PÄIVÄN OPETUS

  Katselin juuri luonto-ohjelman "Sininen planeetta II" osan 6/6. Opin siitä jotakin, eli sen, että Merikihu on vittumainen lintu! Minulle näet selvisi seuraavaa:
  Lunnit ja riskilät pesivät korkeilla rantakallioilla. Niiden pitää käydä monta kertaa päivässä kalastamassa ruokaa poikasilleen. Koska kalakannat ovat vähentyneet, joutuvat linnut lentämään jopa 50 kilomerin päähän sukeltelemaan saalista. Kun ne palaavat kala, tai pari, nokassaan, on rannan lähistöllä veren-, vai pitääkö sanoa kalanhimoinen lauma merikihuja vaanimassa. Kihut, taitavampina lentäjinä, yrittävät varastaa vaivalla hankitun aterian lunnien ja riskilöiden perheen pienimmiltä. Eikö olekin vittumaista? Onneksi eivät kelvottomat tihulaiset sentään aina onnistu, vaan joutuvat imelän pieraisemaan. Saisivat merikihut painua itse sukeltelemaan sardilleja ja meriahvenia. Mutta niin se on, ihmistenkin heimon kohdalla; aina löytyy sellaisia, jotka yrittävät napata toisen vaivalla hankkiman elannon. Helevetin kanaljat!
  Oli tuossa upeasti ja vaivaa säästelemättä kuvatun ohjelman päätösjaksossa toisenlainenkin opetus. Kun meritähti laskuvesilaguunissa hivuttautuu maljakotiloiden päälle aikomuksenaan ahmaista ne mahassa olevaan kitaansa, työntyy maljakotilon haarniskan alta suikeromato, joka puraisee meritähdestä palasen. Kipeää tekee, luulen. Meritähti luovuttaa, lähtee etsimään puremattomampaa saalista. Eli suikeromato saa kotilon maljasta suojaa, ja puolustaa vastapalvelukseksi suojanantajaa. Kun meritähti on passitettu muille metsästysmaille, saattavat kumppanukset skoolata maljat merilevätislettä, tai mitä ne maljakotilot ja suikeromadot nyt tuppaavatkaan nauttimaan. Eli opetus on, että yhteistyö on voimaa.
  Kaksi tärkeää opetusta antoi luontodokkari:"Merikihu on vittumainen lintu" ja "yhteistyö on voimaa". Tärkeitä molemmat, mutta jälkimmäinen lienee ihmislapsen eloa ajatellen arvokkaampi.

  Tänään ulostin fillarit varastosta, pyyhin isommat tomut ja pölyt, pumppasin renkaisiin henkeä. Sitten lähdettiin polkemaan Lahden satamaan. Johan siellä oli kahvilat ja ainakin pari anniskelulaivaa auki. Ja ihmisä jonkin verran.

  Pyöräily tuntui ihan mukavalta, joten päätin muuttaa aamulenkkini sauvakävelystä fillarointiin. Syy on se, että vasen jalkani on alkanut enenevässä määrin oireilemaan. Sitä tuppaa pistelemään, se puutuu, ja kauemmin kävellessä sitä alkaa pakottaa. Jo kesän sienireissuilla on aiemmin ollut samaa ilmiötä, kun on saappaat jalassa hankalassa maastossa aikansa rämpinyt. Tämän vuoden aikan vaivaa on alkanut esiityä ihan tasaisella kulkiessakin. Kun Avokkaassa tein viikolla parina päivänä puita, äityi pakotus niin kovaksi, että soitin lääkärin ajanvaraukseen. Kun pääsin puheyhteyteen, kerroin vaivasta, sanoi terveydenhoitaja, että lääkäritilanne on niin huono, että kovin nopasti ei aikaa järjesty, ja kehotti soittamaan Akuuttiin. Minä kun en ihan pienessä hädässä lähde päivystykseen jonottamaan, kysyin, että koskas sitten olisi mahdollista aikaa vapaana?
  "Toukokuun neljäntenä", vastasi hoitsu.
  "No varataan sinne. Enköhän pärjäile siihen asti", kerroin hänelle.
  Tänä aamuna päätin kokeilla, kuinka jalka suhtautuu sauvakävelyyn. Koska minulla on varmaankin jalanmukaiset kenkät, ei kovin pahaa puutumista ole ennen esiintynyt. Mutta nyt esiintyi! Seitsemän kilsan puolivälin paikella alkoi pistellä, kahden kolmasosan jälkeen pakottaa, ja viimenen viidennes oli tuskaa. Piti pari kertaa pysähtyä kinttua lepuuttamaan.
  Eli pyöräilystä pelastus aamulenkkiä janoavalle; ei tuntunut missään fillarilla sotkeminen.

