ÄÄRIMMÄISEN ANTOISA PÄIVÄ

  Eilen oli äärimmäisen hyvä päivä: saatiin Hanelin kanssa katto umpeen, tuli sieniä, tuli muikkuja, tuli puolukoita, tuli syksyn sato kasvimaalta talteen.  Noista enemmän hieman tuonnempana. Ensin äärimmäisyyteen.
  Olen pannut merkille, että viime aikoina (varmaan aiemmin myös, mutta en silloin ole pannut merkille) ovat monet poliitikot, eräät muutkin haastateltavat, käyttäneet ilmaisua malliin "äärimmäisen tärkeää...", "äärimmäisen vaikeaa...", "äärimmäisen hyvä...", jne. No, eikös "äärimmäinen" tarkoita, että se on lähimpänä viimeistä laitaa, lipsahtamassa yli. Miten siis voi olla monia "äärimmäisen tärkeitä" asioita? Tätä arssinoin sydänyön unettomina hetkinä. Koska poliitikot ovat aina oikeassa, päädyin lopputulemaan, että viimeiselle laidalle on muodostuttava rivi näistä "äärimmäisistä" tapauksista. Varmaan tuon rivin taakse syntyy jonoja vähemmän äärimmäisistä, paikkaansa laidalta hamuavista asioista. Nämä sitten odottavat kieli pitkällä, valmiina siirtymään eteenpäin, jos ja kun joku "äärimmäistä" horjahtaa tyhjyyteen.
  Yllä oleva selvennykseksi siihen, miksi käytän tuollaista äärisanaa otsikossa. Jos kerran poliitikot, miksen minä kans'?

  Joopa joo. Aamusta ajelin vielä kattourakkaa omalta osaltani lopettelemaan. Puuttui pohjoispäädyn räystäs ja viimeiset pellit kummaltakin lappeelta. Aikaa vievää se oli, killua aamuhuurteisella katolla ja huurteettomilla tikkailla. Samoin lopetuspeltien kavennus otti oman aikansa.
  Katolla liekkuessamme näimme, kun nuottaporukka, joka vetää Virtasaareen, ajeli tienpäähän, äärimmäiselle rannalle, itse asiassa.
  Kymmenen jälkeen oli homma tehty. Roudattiin meikän työkalut ja alumiinitikkaat veneelle. Minä lähdin ajelmaan Reissalmen puolelle tarkoituksena katsoa, onko sieniä ilmaantunut.
  Onneksi en silloin tiennyt, mitä Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija kertoi illalla kuuden uutissa. Hän näet kertoi, että on ollut surkea sienikesä. Koko maassa, koko kesän, on ollut tilanne, että ruokasieniä on ilmaantunut vähemmän, kuin miesmuistiin.
  No, vaikka olisin tiennyt tuosta erikoistukijan lausunnosta, olisin varmasti mennyt katsomaan omin silmin. Minä kun en usko velhoja, enkä ääri-ilmiöihin sieniasioissa.
  Niinhän siinä sitten kävi, että parissa tunnissa keräsin hieman kanttarelleja, jokusen herkkutatin, muutaman vaaleaorakkaan. Niin, ja talven suolasienet! Oli taas säkää. Haaparouskuja oli ilmaantunut melko mukavasti. Vaikka jäljistä näin, että samoilla huudeilla [sic] oli joku muukin ihminen liikkunut sieniasioissa, sain osani talteen. Nyt on rouskut putsattu, likoavat yön yli.

  Hilppa, joka kuvassa vielä putsaa tuohukkaana sieniä, pääsee niitä ryöppäämään tänään. Kesäkeittiössä on nykyään hyvä kaasuliedellä sienet kiehauttaa.

  Kun olin juuri rantautunut sienimestalle, soi puhelin. Haneli soitti, kertoi, että nuottaajien ilmoittaneen, että olisi vähän muikkuja. Velj'poika kysyi tarvitsenko? Minä kerroin mielelläni ottavani meille paistmujeet, parisenkymmentä kappaletta. Haneli lupasi tuoda ne autolla laavulle. Näin hän teki. Sen näin puiden lomasta tällaiseessa "satumetsässä" ruoskuja etsiessäni.

  Suureksi hämmästyksekseni, ilokseni tietysti, en hirvikärpäsiä bongannut kuin yhden. Se surautti vauhdilla kumakarvoihini, mikä johti tuon kelvottoman karvaaseen loppuun. Eli opetukseksi hirvikärpäsille: "Jos lennät Peppen kulmakarvaan, koet kuoleman karvaan."

