedantti-Peppe, tuttujen kesken pilkunnussija-Pertsa.

  Asiassa eteenpäin. Välillä jää jostain kuunnellusta kappaleesta, jokin säe, ehkä vain sanapari, mieleen. Niin kävi aamulla. Kuuntelin Vesteristä. Yhtyeineen, tietysti. Tällaiset tarttuivat kaaliin, ehkä se ei ole avomeri. Vesterinen Yhtyeineen laulaa nimittäin biisissä  "Suuntavaistolla":

  Saatan olla outo mies
  Vintti pelkkää ulappaa

  Tai biisissä  "Turunlinnan muurilla" aika koskettavasti: 

  Nyt mä tiedä miksi elää kannattaa
  Ne on ne hetket jolloin polvet notkahtaa

  Mikäli olen oikein ymmärtänyt, tuossa notkahduksessa ei ole kyse nyrkkeilijän tuntemuksista.

  On sanoituksia ja sanoituksia. Isoa merkitystä ei niissä monasti ole, ei ole varmaan edes haluttu. Joissain voi olla merkitystä niin merkillistä, ettei sitä oivalla. Joissain on sitten kekseliäitä kielikuvia. Vesterisellä on juuri näitä. Kuten myös Heikki Salolla ja J. Karjalaisella. Hectorin lyriikka on enemmän harkittua, merkityksellisyys tarkoitettua, usein onnistunutta.
  Sanat ovat minulle tärkeitä. Se että kielitaitoni on kehno, kismittää. Vaikka eivät Dylanin Bobin tekstit taida aina ummikkojenkeillekään aueta.

  Minä siivosin aamulla parvekkeen, pesin parvekelasit sekä kaikki ikkunat. Hilppa kyllä avusti parvekkeen puunaamisessa. Tulee aina ihan mukava olo, kun saa jonkun homman duunattua.
  Huomenna mennään siistimään takapiha. Ei siellä paljon possakkaa ole; Hilppa hoitelee kukkapenkit, minä leikkaan omenapuun. Harvoimistakaan ei taida juuri olla, kun tuli syksyllä se  hoidettua.
  Pitää nuo kevätpuuhat tehdä, jotta niiden puolesta voidaan kevein mielin lähteä isompaa puutarhaa mylläämään.

  Vedet ovat Anttolassa auki, sanoi Haneli, kun hänelle soittelin. Pitemmät lahdet ovat vielä jäässä, Potinlahtikin varmasti, mutta eiköpä se muutamassa päivässä ainakin läpipäästäväksi sohjoksi muutu. Eli viikon sisään Anttolaan suunnataan. Varmaa päivää ei vielä osaa sanoa.

  Viime vuonna mentiin saareen 27. huhtikuuta. Aika samoihin vetää tänä vuonna. Vaikka viikkoa aikaisemmin olisi päässyt. Laitan siis obligarorisen loppukuvan viime vuoden huhtikuun 27:ltä päivältä. Kuvassa on Leppäniemi kierretty, Avokkaansalmen suu etuvasemmalla, oikealla Potinlahti, alkavat siintää kuskin silmiin. Näin on, vaikka kuskin kamera osoittaa taakse päin, eli Leppäniemi vasemmalla, Härönsaari oikealla.

HUOMIOITA TIEN RAVEISTA

  Aamulla suuntasin lenkkini välillä Ala-Okeroisten tielle. Noin kilsan sen viertä kävelin. Ryhdyin piruuttani seuraamaan, mitä kaikkea kevyenliikenteenväylän ja itse tien välisessä ravissa näkyy. Monia kymmeniä kertakäyttömukeja ja niiden kansia, pikaruokalaatikoita, karkkipusseja ja suklaapatukkakääreitä, täysi muovikassi (jonkun paskiaisen roskapussi), kaksi AA-patteria, yksi litran piimätölkki, neljä aurausviittaa, useita juomatetroja tai -tölkkejä, tupakka-askeja, nuuskarasioita, puolikas pölykapselista, kaksi heijastinta, yksi kuollut harakka, sekä pätkä kyllästettyä terassilautaa. Ja tämä kaikki tien toisesta ravista, toinen oli näkymättömissä.
  Kun asiaa jälkikäteen mietin, niin pölykapselin puolikkaan ja aurausviitat ymmärrän; ne eivät ole tahallisesti raviin joutuneet. Ei ehkä laudanpätkäkään. Eikä harakka. Mutta muut on nakeltu auton ikkunasta surutta ulos. Saatanan tunarit!
  Toki juomamukeista ja roskaruokapakkauksista osa oli jo  kauan maassa lojuneita, eivät siis viime yönä ilmestyneitä, mutta ulos ne ikkunasta nakattu joka tapauksessa.
  Ilokseni panin merkille sen, että tupakkilootat ovat vähentyneet, samoin natsat. Muutamia vuosia sitten saattoi joku tienpätkä olla kylvettynä natsoilla, nyt ei bongaa kuin yhden sieltä, toisen täältä. Myös panin merkille, en ehkä ilokseni, mutta kuitenkin, että nuuskarasiota näkyi tuolla kilsan matkalla suunnilleen sama määrä kuin tupakka-askeja. Kertoo kai jotakin tapojen muuttumisesta?

