EPÄORTODOKSISTA TOIMINTAA

21.4.2016 klo. 6:52  

  Aloitin tämänaamuisen kommunikoinnin Hilpan kanssa epäortodoksisesti; toivotin ortodoksisen kalenterin mukaista hyvää nimipäivää. Hän kiitti ortodoksisesti.
  Tuosta herätteen saatuani mietin, kuinka voisin jatkaa päivääni samaan malliin. Renkaiden vaihtoon pitää mennä, sitä ei kovin epäsovinnaisena voi pitää. Entä jos jos kaahaisi huomattavaa ylinopeutta? Se olisi minulle epäortodoksista, varsinkin, kun poliisi on tänä aamuna aloittanut nopeusvalvontamaratonin. Mutta ei kuitenkaan, voipi käydä pussin päälle.
  Tai jospa joisi päiväkahvit klo. 11:00, söisi luonaan klo. 14:00, tempaseisi espressot klo. 17:30 ja nauttisi illallisen klo. 20:00? Siinä muutosta rytmiin. Ei kuulosta järkevältä.
  Summa summarum: Epäortodoksisuus ei ole itsetarkoitus, vaan spontaania toimintaa, ainakin minulle. On huomioitava, että tarkoitan sellaista toimintaa, mikä on minulle, ja mitä itse pidän epäortodoksisena. Sivusta seuraten saattaa jokapäivänen elämäni näyttää toisen silmillä katsottuna kovinkin epäsovinnaiselta. Ortodoksisuus on katsojan silmissä, mukaellen ilmastuna.

  Tästä on pian toimeuduttava matkaan: Keinokartanontie Hollola - Kauppakeskus Trio Lahti - Vianor Laune - City-Market Laune - Keinokartanontie Hollola. City-Marketiin poikkean mainoslehtisen houkuttelemana; neljä pakettia Kulta Katriinaa kympillä. Pitää hakea, kun kerran kulmilla ollaan.

21.4.2016 klo. 9:33

 Tillai, gummit päivitetty, kahvivarastoa täydennetty. Kahvin hankinta, suurimaksi osaksi myös valmistus, on kuulunut vastuualueeseni jo vuosia. En muista noiden vuosien aikana normaalihintaista kahvia ostaneeni. Paitsi espressojauhetta, se kun on harvemmin tarjouksessa. Aina on kymmenkunta pakettia kaapissa. Olen kai sisäistänyt viimeiset säännöstelyajat, kun tuota nautintoainetta tulee jemmailtua ikään kuin se voisi yht'äkkiä loppua. 

 Ei muuten näkynyt aamun kierroksella yhtään tutkaa. Saattoivat toki autosta tai puskasta tähtäillä. Perästä ei kyllä kuulu, pidin lukemat sallituissa. 

  Liikenteenvalvonnasta ja epäortodoksisuudesta tuli mieleeni Oululaisenmäen mummeli. Tämä meillä päin tunnettu persoona on vuosikausia, jopa kymmeniä, ollut lähes päivittäin Läntisen hautausmaan kohdalla vahtimassa meitä autoilijoita. Yleensä hänellä on sateenvarjo kädessään, ja sillä hän huitoo merkkejä ties mistä, vain itse tietämistää huomioista, ilmoittaen. Jo vuosia hän on pukeutunut huomioliiveihin. Karpon ohjelmassakin aikanaan haastatellun mummelin motiivit eivät ole minulle selvinneet; joku sanoo, että lapsi, joku että koira, on häneltä paikalla jäänyt auton alle ja menehtynyt. Tiedä häntä.

  Mutta viime vuoden puolella hänen esiintymisensä alkoivat harveta. Liekö ikä alkaa painaa päälle. Joskus, kai tammikuussa, hänet kerran, pari, näin. Sitten ei ,mitään. Ajattelin, että kunto on pettänyt, tai jopa noutaja tullut. Mutta vielä mitä! Tiistaina, kun ajelin useampaan otteeseen Lahteen ja takaisia, oli mummo ennen kymmentä tulossa työpisteeseensä touhukkaasti sateenvarjolla huitoen. Ja kahden korvilla oli hän vielä täydessä touhussa. 

  Tämä liikenteenvalvoja sai muuten Karpolta ainakin kukkapuskan, ja tietämäni mukaan poliiseilta huomioliivit ja "Kissalan pojat"-merkin. 

