perjantai 23. kesäkuuta 2017

JUHANNUS TULEE, OLETKO VALMIS?

  Aattoaamu. Kymmenen astetta. Nippa nappa. Mutta on juhannusaatto. Ilmoista viis. Sitä paitsi: mitä kylmempi jussi, sitä vähemmän hukkuneita, kertovat tilastot.

  Pari päivää täällä vietettiin Iiriksen kanssa, Anna ja Joni tulivat eilisiltana. Hyvin on Iiris viihtynyt. Viihtynyt on Iiris, ja meitä viihdyttänyt. Onneksi ei ole kaiken aikaa vettä lätrännyt, on likka päässyt ulos leikkimään. On se aika epeli; vaikka mittarissa ei ole kuin viitisentoista astetta, silpasee ulkovaatteet sukkia myöten pois, kun menee mökkiinsä. Eikä meinaa millään laittaa enempää päälleen, vaikka kuinka komentaisi. Sanoo vaan, että ei tartte, ei oo kylmä.

Kuvassa Iiris on sentää laittanut saappaat jalkaan, housut ja huppari ovat unohtuneet.


  Ei kai olekkaan, kylmä. Puuhaa koko ajan jotakin. Muistaahan sen itsestää, kuka muistaa. Ei skidinä paleltanut. Eikä ainakaan sitä tunnustettu. Vaikka huulet sinisinä järvestä rannalle viimein suostuttiin palaamaan.
  Iiris ei kyllä ole uimaan urennut. Saunareissulla käy varpaitaan liottamassa. Mutta pihalla vetelee melko vähissä ketineissä. Siitäkin ongelmallisia ovat olleet kelit, että väliin, kun paistaa, on tosi lämmintä, sitten saattaa yht'äkkiä nousta pilvi pimentämään, sadellakin. Juokse nyt siinä Iiriksen perässä huppari, housut ja saappaat kädessä vahtimassa, koska pitää vaatetta lisätä.


  Iiris on siis ollut lomalla. Ja lomalla pitää olla ekstraa. Jacky-makupalaa, kohtuudella suklaata, lettuja, pillimehua, etc. Nyt on äiti paikalla, tytön kissanpäivät taakse jäänyttä elämää. Ei Anna toki ruokatapojen suhteen mikään intoilija ole. Mutta karkit ja limsat ovat kovin harvinaista herkkua. Joten suklaapala sillon tällöin on paikallaan. Limsat pysyvät poissa meidänkin huushollistamme. 

  Keskiviikona saunan jälkeen Iiris halusi välttämättä vetäistä tanssiasun päälle, esittää meille osaamistaan. Kysyin, että mikä "piisi" etsitään. "Muumilaaksoon", sanoi tyttö. Hyvinhän se meni, esitys. Muutaman kuperkeikankin hän kiepautti. Ei ihan oikeaoppisesti, mutta kuitenkin. Kyllä lasten toiminta on yksinkertaisessa aitoudessaan suurenmoista!


  Eilen tuli uhkakuvasta todellisuutta; vilkaisin aamukahvipöydästä ulos, pupu istui salaattihalmeesa popsimassa! Hätistin sen pois, hellästi. Ei ollut ehtinyt kuin pari lehteä mutustamaan. Mietin, kuinka salaatit saan suojattua. Muistin, että omenapuiden ympärillä ollutta verkkoa on jonkin verran. Juuri riitti salaatin ympärille. Nyt saavat jänöt katsella pitkin nokkavarttaan. Vaikka aika nykeröneniä ovatkin. Tarvitaan vähintään Valeri Brumel-tasoinen pitkäkorva loikkaamaan aidan yli. Kekksen saksityylillä ei homma ainakaan onnistu.


  Kasvimaa tuntuu toimivan. Hilppa multasi taas eilen perunan, laitteli hernekepit. Ei ole hiijen vissi, etteikö satoa pukkaa. Kukkapenkitkin alkavat pursuilla. Niittyleinikki on pesiytynyt yhteen penkkiin. Keikistelee niin komeana, ettei sitä raatsi pois repiä. Antaa kaikkien kukkien kukkia!


  Minä en ole tällä viikolla juuri työn syrjään tarttunut. Keskiviikkona kuitenkin uudistin haalarin ja tein uuden kulkuväylän, työnimenä "oikopolku" venevajan nurkalle. 



  Vähän tukkoista oli Annan ja Jonin tulo. Klo. 15:07 tuli Annalta tekstari, että Glympse on aktivoitu, eli he olivat lähteneet matkaan. Seurasin taivalta sovelluksesta. Lahteen asti meni hyvin, ennen Heinolaa alkoi tökkimään. Lusissa liikeenne näytti seisahtuvan. Sitten hiljalleen alkoi taas vetää, ei tienopeutta, mutta seitsemääkymppiä kuitenkin. Klo. 19:15 he olivat perillä. Reilu tunti normaalia kauemmin matka kesti. Mutta ei paha; on sitä paljon rajumpiakin ruuhkia tullut vastaan.

  Illalla grillattiin broilerin fileepihvejä ja maissia. Ne nautittiin uusien pottujen kera. Iiris oli sen jälkeen valmis petiin, niin kohta Peppekin.