  Hilppa oli minun poissa ollessani käynyt keräämäässä viiden litran ämpärillisen puolukoita. Kuuluvat olevan nyt kypsiä. Samoin oli hän nostanut vähät porkkanat maasta, tuonut tomaatit ja kurpitsat sisään, pois mahdollisen hallan purennasta. Tomaatteja ollaan syöty toista kuukautta. Nyt saavat loput kypsyä sisätiloissa. Etummaisessa vadissa ei ole pihvitomaatteja, vaan omenoita, Lidlin omenatarhasta peräisin.

  Kurpitsoja tuli kolme: pari ihan vaurasta, yksi snadi. Olisi niitä varmaan tullut enemmänkin, jollei kauriinpentele olisi käynyt kesällä napsimassa kukintoja parempiin suihin. Äärimmäisen antoisa päivä siis takana. Tänään on edessä sienien suolausta, kasvimaiden syyshuoltoa, ahvenverkkojen laskua, ainakin. Syksy on mukavaa aikaa.

  Lopuksi todisteeksi kuva siitä, että äärimmäine lape on pellitetty.

Ja vielä ehdin tällätä äsken pikaisesti kipaisemani otoksen aamuruskosta. Kuikatkin olivat näkyä ihailemassa.

LÄMMITYSKAUSI KATSOTAAN ALKANEEKSI

  Eilen saavuttiin onnella saareen. Onnella, sillä kastumatta onnistuttiin venematka tavaroinemme suorittamaan, vaikka koko matkan Mikkelin ja Anttolan välillä sateli. Eikä se enää loppupäivänä vettä piessytkään. Illalla oli melkeinpä selkeää, kuten hieman manipuloitu kuva kertoo:

  Vaikka olin aamulla komentanut ilpin tosi toimiin, päätettiin, että uunilämmityskausi on aiheellista aloittaa. Leivinuuniin ja kammariin tehtiin tulet. Lievästi, tunnustelen, vetävätkö hormit. Jo vain, katolle pyrki savu. Aamulla laittelin isoon uuniin taas halkoja, sillä ei aluksi kannata kerralla ylettömästi korventaa.

  Tässä kohtaa joku saatta kysellä, että mites silmälääkärillä meni? No huonosti meni. Siinä suhteessa, että minähän olin pöljyyttäni varannut ajan optikolta! Kun totisella naamalla liikkeessä kerroin, että mielestäni silmälääkärille varasin, henkilökunta neitokaisen suulla ilmoitti, että ei netissä edes voi varata, kuin optikoaikoja. Eli olin söhlännyt ja sohlannut huolella.
  Neiti sanoi minulle, että kannattaa kuitenkin antaa optikon katsoa silmät, eikä se maksa mitään.
  "Ok" sanoin.
  Optikko sitten teki tarkastuksen. Sumeaa oli vaemmassa, leikatussa silmäässä.
  "Jälkikaihilta näyttää", sanoi hän. "Eli silmälääkärille aika, eikö vain?"
  "Tietysti!", sanoin. "Voinko sen varata tästä?"
  "Toki, hetkinen."
  Ilmeni, että silmälääkäri käy nykyään liikkeessä perjantaisin. Sopiva vapaa aika löytyi lokakuun 18. päivälle.

  Hilppa oli sitten eilen optikolla. Tämä ei suostunut hänelle uusia laseja määräämään, vaan passitti arvatkaa mihin? No silmälääkärille, kele. Samalle päivälle sai Hilppa myös ajan.
  On jo ollut tiedossa, että Hilpallakin kaihi etenee. Eli meidän miniperheessä jylläävät kaihit kokonaisvaltaisesti; Hilpalla harmaakaihi, minulla jälkikaihi. Eipä minulle, kun kaihi taannoin leikattiin, tosiaankaan kerrottu mitään jälkikaihista. Mutta sellainen siis voi tulla, ja tuli myös. Vaikka ei lääkäri asiaa ole vielä varmistanut, niin sitä tämä on. Korjaus on kuulemma kevyempi operatio, kuin itse leikkaus. Katsotaanpa, mitä tohtori aikanaan tuumaa.
  Hilpan kaihi on vielä ilmeisesti siinä vaiheessa, että laseilla pystyy toimeen tulemaan, mutta sihenkin silmälääkäri kertoo kantansa. Taidamme piakkoin olla kyseisen silmälääkärin joulukorttilistalla.