  Tällaisia "kylähulluja", siis hyvässä mielessä erikoisia ihmistyyppejä,  maailma kaipaa. Johonkin sellaiset ovat kadonneet. Suljetaanko ne laitoksiin, vai missä syy? Vaikka saattaa heitä ollakin. Pitäisi vaan päästä sisään pienempiin ympyröihin ja yhteisöihin. Voipi monestakin lähikuppilasta tai viimeisten kyläkauppojen liepeiltä löytyä herkullisia tyyppejä, eksentrisiä persoonia. Sellaisia, kuin Anttolassa olivat Mäkipään Jussi, Sarvelaisen Masa, Mualar-Väisänen, Hännisen Valtteri, Tirrosen Usko, Kissa-Alappo, Räätälj'-Tassi ja Taivalantin Heta, muutamia mainitakseni. Tuollaiset elämän ilostuttajat jäävät tietysti pienehkön joukon tietoon. Niin se, tarkemmin ajateltuna, oli ennenkin. Olivat vaan niin joka päivään kuuluvia, että piti heitä itsestäänselvyyksinä.

  Vastuujaosta vielä. Minun hommiini luketuvat meidän pienoisperheessämme, kahvin hankinnan ja valmistuksen lisäksi, aamupuuron keitto, siivous, lumen luonti, tv-liitteen hankinta keskiviikkoisin, tv-ohjelmien tallenteet ja niiden ylläpito, autoon liittyvät asiat ja lipun nosto liputusvuoron painaessa päälle. Mökkikauden vastuunjakotaulukon mukaan minulta odotetaan sitten huomattavasti työläämpiä ja vaativampia suorituksia. Mutta se on oma lukunsa se. 

  Melko helpolla pääsee huru-ukko, eikö? Mutta se kai on eläkkelläolon tarkoituskin? Tällaisissa mietteissä odottelen Valpuria ja laajennetun vastuuajan alkamista.   

Viime toukokuun uistireissulla ei ollut hiki!

SUORIKS' SANNOIN JA KUTA KUINNII

  19.4.2016 klo. 7:12

  Meillä on erikoinen hallitus, eikö olekin? Se on kai asettanut tavoitteekseen suistaa yhteiskunnan kaukaiseen menneisyyteen, romuttaa sosiaaliturvan, yhtiöittää ja myydä koko kansakunnan yhteiset omaisuudet. Sipilän hallitus on heilunut ja huojunut, päättänyt ja perunut, uhkaillut ja lieventänyt kohta vuoden. Eikä järjen hiventä missään. Mihin se ehtii, jos saa koko vaalikauden touhuta? Pelottavaa, eikö olekin? Sitä en myöskään ymmärrä, että annetaan ymmärtää työttömyyden olevan työttömien syy! Vailla työtä olevan asemaa huononnetaan aste asteelta. Vaikeaa on itsensä työllistää, jos työtä ei ole. Piste. Herra työministeri  Jari Lindström tuntuu olevan vähän kuin edesmennyt isoisäni Aleksi; hän, vanhan kansa miehenä ja vankkumattomana porvarina, oli sitä mieltä, että ei työttömyyttä voi olla, ts. jos haluaa työtä tehdä, sitä myös on. Sinne päin tilanne ehkä olikin Aleksin nuoruudessa ja Anttolassa. Kaikella kunnioituksella; Ukki ei omassa turvatussa elämäntilanteessaan ihan kestänyt ajan kartalla, eihän kestänyt?

Kuvassa Aleksi ihan viime vuosinaan. Se täytyy myöntää, että hän eli niin kuin puhuikin.

  Tämä saa riittää politiikan tiimoilta, eikö saakin? Huomaatteko, että olen opetellut käyttämään anglikaanisia sanamuotoja suomeksi, enkö olekin?

  Olen äskettäin saanut kuulla asioita, mitkä hipovat kunnianloukkauksen tunnusmerkkien täyttymisen rajoja. Ne loukkavat minua pahasti. Toisaalata ymmärrän, tietyllä tasolla, niiden syyn. Siksi asia saa jäädä omaan arvottomuuteensa. Mutta sen verran mieleni pahoitin, että mielessä kävi pitäskö poiketa Alkossa ja tempasta kunnon liehtari! No, on ennenkin käynyt mielessä. Joskus on tullut poikettua, joskus ei, ennen tiuhemmin, nykyään harvemmin. Onneksi tällä kertaa vain käväisi mielessä; ei tässä liehtaroimaan jouda, tänäänkin kaksi eri lääkäreissua Elinan kanssa, huomenna siistimistä ja raivaamista vuorotta, torstaina renkaanvaihto (Mr. Vianor tarjoaa meille kitkamiehille aina keväisin myöhäisiä, syksyisin aikaisia vaihtoaikoja, ymmärrettävästi. Ei aiheuta kitkaa minulle).

