ASIAT ELÄÄ, PLÄÄNIT KAATUU

  Vielä lauantaina oli mieli sellainen, että tiistaina lähdetään Anttolaan. Mutta eivät malttaneet sattuma ja ilmojen haltija pysyä tietymättömissä, laittoivat näppinsä peliin. Vielä pari päivää sitten näyttivät sääkartat alkavalle viikolle tiistaista alkaen sateetonta keliä. Mutta kas kummaa, eilen oli tilanne muuttunut päälaelleen. Lumisadetta lähes joka päivä, välillä ihan ravakkaakin. Kun tähän lisätään minun kohdallani lauantaina oireillut, eilen vaivannut, tänään jatkuva flunssan poikanen, sekä Hilpan viime viikolla "vuosihuollossa" diagnosoitu lonkan nivelpussin tulehdus, on annettava periksi. Mitäs hittoja sinne kärvistelemään, puolikuntoisena sisällä virumaan.

  Toki Hilpan lonkka alkaa lääkityksen ja levon avulla olla kunnossa, mutta parempi ehkä antaa sen vielä toipua.  Oma kuntoni on sellainen, että nokka ei enää kamalasti vuoda, nenä kirnua. Lievä kurkkukipukin tuntuu olevan takana. Mutta jotenkin kunto on alamaissa. Kun eilisen lumimyräkän aikaansaannoksia lykkäilin pois, tuntui, että ei oikein jaksa. Paita kastui hetkessä, muutaman minuutin työn jälkeen tuppasi puuskututtamaan. Sama tänä aamuna. Kolasin ehkä varttitunnin pientä lumikerrosta, lähdin sauvakävelemään. Lenkkiä piti typistää, kun alkoi tuntua voimattomalta. 

  Siispä ei ehdoin tahdoin lähdetä äheltämään lumisen jääkentän halki saareen. Ollaan tämä viikko kuulolla, ensi maanantaina uusi yritys. Tai sitten ei. Ei sisäinen polte vielä liian kova ole, tokku pysyy toimissa. Mutta kyllä tekee mieli käydä katsomassa, että kaikki mökillä on reilassa. Vaikka varmaankin on. On talon 80-vuotisen historian aikana paljon runsaslumisempiakin talvia ollut. Ja sinne päästään aikanaan. Kunhan kelit suosivat, terveys puoltaa. Tuntuu kyllä, kun synkistelemään alkaa, että kaikki loppuu aikanaan, lumisade ei milloinkaan. Eikä meidän joulupiparit. Lumisateen loppuminen on hänessään. Joulupipareiden rouskutus johtuu tarpeen ylimitoittamisesta. 

 Sen verran olen atavistinen aktivisti, tavallinen talvitallaaja, että jos ei olisi lievä tauti iskenyt, oltaisi huomenna kyllä saareen lähdetty. Mutta maltti kannataa pitää. Vaikka ei meinaa ikäkään sitä opettaa. 

  Joku onneton oli muutama päivä sitten uittanut Anttolassa mönkijänsä. Jotain outoa siinä varmaan oli. Ehkä veden isommaksi syövyttämä avanto lumen alla. Tosin arvaamattomia jäät kuuluvat olevan. Virtapaikkoja on syytä varoa kuin ruttoa. Naapurin Hannilat olivat viime viikolla Avokkaansaaressa muutamia päiviä. Hannu kertoi heidän rannassaan olleen jäätä liki 30 senttiä. Mutta en siitä huolimatta aio, asiaa ensin tutkimatta, kulkea Avokkaansalmen keskellä. Virran vaikutuksesta oli jää viime talvena reimareiden kohdalla n. 10 senttiä ohuempaa. Saattaa olla, että hiekan roudaaminen saunarannalle ei onnistu tänäkään talvena. Ei varmasti traktorilla, mönkijällä ehkä. Katsotaan, sano silmälääkäri. Mutta mikäli hiekkahommaan todella aikoisi, täytyisi mönkkärillä aurata tie, jotta reitti jäätyisi sorakärrin vetämisen kestäväksi. Ja jäällä on lunta, on sohjoa paikka paikoin, kohva ei varmaan kestä mönkijää. Helevetillinen homma. Asian tiimoilta täytyy kuitenkin kutsua vakava istunto Hegulin kanssa kokoon. 

  Päivä alkaa valjeta. Olo tuntuu nyt ihan kelvolliselta. Toivottavasti tämä tauti on edellisvuosien kaltainen. En nimittäin muista paria -kolmea päivää kauemmin räkätautia pitäneeni. Kop kop. 

  Tänään on sateeton päivä. Joku kerää voimiaan huomiseen lumisateeseen. Esteri se ei ole. Esteri on vesisateeseen erikoistunut. Sitä paitsi Esteri on legendaa. Vertauksen Esterin perseen ja veden tulon välillä arvellaan syntyneen siitä, että  Esteri oli Suomessa palokuntien pitkään yleisesti käyttämä vesipumppumerkki, ja se sijaitsi paloauton takapäässä. Eikä lumisateita vissiin hallinnoi Ukkokaan. Ukko kyllä sai aikaan vesisateen. Ehkä hänellä kuitenkin on sormensa pelissä? Ties vaikka Esterin pelissä? Ei näitten jumalten ja haltijoiden joukosta meinaa saada tolkkua. 

