IHMISKUNNAN TUHO

   Oxfordin yliopiston ihmiskunnan tulevaisuuden tutkimuksen laitos ja Global Challenges -säätiön tutkijat ovat  koostaneet tieteellisen listauksen ihmiskuntaa uhkaavista vakavista riskeistä. Listalla on viisi "nykyistä riskiä", kaksi "ulkoista riskiä" ja viisi "nousevaa riskiä". En riskejä ala yksityiskohtaisesti ruotimaan, listaa voi kukin tarkastella osoitteessa: https://www.uusisuomi.fi/tiede-ja-ymparisto/77873-raportti-julki-12-tapaa-joilla-ihmiskunta-voi-tuhoutua.
  Muutama huomio kuitenkin. Bioversiteetin kutistuminen sisältyy kai "nykyisten riskien" kohtaan "Globaalin ekosysteemin romahdus".
  Ilmeisesti, koska lista on tieteellinen, on siitä jätetty pois yksi mielestäni mahdollinen uhka, nimittäin maapallon ulkoisen vihamielisen tahon puuttuminen asioihin.
  Se tuossa listauksessa on merkille pantavaa, että tusinasta uhasta on vain kolme sellaista, joihin ihmiskunta ei itse pysty vaikuttamaan: Globaali tappava pandemia, suuren asteroidin törmäys, ja supertulivuoren purkaus. Tai kolme kolmestatoista, jos lisäämäni ulkoinen uhka lasketaan mukaan. Eli ei toivoa ole menetetty. Eli ajatukset tärkeään, hihat heilumaan. Monet suuresti kunnioittamani visionäärit ovat sitä mieltä, että ihmiskunta on niin nokkela ja sopeutuvainen, että se keksii keinot selviytyä mahdottomiltakin tuntuvista vaikeuksista. Niin haluan minäkin uskoa. Onkohan minusta sukeutumassa loppujen lopuksi optimisti?

  Amerikan välivaalit ovat olleet otsikoissa isosti. Ei kai siellä lopulta aivan järisyttävää muutosta nähty? Parempaan suuntaa harpattiin kuitenkin.
  Monasti tulee arkisin katsottua 16:45 alkaen todellinen uutiskimara: Oddaset, Novosti, Uutiset viittomakielellä, Uutiset sekä Uutiset alueeltasi. Oddaset on siitä mukava uutisläheys, että siinä käsitellään ainoastaan Lapin asioita. Ei elämöi Trump naama keltaisena, eivät puolöueiden kannatusmittaukspylväät vilise silmissä, ei Stubb voita eikä häviä, eikä suomalainen kiekkoilija maalaa NHL.ssa.
 

Oddasetin kunniaksi laitan tähän muutaman kuvan Usjoelta:

Jäät lähtemässä Tenojoesta

Talviaamu Kevonsuussa

Kammin ovi unohtunut raolleen

    Nämä kuvat siksi, että Oddasetissä haastateltu iäkäs saamelaismies kertoi talvien jo selkeästi muuttuneen lumettomaan suuntaa, jääkansien tulleen arvaamattomiksi. Muutaman asteen kekilämmön nousu tuhoaa pohjoisessa suuren osan eläimistä, kasveista ja elinkeinoista. "Mutta uusia on tulossa", saattaa joku sanoa. "Maailman pitää muutua", voi toinen lisätä. Niinpä, mutta ei ihmisen aiheuttamien peruuttamattomien toimien kautta, pliis!

 Arkisempiin asioihin. Arkeahan nuo ihmisen aiheuttamat tuhotkin ovat, mutta erilaisiin asioihin.
  Äiti haettiin eilen meille käymään. Hän lähti ihan mielellään. Matkalla jutteli, kymmeneen kertaan, että onpas sumuista, onpas hämärää. Ja että nämähän näyttävät tutuilta, kun keskustan kerrostaloja katseli.
  Meille päästyämme hän kysäisi: "Olenkohan minä täällä ennen käynyt?" Kun asiaa selvittelin, totesi hän: "Niin olenhan minä täällä usein ollut."
  Kahvipöydässä äiti ihaili keittiön seinällä riippuvaa Carl Larssonin maalauksen kopiota. "Tuon taulun muistan, se oli ennen Pepellä ja Hilpalla:"  Mitäpä siihen paljon sanomaan.
  Kun kahvin jälkeen näytin Elinalle muutamaa pöydällä olevaa valokuvaa, hän kuitenkin luetteli saman tien ihmisiä. Alla olevasta lähes vaivatta. "Minä, Erkki ja Ritva", tuli saman tien. Hanelin ja allekirjoittaneen kohdalla oli snadi viive.

 Annan ja Jonin hääkuvasta hän sanoi, että siinä on Anna ja hänen miehensä. Kolmannesta, jossa oli paljon sukulaisia, nimesi hän osan, osa jäi tunnistamatta. Sellainen on äidin muisti. Jotkut asiat ovat syvällä, lähimuisti olemattomaakin olemattomampi. 