  Pöljä kun olen, kävin  jo eilen vakoilemassa Launeen hammashoitolan sijainnin ja sisäänkäynnin. Sinne pitää äiti tänään klo. yhdeksi kiikuttaa. Hänen ensimmäinen käyntinsä hammasasiassa oli Liipolassa, sitten kaupunginsairaalassa röntgenissä, nyt siis Launeella. Saisikohan hän seuraavan ajan kaupunginsairaalan hammashoitolaan? Se kun on ihan vieressä. Ja sama lääkäri ottaa vastaan parina päivänä viikossa myös siellä. No, iltapäivällä tiedetään.

19.4.2016 klo. 10:25

  Kaupunkireissu tehty, Elinan korvat ruiskutettu puhtaiksi ja lääkäriaika "vuosihuoltoon" tilattu. Välillä satelee, välillä paistelee. Kirjoittelen tämän loppuun, syön, lähden taas terveydenhuoltotehtäviin. 

  Saa nähdä, kuinka kauan äiti jaksaa/pystyy yksin asumaan. Toivottavasti kauan, mutta huolestuttavasti kunto vaikuttaa rapistuvan. Ei mikään ole ikuista, eikä asialle mitään tehdä voi. Pitää vaan seurata, käydä ja soitella entistä useammin. Onneksi asutaan näinkin lähellä. 

  Sitten ruoka-aiheeseen. Aamuateriaan kuului Myllyn Paras-pikakaurapuuro (Lidl), mukillinen Juhla Mokka-suodatinkahvia (K-Market), yksi LeipäAitan Ruispala (Lidl) päällään Korppukinkkuviipale (Lidl) ja tomaattia (Lidl) sekä yksi Vaasan Kauratyyny (Lidl) päällään siivu Milbona Tilsitter-juustoa (Lidl) ja tomaattia (Lidl).

  Kohta lounaaksi tarjoan itselleni slaissin grillattua kasleria (haettu äsken K-Marketista), salaattia (Lidl), kirsikkatomaatteja (Lidl), oliiveja (Lidl) sekä raejuustoa (Lidl). Kyytipojaksi kraanavettä (Lahti Aqua). 

  Ennen seuraavaa kaupunkimatkaa vielä välipalaksi maustamaton Kreikkalainen jugurtti (Lidl) omenahillon (Hilppa) kanssa. 

  Hammashuoltokuljetuksesta palattua päiväkahvi pressopannusta itsejauhetuista ESPRESSO ExtraDark Roast-pavuista (Lidl) ja MyllynKivi-hapankorppu (Lidl) Castello Organic Blue-juustolla (K-Market).

  Näillä tulee pärjätä liki seitsemään (Hilpalla duunia 18:10:een asti). Illalliseksi kanakeitto (Hilppa), joka on rakennettu broilerin rintafileepaloista (Lidl) perunoista (Lidl), porkkanoista (Lidl), pitkistä papuvuista  (Lidl), paprikasta (Lidl) ja mausteista (sieltä-täältä).

  Illemmalla vielä Emmerdale-tallenteiden seuraksi itsejauhetuista ESPRESSO ExtraDark Roast-pavuista (Lidl) valmistettu tuplaespresso  ja Captain Rondo Vanilla-keksi (Lidl).

  Tämän kaltainen on meikäläisen ruokavalio alkuviikosta. Huomannette, mikä meidän lähikauppamme on?

Tuosta kaikesta kirjoittamisesta tuli nälkä, joten.....syömään!

ONNEN KOHTIA

  Syystä tahi toisesta pälkähti päähäni pohdiskella onnellisuutta. Tai paremminkin onnellisia hetkiä. Onnellisia hetkiä henkilön Peppe elämässä. 

  Löytyihän niitä. Tässä joitain otoksia suunnilleen kronologisessa järjestyksessä. Tapahtumahetkisen onnellisuuden määrän mukaan niitä onkin aika vaikea järjestää. Onnellisuuden koolle, ainakaan minulla, ei ole luotettavaa mittaria. Tokko edes asteikkoa sille kehitetty, saatikka yksikköä. Siinä jollekin neropatille vinkkiä; mittari, ilmapuntarin tapainen, missä alueet vasemmalta alkaen "maaninen synkkyys", "syvä suru", "apatia" ja "kevyt melankolia". Keskellä kello 12 "normaali olotila. Sitten oikealla päin "lievä ilo", kohtalainen onni", "riemukas auvo" ja "katharsis". Laitteen voisi konstruioda toimimaan sormenjälkitunnisteella. 

