perjantai 27. syyskuuta 2019

EDESTAKAISIN

  Aamulla usmuutin energian toimittajan, ja ennen kaikkea siirtomaksun rohmuajan, toimittamalla virralla ladatulla perämoottorilla varustetulla Päijän-veneellä Potinlahteen. Mukanani kävelysauvat, korvanappikuulokeet, ja puhelin. Eli lenkille ajelin.
  Lenkki ei ollut mikään rengasmatka, vaan "hin und her"-tyyppinen taivallus. Mukavissa maisemissa askel kulki joka tapauksessa, niin mennessä, kuin tullessa. Oli sekametsää, oli kuusikkoa, oli nuorta koivikkoa, oli pätkä hakkuuaukean reunaa, oli vähän peltoakin. Niin, ja vettä. Menosuuntaan lueteltua reilun puolen kilometrin jälkeen avautui oikealla Tallampi tyyneydessään.


  Siitä kilometrin verran, niin olin Särensyvän ojalla. Oikealla näkyi Särensyvänlampi...


...vasemmalla kohti Rupakonvirtaa suuntaava Särensyvänlahti.


  Vielä kilsa eteenpäin, ja seisahduin Västäräkinsillalle. Vasemmalle, pohjoiseen, avautui näkymä kohti Rupakkoa...


...oikealle kohti Västäräkinojaa.


  Seuraavaan tien vieressä näkyvään vesipaikkaan olisi pitänyt dallata viitisen kilsaa, aina Maljalantielle saakka, joten vesinäkymät olivat siinä. Pian käännyinkin takaisin, ihailin tulomatkalla jo näkemiäni lätäköitä.

  Lenkillä maisemista nauttiessani nautin myös musiikista. Kuuntelin Ry Cooderin albumin "The Prodigal Song", sekä Robbie Robertsonin viikko sitten julkaistun uutuuden "Sinematic". Ry on loistava jätkä, niin on tämä levytyskin. Robbie ei ensikuulemalta mitään valtavia säväreitä saanut aikaa, mutta ihan kuunneltavaa kamaa. Pikku hiljaa alkaa katse ja korva kääntyä Niilon ja Crazy Horsen 25. lokakuuta julkaistavaan levyyn "Colorado". Eivätpä he yhteistä levyä ole tehneetkään sitten vuoden 2012 erinomaisen albumin "Psychedelic Pill". "Coloraolta" lohkaistut esimaut "Milky Way" ja "Rainbow of Colours" eivät ennusta albumin nousevan klassikoksi, mutta odotusarvoa se ei vähennä, ainakaan minun (Niilo-fani since 1970) kohdallani. 

  Tänään on eilisen kaltainen pilvipuotainen päivä. Yöt lämpenivät pikkupakkasista plus seitsemään. Taidetaan Hilpan kanssa laskea illan suussa pari siikaverkkoa. Näyttää, että siika on nousemassa matalaan; minä sain yhden joku päivä sitten, naapuri eilisaamuna kaksi. Savusiika olisi piste i:n päälle huomisen hirvipaisin kera. Oikeastaan ajatusviiva enen i;tä, sillä alkupalaksi se tietysti nautittaisiin.
  Haneli kaivoi tosiaan pakkasesta meille hirvipaistin. Tekee vissiin tilaa, kun uusi metsästyskausi kolkuttelee nurkkasalvoksia. Mielihyvin sellainen palanen tällätään tuvan uuniin. Olen jo halot roudannut hollillen. Aamulla aikaisin on tulenteko edessä. Muutama tunti pekonilla vuorattuna, juuresten ympäröimänä, hautumassa, niin jo vain, vaikka ei siikaa alkuruoksi tulisikaan. 

  Sääennusteet ovat sen kaltaisia, että taidetaan lähteä maanantaina viikoksi Hollolaan. Keskiviikkona oltaisi joka tapauksessa lähdetty. Tilasin renkaanvaihdon torstaiksi. Tilasin siksi, että ei tarvitse kärvistellä epätietoisuudessa, vaikka oltaisiin parinsadan kilsan päässä rengashotellista. Ja koska kitkoilla ajellaan, on se ja sama vaihtaa kiekot hyvissä ajoin. 
  Perjantaina mennään sitten Espooseen. Iiriksen päiväkoti on silloin kiinni, joten tytön kanssa päivä touhutaan. Jäädään Tiilikaislle yöksi, sillä lauauntaina vieteään Iiriksen viisivuotisia. Tempus fugit! 