   Varmaan huomenna käydään taas Elinaa katsomassa. Viedään hänelle eilen ostetut, kertaalleen isompiin vaihdetut, talvijalkineet. Ja päätettiin, että silloin tällöin haetaan äiti taas meille, koska ei pikku ajelu saattanut häntä hämmennyksiin. 

  Minähän lopetan tähän. Ennen julkaisua liitän vielä kuvan enostani Ollista, R.I.P., innokkaasta kuvaajasta, mielimaisemissaan. Ja esitän kysymyksen. En "Quis custodiet ipsos custodes", vaan "Kuka kuvaa kuvaajia".

KIIRUS

  Nyt, kun täällä kaupunkimaisessa kunnassa Hollolassa, suomalaisittain suuren kaupungin (Lahti 8/107) kupeessa, aikaa vietetään, kirjoitan muutamia huomioita Avokas kontra Hollola.

  Kun jossain kohtaa viime viikkoa Avokkaassa, harmauden ja hiljaisuuden keskellä, jaoin fb:ssa, että sosiaalisuus alkaa selättää troglodyyttivietin, siltä tosiaan tuntui. Kun ollaan Hollolassa oltu muutama päivä, Lahdessakin poikettu, kysyn itseltäni: "mikä sosiaalisuus?" Kanssakäyminen lajitovereiden kanssa jää naapureiden, jos heitä sattuu näkemään, moikkaamiseen, kaupan kassojen ja lihatiskin hallitsijoiden jututtamiseen, Elinan hoitokodin henkilökunnan kanssa keskustelemiseen, tärkeimpänä äidin tapaamiseen. Tämäkö on se elämä, mitä mökin pihalla kaipasin? Saattaapa olla, että mieli vetää saareen hyvinkin nopeasti.

  Toinen huomio on, että jos hiljaisuutta pakoon halusin, koti on siihen väärä paikka. Hiljainen seutu, hiljaiset naapurit, päättyvä katu, loitommalla kulkeva liikenne, merkitsevät, että ei melu häiritse. Joskus saattaa hälytysajossa olevan ajoneuvon ääni, kiihdyttävän rekan murina, kiiriä korviin. Mutta kyllä saaressakin muutaman kerran päivässä koillisesta luoteeseen, tai päin vastoin, suuntaavan reittikoneen ääni kantautuu yläilmoista. Hermeettistä hiljaisuutta näillä latiduteilla on vaikeaa tavoittaa.

  Kolmas mieltä vaivaa seikka on kiire. Kun ihmisjoukkoa katselee, liikennettä seuraa, niin mahdoton läyhke tuntuu olevan. Pohdin, ovatko he johonkin menossa, vai jotakin pakenemassa? Menossa töihin, menossa kotiin, menossa kelaan, menossa te-toimistoon, menossa kauppaan, menossa kouluun, menossa harrastamaan, muuten vaan menossa mukana? Tai pakenemassa vanhempiaan, pakenemassa puolisoaan, pakenemassa tuttaviaan, pakenemassa kavereitaan, pakenemassa kiusaajiaan, pakenemassa vihollisiaan, pakenemassa pomoa, pakenemassa voutia, pakenemassa poliisia, vai pakenemassa itseään?
  Luultavasti tuosta kiirehtivästä joukosta valtaosa on menossa jonnekin, mutta väistämättä pakenijoita mahtuu sekaan. Pakenijalla on ymmärrettävistä syistä kiire. Hänen täytyy pitää hippulat vinkumassa, jottei takaa-ajaja saa kiinni. Mutta eikö jonnekin menossa oleva voisi lähteä hieman aikaisemmin? Källäillä kädet selän takana vislaillen, pysähtyä parin sanan mittaiseen keskusteluun hyvänpäiväntutun kanssa? Autollajohonkinmenijä voisi ajaa tienopeutta, seisahtua punaisiin valoihin, ja olla vaihtamatta kaistaa sadan metrin välein.
 Toisaalta: mikäs maailmanparantaja minä olen tuollaisia ihmettelemään? Ainakin Hilpan mielestä minulla on aina kiire, oltiinpa sitten menossa tai tulossa, minne tai mistä tahansa. Asiassa saattaa olla perää. Kuuluu luoteenpiirteisiin. Joten jos edellä oletettujen kiirehtijöiden luonteenpiirteisiin kuuluu kiirehtiminen, heidän kannattaisi hioa luonteenpiirteittensä haitallisia särmiä. Niin minunkin täytyy varmasti tehdä.