  Aattoaamu on kulahtanut niin pitkälle, että kohta alkaa porukat heräillä. Taidan laittaa kahvia tulemaan. Aamupalan jälkeen juhannuskoivut rapunpieleen. Jos ei isosti, mutta vähän kuitenkin, pitää perinteitä vaalia. Eli juhannus tulee, oletko valmis? Minä olen, niin valmis, kuin odotettavissa olosuhteissa on tarpeen. Eli lopetan tämän kuvakirjan.

HYVÄÄ JUHANNUSTA KAIKILLE!

tiistai 20. kesäkuuta 2017

PERILLÄ, NIEPREENÄ MUTTA KUITENKIN

  Aamulla ampaistiin kohti Helsinkiä klo. 7:16, Tiilikaisilla pienen työmatkaruuhkan hidastamana klo. 8:37. Poimittiin Iiris tavaroineen kyytiin, takaisin Hollolaan klo. 9:05. Kotona syötiin pikaisesti, pakattiin auto (tupaten täyteen), kohti Anttolaa klo. 11:04. Potinlahdessa kio. 13:12. Kaikki tämä vesimäärältään vaihtelevassa sateessa.
  Sateen jumalatar Esteri oli meille suosiollinen; yli päästiin pienessä rippotuksessa lähes kuivina, eli hieman niepreinä. Jos joku sivistymätön ei tiedä, mitä "niepreä" tarkoittaa, häntä valistettakoon. 
  Ukki-Aleksi sen aikanaan minulle päähän iskosti. Oltiin kaksissa miehin tutkimassa, joko seivästetyt heinät olisivat latoonvientikuivia. Aleksi nosti hangolla seipään ylintä kerrosta, työnsi kätensä sekaan, tunnusteli, ja tokaisi: "Niepreitä on, outetaan huomiseen!" Asia lienee selvinnyt.

  Iiris kävi heti tarkastamassa leikkimökin, hetken keinutteli kiikkustuolisssaan. Sitten todettiin, että mukavampi olla tupatöillä, kun on viileää ja kosteaa. Viihtyi se likka sisälläkin.


  Minä lähdin hakemaan toisen lastin tavaraa autolta. Esterin pitkämielisyys ilahdutti; niepreysasteeni ei oleellisesti kohonnut. 
  Hiljakseen saatiin tavarat purettua, kahvit juotua. Hilppa äkkäsi jossain välissä, että missä se leipäkassi on? Minä miettimään. Palautui muisti, kun hetken pinnistelin. Koska en halunnut laittaa kangaskassia takakontista maahan, tälläsin sen takapenkille Iiriksen istuimelle siksi aikaa, kun kantelin muita kalskeita veneeseen. Ja sinne jäi! Pakkohan se oli lähteä vielä hakemaan. Nyt oli Esterin suopeus loppuun kulutettu! Vettä pieksi ihan solkenaan. Hetken odottelin, lähetin lämpimiä ajatuksia kohti taivaita. Mutta ei tuntunut tepsivän. Vaan ei hätää. Saunatuvan naulasta Gestapo-takki päälle ja menoksi. Ei kastunu, kuin vähän lahkeitten alapäät. Leivät sekä riisipiirakat tuli pelastettua.


    Nyt on osa leivistä ja piirakoista pakkasessa. Samoin muista eväistä. Ruokaa roudattiin kolme kylmälaukullista, vihannekset, juurekset ja kuivamuonat päälle. Ei pitäisi olla tarvetta markettiin vähään aikaan.

  Nurmikko näyttää huutavan leikkausta. Huomiseksi on lupeissa yhä sadetta. Ehkä torstaina päästään Iiriksen kanssa ruohon parturointiin. 
  Pottu on lykännyt vartta aika mukavasti. Salaatti kasvaa, samoin porkkana. pinaatti, herne, pavu, parsakaali. Eivätkä puput ole, nopean vilkaisun perusteella, pahemmin hyötykasveja rokottaneet. Hyvä  niin. 


  Lupiineja kukkii, here, there and everywhere, pontevista torjuntatoimenpiteistä huolimatta. Saisikohan puput opetettua lupiininsyöjiksi. Vaivan arvoista kokeilla. Toisaalta; saatta olla liian vaikea tehtävä asiaa ymmärtämättömälle. 

  Elina on nyt Piskolassa. Hänellä on seuraa ja turvaa Ylätalolla. Siitä kiitos niille, joille kiitos kuuluu. Perjantaina pienimuotoinen juhlistus on tarkoitus järjestää 95-vuotiaalle. Viileässä säässä. Onneksi kokko lämmittää. Jos syttyy. Ja kyllä syttyy. Hanelilla on konstit!

  Nyt Iiris katselee Pikku Kakkosta. Hilppa paistaa lohimedaljonkeja. Minä kirjoitan. Vesi ropisee peltikattoon. Pikku Kakkosessa Valtti kiipeä puuhun hakemaan Kiukkua. Maltti huutelee alhaalta. Takapihalla hyppii räkättirastas. Ilmapumppu huilaa, puhaltaa, huilaa. Ruoka valmistuu, tv sulkeutuu, kirjoitus sinkoaa bittiavaruuteen. Elämä kulkee polkujaan. Seesteisiä sellaisia taivaltaa, elämä.