  Pähkäilin, mitä teen vesien suhteen. Päätin luottaa kuitenkin ennusteisiin, jotka eivät povaa pakkasia edes öiksi poissolomme aikana. Eli tuskin monen asteen miinuskelejä ainakaan tulee. Pienet pakkaset systeemi kestää. Mutta lokakuun puolivälissä, eli seuraavalla reissulla, kyllä vesijärestelmän tyhjennän, rannan pumpun venevajaan toimitan. Venehuollonkin olen varannut lokakuun neljännelletoista päivälle. Saapi sitten ajella, minkä vähän ajelee, viedä paatin talvehtimaan, kun siltä tuntuu. 
  Tuskin marraskuun puolella enää ainakaan kovin pitkiä jaksoja saaressa vietetään. Ehkä viikko siikaa kokeilemassa, suppiksia etsimässä. Sitten noin kolmen kuukauden horros Hollolassa, ja kun päivä tammi- helmikuun vaihteessa alkaa olla pidempi, arska korkeammalla, taas uutta kautta aloittelemaan. 

  Nyt on loppukuvan aika. Eilen käväistiin Piskolan puolella puolukoita katsomassa. Eipä juuri ollut, ainakaan niillä paikoilla, missä kuljimme. Mutta tämä erikoisesti tuulenkaadosta kasvamaan lähtenyt mänty komisti maisemia. 

keskiviikko 25. syyskuuta 2019

MENNEEN KESÄN HUMALAT

  Miksi kirjoitan? Sopii ihmetellä. Näitä blogejani lukee suhtalaisen vakituisesti 15-20 henkilöä, satunnaisesti ehkä saman verran, vahingossa jokunen, plus ne lottovoittoon verrattavat, jotka löytävät linkin blogiin googlaamalla jotakin sanaa tai paikkaa. Siis miksi kirjoitan? No omaksi ilokseni, mielen virkistyksekseni, ajankulukseni. Älkää siis ihmetelkö, antakaa minun kirjoittaa.
  Harvoille niistä harvoista jotka tätä lukevat selvennykseksi. Vaikka olen tämän tainnut ennenkin selventää. Sana suhtalainen on tietysti suhteellisen kohtalaisen yhdistelmä. Näitä yhdistelmiä tuli nuorena kehiteltyä. Juttu sai alkunsa, kun kansakoulukaverini Auvisen Masa kerra Västäräkissä (mistähän Masa muuten sinne oli eksynyt? Ei näet kuulunut ihan meidän lähipiiriimme) kömpi aamulla silmät sikkurassa ja tukka ammuttuna kantona saunalta ylös talolle ja ilmotti "tuoltaha miä heräsin sauna veranssilta!" Eli terassi ja veranta olivat yhdistyneet mainioon uusilmaukseen.  Tapauksesta inspiraation saaneena synty sitten ainakin suhtalainen ja horsteeni (hormin ja korsteenin liitto).
  PS. Äsken mainitsemani Auvisen Masa on se "the one and only", joka näki Ruokolahdella leijonan. Eli Masa on toiseksi tunnetuin luokkakaverini. Tunnetuin on tietysti Kallialan Aake.

  Annatte näköjään minun kirjoittaa, kun sitä äsken anelin. Totta kai annatte. Ei teillä ole juuri akuutteja vaihtoehtoja. Pitkän-, tai edes keskipitkänjakson suunnitelmista en kyllä halua kuulla. Joten jatkan menneen kesän humaloilla. Niitä oli kaksi. Toinen oli niin painava, että se lähes lösähti kasaan...


...toinen niin pieni, että sitä tuskin humalaksi tunnistaa.


  Näin asia oli niin kasvin, kuin sen toisen humalankin kohdalla. Ei liiemmin ole humalaa viljelty.

  Nyt ajankohtaisempaan asiaan. Tänään käytiin Mikkeli-Cityssä varustautumassa vielä tällä rupeamalla saaressa vietettävään viikkoon. Käytiin Lidlistä eväät, kylmäasemalta bensaa veneeseen, Tokmannilta säkki wc-paperia, Hong-Kongista kaksi säkkiä Biolanin Huusin- ja kompostinkuiviketta. Tarkennukseksi kerron, että emme tetysti tulevana viikkona käytä säkillistä wc-paperia, emmekä kahta säkillistä Huussinkuiviketta. Kevättalveen varaudutaan. Mukavampi tavaroita kuljettaa veneessä, kuin jäätä pitkin ves'kelkassa. 
  Käytiin myös Stellassa. S-Marketista tietysti Marskin leipää. Itsepalvelupesulassa pesetettiin koneellinen minun työvaatteitani. Se on hyvä juttu, se pesula. Puolen tunnin ohjelma normaalkokoisella koneella, 6 € kaik' pesuaineineen. 
  Kun kone jauhoi, käytiin Minnan Torikahvilassa toivottamassa Minnalle ja Mortille antoisaa lomakautta. Kahvila sulkeutuu tämän viikon jälkeen, ja M & M pääsevät nauttimaan monen kuukauden vuorottoman duunin jälkeen konserteista, teatterista ja matkoista. Nauttikaa, ladatkaa akut, että jaksatte palvella meitä iloisesti ensi kesänä taas!

