VIETETTYÄ AIKAA

  Eilisen lumi,- räntä, ja vesisateen jälkeen tämä aamu valkeni tuulisena, -1 astetta mittarissa, raput niin liukkaina, että kusireisulle piti mennä peukalo keskellä kämmentä, vai mieten se oli?
  Eilen tosiaan sateli märkää lunta, illemmalla vettä, niin että lähes tupapäivä siitä muodostui.

Eilisaamuna oli navetanmuuri lumen koristelema.

Tietysti pakolliset hommat tuli tehtyä. Minä kävin myös aamupuoleen dallaamassa Aittalahenselällä pienen lenkin. Harmaata oli, ei tarvitse kuvaa mustavalkeaksi käsitellä.

  Kävin samalla tarkastamassa Pöytäniemessä juhannuskokkotilanteen. Ei voi Mäkitien Jukkaa saamattomaksi viimehetken sauhuajaksi parhaalla tahdollakaan nimittää, sillä tuolle vuosikymmeninä traditioksi muodostullee kokkokalliolle oli jo roudattu ensi juhannuksen tarpeet!

  Muuten eilispäivä kului lueskellen, paria tallenetta katsellen. Nyt te kysytte, että kuinka saaressa olo eroaa kotoa olosta? Mitä siihen vastaisin, kysyjälle kertoisin? No, eroaa se: Täällä ei tarvitse hakea lehteä postilaatikosta, mennä suihkuun, eikä lähteä Lidliin.

  Vakavasti puhuen on täällä oleminen omaa luokkaansa jo siksi, että on täällä. Se tunne, kun aamutarpeileen tarpoo pihavalon loistessa eilisen sateen jäljiltä vielä pehmeää polkua pitkin, tai kun virittelee uuneihin tulta, tai kun kantaa saunavedet valmiiksi, täyttää kiukaan ja padan tulipesät "napsausta vaille", kiikuttaa rantapolkua pitkin avannolta paria hinkkiä talousvettä, tai kun ihan muuten vaan seisahtuu aistimaan hiljaisuutta, jota ei vielä riko, tai paremminkin mausta, edes lintujen ääntely, on siinä kaikessa jäljittelemätön fiiliksensä. Q.E.D.

  Eilen juttelin Pesosen Heikin kansaa soran tuomisesta saunarannalle. Heguli kysyi: "paljonko on jääätä?" 

  "Reilut 35 senttiä, vesiavannon kohdalla", vastasin. 

  "Hetkonen", tuumasi mies, tuhisi aikansa, jatkoi, "siinä ja siinä, pitää kuitenkin muutamasta paikasta matkan varrelta vielä mitata".

  Heikki paljasti minulle kaavan,millä oli asiaa ynnäillyt: Rautajään vahvuus sentteinä potenssiin kaksi kertaa neljä. Eli 35*35*4=4900 kg. Hän muisteli, että Hanelin traktori kärryineen painaa siinä 3000 kiloa, sorakuorma parisen tonnia. 

  Päätimme, että mittaan jään vahvuuden muutamasta kohtaa. Jos se on vähintään samanlaista, voidaan sorahomma tehdä parin viikon kuluttua, seuraavalla reissullamme.  Ja vajailla lavallisilla; se ja sama, ajaako tuon puolen kilsan matkan kahdesti, vai neljästi.

 Mihin tuossa soraurakassa sitten Hegulia tarvitaan? Kun sorakauppias toimittaa tavaran rantaan, Haneli kuskaa yli. No, Hegulia tarvitaan tietysti lastaamaan "mehumaijallaan" sora lavalle. Ei niin, että minulla mitään lapiohommoa vastaan olisi, mutta....

  Kello on kuusi. Minä viritän nyt tulet leivinuuiin. laitan kahvit porisemaan.

  Uuni loimottaa, 1. kahvit juotu, rouva nukkuu vielä, ensimmäiset uutiset alkoivat. Trump on kuulemma ollut vallassa kuukauden. Vasta! Tuntuu, että mies on mokaillut jo ainakin yhden virkakauden normaaliannoksen verran.

