MITÄPÄ ILMOILLE TOISI?

  Jos ei muuta, niin nyt on aamu, jolloin ei viitsi edes aloittaa uutisten kaivelua jonkun mielenkiintoisen löytymisen toivossa. Nyt on aamu, jolloin uutiset ovat koronauutisia. Koronauutiset ovat kaikille tuttuja, en noita ala ruotimaan. Paitsi että mr. president Trump, tuo mielensämuuttaja, spontaaniuden sprintteri, jonka samalla on jääräpäisen järjetön ja helevetin häilyvä, ei ole saanut tartuntaa. Näin ainakin ylen mukaan.

  Eilen kun käytiin puolen päivän jälkeen Lidlissä, tuli hieman halju olo. Monet hyllyt ammottivat tyhjinä. Ainakin iskukuumenettu maito, monet leivät, riisit, pastat, jopa jauheliha, olivat finaalissa. Vessapaperien tilannetta en käynyt tarkastamassa, mutta oletettavasti sieltä ei olisi löytynyt kuin yksi mahdollisimman pieni paketti kaupan kalleinta tuotetta. Mikä ihmisiä vaivaa? Tai mikäs tässä. Kun kansa seuraavat kuukaudet syö vuoropäivin riisiä ja pastaa ja pyyhkii perseensä säästeliäästi, niin kaupoissakäyntiä ei tarvitse juuri tehdä. Luulen, että monilla ainakin kahvimaidoksi riittää myös valkaisua viimeiseen käyttöpäivään saakka (meidän ainoassa maitopurkissamme se on 24.6.2020).

  Joku erikoisasiantuntija, tahi muu yhtä komealta kalskahtavan tittelin omaava, kertoi kysyttäessä, että syy vessapaperihamstraukseen on ihmisen itsesuojeluvaisto ja se, että niitä tuotteita, mitkä ovat vaikeasti korvattavissa, haalitaa ensisijaisesti. En aivan allekirjoita. Vaikea kuvitella, että joku kuolisi, edes vakavasti vaurioituisi, vessapaperipulan vuoksi. Ei vessapaperi myöskään ole vaikeasti korvattavissa. Keinoa en ole kokeillut, mutta olen lukenut, että ukkovaarit vielä sata vuotta sitten vuolivat sopivan (ergonomisesti?) puutikun, millä tehtävän suorittivat. Puukko löytyy joka kodista, pieniä oksia löytyy jopa suurkaupunkien puistoista. Tämä vinkiksi niille paperihankinnoissa myöhästyneille, joilla ei ole bideemahdollisuutta.

  Vakava asia tämä virusepidemia on. Ei se näillä kevyillä kirjoituksilla kevene. Eikä kauhukuvien maalailuilla. Mieluummin siis kevyttä otetta, positiivista pohdiskelua.

  Kello alkaa olla kahdeksan. Minä ole jo aikaa sitten lenkiltä tullut, suihkussa käynyt, kahvit juonut. Joni on myös tovin ollut jalkeilla, muut koisaavat. Iiris on nukkunut Hilpan ja minun kera pumppapatjallaan. Onneksi ymmärtää, että liian ahdasta olisi koko perheen samassa huoneessa uinua, kun vauvan sänky vie oman tilansa.
  Hyvin Iiris on pienen sisarensa ottanut vastaan. Vähän, luonnollisesti, kaipaa huomiota, jos kokee, että kaikki hyörivät vauvan ympärillä. Se on normaalia. Eikä mitenkään tyyliin "raivarit lattialla".

  Kuvassa vauva Jonin sylissä. Vuoden 2020 hoteinta vauvojen tukkamuotia on tässä kuvassa näkyvillä.

  Iiris työntää mieluusti rattaita.

  Eilen pelattiin illalla Hotelli-peliä Anna ja Hilppa pelasivat kimpassa, samoin Iiris ja minä, Joni oli yksin, sekä toimi pankkiirina. Tässä Iiris on tehtävässään joukkueemme nopanheittäjänä. Kuvan olen ottanut puhelimellä yö-asetuksella, eli pitkällä valotusajalla. Siksi nopanheittäjän käsi on häipynyt näkymättömiin.

  Pelissä kävi niin, että koska se venyi, ja Iiriksen nukkumaanmenoaika painoi päälle, jouduimme ratkaisemaan voiton laskemalla kunkin käteisvarat. Aika tasaväkinen oli kisa: Hilppa voitti satasella Jonin, minä olin kolmas (samalla viimeinen) vajaan tonnin tappiolla. Kaksi edellistä peliä olin voittanut. Siinä syy, miksi Iiris halusi pelata kanssani. Seuraavan kerran saan varmaan touhuta yksin.

  Oli meillä eilen myös ravintola auki. Kokki Joni joutui väsäämään muovailuvahasta taidokkaita annoksia, jotka Iiris sitten tarjoili. Alla kokin laatima asiallinen menuu.

