TAVOITE NUMERO YKSI KALKKIVIIVOILLA

  Eilen oltiin Mikkelissä. Niin tietysti ollaan tänäänkin. Huomisesta tiedän, että Mikkelissä ollaan silloin myös. Mutta tänään ja huomenna Mikkelin perifreria-alueilla.
  Aamulla, eilen siis, lähdettiin liikkeelle ennen kahdeksaa. Hanelin luota haettiin kärri perään.
  Kaupungissa ensin GL-puuhun, lämpökäsitelty paneeli kaapalla kärriin mahtuvaksi, tilatut tavarat kyytiin.
  Sitten Starkille, pikkupaketti haapalautaa, kassan kautta baanalle.
  Siitä Jyskiin hakemaan Tainan heille ostamat tuolit, jotka lupasimme kärrin lainan vastineeksi noutaa. Siinä aikaa kulahti kotva, kun varastotyttö joutui manooverejä tekemään, saadakseen paketin ylähyllyltä trukkihaarukkaan.
  Koska peräkärri ei oiken mahtunut Lidlin/Jyskin parkkipaikalle, ajettiin se satamaan lepäämään, sörnäytettiin toriparkkiin.
  Olikin jo aika käydä aamukahvit laskemassa pois. Eurolla se homma Stellassa hoituu.
  Ja rakko keveänä äänestämään. Ei ollut jonoa, hetkessä tapahtui EU- edustajaehdokkaan ruksaaminen, lipun leimaaminen, kuoreen sulkeminen.
  Sen jälkeen Minnan torikahvilaan kupposet ja pientä suolaista nauttimaan. Pian ne alkaa meittiä torilla sinutella; toinen kerta tällä viikolla maisemissa.
  Minnalta S-Markettiin ostamaan Marskia ja Siiskosta.
  Toriparkista Lähemäelle tilaamaan Joretuotteelta pressu kesäkeittiön aukkoon talvea varten. On sellainen koko, tuolla reiällä, että ei sopivaa valmiina löytynyt.
  Lähemäeltä Lidliin, Lidlista bensaa tankkaamaan, bensantankkauksesta kärrin hakuun, kärrinhausta Anttolaan. Vielä ajettiin Anttolan Salen kautta, jäätelöt ostamassa.
  Siinäpä päivä kulahti pitkälle; kolmen kantissa taas lasteinemme saaressa oltiin. Eli se päivä oli sitten pois pelattu, työhommien kannalta.
  Täytyy sanoa: "Hyvilläni olen siitä, että ei tarvitse kovin usein tuollaisia monta tuntia kestäviä kaupunkireissuja tehdä. Mieluummin painan perssuoli pitkällä "oikeeta" duunia."

  Tänään aloitettiin sitten pontevasti valmistelemaan kesäkeittiön sisustusta. Minä ensi sirklailin ja ruuvailin joitain puuttuvia paikkoja kuntoon. Hilppa roudasi peräaitasta kaikki tavarat pihalle. Siitä sitten siirrettiin kesäkeittiöön sinne kuuluvat jutut. Loput Hilppa inventeerasi: osan takaisin aittaan, osan jätesäkkiin. Nyt on varastoaitassa tilaa, ja tieto, mitä siellä oikeasti on.
  Minä rakentelin vielä muutaman hyllyn ja pöydän. Oltiin vanhaa ovea meinattu pöytälevyksi, mutta idea kaatui muutamaan pikku hankaluuteen. Niipä väsäsin pöydän terassilaudasta, jalat höylätavarasta.

  Sellanenhan siitä tuli. Minkä pöytätimpermannin maailma minussa menettääkään!

  Kahden maissa oli päivän urakka finaalissa. Hyvä,että oli. Oli nimittäin melko lämmintä pihalla pöyriä, reippaasti yli 20 plussaa. Ja Hilppa oli tosiaan tehnyt ison työn. 

  Nyt on kesän tavoite numero yksi ulkomaalausta vaille valmis. Eli aikataulussa ollaan. Vaikka ei aikataulua olekkaan. 

  Tavoite numero kaksi, saunan fiksaus, toteutuu myös aikataulussa jota ei ole. Muut tavarat ovat pitkälti saaressa, ja jos laudepaketti toimitetaan luvatussa ajassa, niin kesäkuun alkupuoleen sauna on testausta vaille. 

  Sen verran aikataulusta jota ei ole, että ajatuksena ja toiveena oli saada juhannuksena nuo kaksi hoimmaa on tehtyksi. Ainakin vielä näyttää hyvältä.

  Tavoitteeiden 1 ja 2 jälkeen luulette, että hyökätään tavoitteen 3 kimppuun. Mutta eipä hyökätakkään. Tavoitetta kolme ei ole astettu. Eikä aseteta. Toki on puun tekoa, on puutarhahommaa, on vesomista, etc. Mutta eivät ne ole tavoitteita. Ne ovat itsestäänselvyyksiä. No, onhan maakellarissa vähän puuhaa, mutta sitä ei lasketa. 

  Ilta alkaa viiletä. Pitänee laittaa verannan ovet kiinni. Ja valmistautua Vera Stanhopeen, myös espressoon ja jäätelöön.