  Silmistä asiaan. Aamulla usmuutin het' seitsemältä Hanelille katontekoa jatkamaan. Muuten eteni homma mukavasti, mutta sade, mitä ei pitänyt esiintyä, keskeytti homman liki kahdeksi tunniksi. Eli meille tuli runsaanpuoleinen yhdistety lounas- ja kahvitauko.

  Jiirit vievät aikaa, mutta nyt ne on tehty. Enää puuttuu suora takalape. Niin, ja harja-, sekä räystäspellit.

  Jos huomenna on puotaa, niin duuni on tehty. Varsinkin, jos Haneli vielä illalla on purkanut ja siirtänyt telineet valmiiksi. Jos jotakin pientä jää, niin Haneli saa ne itsekseen pusattua. Joten toiveissa on, että pääsen perjantaina katselemaan, olisiko sieniä pullahdellut syysilmoja haistelemaan.

  Oli muuten mukavaa palata kattopuuhista hieman kosteana lämpimään pirttiin, mennä saman tien Hilpan lämmittämään saunaan. Kyllä uuneilla saa aikaan miellyttävän lämmön, aivan erilaisen, kuin ilpillä tai pattereilla.

  Nyt alkavat silmät lupsaa, vaikka kello ei ole juuri mitään. Kai tällä iällä päivän keikkuminen katolla, maassa, katolla, maassa, etc., vie mehut miehestä. Varsinkin, kun jo viideltä nousin pirttiä lämmittämään. Taidan vetäytyä sohvalle lämpimän tupauunin kylkeen pötkölleen. Saapi Hilppa aikanaan töniä, että herääppäs siitä nukkumaan.

MINKÄ EESTÄÄN TEKKEE, SEN TAKKAASA LÖYTÄÄ

  Onpa vettä syytänyt, ainakin näillä hoodeilla. Hauskaa käyttää sanoja, joita inhoaa ankarasti. Hoodeilla? Mä huudeilla näillä oon tunnettu fiskari? Joopa joo, linguam mutantur, nos et mutamur in illis.
  No niin, näillä hoodeilla on pieksänyt vettä ankarasti. Joka päivä. Onnekseni joka aamu on ollut puotaa n. seitesemään asti, joten olen pystynyt aamulenkit kuivana ulkoiselta kosteudelta suorittamaan.
  Lauantaina oli tosin hieman vähäsateisempaa. Jopa niin, että aamusta pesin ikkunoita, ja päivällä kyllästin väliaitoja. Ennuste näytti, että iltaan asti olisi puotaa, mutta alkoihan se sade jo kolmelta. Kolmisen tuntia ehtivät aidat kuivahtaa. Onhan niistä puolet lipan alla, ja ehkä ehti öljy imeytyä niin, ettei armoton piiskaus sitä kokonaan pois valuttanut? Kuitenkin: tehty on tehty. En jättänyt siis eteeni löydettäväksi.
  Käsittääkseni Anttolan huudeilla on satanut myös. Jokohan Saimaan vedenpinta kääntyy nousuun? Ainakin laskun luulisi tyrehtyvän. Ollaan nimittäin kohta "paskakierän vaa'oilla, että kaivo alkaa ehtyä.

  Käytiin tänään jo aamusta Launeen City-Marketissa. Mammuttimarkkinat sinne houkutteli. Iiriksen 5-vuotispäivä lähestyy, ja lahjavinkkejä saatiin eilen. Marketin markkinoilta onnistui sellainen löytymään kolkyt prossaa edullisemmin.

