sunnuntai 15. toukokuuta 2016

PUOLIVÄLIN MINILOMA

  Iiriksen uusvanhan turvaistuimen asennussähellyksen päätyttyä onnellisehkoissa???? merkeissä päästiin starttaamaan Helsingistä kympin korvilla. Hollolassa poikettiin välipalalla ja lastaamassa auto uhkatäyteen muonaa ja muuta välttämätöntä. Avokkaassa oltiin ennen kolmea. Auton mittari näytti kahtakytyhtä, mutta tuuli oli melko navakka.
 
Iiris pääsi heti pihalle touhuilemaan; oli kukan kastelua. .....


....oli Hanelin tytöiltä perityn mopon koeajoa.....


.....mutta pihatöissä tuikitärkeä traktori oli vielä liian iso poljettavaksi.

  Eipä ollut juurikaan vettä satanut viikon aikana. Silti uusi ja vanha nurmikko vihertävät mukavasti, penkeistä alkaa työntyä yllätyksiä. Niin paljon elokuussa Piskolasta eri perennoita tuotiin, ettei Hilppa, minusta nyt puhumattakaan, muista, mitä mihinkin tuli laitettua. Aika näyttää, osa varmaan kuolleita, mutta kunhan ne tapansa näyttävät, voi penkkeihin lisää kukkia tällätä.


  Tänään mennään kasteluhommilla, saunomisella ja lätkämatsilla. Huomenna pitää kannella pihakalusteet paikoilleen. Iiriksen keinulle täytyy kehitellä kunnon paikka, missä mahtuu keinahtelemaan. Jos ilma sallii, iltapäivällä ehkä veneillään Hanelin porukoita moikkaamaan. Että pääsee Iiris sinuiksi Luonterin olosuhteiden ja pärskeiden kanssa.

  Keskiviikkoon asti tällä kokoonpanolla Avokasta miehitetään, eli paremminkin naisitetaan. Elina jäi kotiinsa. Kävin lauantaiaamuna vielä kauppa-asiat hoitamassa. Äiti on viime aikoina ollut pirteämpi, käynyt päivittäin vähintään pihapenkillä istuksimassa, väliin jopa kävellyt mutkan Lidl'issä. Sen vuoksi hänet uskaltaa muutamaksi päiväksi jättää. Tänään ollaan kaksi kertaa puhelimessa rupateltu; ihan normaalisti kuulu menevän.

  Tämä on kolmas reissu tälle kesäkaudelle. Ei ole onneksi kyitä näkynyt. Eikä punkkeja. Molempia täällä kyllä on. Kyyt ovat ehkä vähentyneen myyräkannan ja viimekesäisen myllerryksen vuoksi kaikonneet syjemmälle. Itse asiassa en kaksi vuotta sitten sattuneen "kiärmeviikonlopun" jälkeen ole ainoatakaa kyytä bongannut. Sehän oli se viikonloppu, jolloin niitä mokomia vilahteli useita, yksi pääsi Helmi-vainaata pistämäänkin. Silloin tänne taas roudattiin kusiaspesäaineksia jätesäkillä. Elossa ovat murkut, ovat vain eri paikkaa uuden keon aloittaneet, kuin mihin ne olin "istuttanut". Ei ehkä ole propakandaa, että hävittävät kyitä, muurahaiset. Siksi käärmeistä tuossa jupisin, kun ei olisi tarpeen Iiriksen vuoksi kovin runsas populaatio. Tyttö viihtyy pihalla, ja ehtii melko vikkelästi paikasta toiseen. Vaikka oli meidän lapsetkin täällä pienenä kesäisin. Silloin kyitä näki useinkin, mutta ei ketään koskaan tuikattu. Eikä sen puoleen minuakaan nöösipoikana. Vaikka niin kauan kuin muistan näin käärmeitä joka kesä. Mutta ei enempää maalailua asian tiimoilta, parempi ehkä niin.

  Nyt on iltaset syöty, sauna sytytetty. Tuntuu olevan hyvä kirvavuosi. Kun kurkottelin koivusta oksia saunaan tuoksun antajiksi, ihmettelin, miksi kädet tulivat tahmaisiksi. Sitten äkkäsin, että puseron olkapäät olivat vihreänään kirvoja. Nyt niitä on jokunen päässyt kaulusaukosta luikertelemaan, hivelevät vienosti niskaa ja selkää. Paras mennä saunaan, eiköpä vaivaajat tokene!

