KAIKKI KIISTÄÄ

  Viime aikojen uutiset ovat olleet kiistokeskeisiä: Brett Kavanaugh kiistää ahdistelusyytteet. Entiset, nykyiset ja hyllytetyt poliisijohtajat kiistävät virkarikossyytteet. Donald Trump kiistää verokeinotteluepäilyt. Ei tuossa mitään uutta ole. Harvoin syytetty myöntää mihinkään syyllistyneensä, tuskin koskaan epäilty rientää nöyränä tunnustamaan tekonsa. Ja kaikki meistä tietävät, että vankilat pullistelevat syyttömästi tuomituista.
  Trumpille tämä on tuttua. Hän on kiistänyt jo niin monet epäilyt, että jos joku keksisi uutisoida, että Trump on olemassa, rientäisi mr. President twiittamaan, että ei pidä paikkaansa, perusteeton epäily. Twiitattava olisikin, sillä luultavasti ei edes hänen lakimiehensä kiistäisi sellaista asiaa pressan puolesta. Tai voisi kiistääkin, jos niin käsketään.
  Kiistämättä en halua ottaa kantaa siihen, ovatko yllämainitut syytteet tai epäilyt aiheellisia. Kunhan vaan kiistämistä yleensä pohdiskelin. Tämä tarkennus siksi, ettei tulisi turhaa kiistaa. Kiistely asioista, mistä ei tarvitse kiistellä, on tosiaankin turhaa. Ei kai kukaan aseta sitä kiistanalaiseksi?

  Viikko etenee omalla tahdillaan. Alkaa hiljalleen tottua ihmisten ilmoilla asumiseen. On tällä puolensa; lämpöä ilman uuneja, vessakäyntejä ilman toppista tai berberiä, kalaa tiskiltä fileinä ja tuoretta pullaa viiden minsan päässä, kirjastoon pari kilsaa, lehti aamuisin laatikossa. Toisaalta, kun on taas saaressa, on sillä puolensa; saa lämmittää uuneja, voi katsella kevennysreisulla järvelle aukinaisesta ovesta, syödä voirinkeleitä ja heitellä verkkoja, saa avata mukanaan tuomia kirjoja, eikä tarvitse tuhria käsiään painomusteeseen. Asiat ovat sellaisia, miksi ne kulloiseltakin kantilta tarkasteltuina muodostuvat. Siksi yhtä totuutta on vaikeaa löytää.

  No, molempia totuuksia julistetaan loppusyksy tasapuolisesta. Varmaan n. viikon rupeamia ollaan vuorotellen Hollolassa ja Anttolassa. Päivä, tai pari, miksei kolmekin, suuntaan tai toiseen. Mikäli asiat vaativat. Mikäs meitä kahlitsee olemasta kummassa vaan, tai vaikka jossain muualla, kuinka kauan vaan. No, loppuu saaressa käynti aikanaan. Varmaan marraskuu, vielä joulukuun alkupuolellakin, siellä käydään, jos kelit sallivat. Sitten tulee tauko. Helmikuun loppupuolella taas uutta kautta aloitellaan. Jos on jäitä. Kun ei näistä talvista nykyään tiedä.

  Täällä on tullut lenkkeiltyä, vähin pyöräiltyäkin. Se ongerlma saaressa on, että kun tähän aikaan vuodesta ei juuri ole järkevää fyysistä hommaa tehtäväksi, jää possupaistin sulatus vaillinaiseksi. Viime vuonna kävin pari kertaa Piekälän puolella sauvakävelemässä. Mutta tuntuu kynnys veneellä lenkille menoon olevan melko korkea. Jätetään iltasuklaat kauppaan, donitsipaketit myös, pysyy elopaino paremmin kohtuuden rajoissa.

  Nyt on tv:osta alkanut tulla katsottavia sarjoja: "Poika, joka katosi musiikkin", "Nousuvesi", "Nuori Morse", pian  "Aika on meidän" ja "Sorjonen", muitakin alkaa loppuvuoden aikana. Tuo "Sorjosen" ensimmäinen kausi tuli katsottua. Ei oiken aluksi kolahtanut, mutta lopulta alkoi maittaa. Toivottavasti jatkuu samoissa merkeissä. Niin, ja onhan "Särkynyt enkeli" myös meneillään, viimeistä jaksoa vailla. Mielestäni Sean Bean näyttelee mallikkaasti omien muistojensa riivaamana seurakuntalaisiaan auttamaan pyrkivää katolista pappia.