  Vielä yksi seikka, asia, mitä kaipaan. Nimittäin se, että saaressa saattoi vaikkapa kymmeniä kertoja päivässä käväistä pihalla, vaikkei asiaakaan ollut. Sen kun lähti, kylmemmällä säällä vetäisi berberin niskaan ennen lähtöä. Mutta täällä  katsotaan pian sekopääksi, hyvä ettei köysiä vailla olevaksi, jos pörräilee kadulla, tai pihan puolella, vartin välein. Sen verran näinkin rauhallisella paikalla on ihmisiä, päivisinkin. En ole kovinkaan kranttu siitä, mitä ihmiset minusta ajattelevat, mutta ehkä parempi olla herättämättä turhaa spekulointia. Eli mennään ulos vain tarpeen vuoksi. Ei tietysti sen tarpeen, minkä vuoksi saaressa on pihan perälle kiirehdittävä. Tästä huomiosta inspiroituneena laitan kuvan kyseisestä, nyt talven varalle tyhjennetystä, laitoksesta:

  Harmaa ja kostea on ilma Hollolassa. Aamulenkillle lähtiessä + 4 mittarissa. Ja niin kosteaa, että okulaarit oli muutaman sadan metrin tarpomisen jälkeen laitettava taskuun. Onneksi kaukonäköni on iän myötä parantunut (jotakin hyvää vanheneminen sentään terveydelle tuo), että ilman laseja jotenkin lenkillä pärjää.

  Huomenna käydään hakemassa äiti meille iltapäiväkahville. Samalla nähdään, kuinka hän tällaiseen käyntiin suhtautuu. Joulua ajatellen hyvä varmistaa, ettei pieni vaihtelu saa hänen päätään pöyrälle. Samalla reissulla ostetaan Elinalle jotkut sopivat jalkineet talven varalle. Luultavasti helposti jalkaan kiskaistavat "Kuomat". Varmaan äiti hyvillä ilmoilla haluaa ulos istuksimaan, kuten on tähänkin asti tehnyt. Silloin eivät saa varpaat paleltua.

  Maanantaina mennään ottamaan influenssarokotteet, aika varattiin heti, kun se oli mahdollista. Muuten ei olekkaan tarkkoja suunnitelmiä laadittu. Eiköhän aika kulu suunnittelematta. Ainakin lukemista piisaa: Fred Vargasin "Kalmankuoriaiset" kesken. Kesken se jääkin, hetkeksi, sillä eilen nappasin kirjastosta pikalainahyllystä Jo Nesbøn uutuuden "Macbeth". Tuo yli viisijapuolisataasivuinen teos pitää lukea viikon lainausajan puitteissa. Samalla lainasin Leif GW Perssonin jo v. 1982 kirjoittaman, mutta vasta äskettäin suomennetun kirjan "Vallanpitäjät".  Se hyvä puoli Hollolassa vietettävässä muutamassa kuukaudessa on, että kirjaston palveluita pystyy kunnolla hyödyntämään, varauksi tekemään, pikalainoja poimimaan. Olkoon kohti loppuaan vöyryvä syksy, alkava talvi, lukemiselle pyhitetty. Mistään muusta tähdellisestä tinkimättä.

KAUSI PÄÄTTYY, tai sitten ei

  Olemme olleet tämän vuoden aikana Avokkaassa hieman yli kuusi kuukautta. "Pitääkö vakituisen asunnon osoite vaihtaa?", kysyy nimimerkki "Epätietoinen". Toivottavasti ei. Täältä on pitkä matka postilaatikolle.
  Tosiaan, niin on suhde pöyörähtänyt Anttolan hyväksi, heti, kun Hilppakin eläköityi. Hyvä täällä on olla. Mutta eilen, harmaansumuisena päivänä, päivänä, jolloin kuuli pisaran tippumisen oksan nokasta maahan, myöhäisen lehden havinan ilmassa, tuli ajatuksiin, että eiköhän tämä ole tässä. Kerroin tunnoistani Hilpalle, hän oli samaa mieltä. Päätimme saman tien, että lähdemme kotiin sunnuntaina, vaikka maanantaihin asti oltiin varauduttu. Eli tänään saatellaan viimeiset talvivalmistautumiset finaaliin. Isoja toimenpiteitä ei enää jäljellä ole. Vesijärjestelmän tyhjennys, jos ei työläinpänä, niin ainakin tärkeimpänä, pitää tehdä, kun viimeinen tiskikoneellinen lounaan jäkeen on mylläytynyt. Saunan pata ja vesiastia täytyy myös ämpäröidä pihalle. Jos ei sada, putsaan räystäskourut. Siinä ne, pakolliset ja ehdolliset jäljellä olevat toimet. Sujuvat rutiinilla. Muuhan on vain duunia, mutta tiskikoneen kanssa täytyy muutamia kommervenkkejä tehdä. Kantapään kautta opittuja, oikeastaan opetettuja, konsteja. Kone nimittäin rikkoutui uransa ensimmäisenä talvena. Fingerporillinen vettä oli jäänyt väärään paikkaan, ja jäätyessään rikkonut laitteen. Masiina vietiin Mikkeliin Kodinkonehuoltoon. Asentaja diagnosoi vian, korjasi sen, ja ystävällisesti neuvoi oikeat syksyiset menettelytavat.  Ja sanoi, että menkööt takuuseen! En tässä paljasta huoltofirman nimeä. Vaikka rikos, niin meidän, kuin huoltomiehenkin kohdalla, on vanhentunut. Olen oppinut, että kaikenlaisia syytöksiä ja syyllistämiä voi tulla, vaikka ei olisi mitään tehnytkään.