  Kylvetty on, Saimaassa pulahdettu myös. Iiris lähtee kohta saunaan, muut akat kans. Minä naputtelen tätä juttua hetken. Kovin tuli pirttiin rauhallista, kun muut rantaan menivät. 
  Iiris on tätä nykyä kova siivoamaan. "Ii'ish viivoo", hän tolkuttaa ja heiluu rätin kanssa, kuin parempikin tekijä. Nyt pyrkii näköjään tuppautumaan muihinkin huusholliaskareisiin.


  Nyt tuli pari puhasta likaa saunasta. Tähän on hyvä lopettaa. Mentaalinen valmentautuminen otteluun alkakoon.

torstai 12. toukokuuta 2016

MUSIIKKIKUULUMISIA BECKISTETYSTI, mm

  Sain jostain vinkin, että Beck'in tuotantoon kannattaa tutustua. Nimi oli minulle tuttu, mitään tarkkaa tietoa miehen musiikista ei ollut. Siis toimeen, Lastu-sivustolle selaamaan Maakuntakirjaston tarjontaa. Löytyihän sieltä, yhdeksän miehen tusinasta studioalbumista. Uusinta lukuunottamatta kaikki jopa hyllyssä tai välivarastossa. Kävin ne eilen hakemassa. Pari albumia vasta kertaalleen kuunneltu. On siinä sulattelemista. Mutta kyllä se siitä sulaa, mr. Beck Hansen (ap. Bek David Campbell) muuttaa olomuotoaan kiinteästä nestemäiseksi, hyvä ettei kaasuunnu! Sillä kun aamunlenkin avaukseksi pärähti albumin "Mellow Gold" aloitusbiisi "Loser" soimaan, olin että "mitäs tää on? Aika paha!"


  Jostain syystä, ilman nitään konnotaatioita, minulle tuli Beck'iiä kuunnellessani ikävä vanhoja aikoja. Aikoja, jolloin poikien tukat heiluivat olkapäillä. Aikoja, jolloin joka toisella oli kazoo takataskussa. Aikoja, jolloin ilmassa oli Woodstockväreilyä. Aikoja, jolloin jopa mäkikotkan, osa-aikaparturin ja rehtorin jumalan armosta, Pauli Vainion, siililook alkoi muuttua föönatuksi puolikorvakampaukseksi. "Ei ole Kööpenhamina kuin ennen", lauleli Junnu muinoin. Eikä ole Mikkelikään. Eipä silti, ei ole mikään muukaan paikka, Jollei jostain vielä löydy vanhoja hippikommuuneja. Ja jos löytyy, seniilien pössyttelijöiden dementiaklupeiksi ne pikku hiljaa muuttuvat. Tempora mutantur.....

  Otsikon lopussa oleva mm. tarkoittaa mm. mm-lätkää. Suomi otti pakkovoiton itsensä ylittäneen malivahtinsa innoittamana hienosti tsempanneesta Unkarista. Taisi pieni unkarilaiskatsomo hoilata pari erää "My Vay'ta!"
  Edessä on nyt kaksi pelitöntä päivää ennen Ranska-koitosta. Ei kun rivit ojennukseen, maalintekosihti kohdilleen.

  Power avasi toisen myymälänsä, nyt Tampereelle. Taas oli tuhansia jonottamassa. "Työttömillähän on aikaa ostoksiin" lauleli Hector jo 1987 kappaleellaan "Pinnallista elämää" albumilta "Nuku Idiootti."

  Mika Häkkinen kosi Markettaa???, häät tulossa (IL).

  Maisa Torpalla??? ja Jari-Matti Lavalla sutinaa (Seiska). Toivottavasti ei sudi liika seuraavassa rallissa.

  Sale lähtee moikkaamaan Barak'ia (kaikki mediat). Illallinenkin tiedossa. Varmaan pressa kerännyt korvasieniä ainakin pieneen soossiin tuliaisiksi.

  Brasilian senaatti pähkäilee presidentin hyllytystä (mm. YLE). Jos Rousseff  joutuu puoleksi vuodeksi naftaliiniin, onko kyseessä dilmadilemma?

 Aamujen jatkoa ja aurinkoa, Peppe lähtee Lahteen!

tiistai 10. toukokuuta 2016

LÄTKÄÄ JA SOITTOÄÄNIÄ

  Suomi tykkää järjestää nitropelejä aika ajoin. En tiedä, oliko Leijonien huonoutta, vaiko Jenkkien hyvyyttä, mutta kyllä oli tahmeaa. Kolme pinnaa on tietysti pääasia. Jos jotain ilon aiheita eilisestä etsii, niin Barkovin lähes ylimaalliset kyvyt, Komarovin koko ajan paranevat otteet ja Pihlströmin armoton energisyys. Vielä Barkovin ylimaallisuudesta; hän on huomannut, että se ei tarkoita ylimaalisuutta. Ei poika voittomaalissa vipannut puitteitten yli, vaan näpäytti Leksalle, joka kiitti ja kumarsi.
  Jalonen on järkevä koutsi. Kun on kyse voitosta ja maalin pitämisestä puhtaana saavat poikaset (kaikella kunnioituksella) väistyä miesten tieltä. Kypsää toimintaa, arvostan kovasti.
  Näillä näkymin ratkaisevat Kanada ja Suomi viikon kuluttua  Lohko B:n ykköspaikan ja samalla mahdollisesti helpomman puolivälierävastustajan. 