  Kirjapuolella olen lukenut/lukemassa muutamaa Arnaldur Indriðason'in jostain syystä lukemattomaksi jäänyttä kirjaa; "Varjojen kujat" luettu, "Muistin piinaamat" työn alla, "Saksalainen talo" odottamassa. Miehen uutuus "Petsamo" pitää varata, kun Hollolassa oleminen nyt alkaa lisääntyä. Näkyy Lastun sivuilla muistilistassani olevan myös Ian Rankin'ia, Fred Vargas'ia, Pierre Lemaire'a, Harlan Coben'ia. Pitää käyttää parin, kolmen kuukauden vakituisempi asuminen kotona hyväksi, varailla ja lukea lukemattomia kirjoja. Kesällä ei hirveästi tule varattua, ettei tarvitse vasiten lähteä hakemaan. Vaikka onhan niissä seitsemän päivää aikaa. Noutaa. Varauksissa. 

  Hilppa tälläsi aurinkolasit päähänsä, lähti lenkille. Minä sanoi laistavani. Kirjoitan tämän loppuun, lähden pyöräilemään. Ja käyn samalla hakemassa pullat. Joko Lidl'in, tai K-Supermarketin paikalla paistettujen valikoimasta. Täällä voi itseään hemmotella, kun tulee/pääsee liikuttua/liikkumaan.

  Joten lauantaina synttäreille, pyhänä Anttolaan, jonakin päivänä sieltä takaisin. Suoraan sanottuna, suurin piirtein, sellaista elämä on.

Loppuun kokolailla neljä vuotta sitten, eli 5.10.2014, otettu kuva Avokkaan pihavaahterasta.

VOLVOMIES

  Minusta tuli tänä aamuna volvomies. Vein näet oman pirssin korjattavaksi, ja mr (ms?) Hertz oli toimittanut sopimuksen mukaisesti pajan pihaan vakuutusyhtiön kustantaman sijaisauton. Ja se on Volvo V40. Diesel ja manuaali. Vähän outoa manuaalilla ajella, aluksi. Ja kun taas oppii, on oma auto kunnossa. Eli torstaiksi se on luvattu, perjantaita veikkailen.
  Pitää ajella varovasti, ettei tule kolhittua sijaisautoa. En nimittäin tiedä, miten vakuutusyhtiö suhtautuu sijaisauton sijaisautoon? Nihkeästi, epäilen. Uskalsin kuitenkin käydä Volvolla Trion parkkihallissa, paikassa, missä kolhin oman autoni. Eli se apina on karisteltu hartioilta. Eiköpä loppu laina-aikakin kulu nyt onnellisissa merkeissä.
 
  Vakuutuksesta vielä. Aika kauan, melkein viikon ilmoituksen tekemisestä, kesti, ennen kuin sain ohjeet Hyundain korjaukseen. Ja kun se viimein (lauantaina) tuli, olin jo (perjantaina) käynyt sopimassa korjauksesta. Ohjeessa tarjottiin tasan yhtä vaihtoehtoa työn tekijäksi. Jos sen olisin valinnut, olisin voinut suoraan lähettää Hertzille sijaisautotilauksen. Mutta kun en valinnut, hoidin asian puhelimitse. Toimi ihan hyvin niinkin.
  Aivan sama, kuka auton korjaa, koska vakuutus maksaa, niin ajattelee varmaankin moni. Niin minäkin. Paitsi, että aikataulun sovittaminen tälle viikolle ei varmasti olisi onnistunut vakuutusyhtiön tuputtaman tahon kanssa. Nyt kaikki menee tuubiin??? Niin uskon, koska auto korjattiin kesällä, Schenkerin jäljiltä, samassa paikassa, ja sama lokasuoja. Silloin homma kesti kaksi ja puoli päivää.
  Summa summarum; vakuutusyhtiöillä on omat kytköksensä tiettyihin korjaamoihin. Molemminpuolista etua ne varmaan hakevat, varmaan saavatkin. Vaikka tarkemmin ajateltuna kuinka suuri se on, nimittäin vakuutusyhtiölle, koska valtakunnalliset toimijat eivät varmasti ole halvimmasta päästä, eikä niiden työhön käyttämä aika ole nopeimpien joukossa. Ja vakuutus maksaa sijaisautosta vuokra-ajan mukaan. No, en minä noita kuvioita tunne, taustoja tiedä. Ei ole tarviskaan. Kunhan mietiskelin. Ja mukava oli lukea vakuutusyhtiön ohjeesta, että olen Loistokuski, joka on saavuttanut korkeimman mahdollisen liikennevahingon bonuksen, joten tämä vahinko ei alenna kaskovakuutuksen bonusta. Eli jos näette minut auton ratissa, oli se sitten Hollolassa, Lahdessa, Mikkelissä tai Anttolassa, voitte nykäistä lähintä hekilöä olkapäästä ja sanoa:
  "Hei katsoppas, tuossa menee loistokuski!" Ja jos haluatte vielä tuoda itseänne esille, voitte jatkaa,"minä muuten tunnen sen!" Tämä sallittakoon, vaikka ette juuri tuntisikaan. Olen näet tänään suopealla tuulella.