  Aika kehnoksi on mennyt tv:n lauantaitarjonta. Väliin sieltä tuli katsottavaa kylliksi, nyt on vain hömppää, humpuukia ja uusintoja, enimmäkseen. HBO:lta tuli Fargon kaikki kolme kautta, ensimmäinen kertauksen vuoksi, juuri katseltua. Ei ole oikein seuraavaa suosikkia löytynyt, jos ei niin uutterasti ole tullut haetuksikaan. Muutenkin on tuijottelu viime aikoina jäänyt vähemmälle, lukeminen taas lisääntynyt. Aika aikaa kutakin, sanoi kreivi. Silloin kreivinaikaan se niin sanoi, taru kertoo. Oliko kyseessä kreivi Greutz, Pertti Ylermi Lindgren, vai joku ulkomaan siniverinen, sitä ei taru kerro. Ei ainakaan ole minulle selvittänyt. Epäilen kuitenkin, että se oli Edmond Dantès, joka näin lausui, kun Faria'n ruumisäkissä vankilasta pakeni.

  Nyt meni pääuutiset ohi. No, Syyrian iskut ne tämän päivän uutiset täyttävät. Kunha eivät johtaisi isompiin rähinöihin. Jos, ja kun, myrkkykaasuisku on tehty, on paikallaan asiaan reagoida. Mutta ainakin minulle herää tällaisissa tapauksissa kysymys: koska voimankäyttö on perusteltua ja oikeutettua?  Mikäli minulta kysytään, aika harvoissa tapauksissa. Yleensä voimaa käytetään kuitenkin löyhemmin. Yleensä silloin, kun käyttäjiltä loppuvat taidot.

  Tähän on hyvä lopettaa, ennen kuin mahdollisille lukijoilleni tulevat voimakäyttöajatukset päällimmäisiksi.

IHMISKATO

  Viidettä päivää ollaan saaressa. Ihmiskato jatkuu ihmiskodossa. Naapuripariskunta poislukien yhden (1) pilkkijän, yhden (1) auton ja yhden mönkijän (1) olen jäällä bongannut; pilkkihenkilö istuksi sunnuntaiaamuna Leppäniemen kupeella; tänä aamuna usmuutti joku urhoollinen autolla Miekkaniemen takaa kohti Aittalahtea, ja kun olin aamukävelyllä, sörnäytti Heguli mönkijällä kärri perässään, kärrissä Simo ja laiturin jätteitä, Pyöreestä Kamalasta Potinlahteen. Eivätkö ihmiset enää viitsi lähteä pilkille tai muuten vaan liikkumaan? Vai eivätkö he uskalla jäille tulla, kun mediassa jatkuvasti luodaan pelkoa siihen, että jäät ovat heikkoja? Hyvä se, että tiedotetaan, hyvä, että ollaan varovaisia. Mutta jos varoitukset keliolosuhteista ovat usein ymmärrettävissä ylesipäteviksi, koko maata etelästä pohjoiseen, kaikkia vesiä lutakoista aavoihin selkiin, koskeviksi, luovat ne väärän kuvan. Kun Etelä-Suomessa polskitaan uimarannoilla, saatetaan käsivarressa pilkkiä juhannusrautua. Joka tapauksessa on edellisinä keväinä näin hyvillä kelelillä ja upeilla ilmoilla kulkijoita ollut päivittäin, viikonloppuisin runsaastikin. Ei niin, että seuraa vailla olisin, kunpahan olen pannut merkille.

  Keliolosuhteista todisteena tällään kuvan eilisillalta....

....toisen tältä aamulta.

Ja vielä otoksen Hegulista ja Simosta, että ette luule minun vain suutani pieksävän.

  Kävelin tosiaan aamulla Miekkaniemen ympäri. Ja tapasin Hegulin. Eivät hekään enää aja jäätietä. Eli maitse pois lähdetään. Tosin sekin tie on joissain kohdissa aika pehmeä. Mutta me lähdetään aamusta, yöpakkasen selkään.

  Hannilat poistuvat tänään, me ylihuomenna. Eli tienoo hiljenee entisestään. Eikä jäille pian asiaa olekkaan; rannat alkavat sulaa näillä ilmoilla kohisten. 

  Kovin ollaan kaavailtu lasiverannan uusimista. Kuvatkin jo piirsin syksyllä. Asia on jäänyt vaiheeseen, kun Einan kanssa, ja muutenkin, on ollut kaikenlaista touhua. Tänään, kun asia puheeksi tuli, päätettiin, että tehdään kevyt versio. En ala purkamaan, uuttaa väsäämään. Pitäisi kaivuri lautata, perustukset tehdä, etc. Ja ensitöikseen entinen purkaa.  