  

Eikä titaanien ja seireeneiden, paitsi Kurt Vonnegut.

PS. Just huomasin somessa, että Matti Nykänen on kuollut. Seiskan uutinen on näköjään jaettu, Jos pitää paikkaansa, niin R.I.P.

ESPOOSSA OLLAAN

  Ajeltiin iltapäivällä Espooseen, Tiilikaisille. Anna ja Joni menevät illalla Escape Room'iin, me kaitsetaan Iiristä. Iltamyöhään kuitenkin palataan Hollolaan. Kyllä Tiilikaisilla nykyään on tilaa majoittaa, mutta melkoista lumimyräkkää on yöksi ja huomiseksi ennustettu, joten alta yritetään ehtiä veke.
  Tuo lumisade sanelee meidän aikatauluamme muutenkin. Anttolaan lähdetään vasta tiistaina; maanantaina voi vielä tulla lunta, joten parempi viirata päivä.

  Horpattiin ensin kahvit, sitten lahtivat Anna ja Joni Stadiin, me ulos. Tassa kohtaa jouduin antamaan Iirikselle tabletin, mista han katselee Pikku2:sta. Minä kirjoitan nappisella puhelimeen, mutta se (nappis) ei toimi kurantisti, eli ae ja oe eivät pelita. No, näillä yritetään.
  Kahvit olivat synttarikahvit. Iiriksen pehmolelu Kalikka taytti 2 vuotta. Oli kakkua ja jaatelaoa. Meilla kavi hyva saka!
  Ulkona oli mahtavia lumikasoja. Iiris laski Stigalla, Hilppa pulkalla, minä en millaan.

  Valilla Iiris ja Hilppa nousivat lumivuorelle. On sitä tullut etelassakin!

  Iiris katselee tosiaan tabletilta lastenohjelmaa.

Hilppa tallasi kanan uuniin. Vietetään rauhallista hämärän hyssya. Mina taidan odottaa, kunnes saan tabletin takaisin. Melko turhauttavaa kirjoittaa puhelimeen. Teksti pienta, kuin karpasen paskoja rivissä, eikä nappis toimi oikein. Jatkan, kun olen saanut tilanteen hallintaan.

  No niin, nyt on pelit kunnossa Äät ja ööt ilmaantuvat kuin tyhjää vain. Naisväki, nuori ja ei ihan nuori, menivät yläkertaan Iiriksen huoneeseen leikkimään. Minä muistelen vähän lähimenneisyyttä.

  Eilen kävin katsomassa äitiä, joka asustelee nykyään kohun keskellä. Ei onneksi myrskyn silmässä, kuten taas ilokseni totesin. Puoli yhden aikaan oli henkilökuntaa paikalla runsaasti. Sain heiltä päivitystä Elinan tilanteesta. Entisellään on. Virkeä ja seurallinenkin. Mutta puheet ovat mitä ovat. Tai kuulema välillä heittelee vitsejä ja vanhoja sanontoja kehiin, kertoi eräs hoitsu. Ja on mielellään toisten seurassa. Valitettavasti ei monestakaan hoidokista ole kovin paljon apua, äidin seurallisuuteen. Muutamia toki on, joiden kanssa voi haastella. Kärpäsenä katossa olisi mielenkiintoista olla.
  Mennessäni äiti istui aulassa muutaman muun vanhuksen kanssa. Menimme hänen huoneeseensa. Avasin sälekaihtimet. Elina tempaisi yöpöydältä aurinkolasit päähänsä. Vissiin häiköi, valkea hanki.

  Aikamme puheltiin. Kekustelu hänen kanssaan on tosin hankalaa. Pidempiä juttuja ei olikein tahdo saada aikaiseksi. 

  Kun sitten lähdin pois, tuli äiti kanssani takaisin aulaan istuksimaan. Hän esitteli minut taas paikalla olijoille: "Tämä tässä on veljeni".
  Olen kerran ollut hänen miehensä, muutaman kerran veli, joskus kyllä poikakin. Eilen oli veljen vuoro.
  Kun vielä keskustelin sairaanhoitaja Ninan kanssa, heitti äiti vierestä ilmoille: "Kyllä hänen kanssaan toimeen tulee." Minua Elina tarkoitti, jatkoi: "Ollaan aina pärjätty, ei ole isoja erimielisyyksiä ollut!"
  Mistä lie tuollaisia päähänsä saanut? Ehkä veljeään, eno-Ollia (R.I.P.) tarkoitti.
  Minä toppuuttelemaan sen verran, että kyllä kerran, silloin kuuskytvuotta sitten, meinasi pieni konflikti olla päällä. Vaikka et taida sitä muistaa?"
  "En taida muistaa", tokaisi äiti siihen mietteliäänä.

  Kaiken kaikkiaan levollinen olo jäi käynnistä. Eivät kaikki hoitokodit tosiaan ole huonossa hoidossa. Joitain valitettavasti on. Ja yksikin on liikaa.

  Taidan opetella tähän, lähteä Iiriksen kanssa peuhaamaan, kun Hilppa valmistelee pötyä pöytään.