  Tänään lähtevät Tiilikaiset Espooseen. Huomenna on Jonilla duunia, Iiriksellä päiväkoti. Me jäädään tänne Hollolaan, ollaan ihan omillaan. Kun kalenteria vilkaisen, huomaan, että ei läyhkettä ole luvassa: Ensi viikko on blanko, seuraavalla on sunnuntaina (29.3) muistutus maanantaiaamun labra-ajasta. Vuotuinen verikoe on silloin edessä. Kolesteroolipäivitys lähinnä. 

  Hilppa ja Iiiris kömpivät äsken ylös, Anna ja vauva jatkavat unia. Hyvä niin. Muutaman kerran öisin vauvaa tarvitsee vielä syöttää, joten nukkukoot rauhassa niin kauan, kuin mahdollista. 

  Korostamatta koronaa: Peskää kätenne, tirskukaa hihaan, kumartakaa tervehdykseksi, vuolkaa tikkuja vessaan.

VAUVAVISIITTI NRO 1

  Perhe Tiilikainen on tänään tulossa Hollolaan. Vauvan ensimmäinen reissu neuvolaa kauemmas. Anna, Iiris ja pikkuinen tulevat päivällä, Joni illalla junalla. Hienoa nähdä, kuinka vauva on muuttunut. Kehitys on vauhdikasta ensimmäisinä ikäviikkoina ja -kuukausina. Onneksi Anna laittaa kuvia lähes päivittäin, niin että jotenkin kartalla pysytään.

  Näin virushysterian hiljalleen valtaamassa todellisuudessa, maailman näytäessä sekä hyvät että huonot puolensa, on mielessä toivon pilkahdus:

  Kun katseesi yötaivaalla nostat
  loistaa siellä tähtien menneisyys.

  Kun katseesi maahan lasket
  nukkuu siellä ihmiskunnan tulevaisuus

  Vauvan kuva by Anna. Niinpä, juuri tämä tulevaisuus on pian neljän viikon ikäinen. Ei tiedä koronaviruksesta, ei lentokielloista, ei pelkää vessaparin loppumista. Kunhan ruokaa ja lämmintä piisaa, vaipat ajallaan vaihdetaan, on kaikki kohdallaan. Tulee mieleen äiti-Elina. Hänellä on ikää lähes 98 vuotta enemmän, mutta samankailtainen on tilanne. Hector laulaa "on kauniita vain äidit ja vastasyntyneet". Mukaellen "on viattomia vain vauvat ja jälleen lapseks muuttuneet".

  Aamulla näin uutisen, missä kerrottiin suosituksesta olla menemättä tapaamaan vanhuksia hoivakoteihin. Päijät-Hämeessä ei ole tietääkseni vielä todettu yhtään virustartuntaa. Ehkä silti viisasta pysytellä poissa äidin luota. Pidän riskiä pienenä, mutta kuitenkin loton päävoiton mahdollisuutta suurempana. Jos lottoan voitoin toivossa, niin miksen välttäisi käyntiä pahimman pelossa? Loton täysosuman todennäköisyyshän löytyy kaavalla  40! / 33!7! = 18 643 560. Riskin laskukaavaa en tiedä. 

  Sivullisena kun sivusta sivusilmällä asioita seuraa, tulee mieleen sivuta, mitä oppi-isänäni rakennusmestarin ammattiin toiminut Mälkösen Niilo sanoi. Hän sanoi, että jos asiat menevät huonosti ja pieleen, pitää kerätä parhaat voimat asiaa korjaamaan, ei pidä ryhtyä etsimään syyllisiä, ei sormella osoittamaan. Koronaviruksenkin kohdalla tämä pätee. Eikö kannattaisi lopettaa leukojen louskutus, kerätä kaikki pätevät voimat pohtimaan oikeita toimenpiteitä. Jälkipyykin aika on myöhemmin, mikäli joku on ryönääntynyt. 

  Pandemiaksi muuttunut virus vaikuttaa paljoon. Penkkiurheiljat saavat pian tyytyä tallenteisiin Hakulisen Veikon 3:33.33:sta, Virenin olympiavoitoista tai Rosbergin Keken ajamista kisoista. Peruttuja lentoja maksaneet saavat kai rahansa takaisin. Kuinka käy maksullisia urhelilukanavia tilanneille? He saavat varmaan vastineeksi uudempia tallenteita, kuin Virenin ja Hakulisen huippuhetket.

  Kesään asti tämä poikkeustila jatkuu, ainakin. Luultavasti ohjeet tiukkenevat, toimenpiteet kovenevat, aste asteelta. Muutaman kuukauden virus kai jyllää, sitten häviää hiljalleen. Kuinka paljon tuhoa, tuskaa ja romahduksia se kaikkiaan aiheuttaa? Paljon, se on varmaa. Kaikesta huolimatta en yhäkään jaksa uskoa, että virukseen menhtyneitä tulee olemaan merkittävästi. Voin olla väärässä. Kyllä ihmiskunta kuitenkin tästä selviää, kokoaa voimansa selvitääkseen seuraavista ongelmista. Ollaan sitkeää lajia, me ihmiset. Karhukaisten ja torakoiden jäljissä pinnistellään.

  Tässä kohtaa huomasin, että pari sähköpostia oli saapunut. Toinen oli äidin hoivakodin palveluntarjoajalta. Siinä kehotettiin välttämään käyntejä omaisten luona. Varmistui se, mitä oli hetkeä aiemmin ajatellut. 