  Loppuun muutama detalji kesäkeittiöstä. Tai kesäkeittiö on varmaan ylimitoitettu nimitys. Ehkä katettu grillauspaikka on sopivampi. Tai grilliaitta. Mutta kunhan saadaan hankittua sinne jääkaappi ja keittolevy, niin se alkaa täyttää useita kesäkeittiön tunnusmerkkeistä.

JATSARIT ESIIN

  Muanantakina palattiin saareen. Tullessa käytiin lopulta Morttia moikkaamassa. Torilla ei ollut tungosta, vähän viileä ulkokahviaamu.
  Kun Avokkaaseen päästiin syötiin. Sitten usmuutin veneellä sahalta kolme lastia puutavaraa. Oli tyyni keli, ja olisivat ne kahdellakin reissulla tulleet, painon puolesta. Mutta paatti on sen mallinen, että siihen on hankalaa lastata pitkää puutavaraa. Nyt ne kuitenkin ovat täällä.
  Eilen aamulla aloitin sitten kesäkeittiön valmistelun. Aluksi moottorisahasin etuseinään ovesta-oveen-aukon. Keskelle aukkoa jäi kantava tolppa. No, kyllä kahta puolelta sisään mahtuu.
  Sitten purin lattialaudat. Kielipoliisit huomio: En purrut, vaan purin. Toisen aitan osalla ne olivat vielä aivan terveitä, toisen olivat lahonneet möhjöksi. Lattian alta löytyi niukasti aarteita, mutta vähän kuitenkin. Löytyi kaksi lasipulloa ja lasten nahkasaappat. Teerevän näköiset jatsarit, hieman pohjat irvistivät.

  Talon aikanaan rakentaneen perheen isännällä oli kai suutarin vikaa, sillä olen löytänyt nurkista usemmatkin puiset lestit. Saappaat vaikuttavat tosiaan kotisuutarin tekemiltä.

  Roudasin kelvolliset lattialaudat rantaan, pesin painepesurilla, Hilppa harjaili vielä mäntysuopa- ja katuharja-avusteisesti. Laitetaan laudat takaisin, ei tarvinnut ostaa terassilautaa niin paljon.

  Kärräilin monta lastia lahonnutta puunsälää pois sisältä aitasta, etupuolelta myös. Sitten ripsottiin Hilpan kanssa seinät ja katto niihin kertyneestä roskasta ja ampiaisenpesistä.
  Sen jälkeen pystytin työaseman, eli laittelin toimintavalmiuteen katkaisu- sekä halkaisusirkkelit. Työturvallisuusviranomaisten suositusten mukaisesti, uskaa pois.

  Siinä se päivä kulahti yli kahden. Aika naatiksi veti, seitsemän tunnin aherrus. Riisuin orjankaavun, menin keittämään päiväkahvit. Hilppa sai myös tehtyä päiväksi budjetoidut toimet: kasvulavalle pinaattia ja salaattia, rannan kasvimaalle pari riviä porkkanaa kasvutunneliin.

  Kahvin jälkeen sauna lämpiämään, kohta saunaan. Vesi on noussut sen verran, että sain uimatikkaat paikoilleen. Siitä seurasi, että  kävin talviturkin nakkaamassa jorpakkoon. Ei tietty uimiseksi voi sanoa, mutta upm'kupissa kävin. Kylmää on, vesi, voin vakuuttaa.

  Tänään jatkuu kesäkeittiötyö koolauksella. Samalla koolailen etupuolelle tulevan, rakennuksen lautaosuuden mittaisen sisäänkäyntitason. Jos ehdin, voin aloitella terassilautojen ruuvailua. Taas on siis kesän tuntua ilmassa; viikon luontoääni on sirkkeli.

  Perjantaina mennään Mikkeliin peräkärrin kanssa. Tuodaan filmivanerisiivua ja lämpökäsiteltyä haapaa. Vaneri tulee kesäkeittiöprojektiin, haapa tulevaan saunakunnostukseen. Tilasimme netistä lauteet (lmpökäsiteltyä haapaa) valmiina, mutta pieneen seinänpätkään tarvitaan panelia, ja pesupenkkiin lautaa.
  Laudepaketti tulee loppukuusta. Pitää miettiä, selviänkö saunarempasta parissa päivässä. Jos siltä tuntuu, aloitan sen heti, kun kaikki tarpeet on kasassa, enkä odottele vesien lämpenemistä uimakelpoiseksi. Tai aloitan joka tapauksessa. Kyllä saunassa kylpeä voi piankin, kun vain asennan lauteet ensimmäisenä. Tai toisena, sillä vanhat pitää vissiin purkaa sitä ennen pois.

  Ei näköjään päässyt Suomi jatkoon Euroviisuissa. En aio hyppiä lakkini päällä, en repäistä virttynyttä työpaitaani, en kyyneltä tirauttaa. Vaan keitän kahvit, lähden kolaamaan kesäkeittiön lattiaa. 

