VIIVEELLÄ VIESTITETTYÄ

  Kun vuosi 2016 on saatu hyvälle? alulle, on aika kirjata paperille, (lue mr. Googlen muistin syövereihin), päättyneen vuoden aikana mielessä käväisseitä, pientä  päätäni (56, vrt. Hilppa 57-58) vaivanneita seikkoja, visioita ja päätelmiä, sekä mielen koukeroiden tekemiä kepposia. Joihinkin aion esittää ratkaisun, oikean tai väärän.

  Läpi vuoden olen kummeksunut ihmisten käytöstä markettien kassajonoissa. Nykyään on tapana, varsinkin Lidleissä, enenevässä määrin myös muissa päivittäistavarakaupoissa, että kassat palvelevat tarpeen mukaan; henkilökunta täydentää hyllyjä, tekee muuta taustatyötä, ja kun kassoilta ilmoitetaan tarpeesta, ilmestyy rahastajia lisää. Tästä on seurannut, että jos vaikkapa kaksi kassaa toimii, ja jonoa alkaa muodostua, viriää letkoissa melkoinen levottomuus. Ja antakaas olla, kun lisää kassahenkilöitä kuulutetaan. Pälyily ja arvuuttelu siitä, mille toimipisteelle henkilö ilmaantuu saa jonot elämään. Kun sitten pirtsakka tyttö/poika saapuu kertoen: "Kassalle 4 voi tulla", alkaa rähinä. Sinne törmätään kärrit kirskuen, korit kolisten. Pian kassalla 4 on kaikkein pisin jono. Mihin ihmisillä on kiire? Onko iänkaikkisuus vaarassa? Putoaako taivas niskaan, jollei pääse nopeammin liikennevaloihin odottelemaan?
  Toinen jonoihmetys on, että luulevatko lähimmäiset selviävänsä kassan ohi nopeammin, jos he hilautuvat edelläolijaan nähden "tappituntumalle?" Minua ainakin ärsyttää, kun joku hyökkää selästä työntäen lastaamaan ostoksiaan taakseni hihnalle. "Mukavuusalueelle" tunkeutumisen kyllä kestän, joillakin saattaa vaan olla alhaisempi toleranssi.
  Ratkaisun saatte ihan itse päätellä.

  Kun lähes kaikki planeettamme valtioiden  päämiehet (entschuldigung frau Melker, dovanokite ponia Grybauskaite, etc., yleisnimitys valtiota johtavalle henkilölle) ovat yksimielisiä rauhan tarpeeliisuudesta, ilmastonmuutoksen pysäyttämisestä, nälänhädän ja vesipulan poistamisen välttämättömyydestä sekä ihmis-, ja tasa-arvon merkityksellisyydestä, miksei juuri mitään tapahdu? Onko niin, että ne änkyrät, jotka ovat, milloin mistäkin asiasta, eri mieltä, ovat niin vaikutusvaltaisia, että pystyvät kumoamaan enemmistön haluamien toimenpiteiden täytäntöönpanon? Vai onko niin, että enemmistön haluamat toimenpiteet ovat vain sanahelinää planeetanlaajuisilla forumeilla? Onko niin, että taloudelliset ja sotilaspoliittiset päämäärät ajavat kaikkien uudistusten edelle päättäjien hymistellessä valittaen sormet ristissä selän takana?
  Ratkaisu on planetaarinen demokratia: Kaikki YK:n jäsenvaltiot äänestämään muutoksista. Enemmistön kanta toteutetaan. Piste. Yksinkertainen tapa toimia, mutta ei toimi. Eikä toimisi, vaikka niin sovittaisiin. Ihmiskunnan ongelma on itsekkyys. Edes Dante Alighieri ei neroudessaan itsekkyyttä seitsemään kuolemansyntiin sisällyttänyt. Hänen pitäisi haudastaan käsin täydentää listaansa kuolemansynnillä numero nolla. Lisäsihän Isaac Asimovkin robotiikan kolmeen pääsääntöön nollannen pääsäännön, kun huomasi sen tarpeelliseksi. No, onhan Danten listalla "Ahneus" numerolla 5. Sama asia, kuta kuinkin. Mielestäni liian alhaisella numerolla tosin.

  Voiko immeinen, noin globaalissa mitassa, keskivertoisesti, olla tyytyväinen? Asiaa olen silloin tällöin mietiskellyt. En ole ratkaisuun päässyt. Siihen, mikä on tyytyväisyyden keskiarvo. Toinen on tyytyväinen yhteen kameliin, toinen halajaa tuhatpäiseen nautalaumaansa lisää päälukua. Yksi elää onnellisena vuorayksiössä perusturvan kera, yksi miettii myrtyneenä kolmenkymmenen huoneen kartanossaan pörssiheilahtelujen vaikutusta miljoonatuloihinsa. Eräs viettää seesteistä viikonloppua vaimonsa ja kahdeksan lapsensa kanssa Takakylän perämailla lauantai-illan saunaolutta siemaillen, eräs taistelee kolmannen vaimonsa aikuistuvien lapsien kanssa metropolin keskustan ökyasunnossa kiroillen skumpan väärää lämpötilaa.
  Tyytyväisyyden perusteita ei voi listata. Tyytyväisyys riippuu tarpeesta, onnellisuus riittävyyden tunteesta. Tyytyväisten ihmisten määrää ei voi peilata ulkoisiin puitteisiin. Siksi lienee vaikeaa määrittää pallomme ihmispopulaation keskimääräinen tyytyväisyysaste.
  Olkaa siis tyytyväisiä siihen, mitä teillä on. Haaveilla voi, saa, pitää. Mutta haaveet eivät saa olla esteenä sille, että on onnellinen ilman niiden toteutumista.