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

VANHA MIES

  Täytin eilen 66, minusta tuli vanha mies. Olen mieltänyt, että nuoret sekä vanhat miehet käyttävät hattua. Nuoret miehet lippiksiä tai pipoja, vanhat miehet lippiksiä, lierihattuja, pipoja, koivistolaisia, supinnahkaisia karvareuhkoja, sydvestejä tai baskereita. Kummastakin kategoriasta jotkut käyttävät joskus silintereitä, knalleja, neljäntuulenlakkeja, kypäriä tai suikkia. Sitten ovat vielä hikinauha-, ja huivipäät erikseen. Ja kaltaiseni nenäliinafanaatikot.
  Yön aikana oli mieleeni iskostunut, että hankin hatun, ihan edustus -sellaisen. Yön aikana liki yhdeksän vuotta sitten mieleeni iskostui, että lopetan tupakakoinnin. Silloin lopetin tupakoinnin, joten nyt ei auttanut muu kuin pakottaa Hilppa ostamaan minulle synttärilahjaksi hattu! Saaressa minulla on montakin erilaista päähinemallia käytössäni: työhattuna kulmista solmittu nenäliina, sateella lippis, helteellä tätivainaitteni virkkaamia "kipoja", kylmällä pipo, etc. Mutta ei niitä maalikylissä ilkeä pitää.

  Surffailin aamulla netissä tutkimassa tarjontaa. Mielessäni ollutta päähinemallia ei ihan helposti Lahdesta löytynytkään. Mutta Kekäleessä, Halosella ja Sokoksella jokusia kappaleita oli valikoimassa. Koska Halonen sijaitsee kauppakeskus Karismassa, tulivat Kekäle ja Sokos kyseeseen. Ja Kekäleestä se löytyi, hattu. Vieläpä 30 %:n alennuksella.
  Kun kypsemmällä iällä oleva mieshenkilö alkaa pitää hattua, on se usein merkki orastavasta kaljusta, vähintään kampaan tarttuneitten hiusten synnyttämästä pelosta. Voin vakuuttaa, että kohdallani ei ole kyse sellaisesta. Minulla vain alkoi hattukausi. Aivan kuin vuosia sitten alkoi tupakaton kausi. Aika aikaa kutakin, sano kreivi. Siinä se sitten on, koko komeudessaan. Hattu. Camel Active. About 27 €. Alennettu hinta.


  Jos näette kuvan näköisen miehen Hyundain puikoissa, varokaa; siinä ajaa lippisukko!

  Ystäväni Ruikku ei eilen aikaillut onnittelujen suhteen! Hän oli soittanut klo. 00:15. Ajatteli, että ei muut, kele, ainakaan ennen ehdi onnittelemaan! En toki tuohon vastannut, en edes kuullut, äänettömällä kun luuri oli. Risto, vaikka ei pahemmin nörtteile, somessa lainkaan heilu, muistaa aina syntymäpäiväni. Luultavasti siksi, että hän on tasan kolme kuukautta nuorempi, s. 17. syyskuuta.
  En yöllä miehen puheluun vastannut, mutta hän soitti aamupäivällä uudestaan. Ja vielä kerran iltapäivällä. Iltapäivän soiton aihe oli, että Michael Monroe viettää myös synttäreitä, viisvitosia. Me siis juhlimme yhdessä. Tai ei yhdessä, vaan samaan aikaan. No, aika moni muukin on syntynyt 17. kesäkuuta, luulen. Luuloani vahvistaakseni menin googlettamaan. 17. kesäkuuta antoi mm. seuraavia selvennyksiä.

   Nimipäiviään viettävät:

  -suomalainen kalenteri: Urho
  -suomenruotsalainen kalenteri: Birger, Börje
  -ortodoksinen kalenteri: Sauri, Manuel, Manu, Sauli, Ismo
  -saamenkielinen kalenteri: Oaván, Birger
  - vanhemmissa kalentereissa: Botolf, Botolphus, Germund (suomenruotsalaisessa kalenterissa 1994 asti, Torborg, Volkmar, Welker

  17. kesäkuuta ovat syntyneet mm:

  -1239 – Edvard I, Englannin kuningas (k. 1307) 
  -1682 – Kaarle XII, Ruotsin kuningas (k. 1718)
  -1882 – Igor Stravinsky, venäläinen säveltäjä (Kevätuhri) (k. 1971)
  -1900 – Martin Bormann, saksalainen natsijohtaja (k. 1945)
  -1921 – Eeva Joenpelto, suomalainen kirjailija (Elämän rouva, rouva Glad) (k. 2004)
  -1948 – Alpo Suhonen, suomalainen jääkiekkoilija ja valmentaja
  -1980 – Venus Williams, yhdysvaltalainen tennispelaaja (olympiavoittaja)

  Että silleen. Tänään täyttää äitini Elina 95 vuotta. Sen tiedän, googlettamatta, että Paul McCartney juhlistaa samana päivänä 75-vuotista taivaltaan. Eikä minun enempää synttärisankareita tälle päivälle tarvitse tietääkään. Ei olisi tarvinnut tietää eilisellekään. Tulipahan katsottua. Huvit ne on kullakin.