SUVUN SALOJA

  Äitienpäivän iltapäivää kuluttaakseni ryhdyin penkomaan Kansalliskirjaston digimuotoon tallentamia sanomalehtiä (https://digi.kansalliskirjasto.fi/search?formats=NEWSPAPER). Linkin ja vinkin sivustolle sain jokusia vuosia sitten ystävältäni kaimaani Eerikäiseltä. Nyt laitoin hakukenttään lehdistä vain Länsi-Savon, aikajanaksi 1918-1929, hakusanaksi Lehkonen.
  Paljon tuli osumia. Suurin osa oli muita Lehkosia, mutta Lehkos-Lehkosiakin löytyi jonkin verran. Poimin joukosta muutamia, mitkä esittelen nyt. Esitelen vaikkapa epäkronologisessa järjestyksessä, eli järjestyksessä, jossa ne tallensin.

  Tällainen suru-uutinen oli julkaistu 14.7.1929. En muista tuosta episodista kuulleeni. Ei edes ukkini Aleksi siitä maininnut, vaikka tarinankertoja olikin. Saatiinkohan huolimaton ketupyytäjä koskaan selville? Olisiko ollut se ketunpyytäjä, jonka keheskeluista on saanut alkunsa sanonta "Ehä viittäsattaa ketunnahkaa oo missään!" Tällaista lausahdusta käytti ainakin Parkkisen Antti Seilonniemen pelihelvetissä, kun hänen kätensä jäi vastapelurin korttien jalkoihin.

  Alla oleva oli 19.9.1919 ilmestyneessä lehdessä. Tapahtumia-sarakkeessa se tönötti. Otavan kansanopiston hyväksi remmakoitiin. Liekö tämän jälkeen Otavassa alkaneet kansanopistolla juhlapäivät?

  Kun  ilmoituksen toista tapahtumaa vilkuilin, ajattelin: "Hyvä, ettei Piskolassa tuollaista pidetty!" Mutta, mutta...

   ...mutta, mutta... tämä ilmoitus löytyi Länsi-Savon 16.7.1919 lehdestä. No, en tuosta ole tosiaankaan ylpeä. Mutta en osaa olla vihainenkaan. Se oli sitä aikaa, aikaa, mihin en ole voinut vaikuttaa. Sen toki olen tiennyt, että Piskolan talossa ollaan oltu Suojeluskuntalaisia ja oikeiston äänestäjiä. Isoisoisästä Kalle Willestä Ukki-Aleksiin ja isä-Erkkiin asti. Ketju katkesi minuun.

   Tästä 22. syyskuuta 1919 painetusta lehdestä ilmee, että isosetäni K.V. Lehkonen (kaatui talvisodassa) on vallittu Anttolan kunnan varallisuusverotuslautakunnan varajäseneksi. En ollut tietoinen siitä, että Lehkosia on ollut kunnallispolitiikassa. Jonkun muunkin maininnan K.V:n kunnallistoimista näin. Ja onhan  Hanelin kumppani Taina heilunut kunnanvaltuustossa, heiluu yhä. Muttei Lehkonen-nimellä.

  Tämä tammikuun 28. pnä 1924 julkituotu ilmoitus herätti kummastelua. Se on tietty Kalle Willen kuoleman jälkeen pidetystä auksioonista. Muta minulla ei ole tietoa, missä tuo mainittu melkein uusi 4 huonetta sisältävä asuinrakennus on sijainnut. Ei kyllä ole tietoa viskuukonen Tuulikki N:o 2:n, tai separaatorin myöhemmistä vaiheista. Mutta tuo talo? Tietääkseni Piskolansaaressa on ollut siihen aikaan ylätalo, varsinainen Piskolan talo, Kurenpään torppa, sekä Hiekkalahden talo. Ehkä myös Malan huvila ja Keljunniemen KIljusen talo, mutta ne olivat eri omistuksessa. Mistään muusta rakennuksesta ei ole tietoa, minulla. Pitääpä kysäistä, jos Haneli vaikka osaisi valistaa.

  Ukki-Aleksin hevosharrastuksesta tiesin. Minkä laivurin hommiltaan ja talon pidoltaan jouti, puuhaili hän hevosten kanssa. Joitain, missä Aleksi oli sijoittunut kärkipäähän, bongasin. Taisivat olla paikallisia raveja; Ristiinassa, Juvalla, tai Anttolassa. Ilmankos ei Aleksi ollenkaan suostunut 1950-luvun puolivälissä harmaan Ferguson-merkkisen piikkilangankiristijän puikkoihin opettelemaan. Hän vain heilui heinähomissä Heli-hevosensa kanssa.
  Huomioikaa, että ukin nimi on kirjoitettu muotoon "Ales Lehkonen."

  19.9.1927 on tämä palkintoluettelo julkaistu. Alla on vain osa monia eri kategorioita sisältäneestä listasta. Tämä osa tietysti siksi, että Miesten käsitöissä on isosetäni Kalle Lehkonen ansioitunut seuraavasti
   2 palk. (hop. teel,): mv. Kalle Lehkonen, länget. 2. palkinto oli näköjään annettu useammalle henkilölle. Jos Kalle olis voittanut 1. palkinnon, olsi se ollut "hopeainen ruokalusikka." Teelusikkaan joutui setärukka taipumaan.