Mutta asiaan:

  Vedettävällä moottorilla varustettu peltinen paloauto jouluna 1955 tai -56. Se oli punainen, tietysti, n. 25 senttiä pitkä ja siinä oli tikkaat katolla. Luultavasti se oli tehty vanhoista sääilykepurkeista, kuten silloin oli tapana. Tai sitten se oli ulkomaista tekoa, en jaksa muistaa. Kun siihen lykki vetoa ja laski menemään, piti se melkoista meteliä, sillä moottorin meluun sekoittui myös hälytysääni. Olin siitä tosi onnellinen ja ylpeä! Muista Piskolan tuvan mattojen saaneen kyytiä, kun raivasin ne nurkkiin tehdäkseni tilaa sörnäyttelylle. Tuo kyseinen paloauto, jo ränsistyneenä ja moottorinsa tehon menettäneenä,  jäi ainakin kerran syksyllä ulos talon seinustalle. Kun sen kevällä lumien sulettua löysin, olin iloinen. Mutta onnea tuo tapahtuma ei muistaakseni ollut.

  Jaguar-merkkinen polkupyörä 1961. Sain sen synttärilahjaksi kymmenvuotiaana. Pyörä oli enoni Ollin entinen. Se oli väriltään  keskiruskea, ja siinä oli kolme vaihdetta sekä käsijarru Se oli ensimmäinen fillarini; ei pyörää saaressa ollut kaivannut, mutta syksyllä tulisimme muuttamaan kirkonkylään. Silloin tuli Piskolaan jo tie. Kylille kertyi matkaa 11 kilsaa. Muistan, että heti samana päivänä lähdin polkemaan kirkolle. Kurkilahdenmäki nousi kevyesti polkien. Kaartelin kylän keskustaa ristiin rastiin ylpeydestä jäykkänä etsien tuttuja. Muutaman luokka-, ja koulukaverin yhytinkin. He kehuivat kulkuneuvoa koska vaihdepyörä oli harvinaisuus. Ja minä olin onnellinen. Taisin ostaa muutamalle eniten kehuja antaneelle jätskitötteröt Suur-Savon kioskilta.

Tällanen merkki oli minunkin Jaguarini edustalla:

  Ajokortin saaminen 1969. Ensimmäiset kaarrokset Erkin Opelilla Anttolan kujilla ja parkkeeraus Lotjan eteen säilyy muistoissani eräänä tähtihetkistä.

  Lasten syntymät 1973 ja 1981olivat onnellisia tapahtumia. Ne ovat jotain sellaista, mitä lapseton ei osaa kuvitella.

  Suomen ensimmäinen jääkiekon mm 1995. Olin tuohon aikaan vielä armoitettu penkkiurheilija. Joukkueen etenemistä seurasin herpaantumatta. Kun Ruotsi finaalissa nuijittiin maan rakoon, ei olotilaani voi kuvailla muuten, kuin sanalla "autuas".

  Iiriksen syntymä 2014. Jos on lapsen syntymä ainutlaatuista, niin on myös lapsenlapsen! Kun heti seuraavana päivänä mentiin Tiilikaisen perhettä sairaalaan tapaamaan, oli olo suorastaan "toiselta planeetalta".

  Lisää listaani viimeisenä ehkä parhaiten mieleeni jääneen onnellisuuden hetken. Ostimme ensimmäisen oman asuntomme 1980. Olimme asuneet vuokralla kaksiossa Hedelmätarhan alueella. Samalta seudulta löytyi myynnistä kolmio kerrostalon viidennestä kerroksesta. Ihastuimme, ostimme, muutimme. Matkaa vanhalta uudelle oli vain alle kaksisataa metriä. Meillä ei ollut siihen aikaan autoa. Mutta muuttoviikonloppua edeltävät päivät kannoin iltaisin tavaroita uuteen asuntoon. Ensimmäisenä raahasin stereot tarpeineen, levyt ja kasetit. Muista, kuinka ne toimiviksi viritettyäni istuin hämärtyvässä illassa tyhjän ja pimeän olohuoneen lattilla kuunnellen Bruce Springsteen'in "Darkness of the Edge of Town"-lp:tä. Olin valmistumassa ammattiin, muuttaisimme omaan asuntoon, Hilpan työ oli vakinaistettu kokoaikaiseksi. Tuo hetki on juurtunut mielessäni onnellisuuden perikuvaksi. 