  Minun piti soittaa nuoruuden, jos nyt ei lähiystävälle, mutta tutulle kuitenkin, samoissa neliöissä heiluneelle kaverille, eli Toiviaisen Timolle. Hänen kanssaan ollaan oltu tovi fb-kavereita, ja viikko, pari sitten juteltiin puhelimessa. Oli puhetta, että olisi mukavaa nähdä nokikkainkin. Tällä kertaa tuli kuitenkin estettä, sillä aikatauluun tuli muutos. No, seuraavan kerran sitten. Sitä paitsi helevetin kylmä oli Minnan kahvilassa! Mennään Timon kera sisätiloihin, kyllä niitä Mikkelistä löytyy. Täytyy tässä kohtaa todeta, että emme toukokuun ja syyskuun välillä ole koskaan muualla kuin torilla kahvejamme juoneet. Siitä on tullut "ratio" (terv. Rohusen velloksille).

  Aivan upeat syysilmat jatkuvat. Huomenna lähdetään merta edemmäs kalaan, eli muille maille ja saarille puolukkaan. Tämän saaren puolukkamesta todettiin eilen ehtyneeksi. Joku/jotkut lienee käyneet siellä myös poimimassa. Mikä on sallittua ja hyvä asia. Kyllä metsän antimia riittää kaikille, jos niitä riittää joillekin. Ja mitäs se nyt oli, yli 90 %, jää talteen korjaamatta. Ken marjaa, sientä, halajaa, eiku saappaat jalkaan, metsään! 

  Minä en lähden metsään, enkä Tampereelle. Minä nautin Hilpan loihtiman punaviinmarja-vattu-omenasose-smoothien. 

maanantai 23. syyskuuta 2019

TILANTEEN MUKAAN

  Vaikka edellisessä blogissani uumoilin ryhtyväni muihin hommiin, eli kasvimaiden syyshuoltoon, toimeuduin kuitenkin ensin portaan fiksaukseen. Nokassa oli näet sellainen kutku, että ei muutamaan päivään satele. Eikä sadellut. Tosin valun suojasin, kaikelta varalta, sillä nokkani kutku on luotettavuudessaan virallisten sääennustusten tasolla. Alla kuva ennen suojausta, koska kuva pressusta ei tuntunut järkevältä.


  Vielä tänään, kun puran reunalaudat, tuunaan ylätason rinnan. Loput askelmat jätän tuota tuonnennemmaksi, eli tulevaan suveen.

  Porras sai uutta ilmettä siis lauantaina. Hilppa ryöpäytti rouskut, sillä aikaa, kun sementtimies Peppe touhusi sementtihommissa.


  Eilinen meni melko niukoilla duuneilla, ainakin hikopisaroilla mitattuna: vähän vein tavaroita talvisäilöön, keräilin suojaukset kasvimaan ja kasvulavojen ympäriltä pois, purin tomaatteja suojanneen rakennelman.
  Sitten vielä, koska pakkasia on öiksi ennustettu, suojasin vesijohtoa talon ulkopuolella. Se tulee maassa kaivolta seinustalle, nousee kuistin nurkalta ylös, menee kuistin katossa sisään. Ihan pieni pakkanen ei putkeä jäädytä. Yleensä otan vedet pois päältä, tyhjennän putkiston joskus lokakuussa. Viime syksynä kävi ainakin kerran niin, että kohmeeseen jämähti putki. Kun sitä aamupäivällä vähän kolistelin, aukesi tulppa, vesi virtasi taas. Tyhjensin pian sen jälkeen järjestelmän, koska olimme lähdösä käymään Hollolassa.
  Minulta löytyy hieman kahdeksan millin vahvuista neopreenia, päätin kietoa sitä putken ympärille, laittaa nippareilla kiinni. Tein minkä päätin.


  Eipä tuo "näöllään illauta", mutta ehkä jatkaa hanaveden käyttöaikaa edes pikkaisen. Näinköhän tulee vielä joskus ryhdyttyä vesiasioissa investointeihin, eli porakaivon teettoon? Ja sen myötä ympärivuotiseen ylelliseen tiskikoneaikaan? Mikä tietenkin edellyttää vesijohdon suojaamista vastuslangalla, ja peruslämpöä talviksi ainakin keittiöön. Aika näyttää, antaa asian muhia.