  Ällisteltiin paikkoja, todettiin, että vanhastakin saadaan toimiva jatkettuun kesäkäyttöön. Ulkoa täytyy takanurkalta kaivaa lapiopelissä maat pois, korjata hieman alalaudoitusta, laittaa salaoja, maalata. Ikkunat uusin lämpölasielementeillä. Ulko-ovi löytyy rautakaupoista. Sisällä maalataan kaikki pinnat. Paitsi ei ikkunoita (lisäys viisastelijoille). Sitten vielä kruununa väsään pienen terassin, missä mahtuu kaksi eläkeläistä hörppimään aamukahvit, miksei iltapäivä  

-sellaisetkin.

  Näillä ilmoilla, kun arska paistelee laseista sisään,  verannalla on päivisin jo lämmintä, nytkin varmaan yli 20 astetta. 

  Viimekesäinen idea oli, että tehtäisiin uusi veranta täysin lämpimäksi tilaksi. Nyt, kun tarvikkeiden tilaaminen jäi jo kerrotusta syystä tekemättä, asiaa uudelleen pohdittuamme huomasimme, että emme kaipaa lämmintä lisätilaa. Se riittää, että saadaan uudet ikkunat ja ovi, sekä sisäpinnat maaliin. Jos verannan käyttöaikaa haluaa jatkaa syksyllä, pitää hommata pari irtopatteria tai säteilylämmittäjät. 

  Pääasia on, ettei veranta ränsisty paskaksi. Kun tosiaan roudaan maata takanurkalta pois, korjaan alalaudoitusta, laitan salaojat, niin eiköpä tuo säilyne vielä vuosikymmeniä. 

  Tuhansia halvemmalla homma noin sujuu. Ei se sinällään rahasta kiinni ole, mutta työstä selviää nyt muutamassa päivässä, kun kokonaan uuden väsäämiseen olisi kulahtanut pian kuukausi. Ja erilaista apua olisi tarvittu. Nyt saan homman, toivottavasti, junannukseksi tehtyä. Kun lisäksi olen katsonut ikkunalementtien hinnan ja saatavuuden, samoin ulko-oven, ollaan jo lähes maalikaupan ovea kolkuttamassa. Helppo homma sekin: Ulkoväri on entinen, sisällä noudatetaan samoja sävyjä, kuin viime kesän tupa- ja makuuhuonerempoissa. Pitää sitä kesää viettää, eläkeläisenkin. Eikä tuhrata suvea rakennusprojekteihin. 

  Nyt on kesän hankkeet päivitetty. Hyvin päivitetty on puoliksi duunattu, sanotaan. Lähden aurinkoon istuksimaan. Varokaa hollollaiset; pian raitille ilmestyy mies, kuin kahvinpapu!

Vielä yksi kuva aamun näkymistä Rupakon virran suuntaan:

PÖLKKYÄ, PILKKIÄ, ASUNTOTUOTANTOA

  Eilen oli lämmin päivä, yö oli pari astetta plussalla, iltapäivällä +14 parhaimmillaan pihan puolella. Käväisin aamusta testaamassa uutta sahaa parin tankillisen verran. Hyvin toimi. Kyllä puita siunautuu melkein "issekseen".

  Päivällä käytiin naapureiden kanssa pilkillä. Aurinko kuumotti, kala pysyi syvyyksissä. Hannu H. sai kaksi läpinäkyvää ahventa, minä yhden. Tultiin johtopäätökseen, että se oli sama, vaikeasta itsetuhoisuudesta kärsivä, ehkä ahventen ala-asteella kiusattu, yksilö, joka aina takaisin avantoon jouduttuaan ryhtyi etsimän uutta pilkkiä. Mitään pitävää todistetta ei asiaan saatu, kunhan pähkäiltiin.

Peppe tuumailee, että ei perkhele tule kalaa....

...ja tässä muu pilkkiporukka pohtii samoja asioita.

  Saunomassakin eilen käytiin. Kyllä saunan lämmityksestä huomaa, että talvi on takana; lämpeni kylpykuntoon reilulla pesällisellä.

  Tänään piti olla sateentuhnuinen päivä. Sade alkoi kuitenkin vasta puoli viiden paikkeilla. Minä ajattelin aamusta, että en märkään metsään mene. Joten menin venevajaan nikkaroimaan linnupönttöjä. Kolme sellaista valmistin, kaksi puihin, yhden piha-aitan päätyn, naplikoin.

Maakari tekeleittensä kera selfiessä. Siis neljä pönttöä, mestari oikealla.

  Laitoin yhden linukodoista talon taakse mäntyyn siten, että se näkyy tuvan ikkunasta. Heti kohta, kun sain pöntöt paikoilleen, tulin sisälle, huomasin, että talitinttipariskunta kiinnostui uudistuotannosta. Ne kävivät useaan otteeseen, kumpikin, pöntön sisällä arvioimassa laatua ja mukavuutta. Kun toinen oli sisällä, toinen tutkaili maisemia viereisen puun oksilta. 