  Tiistaina aamulla sörnäytetään Helsinkiin hakemaan Iiris. Sitten Anttolaan. Kovin viileää povataan jussiksi. Vaan kunhan ei sataisi. No, ilmat on, mitä on. Mennään mukana varusteiden avulla.
  Kesä on kulunut ripeästi. Kohta on jo heinäkuu, pian PoriJazz. Sen jälkeen alkaa kääntyä syksylle. Ja sienille. Jos hyvin käy. Kahtena edellisenä vuonna ollaan ensimmäiset kanttarellisoossit syöty juhannuksena, tai viime kesänä muutamaa päivää ennen. Nyt ei ole siitä puhettakaan. Mutta jospa heinäkuun alusta alkaisi metsään päästä.
  Sienisesongin aikaan ei sitten isompia projekteja ole aikeissa toteuttaa. Puitten tekoa kuitenkin. Sopivasti aamukasteen aikaan puusavottaan, iltapäivällä sieneen. Jos niitä nousee. Jos ei, saattaa klapi-, ja halkovaranto kasvaa suureksi. Eli kaksi puolta, vähintään, asioilla tuppaa olemaan.

  Sellasta näin pyhäaamuna. Eli hattukausi on aluillaan, Pelonsekaisin tunnoin mietin teryleenihousu-, nailonpaita-, ja villatakkikombinaation  ilmestymistä uniini. Rajansa kaikella!

torstai 15. kesäkuuta 2017

DIASPORA

  Hollolassa taas, tai paremminkin välillä. Ruohonleikkuuseen pääsin heti. Se oli odotettavissa. Postiloota oli tyhjennelty tuulikaappiin. Kaikki muuten ennallaan ja mallillaan. Havainto postilaatikon suhteen: mainos- ja ilmaisjakelupostin lisäksi ei ollut ainoatakaan "oikeaa postia". Ei kirjettä, ei korttia, ei laskua. Se on tätä päivää.

  Aikamoista "souta" oli Suomen poliittinen viikonloppu. Persut valitsivat uuden puheenjohtajiston, tämä ei kelvannut hallituskumppaneille. Siitä seurasi diaspora. Puolue repesi, ratkesi ja jakaantui. Hallitussopu löytyi, kaikki jatkuu totuttuja latuja.
  Näin maallikon mieleen nousee kysymys: Oliko koko juttu ollut ennakoitavissa, ennakoitu, tai peräti suunniteltu? Hallituksella on niin isot asiat kesken, että kaikki konstit on otettu käyttöön, jotta ne saataisiin maaliin. Siltä siis näyttää, että liki pari vuotta on tätä menoa kestettävä.

  Siellä täällä ammuskellaan, muuallakin kuin sotatantereilla, tornitalot roihuavat, autot ajelevat ihmismassaan. Trump sitä, Putin tätä, Sipilä niitä Orpo näitä, Halla-Aho minkä mitäkin, Elo tuon tuostakin, natsitervehdys noille, riemunilmaus näille, kyseenalaiset kytkökset tuolla, arvokysymys täällä. Sekin on tätä päivää.

  Eilinen oli aurinkoinen, vaan tuulinen ja viileähkö päivä. Kävin vajaan parituntisen uistelemassa. Pohosesta vyöryvissä vaahtopäissä, toppatakissa. Palasin myötätuulessa, toppatakissa. ilman saalista.
  Kuvankäsittelyohjelmilla voi tehdä kaikenlaista, eli kukaan taiteilija ei ollut eilen veneen kokassa, maalaustelineen, kankaan, siveltimen ja paletin kanssa ikuistamassa.


    Koska uistelurupeamani ovat pääsääntöisesti olleet sielun ja mielen lepuuttamista, ja Haneli vispaa hauen, kun sitä haluaa, vedin tietyt johtopäätökset. Niiden perusteella ostin tänään Tokmannilta hieman paremmin virvelöitiin sopivamman ja kevyemmän avokelasetin. Jospa sen kera innostuisin vispaamaan; se ei, toden totta, ole ollut ykkösajanviettettäni. Muistan minimalistiselta virvelöintiuraltani kaksi kohokohtaa:
  1. Sain synttärilahjaksi, (täytin joko 8 tai 9 v.) Abun umpikelan ja vavan, sekä muutaman uistimen. Saattoi olla Krokodiili, mikä siiman päässä ensiheitot suoritin Piskolan laiturilta. Ja kappas kummaa! Reilu kilon hauki iski, sain sen jopa uuvutettua ja kiskottua kalliolle. Muistelen, että tuo virveli siirtyi melko pian Hanelin hallintaan, tunnetuin seurauksin.

  2. 1990-luvun alussa Kevolla ollessamme lähdimme Hanelin kanssa salakalaan. Rikoimme lakia reilusti; kuljimme ulkopaikkakuntalaisilta rauhoitella puistoalueella, ja kalastimme ilman lupaa (ilman lupaa, miät emme sinne olisi edes saaneet, emme rahalla, emme viekkaudella, emmekä vääryydellä). Mutta kuitenkin jokivartta lompsimme jonkun kilometrin. Mepsin pikkulipoilla nakkelimme sopiviin suvantopaikoihin tai parahultaisia lepopaikkoja muodostavien kivien taakse. Saimme lukuisan joukon "tinttejä", painoltaan kilosta hieman alle kolmeen. Totuuden myötä Haneli sai niistä useimmat. Se oli mukavaa! Liekö laittomuus viehättänyt.
  Noita samoja kaloja enovainaani vaimo Tarja, hänkin jo edesmennyt, nakkeli pihamaalta jätesäkkiin vauhdilla "kaksi ilmassa, yksi kädessä", kun puistomestari Kyrö kaarsi jokiveneellä Kevonsuun vanhan mökin rantaan. Mutta se on toinen tarina se.