SURULLISEKS' VETTÄÄ

  Viimeaikaiset uutiset vanhustenhoidon epäkohdista, laiminlyönneistä, valvonnan puutteesta, tilasta ylipäätään tekevät surulliseksi. Varsinkin, kun oma äiti on yksityisen omistamassa hoivakodissa. Vetäsis tää surulliseks' muutenkin, mutta kun läheltä liippaa, kolahtaa aina kovemmin. Äitini paikka ei ole kuitenkaan nyt tapetilla olevien yritysten omistama. Se on vielä kotimainen, mutta eilen sain sähköpostin, missä kerrottiin, että yritys on myyty pohjoismaiselle hoivakonsernille, ja että kauppa odottaa vielä kilpailuviranomaisen hyväksyntää.
  Olen käynyt viikottain äitiä katsomassa, olen käynyt eri vuorokauden aikoina, olen käynyt arkisin, olen käynyt viikonloppuisin. On pakko sanoa, että en ole huomannut isompia epäkohtia toiminnassa. Henkilökunnastakin on aina ollut paikalla muutamia. Äidiltä kysymällä ei tietysti asioista saa mitään kuvaa, mutta ei hänkään ole juuri valitellut. Toivottavasti tilanne jatkuu samanlaisena, vaikka, tai jos, yrityskauppa toteutuu.
  Meneillään oleva kohu herätti myös erään samassa hoivakodissa Elinan kanssa olevan vanhuksen omaisen toimimaan. Hän oli bongannut ryhmäpostina tulleesta hoivakodin sähköpostista meiliosoitteet, ja lähetti kyselyn siitä, millaiseksi omaiset ovat kokeneet hoidon tason. Ei kertonut omaa kantaansa, mutta sanoi, että hyvä saada mahdollisia kokemuksia vääristä tai puutteellisista toiminnoista, sekä ehdotuksia parannuksista, esille otettavaksi joskus keväällä pidettävään omaisiltaan. Hyvä, että joku on aktiivinen. Varmasti parannettavaa, epäkohtiakin, löytyy. Vasta yksi lisäkseni on vastannut miehen kyselyyn. Samankaltainen vastaus, kuin minulta, ja henkilö kertoo käyvänsä hoivakodissa useita kertoja viikossa. Eli olen uskossa, että paikassa asiat ovat hallussa.

  Kummaa, kunka tiedossa olevat puutteet ja väärinkäytökset otetaan ramille vasta, kun jotain todella vakavaa tapahtuu. Onhan näistä Espere Careista, Aendoista, Mehiläisistä, tehty vuosien saatossa lukuisia valituksia, niille on annettu lukuisia kehotuksia. Ei noista mediassa ole juuri uutisoitu.
  Selvää kuitenkin on, että kun tällaiset tehtävät annetaan yksityiselle yritykselle, on pääasia voiton tuottaminen, lähes keinolla millä hyvänsä. Ja se yksinkertaisin keino on työvoiman minimoiminen, työnimikkeillä kikkailu siten, että vähimmäismääriä voidaan kiertää, sekä laadusta tinkiminen. Siitä seuraa, että mm. Espere Caren nyt eronnut toimitusjohtaja on kerännyt miljoonaomaisuuden. Jostain fb-jaosta näin, että kyseinen rouva oli hallituksen puiheenjohtajan tai jossain muussa vastuullisessa tehtävässä monessa kymmenessä lähinnä hoiva-alaa, mös kiinteistösijoittamista, harjoittavassa yrityksessä. Kuinka hänellä on enää riittänyt aikaa päätoimensa hoitoon? Jos tuo uutinen pitää paikkaansa. Sitä en ole mistään tarkastanut.

  Eilen uutisoitiin myös pääkaupunkiseudulla toimivan yksityisen lasten päiväkotiketjun väärinkäytöksistä: Helsingissä toimii useita luvattomia päiväkoteja. Se tarkoittaa sitä, että tilat, missä toimintaa suoritetaan, eivät välttämättä sovellu tällaiseen toimintaa, eivät täytä lain märityksiä, ja ovat pahimmassa tapauksessa vaarallisia tai vahingollisia käyttäjilleen. Ihan sama tässä on takana, kuin vanhustenhoivassa, voiton maksimointi.

  Kun terveydenhuolto ylipäätään on luisumassa yksityisten firmojen käsiin, firmojen, jotka kuorivat kerman päältä, sysäävät vaikeat ja kalliit tapaukset kuntien vastuulle, ei kovin ruusuiselta vaikuta. Se minkä minä olen joutunut terveyspalveluita käyttämään, niin yleisellä, kuin hammashuollon puolella, on toiminut Hollolassa hienosti. Iso kiitos siitä. Tulevaisuus on auki, pahaa pelkään. On vissiin oltava terveenä.

  Sipilä kommentoi jossain, että kuntien on valittava yhteistyökumppanit huolellisemmin. On sillä otsaa! Sälyttää asiat kuntien syyksi! Vaikka on siinä kai vähän perääkin. Ja tottakai kuntien pitää valita huolellisesti, jos kerran on pakko valita. Mutta miten valita hyvää monesta huonosta?

  Posti aloittaa taas yt-neuvottelut; muutama sata vaarassa lähteä kolmiloikkaa hyppäämään. Perustelee jakelun rajulla vähentämisellä. Kuitenkin nettikauppa lisääntyy hillitöntä vauhtia. Ja samat lenkit on posteljoonin kierrettävä, on laukku pullollaan, tai huutaa tyhjyyttään. No jaa, aki Postin logistiikka sisältää muutakin, kuin laatikkojakelun? Mutta minun kaaliini ei aina kaikki mene. Näin maalaiskuntajärjellä ajateltuna. Jos menisi, saattaisinkin olla politiikassa tai jossain muussa päättävässä toimessa. Onneksi ei mene. Kaaliin.