  Mielenkiintoisia tietoja. Varmasti paljon enemmän bongauksia löytyy, jos tarkemmin syynää, asettaa muitakin lehtiä, kuin Länsi-Savon hakukriteereihin, laajentaa aikajanaa. 

  Noilla Kansalliskirjaston digisuvuilla löytyy tiedot kymmenistä eri puolella Suomea julkaistuista lehdestä viime vuosisadan alkupuolelta asti. Sieltä sattaa löytää suvun saloja, ei niinkään savun suloja. Savun suloja löytävät tupakkihenkilöt, muita nautinta-aineita pössyttelevät, sekä pyromaanit.

KAKSIN KOTONA osa ties monesko

  Täydennys-, tarkastus-, ja tankkausreissu Hollolaan aluillaan. Niin, ja "last but not least ", onnittelureissu, äidin luokse, tietysti. Aamulla lähdettiin, ajettiin ja tultiin. Pyykinpesua, kirjastokäyntiä, Lidliä alkuun. Huomenna vuorossa K-Supermarket, Lidl, Tokmanni, K-Rauta. Sunnuntaina Lepolankadun Hoivakoti, kukkapuska, suklaata, Elina. Maanantaina taas Anttolaan, taas aamusta, taas Mikkelin Lidlin välietappina. Lidliin kiepastaan Savon Sammutinhuollon kautta, sillä sinne jätin veneen sammuttimen leimattavaksi, sammuttimen, jonka unohdin reilu viikko sitten Mikkeliin lähtiessämme. Saatetaan kiepasta myös Minnan Torikahvilan kautta. Kun viimeeksi Mikkeli-cityssä käytiin, oli kahvila keliolosuhteiden vuoksi säpissä. Ei kieliolosuhteiden; kyllä Minnalta ja Mortilta suomi, savo ja lontoo taittuvat. Aamulla, ohi ajettaessa, oltaisiin jo käyty, mutta vähin ripotteli, jätettiin tuota tuonnemaksi.

  Kun valmistauduin katselemaan poikkeuksellisena ajankohtana lähetettävää Emmerdalea, tuli mieleeni ikuistaa katseluasento. Miksikö? No siksi, että ikuistin Emmerdalekatseluun valmistautumisen Avokkaan tuvassa, ja siksi, että aika sama tyyli on Peppellä katsella toosaa niin saaressa, kuin kotonakin. Pieniä vivahde-eroja toki löytyy: Saaressa on jalassa iltaisin isoisäni Pekka Karppis-vainaan jäämistöstä löytyneet flanellikalsarit, tällä kertaa punavoittoiset (toinen vaihtoehto on siniharmaa), sekä Piskolan "tyttöjen", vainaita hekin, ennen vanhaan joka jouluksi kutomat pässinpökkimät villasukat (niitä ehti kertyä niin merkittävä määrä, että vieläkin on jokusia jäljellä)... 

  ...kotona puolestaan virttyneet verkkarit ja halvat sukat. Tällä kertaa näkyy housuissa ja sukissa jäänteitä juuri ennen ikuistamista trimmerillä lyhentelemästäni parrasta.

  Jos tähän väliin kehuisi vähän Hollolan pääkirjaston henkilökuntaa. Olin katsonut päivällä netissä, että parikin Lastu-kirjaston sivuille suosikiksi merkitsemiääni kirjaa löytyy hyllystä. Joten sinne, ja sassiin. Hilppa tietysti mukaan täydentämään ehtynyttä lukemistoaan. Joo, pari suosikkia piti olla hyllyssä, mutta ei ollut, kumpaakaan. Eikä ollut palautetuissa. Eikä uudehkojen kirjojen "tyrkytys-hyllyssä". Katsoin vielä kirjaston koneelta, ja se näytti, että ainakin toinen pitäisi löytyä. Minä siitä kysymään henkilökuntahenkilöltä asiaa. Hän, varhaista keski-ikää elävä, minua ennenkin avuliaasti palvellut parrakas mies, katsoi koneeltaan, sanoi, että se on kirjastoautossa. 

  "Mutta auto vielä pihassa, käyn hakemassa", jatkoi hän.

  Pian tuli virkailija nide käsissään. 

  Minä kysymään: "Mikähän lie tilanne tämän toisen kanssa, kun en sitäkään löytänyt?"

  Taas koneen syynämistä. "Sama juttu, kirjastoautossa on. Käyn hakemassa, tuskin se vielä ehti lähteä."

  "Jos lähti, haen auton, ajetaan kiinni!", heitin. 

  Mies hymähti, kipaisi takahuoneen ovesta näkymättömiin. Ja palasi pian toisenkin metsästämäni kirjan kanssa. 

 Kiittelin kovasti, utelin vielä: "Olinko toisiaan niin huonosti netistä katsonut? Yleensä kyllä huomaan, mikä on pääkirjastossa, mikä kirjastoautossa."

  "Ei välttämättä", lohdutti ystävllinen virkailija. "Joskus ne kirjataan väärin, joskus on ehditty siirtää kirjastoauotoon, niin sähköisesti, kuin fyysisestikin."