  Jos olisin yhtä innokas urheilun kuluttaja, kuin vaikkapa kymmenen vuotta sitten, alkaisivat paineet kasautua; jalkapallossa puhalletaan Ranskassa käyntiin 10. kesäkuuta kuukauden mittainen em-turnaus, 5. elokuuta alkaa Riossa kolmen viikon olympiakarkelo, ja 17. syyskuuta Torontossa pariviikkoinen jääkiekon maailmancup. Jos siis olisi...., niin jo nyt täyttäisin kalenteriani meneillään olevan lätkän, jalkapallon em:n, olympialaisten sekä lätkäcup'in aikataulujen sanelemilla ehdoilla. Onneksi en ole. Ei maailma enää kaadu, jos joku matsi jää näkemättä,  keihäsfinaali tai naisten painiottelu kokematta. Katseltua toki tulee, futis ehkä intensiivisemmin, mutta omilla ehdoilla. Eli kesällä on aikaa vaikkapa kummelisaarta käydä soutuvenheellä moikkaamassa.


  Äsken soi puhelin; Ruikku siellä pirautteli. Ensin Riston uusi soittoääni hämäsi. Olen muutamille henkilöille asentanut omat soittoäänensä. Ruikulla se oli ennen Jimin "Purple Haze". Vaihdoin sen äskettäin Junnun kappaleeseen "Jawohl, Jawohl", koska Risto niin usein soittaessaan muistelee 45 vuoden takaista Saksankeikkaamme.
  Äiti Elinan kutsun tunnistan Rollareiden "Mothers Little Helpper'istä", itsestään selvä valinta.
  Anna huhuilee Van Morrison'in "Irish Heartbeat'n" tahtiin. En oikein muutakaan Iirikseen viittavaa keksinyt.
  Kun velj'-Hanski tavoittelee, kajahtaa ilmoille Lapinlahden Lintujen "Sedät jaksaa heilua". Onneksi jaksetaan vielä.
  Hilpan numerosta helähtää Zappa'n Cruising whit Ruben & the Jets-albumin "Love of My Life". Niinkin kai voi sanoa?!?!
  Noista numeroista minulle soitetut puhelut muodostavat varmaan yli 80 % kaikista tulevista puheluista.
  Yleinen soittoääni minulla on tällä haavaa Jefferson Airplanen "Somebody to Love". Se vaihtelee, mielialan mukaan, joskus hetkellisen ailahduksen aikaansaamana, Niilon "Powderfinger'ista" Jimin "Hey Joe'n" ja Spencer Davis Group'in "Keep on Running'in" kautta Dylanin "Masters of  War'iin".

  Kaunis on päivä tänäänkin. Pientä (liiankin pientå) sadetta on lupeissa, vähän viilenevää myös. Niinpä, eihän vielä kesä ole. Minulle piisaa, kun pysyttelee polvipituisen housun käyttörajojen (+15 tai enemmän) puitteissa. Ja jos ei pysy, tempastaan farkut jalkaan.

  Haneli kävi jonkun toverinsa kanssa viime lauantain Lietvedellä tutkimassa, josko kuha oisi otillaan? Veivät veneen trailerilla Hurissalon kautta, eli eivät ajaneet ohi. Mutta en olisi mukaan ehtinyt kuitenkaan, eikä velj'-Hanski vissiin kuhanpyyntiin meikää mielellään otakkaan. Joku kirous minussa on; kun olen veneessä kuha kiertää lusikat ja vaaput kaukaa, tai ei ainakaan näykkää. Mutta asiaan. Ei rököpäin olleet kuhat veneeseen nousseet. Yksi kuitenkin: 4,9-kiloinen vonkale! Reissu siis kannatti, ei menneet munat pataan. Sain tuon kuvan Tainan kautta. Tällään sen mukaan Hanelilta lupaa kyselemättä. On sen verran komia kala, velj'-miehestä en sano mittään.