  Eivät yllämainitut tietysti ole kuin pieni otanta enemmän tai vähemmän onnellisista hetkistäni. Mutta en niitä tämän enemää ala listaamaan. Vaikka kyllä Avokkaassa itselleni keitetyn aamukahvin jälkeen aitan kuistilla piippu juuri sytyttynä koetut tyynet ja linnunlaulun täyttämät toukokuun loppupuolen varhaisaamut olisivat oman lukunsa ansainneet. No, nythän ne sen saivat!

  On tietysti ollut vastakkaisen tunteen hetkiä ja aikoja. Niistä ei sen enempää, kuin että jos onnen ja surun tuntemukset laittaa päällekkäin, jää viivan alle hiven onnellisuutta. Näin ainakin ajattelen.

KAIKELLA ON AIKANSA

  Ennen oli kaikki kestävää ja ikuista.

  Kun olin lapsonen, oli raappahousut, töppöset ja tervatut sukset rotanluokuilla. Ei uskottu parempia tulevan.

  Kun olin poikanen, oli sähkövalo, lypsykone ja Ferguson-traktori. Ei sen hienompaa odotettu.

  Kun olin esiteinari, oli Jamesfarkut, tennarit ja kaksi tv-kanavaa. Mitään muuta ei uskottu tarvittavan.

  Kun olin teinipoika, oli  the Beatles, pikku-Höfner ja teryleenihousut. Hienompaa ei uskaltanut toivoakkaan.

  Kun olin parikymppinen, oli pompannappi (Fiat 600), Gartengesaeltung Jakob Simmons ja Roth Händle. Mitä lisää nuori mies tarvitsee?

  Kun olin kolmikymppinen oli perhe, Rakennuskunta Haka ja asunto. Elämän perusta kunnossa.

  Kun olin nelikymppinen, oli lama, Kevo ja VHS-nauhuri. Ensimmäistä ei kaivattu, toinen hieno kokemus, kolmas upeista upein.

  Kun olin viisikymppinen, oli kotitietokone, Alfa Romeo 166 2,5 L V6  ja 9.11.01. Opettelua, ajonautintoa ja surkeeta.

  Kun olin kuusikymppinen, oli taulu-tv, Hyundai ja Nokia E 75. Tekniikka ei siitä voinut juuri edetä?

  Kun olen (pian) kuusvitonen, on porvarihallitus, eläke ja Iiris. Ilman ensimmäistä tulisi toimeen, ilman toista hädin tuskin, ilman kolmatta ei laisinkaan.

  Kun olen seitenkymppinen?, on punamultahallitus, loiva nousukausi ja ääri-islamistinen sota jatkuu.

  Kun olen seitenvitonen??, on itseohjautuva auto, Helsinki-Tallinna-tunneli ja ensimmäinen asutettu tukikohta kuussa.

  Kun olen kasikymppinen???, on Euroopan liittovaltio, Suomen kuvernööri Li Andersson ja ensimmäinen retkikunta Europassa (Jupiterin kuu).

  Kun olen kasivitonen????, on  Pan-North-America-liittovaltio (Kanada, USA, Kuuba ja Meksiko), Marsin 1. siirtokunta perustettu ja Googlen vuositulos ylittää Euroopan bruttokansantuotteen.

  Kun olen ysikymppinen?????, on robottien määrä ylittänyt ihmisten määrän, valtavan avaruusaseman rakentaminen kieroradalle alkanut ja Lapissa kasvaa päärynäpuita.

  Kun olen ysivitonen??????, nanoteknologian avulla rakennetut "avaruushissit" kuljettavat kiihtyvällä vauhdilla rakennustarpeita yhä uusille avaruusasemille, aurinkovoiteiden suojakertoimet ylittävät 200:n rajan ja Hollanti sekä lukuisia saarivaltioita on jäänyt meren alle.

  Kun olen satavuotias???????, kuusta rahdataan mineraaleja kymmenillä rahtialuksilla avaruusasemien rakennustarpeiksi, lähiavaruudessa asuu vakituisesti 320 000 ihmistä ja määrä kaksinkertaistuu aina viidessä vuodessa.

  Jos olisin sataviiskymppinen, näkisin satojen itsenäisten avaruusasemien miljooninen asukkaineen, mittavine viljelyksineen, suuntaavan kohti Valaan tähdistöä ja Tau Ceti'a, tähystäisin omasta tukikohdastani mereen liittynyttä Saimaata ja etsisin havaintoja pallolla vielä olevista, sitkeistäkin sitkeimmistä koostuvista ryhmistä kalastamassa valtavissa merissä ja metsästämässä vuoristoissa,

  Jos olisin kaksisataaviiskymppinen, näkisin valonnopeuden kymmenesosan nopeudella matkanneiden tukikohtien jarruttavan vauhtiaan lähestyessään Tau Ceti'n aurinkokuntaa.