  Kun äsken mainitsin lounaan, niin palataan eiliseen, halloweenlounaaseen. Hirvipaistia, herkullista kastiketta, uunijuureksia, paistettuja perunoita, sienisalaattia, puolukkahilloa:

  Kiitokset haluan osoittaa Hilpalle kokkauksesta ja puolukoiden poimimisesta, sekä Hanelille hirvipaistista. Luontainen vaatimattomuuteni kieltää ottamasta esiin omaa osuuttani puolukoitten, ennen kaikkea sienten, keräämiseen. Mutta herkullista oli!

  Voi hyvinkin olla, että kun pari viikkoa kuluu, mieli palaa taas saareen. Ei kuitenkaan ennen kuin kuluvan kuun loppupuolella. Jos ilmat ja mieli ovat suotuisat, ehkä tullaan, ehkä ei. 

  Kasailen ehkä viimeisen tämänvuotisen Avokas-blogin loppuun jokusia kuvia lopuillaan olevalta mökkikaudelta.

7. helmikuuta

8. maaliskuuta

10. huhtikuuta

12. toukokuuta

13. kesäkuuta

21. heinäkuuta

18. elokuuta

14. syyskuuta

11. lokakuuta

1. marraskuuta

  Mahdollista, että päivitän vielä blogiin kuvan joulukuulta. Jos näin käy, niin ainoastaan tammikuu 2018 on jäänyt täällä käymättä. Kuitenkin varmasti 10/12. Lienee ennätys. Mutta rikottavissa. Vaikka se lopulta olisi 11/12.

  Muistakaa, ystävät hyvät, näin ilmastonmuutoksen vyöryessä karkottaen viimeisenkin naalin pohjolasta, eduskuntavaalien lähestyessä, Albert Einsteinin viisaat sanat: 

  "Olemme luoneet nykyisen maailman ajattelullamme, joten emme voi muuttaa sitä ilman, että muutamme ajattelutapaamme.”

TERVEISET TELAKALTA JA KAIKKI AVOKKAAT -20%

  Vene on huollettu. Tarkemmin sanottuna tietystikin veneen kone on huollettu. Eilen kylillä käytiin se homma teetättämässä. Kun tunti oli aikaa, poikettiin Agassiin munkkikahveille, käveltiin takaisin Pajakujan ja Kirkonmäen kautta. Kun aikaa vielä jäi, sanoin Hilpalle, että katsellaan näyteikkunoita. Mutta mahdollisuudet olivat rajalliset: apteekki, kirppis sekä  Anttolan Kone ja Urheilu. Rysän ikkunoita ei kai näyteikkunoiksi voi sanoa?

  Tänään lähdettiin aamusta viemään venettä Hanelin rantaa talvehtimaan. Ensi soutuvene ja Hilppa Potinlahteen, sitten usmuutin issekseni Piskolaan, Hilppa autolla omia teitään.
  Vene on nyt telakalla. Kivuttomasti se sinne asettautui, kun Haneli traktorilla tempaisi. Ongelmat tulivat, kun pressua alettiin etsiä. Se ei ollut venevajassa, ei autokatoksessa. Haneli raapi päätään, sanoi:
  "Ajetaan vanhalle talolle. Jos olen vaikka sen sinne jaloista vienyt."
  Niin tehtiin. Katsottiin puuliiteristä, rekiliiteristä, navetasta, tallista, kävipä velj'poeka navetan ylisilläkin. Eikä missään! Kunnes, kun jo olimme luovuttamassa, äkkäsi Haneli pressun navetan ovinurkassa. Oli vähän katveessa. 

  Vene sai hupun. Ei sitä ihan oman kuomunsa alle viitsi jättää.

  Ennen kuin lähdimme palaamaan Avokkaaseen, minä komensin Hilpan ja Hanelin sisälle. Sanoin, että nyt, kun meitä on kolme paikalla, laitetaan nämä veneen avaimet visuun paikkaan.
  "Oletettavaa, ainakin toivottavaa, on, että joku meistä muistaa keväällä, missä ne ovat", jatkoin.
  Nyt ovat avaimet tallessa. Mutta takuita löytymisestä ei pysty antamaan. Ensinnäkin kaikkien muisti on, mitä on. Toiseksi Haneli saattaa talven aikaan, syystä, jos toisestakin, ne siirtää, eikä siinä tapauksessa takuuvarmasti muista, mihin. No, odotetaan kevättä, toivotaan parasta. Ja kuljetetaan vara-avaimia repussa.
 