  Kohta suuntaa kaupungille. Tapaan ensin vanhan kollegani. Tai eihän Hemppa vanha ole, minua vuotta nuorempi! Entisen kollegani, paremmin sanottuna. Pieni palaveri asiasta, missä olen häntä luvannut jeesata.
  Sitten silmälääkärille. Kahden vuoden välein yleensä lääkärillä käyn. Lasien hankinta kulkee aina silmälääkärin kautta, koska toinen silmäni on leikattu. Nyt ei ole kuin vuosi edellisestä käynnistä, mutta olen huomannut, että vasen, leikattu, silmäni on sumentunut. Pakko mennä tarkastuttamaan. Päätös tuli, kun Hilppa tilasi itselleen ajan optikolta. Samalla kotireissulla tuntui järkevältä hoitaa molempien silmäasiat. Ei tartte näille huudeille niiden takia erikseen tulla.
  Kun silmä kolme vuotta sitten laseroitiin, minulle kerrottiin, että se pysyy tuollaisena hamaan tappiin. Sanottiin, että kaihi ei uusiudu. Jotakin on kuitenkin tapahtunut. Kohtahan sen tietää, luulen. Luulen myös, että silmälääkäri, mukava mies, minulle ehdottaa pikaista operaatiota edustamallaan lääkäriasemalla. Niin hän teki kolme vuotta sittenkin. Mutta kysyttäessä kertoi, että silmäni tila oli niissä rajoissa, jotka täyttävät julkisen sairaanhoidpn kriteerit. Joten sain lähetteen Päksiin. Muutama kuukausi jonotusta, ja leikkausa tehtiin. Tehtiin saman lääkärin toimesta, sillä hän työskentelee myös Keskussairaalassa.
  Olen sitä mieltä, että koska silmäni on leikattu julkisen terveydenhuollon toimesta, niin se pitää myös korjata julkisen terveydenhuollon toimesta. Kyllä meikäläisen eläketuloilla on väliä reilun satasen ja reilun tonnin hinnoilla. Kevyesti jaksan, ja pystyn, muutamia kuukausia taas varttumaan; yhteisnäkö on sellainen, että opaskoira on vielä kaukaista tulevaisuuttaa, mieluummin tavoittamonta vanhuutta. Medikovalla kiinnostuksella odottelen, mitä minulle kohta kerrotaan.
  Sataako tänään vielä? Pitääkö varustautua. "Es ist mir Wurst", sanoo saksalainen. Autossa on kevytsadetakki, peräkontissa sateenvarjo. Eikä pitkiä matkoja tarvitse dallailla.

  Huomenna on Hilpan vuoro. Aamuyhdeksältä on optikko. Sitten aikaa vievä ja turhauttava pokien valinta. Se on tapahtuma, mistä Hilppa ei itsekkään pidä. Toivottavasti meidän "hovipalvelijamme", naishenkilö, joka on on ollut myymässä vuosien saatossa kummallekin meistä lukuisia kehyksiä. Hän osaa kertoa asioita, mitkä helpottavat valintaa, olla makutuomarina, mikä ei itseltään aina (lue "lähes koskaan") onnistu.
 Minä en uusa laseja varmaankaan tilaa. Jos silmä operoidaan, ei mitään järkeä uusia. Jos ei, niin ei näkö parane okulaareilla vaihtamalla. Ei edes ulkonäkö. Niin paljon ei pokilla sentään saada aikaan. Enkä nyt tarkoita sitä, etteikö parannettavaa olisi.

  Kun Specsaversilta päästään, suunnataan, taas saksalaista siteeraten "Dort wo sagen sich Eulen und Käuze gute Nacht". Saksalaiset eivät vissiin "jumalan selän taakse" koskaan mene. En toki ole varma, olemmeko me Avokkaassa "jumalan selän takana". En ole varma siitäkään, että jumalaa ylipäätään on. Ehkä on. Olen kallistunut ajattelemaan deistiseen tapaan, että jos jumala on kaiken luonut, on hän sen jälkeen nostanut kädet pystyyn, jättänyt luomakunnan oman onnensa nojaan.
  Saksalaisten pöllöistä ja minervanpöllöistä osaan sen verran kertoa, että Anttolassa on pöllöjä, mutta ei tietääkseni minervanpöllöjä, joten ne eivät voi toisilleen öitä toivotella. Vaikka hienoa olisi minervanpöllö bongata. Se olisi kolmas kerta Suomessa. Nyt taitaa lähteä hakoteille juttu. Lopetan.
 

MR. MOONLIGHT JA "SHOTGUN STORY"

  Tuli mieleeni, että pitäisi Beatlesia välillä kuunnella. Niinpä latasin illalla puhelimeen muutaman albumin. Aamulla lähdin viiden jälkeen dallaamaan sauvojen ja musiikin kera. + 6 astetta, pilvetön taivas, kuutamo. Juuri, kun korviini kajahti "Mr. Moonlight", avautui eteeni pitkän ja suoran katuosuuden takana loistava täysikuu. Otin siitä luurilla kuvan, mutta se ei vanhalla "hikipuhelimella" onnistunut. Tai onnistui toki, mutta huonosti. Siksi laitan kappaleen kunniaksi jokunen päivä sitten saaressa uudemmalla puhelimella otetut kuun.