  Iltapäivällä, kun välillä muistin pönttöön päin katsella, oli aivan hiljaista. Luultavasti ensinäytöllä käynyt pariskunta oli se, joka on asunut vuosikausia pihavaahteran kolossa. Ymmärrettävää, että he eivät suinpäin muuttaneet uuteen asuntoon; entisestä on ensin päästävä eroon. En tiedä, onko heillä omistusasunto, vai vuokrallako ovat? Mutta kahden pöntön loukkuun eivät tintitkään halua joutua. Niin tai näin, luulen että jo tällä viikolla tulee vaahterakoti tarjolle. Luultavasti paikallinen välittäjä L. Kurppa sen saa toimekseen. Kunhan saa lain vaatimat paperit kuntoon, alkaa vaahteran tienoilla käydä kuhina. Pitää seurailla makuukammarin ikkunasta.

  Muitten uutuusasuntojen tilannetta en ole käynyt katsomassa. Antaapa ehdokkaiden tutustua rauhassa. Vasta siinä tapauksessa, että riitaa kuulen syntyvän, joudun grynderin ominaisuudessa asiaan puuttumaan.

  Loppuviikosta tulee aurinkoinen, ennustavat; öisin muutama aste miinusta, päivisin saman verran plussaa. Se tietää sitä, että aamuisin on rapsakka lähteä dallaamaan jäälle. Kunhan muistaa laittaa liukuesteen saappaisiin.

  Puita aioin sahailla ainakin yhden rupeaman. Sitten alkaa pilkkomissouvi. Jos saisi ne toukokuun aikana halottua, kaiken puutarhatyön lomassa ähellettyä. 

  Kun täältä perjantaina lähdetään, ei takaisin tulla, kuin vasta veneellä. Vapuksi taitaa olla turha suunnitella. Toisaalta, vaikka kevät on myöhässä, on jääkin normaalitalvia ohuempaa. Muutama tuleva viikko näyttää, mutta heti tullaan, kun on mahdollista.

  Viime vuonna päästiin vesiä pitkin 6. toukokuuta. Ja jäissä sitä joutui silloin sohlaamaan. 

  Jäissä sohlataan tänä vuonnakin, jos olosuhteen sitä vaativat.

  Laitoin tämän jutun otsikoksi ensin "PILKILLÄ JA PÖNTÖLLÄ", mutta muutin sen, väärinkäsityksiä välttääkseni. Ei sen puoleen, kyllä pöntölläkin on oltu. Niin uutterasti, että meinaa täyttyä. Hankalaa on nyt ryhtyä tyhjentämään. On jäässä ja lunta vielä haittoina. Sen kanssa tämä reissu pärjätään. Tietääpä ainakin, mitä tekee hetimmiten, kun tänne toukokuussa saapuu.

  Nyt on tätä kirjoiteltu pitkin iltapäivää, Uutiset ja Emmerdale välissä katseltu. On aika laittaa blogi matkaan.

VAIKEA KUVITELLA

  Saaressa ollaan. Hyvä ilma ja jääkeli oli tänne tulla. Paitsi Hilpan mielestä jäätiellä. Pikkasen oli vettä siellä täällä. Liukastakin välillä, että sai kitkakummeilla tarkkana sompailla. Vähän oli kohvaa ja vettä Potinlahdessakin, selemmällä liukasta, kun jalkapeliin vaihdettiin. Kuitenkin tamän talven vähimmillä hienerityksillä tällä kertaa saareen päästiin. Mutta ei nyt sen enempää, mökkielämästä. Puhutaan siitä tulevina päivinä. Palaan hetkeksi lähimenneisyyteen.

  Eilen käytiin Lahden Radio- ja tv-museossa eli Mastolassa. Siellä oli kuvia, filminpätkiä, valtavia lähetyslaitteita, kaikenlaisia esineitä aseman 1928 alkaneen ja 1993 päättyneen toiminnan ajalta. Katselimme mm. 11 minuutin dokkarin tornien rakentamisesta. Tai niin meille luvattiin. Mutta ilmeisesti rakentamista ei ollut juuri tehty, tai ei ollut säilynyt, filmimateriaalia. Eli se, mikä minua olisi kiinnostanut, jäi taka-alalle. Dokkarissa käsiteltiin lähinnä lähetyslaitteiden tehon kasvua ja aikanaan alkaneita tv-lähetyksiä. Rakentamisesta selvisi kuitenkin, että töitä johti kaksi Saksasta palkattua mastoinsinööriä. Työmiehet kuitenkin löytyivät Suomesta. Aika moni ehdokas oli kuulemma nostanut kätensä pystyyn, kun heille oli kerrottu, mistä on kyse. Urhoollisia lopulta seuloitui kahteen porukkaan; mastoja kasattiin samanaikaisesti. Porukoiden kesken oli syntynyt oikein kilpailua siitä, kumpi masto oli jatkunut päivän aikana enemmän. Siitäkö johtuu, että nämä 150 metriä korkeat rakennelmat valmistuivat n. kolmessa kuukaudessa. Aika savutus, sen aikaisilla menetelmillä ja apuvälineillä.