  Ylesluonteisesti on sanottava, että ympäristö, ainakin Hollolassa, on siistiytynyt. Kun aloitin vakituisen lenkkeilyn reilu kymmenen vuotta sitten, saattoi vastaan tulla jos vaikka mitä. Enää ei keskellä metsää törmää rikkinaiseen sohvaan, kelvottomaan kirjahyllyyn, tai lyyhistyneeseen parivuoteseen kaik' patjoneen. Kai kovapäisimmätkin ovat tajunneet, että sellaiset saa ilmaiseksi viedä jäteasemalle. Ja vähemmällä hikimäärällä kuin minkä pitkälle kuusikkoon raahaaminen tuottaa.
  Samoin ovat kuvaputkitelevisiot, kahvinkeittimet, pulsaattoripesukoneet, ja hiiligrillit nykyään harvinaisia. Rakennusjätettä, mm. gyproclevyn paloja ja villaeristeitä olen bongannut. Johtuu siitä, että niistä täytyy pieni maksu jäteasemalla pulittaa.
  Kymmenisen vuotta sitten näin tuossa lähellä, Kunnantien ojassa, putkiradion. Näytti ulkoisesti ihan siistiltä. Kyllä sillekin olisi varmasti järkevämpi loppusijoituspaikka löytynyt. 
  On selvää, että ihmiset ovat kovasti parantaneet tapojaan. Roskaaminen on vähentynyt, kierrätys lisääntynyt, ilmaiset jätteidenkeruupisteet ovat tulleet tutuiksi. Kunhan lopettaisivat roskien auton ikkunasta pihalle syytämisen. Luultavasti nuoret aikuiset sitä eniten harrastavat. En kuitenkaan syyttävää sormea roskansyytäjiiin ikärakenteen perusteella mene nostamaan. Nimittin tuossa lähibensiksellä ST-Ykkösen kylmäasemalla sattui taannoin niin, että tankatessa huomasin eräästä  autonikkunasta syydettävän pihalle papereita, kauppalappuja, ostokuitteja, ties mitä roskaa. Kahden mertrin päässä oli roskakori. Ei vaan jaksanut ovea avata, sinne roinaansa kiikuttaa, pitkälle keski-ikään ehtinyt, vanhuuttaankin kolkutteleva, rouva. Meinasin mennä mainitsemaan, mutta tankkaus oli kesken, ja ennen kuin ehdin, tallusteli herra lippis vinossa, tuulipuku kahisten, autoon, he sörnäyttivät baanalle.

  Otsikko HUOMIOITA TIEN RAVEISTA, ei, kuten huomasitte, käsitellyt raveja. Tai käsitteli, mutta ei raveja. Ei Ala-Okeroistentiellä ole, ainakaan sataan vuoteen, raveja edes järjestetty.

  Huomaatteko, ei sanakaan koronasta! No, lopuksi siihen liittyen: Jos, ja kun, me saareen seitsemän todetun tartunnan kunnasta mennään, mennään me 32:den todetun tartunnan Mikkeliin. Matkustaminen on aina riski, ymmärrän sen. En kuitenkaan osaa maankaatosyntinä, ankarasti rangaistavana rikoksen, pitää tällaista, etenkin, kun saletisti olemme ylivarovaisia, vastuullisia vakavasti.

  Loppuun kuva aamun lenkiltä. Ei tässä näy yhtään kertakäyttömukia. Kun jaksaa harjulle kivuta, näkyy melkein Stadiin saakka. No, ei ehkä ihan.