  Puolinpäivin Anna, Iiris ja vauva tulevat. Esimauksi itselleni vielä yksi kuva vauvasta ja Iiriksestä by Anna:

JACO PASTORIUS JA MINÄ

  Mitä yhteistä on Jaco Pastoriuksella ja minulla?
 Molemmat ovat syntyneet 1951, Jaco 1. joulukuuta, minä 17. kesäkuuta. Molemmat ovat soittaneet bassokitaraa, tosin hieman eri levelillä ja menestyksellä. Kumpikaan ei soita enää, eri syistä.

  Mitä eroa on Jaco Pastoriuksella ja minulla?
  Minun urani kesti reilun vuoden, loppui ennen kuin oli kunnolla alkanut. Jacon ura kesti parikymmentä vuotta, viimeiset kymmenen maailmanmaineessa, loppui ennenaikaiseen kuolemaan 35 vuotiaana vuonna 1987.
  Minun urani oli yksinkertaisten ja ulkoa opittujen kuvioiden toistoa. Jacon ura johti hänet yhdeksi kaikkin aikojen arvostetuimmista bassokitaristeista.
  Minä elän, eikä minua muista kukaan. Jaco on kuollut, mutta hänet muistaa moninkertaisesti se määrä, joka on ikinä minusta kuullutkaan. Tai oikeammin se määrä potenssiin kaksi.

  Tässä Jaco Pastorius ja minä. Kuten huomaatte, Jaco hieman hymähtelee tapailuilleni. Ei niin, että hän vittumainen persoona ollut olisi. Tuhannesti taitavamman oikeudella hymähtelee. 

  Jaco Pastorius on minulle tutuin Joni Mitchelin muutamalta albumilta. Varsinkin "Hejira" on loistava. Weather Reportia on myös joskus tullut kuunneltua. 

  Minä olen minulle tutuin (basistina) The Pictures- yhtyeen eräältä harvoista Mikkeliä kauemmas suuntautuneelta keikalta. Keikan oli muistaakseni meille hommanut Rajantien Heikki, joka oli mukana. Esiintymispaikkana oli kai Työväentalo, tms., Varkaudessa. Kauhuksemme yleisö oli varttuneempaa väkeä, väkeä, joka oli valmistaunut tanssi-iltaan. Siinä sitten soitettiin muutamaan kertaan läpi koko kavalkaadimme. Kotimatkalla Oittisen kuljettamassa keikka-autossa (Kleinbus) naureskeltiin tapahtumalle. Minulta hymy hyytyi, kun Boogi sanoi: "Aina välillä kuuntelin, ku Lenku soitti väärin!" Hyytyi hymy, vaikka tiesin itsekin niin tehneeni. Varsinkin, kun välillä bändi joutui "soveltamaan", pitkittämään biisejä, jotta saisimme taukojen välin jotenkin klaarattua. Eivät minun taitoni noihin jameihin yltäneet. 

  Summa summarum: Minun soittourani päättymisestä ei koitunut mieliharmia kenellekään, Pastoriuksen kuolemasta kärsi/kärsii lukuisa joukko musiikin ystäviä.

  Kuten huomaatte, pistää maatiassateeksi muuttunut keli ihmisen tekemään vaikka mitä. Niin kuin kirjoittamaan joutavia. Sadetta oli povattu huomiseksi myös. Kun juuri katsoin ennustetta, niin se oli muuttunut parempaan suuntaa. Hyvä, lukijoitteni kannalta. Saattaa huomenna tulla teille vapaapäivä.

  Muutama miete vielä: 

  Näkyy olevan siten, että maailmantalouden käyttäytymisessä esiintyy tiettyjä lainalaisuuksia. Yksi niistä on, että lievää vakavampi virus saa sen tolaltaan. En tietysti ymmärrä maailmantaloudesta hevon helvettiä, mutta osaan lukea ja kuunnella. 

  Ihmiselon lainalaisuuksia on myös. On useita ja eri lailla siihen vaikuttavia. Yksi sellainen on, että ihminen ei pysty tyhjentämään kahvipakettia säilytysastiaan ilman että koko tienoo on pilkutettu kahvimuruilla. Se, joka ihmiselon lainalaisuudet on luonut, olisi voinut hieman tarkemmin pohtia, ennen kuin ryhtyi hommiin. 

Täräytetään raskaan tekstin loppuheivaukseksi pari kuvaa siitä, kun The Pictures sai kämpilleen vieraan. Kaikki, mitä somessa jaetaan, on kiveen hakattua. Eikö?

PLAN B

  Tiistaiaamu. Vettä sataa. Rankasti, välillä vielä rankemmin. Hylkään ajatuksen aamulenkistä. Itse asiassa hylkään koko aamulenkin. Joten Plan B. Avaan bloggerin, alan naputella.