  Nyt jatkuvat Avokkaan uutiset. Kunhan uuni on valmis, tulee se saamaan sisuksiinsa hevospaistin. Kävi näet niin, että Haneli oli, omassa sanassaan, sekaantunut polleen. Ei tietysti siinä mielessä, kuin te hävittömät ajattelitte. Käsittääkseni Hanelilla ja muutamalla hänen kaverillaan on tapana hankkia lopetettavaksi tuomittuja hevosia. Ollaan ennenkin jotain maistiaisia saatu. Kerran savustettunakin. Hyvää on ollut. Jos polleja kasvatettaisiin syötäviksi, saattaisi kantani olla toinen, näin ollen syön ilman isompia kolkutuksia.

  Tänään on myös saunapäivä. Varmasti jokinlainen lenkki jäällä kävellään. Tuulista kyllä on, mutta näyttäisi hiipuvan. Ilma alkaa kylmetä, tänään on pilvistä, huomenna saattaa arskakin paistella.

  Oltiin ajateltu, että kerran käydään kylillä kaupassa. Nyt näyttää, että pärjätään näin. Kiitos Hanelin pollepaistin. Pehmeä leipä saattaa loppua, mutta näkkäriä on. 

  Ei toki pitkä matka, ei ajallisesti, eikä kilsoissa, olisi jäätietä kaupaan usmuuttaa, mutta ei hirveästi innosta. En ainakaan siinä suhteessa ole tullut isä-Erkki-vainaaseen; hän kun ennen muinoin kesäisin kävi joka päivä kylillä (venellä yli, 25 km sivuunsa autolla). Jos ei muuten, niin Ilta-Sanomat ostamassa. Ja tuttujen kanssa rupattelemassa, seuramies kun oli. Minä en ole. Seuramies. Enkä Iltis-fanaatikko. 

  Kello kolkuttelee seitsemää. Hilppa alkaa vääntäytyä pystyasentoon. Minä suoriudun aamun toiseksi tärkeimmille kahveille. Menee se aika näinkin.

PALUU

  Lähes neljän kuukauden tauon jälkeen sitten eilen palattiin Avokkaaseen. Jäitä pitkin sörnäytettiin Haneliile, jätettiin Elina, otettiin ahkio ja pulkka kyytiin, jatkettiin Reis'salmen yli Piekälän puolelle, siitä Potinlahteen. Sulan veden aikaanan tuo olisi ollut yli 20 kilsan taival, nyt alle 5. Ei kuitenkaan ajettu Avokkaan puolelle; sama oli vetää tavarat perässään, kun auton joka tapauksessa olisin tuonut takaisin. Eikä tuo ole matka, eikä mikään.
  Tuvassa oli 12 astetta, kun ovi avattiin. Tulet uuneihin, pattereita avuksi, niin illalla oli jo juvalaisiin makkuulämmä, 19 tikriisiä.

  Muuten oli, ja on, kaikki mallillaan, mutta täällä huilannut läppäri oli ottant nokkiinsa pitkästä yksinolosta. Se ei suostu menemään internettiin, vaikka reitittimen tunnistaakin. Ei uudella, eikä entisellä reitittimellä. Ei wifin avulla, ei eternity-kaapelilla. Vianmäätitys ilmoittaa, ettei wlanille ole kelvollista IP-määritystä. Selvä, nostin kädet pystyyn, peuhaan puhelimen ja tabletin kanssa.
  Kuvien tallentaminen, käsittely, jako vaan on hieman hankalampaa, aikaa vievämpää. Sen kanssa tulee kuitenkin toimeen; ei ihan maata kaatava kiire ole, ei aikataulut esteenä, ei kalenteri jatkuvasti patistelemassa.

  Aamulla laiton tuvan uuni jo kuudelta lämpiämään.

Nyt on syöty possua ja juureksia a la Hilppa. Rouva on lämpimän uuni kyljessä sohvalla huilaamassa. minä tabletilla kirjoittamassa.

  Tällä kohtaa tuli tauko! Kaimaani Eerikäinen vastasi fb:ssa ilmoittamaani avunpyyntöön. Hän kysyi ensin käyttöjärjestelmää. Kun kerroin sen olevan Windows 10, jatkoi Pertti, että sammuta kone painaen samalla "Shift-näppäintä". Sen tein, avasin koneen. Ja sehän toimi!!! Windows-tili oli samalla mennyt vinksalleen, piti korjata. mutta kaikki pelaa!!!! On se täys' seppä, tuo kaimaani!
  Nyt siis siirryin kirjoittamaan läppärillä. Hidas on masiina kyllä. Luulen, että se etsii hiki päässä päivityksiä pitkän tauon jälkeen, niitä jauhaa.