 Jos olisin kolmestaavuotias, niin......

 No, ei paljasteta vielä. Juttu on sitä paitsi vasta jalostumassa uomiinsa.

HEDONISTISTINEN UTILITARISTI

  Hedonismi tarkoittaa elämänfilosofiaa, joka pitää mielihyvän tavoittelua keskeisenä. Opin mukaan kaikki teot voidaan mitata sen mukaan, kuinka paljon nautintoa ne tuottavat. Mikä tahansa mikä aiheuttaa  mielihyvää on hyväksi. Kelpo filosofia, ei siinä mitään. Kunhan ei lipsahda egoistiksi tai sybariitiksi.
  Tiettyjä hedonismin piirteitä itsessäni näin eläkeläisenä olen havainnut. Pakollista tekemistä on niukasti, tulee valikoitua muun ajan toiminnoiksi sellaisia, mitkä tuottavat nautintoa. Vaikka samoin se tietysti on, vielä suuremmalla syyllä, jos velvoitteilta jää vain vähän vapaa-aikaa. Eiköhän meistä jokainen ole jossain määrin hedonisti. Jollei ole masokisti.

  Laajemmassa mittakaavssa utilitarismi on tietysti suositeltavampi aatesuunta. Filosofi John Stuart Mill määrittelee utilitarismin opiksi, joka olettaa "moraalin perustaksi hyödyn tai suurimman onnen periaatteen". Siitä seuraa, että utilitarismin mukaan teot ovat oikein silloin, kun ne edistävät onnellisuutta ja väärin silloin, kun niillä on taipumus tuottaa onettomuutta. Utilitarismissa hyvän toiminnan tuottama onnellisuus ei ole ainoastaan tekijänsä onnellisuutta, vaan kaikkien niiden, joita toiminta koskee. Olen kai hedonisimin sävyttämä utilitaristi?

John Stuart Mill

  Ystäväni Risto soitti taas aamuvarhain. Kertoi hänelle kerrotun, että uudessa Erälehdessä olisi parin sivun juttu Ruiku Ruusuista. Tarkemmin udeltuani kuulin, että ei häntä oltu haastateltu, mutta oli toimittanut mallikappaleita vieheistää lehdelle. En lehden nettisivuilta kyllä löytänyt mitään asiaa koskevaa. Ruikku lupasi kuitenkin tarkemmin ilmotella, kunhan asian varmistaa.

Näytteenä Ruiku taiteesta yksi patsas:

  Yöllä oli joku aste pakkasta. Nyt (klo. 9:05), kun arska jo on nousut, näyttää elohopea nollaa (varjon puolella). Eilistä kylmempää on povattu, aurinkoista kuitenkin. 

  Ip. on Elinalla aika röntgeniin (hammashoitola) Se on ihan lähellä äidin asutoa, mutta sovimme, että vien hänet paikalle. Sanoi kävelevänsä sitten kotiin. Hyvä, kun vähän liikku, ja taivalkin on alamäkeä. 

  

  Hanelin kanssa eilen puhelin, puhelimessa puhelin. Jäät kuuluvat olevan aika höttöä. Sanoi, että ei ensi, mutta seuraavana viikoloppuna, jos polte on kova, Avokkaaseen pääsee. Polte on kova, mutta muutaman päällekkäisyyden vuoksi taitaa olla, että savut Yamahasta pääsee ottamaan vasta Valpurina. Jolloin luultavasti sataa räntää. Lämmintä nuo "rohveetat" ovat kyllä ennustaneet, kevääksi ja alkukesäksi. Totta kai; Hilpan loma on kesäkuussa!

  Ensi viikoksi ovat sitten eläkeläisen kontolle suunnitelleet hommia, Sunnitelleet ja suunnitelleet! Itse olen suunnitellut. Edessä on parvekkeen kesäkuntoonpuunaus, ikkunoiden ja parvekelasien pesu, pihojen haravointi ja siistiminen, sekä jonain päivänä myös aikataulun mukainen sisäsiistintä. Taitavasti kun tehtävät jakaa, tullee joka päivälle jotain aktiviteettia. Se on hyvä se. Parin tunnin rutiinista poikkeava toiminta on hyväksi. Ei pääse sammaloitumaan. 