  Kun ei olut aamulla kaupunkiinmenon tarvetta, aloin kirjoitella het'kohta kahvilta. Nyt, J. Karjalaista mukaellen: 
"Tää on viimeinen lause, jonka kirjoitan. 
Pistän blogin jakeluun,
 sulkeudun sun suosioon, 
ja lopetan."

lauantai 7. toukokuuta 2016

KERROINTA TARVITAAN

  Aamusoutu + 8 asteessa....


 ....aamupäivällä vajaan kolmen tunnin klapisavotta +10 - +15 asteessa....


 ....iltapäivällä saunan pesu ja lehtien möyhennys ruohonleikkurilla +20 - +25 asteessa ja paijattomassa hihassa. 


Pakko oli laittaa aurinkorasvaa, kerrointa en kattonu, mutta enemmän kuin Suomen voitossa Saksasta huomenna Pietarissa. Kun leikkurihommista pääsin heitin myös kengättömään jalkaan. Kyllä kelepaa olla.

  Lehti kasvaa suorastaan silmillä havaittavaa kyytiä. Samoin ruoho. Mutta kohta vettä kaivataan. Jo korvasienten kannaltakin ves'paiste olisi suotavaa. Pikainen silmäys ennusteeseen kertoo kuitenkin, että vasta seuraavana viikonloppuna Anttolaan povataan pientä sadetta. Tähän on tyytyminen. Eikä valiteta, kun lämmintä piisaa. Eikä sitten valiteta, kun joka päivä sataa. Eikä valiteta, jos Suomi häviää seuraavat viisi matsia. Eikä valiteta, jos Subbendal valitaan uudestaan puikkoihin. Eikä valiteta, vaikka taivas putoaa niskaamme. Ruvetaan valituslakkoon. Minä ainakin rupean. Sitten vasta lakon lopetan jos Trumppeli valitaan pressaksi. Valitan valinnasta, niin että kuuluu.

  Jep, edellä tuli osapuilleen kerrottua päivän aikaansaannokset. Hilppa asenteli salaatin, retiisin, tillin, persiljan, ruohosipulin ja joidenkin kukkien siemeniä istutuslaatikoihin, kopsutteli vähän kukkapenkkeja. Kun olin pessyt saunan, hän puunasi pukuhuoneen ja saunatuvan sekä pesi niiden ikkunat. Sitten rouva joutikin laiturille aurinkotuoliin pötköttämään. Minä myös päätin ottaa löysästi, paitsi että kasasin viime syksynä tarjouksesta hankitun ruohotrimmerin (Homelite) käyttökuntoon. En vielä savuja ottanut, kun en viitsinyt moottorisahan viimekesäistä lantrausta tankkiin laittaa, enkä uutta sekoittaa. Mutta kyseiselle laitteelle tulee tarvetta ehkä jo viikon, kahden, kuluttua. Nyt kun on kukkapenkkejä enemmänkin, on niiden reunoja väliin siistittävä.

Siinä se komeus on hahmollaan.


  Yli kaksikymmentä vuotta jälelle päin toin Hollolasta pari tupasta valkovuokkoja. Ne on juroivat rantapolun varressa vuosikausia hädin tuskin hengissä. Mutta viimevuosina ovat innostuneet kasvuun. Niitä on nyt muutaman neliön alueella, ja ovat tosi isoja! Samoin piha-aitan taakse, lienee lintujen kuljettamana, on ilmaantunut kaksi n. neliön kasvustoa.


  Huomenna on sitten äitienpäivä. Elina tuli taas kanssamme Hanelin ruokakuntaa lisäämään. Hänelle, kuten Hilpallekin, keräisin kimpun luonnokukkia, mutta valikoima on vielä liian niukka. Pittää ostaa maanantaina ja toimittaa jälkilähetyksenä ja ilman Mertarannan selostusta.

  Kävin välillä kantelemassa varusteet takaisin saunaan, laitoin kiukaan kihisemään. Kohta puhtaaseen kylpyyn, vielä kun olis koivunoksia tuoksuksi laittaa! Ovat vain turhan onnettomia kooltaan, lehdet koivuissa. Odotellaan Jussia, eikö sitten vastat jo valmistu.

  Hyvät ilmat on noteerattu mökkinaapurustossa; niistä kymmenestä, jotka autojaan Potinlahdessa pitävät, on ainakin kahdeksan maisemissa. Tietysti myös helatorstain ja vapaan perjantain lisäaika on edesauttanut runsasta osanottoa. Viikko sitten näkyi vene, pari päivässä; tänään on mennyt kymmeniä.

  Nyt saunaan. Kuuden uutiset, kirja, auringon painuttua alemmas istutuslaatikoiden ja ehkä kukkapenkkien kastelu. Huomenna sitä sun tätä. Nyt saunaan.

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

KAHTOTAAN, SANO...