  Mutta mihin jäinkään? Joo, aamulla dallattiin saaren ympäri. Oli siellä pilkkimiehet autollakin pyörineet. Ja luonto oli tehyt jäätaidetta kallion kupeeseen.

  Yhden linnupöntön väsäsin malliksi ennen ruokaa. Se on joillekin tiasille, siepolle, muille snadeille siivekkäille kohdennettua vuokratutantoa. Vuosivuokra tulee olemaan mielihyvän tekijälle, toivottavasti asukille myös. Muita malleja on tarkoitus vielä tehdä, isommille siipoveikoille. Ja lisää noita pienempiä. Kaikissa mennään samalla vuokralla. 

  Koska tuossa hengen puhaltamisessa läppäriin kului kaikkine seurannaisineen tovi, on jo kahviaika. Ainakin se tuoksuu nokkaan, kiitos Hilpan. Sitten pitää mennä kantamaan saunavedet, valmistelemaan kylpy muutenkin. Joten jätän läppärin naarailemaan päivitysrintamalla, lopetan tähän. Lisää myöhemmin.

PAKOON PÖPÖJA, osa II

  Aamulla kirjoittelin harmistuneessa mielentilassa blogin. Harmistuneen mielentilan syy selviää kirjoituksesta, ei siitä sen enempää. Paitsi, ettei yhtään harmillista "jakoa" ole toimintalokissa tänään ollut. Siis se siitä.
  Syy, miksi taas kirjoitan, on, että aamun harmistuneessa mielentilassa jäi asioita kirjoittamatta. Toinen syy pillee siinä, että Hilppa taas uppoutui Voice of Finlandin maailmaan, eikä John Verdonin "Painajaisuni" tuntunut ottavan tulta alleen, niin hyvä kirjailija, kuin Verdon onkin, ja niin hyvä kirja, kuin "Painajaisuni" onkin. Joten  duumasta toimeen, sanoi Tšukotkan entinen senaattori, kun lähti takaisin hylkeen pyyntiin ja turkistarhaajaksi.

  Eilen käytiin El Torossa syömässä kuulut pippuripihvit. Eivät olleet onnistuneet pilaamaan tavaramerkkiään, Torolaiset. Yhtä maukas oli, kuin ennen muinoin. Asiaan vihkiytymättömille, eli ripauksesta sivistystä paitsi jääneille valistettakoon, että El Toron pippuripihvi on yksinkertaisuudessaan valurautapanulla runsaassa kermaisessa pippurikastikeessa tarjoiltava härän sisäfileepihvi ja kaksi kookasta uuniperunaa. Pihvin koon (150 tai 200 grammaa) ja kypsyysasteen voi asiaks valita mielihalunsa mukaan.

Hyvää oli, mutta ei jokapäiväistä, ei edes jokakuukautista ruokaa minulle. Riittää, kun muutaman vuoden välein käy tarkastamassa laadun. Päälle hörpittiin espressot. Rauhallista oli ravintolassa viiden ja kuuden välillä ruokailla; taisi vain parissa muussa pöydässä olla väkeä. Istumapaikkansakin sai itse valita mieleisekseen.

  Sitten Kino Iirikseen katsomaan "Moonlight". Karu kasvutarina miamilaisen pojan itsensä etsimisestä, perheestä ja rakkaudesta. Hyvä leffa. Karussa maailmassa elämä johdattaa karulle uralle, mutta inhimillisyys on kuitenkin läsnä käsinkosketeltavasti.

  Elokuvista kotiin syynäämään fb:n toimintalokia (kaksi luvatonta jakoa, roskapostiksi ja boikottiin). Sen jälkeen espressokeitin porisemaan, Emmerdalet tallenteelta, kirjan kanssa sänkyyn, unta kuulaan.

  Aamun voittekin lukea aamuisesta kertomuksesta.

  Pallomme kuulumisista sen verran, että Pohjois-Korea ammuskelee fallistisia ohjuksia, ja maan leppoisan johtajan Kim Jong-unin velipuoli Kim Jong-nam murhataan Malesiassa lentokentällä. Näillä tapahtumilla lienee se yhtymäkohta, että molempiin tekoihin on käsky annettu Kim Jong-unin suulla. Tai eihän sitä varmaksi tiedä, ainakaan jälkimmäistä.