  Alkuun iloisemmat asiat. Kyllä minun kelpaa nyt toosaa tuijotella, kun Lindlin tarjouspöydältä mukaan tarttui tällainen:

  Se on lasten istumapallo, hintaa 12.99 €. Onkos Lidl alkanut Simoksi Vaatehuoneelle? Ennen nuo hinnat oli malliin 12,95. Ainakin ruokapuolella. Oli miten oli, niin istumapallo ostettiin. Se on pumpattava. Pumppauksessa meinasi tulla ongelmia: ei löytynyt kuin polkupyöräpumppu, eikä siihen oikeaa suutinta. Piti lähteä Tokmanille ostamaan jalkapumppu. Vai mikä lattiapummppu se on? Nyt tuplaantui panostus, hintaa kertyi 12,95, eli ei aivan Simosti, mutta melkein. Nyt täyttö onnistui, kun oli oikeat välineet.
  Ennen minulla oli samassa käytössä rotinkinen jakkara. Se oli kuitenkin liian korkea. Ja kova. Hyvä nyt on istujan jalkojaan lepuuttaa. Vanhemmiten alkaa arvostaa elämän pieniä ylellisyyksiä.

  Saattaa olla, että ajatusta Iiriksen suuntaan liittyy istumapallohankintaan. Most of the time se tulee kuitenkin palvelemaan minua.

  Koronavirus valtaa otsikot, valtaa maita yksi toisensa jälkeen. Lentoyhtiöt kaatuvat, pörssikurssit uppoavat. Suomessakin on kouluja eristettyinä. Isompi epidemia tästä tulee kuin osasin ajatella. Voipi olla, että lätkän miesten mm-kisat perutaan. Naisten kisathan peruttiin jo. Italiassa on kaikki urheilutapahtumat peruttu määräajaksi. Kuinka käy jalkapallon eeämmien? Pieniä asioita tietysti siihen nähden, että tauti leviää ja tappaa ihmisiä. "Luonto alkaa karsimaan", saattaa joku ekoradikaali sanoa. En silti usko, että tästä kovin tuhoisaa epidemiaa syntyy. Sen verran lievä tauti terveille ihmisille on.

  Turkin ja Kreikan rajan pakoilaistilanne on saanut opposition kuohuksiin. Syitä hallituksen lyttäämiseen haetaan kissojen ja koirien kanssa. Kuullun ymmärtäminen tuntuu olevan vaikeaa. PItäiskö niitten mennä abi-kursseille? Opposition? Saivarrellaan ja puututaan yksittäisiin sanoihin. Se on politiikkaa.
 
  Eilen käytiin äitiä katsomassa. Entisellään hän on. Puhetta ei juuri tule, mutta suklaa maistuu. Jostain on hoitokotiin ilmestynyt pehmoleluja. Mikä ettei; lapsiksi jälleen me tulemme. Elina on ominut yhden koiran. Se on monesti ollut rollaattorin korissa, nyt huoneessa. Äiti nappasi hauvan heti syliinsä. Tai ensin asetti aurinkolasit silmilleen. Niin hän tekee usein, kun avaamme säleverhoja huoneessa. Vaikka ei kirkasta olisikaan. Sehän on Elina kuin mikäkin hippi.

  Tänään siivotaan, sitten ollaan vaan. Kas, kun runosuoni pulppua heti aamusta. Mikäs ollessa. Kirjoja on lukematta, ohjelmia katsomatta. Olen lukemassa kolmatta osaa Arttu Tuomisen Labyrinttisarjasta, viimeinen on varauksessa. Kiitos vinkistä Rohus-Masa! Ihan luettavia ovat, ja paranevat sarjan edetessä. 

  Ylen sarjoja tallenteilta katsellaan. Sellaisia, jotka eivät tule heti kokonaan Areenaan. Jos tulevat, katsotaan putkeen muutamassa päivässä. Kuten mm. "Paratiisi". Netflixiltä saatiin loppuun "Katvealue". Kun Ranskaan ja metsään totuttiin, on nyt aluillaan "Metsä". Ei yhtä tummasävyinen ja mystinen kuin "Katvealue". Parin jakson jälkeen tuntuu siltä, että loput neljäkin jaksaa katsoa. 

  Kun ne pirun ovimiehet lipesivät suunnitelmistaan, niin on mielessä, josko lähtisi ensi viikolla saareen. Viikonlopuna näyttää olevan ihan kunnon pakkanen niillä seuduilla. Keli jatkuu sitten nykyistä viileämpänä, pakkasta joka vuorokausi, ainakin öisin. Jäät siis kestävät. Pitää kuitenkin vielä pohtia. Kyllähän tuolla tietysti aika kuluisi, aivan varmasti. 

  Nyt täytyy ryhtyä keittoihin. Siis sekä kahvin- sekä puuronkeittoon. Muuten, tuosta "ryhtyä"-verbistä saisi oman juttunsa kehiteltyä. Eikös sillä ole useita merkityksiä, mm. käydä käsiksi? Vanhoista kirjoista muistan lukeneeni, että joku tuomittiin siihen ja siihen ryhtymisestä. En kuitenkaan nyt ryhdy asiaa puimaan, ryhdyn keittoihin. 

MOKOMA

  Paluu Hollolaan on onnistuneesti suoritettu. Jo kierille aamujäille itsemme ängettiin. Puoli yhdeksän startattiin Potinlahdesta, puoli yksitoista oltiin kotona.