  Uusia kohokohtia ajatteli vielä tänä kesänä saada lisätyksi tuohon tynkälistaan.

  Samalla, kun ostin uuden virvelin, hankin joitain reissuvihkoon merkattuja puutteita. Reissuvihkon kyseessä oleva sivu näyttää seuraavalta:


  Ottakaa siitä sitten selevää! Ihan huviksenne. Minun on pakko. Kaikenlaista asiaa vihkoon kerttyy. Tietysti siitä puuttuvat elintarvikkeet, suurimmalta osin. Kuten tarkkaavaisimmat huomaavat, löytyy listasta mm. voi, mustapippuri, tonnikala ja sinappi. Mutta grillimakkraa tai ruisleipää ei vihkosta löydy, vaikka kuinka tarkkaan tiirailisi. Ja nyt on meneillään sivu 56. Laskin juuri. 
  Tiistaihin asti on aikaa puutteet haalia kokoon. Aikataulu ei tunnu ylipääsemättömältä. Sitten juhannuksen valmisteluun. Se sisältää tiistaina odottelua, keskiviikkona odottelua, torstaina odottelua, perjantaina juhannuskoivut portaanpieliin ja Elinan ysivitoston vietto ennen kokkoa, kokon aikana, ehkä kokon jälkeenkin. Tai ehkä ei, Elina saattaa väsähtää, samoin Iiris.
  Sitten onkin juhannus. Tarkastin sen juuri seinällä roikkuvasta Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:n lahjoittamasta Lokki-kalenterista. Lauantain kohdalla lukee: "24. Juha, Janne, Jani, Juhannuspäivä, Suomen lipun p., täysi kuuttomuus-merkki, ja vielä tärkein, KAIKKI JÄTEASEMAT SULJETTU". Tähän on luottaminen. 

  Kohta alkaa Emmerdale. Lopetan tähän. Laitan kuitenkin vielä "maalauksen" niittyleinikistä.

tiistai 13. kesäkuuta 2017

LEPOPÄIVÄ, TAAS

  Eilen iltapäivällä alkanut sade jatkuu, ennusteen mukaan koko päivän. Se tietää sitä, että halkoja ei hakata. Eikä muutakaan ulos sijoittuvaa askaretta suoriteta. Koska ei ole pakko. Vaan ollaan sisätiloissa. Vaikkapa kirjoitellen.

Unikon alku sateisessa aamussa.


  Hallitus hojeltui. Eihän perussuomalaisia olisi alun alkaeenkaan pitänyt mukaan ottaa. Mutta Soinin kanssa asiat kai sujuivat hallituskumppanien mielestä jollakin tapaa. Tosin Sipilän puheesta voi päätellä, että rimaa hipoen, joskus.
  Politiikasta ymmärtämättömänä ajattelen, että Soini teki pitkällä työllä persuista hallituskelpoisen, Halla-Aho adjutantteineen tiputtaa sen nopeasti taas marginaalipuolueeksi. Uskon, että viima tulee käymään niin jäsenistön, kuin äänestäjienkin keskuudessa. Fanaattiset jäävät, suvaitsemattomat hurraavat, Suomi jatkaa matkaansa. Eli karavaani kulkee. Mihin suuntaan kulkee, riippuu siitä, kuka navigaattoria hallitsee.
  Saa nähdä, joudutaanko uusiin vaaleihin. Ja jos, niin mitä niistä seuraa. Luultavasti uuden hallituksen kuitenkin saavat sorvattua, kristillisten ja ruotsalaisten avulla. Mutta täpärälle menee, 101-99, olen ymmärtänyt. Jos Sipilä onnistuu pyrkimyksissään, mitä se merkitsee? Ei mitään, mikään ei muutu. Jos uusiin eduskuntavaaleihin ajaudutaan, on tilanne toinen. Silloin saattaa jotakin muuttua. Riippuu tietysti äänestäjistä.
  Englannissa ovat samat ongelmat. May on kusessa uusien vaalien jälkeen. Brexit yllätätti näköjään kansalaiset housut kintuissa. Siihen ei aikanaan uskottu, äänestettiin, miten sattui. Nyt ollaan ihmeissään; kuinkas tässä näin kävi?!?!

  Tällä kirjoituksella ei liene vaikutusta Suomen politiikan arkipäivään, jos ei juhlaankaan. Siis muihin asioihin.

  Toissapäivänä ihmetelttin, kun rastaat äityivät pitämän infernaalista meteliä. Sanoin Hilpalle että  varisko meinaa pesiä uhata? Aloimme ällistelemään äänten suuntaan. Ei se ollut varis. Joku haukka oli takaa-ajon kohteena. Lensi niin kovaa mutkitellen puitten väleissä, etten ehtinyt tunnistaa. Käsi sydämellä: en olisi tunnistanut, vaikka olisi tovin aitan katolla istunut. Paitsi jos olisi ollut pössihavukka. Kana-, tai hiirihaukka se ei ollut, oli pienempi. Näinköhän petolintu oli tullut kotipupuja jahtaamaan? Puput olivat kuitenkin uhan noteeranneet; niitä ei enää sinä päivänä näkynyt kuin vilaukselta. Eikä paljon eilenkään. Tänä aamuna yksi, kai Martti, kyhjötti ilmaa tunnustelemassa, aamupalaa nauttimassa. Ruokaa riittää, metrin päässä kotiovelta.