  Tuoreempia uutisia ovat: Puolustusselonteon mukaan Suomen pitäisi nostaa sodan ajan joukkojen määrää 280 000 mieheen ja naiseen.
  Ja: Aki Kaurismäki kertoo aikovansa lopettaa uransa.

  Ensimmäiseen sanon, että sota-asiat ovat minulle niin epämiellyttäviä, ja olen niistä niin tietämätön, etten sano mitään.
  Toiseen sanon, että Kaurismäellä on oikeus tehdä niin, jos siltä tuntuu, sitä haluaa, mutta suomalainen elokuva, elokuva ylipäätään, menettää mestarin, jolla varmasti olisi vielä ollut paljon sanottavaa.

  Nyt taitaa olla aika lopettaa. Täytyy vielä pähkäillä, mitä kaikkea on syytä aamulla ottaan mukaan Avokkaaseen. Eikä ole syytä juurikaan seuloa vietäviä; autolla pääsee rantaan.

PAKOON PÖPÖJÄ

  Huomenna lähdetään Anttolaan! Liki neljän kuukauden tauko tuli. Jo on aikakin! Päästä "pöpöjö" pakoon. Vaikka eivät ne perkeleet tietystikkään tänne maalikyliin jää, seuraavat mukana, kelvottomat.

  Kuten olette huomanneet, joku saatanan taho vi***lee minulle ja Railille. Lähettelee tykkäyksiä, joista ei olla tykätty. Kaikki juontaa (ilmeisesti) vuoden alussa esiintyneeseen "pöpöön". Se sai (ilmeisesti) alkunsa, kun vahingossa, epähuomiossa, unenpöpperössä, hölmöyksissäni, kokeneelle surffailijalle anteeksiantamattomasti menin klikkaamaan erään kaverini jakaman linkin auki. Fb-tuen avulla sen ongelman sain selätettyä.
  Nyt ei käsittääkseni "pöpöä" ole. Minä estän asiattomat sivustot, aina kun niitä huomaan. Ja merkkaan ne roskapostiksi. Raili tekee niin myös. En näe etusivullani lainkaan itse noita "tykkäyksiä", mutta toimintalokin kautta pääsen niihin käsiksi.
  Kuten eilen seinälläni kerroin ja jaoin tuen lähettämän viestin, kannattaa ilmoittaa tukeen, jos noita "tykkäyksiä" vielä teille ilmaantuu. Ja muistakaa olla mitään vähänkin epäilyttävää klikkailetatta millään foorumilla. Poistakaa ne sumeilematta. Niin minä ainakin tulen täst'edes tekemään.

  Niin paljon tuo asiaton fb-juttu mieltäni kaivelee, että en tänä aamuna toennut edes lenkille. Ei, ei, menin heti koneelle katsomaan, mistä mukavasta olin taas yön aikana mennyt "tykkäämään". No, ei ollut ilmaantunut ainoaakaan. Jospa nuo basillitkin tarvitsevat yöunta.
  Sitäkö tässä nyt haetaan, että halutaan minun lihovan lösöksi, muodottomaksi möhkäleeksi, rapakuntoiseksi sisäolennoksi? Onko jollain taholla tuollainen päämäärä, kun  kun mieltäni noin järkytetään, pahoitetaan?
  Oikeasti mietin eilen, että lopettaisinko koko fp-tilini, siivoaisinko profiilini roskikseen. Jätin kuitenkin vielä tekemättä. Katsotaan, miten asiat etenevät. Mutta jos ei tolkkua tule, ei maailmani häränpyllyä heitä, ei taivas niskaani putoa, vaikka pois tuosta oravanpyörästä hyppäisin. Kahellaan, sano.