  Kahtotaan, sano silimäliäkärj' meikäläeselle eile puolilta päevin. Sitte se silimäilj' esitietoloeta, laitto kirkastustippoja silimiin ja kahto. Sitte se laitto mustuaisenluajennustippoja silimiin ja sano, että mennee kymmenisen minnuuttia, mäne vaekka lehtjiä lukemaan.
  Vartin piästä se sano, että Lehkonen sissään. Sitte se kahto ja silmiä pit' pyöritellä ylläältä ylävasemman kautta yläoikeeseen. Sitte se raapi piätään ja sano, että kaihipa kaihi, kaihi hyvinnii, eikä korjauvu lasiloella, leikata pittää.
  Minä kyselemmään, että mitä vaehtoehtoloeta, että mitä maksaa, että miten on kiire, että kauako aikoo toipumine kestää?
  Siihe se kerto, että yksityiselle (lue hänelle) piäsee vaikka ens' viikolla, jos lähete laitetaan kunnallissee ni 3 - 4 kuukautta. Se sano että toista tonnia maksaa yksityisellä, kunnallisella satasen huitteilla. Sitte se sano vielä, että ei oo mikkää mahoton kiire leikata, kuha ei vuosia viiraa. Ja vielä se sano, että paranoo normaalj'tappauksessa meleko äkkiä, muutamassa päivässä, vuan tippoja pittää tiputella jonnii aekoo. Vielä se sano, että ruumiillisen työn tekijälle kirjotettaan 3 - 4 viikkoo sairauslommoo, pöyvän takana istuvalla parisen viikkoo.
  Sitte minä siihe sanoin, että en enne heinäkuuta mihinkää leikkauksee jouva mänemää, pittää kesäkuussa painoo hommia Saimaalla. Sitte vielä sanoin, että miä tuumoon huomiseen, josko mänen yksityiselle, tahi jonnoon ilmottauvun.
  Tännään mänen liikkeesee sanomaan, jotta laettakkee lähete. Tonni on paljo pienestä eläkkeestä. Ja toimeen tulloo tälläikii. "Sellane vieras ku näläkä joutaa parj' päevee oottelemmaan", sano vanha kansa. Miähä johattelen: "Sellane vieras ku näkö joutaa muutaman kuukauven varttumaa".

  Että sellasta kuuluu. Min'oon ikkäin ollu vasempaan päen kallellaan. Kuitennii miun vasemassa korvassa on huono kuulo, miun vasenta lonkkoo kivistää ussein, ja nyt miun vasen sillimä rupes äittelemmään. Eikö kaikella kohtuuvella olis näinnii punertavan immeisen kohalla ollu kohtuuven rajoissa, jotta oilis oikeeta puolta alakana vaimaltammaan? Tai en minä häntä tiijä. Ei taija asjoilla olla yhteyttä eli syntroomoo.Vaikka oisha se metkoo, jos ois. Näkis het' piälle päen, että tuolla lyyhöö patamusta porvarj melko pahasti vasenta jalakoo. Ja että näkkyypä vanhalla kansantemokraatilla olevan oikee kylyki kippeenä, ku noen vaivasest' kulokoo. Ja jos ijäkkäät polliittiset kiistakumppanit istus vierekkäen, niihe pitäs olla sillä viisiin, jotta eistä päen kahtoen muinane SKDL:n jermu oes oikeella ja Pop'pilaene jäykkäniska vasemmalla. Sillä keinoin niillä ois kuulolaitteen vastakkaen.

  Alakaa luonto hilijalleen vihertöö. Mikäs, ku vettä tulj' enistäin kunnolla, nyt sitte lämmee. Nappasin äskön parvelleela kuvan.


  Siltä näöttää, jotta perjantakina Avoikkasee männään. Äet'-Elina tulloo tuas mukana Taenalle ja Hanelille. Ei tarvihe isseksee äetiiinpäevee olla.
  Suaressa outtaa hommija; Hilppa istuttelloo luatikoihi joetain kasviloeta, miä pieksän puita halaki. Taijan sörnyttöö pyhänä uuven nurmikon ylj' leikkurilla. Ei oo viittinä vasta kasvuvaa alottanneen nurmen päiltä kovin haravoija. Kun konneella yli ajaa, hienontuu lehet pois tiehesä lannotteeks.

  Huomenissa on pyhä. Se pyhittettää lötköttelylle ja joute ololle, ihan myötyriks pyhitettää. Jaksaa sitte viikonvaehteessa työjellä.

  Ei sitte muuta, ku hyvvee pyhhee. Ja muistakee, mitä uukovuarit on sanona: "Jos ei oon heiloo helatorstakina, ni ei sitä oon helluntainakkaa!"

maanantai 2. toukokuuta 2016

YKSISILMÄINEN?!?!??