  Minä vielä kumartelin otsani ruvelle, lähdin automaatille lainaamaan vaivalla hankitut opukset plus yhden jo hyllystä löytämäni. Joten minulla on seuraavan kahden viikon saarijakson ajaksi luettavani mm. Daniel Colen "Marionetti" ja Pierre Lemaitren "Petoksen hinta." Sadepäivien varalle.

  Nyt, kun Hollolassa ollaan, ei tule hätä harson alla piilottelevan pottumaan vuoksi. Vettä ja lämmää on tulossa. Hyvältä vaikuttaa. Ei uskoisi, kun muistelee viime sunnuntaita. Pitää ihan taas laittaa muutama kuva. Olosuhteista, ja siitä, että kyllä nykypuhelimilla saa oivallisia otoksia:

 Tätä blogia olen kirjoitellut iltapäivän ja erätaukojen aikana. Käyntiin Suomen osalta pärähtäneen Kanada-matsin katselin:
  -hieno 1. erä, varsinkin sen alku.
  -2. erässä lopun pientä myllääkkää lukuunottamatta saavana osapuolena.
  -3. erä armotonta taistelua, pari maalia, makea voitto.
  Kuulinkohan oikein Saukkosen Mikan tilastotiedon: Kanadan joukkueessa NHL-kokemusta yli 5000 matsia, Suomella joku 150? Vai oliko Kanadalla 1500? No, mitä väliä? Meillä oli taisteleva joukkue, onnistunut maalivahti, that's it!

  Kevät on talvilajin lätkän aikaa. Samoin einiinmiknäänlajin Euroviisujen aikaa. Eiks ne oo ens viikolla? Jos ei lätkä vie yöunia, niin ei toisiaankaan vie Euroviisut. Paitsi mahdollisesti painajaisten muodossa häiriintyy, uni. Olen tosiaan sanonut jääkiekon jokavuotisiä mm-kisoja turhiksi kekkereiksi, mutta Euroviisut ne vasta sellaiset ovat.  Vaikka pidetäänkin Euroopan vanhoihin perusvaltioihin lukeutuvassa Israelissa. "Sais olla vähän enemmän hömppää", sano.

  Tuli vielä mieleen tuosta verkostoitumisesta. Sitä on toitotettu vuosikausia: pitää verkostoitua. Ennen muinoin puheena ei ollut verkosto, oli verikosto. Ei kai ne ole sama asia? Ei vissiin? Verkostoituminen ei ole niin raakaa puuhaa, kuin verikostoutuminen.

  Tuohon epäviisauteen lopetan.

KEHITYSTÄ

  Vielä huominen päivä saaressa, perjantaina lähtö Hollolaan. Ja maanantaina takaisin. Nyt alkaa olla kauneinta aikaa; hempeä vihreys valtaa.

  Eilen kuulin käen kukkuvan. En ollut korviini uskoa. Melko aikaista on, minusta. Tiijä häntä, onko ornitologista? Mustarastaat livertävät iloisesti, nyt, kun ilma hieman lämpeni. Peipot ja västäräkit säestävät. Ja räksät. Kuikat elämöivät välillä, tikka jaksaa naputtaa, sorsapariskunta soutelee laiturirannassa. Tänään lensi lehtokurppa melkoisella räpinällä ihan päältä. Härkälinnut ovat loistaneet poissaolollaan. Vuosikymmeniä ovat pesineet lähirannoilla. Minne lie jääneet? Vaikka ei niitten ääntelyä kovin ikävä oikeastaan ole. 

  Kevään ja kesän taitekohta on hienoa aikaa. Samoin, kuin kesän ja syksyn taite. Oikeastaan aina on hienoa aikaa, luonnon puolesta. Jotkut ajat vaan ovat hienoista hienoimpia. 

  Edistystä on tapahtunut. Pottu on piilotettu. Uuteen paikkaan, ja pari riviä vanhaan. Harsot päällä odottavat potut itämistään, kasvuaan, mukuloitaan., me samoja asioita, harsoitta.

  Kesäkeittiö on Hanelin sanassa "hahmollaan". Huomisen kun vielä tunkkailen, niin saattaa olla ryhdissään. Jos nyt ei ihan vaaterissa, niin sopivasti kuitenkin. 

  Aika hidasta aitan oikaisu on. Vähän kerrassaan pitää nostella, vaihtaa usein paikkaa. Mutta aikaa on, ja sitä on oltava. Sillä jokaiseen työhön pyrkii menemään sen vaatima aika. Eritoten, jos ei tahdo huttua tehdä.

  Laskeskelin tänään puutavaramenekin, soittelin Alpille. Hän on onneksi vielä palveluksessa. Sovittiin, että ajamme perjantaina sahan kautta. On helpompi tilata terassilaudat ja kestopuiset koolingit, kun näkee, minkä mittaisina niitä on saatavissa. On edukasta minimoida hukka. Edukasta rakentajalle, ei kauppiaalle. Alpi hoitaa sitten tavarat rantaa, alkuviikosta käyn hakemassa ne saareen. On sen verran ronskin näköinen savotta, kesäkeittiö, etten tohdi kuvaa laittaa. Laittelen sitten joskus valmiista.