  Päivällä syötiin mutkan Anttolassa tehnyttä Kana-Kasvimureketta. Tällä kertaa kävi niin, että ruokaa jouduttiin tuomaan takaisin. Johtuu ekstrana saadusta mateesta ja peurapaistista, sekä siitä, että oltiin saaressa päivä aiottua vähemmän.
  Kun oltiin syöty, niin huomattiin, että toinen mokoma jäi murekkeesta jäljelle. Eli huominen ateria on tiedossa. Sana "mokoma" jäi kaihertamaan. Se pyöri päässäni, puokkoili aivolohkosta toiseen, kun kävimme pienellä päiväkävelyllä. Se, mokoma sana, siis "mokoma", jatkoi kiertelyä kaalissani, kun katsoimme HBO:lta My Briljant Friendin 2. kauden osaa 8.
  "Katoppas mokomaa!", tuumiskelin, päätin pureutua mokomaan "mokomaan".

  Tuumin, että "mokoma" on paljon muutakin, kuin kotimainen metalliyhtye. Mietitäänpäs sanontaa "jäljellä on toinen mokoma". Sehän tarkoittaa, että jäljellä on puolet. Mokoma on yhtä kuin puolet, m.o.t.  Eli jos jaetaan jotakin tasan, niin voidaan sanoa "mokoma sulle, mokoma mulle". Tai sanonta voi kuulua "Totta toinen mokoma", tai "...mokoma kuuta peipposesta". Tai laulun sanat voivat mennä "onnestas on mokoma minun". Löytyyhän näitä esimerkkejä. Niin pitkälle on kuitenkaan mene, että esittäisin puoliso-sanaa korvaavaa ilmaisua mokomaso. Ja mokomatuttu saattaa herättää assosiaatioita väärään suuntaa.

  Tässä vaiheessa huomasin mokoman sanan, siis yhä "mokoman", lopettaneen hyrräämisen pääkopassani. Joten päätin katsoa, mitä mieltä viisaammat ovat mokomasta. Tarkoitan "mokomasta".

  Suomisanakirja.fi antaa seuraavan selvityksen:

  1. Sellainen, semmoinen, moinen, tuollainen, tällainen.
  a. ihmettelevää tai arvostavaa suhtautumista ilmaisemassa: niin, noin mainio, jonkin veroinen, erikoinen, kumma. Esimerkiksi: Mokomaa voimamiestä ei ole ennen nähty. Kuka olisi uskonut mokomaa! Substantiivina Esimerkiksi: Kas mokoma, kun pääsi karkuun.
  b. väheksyvää, halveksivaa, ivallista suhtautumista ilmaisemassa: niin, noin mitätön, kehno, jonninjoutava. Esimerkiksi: Kutsuu mokomaa romua autoksi. Suuttua nyt mokomasta!
  c. harmia, suuttumusta, kyllästymistä ilmaisemassa: senkin, pahuksen, peijakkaan. Esimerkiksi: Mokoma kiusankappale! Substantiivina hyväkäs, pahus, peijakas. Esimerkiksi: Tyttö mokoma ei tullutkaan paikalle. Vetivät minua nenästä, mokomat. Voi mokoma, unohdin koko asian!

 2. Esimerkiksi: Kaikin mokomin vastauksissa, kehotuksissa, myönnyttelevissä ilmauksissa: (tottahan) toki, totta kai, kaikella muotoa. / "Saanko istua viereenne?" "Kaikin mokomin!" / "Suokaa anteeksi!" "Kaikin mokomin!" / Voit kaikin mokomin lainata autoani.

  3. Varsinkin puhekieltä
  Esimerkiksi: Toinen mokoma saman verran lisää. Verkossa oli kymmenkunta ahventa ja toinen mokoma särkiä.

  Yllä olevasta paljastuu "mokoman" monikäyttöisyys. Sanaa voi käyttää joko ihmetystä tai arvostavaa suhtautumista ilmaisemassa, tai väheksyvää, halveksivaa, ivallista suhtautumista ilmaisemassa. Katsos mokomaa, mikä takinkääntäjä!

  Onhan noita käänteisiä merkityksiä saavia sanoja muitakin. Varsinkin murteissa sellaisia esiintyy. Meillä Anttolassa tarkoitti "tuima" vähäsuolaista, kun taas täällä Päijät-Hämeessä se markkeeraa runsassuolaista.
  Nöösipoikana opin, että limppu on litteä, kuten perunalimppu. Kun aikanaan tänne eksyin, meinasi tulla tappelunpoikasia, kun ihmiset väittivät, että limppu on paksu ja pyöreä. Olen näillä nurkilla elellyt yli 45 vuotta, mutta limppu on litteä, litteä kuin limppu! Siitä ei päätäni saa käännettyä. Tuiman suhteen en ole yhtä jyrkkä. Tai olen siinä mielessä, että jos kala tai liha on Savossa tuimaa, niin se kaipaa suolaa. Mutta ymmärrän myös, että tuima tuuli ei ole vieno henkäys, Savossakaan.