  Miksei ihminen viisaudessaan ole keksinyt laitetta, mikä kertoo vaikkapa alle kahden metrin etäisyydellä olevan lajitoverin mielentilan; onko tämä rauhallinen, jännittynyt, kuohuksissaan, raivoissaan, amokin riivaama? Luulisi aivokäyrien etäluennan olevan mahdollista tässä langattoman teknologian maailmassa. Siinä olisi konsti ehkäistä määrättömästi aiheettomia solvauksia, spontaaneja pahoinpitelyjä,  provosoituneita päällekarkauksia ja huonosti suunniteltuja ryöstöjä. Moni mieleltään vinksahtanut jäisi patoutumiaan purkamaan poistuvalle selälle, moni nyrkki livahtaisi ilmaan, moni veitsi huitoisi tyhjää, moni Siwan kassa ehtisi painaa nappia, moni perheväkivalta jäisi toteutumatta, jos piippari pärähtäisi, värähtely varoittaisi. Nokialta potkitut sun muut startupilaiset, tässä teille ilmainen vinkki.

  Kun innovaatiosaran ojan yli kerran harpattiin, niin miksei joku Pelle Peloton keksi ja kehitä sovellusta, mikä yhdistää mobiililaitteen  jääkaapiin, pakastimeen ja ruokakomeroon. Ei tarttis töihin lähtiessä kauppalappuja kirjoitella, ostoslistoja miettiä. Ei kun illalla K-Markettiin. kännykkä esiin. Ohjelma ilmoittaisi listan puuttuvista ruokatarpeista. Vaikkapa siten, että tiettyjen perusaineiden puutteet tulisivat aina listalle. Ja jos sovellukseen näpyttelisi, mitä aikoo illalla syödä, se ilmoittaisi puuttuvat raaka-aineet.
 Kehittyneempi versio olisi tietysti eteisen komeroon asennettava laatikko, mikä olisi yhteydessä ruokavarastoihin, lämmitys-, ja ilmastointijärjestelmiin, saunan kiukaaseen, digiboxiin, hälytyslaitteisiin, you name it. Älylaite kommunikoisi tämän "keskusyksikön" kanssa säädellen tarvittavia asioita, listaten olemassa olevia puutteita. Saattaapi olla jo olemassa, tuollaisia systeemejä. Voisi jonkin krediitin kustantaa, moinen ylellisyys. Mutta mukavuudesta pitää olla valmis maksamaan. Kiireiselle ja unohtavalle ihmiselle tuiki tärkeä lisäominaisuus. Minäkö muka kalkkis?

  Kerran, syksyllä taisi olla, tulin miettineeksi, että yhteiskunnan tulisi kustantaa kaikille niille, joilla ei ole varaa, älypuhelin tai tabletti. Samoin tulisi huolehtia siitä, että niitä opittaisiin käyttämään. Vähäosaiset ja vanhukset jäävät junasta pikemmin, kuin uskommekaan. He jäävät tietotekniikan rattaiden alle, verkostuvan maailman ruhjomiksi. Pankit lopettavat käteisen jakamisen. Bussi-, ja junalippuja ei saa kuin netistä tai automaatista. Rautakauppastakaan ei pian saa palvelua, kuin ajanvarauksen kautta. No, harvemmat vanhukset tai syrjäytyneet rautakauppaa kaipaavat. Mutta monilla iäkkäillä ei ole halua, ehkä ei kykyäkään, omaksua verkkopankin saloja. Jos ei ole nuorempia sukulaisia tukena, vaikeuksia tulee varmasti jokakuukautisen eläkkeensä kuun 1. päivänä jonottomaan tottuneille.
  Entäpä laitapuolen tallaajat? Voi olla, että heille ei edes anneta pankkikortteja. Mistä nostaa rahat päivittäiseen maksalaatikkoon ja Valdemariin? Pitäisikö osa avustuksista ohjata suoraan lähisiwaan ja keskustan Alkoon, joissa olisi piikki auki niin kauan, kuin on saldoa? Ei, mutta ihan oikeasti; ei se varmasti kovaosaisten ongelmia ja niiden parempiosaisille mahdollisesti aiheuttamia hankaluuksia helpota, että heidän jokapäiväistä elämänkulkua vaikeutetaan.
  Pankit vähentävät henkilökuntaansa minimiin, kassapalvelut poistetaan, jäljelle jäävät saavat oppia tekemään töitä väliin aamuaikaisin, väliin iltamyöhään, toisinaan viikonloppuisin. "Asiakkaiden pitää päästä pankkiin, silloin, kun se heille sopii", on johtoajatuksena. Niin tietysti pitääkin. No, nyt lipesin aiheesta, johtunee henkilökohtisesta perspektiivistä. Se, mitä ajan takaa, on, että jotenkin pitäisi turvata myös niiden rahahuolto, joilla ei ole taitoa, laitteita, luottoa eikä tarmoa pysyä rattaiden läyhkeessä.

  Kun aamuisin dallailee pitkin Hollolaisraitteja, väliin Lahden puolellakin poikkeilee, tapahtuu pään sisällä omituisia asioita. Aivot, eivät ainakaan koko ajan, ole keskittyneet kuunneltavaan musiikkiin. Monia omaan elämään kuuluvia välähdyksiä, ratkaisun poikasia ja pieniä parannuksia ovat aamulenkit tuottaneet. Myös useimmat alkusysäykset blogehin olen  sauvat käsissä saanut.
  Tänä aamuna, vuoden ensimmäisenä, tulin miettineeksi, miksi asiat menevät usein niin, että kun ihminen tajuaa, kuinka hänen tulee elämänsä elää, aikansa viettää, onkin aika jo melko vähissä. Ikä tuo viisautta, niin se on. Persoonakysymys, tietty, kuinka aikaisessa elämänvaiheessa viisaus alkaa työntyä esiin. Omalla kahdallani koen, että oikeastaan vasta viime vuosina olen alkanut ymmärtää, mitä elämältä haen. Parempi myöhään, kuin.... Toivottavasti on vielä aikaa elää sen tiedon kanssa.
  Tähän pulmaan ei ratkaisua ole. Ihmiset ovat erilaisia; jotkut kasvavat nopeasti, toisille ei mikään aika riitä. Tähän on tyytyminen.