  Edistystä on tapahtunut myös verannan ovikatoksen suhteen. Minähän yritin sitä kevättalvella ruveta asentamaan. Huomasin, että ei se piru itsekseen onnistu. Tiukat tiivisteet joka reunalla, ei kaksi kättä riitä. Kun naapurit tallustelivat eilen käväisemään, pyysin Hannua auttamaan. Aika hankala oli, kahteen mieheenkin. Mutta siellä se nyt on, paikallaan. Eikä vuotanut hurme sormesta, kuten talvella, kun siihen yksin säheltäessäni vasaralla löin. Enkä tietysti muistanut vanhaa viisautta: "Jos sormeesi lyöt, lyö hiljaa!"

  Vesi on meidän rannalla noussut jäitten lähdöstä yli metrin! Enkä puhu palturia! Ei tosin vertikaalisesti, mutta horisontaalisesti. Katsokaa vaikka kuvasta. Olen nuolella merkannut tikun, jonka tuikkasin vesirajaan 27.4. 

  Että sellaista edistystä. Ensi viikolla edistytään lisää. Ja korvasieneen pitää ehtiä. Haneli sanoi, kun pyhänä heillä käytiin, että oli jo ennen lumisdetta törmännyt pariin peukunpään kokoiseen. Nyt ne ovat vettä saaneet, lämpöä luvassa. Kannataa lähteä katsomaan. 

  Hallitusta neuvotellaan. Punamultaa tyrkyllä. Vaikka Keskustan ja Sipilän toimet edellisessä valtioneuvostossa ovat hyvin mielessä, niin tämä kokoonpano tuntuu kohtalaiselta. Kun ei ole Kokomustaa ja Persuja mukana. 

  Lätkän jokavuotinen ämämmä alkaa perjantaina. "Inflation kärsinyt liiton rahastuskeino", melttoan joka vuosi. Ja kuitenkin huomaan katsovani, mikäli mahdollista, kaikki Suomen matsit. Joten olkoon melttoamatta, tällä kertaa. 

KONNEET EI KESTÄ

    Aloitetaan pikakatsauksella viikon flooraan: Helmililja eli helmihyasintti (Muscari armeniacum) kukkii.

Muutapa ei juuri kukikkaan, paitsi valkovuokko. On vaan niin viileää, että se ei jaksa kunnolla avautua.

  Sitten asiaan. Puutarhajyrsin aloitti tilapäisen työnseisauksen. Toisen kasvimaatilkun sain jyrsittyä toisesta osan, kun alkoi oireilemaan. Ei ottanut kytkin, tai mikä lie, kiinni, eli ei lähtenyt pyörittämään möyhennysteriään. Kiristin kytkimen vaijerin tappiin, mutta ei auttanut, joten lapiolla kääntelin loppuosan. Hilppa rautaharavalla vielä viimeisteli homman.
  Kun tässä ehtii, pitää katsoa ohjekirjasta, josko löytyy "räjäytyskuva" ja siitä apua ongelman ratkaisuun, eli vian korjaamiseen. Jos ei, niin pitää kesän aikana veneilyttää Anttolaan korjattavaksi.
  Sellasia ne on värkit. Jotkut pelaa aina vaan, jotkut ei. Vajaat neljä vuotta on vasta ikää tällä jyrsimellä, eli ei enää takuuta. Toivottavasti vika ei ole iso, työnseisaus on tilapäinen. Kohtuuttomalta kaiken kaikkiaan tuntuu, tuo työnseisaus. Kohtuuttomalta, koska vuotuinen työmäärä ja -aika on varovaisestikin ilmaistuna vähäinen: tunti keväisin, tunti syksyisin. Ja nekin ovat yläkanttiin. Tai ehkä syy on juuri siinä. Jyrsin on niin tottunut huilailemaan, että ei viitsi vähiäkään velvollisuuksiaan hoitaa. Nythän minä puhun, kuin oikeistopoliitikko ihmisestä! Pois se minusta. Kyllä jyrsijä parhaansa yrittää!

  Piha-aitan reinkarnaatio kesäkeittiöksi on alulla. Kaikki sisäseinien-, kattojen ja -lattioiden verhona olleet kovalevyt on purettu. Kovalevy taisi olla pop 1950-luvulla? Sitä oli tosiaan laitettu kahden lautarakenteisen aitan sisäverhoukseksi kauttaaltaan. Aitoissa on aikanaan nukuttu, joten ideana on varmaan ollut helppo puhtaana pitäminen.
  Jokusia ampiaspesiä löytyi seinien väleistä, paljastuneista kattolaudoista ja -tuoleista. Samoin kaksi linnunpesää; oli pari sellaista pientä aukkoa kattotuolin ja seinän liitoksessa, että olivat tirpposet mahtuneet sisään. Toinen oli ollut oikein pitkäaikaisessa käytössä. Oli nimittäin pesiä päällekkäin monessa kerroksessa. Koolausvälissä (60 senttiä) oli vaakalaudan päällä sellaiset kolkytsenttiä pesärakennelmaa. Nyt on vuokrasopimus purettu, yksipuoleisella ilmoituksella. Tylyä toimintaa, kyllä. Mutta puolustukseksi sanonottakoon, että olen muutaman vuoden aikana väsännyt ja kiinnittänyt useita kappaleita linnunpönttöjä. Ja tervetuloa pesimään tulevaan kesäkeittiöön, jos lupaatte olla paskomatta sisälle. 
  Onneksi ei ampiasispesissä, eikä linnun -sellaisissa myöskään, vielä elämää ollut. Olisi tehnyt työn hankalaksi. Enkä munittuja pesiä olisi suin surminkaan raatsinut hävittää. Kumma on ihmisen luonto. Linnunpesät haluaa pääsääntöisesti varjella, mutta ei omatunto kolkuta, kun ampiaispesän tuhoaa. Ainakaan minulla. Ei ole immeistä tasapuolisesti käyttäytyväksi rakennettu.
  Nyt aitan tunkkaus on aluillaan. Kolmella pullotunkilla hiljalleen nostelen. Taitaa onnistua, mutta aikaa vievää, työlästäkin se on.