  Lunta sai aamulla taas tuupata niin, että ei tarvinnut lenkille lähteä. Tunti ja vartti, 6500 askelta, tällä kertaa. Vielä tänään ripottelee, sitten näyttää armahtavan muutamaksi päiväksi. Mutta sunnuntaina lisää, ihan reilusti.
  Nyt näyttää siltä, että maanantaina Anttolaan lähdetään. Lumeen ehkä hukutaan, mutta ei se ole ensimmäinen kerta. Ollaan viikon verran. Lumikenkäillään, hiihdetään, jos on jälkiä. Umpiseen latusuksilla ei viitsi lähteä. Pilkille ei taideta ureta. Odotellaan kuukausi sitä hommaa.
  Pakkaset tulevat olemaan ilmeiseti nollan ja miinus kymmenen välillä, ihan hyviä lukemia. Kunnon suojasään, vaikka pienen vesisateen, tilanne vaatisi; läsähtäisivät hanket, tulisi vähän kantoa. Nyt ei oo muuta kantoa, ku tukka: se on välillä, aamuisin erityisesti, kuin ammuttu kanto!

Kuva vielä, otettu helmikuussa 2016. En kyllä muista missä nappasin, mutta rauhankyyhkyhän se siinä lentää. Ehkä?

VINKEISTÄ VINKEISTÄ VINKEIN

  Heräsin aamulla klo. 5:56 (vasta!). Raahauduin yläkertaan, raotin ikkuverhoa, tihrustin mittaria. Miinus 16. "Mitä hittoa!", ajattelin. Ennusteissa povattiin aamuksi Hollolaan miinus 26:n lämpötilaa. Pettymys oli suuri. Olenko nyt oikeutettu vaatimaan Ilmatieteenlaitokselta ja Forecalta korvausta aiheutetusta mielipahasta? Tai väärän tiedon levittämisestä? No en tietysti. Väärää tietoa saavat levittää sääpalvelut ja media. Sääpalveluita ei ikinä asiasta syytetä, mediaa joskus harvoin. 
  Vakavasti puhuen ihan hyvähän se oli. Ei väärä tieto sinällään, vaan se, että ei pakkanen aivan hurjiin lukemiin kivunnut. On se tosin voinut aamuyöstä yli kahdenkymmenen käväistäkin. Mutta energiankulutuksen kannalta parempi, mitä korkeampi lämpötila. Talvella. Kesällä tietysti korkea lämpötila imaisee energiaa ilmastoinnin kautta.

  Lehtien sivustot pullistelevat erilaisia vinkkejä. On vinkkejä kuinka selviytyä kovista pakkasista, kuinka paksuista kinoksista, kuinka pöllyävästä lumesta, kuinka toimia auton kanssa pakkasella, kuinka selättää ylipaino, kuinka syödä terveellisesti, kuinka rajoittaa alkoholin käyttöä, kuinka pukeutua muodikkaasti, kuinka säästää ruokaostoksissa, kuinka puuttua lasten somen käyttöön, you name it.

  Tästä päästään otsikkoon, minkä minulle lahjoitti Hilppa. Hän sanoi aamulle johonkin tv:ssa tulleeseen kommenttiin, että siinäpä vinkeä vinkki. Asia jäi päähäni pyörimään, jalostui maltillisen aamulenkin aikana blogin otsikoksi.

  Suomi on hieno kieli, ja vinkeä. Lausahduksen "vinkeistä vinkeistä vinkein" voi ymmärtää kahdella tavalla:
  -että vinkki on vikeistä vinkein
  tai
  -että voi selvitä vinkeistä vinkein

  Voi myös saivarrella, sanoa, että "vinkeistä vinkeistä vinkein" on sama vaikka käyttää käännettyä sanajärjestystä. Vrt. "lystikkäistä vinkeistä vinkein", "vienkeistä lystikkäistä vinkein". Joo, saivartelua, mitä saivartelua. Itse asiassa ei tuollaista käännettyä sanajärjestystä taida suomen kielioppi tuntea. Käänteisen sanajärjestyksen kyllä. Vaan ei vissiin esimerkkini siihen kuulu?

  Pakkaset lauhtuvat, sitten tulee taas lunta. Pääkaupunkiseudulle povaillaan jopa kolmeakymmentä senttiä. Täytyy sanoa, että vanhan ajan talvi menossa. Paitsi ainakin isojen sisäjärvien jäätilanteen osalta.
  Niin paljon on kohta lunta, että kattojen tyhjennyshysteria on varmasti edessä. Muistan, kun edellisen kerran oli runsasluminen talvi. Ihmisiä peloteltiin kattojen romahduksella seurauksella, että lukuisa joukko lähinnä iäkkäämpiä miehiä tippu katolta ja katkoi luitaan. Kyllä Suomen pientalojan katot nämä lumikuormat kestävät, jos ne on oikein rakennettu. Hallien kattoja on romahdellut kyllä jokaisena lumitalvena. Syynä varmaan vääräät laskelmat, väärä rakentaminen, tai toispuoleinen lumikuorma. Kuolujen sisäkatot ovat myös tippuneet viime aikoina, mutta sillä ei ole mitään tekemistä lumikuorman kanssa.
  Eri juttu on kaupungeissa. Ei lujuuden, vaan lumen ja jään tippumisen vuoksi. Kyllä taloyhtiöt asian tiedostavat. Silti silloin tällöin saattaa joku jäädä putoavan lumen alle.