  Mutta huomenna lähdetään Avokkaaseen. Elina lähtee mukana Taina ja Hanelin huusholliin siksi ajaksi, kun me Etelä-Luonterilla ollaan.
  Sen verran olen kuutioinut tulevia tekemisiä, että ainakin muutaman linnupöntön aioin duunailla ja rekisteröidä. Pitäähän talkoisiin osallistua. Silloin, kun ollaan hyvällä ja asialla, ja vaikka talkookaljat joutuu itse ostamaan.
  Näillä näkymin myös soraan päästään roudaamaan saunarantaan. Jäät ovat sen verran paksuja. Vaikka ei siinä minulla paljon hommaa ole; levitän suodatinkankaan laiturin molemmin puolin rantaviivasta järvelle päin. Sitten Haneli kippaa kuorman soraa molemmille mestoille ja tasaa läjät takalevyllä. Luultavasti Heikki "Heguli" on mukana, koska hän lastaa Potinlahteen tilatun soran traktorin lavalle. Minun tehtäväni tärkein osa on käydä hakemassa talkookaljat. Tai ei ne varsinaiset talkoot ole. Vaikkakin meillä on Hanelin kanssa ystävyys-, avunanto-, ja yhteistyösopimus, eli bilateraalinen jeesauspykälä voimassa; toista autetaan, kun siihen on tarve. Pitkällä juoksulla saattavat mennä melko tasan, jeesaukset. Ei sillä tosin isompaa väliä ole, vaikka eivät menisikään. Hegulille maksettava korvaus tullee olemaan minimaalinen, jollei sitäkin pienempi. Nojaan lausunnossani aiempiin kokemuksiin.
  Kymmenkunta vuotta sitten ensimmäisen sorat rannalle ajettiin, ihan kasettikuorma sitä oli. Silloin oli aika reilusti lunta, ja rantaviivalle tuli levitettyä liian vähän soraa. Vuosien saatossa ovat aallot, niin luonnon, kuin ohi ajavien veneidenkin, vieneet liian ohuen sorakerroksen pois, ja suodatinkangas on neliökaupalla näkyvissä. Muuten homma onnistui ihan hyvin. Eivät kasva kaislat ja muut vesikasvit uima-alueella, ja on lasten, kuin aikuistenkin, mukavampi kahlailla soralla, kuin mutapohjalla.
 
  Kävin välillä fb:n toimintalokissa. Vielä olivat olleet yöunilla, tihulaiset. Ei näkynyt yhtään jakoa. Jospa alkaisivat toimenpiteet purra.
 

Lopuksi tunnelmiani vastaava kuva, mikä ei kuitenkaan ole ydinpommin aiheuttama, vaan ihan tavallinen aamupilvi pääsiäisenä 2014.

 

RIISTANALAISTA RUOKAA

  Eilen syötiin herkkuateria: Hanelilta saatua peuran ulkofilettä. Riistahan on kaikkein ekologisinta lihaa. Eettiseltä kannalta saa itse kukin arvioida sen kestävyyden. Oma ajatukseni on, että ei metsästämisessä mitään väärää ole, kunhan se tehdään lakien, asetusten  ja hyvien tapojen mukaan, myös isolla roiskauksella maalaisjärkeä maustettuna. Mielipiteet metsästyksestä ovat kuitenkin riistanalaisia, aiheuttavat ristiriistaisia tunteita. Niin, tai näin, helevetin hyvvää oli peuranpihvi. Uunijuuresloehen ja puolukkasurvoksen kera, iliman muuta.

  Tänä aamuna en ihan aamulenkille pääse. 8:15 on labra-aika verikokeisiin. Siksi nyt kirjoittelen, vatsa puuroa pyytäen, pää kahvia kiljuen. Vaan ilman on oltava. Lasillisen vettä sai aamutuimaan tempaista. Tiedän, että tuossa ennen yhdeksää on korvike maullaan!

  Tuumattiin rouvan kanssa, että keskiviikkona mennään El Toroon tempasemaan herkulliset pippuripihvit. Hilppa kun sai lähtiäisiksi kokoliaan lahjakortin kyseiseen paikka. Siitä on joku vuosi, kun viimeeksi olen Torossa ruokailemassa käynyt. Toivottavasti taso on ennallaan.
  Perään mennään Kino-Iirikseen katsomaan leffa "Moonlight". Kovin on palkittu ja kehuttu. Eli varmaan katsomisen väärtti.