  Tuli taas näpyteltyä, pyhät ovat pitkiä. Pitää pikkuhiljaa valmistautua seuraamaan, kuinka Herakles seviytyy Nemean leijonan, Kerberoksen, Lernan Hydran kanssa. Puhumattakaan Augeiaan tallien vaativasta siistimisestä.

Tuumiskeli Peppe -Gubbe.

KALENTERI 2015

  Paukuttelu alkoi melko täsmällisesti klo. 18:00. Ensin oli tunnin kiivaahko jakso (pienimmille, oletan). Sen jälkeen räiske on ollut tasaisen epätasaista, mutta jatkuvaa. Ryhdyin julkaisemaan postuumisti, poikkeuksellisesti, ja poikkitavallisesti vuoden 2015 kuvakalenteria.

  Siitä tekee poikkeuksellisen se, että julkaisu on Iirisvapaa, poikkitavallisen se, että yksikään kuva ei ole otettu piha-, tai kylppäriparannuksista, postuumin se, että kalenteri on postuumi. Ohessa saatan kuukausien lomassa ja välissä kirjoitella älyttömiä.

Tammikuun 14. päivä. Talvelta näytti, lumikenkäilemässä Messilän maastoissa.

  Huomenna ajattelin, tipattoman joulukuun jälkeen, aloittaa, vaihtelun vuoksi, tipattoman tammikuun. Tai saa nähdä, kuinka käy. Ei minulle tipattomuus ole itsetarkoitus. Ei vaan maistu. Sitä paitsi kun harvoin ottaa, tulee siitä kipeäksi. Eikä känni muutenkaan ole, kuin ennen nuorena. Miksi siis kitata?

Helmikuun 11. päivä. Talvi jatkui, lumikenkäilyä Messilänselällä.

  Tv:ssa kerrottiin, että Sydney oli töräyttänyt taivaalle räiskettä viiden miljoonan USA:n dollarin edestä. Kai ne ovat siellä laskeneet sen varaan, että tuolla summalla saa puolen minuutin näkyvyyden suomalaisissa mediossa vuosittain.

Maaliskuun 13. päivä. Lomalla Avokkaassa, lumet jo olemattomissa.

  Vilkasin juuri ylen sivuilta, että Suomi on voittanut niukasti Tsekin nuorten lätkäkisoissa. Voittomaalin oli tulittanut Patrik Laine. En ole onnellinen, en surullinen, menestyksestä. Parempi toki näin, kuin turpiin, tappio ja tukala jatko-ohjelma.

Huhtikuun 11. päivä. Sinivuokot alkavat pujahdella näkyviin.

  Dubaissa on roihahtanut pilvepiirtäjähotelli tuleen paria tuntia ennen Uuden Vuoden juhlallisuuksia. Olikohan rakennuksesta suunniteltu tehtävän vastaanottokeskus?

Toukokuun 8. päivä. Kastepisara lupiinin lehdellä Anttolassa.

  Loihdin välillä meille tuplaespressot tänään itse jauhamistani pavuista. Kahvifriikiksi opetellakseni investoin joku aika sitten papumyllyyn (n. 13 € Lidl). Samalla ostin kilon pussin ekstratummapaahtoisia papuja. Niitä säilytän pieteetillä jääkaapissa. Pian varmaan jääkaappi ja pakastin ovat täynnä kahvinyssäköitä, elintarvikkeet säilytetään partsilla, jotteivat pääse pilaamaan aromeja.

Kesäkuun 7. päivä. Helmi voimissaan ja ylväänä valtiattarena koivikon keskellä.

  Tässä kohtaa hilpasen olkkariin katsomaan "Mustamaalattua". Kalenteri jatkaa n. tunnin kuluttua kohti heinäkuuta. 

  Ajot jatkuu Pappilan metsässä. Ja pauke, joka on siirtynyt Kumpulan pellolta tuohon ihan viereen kadulle. Pitää tehdä aloite Keinokartanontien keskustan julistamisesta ilotulitevapaaksi vyöhykkeeksi. 

  Norjalaista sarjaa tuli siis tuijotettua. Ei ihan parasta A-luokkaa, mutta kelvollista kuitenkin. Mikä kumman "tatsi" muilla pohjoismaalaisilla on tehdä laadukkaita jännityssarjoja? Kotimaiset yritelmät tuntuvat melko köhkösiltä. No, lopuillaan oleva "Koukussa" on sentään suht' kelvollinen.

Heinäkuun 23. päivä. Aamusumut lenkillä Okeroistentien varrella. Tai ei, ku lenkkisumut aamulla. Eikä ku lenkillä kuvattu aamusumu.

  Hilppa katsoo jotakin ylen vaihdevuoden, eiku vuodenvaihdeohjelmaa. Minä selaan loppuvan vuoden kuvia, valitsen aina kullekin kuulle kuvan, joka ensimmäisenä sopivalta tuntuu. Ilman mitään teemaa, ilman järkevää asiayhteyttä. Sekametelikalenteri, se tästä tulee.

Elokuun 6. päivä. Lietvedeltä palaillaan uistelureissulta.