  Liityin kesällä Carsonin kanta-asiakkaaksi. Syystä, että lähes kaikki saaressa tarvittavat rautakauppatarvikkeet tulee sieltä haettua. Tavaratossa en ole käyny ainakaan kymmeneen vuoteen. Carlsonin lähettää tietysti sähköpostia tarjouksistaan. Eilen tuli mainos, missä kerrottiin seuraavaa: Kaikki mekot, avokkaat ja Z.I.P-kengät -20%. Eikä helevetissä. Kaikki! Tai enhän minä muitten puolesta puhu, mutta osuuteni Avokkaansaaresta ei ole myytävänä, väittäköön Carlson, mitä väittää. Ei alennuksella, ei oikeaan hintaan, ei ylennyksellä. Tosin taisi yritys tarkoittaa ihan muita avokkaita, erisnimet kun kirjoitetaan isolla alkukirjaimella.

  Kummasti tuntuvat samat naamat saavan tilaa tv:ssa. Aku Hirviniemet ja Riku Niemiset alkavat kai olla kulahtaneita. Nyt näyttää olevan vallalla "Tanssii maajussien kanssa" Vappu Pimiä, vai oliko se "Tähdille morsian" Vappu Pimiä. Ja "Tähti"-Leppilampi, eli "Tanssii jahtien kanssa"-Mikko. Taitaa Jenni Pääskysaari yhä selvitellä huolenaiheita, eikö lie muutakin? Tämä ihan sivullisen tekemänä huomiona. Minä en noita ohjelmia katsele. Enkä ylipäätään mainoskanavia. Paitsi Emmerdalea. Ja Kontio ja Parmasta. Ja olenpa pari ulos tullutta jaksoa Sunnuntailounaastakin nähnyt. Ei mainoskanava sinällään huonojen ohjelmien tae ole. Kuitenkin Yle:n tarjonnasta huomattavasti pienempi osuus on huttua, suurempi kelvollista. Tämä on tietysti ainoastaan allekirjoittaneen mielipide. Tai saattaa olla jonkun muunkin. Ja jollain muulla on varmasti täysin vastakkainen käsitys. Eli katsokaamme kukin sitä, mikä miellyttää.

  Toosasta ratioon. Verotietoja on tulvinut siinä määrin, että jos ne olisivat jääneet päähän, ei sinne paljon muuta enää mahtuisi. Onneksi vanha, hyväksikoettu konsti tepsii edelleen. Tarkoitan tietysti "toisesta korvasta sisään, toisesta ulos"-konstia. Oiken käytettynä se on korvaamaton taito. Tottakai, milläs korvia korvaamaan?

  Marraskuu alkoi. Loppukevennykseksi 1.11.2018-aamun näkymiä, länteen ja itään. Eikä tämä ole poliittinen kommentti.

TUULTA KAAKOSTA

  Aika tuulinen päivä tänään. Kaakosta puhaltelee, suoraan laiturille ujeltaa. Tuulkoon. Verkot saatiin aamulla onnellisesti nostettua. Siikaa syötäväksi, haukea pois laskettavaksi, siinä tämän päivän tulos. Sunnuntaina oli saaliina reilu hauki, rehdin kilon lahna, kaksi siikaa. Siiat jäivät silloin naapuriin. Minä, kostoksi verkon totaalisesta sotkemisesta, haikuutin lahnan. Kyllä oli savulahna hyvää, pitkästä aikaa. Lämpimänä kun sen iltapalaksi pisteli. Haukifileet syötiin eilen.
  Aamulla oli siikoja kahdeksan. Ja yksi kilonen "jänkhäkoira" meidän verkoissa , samanlainen kaverin pyydöissä. Siiat tasattiin. Hauen irrotin hellästi, laskin kasvamaan. Ei ollut tällä kertaa hymypojalle käyttöä. Koska päivällä syötiin eilistä lapapaistia, herkutellaan illalla paistetuilla siikafileillä.