  Maalaukset on sitten maalattu, haalarit poltettu. Nyt vedetään henkeä kuukausi. pari. Sitten on vuorossa kammarin lämpötaloushanke. Siitä muodostuu uusien haalarien tulikaste. Haalarien, mitkä lojuvat vielä karusta kohtalostaan onnellisen tietämättöminä  jonkun kaupan hyllyllä, riippuvat toisen liikkeen seinällä näytillä. Pitää varmaan varata ainakin yksi kokonainen päivä noin tärkeän ostoksen tekoon. Lisäksi toinen surffailuun verkossa. Tuleehan haalareista luultavasti monivuotinen kumppani. Pakko selvittää ennen ostopäätöstä uutuuksien ominaisuudet. Ties mitä riipputaskua, lenkkiä, polvisuojaa, henkilökortti-ikkunaa, heijastinosaa, niistä löytyy. Samoin on päätettävä, tuleeko kyseeseen avo-, vai umpihaalari. Kaiketi pysyn avomallissa; kesäsin työpukineelle enimmäkseen käyttöä on. Ja ilman henkilökorttia saaressa selviytyy, lakia, asetusta tai hyvää tapaa loukkaamatta.

  Hilppa, puutarhasta, kasvulavoista ja kasvimaasta vastaava yhdistetty puutarhuri, maanviljelysteknikko, sekä  maatyöläinen, on ehtinyt multaamaan perunan, harventelemaan ja jakamaan muita hyötykasveja.


                                          Salaatti näyttää olevan kohta jäniskypsää.


  Juhannukseksi ei oma pottu ehdi. Vaan eivät, viime kesän tapaan, kanttarellitkään. Toivottavasti parin viikon kuluttua alkaa satoa nousta. Sieniä kun sivuttiin: korvasieniä en ehtinyt? käydä laisinkaan etsimässä. Myöhässä ne kai olivat. Tuskin enää löytyy. Ei ainakaan tänään, sade siitä huolen pitää.

  Kun Hilppa tyhjensi ennen maalausta tuvan kaappeja, löytyi erään eräästä laatikosta unhoon jäänyt kirjekuori. Sen sisältö oli seuraava:



    Ylemmässä on ilmoitus siitä, että GARTENGESTALTUNG JAKOB SIMONS on pestannut minut palvelukseensa.
  Alempi on todistus sotilaskuljettajan tutkinnon suorittamisesta. Siihen sisältyy muutama arvostelu. Kohtaan "Auton rakenne" on näköjään merkattu maininta "tyydyttävä". Näinkin voidaan sanoa; auto oli nimittäin venäläinen Gaz.

  Aamu kääntyy päiväksi, sade jatkuu. Juuri sopivan tehokasta maatiassadetta; ei rankkaa, vaan hiljalleen maahan imeytyvää. Jatkan päivää sisäoloissa, eli tupajumina. Sa nähdä, missä vaiheessa ajattaa venevajaan jotain puuhailemaan.

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

KAALIKKO JA MUITA IHMEELLISYYKSIÄ

  Lepopäivä. Eilen tuli leikkimökin ulkomaalaus aloitettua, jatkettua ja lopetettua. Kulahti mokomassa seisemisen tuntia. Ensimmäinen kerros on aina työläämpää. Onneksi Hilppa rasvasi oven ja ikkunanpuitteet, samaten räystäslaudat. Tarkkuutta vaativat hommat sopivat paremmin naisimmeisille. Pääsääntöisesti.
  Tänään siis lepopäivä. Meinattiin eilen, että olisi lähdetty Hanelin kanssa Lietvedelle uistelemaan. Muuttui hovissa, kun illaksi on luvattu sadetta. Vaikka velj'-poijaan vene onkin puoliksi katettu, ei ole lystiä sateessa uistatella. Eikä sydänyön hämärässä sörnäytellä pariakymmentä kilsaa takaisin. Meinaan, että takuuvarmasti veneen tuulilasinpyyhin ei toimi.

  Hilppa katsoi äsken netistä tietoa parsakaalin kasvatuksesta.
  "Ne kannattaa suojata harsolla kaalikoilta", sanoi rouva tablettiaan tutkien.
  Minä puolikorvalla kuunnelen: "Mikä ne on, ne kaalikot?"
  "Mitkä ihmeen kaalikot?", nauroi Hilppa.
  Samalla tajusin, että kuullun ymmärtämisessäni on parantamisen varaa. Moka on verrattavissa siihen, kun serkkuni Susanna vuosia sitten ratkaisi lehden ristikkoa. Siinä oli kuva mustalaisleiristä. Kuvasta lähtevä sana muodostui seuraavaksi: Mustalaiskaveripiiri. Susanna, päätään raapien, kysymään siskoltaan Johannalta:
  "Mitä kummaa tarkoittaa musta laiska veripiiri?" Tässähän oli kyse nähdyn ymmärtämisen puutteellisuudesta.
  Vaan ei Johanna ollut sisartaan kummenpi. Kun luki jotain juttua puuhakkeesta, kysyi hän puolestaan Suskulta:
  "Onko puuhake jotain lapsille tarkoitettua toimintaa?" Nyt saattoi Johannan vuosien Australiassa asumisella olla osuutta erheeseen.