  Kun sanoja ja murteita sivuttiin, niin on yksi murresana, minkä alkuperää en ole saanut selville. Se on "niepreä". Ukkini Aleksi käytti sanaa. Varsinkin, sen muistan, kun hän kävi kokeilemassa seipäällä olevien heinien kuivuutta. Jos eivät olleet vielä latoonajokuntoisia, sanoi ukki: "Niepreitä on, outetaan vielä ainanniin päevä!"
  Kun äsken googletin sanan "Niepreä", niin tulokseksi tuli kaksi joskus kirjoittamaani blogia, sekä yksi muu tärppi, joltain keskustelupalstalta, ja siinä ilmaisulla "Niepreä ei näy lainkaan" tarkoitetaan neuvostoliittolaista moottoripyörää nimeltä Dnepr.

  Koska en kielitieteilijäksi aio ryhtyä, olkoonkin vaikka kuinka mielenkiintoista, niin jätän asian lepäämään. Ehkä "niepreän" salat vielä joskus paljastuvat. Kilelitieteilijäksi en ryhdy siksi, että elämässä on paljon muutakin tekemistä. Luulen, että se, mitä minulla ehkä olisi tieteelle annettavissa, saattaisi täyttää maailman lyhimmän kirjan tunnusmerkit. Tietojeni mukaan tuo kirja on tätä nykyä "Italialaisten urotyöt toisessa maailmansodassa". Mene tiedä. Älköön kukaan tästä pahastuko. En tunne sotahistoriaa. Näin minulle on kerrottu. Älkää ampuko viestintuojaa, vaikka kuinka italomaaneja olisitte.

  Sananselitykset menivät jo katekismusmaisiksi. Eikös Katekismuksessa ole kymmenen käskyä, selitys jokaisen perässä? Oli ainakin ennen. Pakko tunnustaa, että edellisestä Katekismuksen ja minun tapaamisesta on aikaa sen verran, että taisi olla rippikoulussa. Tämä on taas ihan eri asiaa. Minun piti kertoa, että kun tulimme kotiin, oli postilaatikkoon ilmestynyt tiedote, missä kertottiin ensi viikolle aiotun ovienvaihdon alkavan "alustavasti viikolla 13". Siis kahden viikon kuluttua. Alustavasti. Alus ja maine! Minua ipottaa! Subjekti ja predikaatti! Vaikka toisaalta tämä saattaa muotouttaa uudelleen ajatukset saareen menosta. Mutta siihen pureudun myöhemmin.

  Mokomaa kirjotusta syntyy, kun laittaa mokoman hommiin. Älkää olko mokomasta moksiskaan. Ja uskokaa tästä enintään mokoma, pankaa loput "eholle".

  Vielä aamuinen maisema Saukonsaloon päin ennen auringonnousua.

RAHTIA, PEURAA JA MOSAIIKKIJÄÄTÄ ‏‎

  Tapahtumarikas päivä on kääntynyt illaksi. Tapahtumarikas ja tapahtumarikas, mutta enemmän tapahtumia joka tapauksessa, kuin edellisinä päivinä. Jäälläkin käytiin pieni lenkki tekemässä...

  ...mutta siitä enemmän tuonnempana.

  Perjantai alkoi uunin lämmityksellä. Joka toinen päivä näillä ilmoilla leivinuunia lämmitetään, ja tänään vielä senkin takia, että peurapaisti hinkusi lämpöön.

  Seitsemältä jätin Hilpan huolehtimaan uunin loppusilauksesta, lähdin puita rahtaamaan. En siis vetäissyt moottorisahaa käyntiin, vaikka sen suuntaisia ajatuksia olen julkituonut. Syy siihen löytyy. Se on syy, eli syy on se, että ynnäilin ja kuutioin tilannetta eilen. Tulin johtopäätökseen, että minun ei ole tarvis, eikä järkevää, kaataa puita jäälle. Ensinnäkin siksi, että puuvaranto on ilman kirjapidon tarkistamistakin hyvä. Toiseksi siksi, että luonto on jeesannut kaatamisessa hojeltamalla pari paksua haarautumaa raidasta ja yhden tukkikoivun läheltä rantaa. Niissä on vähäksi aikaa askaretta. Venevajan luona oleva katos on täynnä viime kesänä pilkottuja klapeja, joukossa jonkin verran metrin halkoja. Paskion luona on yksi iso haapa pilkkeinä "teltassa". Ja liiterit ovat lähes täynnä. Enhän minä ...kele, mikään halkoholisti ole. Jos alkukesästä hotsittaa, saatan vähän tuonne itäniemeen pinoon tehdä.
  Takaisin juoneen. Kelkkasin niemessä olevan pinon yläliiteriin. Omat hankaluutensa siinä oli, lähinnä lumen vähyys, mutta katon alla nyt ovat. Juuri ja juuri sisään mahtuivat.