  Hilppa keitteli eilen vihreitä tomaatteja säilykkeeksi. Ensimmäistä kertaa sellaisia teki. Ehkäpä siksi, että tomatteja kasvatettiin ensimmäisen kerran. Netti on sellainen keittokirja, että kaikkeen löytyy ohjeet. Niinpä odotan innolla. että päästän vihreätomaattipurkki avaamaan.

  Kuva näyttää, että tomaatit ovat tuvan pikkupöydältä vähentyneet. Näyttää se myös, että joskus heinäkuun alussa saatu ruusupegonia, nyt juuri sisääntuotuna, kukoistaa kummasti.


  Hilppa ehti ehtivänä, miksei myös ehtoisana, emäntänä, keitellä puolukoista hilloa, tekaisi lomassa niistä puuronkin.

  Lauantai-iltana laskettiin naapurin kanssa muutamat verkot ahventa tavoittelemaan, eilen ne aamulla haettiin pois. Kävi niin, että Hannulla oli kaksi ahventa ja siika, minulla ei senkään "verj'piätä". Sattuman kauppaa on kalastus, varsinkin, kun ei ole kalastaja. Mutta lannistua ei pidä. Uutta matoa koukkuun, ehkä huomenna?

  Ilalla, hammaspesun aikaan, nappasin puhelimella muutaman kuvan. Aika hyvin sillä saa yö-asetusta käyttäen otoksia vähemmässä valossa.




  Pakkassyötä povattiin koko Suomeen. Nyt meillä nyttää mittari plus kolmea, mutta kyllä nurmikko on kuurassa. Muutama kylmä yö kai tähän löysiin on vielä tulossa, sitten lämpenee. Tai sitten ei. Mutta Peppe ottaa aamun ensimmäiset kahvit, mitkä hän keitteli kirjoittamisen lomassa. 

lauantai 21. syyskuuta 2019

ÄÄRIMMÄISEN ANTOISA PÄIVÄ

  Eilen oli äärimmäisen hyvä päivä: saatiin Hanelin kanssa katto umpeen, tuli sieniä, tuli muikkuja, tuli puolukoita, tuli syksyn sato kasvimaalta talteen.  Noista enemmän hieman tuonnempana. Ensin äärimmäisyyteen.
  Olen pannut merkille, että viime aikoina (varmaan aiemmin myös, mutta en silloin ole pannut merkille) ovat monet poliitikot, eräät muutkin haastateltavat, käyttäneet ilmaisua malliin "äärimmäisen tärkeää...", "äärimmäisen vaikeaa...", "äärimmäisen hyvä...", jne. No, eikös "äärimmäinen" tarkoita, että se on lähimpänä viimeistä laitaa, lipsahtamassa yli. Miten siis voi olla monia "äärimmäisen tärkeitä" asioita? Tätä arssinoin sydänyön unettomina hetkinä. Koska poliitikot ovat aina oikeassa, päädyin lopputulemaan, että viimeiselle laidalle on muodostuttava rivi näistä "äärimmäisistä" tapauksista. Varmaan tuon rivin taakse syntyy jonoja vähemmän äärimmäisistä, paikkaansa laidalta hamuavista asioista. Nämä sitten odottavat kieli pitkällä, valmiina siirtymään eteenpäin, jos ja kun joku "äärimmäistä" horjahtaa tyhjyyteen.
  Yllä oleva selvennykseksi siihen, miksi käytän tuollaista äärisanaa otsikossa. Jos kerran poliitikot, miksen minä kans'?

  Joopa joo. Aamusta ajelin vielä kattourakkaa omalta osaltani lopettelemaan. Puuttui pohjoispäädyn räystäs ja viimeiset pellit kummaltakin lappeelta. Aikaa vievää se oli, killua aamuhuurteisella katolla ja huurteettomilla tikkailla. Samoin lopetuspeltien kavennus otti oman aikansa.
  Katolla liekkuessamme näimme, kun nuottaporukka, joka vetää Virtasaareen, ajeli tienpäähän, äärimmäiselle rannalle, itse asiassa.
  Kymmenen jälkeen oli homma tehty. Roudattiin meikän työkalut ja alumiinitikkaat veneelle. Minä lähdin ajelmaan Reissalmen puolelle tarkoituksena katsoa, onko sieniä ilmaantunut.
  Onneksi en silloin tiennyt, mitä Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija kertoi illalla kuuden uutissa. Hän näet kertoi, että on ollut surkea sienikesä. Koko maassa, koko kesän, on ollut tilanne, että ruokasieniä on ilmaantunut vähemmän, kuin miesmuistiin.
  No, vaikka olisin tiennyt tuosta erikoistukijan lausunnosta, olisin varmasti mennyt katsomaan omin silmin. Minä kun en usko velhoja, enkä ääri-ilmiöihin sieniasioissa.
  Niinhän siinä sitten kävi, että parissa tunnissa keräsin hieman kanttarelleja, jokusen herkkutatin, muutaman vaaleaorakkaan. Niin, ja talven suolasienet! Oli taas säkää. Haaparouskuja oli ilmaantunut melko mukavasti. Vaikka jäljistä näin, että samoilla huudeilla [sic] oli joku muukin ihminen liikkunut sieniasioissa, sain osani talteen. Nyt on rouskut putsattu, likoavat yön yli.