  Tämä viikko siis Hollolassa vietetään. Lauantaina Espooseen Iiriksen synttäreille. Yhtä rumppoomista se alkaa jo olla; pyhänä vasta Iiris sinne vietiin. Mutta totta kai pitaa juhliin mennä.

  Iiris on aika järkevä tyttö. Kun kysäisin häneltä, että onko lahjatoiveita, paukautti Iiris, että roskakori. Minä lupasin, "saamasi pitää". Vaan se ei meinannutkaan olla helppoa. Tai roskakorin löytyminen on helppoa, mutta lasten roskakorin löytyminen ei. Joistain nettikaupoista olisi voinut tilata, mutta aika ei riittänyt. Lopulta löytyi. Lahden Triosta Tiger-nimisestä "rihkamakaupasta", eli kaupasta, mistä saa vaikka mitä, pääasiassa sellaista, mitä ihminen ei tarvitse, Mutta Tiger näytti kyntensä, oikeutti olemassaolonsa, suoden Iirikselle lahjaroskiksen.
  Saa IIris meiltä muutakin, sähköhammasharjan, äitinsä antaman vinkin perusteella. Se, siis sähköhammasharja, ilmoittaa musiikilla, koska ylähämpaita on harjattu tarpeeksi, alahampaita on harjattu tarpeeksi, ja koska koko homma on hoidettu. Se on sitten tätä päivää. Niin on, vaikka luultavasti haudoissa kääntyillään melko tiuhaan tahtiin. Eivät näet välttämättä ymmärrä menneet sukupolvet hammashuollon tärkeyttä. Vasta aamulla uutisissa puhuttiin siitä, kuinka suuri osa suomalaisista saa huonoista hampaista johtuvia sydänoireita. Joten lopeta ukki-Aleksi tuo kiepuminen.

  Sunnuntaina, viimeistää maanantaina, lähdetään saareen. Kohta on taas se aika vuodesta, kun pitää hankkia peukalohankoihin rakot. Nimittäin haravointiaika. Eipä Avokkaassa muuta tähdellistä puuhaa olekkaan. Voi harrastella verkkokalastusta. Kokeilla vaikka siikaakin. Vaikka aikaista taitaa olla. Mutta mujetta varmaan syötäväksi nousee. Pitää ostaa possunkylkeä mukaan. Koska leivinuunia kuitenkin lämmitetään, passaa sinne tuupata patakukko muikuista muhimaan. Viepi kielen sanonko minne? Myös lapapaisti ostetaan. Se on pakollinen. Hyvää syys- ja talviruokaa. Niin hyvää, että maistuisi kesälläkin. Mutta varsinkin menneenä kesänä ei ollut kovin kiire uunia lämmittämään.

  Loppukuvaksi päivää vaille 4-vuotias Iiris sunnuntaina, eli linnanneito Launeen Perhepuistossa. Noin kuriositeettina mainittakoon, että eilen koitti se päivä, kun äiti_Elina ja Iiris saavuttivat yhteensä sadan vuoden rajan.

LIKKA LOMALLA

  Iiris on kolmen päivän syyslomalla. Hän oli perjantain Aija-mummolla Lahdessa, tuli illansuussa meille. Huomenna viedään Iiris sitten kotiinsa.
  Lomalaisella on ollut kissanpäivät; eilen Aijan kanssa syömässä sushia, sekä kahdet jäätelöt päivän mittaan, illalla vielä meillä jäätelöä. Tänään käytiin BusBurgerissa syömässä, jälkkäriksi jäätelöt. Sitten mentiin moikkaamaan Elinaa. Satuttiin sinne kahviaikaan. Meille tuotiin kahvit ja tuoretta pullaa äidin huoneeseen. Ja Iirkselle mehua. Minä ehdin jo käydä ostamassa meille Omarmunkit päivällä, joten sellaisetkin on vielä nautittava. Ja illalla jäätelöt, tietysti. Jos Anna tämän lukee, niin saattaa syömmistyä. Vaikka harvoinhan Iiris lomalla on. Meille, Hilpalle ja minulle, pitäisi jonkun syömmistyä. Hitonmoista mässäilyä Iiriksen varjolla.

Iiris katseli aamulla Pikku2:sta.

Sitten lähdettiin ulos. Pakkasyö takana, mutta ei tietysti lunta. Lapio piti kuitenkin välttämättä saada mukaan. No, onneksi löytyi neulasia ja lehtiä luotavaksi.

Leikkipuistossa joutui tyttö kioskihommiin.

  Äitiä tosiaan käytiin moikkaamassa. Oikein virkeänä oli, vähän vitsiäkin heitteli. Iiristä ihan meinasi naurattaa. Tämä sanoikin, kun meille palattiin, että sillä Oman luona oli hauskaa.

  Iiris ja Hilppa lähtivät vielä vähän ulos, minä jäin kirjoittelemaan. Eihän tuollaisten herkkujen päälle jaksa liikkua! 