  Taival Hollolan Kuntakeskuksen ympäristön kujilla sujui leppoisasti Beatle-poikien säestyksellä. Ehdin kuunnella albumit "Beatles For Sale", "Help", sekä "Whit the Beatlesin" melkein kokonaan, nuo levyt kun ovat vain rehdin puolituntisen kestoisia.

  Lyhyitä, simppeleitä rakkauslauluja ne enimmäkseen ovat. Lauluja petetyksi tulemisesta, pettämisestä, saavutetusta ja saavuttamattomasta rakkaudesta, onnellisesta tai onnettomasta rakkaudesta, jättämisesta ja jätetyksi tulemisesta. Tärkeää sanomaa The Beatlesin lauluihin tuli myöhemmin, vähän ennen kuin ne loppuivat, yhteiset laulut. Toisaalta: Voiko rakkautta tärkeämpää sanomaa ollakkaan? Joka tapauksessa, ah niin raikkaita ja rakkaita nuo biisit ovat. Ainakin muutaman vuoden välein nautittuna. 

  Sitten "Shotgun story". Eilen katseltiin Hilpan kanssa tv:ta. Eräässä sarjassa eräs nuori mies sain haulikosta selkäänsä. Kun ampumahaavaa paikattiin, ihmetteli Hilppa, että kuinka siinä on noin monta reikää? Minä selittämään, että haulikon panoksessa on lukuisia hauleja, kymmenistä satoihin, riippuen käyttötarkoituksesta. Vaikka en ole metsämiehiä, pääsin sentään tuon verran loistamaan tiedoillani. Jatkoin vielä, että olethan joskus puraissut haulia Hanelin ampumassa jänis- tai sorsapaistissa. Luuletko, että tuo yksi hauli on elikon tappanut?

  "Joo, niin olen luullut", vastasi Hilppa. 

  Tämä vain esimerkkinä siitä, kuinka toisille itsestään selvät asiat ovat toisille täysin vieraita. Se on yksi syy pallomme jatkuvaan eripuraan, sotaan, sortoon ja terrorismiin. Ei tietysti Hilpan tietämättömyys haulikkoasiassa, vaan ylipäätään tiedon ja tietämättömyyden, tai kahden tietämättömyyden, kohtaaminen.

 Mutta jatketann ajatusta siitä, että haulikon patruunassa olisi avain yksi hauli. Voi varmaan sanoa, että siinä tapauksessa metsästäminen olisi todellista urheilua. Ja skeet-ammunta tosi todellista urheilua.

  Vielä, ennen kuin hyökkään pesemään parvekelaseja, muutama sellainen biisi aamulta, mikä erityisesti tuntui osuvan, nostavan muistot pintaan: "No. Reply", "Mr. Moonlight", "You've Got to Hide Your Love Away", "I Wanna Be Your Man", ja tietysti "Yesterday", "Help!",  sekä "Rock and Roll Music".

  Kunhan saan Beatles-muistelun kahlattua, pitänee ottaa Rollarit tapetille. Tosin ei kovin kauaa ole, kun heidän ensimmäisiä albumejaan kuuntelin. Jospa siirryn Kinksien kautta Stepen Stills'in ykköseen ja kakkoseen. Nostalgialla on puolensa.

SUUNNITELMAT UUSIKSI

  Nythän kävi niin, että Hollolassa ollaan. Säätila muuttuin äkisti kovin epävakaiseksi, joten tiistaina aloiteltua, eilen jatkettua, kattohomaaa Piskolassa on turha tällä viikolla jatkaa. Jo eilen illalla puhuin Hilpalle, että eiköhän lähdetä Hollolaan suunniteltua, eli maanantaita, aiemmin? Yön aikana päätös kypsyi, varmistui myös, kun olin Hanelille aamulla soittanut, ja sopinut, että katolle mennään vasta ensi viikon puolivälin tienoilla. Koska säät ovat sellaiset, että saaressa ei ole kuin tupatöitä, oli helppo Hilppakin saada hyväksymään ajatus. Koko matka kun sateessa kotiin ajettiin, tavarat purettiin, sanoi hän, että hyvä kun lähdettiin, mukava olla muutama päivä kotona.
 