  

  Vain elämää-ohjelman uudelleen tietoisuuteen ponnauttama Maijasen Pave laulelee taustalla "Lähtisitkö". Sen verran vilkaisin, että aika vetreessä kunnossa tuntuu mies olevan. Kaikkea hyvää pitkän linjan muusikolle toivottelen. Radiotoimittajat kuuluu valinneen vuoden levyksi J. Karjalaisen "Sinulle, Sofian". Minustakin se on hyvä valinta, koska se on ainoa kotimainen albumi tältä vuodelta, minkä olen  kokonaisuudessaan kuunnellut. Taattua Jukkaa. Mies heilui jonkun vuoden Lännen Jukkana, palasi pop'n rolliin, on tehnyt kaksi loistavaa levyä. Hänellä on varaa kulkea teitään, tehdä, mitä milloinkin mieleisekseen näkee. 

Syyskuun 11. päivä. Päijät-Hämäläistä varhaisaamua parhaimmillaan.

  Oman tiensä dallaajista vielä; tuli Niilon muistelmien toinen osa luettua. Uusia juttuja paljastui taas kosolti. Uteliaana odotan, kun miehen arkistoista julkaistaa ennen kuulemattomia tallenteita. Eräs asia jäi kirjan loppuun luettuani vaivaamaan; hän kävi tapahtumia lapsuudesta tuonne 1980-luvulle saakka melko tarkaan läpi. Sitten, aivan kuin olisi tullut kiire saada teos loppuun, käsiteltiin viimeiset vuosikymmenet harppoen ja pitkälti autojen polttoaineprojektiin liittyen. No, kai kaikella on tarkoituksensa. Ja se mieshän ei piittaa siitä, mitä mieltä muut ovat hänen tarkoituksistaan.

Lokakuun 10. päivä. Melkoinen auringonlasku, Ilotin taakse vajoaa tähti.

  Saattaapi olla, että väsy voittaa ennen ensi vuotta. Jos, ja kun, niin käy, luulen, että paukkeesta huolimatta uni maistuu. Jos taas ei käy, meen partsille pommeja kattelemaan. Vaikka ei meillä ihan viittä milliä taivaalle ammuta.

Marraskuun 2. päivä. Hämärä saapuu saaristoon.

Nyt tullaan jo joulukuuhun. Kyllä tää sellaseksi kääntyy, että kohta ilmoille blogin toimitan, pötkölleen itseni komennan. 

Joulukuun 24. päivä. Tonttu ja vielä tontumpi.

  Joten niille, jotka tämän kohlakkoin lukevat: 

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA, LEPPEITÄ KEVÄTÖITÄ, AURINKOKESÄÄ, REIPASTA RUSKAA JA NORMAALITALVEA.

  Ja niille, jotka myöhemmin, tai ei ollenkaan, blogia tavailevat: 

EI JUURI KELVOLVOLLISTA TULEVAA VUOTTA, HALLAÖITÄ, VES'KESSÄÄ, RÄNTÄSYKSYÄ, SEKÄ TULIPALOPAKKASIA.

HARRISON FORD PELASTETTU

  Kävin eilen kantamassa korteni kekoon, jotta Harrison Ford-raukan ei tarvitsisi viettää vanhuuspäiviään vaivaistalossa. No, ei leffa ihan kärkisijoille listoillani kohoa, mutta laisensa "kylddyyriteko" kuitenkin. Nimittäin se, että samosin kaikki seitsemän episodia läpi reilussa viikossa.
  Räminää ja räiskettä oli hienoja tehosteita pursuavassa elokuvassa liikaa minun makuuni. "Avaruusseikkailu 2001", "Alien", "Stalker", "Blade Runner", "Solaris", "I, Robot", "12 apinaa", "Kellopeli appelsiini", siinä muutama oma suosikkini.
  Jäädään odottelemaan, josko v. 2028 ensi-iltansa saava episodi XIII olisi menoltaan seesteisempi; eiköhän kasivitoselta Ford'in Harrilta ole siihen mennessä isoin vauhti hiljennyt.
  Olen viime vuosina käynyt harvakseltaan iltapäivänäytöksissä leffoja katsomassa. Monasti alle 10 ihmistä on ollut kasomossa. Eilen, johtuen esitettävästä filmistä ja monien joulujen välisistä vapaista, oli Finnkinon sali 1 melko täysi. "The Force Awakens" saa kirstut täyttymään, Harrison'in pysymään poissa leipäjonoista.

    Talvi tuli, lopulta, pakkasen muodossa. Ehkä lumipeite laskeutuu aikanaan. Eikä hiijen hoppu oikeastaan sillä olekaan; antaa pakkasherran leipoa kunnon jäät ensin.

  Maanantaina, ennen kuin vein Annan tykötarpeineen Helsinkiin, käytiin pienellä lenkillä. Iiris oli pyntätty suhtalaisen tanakkaan kuntoon....

...mutta hauskaa oli....

....ja ojallakin käytiin veden virtausta katselemassa.

  Pari päivää vielä, niin paukut on paukuteltu, tinat valettu, valat tinattu, lupaukset annettu, skumpat kilistelty, kosintoja suoritettu, avioeroja saatu aluilleen. "Takinkääntäjien vuosi" loppuu. Ettei olis "kalsarinkääntäjien vuosi" edessä. Voi nimittäin olla, että jokunen saattaa paskoa housuihinsa. "Ja puhtaus on puoli ruokaa", sano muinonen renki, kun lauantai-iltana kalsarit (vai olisko ollu paidan) toisin päin käänsi.

  Mielenkinnolla seurailen, kuinka kauan hallituksen rahkeet kestävät, jolleivat kurssiaan joitain piiruja oikaise. Vaikka rahvas ei aina niin viisaalta tunnu, valinnoissaan kaukonäköiseltä vaikuta, ei se kaikkea voi sietää. Jo nyt monet ministerin ovat niin epäsuosiossa, että ihme, jos ei ainakin melkoista remonttia hallituskokoonpanossa tehdä. Ja mitä siitä saattaa seurata, kun opposition kannatus on ajanut hallituksen lukujen edelle? Kertokaa te, jotka politiikasta ymmättätte.