  Viime aikoina olen huomannut, että käynti optikolla ei olisi pahitteeksi. Edellisestä on n. 1,5 vuotta aikaa. Konkreettisesti asian tajusin lauantaina aamulla; laitoin ensi hieman vanhemmat "duunilasit" päähäni. Ei tuntunut hyvältä, ihmeellinen, ennen kokematon ilmiö näkökentässä. Sellaisia outoja hämäriä alueita ilmaantui välillä silmien eteen. Kävin vaihtamassa uusimmat okulaarit, ei auttanut.
  Tilasin kotiin palattuamme heti sunnuntai-iltana ajan optikolle. Sain sen maanantaiksi iltapäivälle. Sinne siis astelin sovittuun aikaan. Ensin mitattiin paine, kuvattiin silmät ja johonkin kolmanteen laitteeseen piti myös tiirailla. Sitten pian neiti/rouva optikon käsittelyyn. Hän katseli tiedot ja kysyi: "Onko vasen silmä jo pitkään ollut pois pelistä?"
  Minä siihen, että mitä? Äkkäsin kuitenkin sulkea oikean silmän, ja kas kummaa; kaikki muuttui aivan sumeaksi! En ollut vaan huomannut heti oireiden alettua tiirailla toisella ja toisella silmällä.
  Kerroin, että vasta viikonloppuna todella huomasin jossain vikaa olevan. Optikko näytti koneelta kuvat silmämunistani ja kertoi sen, minkä minkä itsekin huomasin; oikea näköelin on aivan kirkas, vasen ihan sumea. Hän tarkasti sitten näkökykyni. Oikea on kutakuinkin samoissa arvoissa, kuin aiemmin. Vasen oli edellisessä reseptissä -3,00, nyt päälle -8!!! Eli kokoluokka pullonpohjan ja opaskoiran välimaastossa.
  Kysyin, mistä moinen voi johtua? Ystävällinen optikko kertoi, että ei osaa sanoa. Silmänpaineet ovat ok. Mutta vasemman silmän kuvasta ei sameuden vuoksi voi silmänpohjan rappeumasta mitään sanoa. Siis silmälääkärille aikaa tilaamaan. Optikkoni sai minut survottua huomiseksi puolen päivän aikaan. Sanoi, että puhuu silmälääkärin ympäri, että lyhentää vähän ruokatuntiaan.
  Huomenna siis ollaan tietävämpiä. Harjoittelin jo Hilppaa odotellessa yksisilmäisyyttä. Ihan hyvin yhdelläkin näkee, näkökenttä vain jää kapea-alaisemmaksi. Helppo on pimeän silmän puolelta yllättää, jos niikseen tulee.
  Toivon, että kyseessä on joku tipoilla sun muilla tropeilla korjautuva vika, eli että häverikki ei ole maata kaatava. Mutta jos on, niin ehkä korjautuu sitten edes laserilla. Mutta jos ei korjaudu, ollaan Moshe Dayan-klooneja tahikkas merirosvoja lopun aikaa.

  Kun asian laita minulle selvisi, aloin tarkkailla visummin näkymiäni. Ihan hyvin näin Triossa kauempaa kauppojen ikkunamainokset, ajaminen ei ollut sen hankalampaa, kuin ennenkään. Emmerdalet teksteineen katselin vanhaan malliin, tätä kirjoitan pois tiehensä. Mutta sellainnen outo "fiilis" katsellessa on. Testasin vielä, kuinka kirjan lukeminen sujuu, kun en siinä ollut mitään ongelmaa merkille pannut. Ei ollut ongelmaa nytkää. Minähän luen ilman laseja, ja se onnistuu, kuten aina ennenkin. Joten en aio koleeriseksi heittäytyä. Minulla on toki tapana stressata asioilla, joihin en voi vaikuttaa. Nyt en sitä tee, en tämän, enkä muutaman nimeltä mainitsemattoman minun valtani piiristä poissa olevan tapauksen vuoksi.

  Voipi olla, että Äitienpäiväksi Anttolaan mennään. Anna ja Iiris eivät näillä näkymin ole tänne päin tulossa. Jonihan on tietysti töissä! Kesäkuun alussa Joni jää sitten lomalla ja isyyslomalle. Anna menee heinäkuussa töihin, tekee, ainakin aluksi 4-päiväistä viikkoa. Joni alkaa sitten syksyllä maisterin papereitten eteen paiskomaan.