  Pientä puuhaa täälläkin on odottamassa. Ikkunoita pitää pestä, väliaitoja alapihalla kyllästää. Mikäli ilmat sallivat, tietysti. Elinalla käydään, kerran ainakin. Maanantaina on minulla silmälääkäri-, tiistaina Hilpalla optikkoaika. Sen jälkeen, siis tiistaina, suunnataan taas Anttolaan.

  Piskolan liiterinkattoa päästiin aloittelemaan. Tiistaina usmuutin aamuseitsemältä Hanelille, vaikka ukkonen kumpusi melkolailla. Kun alumiinitikkailla ja -telineillä sekä työkaluipakilla lastatun veneen sain liukuun, alkoi pisaroida. Mietin, että en kyllä palaa. Tuulilasin takana säilyin kohtuukuivana. Mutta ukkonen, joka sähkötkin katkaisi muutamaan otteeseen, möyrysi ja pyöri ympärillä niin, että vasta kymmenen jälkeen päästiin aloittamaan. 
  Kun Hanelin tuvassa poutaa vartuttiin, soitti Hilppa, että sähköt olivat palautuneet, mutta ilmalämpöpumppu on mykkänä. Pyysin häntä ottamaan töpselin irti. Kun iltapäivän lopulla palasin, ei pumppu tosiaan inahtanutkaan. Mutta antakaas olla! Otin etäohjattavan pistorasian irti, laitoin takaisin. Jo alkoi ilppi pelittää! Ukkonen ol kai aiheuttanut värkkiin jonkin "tukoksen". Joskus viat ovat pieniä. Onneksi en ehtinyt huoltomiestä paikalle tilailla!

  Kattohomma aloitettiin ilkeämmästä päästä, eli puuliiterin ja navetan välillä olevasta lyhyestä osuudesta, siinä kun molemmilla lappeilla jiirit itse liiterirakennuksen katon liitoksessa. Takapuoli saatiin kutakuinkin tiistaina tehtyä. Eilen jatkettiin pihan puolelta. Purkaminenkin on hidasta, koska liki 50 vuotiaat onduliinit eivät kestä päällä kävelyä, ja ne yritettiin ottaa ehjinä pois. Ehjinä siksi, että niistä Haneli saa oivia suojia halkopinojen päälle. Eli "rengin" kanssa piti irrottaa ensin naulat, sitten levyt. Tiistailta ei minulla ole kuvaa, mutta eilen näppailin muutamia.

Purku alussa pihan puolelta.

Lautamies M.K. ottaa levyjä alas. 

Jiirinurkka oli aika lailla notkollaan, ja teetti eilen töitä enemmän, kuin oli tarpeen: tarvittiin tunkkia, kirvestä, moottorisahaa, mielikuvitusta, ärräpäitä.  Haneli arssinoi... 

...mestari katselee.

  Ja tölkit olutta se kaipasi myös, jiirinurkka lutviutuakseen. Samalla 12 minuutin sosiaalinen tauko.

  Pellit lyhyelle osalle sentään taas saatiin, ennen kuin ennen neljää alkoi arvatkaa mitä? No satamaan, kuinkas muuten? 

  No, katolla ei hätää ole, peitossa ja suojassa. Jos Esteri suo, pelissä ensi viikon loppuun mennessä. 

  Huomenna ei Hollolassa pääse kyllästämään, ei laseja pesemään. Ehkä hieman shoppailemaan mennään. Ja Elinalle.  

  Lauantai näyttää kuivemmalta, jospa silloin saan ajatellut hommat tekoon?

  Kuluu se aika täälläkin. Mutta varmaan mieluusti tiistaina saareen taas suunistetaan.

MUIKUN TIE

  Eilen laskettiin pyytöjä: naapurin Hannu pari ahvenverkkoa, minä pari muikkuverkkoa. Lisäksi Hannulla oli jo aiemmin päivällä heitettynä yksi katiska. Aamulla kokemaan. Tulos: Hannulla kolme keskipannun ahventa katiskassa, pari tuotakin kookkaampaa ja yksi siika verkoissa, minulla tuollaiset 120 muikkua. Naapuri ei muikkuja ottanut kuin paistkalat, vajaat parikymmentä kappaletta.

  Minäpä kerron nyt tarinan muikkujen tiestä verkoista mahaan. Kahdeksan maissa olin jo palannut ulapalta kaloja päästelemään.