Joopa joo, kuvassa kaalikko, paremmin asiaa ymmärtävien mielestä kaalikoi.


  Hilppa lähti parsakaaliviljelmää ihmettelemään. Kohta hän tuli ilmoittamaan, että ylös tulevan kasteluletkun liitos oli irronnut. Minä katsomaan. Kyllä, putkiklemmari oli jäänyt kai kiristämättä tappiin. Ei kun työkalut vajasta, liitos kuntoon. Näin lepopäivänäkään ei saariolosuhteissa olla vapaita äkillisistä hätätöistä. Mm. putkimiehen hommista.

  Viikon verran ollaan maalailtu. Joku asiaa tietämätön olisi saattanut maalailla piruja seinille suunnitelmistamme kuultuaan, mutta ilman ylikäymättömiä vaikeuksi kaikki sujui.
  Huomenna malaa Hilppa leikkimökin sisäseinät ja -lattian. Hän kun mahtuu paremmin pienessä tilassa kääntyilemään. Ja minä vältyn lyömästä päätäni kurkihirteen, kattoon yleensä. Hilppa saatta kaalinsa kerran jos toisenkin satuttaa.
  Minä värjään uuni naamapuolen. Täytyy suojata paikat kunnolla; maali on mustaa. Kun nuo maalaukset tulevat tehdyiksi, lähtee ainakin 15 vuotta palvellut haalari saunan uuniin. Vaikka oikeutta tehden se pitäisi pestä ja laittaa kehyksiin. Niin monessa on vaatekappale ehtinyt olla mukana. Vaan kun taideteos vaatisi arvoisensa esittelytilan, jääköön tekemättä.


  Torstain asti on tarkoitus saaressa oleskella. Hollolassa muutama päivä, takaisin tiistaina tai keskiviikkona. Iiris tulee kanssamme, Anna ja Joni torstaina. Sitten onkin juhannus. Aattona mennään perinteisesti Tainan Hanelin luo kokolle. Samalla juhlistetaan, muutama päivä myöhässä, äidin 95-vuotista taivalta. Sattuu siihen saumaan sopivasti, kun läheisiä on lauma paikalla.

  Meidän pupukatraamme voi mainiosta. Kuuliljapuskasta hätistelin eilen yhden, lienee ollut Väinö, pois. Valinnan varaa ja runsautta ruokavaliossa on. Mahtaa pupuista tulla vankkoja jäniksiä.
  Eilen huomasin myös ilo-, tai suruasian, kuinka päin sitä nyt ajattelekaan. Oltiin nimittäin siinä uskossa, että viiden lapsen pesueesta on enää kolme jäljellä. Mutta kun kolme oli kaivon vieressä puputtamassa ruohoa, äkkäsin yhden korvaparin sojottavan esiin puna-ailakkikedosta! Eli saattaa hyvinkin olla, että kaikki viisi ovat hengissä. Mutta eivät ole esittäytyneet. Tuo neljäs kyllä olemassaolonsa paljasti, mutta ei vielä tehty sinunkauppoja. En siten tiedä hänen nimeään. Ja viides saattaa olla luonteeltaan introvertti anakoreetti, joten voi olla omissa oloissaan, käydä vain öisin verottamassa porkkanan naatteja.
  Tosiasiassa pupun nro. 4:n nimi paljastuu vasta juhannusviikolla; Iiriksen avustuksella nimet Martille, Maijalle ja Väinöllekin on saatu selvitettyä.

Kuvassa Maija kotiovellaan. Kuistin alla puput tuntuvat majailevan.


  Eilen otin illan suussa kuvan "puikkonoukasta". Siitä tuli, ilman mitään suodattimia tai isompia käsittelyjä tälläinen:


  Olen ennenkin huomannut, että kun nappaa pidemmällä putkella mökkirannasta kuvan järvelle päin, on vesi vihertävää. Johtuneeko valaistuksesta. Mutta tiedoksi: ei Saimaan vesi ole oikeasti tuon väristä. Onneksi. Menisi fraasi "Sinisestä Saimaasta" uusiksi. Vaikka ei tuo ruma ole vihreänäkään.

  Kahvit juuri hörpättiin. Hilppa askaroi hyötykasviviljemillä. Sadetta odotellaan. Illemmalla saunotaan. Ja ohi mentäessä leikkimökin kuosia ihaillaan.

perjantai 9. kesäkuuta 2017

TAPAAMINEN JA KAAPPIEN UUMENISTA

  Eilen oltiin Mikkelissä, huomenna ollaan kans. Ja tänään myös. Sillä Anttola itsenäisyyden ajat ovat hamassa menneisyydessä. Mutta eilen oltiin Mikkelin keskustassa. Käytiin kaupassa muutamassa. Ja Minnan torikahvilassa.
  Olin saanut jo toista vuotta sitten Vuorisen Mortilta nuoruusvuosien kaverini Järvisen Maken yhteystiedot. Monet kerrat oli ollut mielessä hänelle soittaa, mutta aina se oli jäänyt. Keskiviikkona asia taas muistui mieleen, tartuin luuriin ja soitin. Sain Maken kiinni. Hän kertoi olevansa eläkkeellä, eikä ihmeempää kiirettä tiedossa, joten sovimme tapaamisen torille.
  Niin sitten tavattiin. Rapiat 50 vuotta ehti välissä hurahtaa. Kuvassa kolme vanhaa Mikkelin rockin alkuaikojen persoonaa, oikealta Make, Mortti ja allekirjoittanut. Kuva by Minna.