  Ystäväni Ruikku soitteli aamulla. Hänkin oli huolissaan mökkinsä katon kestävyydestä. Hänellä on kesäpaikka saaressa Helsingin lähistöllä. Se on vanha, jonkun kalastajan aikanaan rakentama. Saareen on hankalaa päästä, koska välillä on avonaisia laivareittejä. Minä lohduttelin ystävääni. Totesin, että onhan noita lumitalvia ollut ennenkin. Paikka on Ristolla ollut varmaan kolmisenkymmentä vuotta. En tiedä, onko hän koskaan keinotellut itsensä sinne lumia poistamaan. Eikä siitä ole tietoa, tekikö edellinen omistaja niin? Toivotaan, että en luonut perusteetonta uskoa katon ketävyydestä.

  Iiriskin on sanut nauttia talvesta Espoossa. Viikonloppuisin lähettää Anna kuvia luistelusta ja mäenlaskusta. Hieno homma. Eilen tuli mesessä videopätkä, missä Iiris laskee Stigalla joku kaveri kyydissä melkoista mäkeä. Tuntuu tytöllä olevan ohjauspuoli hallussa.

  Nyt kello on 9:33. Pakkasta on 14 astetta, pilvistä. Tänään on ainakin kirjastoreissu edessä. Taidetaan lähteä jalan, tulee samalla päivälenkki hoidettua.
  Aamulla haastateltiin jotakuta aivoprofessoria. En juttua kummemmin seurannut, mutta sen kuulin, että liikunta ja musiikki tekevät aivoille hyvää. Minulla on vielä toivoa!

  Oli lunta Anttolassa ainakin v. 2011. Kuvat maaliskuulta.

NOSTALGIA KONTRA HYVÄ MUSIIKKI

  Kuulin radiosta Shocking Blue-bändin biisin "Venus". Se herätti nostalgisia tunnelmia, muistoja. Aloin pohtimaan, onko nostalgialla ja hyvällä musiikilla jotain tekemistä toistensa kanssa.   Esimerkiksi tuo "Venus" on iskevä hittibiisi, mutta ei se minusta erityisen hyvää musiikkia ole. Eikä ollut 1960-luvullakaan. Silti se herätti miellyttäviä muistoja.
  Eli nostalgialla ja hyvällä musiikilla ei ole lujaa sidettä. Ainakaan allekirjoittaneen kohdalla. Ja on muistettava, että hyvällä musiikilla tarkoitan ainoastaan omaa mielipidettäni.

  Niin, tai näin, päätin imuroida spotifylta itselleni soittolistan 1960-luvun musiikista. Se on kastattu siten, että kun joku kappale muistui mieleeni, lisäsin sen listalle. Samalla mietin, oliko esittäjällä joku muu/joitain muita tähän sopivia biisejä. Tai sitten äkkäsin esittäjän, ryhdyin pohtimaan, minkä/mitkä biisit haluan ottaa mukaan.
  Jätin heti suosilolla listaltani pois mm. Beatlet, Rollarit ja Dylanin. Samoin vaikkapa Neil Youngin, Frank Zappan, Buffalo Springfieldin, muitakin aivan 1960-luvun loppupuolella uransa alaittanutta, tai artistia, joihin tutustuin oikeastaan vasta 1970-luvun puolella. Niin, ja kotimainen puuttuu myös tyystin. Silti tehtävä meinasi karata käsistä. Nostin jonkin ajan kuluttua kädet pystyyn; alkoi tuntua Sisyfoksen työltä. Päätin lopettaa, koota ehkä joskus toiste listan "Sixties II".

  Kappaleet tai esittäjät eivät ole kronologisessa- tai paremmuusjärjestyksessä. Ne on lisätty sitä mukaa, kun on mieleen tullut. Lista näyttää seuraavalta:

The Spencer Davis Group: Keep On Running, Gimme Some Lovin’, I Am A Man

The Animals: Don’t Let Me Be Misunderstood, We’we Gotta Get Out Of This Place, It’s My Life

Small Faces: Itchycoo Park

The Kinks: A Well Respected Man, Death Of A Clown, Dead End Street, Delicated Follower Of Fashion

The Renegades: Everybody, Poison Ivy

The Yardbirds: For Your Love

Cream: White Room, The Sunshine of Your Love, I Feel Free

The Pretty Things: You Don’t Believe Me, Can’t Stand the Pain

The Who: My Generation

Marianne Faithfull: As Tears Go By

Jefferson Airplane: Somebody To Love

The Seekers: Georgy Girl

The Beach Boys: Good Vibrations, God Only Knows

The Lovin’ Spoonfull: Daydream, Summer In The City

The Monkees: Daydream Believer

Jimi Hendrix: Hey Joe, Purple Haze

The Byrds: Turn! Turn! Turn!, Mr. Tamburine Man

Fleewood Mac: Albatross, Black Magic Woman

The Turtles: Happy Together

Petuna Clark: Downtown

The Hollies: Bus Stop, Carrie Ann

Manfred Mann: Pretty Flamingo, Mighty Quinn

The Everly Brothers: Crying In The Rain

The Mamas & The Papas: California Dreamin’, Delicated To The One I Love

Sonny & Cher: I Got You Babe

  Mikäli minun mielipidettäni kysellään, nuo biisit ovat nostalgisia,  myös hyvää musikkia. No, ehkä joukossa on joku rajan väärällä puolella olevakin. Saattoi nostalgia selättää hyvän musiikin kriteerit.