ASIANTUNTIJAT

  Asiantuntijat ovat tapetilla. Joka laarista tulvii asiantijoiden lausuntoja. Niihin nojaa hallitus, niihin nojaa oppositio. Näillä on vain eri asiantuntijat.
  Joku asianatuntija sanoo, että oli oikein avata Uudenmaan rajat, toinen sanoo, että se oli karmea virhe.
  Joku asiantuntija sanoo, että rajaa ei olisi oikeudellisin perustein voinut pitää kauempaa suljettuna, toinen sanoo, että se olisi ollut mahdollista.
  Joku asiantuntija sanoo, että hengityssuojaimia ei ole välttämätöntä käyttää, toinen sanoo, että niitä on ehdottomasti käytettävä.
  Mihin tässä uskoo? Ei ainakaan asiantuntijoihin. Siis mihin sitten? Herää kysymys, tunteeko asiantuntija asiansa? Vai luuleeko asiantuntija tuntevansa asiansa? Vai julistaako asiantuntija agendaansa löyhin perustein? 
  Itse asiassa onko asiantuntija edellytykset jossakin määritetty? Onko niin, että asiantuntija voi tuntea asiaansa huonosti. Tai ei ollenkaan? Wikipedia määrittelee näin: Asiantuntija on henkilö, jolla on kanssaihmisiään selvästi perusteellisemmat ja laajemmat tiedot joltakin alalta. Siis on, määritetty. Kuinka sitten voi olla, että asiantuntijat ovat samasta asiasta täysin eri mieltä? Sehän tietysti johtaa siihen, että kukin uskoo sitä asiantuntijaa, joka viesti miellyttää enemmän. Se taas johtaa suukopuun, riitaan, nahinaan, käsirysyyn, pahimmillaan kapinaan tai vallankumoukseen.

  No joo, tuon epämääräisen asiantuntija-tittelin alla lausuntojaan antavat saavat minusta olla ihan mitä mieltä tahansa. Laitan tähän kohtaan varmaan usein toistamani määritelmän. Määritelmä ei tietysti ole minun, kuten kuvasta ilmenee:

  Siis asintuntijoista viis. Mutta kun tutkijat, lainoppineet, terveysalan huiput, antava vastakkaisia lausuntoja, alkaa lopultakin usko kaikkeen horjua. On saletti juttu, että aivoillaan ajattelevaa ihmistä alkaa "ahistaa", kun kahdenlaisia lausuntoja lukee tai näkee. Niitä, jotka puolensa ovat valinneet, uskonsa tunnustaneet, ei varmaan aivan niin paljon "ahista".

  Siirrytään tarinaan. Tähän sain inspiksen aamulenkillä, kun vastaani tuli  Iso Tiilijärven lenkkipolulla iäkäs herra. Tunnistin hänet, mutta en ehtinyt häkellylkseltäni pysäyttää. Tämä herra oli muinoin Lahden Säästöpankin lakimiehenä toiminut E. R. 1970-luvulla E.R. oli yksi neljän porukasta, joka kävi useana vuonna Helsingissä katsomassa yleisureilun Maailmankisoja. Muut kolme olivat Päijät-Hämeen SP:n joku johtaja I.N., isä Erkki ja minä.
  Maailmankisoissa oli yleensä mukana eri lajien huippuja, suomalaisten parhaimmisto tietysti. Nähtiinpä siellä maailmanennätyksiäkin, mieleeni muistuu ainakin Samson Kimobvan 10 000 metrin juoksu 1977.
  Lahdesta Helsinkiin ajettiin iltapäivällä, yleensä minä olin kuskina, vaikka ei alkoholia reissuilla viljelty. Johtui varmaan E.R:sta. Hän oli urheilumies luita ja ytimiään myöten. Luulen, että jos hänen tilallaan olisi ollut periaatteiltaan löyhempi henkilö, olisi saattanut joku pullo jo menomatkalla auki narahtaa.
  Aina Helsinkiin ajaessamme teimme kisaveikkauksen. Siinä kukin vuorollaan veikkasi jokaisen lajin voittotuloksen. Vähiten pisteitä saanut kustansi sitten paluumatkalla kaikille pullakahvit. Muistelen peesanneeni omat arvaukseni siten, että olin muitten välimaastossa. Näin varmístin, että en kertaakaan joutunut maksumieheksi.
  Tuo penkkiurheilujoukko oli melkoisen oikealle kallistunut, minua tietysti lukuunottamatta. E.R. varmaan kaikkein patamustin Kokoomuslainen. V. 1976 Seppo Hovinen kiskaisi keihästä pitkästi yli 90 metriä ja voitti kirkkaasti. Hovinen edusti Tul'in seuraa, ja muistan E.R:n hymyn olleen kiskaisun jälkeen himpun väkinäisen. Kaikella kunnioituksella urheilumiestä kohtaan. 
  E.R. on nyt varmasti reilusti yli kasikymppinen. Tietääkseni hän on harrastanut mm. suunnistusta akatiivisesti koko ikänsä. Sen huomasi aamun lenkkipolulla hoikasta olemuksesta ja ripeästä vauhdista. Jos vielä satutaan vastakkain metsikössä, yritän ehtiä hänet seisauttaa. Tuskin hän minua tunnistaa, mutta kun kerron kuka olen, niin uskon, että isä-Erkki on ainakin muistissa.