  Hilppa aloitti heti perkaamisen. Joten kun muikut olivat irti, olivat ne pian myös putsattu. 

  Hilppa laittoi puolet kaloista savusuolaan, minä valmistelin haikutapahtumaa; pienin puita, laitoin öyheet (leppäpuru, ripaus katajan oksaa) pönttöön. Sitä ennen piti käydä kutterilla sörnäyttämässä lisää purua.

   Kymmenen maissa asettelin muikut kahdelle ritilälle. "Muikut kelmeänä, keikut mulmeana" voisi sanoa: 

  Sitten virittelin tulet. Ja eiku valkeaa ylläpitämään, odottelemaan.

  Puoli tiimaa ja rapiat, kurkistus pönttöön. Eivät olleet muikut enää kelmeänä, ei tarvinnut keikkua mulmeana:

  Vielä maistiainen. Juurikin passeli kypsyys. Toinen varmistukseksi, kyllä näin on asia. 

  Tässä kohtaa oli ja parin kalan tie vienyt vatsaan, siis minun vatsaani. Kalat voipaperiin ja sanomalehteen. Sitten tuumailin, että meillä on liikaa muikkuja, olletikin, kun olin sopinut Hanelin kanssa meneväni huomenna Piskolaan katontekoon. Mutta snat! Haneli ja Ikolan Toni olivat parast'aikaa pellittämässä erään mökkisaunan kattoa tuossa aivan niemen takana. Minäpä vien heille maistiaisia! Niin tein. Kun muikkunyssäkän kera veneeseen pääsin, alkoi tihmoa vettä, mutta se ei lannistanut kalalähettiä. 

  Pojjaat olivat saaneet toisen lappeen peltiin, kun sinne ennätin. Kerroin, että nyt olisi lämmintä haikumujetta tarjolla. 

  "Muutama ruuvi vielä, sitten tullaan alas" oli vastaus. Näin tapahtui. Hyvin maistuivat kalat työn raskaan raatajille.

  Tässä kohtaa oli jo parinkymmenen muikun tie kulkenut verkosta vatsaan. 

  Hilppa oli sillä aikaa, kun kalaterveisiä vein, tehnyt perunamuussia ja keittänyt kukkakaalin. Hyvää oli ruoka. Hilpasta en tiedä varmasti, mutta minä pistelin ainakin kymmenen kalaa. Eli jokseenkin nelänkymmenen muikun tie oli kulkenut verkosta mahaan. 

  Seuraavat mujeet joutuvat odottelemaan iltaan. Odotusarvona on, että paist'muikkuja silloin syödään. Ja huomiseksikin jää vielä vähän tavaraa. Olisiko katontekijälle huomisiltana muikkupihvejä luvassa? Mene tiedä. Sen tiedän, että muikkupihvit valmistuvat parhaiten edellisen päivän kaloista, koska keskiruoto irtoaa tällöin vaivattomammin. Sen tiedän siksi, että minua on asiassa valistettu. Ehkä koittaa se päivä, että sen tiedän myös siksi, että olen omakohtaisesti muikkupihvejä valmistanut. Maailma on täynnä ihmeellisiä ja äkistään epäuskottavilta tuntuvia asioita. 

  Riitäköön ylläoleva muikun tiestä verkosta mahaan. Minun tieni vie huomenna Avokkaasta Piskolaan. Hellepäivä luvassa. Saadaan katonteko hyvälle alulle. Antaako Esteri jatkaa hommaa? En lähde spekuloimaan, kokemukseni sääennusteiden luotettavuudesta ei puolla sellaista toimintaa. Mutta melko varma olen siitä, että ennen itsenäisyyspäivää Piskolan keskimmäisen talon puuliiterin katto pitää vettä. 

  Tämä päivä saa mennä tänällään. Sen verran on vesisateentynkää ollut, mahdollisuuden merkkejä ilmassa, että en aio ryhtyä rapun korjaukseen. Mitä hittoa, kun peittelemään sen jotuisi, jos ei muuten, niin kaiken varalta.

  Kaivoin sentään alakasvimaalta ne pari riviä perunaa. Eipä ollut sato lainkaan samaa luokkaa, kuin uudella paikalla. Toki sieltä irtosi emmeet useampaan keitinveteen, muutamaan keittoon. Mutta kokoluokka oli pienempää, lukumäärä per varsi vähäisempää. Lisänä rikka rokassa, pikkupottu kellarissa. 