  Tällaista listaa voisi kasata ikuisesti, miettien, viilaten, muuttaen, taas pähkäillen, pyyhkien, lisäten, uudestaan ja uudestaan. Tätä kirjoittaessani jo on tullut mieleen, että se ja se unohtui. Mutta "yks puhe, ku Sulkavan miehen sökössä!". Yllä oleva listaus on parin tunnin pohdinnan tulos, siihen on tyytyminen. 

  Nyt on välissä syöty Hilpan valmistamaa mksaa paistetuilla peruniulla, tietysti puolukkahillon kera. Jos vähän pötköttäis, ennen kuin lähdetään päivälenkille.

Loppuun kuva Grace Slick'sta, Jefferson Airplane'n loistavasta laulajasta ja lauluntekijästä.

...SANO NEWTONIN IISAKKI

  Vaalit lähestyvät, se alkaa näkyä otsikoissa, jaoissa, postauksissa, lopulta mainosrivistöissä katujen varsilla, postilootan täyttävistä flaijereista. Jos vähänkin asioita seuraa (nimenomaan niin minä teen, seuraan vähän), panee merkille, kuinka samaa uutista voi tuoda julki, käsitellä, monella tavalla. Riippuen omasta tai edustamastaan katsantokannasta, saadaan joskus taitavasti, joskus kömpelösti, asiat näyttämään halutuilta. Vaikkapa korostamalla pientä osaa kokonaisuudesta voidaan leimata koko uutinen omien tarkoitusperiensä mukaiseksi, vaikka suurempi osa siitä on niiden vastainen. Se on journalismia. Vai?
  Jopa aiemmin luotettavana pitämäni yle:n uutisoinnissa on havaittavissa merkkejä puoleettaman käsittelyn lipsumisesta. Sääli, jos noin tosiaan on. Saatan tietysti olla väärässä, katsella itse tietyn väristen okulaarien läpi.
  Voiko absoluuttisen puolueetonta journalismia edes olla? Ihmiset sitä tekevät, ihmisillä on aina omat mielipiteensä. Koska tekoäly saadaan valjastetuksi tehtävään? Tekoäly, mikä käsittelee ainoastaan tunnetut faktat, muodostaa käsityksen niiden pohjalta? Vaikka on siinäkin vaaransa: ihminen sen tekoälyn ohjelmoi, eikö niin?
  Toisaalta: jos journalismi olisi absoluuttisen puolueetonta, tulisi suuresta joukosta toimittajia tyhjäntoimittajia. Suurin osa mediasta on johonkin suuntautunutta, johonkin sitoutunutta. Jos kaikki toimisivat absoluuttisen puoleettomasti, ne olisivat samanlaisia, toiminta loppuisi useilta. Suuret ihmismassat jäisivät ilman oman näkemyksensä pöngittämistä. Suurten ihmismassojen pitäisi aivan itse muodostaa käsitys esim. siitä, mitä tahoa kannattaa äänestää. No, puolueet eivät kuitenkaan kai voi olla absoluuttisen puolueettomia? Joten kyllä ihmiset puolensa saisivat valittua.

  Turhanpäiväistä pohdiskelua on nyt suoritettu riittämiin, siirrytään asiaan. Isäni Erkki, R.I.R., oli mukavuudenhaluinen ihminen. "Ei omena puusta kauas putoa", sanoi Newtonin Iisakki, kun hedelmä päähän tippui, painovoima valkeni. Minäkin olen mukavuudenhaluinen ihminen. Siksi kävin aamulla Motonetistä ostamassa akkuväänninjääkairan. Ajattelin, että koska minulla on tehokas akkuporakone, niin käytetään sitä hyväksi. Kairaaminen ei ole koskaan ollut himohommiani. Ja viime vuosina on tullut kevättalvisin pilkkimistä jonkin verran kokeiltua. Ehkä vaivattomomman porauksen myötä enemmän tänä vuonna?