  Mastolan tilojen kellarikerroksessa pääsi tutustumaan radion sekä television kehitykseen, siis fyysisinä laitteina. Samoin saattoi halutessaan kuunnella tai katsella pätkiä eri aikojen suosituista ohjelmista.
  Kruununa visiitille ostin pois lähtiessämme rasillisen minttupastilleja. Hinta oli 5 €, eli kilohinnaksi kertyi 15 gramman määrälle huikeat 333,33 €! Mutta hinnan maksoin kernaasti, koska rasia on mainio:

  Kun pastillit on popsittu, löytyy askille arvoisensa uusiokäyttö.

  Yönä muutamana palautui mielleeni Esko Valtaojan sanat. Hän lausui Areenalla alkaneen "Kosmos-maailmankaikkeus viidessä minuutissa"-sarjaa koskevassa haastattelussa mm. näin: "Vaikea kuvitella, että ihminen olisi korkein älyllinen elämänmuoto maailmankaikkeudessa."
  Olen samaa mieltä. Mutta mietiskelin, että toisaalta: Jos/kun maailmankaikkeudessa on joku, jokusia, kymmeniä, satoja, tuhansia, muita älyllisesti ihmistä korkeammalla olevia elämänmuotoja, niin eikö näistä se kaikkein älyllisinkin ajattele samalla tavalla? Ehkä ei, koska se on niin korkealla älyllisellä tasolla, tajuaa olevansa kaikkein korkein äly maailmankaikkeudessa.

  ⟹Jos ei usko, että ihminen on kaiken napa, on luultavasti oikeassa, koska ei ole ymmärrä olevansa kaiken napa. Tai jos uskoo, että ihminen on luomakunnan kruunu, on luultavasti oikeassa, koska ymmärtää olevansa luomakunnan kruunu.

  ⟹Tämä selkeääkin selkeämpi logiikka ei selkeyttänyt asioita rahtuakaan, tipan vertaa, ei senkään vähää.

  ⟹Maailmankaikkeuden kokoa, olemusta, syntyä, tarkoitusta, mahdollista luhistumista, on turha meikäläisen aivoilla pohtia. Myöntäähän Valtaojakin, että liian suuria kysymyksiä ne ovat ihmismielelle.
  "Mutta uutta opitaan, kaiken aikaa", jatkaa emeritusproffa.
  Ja vielä: "Vain kokeilujen sekä havaintojen kautta tieto kasvaa, maailma menee eteenpäin, sen on filosofia meille opettanut."
  Kaikella kunnioituksella filosofeja kohtaan, otaksun.

  Mutta vielä kuitenkin tähän päivään. Talossa oli peräti 20 astetta lämmää, kun tultiin. Olin säätänyt pumpun vähän tehokkaammalle, ja kun ei ollut pariin päivään, minkä laite supatti, pakkasia, oli tosi mukava kotiutua.
 

Jäällä on tämän näköistä:

Kaislojen läpimenot alkavat sulaa. Arskalla on melkoinen mahti.

  Huomenna  uudet kujeet. Brand new saha pärähtää käyntiin, muutakin aktiviteettia on mielessä. Naputtelin tämän uuneja lämmitellessä. Nyt pöyhäsemään, josko pellit kiinni saisi? Sitten vapaata lauantaipäivän loppua viettämään.

LAPSEKSI JÄLLEEN

  Lidl tarjoaa Adrenalyn XL-jalkapallokortteja (Wordcup 2018) alehintaan. Niistä tuli mieleen lapsuus ja pulitusvihkot. Kuka muistaa? Pulitusvihkohan oli yleensä A5-kokoinen ruutuvihko, minkä sivut olivat käännetty kaksinkerroin. Osaan taitteiteista laitettiin kiiltokuvia, tai purukumin kylkiäisenä saatuja filmitähtikortteja. Taisi tuolloin, -50- ja -60-lukujen taitteen kahtapuolta, olla jo lätkäpurkkaakin? Idea oli, että osa paikoista oli tyhjinä. Sitten "pulitettiin" kaverin kanssa. Jos hän aukaisi vihkon sellaisesta kohtaa, missä oli joku kuva, hän sai sen. Jos paikka oli tyhjä, joutui huono-onninen toveri laittamaan itseltään kuvan vihkon väliin.