  Pakkaset meni sitten menojaan. Viikko oli oikein talvista. Siinä mielessä hyvä, että jäät vahvoivat. Anttolassa lienee ainakin 40 senttiä paksuus. On toiveita, että pienellä traktorilla saadaan pari kuormaa soraa saunarantaan kuskattua. Pitää Hanelin kanssa pitää palaveria. Ja Heikin kanssa myös.
  Perjantaina aamutuimaan sinne lähdetään, Anttolaan. Sellaista nollan kahta puolen olevaa ilmaa näkyy kymmenen päivän ennuste povailevan. Sopii meille.

  Ei tarvita tänä talvena lumikenkiä saareen menoon. Jäällä ei paljoa lunta ole, ei toki maallakaan. Tulee luultavasti ensimmäinen talvi vuoden 1995 jälkeen, kun en lumikenkiä jalkaani laita. Aina olen ainakin muutaman kerran päässyt kokeilemaan. Viime talvena oli pari viikkoa helmikuussa Hollolassa sen verran lunta, että Messilän golfkentän reunamilla saattoi tallustaa. Voihan olla, että vielä tänä talvenakin lunta pukkaa, mutta epätodennäköistä on. Ainakaan lähitulevaiuuden ennuste ei sellaista lupaile. En kuitenkaan aio tuon harrastuksen vuoksi pohjoisempaan Suomeen ajella olosuhteita hakemaan. Ollaan talvi ilman, niin vuoden kuluttua maistuu homma entistä makeammalta.

  Viikon verran on tarkoitus Avokkaassa viettää. Torstaina ip. takaisin. Jos vaikka tuollaisia auringonlaskuja näkisi.

Tuskin kuitenkaan alla olevan kaltainen lumivalli on vastassa.

  Perjantaina, 24.2.  minulla on sitten suma Salpakankaan Terveysasemalla: lääkäriaika klo. 10:00, ja suuhygienisti (hammaskiven poisto) klo. 10:45. Kasotaan, saadaanko äijä ja sen suu kuntoon. Vaikka ei kunnossa isompaa vikaa ole, ei suussakaan. Toivotaan, ettei lääkäritohtori sellaista löydä. Tai jos löytää, niin löytää myös konstit sen korjaamiseen.

  Uutiset uutisoivat, kahvinhimo on lähes kestämätön, minä kirjoitan. Onneksi Hilpalla on solidaarisuutta; ei ole kömpinyt yläkertaan itselleen aamupalaa rakentelemaan. Porisevan kahvin tuoksu saattaisi työntää minut hulluuden partaalle.
  Kumma vaikutus on tiedolla ihmiseen. Nyt, kun tiedän, että en saa kahvia juoda, on tuska käsin kosketeltava. Kun taas normaaliaamuina lähden purkillinen Benecolia ja lasillinen mehua vatsassa aamulenkille, ei kahvi tule edes mieleen. Tottumiskysymys.
  Mitä opimme tästä? Ehkä sen, että ihminen on niin rakennettu eläin, että kiellot saavat sen asettumaan automaattisesti niitä vastaan. Kuten mm. kieltolaki osoitti.
  No, tämän väliaikaisen parin tunnin kahvilakon kestän, pakon edessä, hyvässä tarkoituksessa. Mutta jos aamukahvi, päivän tärkein virvoke, kokonaan minulta kiellettäisiin, täytyisi varmaan köyttä alkaa rasvailemaan. Tai mene tiedä; ihminen on myös oppivainen eläin.

  Kohta on aika. Aika kohti Terveysasemaa lähteä. Ja reilun tunnin kuluttua soivat sielun kellot!

TV-VIIKONLOPPU

  Mistä tietää, että tv-kanavien tarjonta on ylisummaan ihan sanonko mistä? No siitä, että "Tanssii tähtien kanssa" ja "Voice of Finland" alkavat tuntua minusta ihan kelvollisilta projekteilta (vaikka en, totta vie, niitä katso). Ei "Vain elämää" kuitenkaan.  Ala tuntua kelpo ohjelmalta.