  Kun isä-Enttu tuli mainittua, niin muutama huomio hänestä vielä. Erkki ei ollut kalamiehiä. Kun Kiljusen "Muikku-Martti" vielä eli ja veti nuottaa, oli isä tosin innokas nuotalle lähtemään. Enemmän hän kuitenkin kunnostautui rantakalan valmistajana. Ja hyvää tekikin: ripaus vettä, verskit muikut, runsaasti sipulia, vielä runsaammin voita, ronskisti suolaa. Vie kielen persieen, mutta sydän- ja verisuonilääkärit eivät olisi innostuneet.
  Tuossa seitkytluvun taitteen tienoilla muista, että Erkki ja Kaipaisen Ville pitivät katiskaa, paria, Avokkaansalmen rannoilla. Kun kevätkelit tekivät autolla liikkumisen jäällä vaaralliseksi, lainasivat nuo parhaassa iässään olevat äijät jostakin mopot, joilla kävivät katiskat kokemassa. Sitten, kun oli aika ottaa pyydöt lopullisesti pois jään alta, kävikin ohraisesti: molemmat miehet, mopoineen päivineen, upposivat jäihin. Aika lähellä rantaa, oletan, sillä he pääsivät kyllä helposti kuiville. Sitä en muista, saivatko he mopot myös samalla kertaa pelastettua, vai jäivätkö ne odottelemaan sulan veden aikoja? 
  Vielä yksi muisto Erkistä kalassa. Oli varmaankin jotain 1980-luvun alkua, ehkä helmikuun loppupuolta. Olimme käymässä Piskolassa. Hanelilla oli verkkoja jään alla, mutta hänellä oli jotain menoa, joten hän delegoi meille parin jatan katsomisen. Mehän lähdettiin isän kanssa hiiihtämään jäälle. Ensimmäisessä pätkässä ei ollut mitään, mutta toisessa, Kaupinsaaren eteläpäässä, tuntui heti joku potkivan. Ja olihan siellä, kymmenkiloinen hauenvonkale! Aikani kalan kanssa pakkasessa temmellettyäni sain sen nätisti irti verkosta. Sillä aikaa Erkki hyppeli ja heilutteli kylmissään avannon vierellä. Juuri, kun verkkojata oli saatu vedettyä takaisin jään alle, sörnäytti Leinosen Matti moottorikelkalla ohitse. Erkki huitomaan, että tuleppa kattomaan! Matti huomasi, kurvasi paikalle. Aikansa kalaa ihasteltuaan hän sanoi, että voi vetää meidät suksinemme takaisin Piskolaan. Minä sanoi hiihtäväni, Erkki suostui ehdotukseen. Ehkä muutaman satametrisen hän taiteili köyden päässä, sitten lumi pöllysi, kun isä heitti kemmakkaa hangessa. Matti oli vissiin painanut kaasua tarpeettoman paljon. Onneksi ei käynyt kuinkaan. Puisteltiin pahimmat pakkaslumet vaatteista, korvista, silmistä ja taskuista. Erkki päätti hiihtää omin avuin loput matkasta.
  Enhän minä isäni kaikkia saavutuksia kalamiehenä tietenkään tiedä, mutta nuo tulevat lähinnä mieleen.

  Mökkinaapuri Hannu soitteli eilen. Hän on nyt Avokkaansaaressa. Oli mennyt tiistaina, yksin, ja ihan tarkastamaan jäätilanteen, ja että kaikki on reilassa. Lunta kuuluu olevan rutosti, varsinkin rannoilla, koska tuuli on sitä kasannut. Teräsjäätä on vähimmillään 10 senttiä, välissä vettä, sitten kohvajäätä. Ja paljon lunta. Siinä mielessä hyvä, että kohva kantaa, joten sohjossa ei tarvitse tarpoa.

  Mikäli ei sääolosuhde, tai jokin muu painava syy tule esteeksi, niin maanantaina, 4. helmikuuta, me sitten lopulta lähdetään saareen. Lumikengillä jää ylitetään. Sukset varmaan mukaan tulevat, muuta saa nähdä, tuleeko hiihdeltyä. No, ehkä moottorikelkkauria on sen verran, että niinkin tehdään.
  Kyllä siellä ensimmäinen päivä kuluu pimeään, ennen kuin kulkutiet on dallattu kovettumaan, vesiavanto hakattu, lämmitetty, vedet ja puut kannettu, toinen reissu autolle tehty. On luultavasti turhaa yrittää viikon eväitä + muita tarvikkeita ja tavaroita kerralla saada umpisessa yli tuotua.

  Toivotaan, että tuo visio Anttolan reisusta toteutuu ajatellussa aikataulussa. Näitä mietiskeli Peppe. Mitähän pikku-Peppe mietiskeli aikanaan ruohonkorsi suussaan? En ihan jaksa muistaa. Mutta ehkä sitä, että onneksi ei ole metrisiä hankia ympärillä.

HIP HEI HURRAA!