  Kun verkot oli selvitetty, kalat käsitelty, huomattiin, että vesi, perkhele, ei meinaa pelata. Siinä lyötiin arpaa, että onko jäässä, poksahtanut pumppu, vaiko paisuntasäiliö lakossa? Minä varauduin pahimpaan: laitoin tulet hellaan, kävin järvestä vettä, asetin ison kattilallisen lämpiämään. Ohi mennessäni potkiskelin ja nyrkillä mojauttelin ulkoseinällä nousevaa vesiputkea. Se sai ehkä hyyhmässä olleen veden liikehtimään, sillä kun tuli hellassa räsähteli iloisesti, alkoi vesijärjestelmästä kuulua rahinaa, kohinaa ja pulputusta. Kas, jo vain imaisi paisunta-astia märkää sisuksiinsa, alkoi hanasta taas suissuta. Tulevana sunnuntaina on tarkoitus putkisto talveksi tyhjentää. Ilmat lauhtuvat, joten siihen asti saadaan nauttia kotitekoisesta infrastruktuurista.
  Ensimmäinen kerta muuten, kun täällä vesijohto pääsi jäätymään. Pakkasta ei ole huimasti ollut, parina edellisenä yönä muutama aste. Kai se aamulla hyytyi, putki, kun ei pitkään aikaan käytetty niin, että olisi alkanut pumpata uutta vettä sisään. Nytpä tiedetään tulevina aikoina, millaisissa olosuhteissa kannattaa verkosto tyhjentää. Kun ei olla ennen tiedetty, että vesi jäätyy alle nollan lämpötiloissa. Oppia ikä kaikki!

  Tänään ei juuri muuta ole tullut tehtyä, kuin nuo verkon kokemiset jälkiseuraamuksineen, ja paniikinomaiset vedenlämmitykset.
  Äsken käväisin rannassa katsomassa, kuinka vene tuulessa viihtyy. Oikein hyvin, kiitos kysymästä. Samalla pyörähdin venevajassa. Tuollainen on näkymä yhdistettyyn verkkovapetilaan ja sähkösavustamoon:

  Ei ollut tänään savustamolle käyttöä, koska siiat paistetaan. Mutta kyllä tuolla nykyaikaisella pöntöllä ihan kelvollista kalaa saa kypsenettyä. Olen siinä haikuttanut muikkuja, ahvenia, siikoja, ja nyt myös lahnan. Tietysti riippuu, millaista purua tai rouhetta käyttää savun antajana, mutta ei lopputulos paljoakaan häviä perinteisen pöntön tuotokselle. Ja on paljon helpompaa näin kylmään aikaan, kuin loimottaa melkoista lekkoa ulkona, varsinkin, jos tuulee.

  Kun venevajassa ällistelin, päätin otta kuvan muutamasta nykyään niukalla käytöllä olevasta kalusta. Tuossa alla ovat vintilä, höylä, lehtisaha, vanha Mora-puukko, tongit, sahan jako- eli haritusrauta, sekä minulle tuntematon kapistus. Kuvanottohetkellä tuntematon. 

  Kun ikuistuksen jälkeen otin mysteerikalun käteeni, sitä aikani äimistelin, muistin, että sehän on purkinavaaja! Siitä vaan on kadonnut hieman osia, mm. se terä, mikä leikkasi pellin auki. Eli käyttökelvoton purkinavaaja se on. Eipä ole paljon käyttöä, käyttökelvottomalla purkinavaajalla. Mutta säilyköön hyllyllä, kun ei paljon tilaa vie.

  Otin vielä kuvan peltihinkistä Se löytyi kaiken rojun alta, kun viimeistä läpikäymätöntä nurkkaa venevajassa kesällä siivosin. Se on arviolta parinkymmenen litran vetoinen peltisepän tinailema kaunis tarvekalu. Muistini mukaaan siinä säilytettiin 50- ja 60-luvuilla lamppuöljyä. Tiedä, milloin on tehty. Oletettavasti kuitenkin sen jälkeen, kun isä lampun osti. Tai isoisä.

  Huomenna on sitten lähtö kylille. Ennusteen mukaan tuulee aamullakin, mutta ei aivan niin kovaa, kuin tänään. Sade näyttäisi alkavan vasta puolilta päivin. Eli rouva uskaltautuu luultavasti mukaan. Ehditään käydä Agassissa kahveella ja Salessa jotain pientä täydennystä hakemassa.
  Kalakaveri naapurista lähtee huomenna Lahteen. Varmaan Hilpan kanssa kerran loppuviikosta verkkoja kokeillaan, vaikkapa muikkua.

  Marraskussa vielä kai yksi reissu tänne tehdään. Jospa siika olisi silloin rököllään, kun melko niukkaa on ollut tähän asti. Jos kelit kehnoiksi äityvät, saattaa jäädä marraskuussa tulematta. Tai voi olla, että tullaan vasta joulukuussa. Tai voipi käydä niin, että tullaan vasta seuraavan vuoden puolella. Suurin polte on poissa, enkä niin kalamies ole, että syyskutu saisi räntään, lumeen, tuuleen, pakkaseen, lähtemään. Eletään tilanteen ja tuntemuksen mukaan. Ja tänne jää mökki, mikä on valmennettu ja valmistautunut tulemaan toimeen ilman ihmiskättä sydäntalven yli. 