  Mitä sanotte valikoimasta "Suurenmoiset morsiamet", "Suomen ihanimmat häät", "Kardashianit", "Lätkävaimot", "Alaskan superkoneet", "Autotallien metsästäjät", "Vajasta lukaaliksi", "Vuosia nuoremmaksi", "Rakas, sinusta on tullut pullukka", "Opas upeaan eroon", "Julkkisselviytyjät", "24 tuntia putkassa", "Karmeat kämpät", "Ruotsin miljonääriäidit", "Jutan ja Vertin supersinkkudieetti", "Dallasin täydelliset naiset" ja "Huonot treffit, hyvä aviomies". Nuo olivat yhden päivän otos maksuttomilta kaapeli-kanavilta. Välttyäkseni totaaliselta masennukselta, en selannut seuraavan päivän ohjelmatietoja. Löytyi sieltä ihan kunnon ohjelmaakin: Kutoselta tulee maanantaina "Pontikankeittäjät". Muuten katsoisin, mutta kun on jo menossa 5. kausi/osa 14, en taida saada juonesta kiinni. En ole, suoriks' sannoin', tiennytkään, että pontikankeitto on noin monisäikeistä hommaa. Kun olin joskus nuoruudessani yhdessä pienimuotoisessa tuotannossa sivutekijänä, ei siitä kovin moniosaista sarjaa olisi saanut väsättyä. Edes Päätalon Kalle-vainaan käsikirjoittamana.

  Tänä iltana olen toosasta katsonut Novostin, viittomakieliset uutiset ja viiden uutiset, sekä Emmerdalen molemmat jaksot. Hilppa aikoo tuijottaa kohta alkavaa "Voice of Finladia", minulta saa voice olla off. Yhdeksältä Teemalta tulevaa Woody Allenin elokuvaa "Blue Jasmine" on tarkoitus katsoa. "George Gentlyn" viimeinen jakso menee tallennukseen. Ollaan niitä katseltu, vaikka uusintoja ovatkin. Sekin osaltaan kertoo tarjonnan ja mieltymyksieni erosta, että mieluumin katson tiettyja ohjelmia uudestaan, kuin valtaosaa ensikerran.

  Huomenna menee tallenteeseen "Grantschester", "Bonusperhe", elokuva "Nainen ilman omaatuntoa", ja Vera Stanhope". Kun ovat osaksi päällekkäin, niin jotain katsotaan suorana, muut myöhemmin.
  Tuosta "Bonusperheestä" ei vielä oiken tiedä uuta ei aata. 1. jakso oli hieman sekava, pitää ainakin kakkonen katsoa, josko kirkastuisi?
  Stanhopet on kanssa uusintoja, verskit seuraavat perään. Ihan mielisarjojani, Ann Cleevesin kirjat myös. Varsinkin hänen Shetlanti-kirjansa. Niistä on tehty mainio sarja "Shetlandsaarten murhat", esitetty kai parikin kertaa ylen kanavilla.  Edellisen lauseen ensimmäistä sanaa ei muuten ole käytetty tässä yhteydessä verbin "niistää" imperatiivina. Jos olisi, niin sen jälkeen olisi ollut pilkku.

  Sunnuntaina uutisten lisäksi "Arto Nyberg", "Jäljet päättyvät Berliiniin" (vaikka se aina ei kovin vakuuta), "Gåsmamman, Naarasleijona" (eikö tuosta tullut jenkkiversio taannoin, vai onko tämä jenkkikopio?), "Elvis Costello: Mystery Dance", "Presidentti" (pakko katsoa, 1. jakso ei vielä antanut oikein mitää kuvaa), ja "Southcliffen tragedia". Päällekkäisyyksien vuoksi taas tallenteisiin menevät myöhemmät, viime hetken tuntuma ratkaisee, mitä suorana toljotetaan.

  Lopuksi, mikä minä olen ohjelmia retostelemaan. Varmasti itse kullekin sarjalle, elokuvalle, tosi-tv-jutulle, vaikka mille, löytyy oma kanattajakuntansa. Monikin "Jutan ja Vertin supersinkkudieetin" nimeen vannova, jos tämän sattuu lukemaan, saattaa naureskella persettään repien minun/meidän valinnoilleni/valinnoillemme. Eli jokainen tulkoon autuaaksi oman ohjelmansa kanssa.

Vaikka tellua aika paljon tuijotan, ei minua voi kuitenkaan sanoa tv-kukkakärpäsen purreen... 

....enkä mene Mehiläiseen, vaan kunnalliseen (ensi maanantaina  labra ja pe. 24. 2. lääkäri). 

KUN OLIN.....

  Kun olin viiden ikäinen, ajattelin, että koko maailma on Piskolan tupa.