  Jäin eilen viiden uutisten jälkeen toljottamaan Flinkkilä & Tastulan ohjelmaa, missä Maarit Tastulan haastateltavana oli historin professori, etc, etc, Markku Kuisma. Liekö uusinta vai ei? Väliäkö sillä? Minulle se oli uusi.
  Kun ensin päästiin ohi äskettäin tapahtuneen slaagin, aloin höristellä korviani.
  "Tuo äijähän puhuu asiaa", tuumin, jäin kuulolle.
  Asiaa hra. Kuisma puhuikin. Mm. yritysten ja julkisen sektorin "pakosta" tehdä uudistuksia. Niitä tehdään, koska muutkin tekevät, koska aika on sellainen. Monesti jälkikäteen huomataan, että ihan persiilleen meni. Eikä siitä johtajia syytellä, ainakaan rangaista, sillä he puolustautuvat sanomalla, että oli pakko tehdä, koska muutkin tekivät.
  Kuisman sanoma on, että kannattaa harkita ja tutkia tarkkaan, ennen kuin hyökätään uudistuksiin. Ja että miksi vaihtaa toimivaa konseptia? Uudistuksia toki pitää tehdä, mutta ei hätiköidysti.
  Omasta työstään hän kertoi esimerkin vähintään kyseenalasistettavasta uudistuksesta. Yliopiston professoreille oli tullut määräys merkata joka työpäivälleen seitsemän ja puoli tuntia töitä. Eikä siinä olleet auttaneet protestoinnit ja selitykset. Niin piti tehdä. Kyllä jokainen ymmärtää, että se oli järjetöntä. Ei proffa ole kellokorttityössä. Tai jos on, niin ei ole itselleen oikessa työssä.
  Kyseenalaistamaan Kuisma kehoitti. Kaikki kannattaa kyseenalaistaa.
  "Vaikka valitettavasti sillä ei monesti ole mitään vaikutusta, työyhteisöstä puhuttaessa", lisäsi hän.
  Proffa kertoi myös kokemuksiaan sellaisiat työntekijöistä, jotka määrätään tekemään asiat uudella tavalla. He saattavat esittää vastaväitteitä, mutta heidät vaiennetaan, käsketään toimimaan, kuten on määrätty. Kun he huomaavat, että eivät hommat niin suju, he tekevät salaa työnsä vanhan kaavan mukaan, puhumatta kenellekään mitään. Ei varmaan ainakaan helppoa.
  Johtamisen kulttuurista proffalla oli myös valistuneita mielipiteitä. Ja työtätekevien asemasta. Ja varoitteli siitä, että jos ihmisten hätää ja tunnetta, että he eivät tule kuulluiksi, ei huomioida, johtaa se lopulta hirvittäviin asioihin, väkivaltaan ja tuhoon.
  Populismin nousua hän piti myös oireena siitä, että jotkut eivät saa ääntään kuuluviin, ja vahvat tietyn ajattelutavan omaavat henkilöt käyttävät tätä hyväkseen. Populismin lisääntymisen uhkana hän historian valossa toi julki pienempien ja isompien konfliktien, myös laajojen sotien, mahdollisuuden.
  Lopuksi Kuisma varoitti kuitenkin ajattelevia ihmisiä kyynistymästä. Sanoi omalla kohdalla sellaista huomanneensa, antaneensa itselleen tukkapöllyä, korjanneensa asian. Eli muistakaa tuo, ajattelevat ihmiset. Omalla kohdallani täytyy miettä olenko kyynistynyt/kyynistymässä? Ja kuulunko lainkaan kohderyhmään?

  Lunta riittää. Illan ja yön aikana oli sitä kertynyt kymmenkunta senttiä. Tunti ja vartti meni kolatessa. Hilpan toinen lonkka on viime aikoina oireillut, eilen alkoi toistakin jomottaa. Ei kipu mitenkään infernaalista ole, mutta hänen ei kannata kovin rankkasti liikkua. Onneksi hänellä loppukuussa lääkäriaika vuositarkastuksen merkeissä. Jos kivut eivä häviä, voi niistä kysellä. Mutta minä en saanut tarpeekseni kolailusta; lähdin päivän valjetessa lumikenkäilemään. Vanhuus taitaa tulla. Rankkaa oli. Tuskin tuntia maastossa vietin, mutta paidasta sai vettä kääntää. No, pakkaslunta on puolisen metriä, ja se upottaa kunnolla. Jossain kohdin, kun tuiska oli kasaantunut montun päälle, upotti lähes haaroväliin. Niistä kun ylös könyää, ei palella!
  Siinä mielessä rattoisasti sujui niin kolaus, kuin lumikenkäily, että korvissa soi Beatles. Muutaman vuoden välein tulee bändin tuotanto läpi kuunneltua, joku albumi useamminkin. Muutamat biisit ovat suoraan sanottuna jo melko puhki kuluneita, mutta suurin osa kestää yhä aikaa. Vaikka esim "When I'm Sixty-Four" menetti ajankohtaisuutensa jokunen vuosi sitten.
  Beatles alkaa olla läpikäyty. Taidan ottaa seuraavaksi Lennonin albumit vuoroon. Ja perään Harrisonin. Ringoa en ole juuri kuunnellut, eli en yhtään, minkä nyt radiosta.

  Musiikista tuli ajatus tarkastaa Pori Jazzin tilanne. No niin. Esiintyjäkaarti näyttää sellaiselta, että taitaa jäädä väliin koko reissu. Mutta jos, ja kun, lisäbuukkauksia julkistetaan, saattaa mieli muuttua. Mutta emme tunnelman vuoksi kyllä viitsi länsirannikolle ajella. Tunnelma on tuttu, tarvitaan muuta intressiä.

  Tänään alkavat Lahdessa nuorten mm-hiihdot. Entinen Peppe olisi luultavasti mennyt paikalle, ainakin joinain päivinä. Nykyinen Peppe ei. Saattaa nykyinen Peppe tv:sta seurata joitain lähetyksiä. Jos ne nyt tv:sta tulevat. Luulen kyllä.

  Loppuun iloinen uutinen: En antautunut itse-, enkä minkään muunkaan hypnoosin vietäväksi, en tilannut netistä kohtuuttoman kalliita liukulumikenkiä. Eipäs-juupas-kamppailu päättyi Eipäksen selätykseen! HIP HEI HURRAA!