  Hilppa, joka kuvassa vielä putsaa tuohukkaana sieniä, pääsee niitä ryöppäämään tänään. Kesäkeittiössä on nykyään hyvä kaasuliedellä sienet kiehauttaa.


  Kun olin juuri rantautunut sienimestalle, soi puhelin. Haneli soitti, kertoi, että nuottaajien ilmoittaneen, että olisi vähän muikkuja. Velj'poika kysyi tarvitsenko? Minä kerroin mielelläni ottavani meille paistmujeet, parisenkymmentä kappaletta. Haneli lupasi tuoda ne autolla laavulle. Näin hän teki. Sen näin puiden lomasta tällaiseessa "satumetsässä" ruoskuja etsiessäni.



  Suureksi hämmästyksekseni, ilokseni tietysti, en hirvikärpäsiä bongannut kuin yhden. Se surautti vauhdilla kumakarvoihini, mikä johti tuon kelvottoman karvaaseen loppuun. Eli opetukseksi hirvikärpäsille: "Jos lennät Peppen kulmakarvaan, koet kuoleman karvaan."

  Hilppa oli minun poissa ollessani käynyt keräämäässä viiden litran ämpärillisen puolukoita. Kuuluvat olevan nyt kypsiä. Samoin oli hän nostanut vähät porkkanat maasta, tuonut tomaatit ja kurpitsat sisään, pois mahdollisen hallan purennasta. Tomaatteja ollaan syöty toista kuukautta. Nyt saavat loput kypsyä sisätiloissa. Etummaisessa vadissa ei ole pihvitomaatteja, vaan omenoita, Lidlin omenatarhasta peräisin.


  Kurpitsoja tuli kolme: pari ihan vaurasta, yksi snadi. Olisi niitä varmaan tullut enemmänkin, jollei kauriinpentele olisi käynyt kesällä napsimassa kukintoja parempiin suihin. Äärimmäisen antoisa päivä siis takana. Tänään on edessä sienien suolausta, kasvimaiden syyshuoltoa, ahvenverkkojen laskua, ainakin. Syksy on mukavaa aikaa.

  Lopuksi todisteeksi kuva siitä, että äärimmäine lape on pellitetty.


Ja vielä ehdin tällätä äsken pikaisesti kipaisemani otoksen aamuruskosta. Kuikatkin olivat näkyä ihailemassa.

keskiviikko 18. syyskuuta 2019

LÄMMITYSKAUSI KATSOTAAN ALKANEEKSI

  Eilen saavuttiin onnella saareen. Onnella, sillä kastumatta onnistuttiin venematka tavaroinemme suorittamaan, vaikka koko matkan Mikkelin ja Anttolan välillä sateli. Eikä se enää loppupäivänä vettä piessytkään. Illalla oli melkeinpä selkeää, kuten hieman manipuloitu kuva kertoo:


  Vaikka olin aamulla komentanut ilpin tosi toimiin, päätettiin, että uunilämmityskausi on aiheellista aloittaa. Leivinuuniin ja kammariin tehtiin tulet. Lievästi, tunnustelen, vetävätkö hormit. Jo vain, katolle pyrki savu. Aamulla laittelin isoon uuniin taas halkoja, sillä ei aluksi kannata kerralla ylettömästi korventaa.