  Mitäs, jos heittäytyisi lapseksi jälleen? Tässäkin talossa asuu yksi eläkeläispariskunta, siis meidän lisäksemme. Kadun toiselta puolelta ainakin muutama huru-ukko ja-akka löytyy. Olisi mukavaa, kun pihalla kohtalotoverin tavatessaan voisi huikata:
  "Huomenta Simo, eiköhän puliteta!", ja kaivaa pers- tai povitaskusta aamulla harkiten täytetty vihko.
  Tai nykäistä Lidlin pihassa tuttua hihasta:
  "Hei Usko, ei sulla niin kiire oo, että ei pulittaamaan kerettäis!"
  Ja tuumasta toimeen. Jos huono säkä käy, kummalle tahansa, voi kätevästi ostaa Lidlistä täydennystä.

  Vihkon taitteisiin voisi piilottaa jalkapallokorttien lisäksi lehdestä leikattuja alennuskuponkeja, vanhoja postimerkkejä, Messilän kausikortin vuodelta 1988, käytettyjä elokuvalippuja, Etlarista saksittuja Marttojen ruokaohjeita, tai, varsinkin tähän aikaan vuodesta, varovasti ehjänä pääsiäismunista irrotettuja ja peukalon kynnellä huolellisesti siloteltuja värikkäitä alumiinpapereita. Erikseen sovittuina pelipäivinä voitaisi myös käyttää tunnin uimahallinkäyntiin tai ilmaiseen munkkikahviin Pulla Pojilla oikeuttavia kuponkeja. Näin saataisiin hommaan lisää jännitystä eläkeläisen kukkarolle passaavalla tavalla.

  Ruutuvihko minulla näkyy olevankin. Hieno, eikö vain?

Nyt Lidliin ostamaan jalkapallokortteja, valmistelemaan muita pulituskohteita. Pitääkö ensin kuitenkin kysyä lähitienoon eläkeläisiltä, kiinnostaako heitä tällainen ajanviete?

  Pulituksesta muuhun pölötykseen. Nyt on selvennyt, että lauantaina lähdetään saareen. Elinalle tulee huomenna lääkäri kotiin. Hän kartoittaa äidin muistin tilaa sekä vaippahousutarvetta. Olisin mielelläni ollut paikalla, mutta minulle kerrottiin, että omaiset eivät saa ensimmäisellä käynnillä olla mukana. Ookoo. Lupasivat ilmoittaa, mitä käynnillä on todettu.

  Huomenna käyn hankkimassa äidille muonaa ja muuta tarvittavaa varastoon. Kotihoitoa suorittava yritys käy taas poissaollessamme tarvittaessa kaupassa. Joten rauhallisin mielin voi viikon seurata kevään rynnistystä.

  Aika junttura se Elina on. Kotihoitajat käyttävät häntä n. kerran viikossa suihkussa. Reilu viikko sitten oli hoitsu kirjoittanut kansioon, että Elina on kylvetetty silloin ja silloin, mutta ei antanut pestä tukkaansa. Oli sanonut, että juurihan minä kävin kampaajalla. Minä oikaisin asian. Toissapäivänä, kun menin aamupäivällä äidille, hänet oli taas kylvetetty. Ja tukkakin oli nyt pesty. Äiti oli tyytyväinsen oloinen, mutta sanoa paukautti yht'äkkiä:
  "Pitää mennä kampaajalle ottamaan permanetti. Tää tukka on ihan suora."
  Minä lohduttelemaan:"Kukas sen näkee, kun et juuri missään käy? Pääasia, että pää on puhdas. Pääsääntöisesti. Tilataan aika kampaajalta jossain välissä"
  Äiti tuntui tuohon tyytyvän, mutta murahteli jotakin itsekseen. Pitää ottaa selvää, löytyykö Lahdesta sellaisia kampaajia, jotka tekevät kotikäyntejä.

  Huominen näyttää olevan sateensekainen päivä, täällä ja Anttolassa. Siksi päätettiin jättää meno lauantaihin ja aurinkoiseen säähän, vaikka olisimme voineet jo huomenna lähteä. Kuusi tai seitsemän päivää saaressa ollaan. Pääsen koeajamaan uutta moottorisahaa. Kaveri, jolle vein vanhan tutkittaksi, kertoi, että varaosia on hankala saada, ja että melko kalliiksi tulee sen timmikuntoon laittaminen. Joten sörnäytin Pykälän sahakauppaan. Teimme diilin Husqvarnasta. Ei ihan pro, mutta voimaa riittäväti minun tarpeisiini. Tarjouksessa se oli. Olisi paljon halvemmallakin sahoja saanut, mutta en riskeerannut. Sahaa tarvitaan joka vuosi. Kunnon merkki, kunnon takuu. Toivottavasti pysyvät uunit lämpöisinä jatkossakin.
 
  Tämä oli tässä. Nyt lähden
  a) -soittamaan naapurin ovikelloa pulitusasian tiimoilta
  b) -lukemaan Elmore Leonardin kirjaa "Pakanamaan lapset" (taas, ainakin toinen kerta kyseessä) 
  c) -katsomaan jotakin tallennetta

  Oikein vastanneiden kesken arvotaan vähän käytetty Highlighter-merkkinen yliviivaustussi (pinkki).