  Kaikkea tää korona saa aikaan, ja kaikesta voi koronaa syyttää. Niipä syytän sitä, että taas lähti yksi blogi bittiavaruuteen.

EETTINEN DILEMMA

  Pääministeri on kehottanut ihmisiä pysymään poissa mökeiltään. Hän varmaan tarkoittaa kaikkia, ei ainoastaan uusmaalaisia. Hän sanoo myös, että nyt on kaikkien otettava vastuu tekemisistään. Totta. Molemmat sanomiset. Tuo totuus asettaa meidät vaikeaan tilanteeseen. Saareen tekee mieli, siemenpotut ja -sipulit on hankittu, samoin peukalohangallinen erilaisia siemenpusseja. Kieltoa ei ole, mutta painava kehotus kyllä. Mitä tehdä?
  Mietin asiaa, lähestyin sitä vastuullisuuden kannalta. Jos Anttolaan mennään, niin saaressa ollaan. Anttolan palveluita ei ole tässä vaiheessa tarkoitus käyttää. Ruokaostokset tehdään Hollolassa, tai jos ollaan pidempi jakso putkeen kotona poikkeamatta, niin Mikkelissä. Se riski asiassa on, että jos ollaan tartunta saatu, niin voidaan joutua terveydenhuoltoon turvautumaan. Mutta tämäkin pyritään välttämään siten, että jos pienintäkään oiretta tai epäilyä terveydentilan suhteen ilmenee, usmuutetaan kotiin niin että tyrät rytkyy.
  Vielä yksi näkökulma. Me ei olla kesäisin mökilläkävijöitä, me muutetaan puoleksi vuodeksi mökille. Vaikuttaako tämä asiaan? Keventääkö se moraalisen trauman vaikutusta?

  Vastuullisuudesta vielä. Vastuullinen tulee olla joka paikassa, kotona, lähikaupassa, lenkillä, jos jonnekin matkustaa niin siellä. Ei vastuullisuus meiltä vähene eikä lisäänny, oltiinpa Hollolassa tai Anttolassa.
 
  Jäätilanne ei vielä edes salli saareen putputtaa. Jos sinne sitten kun se sallii lähdetään, niin aikaisintaan reilun viikon kuluttua. Mutta eettinen dilemma vaatii vielä pähkäilyä.

   Vielä fiktiivinen, mutta suomalaiset tuntien hyvinkin mahdollinen, keskustelu.

  Tänään

  Unski: "Saatanan hesalaiset, ku tullee tänne sieltä tautipesäkkeestä ja tartuttaa meijät kaikki! Siellähä on jo pari tuhatta tartuntoo!"
  Kale: "Elä muuta virka! Perkele, pittää vissii haulikko puhistaa. Ainnain kirves terottaa!"

  Huomenna

  Kale: "Terve Unski. Pitäs lähtee hakemaa yks vaihtoauto Hesasta. Lähetkö mukkaan?"
  Unski: Saatanpa lähteekki. Eihä tässä oo muutakaa. Kyllä sinne voip mennä. Eihä siellä oo ku par tuhatta tartuntoo."

  Lyhen mutta ytimettömän pohdinnan päätteeksi kuva, joka paljastaa, missä Niilon After the Gold Rush-albumin kansikuva on otettu. Vieressä nimittäin siistijä poistuu Boris Johnsonin asunnosta Downing Street 10:stä.

NIMI JULKI

  Nyt, kun Anna jakoi omalle seinälleen tiedon, voin minäkin sen kertoa. Nimellä "Vauva" tähän asti puhuteltu pieni henkilö on nyt Liisa. Näin on perhe Tiilikainen pitkän harkinnan jälkeen päättänyt. Hyvä nimi. Virallisesti Liisasta tulee Liisa 16. elokuuta, jollei korona päätä toiseen kertaan siirtää ristiäisiä. Tulee Liisalle kaksi muutakin nimeä, mutta en niitä aio julkaista. Pitää elämässä jännitystä olla, eikö?

   Tässä kuvassa (by Anna) siskokset. Iiris on melko salakähmäsen näkönen. No, kähmäsen ainakin. Mitä se sitten tarkottakaan? Liisa ei puolestaan tiedä kähmäsyydestä yhtään mitään.

  Alla muutaman päivän takainen kuva by Anna. Näinköhän Liisaa hymyilyttää, kun nimiasia lopulta selvisi?