SYYS SYYSSÄ

  Molemmissa peukalohangoissa ja vasemmassa kämmenessä on rakko, eli ves'kuula. Se on syksyn syy. Mitä meni tiputtelemaan lehdet. Mutta sen se teki, taas. Nyt on kuitenkin piha-alueet haravoitu. Laskujeni mukaan roudasin ainakin 20 lastia lehtikompostiin metsään. Yksi lasti on n. 5 kottikärrillistä kevytpressun päällä. Siis sata kottarillista. Tuo kertahivakan suurus ei ole tarkemitattu, mutta silmämäräisesti sitä luokkaa, siis viisi kärrillistä.
  Puhutaan ja kirjoitetaan, että ei lehtiä kannata haravoida. Ajaa vaan ruohonleikkurilla, niin silpputuvat lannoitteeksi, lehden pirulaiset. Niin varmaan, paikoissa, missä ei ole tuhottomasti lehtipuita. Täällä on. On pari vaahteraa, valtava metsälehmus, koivuja lukematon määrä joka puolella. Lehtiä on parhailla paikoilla sellainen matto, että hyvä, ettei pidä talikolla mättää. Jos ne jättää talven yli lojumaan, ei ole mukavaa sitä vetistä lauttaa poistaa. Ei ne kyllä tavallisella ruohonleikkurilla silppuunnu.
  Tuossa harvavoinnissa on siis kahden koulukunnan väkeä. Mieluusti kuuluisin minäkin haravoimattomien yhteisöön. Se on nimittäin tympeimpiä hommia, mitä tiedä. Polttopuun teko, ruohonleikkuu, jopa paskioin tyhjennys, kaikki joskus täällä eteen lankeavat askareet, ovat silkkaa suuvettä haravoinnin rinnalla. Mutta elämä ei ole aina ruusun-, eikä minkään muunkaan, lehdillä tanssimista.

  Tehty on haravointi. Tuleva viikko voidaan olla, miten lystätään; vähän kalastellaan, vähän ulkona källäillään, himpun luetaan, ripaus toosaa tuijotetaan. Ihan työtyötä on sen verran, että tuo äsken mainittu paskio on tarkoitus tyhjentää. Ei siksi, että se täynnä olisi, vaan siksi, ettei sitä tarvitse talven aikan alkaa operoimaan.
  Keskiviikkona käydään kylillä. Veneelle on tilattu talvihuolto. Loppuviikosta se varmaan viedään Hanelin rantaa telttailemaan talveksi. Sitten ollaan soutuveneen varassa. Nämä matkat, verkkoreissut, sujuvat mukavasti sähkön voimalla.

  Eilen tällättiin naapurin Hannun kanssa jokusia verkkojatoja. Sieltä saatta nousta siikaa, ahventa, haukea, lahnanlinttejä, säynettä, taimenta. Tuskin niin käy, ettei mitään. Kun päivä valkenee, saalis tarkentuu.

Laitanpa tähän väliin muutamia syksiä tunnelmakuvia:

  Tosiaan on kaljuksi muuttunut, metsä. Nyt näkee ohi ajavat veneet mainiosti pihalle. Paitsi etä ei ole ohiajavia veneitä. Ei paljon muutkaan elämää. Muutama tintti, kotitikka, eilen yksi korppi, Niistä ei tungokseksi asti ole. 

  Nyt on sitten talviaika. Keittiön ja tuvan kellot rukkasin ensitöikseni. Juhlallisin menoin sen tein, mielessä toive, että operaatio on viimeinen. 

  Nyt talviaika on pian kuusi. Hipsin tästä kahvinkeittoon, aamupalan rakenteluun. Enkä ole yhtään uusissivua avannut. Ehkä kahvin jälkeen senkin teen.