  Tässä kohtaa joku saatta kysellä, että mites silmälääkärillä meni? No huonosti meni. Siinä suhteessa, että minähän olin pöljyyttäni varannut ajan optikolta! Kun totisella naamalla liikkeessä kerroin, että mielestäni silmälääkärille varasin, henkilökunta neitokaisen suulla ilmoitti, että ei netissä edes voi varata, kuin optikoaikoja. Eli olin söhlännyt ja sohlannut huolella.
  Neiti sanoi minulle, että kannattaa kuitenkin antaa optikon katsoa silmät, eikä se maksa mitään.
  "Ok" sanoin.
  Optikko sitten teki tarkastuksen. Sumeaa oli vaemmassa, leikatussa silmäässä.
  "Jälkikaihilta näyttää", sanoi hän. "Eli silmälääkärille aika, eikö vain?"
  "Tietysti!", sanoin. "Voinko sen varata tästä?"
  "Toki, hetkinen."
  Ilmeni, että silmälääkäri käy nykyään liikkeessä perjantaisin. Sopiva vapaa aika löytyi lokakuun 18. päivälle.

  Hilppa oli sitten eilen optikolla. Tämä ei suostunut hänelle uusia laseja määräämään, vaan passitti arvatkaa mihin? No silmälääkärille, kele. Samalle päivälle sai Hilppa myös ajan.
  On jo ollut tiedossa, että Hilpallakin kaihi etenee. Eli meidän miniperheessä jylläävät kaihit kokonaisvaltaisesti; Hilpalla harmaakaihi, minulla jälkikaihi. Eipä minulle, kun kaihi taannoin leikattiin, tosiaankaan kerrottu mitään jälkikaihista. Mutta sellainen siis voi tulla, ja tuli myös. Vaikka ei lääkäri asiaa ole vielä varmistanut, niin sitä tämä on. Korjaus on kuulemma kevyempi operatio, kuin itse leikkaus. Katsotaanpa, mitä tohtori aikanaan tuumaa.
  Hilpan kaihi on vielä ilmeisesti siinä vaiheessa, että laseilla pystyy toimeen tulemaan, mutta sihenkin silmälääkäri kertoo kantansa. Taidamme piakkoin olla kyseisen silmälääkärin joulukorttilistalla.

  Silmistä asiaan. Aamulla usmuutin het' seitsemältä Hanelille katontekoa jatkamaan. Muuten eteni homma mukavasti, mutta sade, mitä ei pitänyt esiintyä, keskeytti homman liki kahdeksi tunniksi. Eli meille tuli runsaanpuoleinen yhdistety lounas- ja kahvitauko.

  Jiirit vievät aikaa, mutta nyt ne on tehty. Enää puuttuu suora takalape. Niin, ja harja-, sekä räystäspellit.



  Jos huomenna on puotaa, niin duuni on tehty. Varsinkin, jos Haneli vielä illalla on purkanut ja siirtänyt telineet valmiiksi. Jos jotakin pientä jää, niin Haneli saa ne itsekseen pusattua. Joten toiveissa on, että pääsen perjantaina katselemaan, olisiko sieniä pullahdellut syysilmoja haistelemaan.

  Oli muuten mukavaa palata kattopuuhista hieman kosteana lämpimään pirttiin, mennä saman tien Hilpan lämmittämään saunaan. Kyllä uuneilla saa aikaan miellyttävän lämmön, aivan erilaisen, kuin ilpillä tai pattereilla.

  Nyt alkavat silmät lupsaa, vaikka kello ei ole juuri mitään. Kai tällä iällä päivän keikkuminen katolla, maassa, katolla, maassa, etc., vie mehut miehestä. Varsinkin, kun jo viideltä nousin pirttiä lämmittämään. Taidan vetäytyä sohvalle lämpimän tupauunin kylkeen pötkölleen. Saapi Hilppa aikanaan töniä, että herääppäs siitä nukkumaan.

maanantai 16. syyskuuta 2019

MINKÄ EESTÄÄN TEKKEE, SEN TAKKAASA LÖYTÄÄ

  Onpa vettä syytänyt, ainakin näillä hoodeilla. Hauskaa käyttää sanoja, joita inhoaa ankarasti. Hoodeilla? Mä huudeilla näillä oon tunnettu fiskari? Joopa joo, linguam mutantur, nos et mutamur in illis.
  No niin, näillä hoodeilla on pieksänyt vettä ankarasti. Joka päivä. Onnekseni joka aamu on ollut puotaa n. seitesemään asti, joten olen pystynyt aamulenkit kuivana ulkoiselta kosteudelta suorittamaan.
  Lauantaina oli tosin hieman vähäsateisempaa. Jopa niin, että aamusta pesin ikkunoita, ja päivällä kyllästin väliaitoja. Ennuste näytti, että iltaan asti olisi puotaa, mutta alkoihan se sade jo kolmelta. Kolmisen tuntia ehtivät aidat kuivahtaa. Onhan niistä puolet lipan alla, ja ehkä ehti öljy imeytyä niin, ettei armoton piiskaus sitä kokonaan pois valuttanut? Kuitenkin: tehty on tehty. En jättänyt siis eteeni löydettäväksi.
  Käsittääkseni Anttolan huudeilla on satanut myös. Jokohan Saimaan vedenpinta kääntyy nousuun? Ainakin laskun luulisi tyrehtyvän. Ollaan nimittäin kohta "paskakierän vaa'oilla, että kaivo alkaa ehtyä.