  Tiijä häntä, mutta melko hersyvä hymy, puolitoistakuiselle. 

  Tässä Liisaa haukotuttaa. Ei ihme; tuossa iässä nukkuminen on lapsen päätyötä. Kuva tietysti Annan lähettämä.

  Nimiasia tuli kai selväksi? Nyt vähän muuta. Sulut poistuivat Uudenmaan rajoilta. Somessa alkoi käsittääkseni karmea häiske. Osa kansalaisista vähintään kyseenalaistaa hallituksen, virkamiehet, lakiasiantuntijat, you name them. Samalla he kyseenalaistavat Suomen lain. 

  Trump lopetti WHO:n avun. Mr. President, siis mies, jolla omien sanojensa mukaan on totaalinen valta, on kyllä melkoinen pelle. Ei hän ainoa ole, joka himmentääkseen omia mokiaan hakee syyllistä muista, mutta räikeimmästä päästä varmasti. Ihan tekee mieli sanoa, ettei mitään rajaa itsekeskeisyydellä. Joko alkaa Amerikan kansa nähdä, mikä mr. T. on miehiään? Toivottavasti. Vaalit lähestyvät. Korona saattaa toki vielä aiheuttaa siihenkin tapahtumaan monia kuvioita.

  Huomenna siivotaan. Ehkä sitä ennen käyn lenkillä. Lumisateessa, kuten kahtena edellisenäkin aamuna. Mukavampi kuitenkin, kuin vesisateessa. 

  Sitten mennään haalimaan Lidlistä muonaa kärrillinen, apteekissa on myös käytävä. Joku saattaa ihmetellä, kuinka Lidlissä käynti ja apteekin käytävä toisiinsa liittyvät? Tai onhan siellä useitakin. Käytäviä. Hollolan apteekissa. Ainakin kolme, hyllyjen väleissä. No miettikööt ihmettelijät tykönään.

  Vielä taidetaan, tai ehkä vain toinen meistä, käydä Tokmannilla. Oli mainoslehdessä niin nasakka tarjous Rexona-deodoranteista, että pitää hyödyntää. 

  Siinä sitä. Kovin usein tulee tänne juttua tuupattua. On taas yksi pikku tarinakin, fiktiivinen ajankuvaus, aluillaan. Jos ei kukaan siitä enempää maksa kuin blogger (yksi sentti täyttää vaatimuksen), niin saatan sen aikanaan tälle foorumille tällätä.

  Vieläpä yksi Annan laittama kuva. Siskokset tränään.

 

CLIMATE CHANGE IS OVER

  Posteastertunnelmissa kopioin tähän eastertunnelmissa väsäämäni lyhyen scifinovellin, tai sen tapaisen. Juttuhan on niin kliseinen, niin kliseinen. Jos en välttäisi tautologiaa, sanoisin, että kyseessä on kliseinen fraasikokoelma. Oho, sanoipa sen kuitenkin. Kerran sanomaan ryhdyin, nimeän novellin seuraavasti:

KLISEINEN FRAASIKOKOELMA, ELI CLIMATE CHANGE IS OVER 

  Alus lähestyy hiljaista aurinkokuntaa. Se on matkannut kauan. Lähtö tapahtui pian sen jälkeen, kun viisikymmentä jaksoa kestänyt radiosignaali galaksin keskustan suunnalta väheni, voimistui taas, ikään kuin hätähuudoksi, hiljalleen hiipui lähes kokonaan.  Signaalin lähteeksi oli paikallistettu pienen tähden aurinkokunta. Heti alettiin varustella alusta matkaan. Sitä oli nyt taitettu 1240 jaksoa. Matkustajat, ykkönen, Lrum, ja kakkonen, Mrnot, olivat osajakso sitten heränneet matkahorroksesta.

  Lrum viestii kakkoselle ”mitään elämään viittaavaa ei sensoreiden ulottuvilla ole”.

  ”Ei ole. Mitä luulet, tuo kolmas planeetta auringosta lienee ainoa mahdollinen hlrozinkaltaiselle elämälle?”

  ”Kyllä, suunnataan sinne.”

  Alus on planeetan kiertoradalla. Ei mitään merkkejä radioaalloista. Havaintoa liikkeestä ei ole.  Ei mitään keinotekoista valoa pimeällä puolella. Säteilyä suodattuu muutamista paikoista herkkiin sensoreihin, mutta sen taso on alhainen. Alla olevasta pinnasta on valtaosa vettä. Isompia yhtenäisiä maa-alueita on muutama, jokunen pienempi myös. Alus kiertää planeetan monta kertaa, aina hieman eri kohdilta.