  Lauantaina, 14. kuluvaa kuuta, mennään Tiilikaisille lapsenvahdiksi, kun Annalla ja Jonilla on joku tilaisuus. Olaan heillä yötä, lähdetään sunnuntaiaamuna, me, Anna ja Iiris usmuuttamaan Hollolan kautta Avokkaaseen; Hilpalla on alkuviikosta kolme päivää vapaata.  Toivottavasti kelit jatkuu kesäisinä. Tänään, kun torilla puolen tuntia istuin optikkoaikaa odottelemassa, oli ihan t-paita-sää.

  Varmasti näiltä sivuilta tulee selviämään, monisilmäisenä tulee Peppen elämää jatkaa. Ja jos en hoksaa siitä kirjoitella, tihrustelkaa kaikkia silmälappuäijiä tyyliin "oisko tuossa mittää tuttuva näkövä?"

  PS. Suotta menin kehua retostamaan, että kirjoittaminen sujuu puolitoistasilmäisenäkin. Olisi, hitto, voinut "kirotusvirheet" laittaa näkövian piikkiin! Mutta mikä on kirjoitettu, se on kirjoitettu! Verba volant, littera scripta manet!

Lopuksi Halkoluotojen suopursu ikuistettuna ihan seisovilta jaloilta vähän pitemmällä putkella.

lauantai 30. huhtikuuta 2016

KOPUTUSTA KUULUU...

  Jos, ja kun, kuulette koputusta Avokkaan suunnalta, aiheuttaja on joko käpytikka tai Peppe. Jatkuva päräyttely puolestaan kuuluu palokärjelle.


  Tikka koputtelee ruokansa persolla, Peppe siksi, että kaikki kevättoimet ovat menneet kohilleen. Ja kerralla, ilman isompia lointeluita tahi belsebuubin avun aneluita. Eli Peppe koputtelee puuta, tiuhaan tahtiin, jotta asiat jatkuisivat yhtä mallikkaasti.
  Toinni,i ensitöikseni aamukahvin jälkeen viritin vesijärjestelmän käyttökuntoon. Uusi painesäiliö paikoilleen, kaivosta tyhjennysventtiili kiinni, pesukoneen ja varaajan liitännät kuntoon, pumppu päälle. Ja kaikki pelitti! Ei vuotanut yksikään liitos, ei edes vesilukko tihkunut tiskialtaan aluskaapin pohjalle! Harvinaista!
  Eikä siinä vielä kaikki. Menin laittelemaan sauna/kasteluvedelle tarkoitetun pumpun asemiinsa. Imuletkun takaiskukappale paikoilleen, letkun ankkurointi pohjaan, pumppu sijoilleen, pohjaproppu kiinni, vesiliitäntä paikoilleen, imuletku täyteen kastelukannulla, pumppu täyteen, yläproppu kiinni, virtaa kehiin. Ja niin se alko nostaa vetttä pois tiehensä. Ja ei vuotanut, ei tihkunut, ei tyhjentänyt siemenvesiä huut helevettiin Saimaaseen!
  Ei oo ikäpäivänä onnistunu nuo molemmat jutut kerralla nappiin! On siis syytä koputella puuta!

  Kun reuhtomaan alettiin, niin menköön! Hilppa aloitti kevätsiivon (imurointi ja lattioiden luuttuaminen). Minä kääntelin soutuveneen oikein päin, putsasin räystäskourut, asensin uimarappuset, haravoin vevevajan seinustan ja rantapolun (muuta ei juuri ollut tarve haravoida, kun syksyllä se kertaalleen tehtiin ja Hilppa hoitaa kukkapenkit). Jo kulahti aika ensimmäiseen grillaukseen. Kanaa kuumensin.


  Vaikka maha oli pullollaan kanaa, pottua, porkkanaa, vihreää salaattia ja sienisalaattia, päätin jättä perräiset väliin. Lähdin pienelle veneajelulle. Aurinkokin alkoi ilmaantua näkyviin. Ei näkynyt veneitä, ei ihmisiä. Aika vähän lintujakin. Siis lintulajeja; lokkeja kyllä oli kymmenittäin. Yksi kuikkapariskunta uiskenteli myös kauempana huhuillen. Samoin Halkoluodoilla lillui sinisorsapari. Mutta onneksi olivat kalasääkset taas palanneet! Hiippailin hissukseen Halkoluotojen yhtä saarenniskaa pitkin kohti sääksien pesää. Mutta kovin tarkkoina olivat. Ei minun kärsivällisyydelläni, laitteillani ja taidoillani noista hienoista linnuista oikein kunnon kuvia saa.


  Mutta hienoa oli Luonterin naisemia taas katsella!