JA TARINA JATKUU, eli lokasuojan elämän ihmeelliset loppuvaiheet

  Kovan onnen etusiipi on kulkenut elinkaarensa loppupuolelle. Se pääsee pian etulokasuojien taivaaseen, eli kierrätykseen, toivottavasti. Manala, eli kaatopaikalla ruostuminen, on tietysti toinen mahdollisuus. Kävi näet niin, että kun korjaamolta minulle tiistaina soitettiin, että nyt on auto valmis, jatkettiin samaan hengenvetoon: "mutta ei se maalaus ihan putkeen mennyt!"
  Minä en tiennyt, itkeäkö, vai nauraa. Kysäisin: "mikäs nyt sitten?"
  "No siinä on murtuma, maalipinnassa. Parempi se on, kuin edellisellä kerralla, mutta ei täysin moitteeton" kertoi mies.
  "Mikäs nyt on syynä?", utelin.
  "Maalari sanoi, että pinta oli aivan kunnosaa, kun auto heiltä lähti. Epäili, että lämpötilan vaihtelu on pinnan rikkonut, ja että vika on lakassa", selvitti vastapeluri kuulosten nololta.
  "Entäs nyt?", kysyin.
  "Maalari sanoi, että anna auto asiakkaalle. Hän tilaa uuden lokasuojan, maalaa sen, ilmoittaa, kun se on tehty. Maalausliike oli  sitä mieltä, että tulee heille halvemmksi tilata uusi, kuin hioa koko lokasuoja pintoja myöten. Eikä kyseessä ollutta lakkaa heidän liikkeensä enää jatkossa tule käyttämään", selvitti mies. "Hieman ihmettelin, koska tuo maalari on aurinkoakin tarkempi jälkensä suhteen. Uskon kyllä, että auto oli moitteeton, kun se sieltä lähti", jatkoi hän. "Ja ensimmäinen kerta, kun maalausliike omaehtoisesti esittää uuden osan tilaamista. Kai he saavat lakan valmistajalta korvauksia?"
  No, minä sörnäytin sijaisautolla omaani hakemaan. Hyundai oli pihalla pestynä. Menin ällistelemään lokasuojaa. En minä mitään huomannut. Korjaamon nokka tuli minut huomattuaan ulos. Hän näytti virheen, jota ei päivänvalossa meinannut silmäni erottaa. Ehkä metrisen taskulampun valokeilan tietyssä kulmassa olisi vian tuonut selvästi esiin? Vaan harvoin kukaan kulkee metrinen taskulamppu perstaskussa autoja syynäilemässä. Kontrolli eräällä työmaallani tosin kulki, mutta hän ei syynäillyt autoja, vaan seinien suoruutta. Nyt poikkesi fokuksesta. Sovittiin, että kun maalaamo toimittaa uuden siiven, hän soittaa, niin sovitaan, koska se vaihdetaan. Muutama tunti siinä kuluu, kuulemma. Saan siksi aikaa taas auton käyttööni.
  Vaikka tämä lokasuojatarina surulliselta kuulostaa, on siinä mukavampikin puolensa. Ilmiselvästi ei kyseinen peltikorjaamo, eikä sen käyttämä automaalaamo myöskään, yritä kusettaa asiakasta tyyliin "annetaan olla, eise mitään huomaa!" Kiitokset ja "rispektiä" heille siitä.
  Vielä lyhyt kertaus lokasuojatarinasta. Alkukesästä Schenkerin kuski teloi siihen lommon pumppukärryn aisalla purkaessaan tilaamiani ovia Potinlahdessa. Auto korjattiin kuljetusliikkeen piikkin. Kaikki meni hyvin, jälki oli moitteetinta.
  Reilu kuukausi sitten minä kolhin itse saman siiven Trion parkkihallissa pilariin. Se korjattiin kaskon piikkiin. Mutta maalauskohdassa näkyi seittikuvio. Auto otettiin pari viikon kuluttua uudelleen työn alle, edellä kerrotuin seurauksin.
  Onko tarina nyt lopuillaan? Tuon kyseisen lokasuojan kohdalla näin uskon. Mutta isommassa kuvassa (alan oppia poliittista jargonia) saattaa vielä tulla yllätyksiä.

  Sellaiset ovat olosuhteet nyt. Kello on ylittänyt viiden rajapyykin. Minä kirjoitan, kun neljän jälkeen ei enää tullut uni silmään. Kohta pitää löydä piste. Se viimeinen tähän juttuun. Alkaa olla aika suihkun, kahvinkeiton, pakkailun, matkaan lähdön. Nollassa näyttää olevan mittari. Katu on märkä, hieman räntää siellä täällä. Tuskin liukasta, ainakaan alkumatkasta. Ja onhan talvikummit alla. Eli avanti, eli vorwärts, mutta tietyllä asenteella. Ei haluta hankkia pelti- ja maalaushenkilöille uusia töitä, hätäkeskuksille vielä vähemmän. Mitä kaikkea auton kanssa tapahtuisikaan, jos enemmässä määrin maalaamista tarvittaisiin? Kauhulla ajattelen. Ja kuinka suuren reparoinnin me Hilpan kanssa kestämme. Autoon voi aina tilata uusia osia, ihmiseen rajallisesti. Joten: ei kieli poskella, vaan terhakasti keskellä kitaa, matkaan lähdetään.

  Isommin en en enää ehdi, enkä viitsi, uutisvirtaa kommentoida. Sen verran kuitenkin, että hallitus on vetämässä lakiedotuksensa takaisin. Mutta tietyin ehdoin, kuinkas muuten? Ettei ole ketuhäntää kainalossa. Uuden ehdotuksen kanssa, meinaan. No, kyllä työntekijäjärjestöjen nokkamiehet tietävät, mitä tekevät. Paitsi ehkä ei Fjäder.

Tuolla ollaan päivemmällä: 

  PS. Matkalla haetaan Hanelilta hirvisoppatarpeet ja -paisti.