  Alkaa kääntyä lopuilleen tämäkin viikko, tulipalojen viikko. Ensin paloi Koistisen mökki Anttolassa, sitten Mukkulan ostoskeskus Lahdessa. Ostoskeskus jo kolmatta kertaa, tietojeni mukaan Koistisen mökki ensimmäistä. Onneksi ei henkilövahinkoja sattunut kummassakaan. 

  Kun ap. oltiin Iiriksen kanssa ulkona, huomasin, että "lehenputoomisjuhlien" aika lähestyy.

  Vaan saa se lähestyä. Edelliset, luultavasti viimeiset, "lehenputoomisjuhlat" järjestettiin 1975. Viimeiset, jollei tässä suuresti topistaudu vielä yksiä koolle kutsumaan. Suuri osa niihin joskus osallistuneista on vielä hengissä ja joltisessakin kunnossa. Tai Heken (Algerialaista tai Egri Bikavér'ia) nauttimiskunto on saattanut joillakin madaltua. Toisaalta joillakin ehkä nousta. Joten melko ennalleen, keskimäärin, saattaisi kulutus asettua.

  Totta puhuen, järjestämättä jäävät, rääppiäiset. Ei vanha jaksa, ja tuskin sinne kummoista määrää osallistujia saisi koottua, vaikka kutsun kusottaisi. Eli jäänee "John Akii Buua"-laulu loilottelematta lokakuisessa kuutamoyössä muikunhaikutuspaikan ympärillä.

  Kohta palaavat Hilppa ja Iiris ulkoa. PItää ruveta valmistelemaan kahveja, Omarmunkit  esille laittaa. Ettei pääse turvotus laskemaan, ähky lientymään. Ja aamulla kahdeksan kilsan lenkki. Kyllä se siitä. 

Vielä loppuun Iiris eilen aatoksissaan.

MAATALOUSYRITTÄJÄ?

  Tänään tuli taas puhelu jostakin. Puhelu, missä joku kysyi, että vieläkö teillä on maatalousyritys? Mitäs siihen vastaamaan. Mieli teki, että "ei vielä". Mutta korrektisti vastasin, että ei ole, eikä ole ollut. Sitten utelin, että mistä johtuu, kun minulle tulee noita kyselyjä silloin tällöin. Tämä oli ehkä viides kerta. Vastapeluri kysyi, että onko teillä metsää. Siihen minä, että on toki, saattaa parin hehtaarin läntistä olla toista hehtaaria jonkinmoista metsämaata. Ei se, hänen mukaansa, ole kyllä edellytys maatalousyrittäjän arvoon ja ammattiin. Eli joku sekaannus jossakin. Jonkun virkahenkilön sormi lienee osunut väärälle näppäimelle. No, ei tuosta ole liiemmin haittaa ollut, kyselystä Toisaalta, olenhan minä melkoinen maatalousyrittjä. Yritän hakata metsästä polttopuita, yritän saada pottu- ja kasvimaan tuottamaan satoa. Ihan perheyritys tässä ollaan. Hilppa yrittää isolta osaltaan kasvattaa yrttejä, hernettä, papuja, pinaattia, kesäkurpitsaa, ensi vuonna tomaattia ja kurpitsaa myös. Ei meitä yrityksen puutteesta voi moittia. Joten taidan seuraavan kyselyn tullessa, jos sellaista ylipäätään koskaan tulee, vastata, että kyllä on, kova yritys.

  Niinpä, heitti ilmat kehnoiksi. Aamulla vielä melko kelvollinen keli, saatiin kunnialla muikkuverkot nostettua. Vähän matalaan osa sattui, mutta onneksi ei ollut pienten ahventen massaesiintymää. Niitä ei näet ole mukava muikkuverkosta ottaa pois. Sellaisia, mitkä eivät mahdu läpi tulemaan. Piikas pentele on aika piru pakittamalla poistettavaksi.
  Muikkuja tuli taas juuri sopivaksi; kerran paistaa, kerran savustaa. Mätiä alkaa olla jo aika paljon. Eli syksy etenee.

Saniaiset ovat kauttaaltaan "ruskettuneet"...

...vaahtera rannalla alkaa saada väriä...

...ja veneet ovat suojatuneet lehtisateelta.

   Ennen puoltapäivää alkoi sade. Kaiken aikaa on tuuleskellut, mutta, ennusteen mukaan, yltyy myräkkä iltaa kohti navakasi, jatkuu huomiseen iltapäivään saakka. Saattaapi virrat katkeilla.