  

  Kun oli kymmenen ikäinen, ajattelin, että koko maailman paras paikka on Anttolan kirkonkylä.

  Kun oli viidentoista ikäinen, ajattelin, että maailman vastakkaiset päät, navat, ovat Mikkeli ja Liverpool.

  Kun olin kahdenkymmenen ikäinen, ajattelin, että maailman vittumaisin paikka on intti.

  Kun olin kahdenkymmenenviiden ikäinen, ajattelin, että koko maailma on vittumainen, lukuunottamatta muutamia minulle tärkeitä asioita ja ihmisiä. 

  Kun olin kolmenkymmenen ikäinen, ajattelin, että Hollola on ihan hyvä paikka, rakennusmestarin ammatti ihan hyvä ammatti.

  Kun olin kolmekymmenenviiden ikäinen, ajattelin, että rakennusmestarin ammatti melko kurja ammatti.

  Kun olin neljänkymmenen ikäinen, ajattelin, että rakennusmestarin ammatti on vittumainen ammatti, Utsjoki on ihan hyvä paikka.

  Kun olin neljänkymmenenviiden ikäinen, ajattelin, että mikähän minusta tulee isona?

  Kun olin viidenkymmenen ikäinen, ajattelin, että ei minusta isoa koskaan tulekkaan.

  Kun olin viidenkymmenenviiden ikäinen, ajattelin, että vieläkö voisi uusia polkuja etsiä?

  Kun olin kuudenkymmenen ikäinen ajattelin, että ei ole omalla toiminimellä ilman kunnollista verkostoa ja rahallista satsausta hankituilla rahoilla helppoa kuhafilettä ostella.

  Kun olen kuudenkymmenenviiden ikäinen, ajattelen, että vaikka maailma onkin vittumainen paikka, sen korvaaminen on liian vaikeaa, joten elellään hiljakseen niillä eläkekkeillä, mitkä on tullut ansaittua, sillä sen olemme ansainneet.

  Jos tulen seitsemänkymmenen ikäiseksi, kerron teille, mitä silloin ajattelen.

  Jos saavutan seitsemänkymmenenviiden vuoden iän, kerron teille, mitä silloin ajattelen.

  Jos pääsen kahdeksankymmenen vuoden merkkipaalulle, kerron.......etc.

  Siinä siis Peppen elämä pähkinänkuoressa. Mistä lienee tullut tuo "pähkinänkuoressa"-sanonta? "Lyhyesti" on lyhyempi tapa kertoa sama asia, noin pähkinänkuoressa ilmaistuna. Mutta se ei ratkaise pähkinää pähkinänkuoresta. Pakko pähkäillä joskus ajan kanssa. Ehkäpä hankkia saksanpähkinöitä ja kaivaa pähkinäsakset laatikosta, tutkia, mitä kaikkea niistä kuorista löytyy.

  Muuten, vieläkö  maapähkinöitä myydään kuorineen? Kun olin kymmenen ikäinen, maapähkinät nimenomaan myytiin pähkinänkuoressa. Kaksi pähkinää samassa paketissa. Eikä niiden rikkomiseen tarvittu kummempia työkaluja, murtuivat ihan käsipelissä. 

  Riitäköön tämä lyhyt analyysi pähkinänkuoressaan pähkinänkuoresta. Saatan joskus tulevaisuudessa pohdiskella jauhojen ja vellien sekaantumista syihin ja seurauksiin. Tai tunkkien omistussuhteista. Tai nahkurin orsien kestävyydestä. Tai ilmastonmuutoksen vaikutuksista Siperian opetuskykyyn. Tai intonaation merkityksesrtä poliittisessa jargonissa.

  Ai niin, käytiin katsomassa "Toivon tuolla puolen" päivänäytöksessä. Taattua Kaurismäkeä. Hieman enemmän huumoria, kuin olisin odottanut. Ei ollut osannut harvalukuinene yleisökään odottaa koska ei uskaltanut nauraa. Tai ei ehkä huomannut. Salahuumoria.

  Nyt näyttää siltä, että pe. 18. kuluvaa kuuta Anttolaan sörnäytetään, seuraavana torstaina takaisin. Elina luultavasti lähtee siksi aikaa Tainan ja Hanelin huusholliin. Eli hyviä ilmoja toiveissa. Nyt koko vartalon nojalle.