  Kahta heistä voi sanoa soittajaksi, yksi on rytmitajunsa ja sujuvan oppimiskykynsä turvin hetken pikku-Höfnerin kaulaa hyväellyt.
  Siinä vaihdettiin kuulumisia. Tai ei se sitä ollut, vaan käytiin pikaisesti läpi 50:n vuoden historia. Make kertoi vuosien tauon jälkeen palanneensa musiikin pariin, mm. jatsin ja Big Bandin merkeissä.
  Vähän kelattiin vanhoja. Palautin mieliin tapahtuman, mitä oli vastikään muistellut: Oli kai vuosi 1966. Olimme käymässä Maken kotona, Kalervon Lassi, Räihän Ruikku ja minä. Make laittoi levylautaselle virtuoosimaisen jazzrumpalin Gene Krupan levyn sanoen: "Kuunnelkaa, on aika kova rumpali". Musiikki alkoi kaikua, me huuli pöyreenä, että onpa melkonen jätkä kapuloissa! Kunnes Lassi, rumpalimiehenä, no ainakin -poikana, alkoi ihmetellä. Paljastui, että Make oli laittanut platan pyörimään 45 kierroksen nopeudella 33 ⅓ kierroksen sijaan, eli LP:n singlenopeudella. Kun totuus selvisi, pyöriskelimme lattialla tovin mahojamme naurusta pidellen.
  Tunnin verran siinä poristiin, sitten erottiin sillä mielin, että viimeistään ensi kesänä taas (taas ja taas!) tavataan.

  Kauppareisulta palattuamme nosteltiin tavaroita paikoilleen tupaan. Minä kiinnittelin seinille, mitä ylemmältä taholta määrättiin, ylempi taho täytti kaappeja astioilla sun muilla niihin kuuluvilla kapistuksilla. Hyllyjä tyhjennettäessä oli löytynyt tällaisiakin "aarteita":


  Samaten tämä venäjänkielisellä tekstillä varustettu sokeriannos. Mistä lie tuokin kaappiin eksynyt.


  Ei noita juttuja hävittää kannata. Sen sijaan aika paljon joutavaa kaapeista kyllä löytyi. Tuli samalla, maalailun kustannuksella, setvittyä nuo paikat. Nyt tietää, mitä missäkin on, mistä löytyy. Tietää, niin kauan, kuin muistaa.
  Minä ajelin pitkäksi venähtäneen nurmikon päivän päätteeksi. Tälle päivälle on luvassa sadetta, joten hetki ruohon leikkaamiseen oli mitä sopivin. Kun leikkuri päristen rannasta päin pihalle sörnäytin, ilmeni, että pupusisarukset Martti, Maija ja Väinö olivat kaikki kolme kukkapenkeissä aiheuttamassa itselleen mielihyvää, meille mieliharmia. Melkoista kyytiä vilistivät puput talon taakse. Jopa tavallisesti melko juro Marttikin. Ei tasausoperaatio heidän mielenrauhaansa pahemmin häirinnyt, sillä kun olin leikkurin venevajaan palauttanut, oli ainakin kaksi heistä jo nurmikolla ihmettelemässä, että mihinkäs se  eväs on kadonnut.

  Tänään kai "sisustellaan" tupaa, otetaan löysästi. Lukemattomia kirjojakin on lukemattomia. Huomenna pitänee, lopultakin, maalata leikkimökkiä. Polttopuun teko odottelee, jos tuntuu seinät päälle kaatuvan. Vesomistakin on.

  Torstaina lähdetään käymään kotona. Paluu on hieman epävarma. Tai ei tietenkään ole epävarma, paluu. Mutta sen ajankohta on. Riippuu muutamasta seikasta. Mutta takaisin tullaan! Luultavasti kokoonpanoon kuuluvat myös Iiris ja Elina. Äiti menee Piskolaan, Iiris tietysti tulee tänne. Tytön päiväkoti menee kiinni 19 päivä, joten Tiilikaiset tarvitsevat kaitsemisapua. Anna ja Joni ovat ilmeisesti tulossa saareen juhannukseksi, joten kyllä Iiris muutaman päivän meidän kanssamme viihtyy. Viihtysi varmasti pidempäänkin, mutta vanhemmat eivät ehkä raatsi olla erossa kovin montaa päivää.
  Reilun viikon kuluttua Elina täyttää 95 vuotta. Jospa pientä juhlallisuutta järjestettäisiin juhannuksena. Pitää Tainan ja Hanelin kanssa asiasta keskustella.

  Nyt täytyy laittaa kahvit tulemaan. Ei ollut näköjään keväällä minulta poistettu halki mennyt ja kuollut takahammas kahvihammas, koska ilmiselvää kolotusta tuntuu. Vaan ei hätää, se korjaantuu tuokion kuluttua.