  Käytiin tänään jo aamusta Launeen City-Marketissa. Mammuttimarkkinat sinne houkutteli. Iiriksen 5-vuotispäivä lähestyy, ja lahjavinkkejä saatiin eilen. Marketin markkinoilta onnistui sellainen löytymään kolkyt prossaa edullisemmin.

  Kohta suuntaa kaupungille. Tapaan ensin vanhan kollegani. Tai eihän Hemppa vanha ole, minua vuotta nuorempi! Entisen kollegani, paremmin sanottuna. Pieni palaveri asiasta, missä olen häntä luvannut jeesata.
  Sitten silmälääkärille. Kahden vuoden välein yleensä lääkärillä käyn. Lasien hankinta kulkee aina silmälääkärin kautta, koska toinen silmäni on leikattu. Nyt ei ole kuin vuosi edellisestä käynnistä, mutta olen huomannut, että vasen, leikattu, silmäni on sumentunut. Pakko mennä tarkastuttamaan. Päätös tuli, kun Hilppa tilasi itselleen ajan optikolta. Samalla kotireissulla tuntui järkevältä hoitaa molempien silmäasiat. Ei tartte näille huudeille niiden takia erikseen tulla.
  Kun silmä kolme vuotta sitten laseroitiin, minulle kerrottiin, että se pysyy tuollaisena hamaan tappiin. Sanottiin, että kaihi ei uusiudu. Jotakin on kuitenkin tapahtunut. Kohtahan sen tietää, luulen. Luulen myös, että silmälääkäri, mukava mies, minulle ehdottaa pikaista operaatiota edustamallaan lääkäriasemalla. Niin hän teki kolme vuotta sittenkin. Mutta kysyttäessä kertoi, että silmäni tila oli niissä rajoissa, jotka täyttävät julkisen sairaanhoidpn kriteerit. Joten sain lähetteen Päksiin. Muutama kuukausi jonotusta, ja leikkausa tehtiin. Tehtiin saman lääkärin toimesta, sillä hän työskentelee myös Keskussairaalassa.
  Olen sitä mieltä, että koska silmäni on leikattu julkisen terveydenhuollon toimesta, niin se pitää myös korjata julkisen terveydenhuollon toimesta. Kyllä meikäläisen eläketuloilla on väliä reilun satasen ja reilun tonnin hinnoilla. Kevyesti jaksan, ja pystyn, muutamia kuukausia taas varttumaan; yhteisnäkö on sellainen, että opaskoira on vielä kaukaista tulevaisuuttaa, mieluummin tavoittamonta vanhuutta. Medikovalla kiinnostuksella odottelen, mitä minulle kohta kerrotaan.
  Sataako tänään vielä? Pitääkö varustautua. "Es ist mir Wurst", sanoo saksalainen. Autossa on kevytsadetakki, peräkontissa sateenvarjo. Eikä pitkiä matkoja tarvitse dallailla.

  Huomenna on Hilpan vuoro. Aamuyhdeksältä on optikko. Sitten aikaa vievä ja turhauttava pokien valinta. Se on tapahtuma, mistä Hilppa ei itsekkään pidä. Toivottavasti meidän "hovipalvelijamme", naishenkilö, joka on on ollut myymässä vuosien saatossa kummallekin meistä lukuisia kehyksiä. Hän osaa kertoa asioita, mitkä helpottavat valintaa, olla makutuomarina, mikä ei itseltään aina (lue "lähes koskaan") onnistu.
 Minä en uusa laseja varmaankaan tilaa. Jos silmä operoidaan, ei mitään järkeä uusia. Jos ei, niin ei näkö parane okulaareilla vaihtamalla. Ei edes ulkonäkö. Niin paljon ei pokilla sentään saada aikaan. Enkä nyt tarkoita sitä, etteikö parannettavaa olisi.