  Olen joskus pohdiskellut, että löytyisikö jostain osaaikainen työ. Työ, mihin ei tarvitse sitoutua, työ, jota voi tehdä silloin, kuin haluaa, ja sen verran, kun haluaa. Kunto tuntuu olevan ihan kohdallaan. Voisi olla, ihan vaihtelun vuoksi, mielekästä duunata jotain silloin tällöin. Periaatteessa voisi vapaaehtoistöihinkin mennä. Olen vaan niin saamaton. 

  Ei aika näinkään pitkäksi käy, en sitä valita. Mutta täytyy miettiä kaikenlaisia vaihtoehtoja. No, ehkä ei kesäksi kuitenkaan; Anttolassa pääpaino. Ja ehkä ei syksyksikään; se on niin sieni-, marja, ja ruskatäyteinen. Sitäpaitsi ei luultavasti talveksikaan; jos tulee lunta, pitää lumikenkäillä, jos ei tule, pitää manailla lumen puutetta. Eikä kyllä kevääksikään; pitää seurata aktiivisesti kevään etenemistä. Eli taidan unohtaa työnäkökulman. Tai en kokonaan. Syksyllä voisi googlailla vapaaehtoistyönäkymiä.

  Näin tänäaamuna. Niin tai näin huomenna. Siten ja täten viikonloppuna. Minkä mitäkin ensiviikolla. Näistä koostuu Peppen lähitulevaisuus.

KOIN KOIN

  Aamulla koin aamunkoin, taas kerran. Hyvä oli kävelijän kävellä; kuiva ja tuuleton nollakeli.

  Ruikku soitti jo vartin yli kuusi, juuri, kun olin palannut ulkoa. Oli myös koiton koittoa koittamassa todistaa. Lähetti kuvan tapahtumasta hän.

  Kun lauantaina Riston luona piipahdin, hämmästelin taas kerran toverin kämpän sisustusta. Taidetta laidasta laitaan, joka paikassa; seinillä, lattioilla, pöydillä, hyllyillä, nurkissa, tasoilla, kaikkialla. Lähinnä miehen omaa tuotantoa, mutta myös tauluja ja pienoispatsaita muilta tekijöiltä. 

  Ja missä ei ole taidetta, on soittimia; kitaroita kymmenkunta, piano, urkuharmoni, syntikka, haitari, kantele, banjo, erilaisia rytmisoittimia, äkistään muisteltuna. Rumpusetti on tiemmä mökillä, liekö naapurien toivomuksesta?

  Hyviä kuvia olisi vaikka kuinka Ruikun miljööstä ja taiteesta. Jääköön nyt tässä yhteydessä julkaisematta. 

  Melkoinen persoona Risto on, ja omaperäinen sekä uniikki asuinympäristö. Mutta siitä hetkestä, kun Ristolla koittaa pölynpyyhkimisen aika, en ole lainakaan kateellinen.

  Aamun Etlarissa pistää silmään otsikko: "Junan alle jää ihminen kerran viikossa." Mahtaa olla raskasta sille onnettomalle.

  Näppiksestä löytyy taas viisuksia, kuten: "Tyhmän eväät syödään ensin." ja "Kyllä on taas monta erilaista totuutta liikkeellä lähibaarissa." 

  Ensimmäiseen totean, että köyhän eväät ovat pääsääntöisesti niin onnettomat, että ne pyritään syömään vasta vimehädässä. Erilaisten totuuksien suhteen, vaikka lähibaareissa en käy, olen samaa mieltä. Kun jostain asiasta median eri foorumeilta, ystäviltä, tuttavilta, kadunmiehiltä ja muilta luotettavilta tahoilta ammennettua tietoa Kuittisen Kuppilan parikymmenpäinen vakioporukka ruotii, totuuksissa löytyy tiettyä kirjoa. Eikä vähintään verbaalinen kädenvääntö kuudennen iltakaljan jälkeen ole harvinaista, olen kuullut.

  IS:n sivuilla seilatessa huomasin jutun, missä kehotettiin testaamaan, mikä olisi nimesi, jos olisit syntynyt 2015? Äärimmäisen harvoin mihinkään tällaisiin sortuneena päätin nyt kokeilla. Tulos: Olisin Veeti. Perusteena, että 1951 Pertti oli 14. suosituin pojan nimi, 2015 se oli Veeti. Mikä siinä, Veeti on hieno nimi. Mutta jos reikarnaation kautta asiaa pohtii, ja aikoo uudelleensyntyä vaikka 2045, niin mistä kummasta saa tietoa siitä, mikä silloin nimeksi tulee? Se olisi minusta paljon tärkeämpää, kuin tietää mahdoton ja toteutumaton vuoden 2015 nimiasia.