  Aamulla, kun tulin verkonnostosta, hipsi Hilppa rantaan, kertoi Länsi-Savon nettisivuilta lukeneensa, että Mikkelin Anttolassa, Kamalasaarilla, on aamulla aikaisin palanut n. 50 neliön mökki maan tasalle. Hälytys oli tullut vähän ennen viittä aamulla, ja palokunta oli ollut paikalla reilussa 20 minuutissa. Lisäksi jutussa todettiin, että saareen oli n. kilometrin venematka. No, Kamalasaarethan ovat tuossa Avokkaansaaren pohjoispuolella. Minä päättelemään, että kahdesta mahdollisesta mökistä sen pitää olla toinen, eli ei siis se toinen. Vähän arvelutti tuo palokunnan nopea ehtiminen ja kilometrin venematka. Potinlahteen jos trailerilla tuo veneen, niin se kilometri pitää kutinsa, mutta ei missään nimessä onnistu parikymmenessä minuutissa. Sitä paitsi oli viiden aikaan hereillä, ja olisi luultavasti noteerannut epätavallisen vesiliikenteen.
  Uteliaisuus kuitenkin nakkeli, joten, kun mujeet olivat irrotettu, tallustin Hanniloille, kerroin tapauksesta. Hannu sanoi, että mennään katsomaan. Niin tehtiin. Eikä kummassakaan Kamalasaaressa olevista mökeistä ollut punainen kukko laulanut.
  Aloin palattuani tutkia asiaa, ja äkkäsin, että Paajalansaaren länsipuolella on myös Kamalasaaret. Nimenomaan Kamalasaaret. Ja että nämä lähellä olevat ovatkin Kamalansaaria. Helevetti, olen näillä seuduilla marhannut kohta 70 vuotta, enkä tuota tiennyt. Ja vielä pitäis ulkomaille lähteä, sivistymään! Kun ei synnyinseutujaankaan tunne!
  En tietysti voi takuuta antaa, että kyseessä oli tuo toinen Kamalasaari, mutta luultavasti. Välimatka kylille täsmää, ja tuskin noita "Kamalia" lähitienoilta enempää löytyy.
  Eipä silti, soitti aamulla kohta Pesosen Heikkikin, kyseli, että tiijätkö, kenen mökki Kamalasaaressa paloi? Oli jutun kuultuaan poikennut rannassa katsomassa, keiden autot olivat paikalla. Eli toki tuollainen tieto säväyttää, varsinkin, kun uskoo kohteen olevan tutun.

  Sellaisia sadepäivän aatoksia, tässä ja nyt. Laitanpa loppuun viime sunnuntaina otetun kuvan Elinasta. Fyysinen kunto hänellä on hyvä, keskustelu sujuu muistin edellyttämällä tasolla. Mutta tyytyväiseltä vaikuttaa, onneksi. Tulevan viikonloppuna mennään Iiriksen kanssa häntä katsomaan. Saa nähdä, millaiset reaktiot se äidissä herättää? Kuten kuvasta näkyy, on itse neulottu pipo mieleinen päähine. Vaikka ei huoneessa kylmä ole. Mutta Elina on viime vuosina ollut viluinen. Kun ei liiemmin ole lihaa luiden päällä lämmittämässä.

KETUTUSTA KARKOITTAMASSA

  Päätettiin, ja päästiin, palaamaan Anttolaan jo eilen, sunnuntaina. Koska suunnitelmat muuttuivat sellaisiksi, että Iiris tulee meille ensi viikonlopuksi, niin ehditään muutama päivä täällä viettää. Sitten ollaankin reilu viikko maalikylissä, saareen suunnataan luultavasti su. 7. 10., tai ma. 8. 10.
  Viikko ollaan kotona, jotta saadaan auto korjautettua. Ja lauantaina on Iiriksen synttärit Espoossa.
 
  Eilen oli sadekuuroja, matkalla muutamia, yksi pieni venettä lastatessa, jokunen perille päästyä. Väliin paisteli arska. Kelvon syyssäitä.

  Tänään oli siinä viiden asteen aurinkoinen aamu. Minä lämmitin sunnuntaina kevyesti esikuumennetun leivinuunin kunnolla. Joten syötiin syksyn ensimmäinen possunpaisti. Kasleria tällä kertaa, parin kilon köntsä. Mukana obligatoriset porkkanat, lantut ja sipulit. Kyllä maistui.
  Muutaman tunnin riehuin päivällä maatöissä. Sain uuden pottumaan käännettyä, samoin vanhan, kun kaivoin ensin viimeisen riviä siikliä ylös.

Nyt on uuden tilkun haltijaa lepytelty, maata hellitty kalkkikerroksella...

...vanhalle annettu kalkkikäsittely ihan muuten vaan.

  Kyllä auton kolhimisen aiheuttama vi***tus lieveni maata möyriessä. Vaikka kiviä ja juuria piisasi. Ja väliin tulivat mieleen entisen lattiamihen sanat, kun hän hiki päässä betonia levitteli: "Ennen tehtiin kaikki käsin, mutta onneksi nyt on lapiot!"