  ”Huomaatko, että rannoilla on monessa paikoissa merkkejä tuhoutuneista rakennelmista? Ne ovat osin veden alla”, telepoi kakkonen.

  ”Olen pannut merkille. Samoin kauempana rannoilta näkyy samanlaisia jälkiä. Laskeudutaan jonkin isomman luo ottamaan selvää”, viestittää ykkönen takaisin.

  Alus hivuttautuu maahan melko korkealla vuoristossa sijaitsevan selvästi tietoisen mielen joskus rakentaman, mutta kovin rappeutuneen rakennelmakokonaisuuden läheisyyteen. Mrnot avaa peräluukun, ohjelmoi kymmenen isoa kulkijaa töihin.

  Puoli osajaksoa myöhemmin Lrum ja Mrnot ovat tietoistoimijoiden avulla purkaneet ja analysoineet tuhansia esineitä tai sellaisten osia. Samoin on tarkkaan tutkittu ainoita elollisia olentoja, pieniä, noin puolen elmin mittaisia, omituisen näköisiä olentoja. Niillä on neljä raajaparia ja aukko energian vastaanottoon. Niitten tarkoitus ei ole selvinnyt.

  Paljon on tullut ilmi, paljon on jäänyt selvittämättä. Tietoistoimijat ovat syöttäneet keskuskoneelle kaiken mahdollisen. Keskuskone on jakanut tiedonsirpaleet erikoistuneille sivuaivoille. On saatu selville, että täällä joskus asunut älykäs elämänmuoto ollut melko alkeellinen. Sillä on ollut pää, neljä raajaa ja ruumis. Se on kommunikoinut äänellä ja kirjoituksella. Sillä on ollut ainoastaan ulkoisia aisteja. Koko populaatio on joutunut vaikeuksiin monta sataa jaksoa sitten, koska on muuttanut jostain syystä planeetan ilmastoa kohtalokkain seurauksin. Loppu on tullut melko äkkiä, noin viidenkymmenen jakson aikana. Kaikki merkit elollisesta älystä on poissa. Jälkiä lapsellisesta tekoälystä on löytynyt. Täällä asunut laji on ollut vasta kehityksensä alkuvaiheessa, kun tuho on kulkenut läpi planeetan.

  Keskuskone telepoi, että kannattaisi tulla ruumaan. Ykkönen ja kakkonen hilautuvat hissiin, laskeutuvat alas. Keskuskone viestittää, että yksi lukuisista pyöreistä levyistä on saatua auki.

  ”Se sisältää ääntä”, ilmoittaa keskuskone väreillen. ”Haluatteko kuulla?”

  Kakkonen värähtää inhosta. ”Pitääkö meidän avata ulkoiset kuuloaistimme?”

  ”Ehkä olisi hyödyllistä”, on keskuskoneen vastaus. ”En pysty sitä itse kuulemaan, mutta analyysi osoittaa, että jotain mielenkiintoista voi olla tulossa.”

  ”No, avataan aistit. Kerran se sattuu, ja siitä voi olla hyötyä”, lähettää ykkönen ympäristöönsä. ”Mennään lepiöön.”

  Lrum ja Mrnot pyörähtävät hihnalle, joka kuljettaa ne aluksen keulaosassa olevaan tilaan, missä oli pari ”divaania”, joille ne kampeutuvat. Kumpikin kiinnittää ravintoletkun kylkeensä. Sitten molempien pyöreän ruhon kyljistä työntyy esiin kaksi maljamaista uloketta.

  ”Antaa tulla”, värähtelee ykkönen kohti yleisyhteyspintaa.

  Lepiön ilma täyttyy kummallisista soinnuista. Se on jotain, mitä ne eivät koskaan olleet kuulleet. Ehkä ammoin esihlrozit olivat jotain samankaltaista tunteneet. Silloin kymmeniätuhansia jaksoja sitten, kun ne olivat pystyneet itse liikkumaan, tekemään raajoillaan, elämään ulkoisten aistiensa varassa. Kolmannesta katastrofista säästyneet niukat tallenteet antoivat viitteitä siihen.

  Lrum’in ja Mrnot’in lähes käyttämättömiin ulkoisiin kuuloaisteihin soljuu käsittämättömän levollista äänten virtaa. Kumpikin sulkee kaikki kolme näköaistintaan, ajautuu lähes yfogrilla huumattuun tilaan.  

  Ääntä kestää 16 osahetkeä. Kun se loppuu, telepoi Lrum yhteisesti ”Ihmeellistä. Näitä täytyy kuunnella lisää.”