  En muuten uistellut enkä virveliä nakellut vesireissullani. Siksi, että minulla ei ole tälle vuodelle mitään lupia. Enkä lunasta! Kun kesäkuussa tulee 65 mittariin, en enää tarvitse kalastuskorttia, ja saan kalastaa yhdellä vieheellä käytännössä koko Suomessa. Saattaa olla, että parille verkonrisalleni ostan kuitenkin kalastuskunnan merkit syksymmällä; eihän ennen heinäkuuta niitä saa norppien suojelun vuoksi edes veteen laittaa. 

  Palattuani juotiin munkkikahvit. Hilppa ryhtyi kukkapenkkejä siistimään. Minä tälläsin Hanelilta saadun kilon kuhan haikupönttöön. Oli velj'-Hanski käynyt Kangasniemellä kuhanpyynnissä. Olivat toistakmmentä saaneet. Illalla mokomaa sitten maistetaan. 


  Huomasitteko, etten heittäny väliin yhtään "no kuha on"-juttua. Arvannette, miksi? 
  Kun kala oli haikutettu, laittelin kammarin uunin palamaan ja saunan kans. Saunaa sytytellessä huomasin, että on täällä muitakin. 

Ensimmäinen bongattu vene tälle suvelle.


  Tätä juttua kirjoittelin kuhan savustuessa, saunan lämmetessä. Nyt on saunassa käyty. Ja talviturkki pois nakattu! Kylmää oli vesi, eikä sitä uimiseksi voi sanoa, mutta ump'sukkelissa käväisin. Eetvarttia teki. 

  Jatkan naputtelua. Takanani pauhaa televisio. Vennään poika teki just' maalin. No, ...kele, heti Suomi tasoitti. Koskiranta teki, katoin hidastuksen. Antaapa poikain pelata. Pitää käydä laittamassa kammarin uunin pelti kiinni. Ennen tuli laitettua ihan eri pellit kiinni. Menköön nyt näin. Vaikka kyllä se omakin pelti tulee vielä suljettua, mieli nollattua. Ehkä kesäkuussa, kun lomalla ollaan.

  Elina-äiti tuli eilen kanssamme, on nyt Tainan ja Hanelin huushollissa. Vähän vaihtelua vanhalle rouvalle. Ja jos innostuisi vähän ulkona liikkumaan. Kovasti vielä eilen tulomatkalla intti, että menee yöksi Piskolaan. Talven peruslämmöllä ja asumattomana olleeseen taloon! Eikä meinannut uskoa, ettei siinä ole mitään järkeä. Hanelin huushollissa on valmiina lämmä huone ja vähän palveluakin. Äiti vaan jankutti, että olenhan minä ennenkin itsekseni yötä ollut Piskolassa ja Avokkaassa. No onhan hän ollut. Onhan hän ollut ennen tansseissa ja ulkomailla ja sienimetsässä ja ties missä. Vaikka yksin pärjääkin kotonaan, turha lähteä oudompiin olosuhteisiin onneaan koettelemaan. Kun Tainan kanssa päivällä puhuin, kertoi hän, että olivat illalla juoneet lasilliset punaviiniä, ja että äiti oli nukkunut yhdeksään asti. Hyvä niin. Ja oli nyt lähtenyt kävelemään vanhalle talolle. Niin sitä pitää!

  Aamupäivä oli pilvipoutaa, iltapäivä aurinkoista (+20 etupihalla), illasta näyttää tulevan tyyni. Huomennakin lienee kelpo keli. Varmaan lähdetää hyvissä ajoin poispäin. Tempastaan päiväkahvit Tainallla ja Hanelilla: Taina kehui päivällä olevansa munkkeja tekemässä. Me ollaan oltu Lid'in munkkien ja siman varassa. Eikä oo ilmapalloja, eikä serpentiiniä, eikä naamareita, eikä kuohuvaa. Mutta on itse haikutettua kuhaa, sienisalaattia, paistettuja pottuja ja raikasta vettä. Ja huomenna ihan kelvon olo. Pittää siis ruveta purasemmaan.

  Laitan lopuksi Heinrich-nimisen sulkulaisen 11.7.1962 tussilla piirtämän kuvan "Der Kampf mit der Schange".  Vuosien saatossa olen muutaman kerran tavannut kärmeen saunassa, joskus kyyn, joskus tarhakäärmeen. Tätä episodia en ollut todistamassa. Ja taistelu näyttääkin huipentuneen kamppailuksi sammakon kanssa. Hyvin on Heinrich kuvan tussannut; Pekka ja Emchen ovat ihan tunnistettavissa, samoin atraimen kanssa touhuava enoni Olli. Saunassa ovat lauteet, kiuas ja pata vaihtuneet tuon tapahtuman jälkeen.


  PS. Kyseinen taideteos viihdyttää tätä nykyä paskiossamme vierailevia.