  Tähän toteavaan lausahdukseen lopetan tämän jo toisena päivänä peräkkäin ilmestyvän kirjoitukseni. Palataan loppuviikosta. 

KYLÄSSÄ OLTIIN

  Perjantaina oltiin kyläilemässä Moisaloitten mökillä Paajalassa. Aurinkokelissä taittui matka oltapäivällä. Vähän ukkonen illemmalla hipaisi tienoota, satelikin. Mutta taas poislähdön aikaan, hämärän rajamailla, oli oiva ja selkeä keli.
  Mukavaa oli turista, vähän viiniä nauttia. Ja syödä Urkin vokkaama ateria, missä oli kanaa ja runsaasti vihanneksia, vähän sieniäkin. Ja juustoa myös, halloumia. Maukasta, vaikka Voke olisi jotain nyanssia, muka, vielä ruokaan kaipasi.

 

  Kahvit myös hörpittiin, ja Hilpa tuliaisiksi viemää omenapiirakkaa. Hymytytöillä piisasi puhuttavaa.

Aika riensi siivillä. Piti ihan tarttua itseään niskasta kiinni, että päästiin lähtemään ennen täyttä pimeyttä. Vaikka kuulaalla ilmalla olisi matka sujunut sydänyölläkin, tuttu reitti. Sitäpaitsi karttaplotteri olisi hädässä otettu avuksi. Vaan eipä tarvittu. Pakko tunnustaa, että vielä kotona intoonnuin hörppimään konjakkia. Olisi saanut jäädä hörppimättä. Vanha on vanha, eilen ei ollut kaksinenkaan olo. No, saattaa mennä tovi, ennen kuin seuraavan kerran kohtuuden yli juon. Saisi mennä vaikka tappiin saakka.

  Koska kysyin kylässä lupaa jakaa ottamiani kuvia. laitan vielä sellaisen, missä on isäntäkin...

...ja toisen, missä hän kokkaa ja vokkaa.

Ja tuplaselfie kanssa Voken kanssa. 

  On otettava tavaksi, tuollaiset tapahtumat. Ensi kesänä Avokkaassa. Tervetuloa Voke ja Urkki! Ja saa tänne muutkin tulla. Pieni varoitus mielellään ennen saapumista on toivottavaa. Mieluumin reilusti ennen. Mutta ei yllätysvieraita vesitielle ajeta. Syyttäkööt itseään, jos tarjoilut jäävät niukoiksi.
  Minustahan taitaa ennen pitkä kehittyä ihan sosiaalinen henkilö.

  Tänään lasketaan naapurin kanssa muikkuverkot. Luulisi jotain pyydykseen uivan. Lähinnä mujeita.
  Olen odotellut, että Haneli ilmoittaisi, koska tarvitsee apua katon pellitykseen. Ei ole kuulunut. Epävakaista on kyllä luvattu; huomenna sataa vähän, tiistaina puotaa, loppuviikosta taas sadetta. Koska ainakin toinen lape on kerralla purettava, niin mielellään saisi olla ainakin pari poutapäivää putkeen. No, Haneli päättää, renki tekee työtä käskettyä.

  Jos ei käskyä katolle kuulu, korjailen viimeistään tiistain ulkorappuset. Se homma ei vaadi, kuin yhden poutapäivän. Tai ei sitäkään, sillä mesta on helppo suojata.
  Aitan pääty on vielä maalaamatta, mutta siellä on ampiaispesä. Ja vihaisia ampiaisia; ovat jo kahdesti Hilppaa tökänneet. Lopulta älysin, missä se pesä on: ampparit luikahtavat hirren saumasta sisään. Ovat ilmeisesti pesänsä rakentaneet sisäpuolella kovalevyllä peitetyn hirren ja levyn väliin, joten eivät ne sisällä häiritse. Jätän suosiolla maalauksen ensi kevääseen. Niin kävi osalle talonkin maalauksesta viime kesänä. Maalit vaan kotiin talvehtimaan, homma jatkuu 2020.

  Nyt lähden roudaamaan perunat kellariin. Ovat kuivahtaneet aitassa, joten siirto on suoritettavissa. Vielä alkuviikosta kaivan alakasvimaalta pari riviä perunaa ylös. Siellä ne ovat kasvaneet hitaammin. Kiinnostaa nähdä, on sato yhtä suurta, kuin uudella pottumaalla oli? Mutta nyt perunahommiin.