  Ei se auton vaurio oikeasti niin kovin suuri ole, paljastui, kun sitä uskalsin kunnolla eilen tutkia. Mutta pannaan remonttiin. Sen takia kai tässä vakuutuksia maksetaan?

    Naapuritkin tulivat tänään mökilleen. Soiteltiin, sovittiin, että huomenna lasketaan verkkoja. Ettei tarvitse pelkkää possupaistia ahmia. Kaikkea sopivassa suhteessa. Senhän tiesi muinoinen Pojanmaan nousujokien seudun renkikin töistä sopiessaan: "Kyllä minä pestin otan, mutta en minä joka päivä lohta syö!"
  No, ei meillä tietysti tarvitse joka päivä possunpaistia appaa. Eikä muikkuja mutustaa. Eikä sienisalaattia. Vaikka tänään olikin. Sienisalaattia. Possunpaistin ja omien siiklien kanssa. Noh, taisi mennä taas lepikkoon, koko kirjoittelu, hävitä fokus. Kokonaisvaltaisesti. Kontekstiin kuulumattomia haastelen. Eli kirjoitan. Koetan keskittyä, jatkaa siitä, mihin mahdollisesti jäin. 

  Mihinkäs minä jäin. En oikeastaan mihinkään. Joten jatkan muuten vain. Saunassa ollaan käyty, salaattipitoinen iltapala nautittu. On hieno ilma, taas. Aurinko laskee uuden pottumaan haltija taakse.

  Kohtapuoleen alkaa Emmerdale. Ei sekään enää jaksa ylettömästi innostaa. HBO:lta on katseltu Castle Rock'ia, Sharp Objects'ia ja Kidding'ia. Meinaavat välillä mennä yli hilseen, molemmat ensin mainitut. Saahan hilse vähän pöllytä. Pitää mielenkiinnnon yllä. Mutta tarkkana pitää olla, jottei ylitä liian korkealta. Asioiden kulku, kaikkine takautumineen. 

  Kidding on hieman kevyempää toljotettavaa. Näkyy kolmas jakso tulleen katsottavaksi. Pitääpä tiirata. Kun ei paljon muutakaan toosa tarjoa.

  Lukupuolella on menossa Stefan Spjut'in "Staalo". Puolentoistasataa sivua seitsemästäsadasta on takana. Hilsettä hipoo kirjakin. Mutta ei niin korkealentoisesti, etteikö lukemista kannattaisi jatkaa. 

  Jaaha, kuuden uutiset lähestyy. Vaikka samat jorinat sieltä tulee, kuin viideltä. Mutta kun tapana on, niin katson. 

  Eiköhän ilta jatku siitä Emmerdalella, espressolla, Kidding'lla, ehkä Castle Rock'lla. Sitten Staalolla. Ja huomenna uudet askareet, askareet suunnittelemattomat. Mutta jotakin luulen keksiväni. Puuhaa. Ennen verkonlaskua 

VAHINKOJA TULEE, mutta joskus ne vi***taa!

  Eilen ajeltiin Hollolaan, pois ennustetun myräkän kourista. Vaikka ei tuo ennuste aivan kaameaa puhuria lupaa, kun äsken vilkaisin. Saattaa silti sähkökatkoja esiintyä. Mutta ei me oikeasti tuulta tai mahdollisia jakeluhäiriöitä pakoon lähdetty. Tultiin hakemaan uudet okulaarit. Jo tulessa ajettiin Lahden keskustan kautta, saatiin lasit. Ne päässä tässä kirjoitan. Toivottavasti "kirotusvirheet" vähenevät.

  Ip. Hilpalla oli kampaaja Minä kävin hoitamassa muutaman asian. Vein mm. Specsavers'iin melkoisen määrän vanhoja silmälaseja. Olin niitä kertynyt, kahdelta ihmiselta vuosien aikana. Specsavers tekee hyväntekeväisyyttä Lastenklinikoiden Kummit ry:n ja Tansanian silmälasikeräyksen merkeissä, joten hyvään tarkoituksee ne menivät. Kai? Sain tekoni ansiosta liikkeestä 30 %:n alennuskupongin. Koska olin jo aiemmin, lasien noudon yhteydessä, saanut 50 %:n alennuslapun, innostuin tenhottamaan, että nythän rabattia tulee prossaa, ruvetaanpa valkkaamaan pokia! Mutta ei kuulemma käy, etujen yhdistäminen. Joten ei ryhdytty pokia valkkaamaan.

 Suuntasin siitä Elinaa katsomaan. Aika pirtsakassa kunnossa hän on. Viemäni suklaa upposi mieluusti. Tovi turistiin. Sunnuntaina mennään Hilpan kanssa vähän pidemmäksi aikaa.