  Kun Specsaversilta päästään, suunnataan, taas saksalaista siteeraten "Dort wo sagen sich Eulen und Käuze gute Nacht". Saksalaiset eivät vissiin "jumalan selän taakse" koskaan mene. En toki ole varma, olemmeko me Avokkaassa "jumalan selän takana". En ole varma siitäkään, että jumalaa ylipäätään on. Ehkä on. Olen kallistunut ajattelemaan deistiseen tapaan, että jos jumala on kaiken luonut, on hän sen jälkeen nostanut kädet pystyyn, jättänyt luomakunnan oman onnensa nojaan.
  Saksalaisten pöllöistä ja minervanpöllöistä osaan sen verran kertoa, että Anttolassa on pöllöjä, mutta ei tietääkseni minervanpöllöjä, joten ne eivät voi toisilleen öitä toivotella. Vaikka hienoa olisi minervanpöllö bongata. Se olisi kolmas kerta Suomessa. Nyt taitaa lähteä hakoteille juttu. Lopetan.
 

lauantai 14. syyskuuta 2019

MR. MOONLIGHT JA "SHOTGUN STORY"

  Tuli mieleeni, että pitäisi Beatlesia välillä kuunnella. Niinpä latasin illalla puhelimeen muutaman albumin. Aamulla lähdin viiden jälkeen dallaamaan sauvojen ja musiikin kera. + 6 astetta, pilvetön taivas, kuutamo. Juuri, kun korviini kajahti "Mr. Moonlight", avautui eteeni pitkän ja suoran katuosuuden takana loistava täysikuu. Otin siitä luurilla kuvan, mutta se ei vanhalla "hikipuhelimella" onnistunut. Tai onnistui toki, mutta huonosti. Siksi laitan kappaleen kunniaksi jokunen päivä sitten saaressa uudemmalla puhelimella otetut kuun.


  Taival Hollolan Kuntakeskuksen ympäristön kujilla sujui leppoisasti Beatle-poikien säestyksellä. Ehdin kuunnella albumit "Beatles For Sale", "Help", sekä "Whit the Beatlesin" melkein kokonaan, nuo levyt kun ovat vain rehdin puolituntisen kestoisia.
  Lyhyitä, simppeleitä rakkauslauluja ne enimmäkseen ovat. Lauluja petetyksi tulemisesta, pettämisestä, saavutetusta ja saavuttamattomasta rakkaudesta, onnellisesta tai onnettomasta rakkaudesta, jättämisesta ja jätetyksi tulemisesta. Tärkeää sanomaa The Beatlesin lauluihin tuli myöhemmin, vähän ennen kuin ne loppuivat, yhteiset laulut. Toisaalta: Voiko rakkautta tärkeämpää sanomaa ollakkaan? Joka tapauksessa, ah niin raikkaita ja rakkaita nuo biisit ovat. Ainakin muutaman vuoden välein nautittuna. 

  Sitten "Shotgun story". Eilen katseltiin Hilpan kanssa tv:ta. Eräässä sarjassa eräs nuori mies sain haulikosta selkäänsä. Kun ampumahaavaa paikattiin, ihmetteli Hilppa, että kuinka siinä on noin monta reikää? Minä selittämään, että haulikon panoksessa on lukuisia hauleja, kymmenistä satoihin, riippuen käyttötarkoituksesta. Vaikka en ole metsämiehiä, pääsin sentään tuon verran loistamaan tiedoillani. Jatkoin vielä, että olethan joskus puraissut haulia Hanelin ampumassa jänis- tai sorsapaistissa. Luuletko, että tuo yksi hauli on elikon tappanut?
  "Joo, niin olen luullut", vastasi Hilppa. 
  Tämä vain esimerkkinä siitä, kuinka toisille itsestään selvät asiat ovat toisille täysin vieraita. Se on yksi syy pallomme jatkuvaan eripuraan, sotaan, sortoon ja terrorismiin. Ei tietysti Hilpan tietämättömyys haulikkoasiassa, vaan ylipäätään tiedon ja tietämättömyyden, tai kahden tietämättömyyden, kohtaaminen.
 Mutta jatketann ajatusta siitä, että haulikon patruunassa olisi avain yksi hauli. Voi varmaan sanoa, että siinä tapauksessa metsästäminen olisi todellista urheilua. Ja skeet-ammunta tosi todellista urheilua.

  Vielä, ennen kuin hyökkään pesemään parvekelaseja, muutama sellainen biisi aamulta, mikä erityisesti tuntui osuvan, nostavan muistot pintaan: "No. Reply", "Mr. Moonlight", "You've Got to Hide Your Love Away", "I Wanna Be Your Man", ja tietysti "Yesterday", "Help!",  sekä "Rock and Roll Music".
  Kunhan saan Beatles-muistelun kahlattua, pitänee ottaa Rollarit tapetille. Tosin ei kovin kauaa ole, kun heidän ensimmäisiä albumejaan kuuntelin. Jospa siirryn Kinksien kautta Stepen Stills'in ykköseen ja kakkoseen. Nostalgialla on puolensa.