  Taas tuli puututtua politiikkaan. Ei pitäs, mutta...

  Kehasin joku aika sitten ostamaani amaryllistä. Nyt se veijari on avannut kukintojaan siihen malliin, että piti hirttää verhonnaruun, jottei hojeltuisi ikkunalaudalta lattialle.

  Punainen versio on vasta valmistelemassa kukoistustaan. Mutte se on ollut maltillisempi vartensa suhteen. Saattaa olla, ettei sitä ole tarpeen harustaa.

  Eilen käväsin Tokmannilla ostamassa kävelysauvoihin asfalttitassut, jo kolmannet kuluvalle sesongille. On ollut niin monta kuukautta lumetonta aikaa kevyenliikenteenväylillä, että kummia kuluu. Mutta nyt vasta kummia kuuluu; samalla kumminostoreissulla ostin kevyttoppatakin alennusrekistä (15 €). Ostin sen ihan ulkoilutarpeeseen. Tilanne on päässyt ryöstätymään sellaiseksi, että ohempaa lenkkiasua ja toisaalta kunnon pakkaskelillä pidettävää kyllä löytyy, mutta välikelin asustetta ei niinkään. Minä siis onnellisena aamulla laittamaan uutta takkia ylle. Mutta kun lenkiltä palasin, takin riisuin, oli sen sisäpinta aivan märkä! Eihän tuollainen materiaali tietysti hengitä. Niin se on, että mukavuudesta täytyy olla valmis maksamaan. Taidan tulevalla viikolla mennä urheiluliikkeiden alennusmyyntejä nuohoamaan.

  Tää oli tässä, lähden penkomaan, josko tallenteille olisi joulun aikaan tarttunut katsottavaa. 

OSTAKAA PEPPER!

  Tämä ei ole mainos. Mutta kun äkkäsin artikkelin PEPPER'istä, maailman ensimmäisestä hymyilevästä robotista, oli pakko "avata läppäri" (ilmaus. joka sanonnan "näplätä näppistä" ohella on korvannut fraasin "tarttua kynään").
  PEPPER on rakennettu sellaiseksi, että se (hän?) hymyilee, kun sen (hänen?) ympärillä hymyillään. PEPPER'illä on tunteet. PEPPER ei siivoa eikä tee muitakaan arkiaskareita, se (hänet?) on luotu olemaan ihmisten kanssa ja luomaan kiintymystä.
  Japanissa ensimmäinen erä meni kaupaksi hetkessä. Väärinkäsitysten vuoksi valmistaja joutui ilmoittamaan, että PEPPER'iä ei ole tarkoitettu seksiin.
  Miksi lie kehittäjät luomukselleen nimen "PEPPER" valinneet? Minusta olennolle, minkä tarkoitus on olla tunteita lukeva ja empaattinen, ei "PIPPURI" ole oikein osuva nimi. Mutta minulle se sopii; ei tarvitse omaa laitettani erikseen ristiä!

  Jos siis hankkisin robotin, olisi se ehdottomasti PEPPER! Kuinka mahtavaa olisi, kun päiväkävelyllä vastaantulijat kuiskuttelisvat: "Kato, siinä ne menee, PEPPE ja PEPPE'n PEPPER! Ylpeänä saisin rintaani röyhistellä.  Niin ne naapurit varmasti sanoisivat, kateellisena. Mutta ystävällisessä mielessä. Kuten muinoin sanoi kaimaani Koistinen fysiikanopettajalleen Kokin Upille, kun tämä tuli koiransa kanssa kadulla vastaan: "Siinähän te tulette, sinä ja sinun Penis!" No, tuo ei tietysti kuulunut kontekstiin, mutta tulipa mieleen.

  Kun olisin päässyt robottiasioissa alkuun, hankkisin luultavasti toisen, vaikkapa ASIMO'n auttelemaan päivittäisissä askareissa.  On se hienoa, kun Avokkaassa hääri ASIMO, minkä tietysti nimeän IISAKIKSI, ruohoa leikaten, välillä puita pilkkoen, syksyisin lehtiä haravoiden! Olen kuitenkin ajatellut, että en ainakaan vielä vuosiin luota sille saunan lämmitysta, vastan tekoa ja muikun savustusta. Rajoitteensa ne on hienoimmallakin robotilla!

Koska ASIMO ei tarvitse juotavaa, se oletettavasti rakentaa kuvassa virvoketta isännälleen.

  Kohta, kun lisää vanhetaan, ehkäpä PARO, hellyyttävän robottihylje, kotieläimen korvikkeeksi hommataan. Ei tartte ulkoiluttaa, ei sisäsiistiksi opettaa. Ja aina, kun hellyyttä kaipaa, se hyppää pyynnöstä viereen. Nimikin PARO'lle on ja valmiina: MIIKKULAINEN.

  Niin se on, tekoäly rynnii, robotit yleistyvät, kehittyvät. Teollisuudessa on robotteja käytetty jo kauan, imurit ja ruoholeikkurit viilettävät omia reittejään yhä useammissa kodeissa.

  Voi olla, etten ehdi itseajavien autojen invaasiota todistaa, robotoistumisen hyökyä kokea. Mutta kaukana se ei ole, sanokaa, mitä sanotte.

  Keinoälyn tiimoilta käydään välillä kiivastain keskustelua, verbaalista kädenvääntöä. Jotkut ovat sen vankkumattomia kannattajia, toiset vastustajia, eräät odottavat innolla, muutamat pelkäävät kuollakseen.