  Ennen Hollolaan lähtöä kuutioin puutavaramenekin, pirautan Leinosen Ilpolle, tai sitten Piispasen Alpille. Vieläköhän muuten Alpi on hommissa? Viime kesänä oli asiasta puhetta, ja Alpi kertoi, koska aikoo eläköityä, mutta en kyllä jaksa muistaa. No, selviää, kun pirautan.
  Veneellä aioin sahan rannasta tavarat hakea. Yhdellä kerralla ei kaikki varmasti kulje, mutta haetaan useammin. Leinoselta ei tahdo saada kuljetusta Potinlahteen, ja veneeseen ne roippeet on kuitenkin lastattava. Mutta se on äitienpäivän jälkeistä elämää.

  Ihmiset alkavat hiljalleen heräillä; tänään on mennyt ohi ainakin kaksi venettä, yksi sivuunsa. Toinen ohjauspulpetillinen Buster, toinen katettu matkavene. Busterissa oli kaksi henkilöä perätuhdolla. Aika vähissä vetimissä olivat, havaintoni mukaan. Vaikka ei lämmintä ole. Ainakaan vesillä. Matkaveneen henkilömäärästä, eikä siten heidän pukeutumisestaan, ole tietoa.
  Suomalaisethan elävät kahdella tavalla: allakan mukaan, tai lämpömittarin mukaan. Eli eli (tahallinen tautologia, kirj. huom.) niin tai näin, aina näkee väärin pukeutuneita, vääriä renkaita käyttäviä, jäissä veneileviä, perunamaata muutamaa tuntia ennen sankaa lumipyrä valmistelevia, vaikka mitä höperöitä.

  Eilen saimme mukavan tiedon. Hannilat naapurista olivat toissapivänä nähneet kaksi norppaa Avokkaansaaren ja Jänissaarten välissä. He olivat ajaneet hiljalleen lumihyyhmässä, ja norpat olivat ilmestyveet perävanaan. Naapurit olivat rantautunett ja seuranneet pitkän aikaa norppien telmimistä. Mietin, että olivatko hylkeet tulleet paikalle muikkujen perässä, sillä muuten matalahkossa salmessa noilla kohdin on syvänne, mihin muikut voivat hyvinkin tähän aikaan vuodesta ilmestyä.
  Mehän Hilpan kanssa innostuttiin, että lähdetäänpä mekin katsomaan, josko onnistaisi. Norppien bongaus. Sähkökoneella lähdettiin prutkuttelemaan.

  Ei onnestanut, vaikka kierrettiin laajempikin kiekerö. Mutta mitäs siitä; arska paistoi, ei tuullut. Tämä oli siis eilen. Tänään alkoi iltapäivällä tihuutella, joten ehdin saunanlämmityksen ohella kirjoittamaan. Nyt on saunottu, kirjoitukset kirjoitettu.

LUMENPAISUMUS

  Vaiherikas päivä. Se alkoi minun osaltani aikaisin. Kahden jälkeen heräsin, kun puhelin tärähteli äänettömänä yöpöydällä useaan otteeseen. Viestejä lähetteli etäohjattava pistorasia. Sähköt poikki, sähköt päällä. sähköt poikki. sähköt päällä, etc. Viisi kertaa katkesi virta, palasi taas, ennen kuin klo. 3: 23 pätkähti, eikä enää palannut. Siinä sitten pyöriskelin tovin, ei tullut uni silmään. Nousin ylös, hiippailin nurkan taakse. Maa oli valkeana, kauttaaltaan. Ja lisää tiputteli.

  Laitoin muutaman kynttilän tupaan palamaan, hampaan pesu, lärvin huuhtelu, aamun lääkeannos. Viritin tulen hellaan, vesipannu kuumenemaan, kaivelin taskulampun valossa laatikota leipää, jääkaapista tykötarpeita, komerosta termospullon. Vesi kiehui aikanaan. Lorotin sen keittimen suodattimen kautta pannuun. Kaadoin mukillisen, laitoin loput termariin.