  ”Niitä riittää”, värähtelee Keskuskone. ”Siitä sortuneesta rakennelmasta liikkuja löysi enemmän kuin dfriga erilaista levyä.

  ”En olisi koskaan uskonut, että ulkoisen kuulon avaaminen voisi tuoda tällaista mielihyvää”, värähtelee Mrnot vaisusti. ”Oli tuo tuhoutunut populaatio millainen tahansa, niin ei se täysi paha voinut olla”, jatkaa se tuijottaen äsken kuullun kiekon pakkausta.

PÄÄSIÄISMUISTOJA

  Pääsiäinen sijoittuu yleensä huhtikuulle, mutta voi olla jo maaliskuun lopulla. Mistä moinen johtuu? Eikös pääsiäinen liity Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemiseen? Otinpa selvää. En Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemisesta, se on liian vaikea tehtävä minulle, mutta ajankohdan vaihtelusta. Wikipedia kertoo mm. seuraavaa:

   Pääsiäisen ajankohdan laskemiseen on käytetty 19 vuoden mittaisia taulukoita, jotka määräävät, milloin kevään ensimmäinen täysikuu on – aikaisintaan kevätpäiväntasauksena 21.3. Tässä yhteydessä ajankohtaa laskettaessa käytettävät kevätpäiväntasaus ja täysikuu ovat muodollisia, taulukoituja päiviä, eivät todellisesti tähtitieteeseen pohjautuvia päiviä. Matematiikan kehityttyä riittävästi pystyttiin taulukoiden rinnalle kehittämään kaavat, joilla pääsiäisen ajankohta on käytännössä helpompi laskea. Ensimmäisen menetelmän julkaisi Carl Friedrich Gauss vuonna 1800.

  Nikaian kirkolliskokouksessa vuonna 325 pääsiäispäivän vietto päätettiin yhtenäistää yhdelle yhteiselle sunnuntaille läpi kristikunnan, mutta ilmeisesti tarkan päivämäärän laskemisesta ei päätetty itse kokouksessa vaan myöhemmin Aleksandriassa. Joka tapauksessa pääsiäisen ajankohdan yhtenäistäminen vei kristikunnassa vielä satoja vuosia. Silti vähitellen, Nikaian päätösten pohjalta, pääsiäispäiväksi vakiintui kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeinen sunnuntai, joka on aikaisintaan 22. maaliskuuta ja viimeistään 25. huhtikuuta.

  Siis reilun kuunkierron haitari. Luonnon ja kevään etenemisen kannalta noin isolla haarukalla on merkitystä. Siksipä muistissani on erilaisia kuvia pääsiäisestä. En tosin ole tarkastanut, mille päivämäärälle kyseiset pääsiäiset ovat sijoittuneet.

  Vuonna 1972 oltiin Avokkaassa pääsiäisen vietossa. Oltiin pienellä ryhmällä: Hilppa, Ahos-Riti ja minä. Ilmat olivat lämpimät ja aurinkoiset. Rannalta olivat lumet jo sulaneet, ja raahasimme Hilpan kanssa kaksi vanhaa patjaa pälvelle. Siinä oli lämmintä makoilla ja lipittää punkkua. Rantaharjussakin taidettiin pari kertaa pyhien aikana käydä.

  Jäät olivat lumettomia, ja rannat alkoivat hiljalleen sulaa. Kun lähdimme toisena pääsiäispäivänä dallaamaan kirkolle (siihen aikaan ei Piekälänsaareen vielä tullut tietä) olimme varovaisia ja kokeilimme jään kestävyyttä mukaan ottamillamme seipäillä. 

  Harviolle kun lopulta ehdittiin, kylän ranta jo näkyi, tuli auto meitä vastaan. Rastaan veljekset sillä usmuuttivat. Naamat leveässä hymyssä, kädet tervehdykseen nostettuna, he meidät ohittivat. Siihen aikaan en minä ollut läheskään niin arka jäille menemään, kuin nykyisin. Mutta Rastaanpojat olivat luku sinänsä.

  Avokkaaseen liittyy tämäkin muisto, ja jäihin. Tämä tapahtui jotain suunnilleen 15 vuotta sitten. Oltiin Hilpan kanssa kahdestaan saaressa. Aika talvista oli vielä. Jäätie oli tavan mukaan aurattu Anttolan ja Saukonsalon välille. Mutta vettä oli jäällä lumen alla paljon. Mietimme, uskaltaako pois lähtiessä ajaa jäätietä, vai pitääkö mennä maitse? 