  Spekuloidaan sillä, että voiko tekoäly kehittyä sellaiselle tasolle, että se ohittaa ihmisen tietämyksen, anastaa vallan. Tätä ikuista probleemaa on käsitelty sadoissa ja tuhansissa scifi-tarinoissa, lukemattomissa fantasioissa. 

  Olen ajatellut, tai siis ajattelen, että jos niin käy, niin käyköön. Kehitys menee latujaan, johonkin kaikki varmasti tähtää. Luulen tosin, että tulevaisuus on kyborgien. Kun tekniikka ja lääketiede harppaavat vielä jonkin askeleen, ei ihmisen iällä ole enää rajoja; vanhenevat osat vaihdetaan uusiin, elämä jatkuu. Omia ongelmiaan tuon kaltainen kehitys takuuvarmasti tuo tullessaan, ei vähiten "ikuista elämää" ja sen myötä "ikuista valtaa" tavoittelevien taholta.

  

  Entä, jos ihmisen syrjäyttänyt keinoäly kehittää vielä itseään älykkäämmän "supertekoälyn?" Ja "supertokoäly" luo vielä itseään älykkäämmän... etc, etc? Mistä sen kukaan tietäisi? Tai ehkä joitain sellaisia visionäärejä löytyy, jotka osaavat hahmottaa tulevaisuuden. On täysin mahdollista, että eräs suuri visionääri. Isaac Asimov, oli oikeassa, kun hän 1950-luvulla alkunsa saaneissa, ja 1980-, ja 1990-luvuilla päätöksensä tulleissa, ja lopulta yhteisen lopun saaneissa säätiö-, ja robottisarjoissa visioi; galaksiemme kymmeniätuhansia ihmisten asuttamia planeettoja ohjailee yksi kymmeniätuhansia vuosia vanha ja vielä määrättömän määrän vuosia toimiva superhyperäly. Ja muista galakseista on tulossa vielä tuota superhyperälyä mahtavampi tajunta.

Kun Iiris on aikuinen, keski-ikäinen, vanhus, millainen on maailmamme?

Toivottavasti se on olemassa. 

Toivottavasti siellä vallitsee rauha.

Toivottavasti ennakkoluulot on voitettu.

Toivottavasti keinoälyn avulla saavutettavat hyödyt kohdistuvat kaikkiin ihmisiin tasapuolisesti.

YRITÄ SIINÄ SITTEN KIRJOTTAA

  Joulumme symppikset ovat hyviä kavereita. Punalakin olen joskus viitisentoista vuotta sitten saanut asiakkaaltani, liki ysikymppiseltä rouvalta. Oli sen itse tehnyt. Tavattoman virkeä pariskunta; mies 92, vaimo 88 vuotta, ja vaihtoivat asuntoa.

  Harmaa huopalakki oli sulloutunut Tiilikaisen Aijalta eilen saamaamme lyhtyyn kynttilän taakse. Hyvin kotiutui hiippalakki, ja ystävystyi heti punapipon kanssa. Nuo kaverit ovat onneksi rauhallisia ja hiljaisia.

  

  Joulun vietto jatkuu. Iiris, joka oli, lahjojen määrällä mitaten, ollut musertavan ylivoimaisesti kiltein, sai mm. soitinsetin; yhden oktaavin ksylofoni, tamburiini, kapulat ja rytmimunat. Eilen jammailtiin triona (Iiris&Joni&Peppe-pappa). Tiilikaiset olivat päivällä Jonin äidin luona, tulivat äsken. Nyt Joni, joka on Iiristäkin innostuneempi soittovälineistä, yrittää innostaa tytärtään musisoimaan. Räminä on ifernaalinen; yritä tässä nyt kirjoittaa!

  Mutta yritän silti. Latujaan on joulunaika edennyt. Ainoastaan pimeys, lumettomuus, on uutta. Ruokaa on syöty ylenmäärin, lahjoja saatu maltillisesti, paitsi Iiris. Huomenna jatkuu syönti, luulen. Joni joutuu Tapsan iltana lähtemään Helsinkiin; sunnuntaina on hänellä töitä. Anna, Iiris ja Helmi jäävät meille vielä, vien heidät kaikkine nyytteineen maanantaina. Sunnuntaina tulee Hanelin porukka käymään; poimii Elinan Lahdesta ja usmuuttavat meille.
  Elina oli täällä aattoillan, myös tänään syömässä ja kahvilla. Annettiin jouluruokia hänelle mukaan. Ihan turha hänen olisi ollut itselleen alkaa pitopöytää kokkailemaan. Varmaan äidille on ollut outo joulu; aina ennen on hänen luonaan aattoiltana aterioitu. Nyt, kun Ritvaa ei enää ole, eikä äidin kuntokaan ole entisensä, oli syytä muuttaa käytäntöä.

  Aattoiltana oli hauska seurata, kuinka Iiris jo osaa ottaa hommat haltuun. Kun lahjat ilmestyivät kuusen alle, ja niitä ruvettiin jakamaan, alkoi tyttö suorastaan täristä. Ja kun Joni-pappa hänelle paketin aukaisi, kädet viuhtoivat ympäriinsä, eikä likka olisi millään malttanut odottaa.
  Vuoden kuluttua pitää vissiin pukki hommata. Jospa Peppe-papalle tulisi niihin aikoihin jotain asiaa ulos, vaikka auton lämmitystä päälle laittelemaan juuri pukin tuloa ennen joutuisi lähtemään.

  Nyt loppui musiikkitreenit, mutta ainoat säällisesti ääntelevät olohuoneen puolella ovat nuo mainiot tontut. Siedettävä melutaso kuitenkin, äskeiseen verrattuna. Täytyy miettiä kahdesti, onko ajatus rumpusetistä ja vetopasuunasta ensi jouluksi ylimitoitettu.