  Aamupalan jälkeen kävin pihan perillä, vein toisen puhelimeni veneeseen latautumaan. Minulla on kaksi luuria aktiivikäytössä: uudempi normaaliin elämään, vanha palvelija lenkille ja duuniin. Enkä tietysti ollut varautut varaamaan niitten akkuja illalla, joten kumpikin oli heikossa vireessä. Rannassa näytti aika epäkeväiseltä, eli keväättömältä.

    Ensin luulin, että vesi oli jäässä, mutta huomasin, että se olikin pinnalle jäänyttä, hyyhmäksi muuttunutta, lunta.

  Aika oli kulahtanut kuuteen. Ykköspuhelin kilahti viestin merkiksi. Ilostuin, että sähköt palaavat, mutta mitäs! Energiayhtiö ilmoitti klo. 6:02 "Keskeytys alkanut käyyttöpaikalla Avokkaansaari ANTTOLA. Selite: Arvioitu päättymisaika on 05.05.2019 04:30."
  Siis vähän yli kuusi sain viestin n. puoli neljä alkaneesta keskeytyksestä, joka kerrottiin loppuneen puolitoista tuntia sitten. Ja pimeys vain jatkui.
  Hilppakin kömpi noihin aikoihin ylös, pääsi termarikahville. Minä menin rantaan työntelemään lumet laiturilta. Lumisade oli välillä laantunut, mutta nyt sitä sateli vielä hetken lisää.

  Kun tulin ylös, vielä lehdettömän metsän läpi naapurin Hannun kävelevän pihallaan. Soitin hänelle. Hän kertoi netistä katsoneensa, että keskeytys loppuu klo. 7:30. Samalla kuulin, että Hannun vaimo Irene huuteli jotain. Oli näet tullut uusi tieto: Jakelunkeskeytys loppuu klo. 9:00. Ok, minä meni tulevaan kesäkeittiöön hieman purkuhommiin.
  Kello tuli yhdeksään, minä tupaan. Menin energiayhtiön Helmi-palveluun katsomaan vikakarttaa. Nyt siellä kerrottiin keskeytyksen päättyvän klo. 11:00. Itseasiassa sähköt palasivat 9:40.

  No hyvä, Hilppa sai ruoan laiteltua normaalein konstein. Syönnin jälkeen soitin Hanelille, kysyin, että ovatko he kotona, ja että voidaanko mennä käymään? Sopihan se, joten kohta lähdettiin ajelemaan. Alkumatkasta oli vielä muutama satametrinen veden päälle jäänyttä hyyhmää...

... kohta avarammille vesille päästyämme, oli viriävä tuuli sen jo hävittänyt.

  Hanelilla rupateltiin aikamme, juotiin kahvit uunituoreen suklaapiirakan kera. Anni ja Katriinakin olivat paikalla. Siinä turistessamme puhelin kilautti taas viestiä. Ensi ilmoitti etäluettava, että sähköt on poikki. "Taas", kirosin kuulijoille. Katsoin vikakartalta,ja näin, että Piekälänsaaren piirissä on 32 taloutta ilman sähköä. Ennustetta lopusta ei ollut. Mutta pian viestitti energiayhtiö, että jakelunkeskeytys loppuu klo. 17:30.

  Kahvin jälkeen käveltiin ylätalolle, Taina, Hilppa, Haneli ja minä. Siellä oli muutama tarkistettava seikka, mm. Avokkaan maakellariin sopiva sisäovi, jota ei kuitenkaan ollut. Kolmen kantissa lähdettiin ajelemaan takaisin, saunan lämmitykseen. Kuinka ollakaan, sähköt olivat jo päällä!

  Nyt ollaan saunottu, purastu iltapalaa, katsottu vähän tv:ta. Ja sähköt ovat pysyneet. Kai pysyvätkin, tällä erää. Ei ole enää raskasta lunta painamassa puita luokille, eikä juurikaan tuule.
  Vuosien varrella olen huomannut, että ilmastonmuutos on vaikuttanut sähköjaleluun. Tai sen häiriöihin. On tuulisempaa, on kovia ukonilmoja, on äkillisiä runsaita lumisateita. Kun on tuo etäohjattava pistorasia ilmoittamassa, huomaa jokaisen sähkökatkon, oli täällä, tai tuolla, kesti se sekunnin, tai päivän. Ja niitä on vuodessa paljon! Ennen sähkökatkot olivat harvinaisempia, hyvä jos kerran kesässä mahtiukkonen sellaisen aiheutti. Tosin ei ennen ollut värkkiä ilmoittamassa, että nyt ne pätkähti.

  Perunanlaitto siirtyy, aina vaan. Mutta huomenna möyhin kasvimaat. Luultavasti iltapäivällä päästään laittamaan pottua vakoon. Sitten on aikaa muihin toimiin tosissaan, eli tositoimiin. Jotenkin kaikki on ollut odottelua, pottujen varjolla vetkuttelua. Jos ne piilottetua saa, ei ole enää, mihin vedota.

   Sellaisia olivat osittain sähköttömän päivän uutiset. Tulevina aikoina kokosähköisiä päiväuutisia luvassa.

Näin talvista oli aamulla Avokkaan pihassa.