  Ehdin juoda vielä tuplaespresson inkiväärijäätelön kera Ciao Caffe'ssa, ennen kuin Hilppa oli valmis. Mentiin sitten hakemaan auto Trio'n parkkihallista. Minä selvittelin samalla jotain muka tärkeääkin asiaa, samalla, kun aloin peruuttaa pois parkkiruudusta. Olin katsellut taakseni, että tilaa on, ei ketään tulossa. Mutta perkele, en puhellessan huomioinut omalla puolellani olevaa pilaria! Niinhän auton etulokasuoja tapasi betoniin. Ei mitään järkyttävää lommoa,tullut, mutta maali kuitenkin raapeutui melko pahoin. Ei pitäisi, ei missään iässä, keskittyä ajaessa muihin asioihin. Eikä varsinkaan näillä vuosilla, kun keskittyminen yhteenkin on vähintään kyseenalaista! Eikä pitäisi tuudittautua lähes koko kesän kestäneeseen tilanteeseen, missä auton ympärillä on aareittain tilaa.
  Pikkasen vi***taa. Ja sama lokasuoja, joka kesällä maalattiin, kun Schenkerin kuski sen kolhi! Silloin maksoi Scenker, nyt maksaa Peppen vakuutusyhtiö. Pitää tehdä netissä vahinkoilmoitus, käydä maanantaina sopimassa korjauksesta. Vien samaan pajaan, missä auto oli aiemminkin. Heillä kun on kokemusta Hyundain vasemman etulokasuojan irrottamisesta ja maalaamisesta. Saiskohan tuosta jo paljousalennusta?

  Tänään lähdetään päivällä käymään Espoossa. Iiristä on jo ikävä, miksei muitakin Tiilikaisia. Reilun viikon kuluttua täyttää Iiris 4 v. Niin aika kuluu. Pian jo eskariin ovia kolkuttelee tyttö. Synttärit pidetään 6.10. Tiilikaisilla. Sinne tietysti mennään. Sitä ennen ollaan reilu viikko saaressa. Ja saadaan, toivon mukaan, auto kuntoon. No, kuuluuhan vakuutukseen sijaisauto. Vaikka en sellaisella mieluusti pidemmälle lähde ajelemaan. Kun ei tunnu omallakaan ongelmitta sujuvan suhailu.

  Aamulla kävin jo lenkillä, kuulokkeet korvilla, kuulokkeissa Spotify'lta Bob Dylanin soittolista "More Blood, More Tracks. Pimeää oli. Ja rauhallista. Ei yhtään toista jalankulkijaa näkynyt muutama hassu auto sentään.

  Reilun kuukauden kuluttua päättyy kesäaika. Olisiko viimeinen kerta, kun kelloja pitää kalibroida?

  Pelicans on aloittanut liigan mukavasti; ensin tappio, sitten kaksi reilua voittoa. Peltsut ovat taulukossa kuudentena. Jukurit ovat vielä korkeammalla, neljäntenä, ilman suoraa häviötä, voiton, jatkoaikavoiton ja kahden jatkoaikatappion myötä. Mutta Pelicans on vain pinnan päässä yhden ottelun vähemmn pelanneena. Jos kausi jatkuu samaan malliin, niin hyvältä näyttää.

  Soini sai luottamuksen. Missä lie poliitikkojen rehellisyys ja mitä luottamukselle heitä kohtaan ylipäätään kuuluu, kun ryhmäkuri ajaa omantunnon edelle. Näin uskallan sanoa usean kohdalla käyneen. "Kaveria ei jätetä" on velvoittava lausahdus, mutta ei se ihan joka paikkaan päde!

  Sellaista Hollolan suunnalta. Kohta lähdetään Lidl'iin. Ja ehkä muihinkin kauppoihin. Pitää reissuvihkosta kerätä listaa puutteista. Joten myrskyisää lauantaita, leppeämpää sunnuntaita.

  Lopuksi, vi***uksen keskelläkin, kuva Avokkaassa vielä kukkaan puhjenneesta ruususta. Vaikka ei se yhtään vähennä. Vi***usta. Mutta ehkä ensi viikolla jo jaksaa suhtautua kolhuun sen ansaitsemalla tavalla. Eli jos tuo on elämän paskamaisin asia, niin hyvin ovat pullat uunissa.