NIIN NO....MYRÄKÄN MERKEISSÄ

  "Niin no...enpä tiijä", sano Peppe.
  "Niin että mihin sano?", kysytään.
  "No siihen, kun sanovat, että uusi lumi on vanhan surma."
  Paljon on näet lunta povattu tulevaksi. Vaikka on siinä joku logiikkaa, tässäkin tapauksessa; koska vanhaa lunta on paljon, vaaditaan paljon uutta lunta sen hävittämiseen.
  Kauniita ovat olleet viime päivien ilmat, aurinkoa päivä toisensa jälkeen. Mutta viileää. Ei lumikerros ole paljon vajennut, minkä nyt etelärinteiltä.
  Lauantaina käytiin Messilän selällä kävelemässä. Hyvä oli mennä, hanki kantoi joka paikassa. Enonsaareen aurattu tie ja ajetut ladut olivat kulkijoita pullollaan.

  Niinpä me suunnattiin harvalukuisia pilkkijöitä väistellen kohti Häyhtöä. Palatessa paistoi arska suoraan päin lärviä. Kyllä se tuulettomassa säässä lämmitti kummasti. 😎

  Eilen oli Elina meillä pääsiäislounaalla. Ruoka tuntuu nykyään maistuvan ihan hyvin. Johtuuko kotihoidon mukanaan tuomasta säännöllisemmästä rytmistä?
  Anna ja Iiris tulivat illan suussa Mikkelistä. Iiris oli saanut pari laatikollista Shaden ja Lunan vanhoja leluja. Ennestäänkin taitaa jokunen leikkivälinen tytöllä olla! Mutta uudet ovat uusia, vanhatkin. Oli läjäpäittäin tuplalegopalikoita, oli enemmän Barbeja 👭 kuin olen ikinä kerralla nähnyt, oli vaikka mitä. Aikansa niillä leikkii Iiris, sitten on löydettävä osalle väli-, osalle loppusijoituspaikka. Eli yksille suositellaan kierrätystä, toisille peruskallioon louhittua varastoa.

  Tovin on lunta tuprutellut. Ei ole Annalla hyvä paluukeli, kun Aija-mummon luota iltapäivällä lähtee kohti Helsinkiä. Pahimmoilleen paluuruuhkan sekaan joutuvat. Onneksi Anna on rauhallinen ja kokenut kuski. 🚗

  Näyttää siltä, että keskiviikon vastaisen yön jälkeen ilmat lämpenevät, alkaa kevät edistyä. Loppuviikosta, ehkä vasta lauantaina, on aikomus lähteä Anttolaan kevään edistymistä tarkkailemaan. Viikko taas ollaan, mikäli ei paina rospuutto päälle. Tuskin, vaikka ei uskalla varmuudella sanoa.
  Sitten alkaa malttamaton odotus; lähtekööt jäät, avautukoot selät. ⛴

  Toukokuussa on edessä potun istutus. Viime keväänä oli tällaista, kun sitä 11. toukokuuta tehtiin.

  Ihan kelpo sato saatiin. Tänä vuonna alaa tulee hieman enemmän. Maakin on varmasti parempaa useamman möyhimisen ja lannoituksen jäljiltä. Siikli on loppukesästä halpaa!🌱

  Iiris vetäisi pitkät yöunet. Taisi olla Mikkelissä puuhaa, ettei malttanut kunnolla nukkua. Nyt kömpi tyttö ylös.

  Pitäs lähtee, sano kärpänen, ku tervaan tarttu. Nimittäin tään koneen äärestä., sano Peppe, ku sansikahvit nokkaan vainusi.

NO NIIN....

  No niin...., nyt on liput Pori Jazz'iin ostettu. 19. heinäkuuta sinne mennään. Vijay Iyer
Sextet, Cigarettes After Sex, Litku Klemetti, Burt Bacharach, Mavis Staples ja Nick Cave & The Bad Seeds. Eiköhän kesäinen päivä kulu yöhön ihan mallikkaasti.
  Kohtuuhintainen yöpyminen ja aamupala järjestyivät Eurajoelta Airbnb:n kautta. Toivottavasti ilmojen haltiat ovat viimekesäistä suosiollisempia. Vaikka nyt tullaan varautumaan paremmin, eli pässinpökkimät villapaidat plus kunnolliset sadetakit ja sydvestit ahdetaan reppuihin.
  Neljäs kerta viiden vuoden sisään tämä meille on, kun Poriin mennään. Eli alkaa tavaksi tulla. Olisi saanut tulla aiemminkin. Vaan parempi myöhään, etc. Ilman brassailua ja "siellä on pakko olla-meininkiä": Oma viehätyksensä on Kirjurinluodon ilmapiirissä. Sitä paitsi näyttää siltä, että jopa me suomalaiset osaamme noilla festareilla käyttäytyä.