  Ylimitoitettu on ainakin tämä amaryllis. Vetäsi ensin metrin varren, ja sitten viisi nuppua, joista vasta yksi on auennut. Melkoisen tukirakennelman tulee kukka kohta tarvitsemaan, tai muuten alkaa kumartelemaan. Ja toinen vana nousee vielä rinnalla.

  Aloitin alkuviikosta urakan; Tähtien sota- elokuvien kahlaamisen. Kaikki kuusi episodia tulivat joku aika sitten FOX:lla. Tallensin ne, nyt on 6., eli Jedin paluu jo menossa. En ollut noita 2000-luvulla tehtyjä aikaan ennen alkuperäisiä jaksoja sijoittuvia ennen nähnytkää. Melko höttöä olivat. Mutta päätin nekin kärsiä. Tulevalla viikolla riennän siis teatteriin uutuutta katselemaan kuviot kristallin kirkkaina mielessäni.
  Vaikka parikymmentä vuotta ennen kolmea kronologisesti ensimmäistä tehdyt alkuperäiset leffat tuntuivat hieman teknisesti köpelöiltä, on niissä tunnelma ja koko meininki eri luokkaa, kuin uudemmissa. Tätä juuri esitykseen tullutta on kovin kehuttu. Muutaman päivän kuluttua voin asiaan ottaa kantaa.

  Iirikselle kuulutaan iltapuuroa valmisteltavan, kohta kylpyyn pääsee hän. Iltasatua ei vielä ainakaan ole otettu tavaksi tytölle lukea. Lukemisesta hän kuitenkin tykkää, on tarkkana kuin ketun pesällä, kun joku kuvakirjaa tavailee. Tässä tapauksessa Hilppa-mumma.

   Ensi viikolla alkaa taas rauha Peppen elämässä, vaikka kyllä tätä tohinaa olisi kauemminkin kestänyt, ei nyt ihan äärettömyyksiin kuitenkaan. Vanhat luut, vanha mieli, kaipaavat välillä omaa rauhaa. Sen riemukkaamppa sitten on, kun on läheisten meteliä ympärillä, vaikka joutuukin pujottelemaan palikoiden, leikkiastioiden, soittopelien ja kuvakirjojen seassa.

  Helmihauva on aika virkeänä. Ei vielä saa kovin lenkillä käydä, mutta ruokahalu on kohdillaan. Raukka laihtui taudin jyllätessä parisen kiloa, mikä on aika paljon alle kymmenen kilon elikolle. Nyt hän saa kolme ateriaa päivässä, jotta kunto ja paino palautuisivat. Ja ruokavalio on tarkka; ei ylimääräisiä makupaloja. ei mitään huonosti sulavaa. Ihan sydämeni verta itkee, kun Hempalle ei saa antaa leviterasian loppua nuoltavaksi, juustonkantaa herkkupalaksi. 

  Toivotaan, että Helmi tokenee entiselleen, saa muutaman vuoden vielä viettää täyttä koiranelämää.

Uteliasuus ainakin on tallella.

  Joo, nyt hiljeni ympäristö, Anna nukuttaa Iiristä, Joni lukee, Hilppa katselee ääni hiljaisella uutisia. Eihän tässä hiljaisuudessa pysty keskittymään! Lähden siis jatkamaan Niilon Special De Luxe'n lukemista.

UUSI VUOSI ON KIELLETTY

  The Sultans of Swing, eiku sori, the Sultan of Brunei, on kieltänyt joulunvieton. Muslimi voi tuossa pikkuvaltiossa saada viiden vuoden kakun tonttulakin pitämisestä. Hassanal Bolgiah, ökyrikas hallitsija, pitää kovaa kuria maansa vajaalle 300 000:lle muslimille. Toivottavasti joulupukkia on informoitu. Harmillista, jos ukko joutuu vuosiksi poseen Borneolla; pukin päähineestä saa luultavasti ainakin kymmenen vuotta kovennettua.
  Tiedossani ei ole, onko "sultsu" kieltänyt myös gregoriaanisen uudenvuoden vieton. Muuten, jos joku on erityisen mielistynyt uudenvuoden vastaanottoon, kannattaa mennä keväämmällä islamilaisiin maihin; vuosi vaihtuu 19. maaliskuuta keskiyöllä. Vaihtuu itse asiassa vuoteen 1437, eli siellä ollaan keskiajan loppupuolilla.
  Jos Bruneissa on uusi vuosikin kielletty, oletettavasti tinanvalannasta määrätään 3, rakettien ampumisesta 6, ja skumpanhörppimisestä yleisen örvellyksen kera 13,5 vuotta vettä-leipää.

  Jos olisin yhtä rikas yksinvaltias kuin arvon sultaani Hassanal, kieltäisin myös joitain asioita:
  -kieltäisin juhannussalot, hapansilakan, pakkasukon, pyhiinvaelluksen ja cafe au lait'in
  -kieltäisin Guy Fawkes'in yön, lyhtyjuhlan, haggins'in, Oktoberfest'in ja Thanksgiving Day'n
  -kieltäisin Thor'in, Edda-runouden, Kalevalan, Nibelungin laulun ja Hindulaisuuden kaikki n. 130 jumalaa, paitsi Saraswati'n
  -kieltäisin nautinnon, kieltäymyksen, ilon, surun, onnen, murheen, sympatian ja antipatian
  -kieltäisin akankantokisat, Pampalonan puolimailin, kansantanssit ja mämmin
  -kieltäisin rasismin, maahanmuuton, suvaitsemattomuuden, pakolaiset, rotusorron, neekerit, syrjinnän ja ihmisoikeudet
  -kieltäisin siis suvaitsemattomuuden, kuten yllä olevasta luettelosta voi havaita, ja nimittäisin itseni ajatusten Styks-virraksi, kaiken olevaisuuden isäksi ja maailmankaikkeuden valoksi.