OLEN SAANUT ULTIMAATUMIN

  Minulle langetettiin rouskunkeräyskielto. Aivan ehdoton. Vailla mahdollisuutta neuvotteluihin. Lopullinen. Koskien toki vain meneillään olevaa satokautta. Kiellon rikkomisesta koituvien sanktioiden määrää ja laatua ei ole yksilöity, mutta en edes uskalla lähestyä rajoja.
  Kanttarellejä, torvisieniä, erilaisia tatteja, orakkaita, lampaankääpiä, suppilovahveroita, ukonsieniä sekä matsutakeja saan vielä poimia; pakastimet eivät ole aivan turvoksissa. Lupa poimia mainitsemiani lajeja helpottaa tietysti oloa. Tosin lampaankääpä ja ukonsieni ovat olleet viime vuosina kovin harvinaisia reviireilläni. Tuoksuvalmuska ei tietysti ole koskaan osunut poluilleni. Todennäköisesti ei osukkaan. Mutta saahan sitä aina toivoa!
  Kyllä sydäntä särkee, kun kulkee ohi napakoiden, tummanoranssien haaparouskujen, sivuuttaa olkiaan kohautellen parhaassa iässä olevien karvalaukkujen lautan, yrittää olla huomaamatta aluskasvillisuuden seasta pilkottavia voirouskuja.
  Ei sääntöä ilman poikkeusta, määräystä ilman lievennystä. Saan kerätä kangasrouskuja. Edellyttäen, että niiden lakin halkaisija on maksimissaan 3,14 senttiä. Niistä tulee näet herkullista pikkelsiä. Kuten huomaatte, piin likiarvosta on moneen.

  Tähän rakoon on pakko laittaa pari kuvaa syksyn etenemisestä. Pihavaahteran lehti...

...sekä ennenaikaisesti ruskaantumaan äitynyt haapa.

  Eilen aloittelin uuden perunamaan kääntämistä. Melkoinen määrä kiviä maasta rupesi nousemaan. Isoimpien poistaminen oli voimieni ylärajoilla. Vierittelemällä ne kuitenkin onnistuin saamaan sivuun. Jos homman edetessä vieläkin suurempia ilmaantuu, saavat ne jäädä paikoilleen. Kuka määrää, ettei pottuvako saa katketa, tai tehdä mutkaa? Näin aprikoin, hiki pinnassa.

  Käytiin myös eilen puolukassa. Olin bongannut sienireissullani pienen aukion, missä kasvoi tummanpunaiseksi kypsyneita puolukoita. ja isompiakin, kuin ylipäätään tänä vuonna on näkynyt. Niinpä sain Hilpan lähtemään hirvikärpästen armoille.
  Nyt kävi sellainen tsäkä, että muutama päivä sitten hirvikärpäsiä kuhiseva tienoo olikin tyhjentynyt; ainoastaan yksi inhotus surahti kulmakarvoihini seurauksella, että sen elämänkaari loppui sillä kertaa.
  Ei paljon, mutta yhteensä viitisen litraa, saatiin puolukoita kerättyä. Vaikka vähän risteiltiin kallioilla, ei toista satopakikkaa näkynyt. Ohimennen napattiin mukaan koivutatteja pakkaseen asti, vähän kanttarellejä. Liitän alle kuvan tuon puolukkapaikan lähistöltä, jotta teidän olisi helpompi tulevina vuosina löytää sinne.

  Laitettiin eilen myös verkkoja pyyntiin. Muutama muikku -sellainen, ja naapurin Hannu pari 40-millistä ahvenelle. Aamulla käytiin ne nostamassa. Muikkuja tuli melko nirkosesti, kuitenkin molemmille tarpeisiin. Pitää seuraavalla kerralla laskea verkot toiselle apajalle, Hannun harvemmissa oli siika ja ahven. Satunnainen siika, sillä kutua saa odetella vielä pitkään. Ovat vedet vielä melko lämpimiä.

  Muikkkusouvin jälkeen jatkoin tovin pottumaan kääntöä. Kiviä löytyy, aina vaan. Ainakin yksi niin iso paljastui, että sen edessä on nöyrryttävä. Lisäksi, jotta duuni ei olisi liian helppoa, kulkee maassa juuria vallan perkeleesti. Mutta eipä hosuta. Pikku hiljaa, vaikka muutama neliö päivässä, niin ennen lumia siinä varttoo perunamaa keväällä möyhennystä ja vakoa.
 

  Kyllä tuohon hyvä kummeli tulee. Jos ei ihan Faroksen majakan korkuinen, niin tällä menolla se pian järvelle näkyy.

  Löytyi maasta aarteitakin, aarteita kultaiselta repäisykorkkiajalta. Vasemmalla Jaffapullon korkki, keskellä Karjalan, oikealla olevasta ei tietoa, vaikka onkin tutun näköinen.

   Nuo korkit todistavat, että muikun- ja lahnansavustajat ovat nauttineet virvoitusjuomia 1970-luvulla, eivätkä ole olleet he perin valveutuneita.

  Tänään on saunailta.
  Huomenna nahuan vähän perunamaan kimpussa.
  Perjantaiaamuna lähdetään Hollolaan.
  Silmälasit ovat noudettavissa.
  Lauantaina mennään Espooseen Tiilikaisille käymään.
  Maanantaina pitää vielä veidä muutama paperi muutamaan virastoon muutaman henkilön asioiden vuoksi.
  Sitten tullaan takaisin saareen. Ilmoista riippuen jo maanantaina, mutta jos kovasti vettä vihmoo, niin heti, kun ilmat poutaantuvat.