  1. pääsiäspäivänä istuksittiin tuvassa, kun äkkäsin ikkunasta, että rantaan ajaa traktori, mies lähtee kävelemään talolle. Minä ovelle vastaa. Se oli Kiljusen Jussi (RIP). Hän asteli hymy naamallaan sisään, tervehti ja sanoi, että ei ollut paikalla aikoihin käynyt. Minä en kyllä muistanut, että koskaan. Mutta oli varmaan käynyt, sillä Jussi oli isä-Erkin kummipoika. 

  Ajattelin tuolloin, että minua ei olisi hevillä saanut traktorilla Avokkaansalmelle ajamaan, mutta Jussi vakuutti kahvipöydässä, että kyllä jäätä vielä on piisalle asti. 

  Samaan aikahaarukkaa, olisiko ollut edellinen, tai seuraava, no, sinne päin, pääsiäinen. Olimme silloinkin Hilpan kanssa saaressa. Tämä muistikuva on pääsiäistä edeltävältä viikolta. Meillä oli talvilomaa. Ilma oli keväisen aurinkoista. Menimme yhdeksi yöksi Tainalle ja Hanelille. Heillä oli erään ystävänsä kekkerit, ja me olimme silloin vielä lapsosten Annin ja Katriinan lapsenvahteina. Yöllä alkoi mahdoton myräkkä. Tuuli ja lunta tuli urakalla. Aamulla lähti Haneli nelivedollaan ajamaan edellämme jäljet pikitien varteen, sillä emme omalla autollamme olisi päässeet auraamatonta tietä minnekkään. Paitsi ojaan, ehkä? Nyt, kun asiaa mieleeni palauta, huomaan, että jäätie ei ollut käytössä. Ehkä jäätilanne oli huono? 

  Joka tapauksessa me sörnäytettiin siinä kammottavassa kelissä Mikkeliin. Ruokaa pääsiäiseksi ostamaan. Ja viiniä myös, sillä tuohon aikaan tuli juomaa nautittua nykyistä tiheämmin. Se oli ehkä kamalin ajomatka ikinä! Vaikka tietä oli aurattu, niin lunta kertyi koko ajan lisää. Samoin sitä piiskasi tuulilasiin niin, että se pyrki jäätymään kiinni. Välillä piti pysäyttää auto tien laitaan, käydä skrapaamassa lasi. Ainakin kaksi autoa näimme ojaan suistuneina. No, siitäkin reissusta selvittiin. Maljalantie oli sentään aurattu, kun kohti Potinlahtea ajeltiin. Saareen oli aika pahnostaminen, kun vanhan lumen lisäksi oli parikymmentä senttiä uuttaa. Ilma siitä pääsiäiseksi taas selkeni, satanut lumikin taisi pian sulaa pois. 

  Vielä yksi pääsiäinen, lapsuusajalta. Se on vuodelta 1955, tai ehkä 1956? Olimme Lahdessa, isovanhempieni luona. En lainkaan muista, millä kulkuneuvolla Lahteen mentiin. Varmaan junalla, eihän meillä siihen aikaan mitään autoa ollut. Enkä muista sitä, oltiinko koko perhe, vai ainoastaan äiti ja minä. Sen muistan, että katselin iltaisin ikkunasta torin yli katolla ollutta tupakkamainosta, missä neonvalossa loistava mies veteli haikuja tupakista vihreän ympyrän sisällä. Oli siinä ihmettä kerrakseen! Ei nimittäin Piskolan riihen katolla näkynyt minkäänlaista mainontaa. Eikä ylätalon katolla. 

  Sen myös muistan, että leikin kuvan pojan kanssa. Hän asui samassa talossa kuin isovanhempani. Leikimme autoilla ja Meccnoilla. Varmaan sain siitä kimmokkeen kinuta sellaisia itsellenikin, sillä joulupukki, varmaan toiveeni kuultuaan, seuraavana jouluna sellaisia minulle toi. 

  Kuvassa silloinen leikkitoverin ja minä äiteinemme, taustalla isoisä Pekka.

Tämä otos on samalta reissulta. Voi tuota poikasten muotia. Varmaan pian olin sitten vaatimassa henkselihousuja takataskulla.

  Eipä noissa pääsiäisissä mitään ihmeellistä ollut. Paitsi Rastaanpoikien jääajelu, Kiljus-Jussin traktorimatka, kurjaakin kurjempi ajokeli, ja katolla loistava Bristol-mainos. Eivätkä nekään kovin ihmeellisiä olleet. Elämä koostuu muistoista. Jos kaikki muistaisi, olisi elämä rikkaampaa. Vaikkakin rikkana rikkauden rokassa voi olla ikäviä muistoja myös.