  Elina soitti äsken. Hän ilmoittaa päivällä kauppalistan. Tavarat käyn ostamassa ja toimittamassa kun haen Hilpan duunista. Rouva lähti siis bussilla. Siksi olen näin aamusta kirjoitellut. 

  Nyt olen kirjoittanut, minkä olen kirjoittanut. Menen töllöttämään avausjaksoa eilen Fox'illa alkaneesta Stephen King'in romaaniin perustuvasta aikamatkasarjasta "11.22.63." 

LAPSENVAHTITOIMINTAA JA YSTÄVYYSYLLÄPITOA

  Eilinen meni kutakuinkin reissussa. Tai ap. normaaleissa kotiaskareissa, mutta puoli kahden korvilla startattiin Ananalle ja Jonille. Siellä kahvit hörpittiin. Sitten Tiilikaiset sonnustautuivat matkaan; ensin syömään, sitten leffaan (Revenant). Hilppa jäi Iiriksen kanssa temmeltämään, minä vierailin Ruikulla. Mukavaa oli toveria taas tavata. Tunnin, toista siinä juteltiin, vanhoja muisteltiin, uusia ennakoitiin. Niin on asiat kiertäneet, etten ole Riston mökillä "Möliksessä" käynyt. Asiantilan muttamisesta keskusteltiin. Katsellaan ensi kesänä, josko onnistuisi?

  Vein Ristolle tuliasisiksi pari poltettua ceedeetä, pari vanhaa valokuvaa. Jotain piti viedä, koska tiesin, ettei sieltä tyhjin taskuin tarvitse pois lähteä. Niin kuin ei tarvinnutkaan! Sain sammakko/naispatsaan, pari alkuperäisen "Ruikun Ruusun" aihioita, upean kitaran äänenvoimakkuunnupin, missä rauhanmerkki ja sokerina pohjalla hopealusikan. Siihen käytiin vielä ennen lähtöäni "työpajalla" stanssaamassa leimat "RR" ja "925".

Kitarannuppi koristaa jo olkalaukkuani "Räihämöisen" kanssa.

  Sain myös mukaani Hanelille 60-vuotislahjaksi tilatun hopeisen pyydön. Se oli viimeistelyhiontaa vaille (muotin pärskeitä hieman yläpäässä). Ei ihme, ettei Ruikku ollut ehtinyt; vastahan siitä on hieman yli kaksi vuotta, kun Haneli kuuskymppisiä vietti. Sanoin, että otan sen nyt matkaani, että ei tartte muuttaa tekstiä muotoon "Haneli 65 v". Siispä tällättiin siihenkin leimat; Ruikku piti stanssia, minä löin pienellä pajavasaralla päälle.

  Mumma ja Iiris olivat viihtyneet hyvin sillä aikaa. On tytölle taas tullut sanoja uusia, äkkiä tuossa iässä kehittyy. Eikä puhettakaan, että olisi ikävöinyt vanhempiaan. Touhusi koko ajan juttujaan, väliin pyrki jomman kumman syliin tai viereen.

  Kattokaapa muuten tytön kulmakarvoja. Ei tartte isona kulmakynää, oletan! (Paistaakohan toteamuksesta läpi Peppe-papan ylpeys? Jos paistaa, paistakoon. Tottahan se on.)

  On kyllä uskomaton tyyppi, tuo Iiris! Hilppa kylvetti hänet kahdeksan korvilla. Sitten he menivät makuuhuoneeseen, Hilppa luki jonkin satukirjan, laittoi tytön omaan sänkyynsä, sanoi "hyvää yötä" ja tuli pois. Sinne jäi Iiris. Pari kertaa sanoi "mumma", mutta kun Hilppa vastasi, että mumma on täällä, nuku vaan, rauhoittui. Kun Anna ja Joni tulivat ennen yhdeksää, oli Iiris jo unten mailla.

  Me siitä lähdettiin sitten kohti Hollolaa. Liikennettä oli niukasti, sumua paikka paikoin Keravan ja Mäntsälän välilä. Kotona oltiin kohta kymmenen jälkeen. 

  Tämä päivä alkoi totuttuun tapaan. Ip, kun arska kunnolla paistaa, mennään vielä lenkille. Luther on katsottu tallenteelta, Nuori Morse vuorossa lenkin jälkeen. Vaikka on se jo aiemmin nähty, mutta pitää pohjustaa, kun kohta alkavat uudet jaksot.

  Tästähän taitaa tulla ihan vaan kuvakirja, mutta tulkoon. Obligatorisen mustavalkoisen liitän lopuksi.