  Kun muistaakseni alkuvuodesta Nick Caven Poriin tulo julkistettiin, päätin, että sinne mennään. Tuolloin ei muita torstain esiintyjiä oltu löyty lukkoon. Tutkailin jo silloin yöpymispaikkoja, mutta en sopivaa löytänyt. En osannut Airbnb:tä huomioida. Asia jäi hahmolleen.
  Kun keskiviikkoiltana äkkäsin Jazz'in fb-jaosta, että lippuja saa maaliskuun loppuun vähän nätimmin S-etukortin kanssa, ryhdyin toimeen. Aikani Airbnb'n varauksen kommervenkkien (kokeilkaa itse, ainakin 1. kerta edellyttää muutamia toimia) kanssa melskattuani sain varauksen tehtyä. Lippujen ostaminen ei aiheuttanut ylimääräistä verenpaineen nousua. Paitsi että Ticketmasters'in salasana oli tietysti hukassa.
  Yöpymispaikan kanssa ollaan viestitelty, sovittu, että keskiyön jälkeen sinne voidaan mennä. Nyt on kaikki reilassa. Eli ilmojen haltijoiden kanssa pitää vielä saada välit kohdilleen. Miten se onnistuu? Tuskin maallisella lahjonnalla? Varmaan jotain taikoja, tanssiesityksiä, ja uhrilahjoja vaaditaan? Pitää perehtyä asiaan.

  Muita esiintyjiä lainkaan väheksymättä sanon jokusen sanan tunnetuimmista:

  Burt Bacharachin sävellyksiä on jokainen kuuloaistin omaava kuullut. Mm. Aretha Franklin'ille ja Dianne Warwick'ille hän sävelsi monia ikimuistoiia kappaleita. Eli eräänlainen legenda on kyseessä. Mitäpä vanha herra tarjoaa?

  Mavis Staples on minulle tuntemattomampi tapaus. Olen joitain hänen kappaleitaan kuullut, yhden dokumentin nähnyt. Ääni on rautaa, ura ja teot upeita. Staple Singers oli koossa jo 1950-luvulla, ja se muistetaan1960-luvun kiertueista Martin Luther King'in kanssa.
   Spotify'n kautta on tarkoitus lady'yn tutustua tarkemmin. Itse asiassa latasin jo muutaman albumin. Tuoreimmassa on heti yhtymäkohta viimekesäiseen Pori Jazziin ja pääkohteeseemme Wilco'on. Mavis'in uusin levy "If All I Was Was Black" on Wilco'n nokkamiehen  Jeff Tweedy'n käsialaa ja hän on sen myös tuottaja. Albumi on jo Mavis'in kolmas yhteistyö Jeff'in kanssa.
  Tämä jo 78-vuotias soul-, rythm&blues-, sekä gospellaulaja, ja ihmisoikeusaktivisti tuntuu olevan voimissaan. Ilo nähdä ja kuulla kesällä.

  Nick Cave-expertiksi en ole herenny. Eikä varmaan minusta sellaista tulekkaan. Oli kyse mistä tahansa, exPertti minusta tulee vasta, kun poistun keskuudestanne. Nick Cave'a olen kyllä viime aikoina isosti kuunnellut. Ihan kaikki miehen tuotannossa ei minua sytytä. Mutta kelvollista on paljon, helmiä runsaasti. Joten odottavin mielin kokoonpanoa lähden testaamaan.

  Laitetaanpas tähän väliin kuva Wilco'sta viime kesältä....

...Suzanne Vegasta kesältä 2015....

....ja Eric Burdon'sta kesältä 2014.

Muuten, olikohan Dumari antanut Suzanne'lle silinterin, koska illan lopuksi esiintyessään miehellä oli ihan erilainen hattu?

   Pitkäperjantai on lähtenyt kuluttamaan mittavaa kestoaan. Se alkoi osaltani aamulenkillä. Olipa sellainen aamu! Nokka ja silmät vuosivat, kuin sanonko mikä? Kengännauhat aukesivat ainakin kolme kertaa. Olin useaan otteeseen kaatua turvalleni liukkailla jäätiköillä, nastakengistä huolimatta. Onneksi sentää korvissa soi Mavi Staples! Tuli mieleen, että onko tää kaiken vaivan arvoista?  No onhan se. Tuollaisia aamuja on kovin harvoin, päinvastaisia melko usein, siltä väliltä olevia useimmiten. Sitä paitsi sen palkitsevampaa oloa, tyytyväistä mieltä, tarjotaan, mitä hankalampien vaiheiden jälkeen tulee lenkiltä kotiin.

  Nyt ryhdyn muihin puuhiin. Pääsiäisen alkua jokaiselle.