  Joku on kysynyt, miksen hanki klapikonetta? Miksen mönkijää? En ole eksaktia vastausta antanut. Nyt sen teen. Tällä hetkellä riittää se myönnytys, että käytän moottorisahaa. Voihan sekin päivä koittaa, että klapikoneen hankin. Se ei ole edes kovin hinnakas. Itse asiassa kerran sellaisen ostamaista harkitsinkin. En kuitenkaan ostanut. Kirveellä saa nimittäin nopeammin valmista aikaan. Mönkijä onkin jo toinen juttu. Jo rahallisena sijoituksena. Sitä paitsi mitäs helevettiä minä mönkijällä? Manttaalia on kaksi ja puoli hehtaaria. Talvet ovat muuttuneet sellaisiksi etteí edes mönkkäriä uskalla jäille viedä kuin kellukkeiden kanssa. Kun en enää jaksa puita rantteelle tai liiteriin palstalta raijata, pyydän apua. Mutta en mönkijältä.

  Luonaaksi syötiin peurapaistia, kiitos Hanelille. Kyllä isossa uunissa liha, jos kalakin, kypsyy parahultaiseksi.

  Tuota kun mätti mahaansa tuppipottujen ja puolukkahillon kera, niin avot. Eikä siinä vielä kaikki! Hilppa innostui perjantain kunniaksi loihtimaan illaksi härkispitsan spelttipohjalla. Aika hyvin täällä ollaan syöty: Madesoppaa, possun lapapaistia, peurapaistia, ja vielä perjantaipitsa!

  Kun paistia hetki sulateltiin, lähdettiin tekemään pieni lenkki jäällä. Aika pelottavan näköistä sillä on.

  Vai mitä mieltä olette? Uskaltaisitteko lähteä tallustelemaan tällaisille mosaiikkijäille, ilman tarkempaa tutkintaa?

  Tuuli on jossain vaiheessa jään rikkonut lautoiksi, seraava pakkanen liittänyt yhteen. Kairaamalla huomaa, että vaikka ulkonäkö on arveluttava, niin 15 - 20 senttiä teräsjäätä löytyy joka paikasta. Nyt puhun tietysti Avokkaansaaren lännenpuoleisesta alueesta. Muualta ei ole empiirisiä kokemuksia. Mutta jos haluatte kävellä Potinlahdesta Leppäniemen kupeelle pilkille, tai kiertää Ilotin, niin jää kestää.

  Jäälenkin jälkeen päiväkahvit, yksi tallenne toosasta. Sitten saunanlämmitys, saunominen. Emmerdale katsottiin suorana, se tulee perjantaisin 16:30. Tässä kohtaa Hilppa laittoi pitsan uuniin (sähköuuni tällä kertaa). Sitä odotellessa katsottiin Netflixiltä jakso "Katvealueesta". On muuten aika hyvä ranskalainen. Karvan yli hilseen (huomaa kielikuva) meinaa mennä välillä, mutta synkän hienot maisemat ja karut henkilöt korvaavat hilseenylityksen. Kaukana on ämerikkalainen loppuun asti sliipattu valkohampaisuus ja kiiltävät autot. Ollaan jo toisesta kaudesta kolme jaksoa tsiigattu. Vaikuttaa, ettei ole taso laskenut, kuten usein tuppaa käymään. 

  Nyt siis pitsa on syöty, espressot juotu. Hilppa katselee "Hakekaa kätilöä". Minä en. Hilppa siirtyy pian notkeasti "Voice of Finladiin". Minä en. Minä kirjoitan. Olen kirjoittanut tovin. Sen vielä kirjoitan, mitä tuumattiin päivällä. Tuumattiin asiat siten, että lähdetään Hollolaan jo sunnuntaina. Täällä on tärkeimmät tehty, eli todettu asioiden olevan tolallaan. Koska ilman sydämentykytystä ei pysty jäällä kovin kauas lenkkeilemään, niin sama lähteä kotiin kyttäämään ovenvaihtajia. Toivottavasti tulevat kuten luvattu on. 

  Saa nähdä, vieläkö parin viikon kuluttua tänne pääsee. Ei ainakaan lähitulevaisuuteen ole povattu isompia pakkasia. Eli eivät jäät ehkä sula, mutta eivät vahvistukkaan. Mutta osaa se luonto sellaiseksikin heittäytyä, että tekee vielä julmat pakkaset, lunta rutkasti antaa. Parasta minusta olisi, että kun on hänekseen mennyt, niin menkööt loppuun asti. Eli tulkoot kevät, auetkoot veet huhtikuun puoliväliin mennessä! 

  Kevennykseksi todiste siitä, että arska päätti tänään näyttäytyä toviksi useaan otteeseen. Tässä tilanne klo. 17:13:46, osapuilleen.

JOKO TAAS?

  Aamu on alkanut kosteana. Vettä rupeaa hiljalleen tipputamaan. Ei paljon, mutta sopivasti kastelemaan ulkona heiluvan. Niinpä en lähde ulos. En, vaikka eilinen tauti tuntuu irrottaneen pitävimmän otteensa. Sen verran tein jo talkkarin hommia, että kannoin sisään puita, tyhjensin tuhkat uuneista, kannoin vedet ja puut saunaan. Halua olisi metsurihommiin, mutta järki tenää. Uskotaan järkeä, sillä vähäinenkin sellainen on yleensä oikeassa.

  Etelämpänä satoi kai lunta eilen ihan reilusti. Täällä ei tullut, kuin muutama sentti. Yöllä sitten sade tuli vetenä, ja se hävitti lähes kaikki aiemmin sataneen lumen.

  Melko lohduttomalta näyttää Avokkaansalmi. Ei isosti tee mieli lähteä dallailemaan.

  Aika tavalla on sen näköistä, että äkkinäinen saattaisi suhtautua varauksella ylipäätään luittensa viemiseen jäille. Asiasta enemmän tietävänä voin sanoa, että ei ole kaikki miltä näyttää. Jos näyttää uhkaavalta, niin totuus on, että jää on riittävän paksua. Mutta en tästä kilsaakaan pidemmälle koillisen suuntaan lähtisi ilman pakottavaa tarvetta. 

  Pihapiiri tuntuu olevan vähän kuin lysyssä, ihan marraskuiseen tapaan. Kyllä se ryhdistyy, kunhan arska lähestyy taivaankannen huippua. 

  Talvet ovat muuttuneet sellaisiksi, että tärkeiden jäälläkulkuvälineiden, suksien ja lumikenkien, tilalle ovat tulleet nämä:

  Toissa talvena sentään sukset olivat messissä, vähän päästiin hiihtelemään. Tänä talvena ei tarvitse edes unelmoida sivakoiden käytöstä. Voi olla, että tämä jää ainoaksi reissuksi ennen toukokuuta.

  Koronatartunnat lisääntyvät Euroopassa. Me ollaan nyt karanteenissa, ei tartuteta, ei saada tartuntaa. Kurja tauti se on. En kuitenkaan osaa isommin pelätä, saatikka panikoida. Jos jotakin hyvää, niin tämä virus on ehkä opettanut ihmisille oikean tavan käsienpesuun, avasteluun, etc. Niitä kannattaa käyttää, vaikkei koronaa ole päälle hyökkäämässä.

  Koska en mennyt puusavottaan, saatte kärsiä kirjoittelustani. Keronpa nyt, millä kirjoitan. Kirjoitan HP-merkkisellä läppärillä. Se on jotakin kahdeksan vuotta vanha. Tai uskoisitteko seitsemän? Se alkaa olla vanha ja väsynyt. Onko niin, että läppärin vuosi on kutakuinkin sama, kuin koiran vuosi, eli seitsemän vuotta.
  Tämä värkki on ollut viimeiset vuodet täysaikaisesti saaressa. En ole häntä siis edes talvikuukausiksi vienyt sivistyksen pariin. En tiedä, onko viileillä, ehkä kosteahkoillakin, olosuhteilla vaikutusta tietokoneen terveydentilaan? Ei kai. Ei ainakaan älytelevisio ole ollut moksiskaan. Muuten vaan on vissiin elämäntaival ehtoopuolella, läppärillä.
  Ei mikään läppärien Ferrari ollut uutenakaan. Ei edes Toyota Avensis. Ennemmin kai pieni Kia, tai sitten Rutinohvi. Eli on tämä tuskanpunainen laite aika hyvin palvellut. Ainakin jos laskee kustannukset per vuosi. Jos taas ynnää menot per päivä, tai per tunti, niin parempikin voisi lopputulos olla.
  Vaikka ei täällä kiire minnekkään, mitään tekemään, ole, niin ottaa se välillä pattiin, kun jonkun sivun, tai sovelluksen, aukeaminen kestää tupakin verran. Jos edes polttaisi, niin kuluisi tuo aika rattoisammin. Täytyy kuulostella. Jos kesällä oikeen täpäkkä tarjous osuu silmiin, niin ehkä tulee tartuttua. Tai sitten aloittaa uudelleen tupakointi.

  Kevennykseksi läppärijuttuun. aasinsiltana siitä. Tämä on ikivanha, jostakin autoilun vitsikirjasta sähäkällä seitkytluvulla bongattu: Tiedättekö millainen on kaksivärinen Mosse? Yläosa tuskanpunainen, alaosa vekselinvihreä.

  Vieläpä, aasinsiltana otsikosta, yksi tarinapoikanen. On vissisti esiintynyt ennenkin kirjoituksissani. Mutta laitetaan silti, eivät ihan kaikki suomenkieltä taitavat ihmiset ole sentään kaikkia blogejani lukeneet. Vaikkakin lähes.

  Oltiin ihan 1970-luvun alussa Rantaharjussa. Meitä kokoontui pokeririnki korttia lyömään. Muistelen, että mukana olivat, minun ja Hanelin lisäksi, paikan isäntä Rantalaisen Erkki (RIP), Putkan Tommi (RIP), ja Hämäläisen Pertti. Perttihän on Posti-Jannen poika, ja samanlainen juureva persoona, kuin isänsä oli.
  Oli kesäilta. Aloitettiin joskus kahdeksan maissa. Hämäläis-Pertti sai ensimmäisen potin. Hän veti kyynärvarrellaan kolikkoläjän eteensä, sanoi:
  "Rahantulova ei voe estee!"
  Peli jatkui, aurinko painui mailleen hetkeksi, nousi taas näkyviin. Olisikohan ollut kolmen paikkeilla, kun Perrti sai toisen potin. Tyynesti hän korjasi voiton, tokaisi:
  "Joko taas!"

  Niinpä. Lähden lukemaan.