  Oletan, että iloitsette siitä, että en ole Brunein sulttaanin asemassa.

  Asiaa puhuakseni; kuinka joku voi kieltää vaikkapa joulun? Ei se poistu kieltämällä. Tai joulun vietonhan se sulttaani on kieltänyt. Arvelee varmaan kunnon muslimin uskon laantuvan ja taantuvan tonttulakissa?
  No, suomalaisista osa haluaa kieltää moskeijat, kun ne (muslimit) pitää niin kauheaa mölää torneissaan. Hunnut ja burkat halutaan länsimaissa kieltää, ollaan jossain jo kiellettykin. Erilaisuus halutaan aina kieltää.
  Intiaanipäällikkö Seattle kysyi 1854 vastauksessaan Suurelle Valkoiselle päällikölle suunnilleen, että kuinka joku voi omistaa maan, ilman, vedet, ja kuinka joku voi myydä jotain, mitä ei omista? Samalla tavalla voimme kysyä, kuinka joku voi tietää, mihin on uskottava, ja kuinka joku voi kieltää uskomasta johonkin, kun ei voi tietää, mihin voi uskoa?

  Jokainen uskoo johonkin, vain harvoja asioita voi tietää varmasti. Luonnonlait saattavat heittää häränpyllyä parauniversumissa, aistit saattavat valehdella, mieli tehdä tepposia, muisti on vaillinainen. Annetaan siis kunkin uskoa, mihin haluaa uskoa, olla uskomatta, mihin ei halua uskoa. Sallitaan kaikille heidän uskomisiinsa liittyvät rituaalit, ei tuputeta omiamme muitten ristiksi. Siitä se loppuvuoden vietto lähtee, ensivuosi jatkuu.

Tuumii Iiris

MUSTAKIN JOULU ON JOULU, MUSTAKIN

  "Jossain hyvin kaukana kaatui hyvän tiedon vanha puu.
    Itä meni länteen ja kavalsi sen.
   Taivaassa on reikä ja maa siihen odottaen suhtautuu.
   Talvi tosin oli vähän helteinen..."

  Noin lauleli Hector biisissään "Väärät naamat" v. 1990. No, ei nyt ihan hellerajoja kolkutella. Mutta talvien olemus tuntuu muuttuneen. Jos Kilpisjärvellä käydään joskus pilkkimässä juhannuskalat, on etelässä aika usein viime vuosina voinut käydä uistelemassa joululohen. Sisävesillä, tarkoitan. Jäät eteläiselle Saimaalle, ainakin sen isoille selille, tulevat vasta tammikuussa. Kahtena edellisenä talvena ollaan odoteltu kunnon jääkelejä, että oltaisi voitu kuskata traktorilla soraa, multaa, yms. Avokkaaseen. Ei toivoakaan. Siispä viime kesänä tehtiin hommat lauttakuljetuksella. Kävi se niinkin.

  Mutta nykyhetkeen; pari päivää aattoon, pimmeetä on. Ei se toki lapsia haittaa, joulu on joulu, jos pukki, vähintään lahjoja, tulee. Eikä kelit pukkiakaan töitään suorittamasta estä; ilmassa se kehveli liikkuu. Ja sama kummajainen lahjat jakaa etelän maillekin, mannuille, missä lunta ei ole nähty kuin elokuvissa, jäitä tiirailtu laseissa.

  Huomenissa ip. käyn hakemassa Annan, Jonin ja Iiriksen meille. Iiriksen toinen joulu. Ensimmäisestä ei mitään tolkunnut, toisesta ehkä jo jotakin.

  Joulu siis tulee, joulu myös menee, uusi vuosi alkaa, vanha pääsee huilaamaan. Ihan tarpeeseen on huili, sen verran raskas on vuodelle taival ollut. Luulen, että vuoroon siirtyvälle nuorelle kollegalleen vetäytyvä vanhus toivoo hieman helpompaa työmaata. Vaikka eivät taida ennusteen kovin ruusuisilta näyttää.

  Minä jatkan taivallusta vuonna 2016 entiseen malliin. Mitäpä sitä enää kertailemaan. Jos joitain toiveita tulevalle vuodelle esittää pitää, niin lumikenkäkelejä vartoilen. Mutta saisi ensin pakastaa joltisetkin jäät, että keväämmällä olisi hyvä mökille mennä. Viime talvena taisi olla pari viikkoa sen verran lunta, että pääsin joitain kertoja lumikengillä tallustelemaan. Toiveissa siis, että tuosta tammikuun puolivälin paikkeilta helmikuun loppuun olisi nietoksia kulkea. Miksei maaliskuulle asti. Aika mieleistä vaihtelua aina ja ikuisesti samojen sauvakävelylenkkien lomaan.
  Kesästä saisi tulla sienirikas, syksystä lyhyt, joulusta valkea. Siinä vaatimattomat toiveeni. Olisihin noita paljon suurimerkityksempiäkin toivomuksia esittää, mutta kun ei ne ole ennenkään toteutuneet, kokeillaan, josko ne toivomatta tokenisivat. Minua vähänkin tuntentevat tietävät, mitä vähänkin tietävät tuntevat, eli mitä tarkoitan.

  Olen pöytäkoneeni ongelmista aiemmin kertoillut. Eilen taas yritettiin Microsoft-tuen kanssa saada peliä älylleen. Ei tahtonut. Jaakko Tukihenkilö epäili vahvasti fyysistä vikaa. Vein eilen masiinan huoltoon. Tänään sieltä soitettiin; melko tarkkaan kaksi vuotta takaperin asennettu kallis ja nopea kovalevy oli poksahtanut. Sitten asentaja kertoili hyvät ja huonot asiat. Hyvää oli se, että kovalevyllä on kolmen vuoden takuu, uusi on tilattu valmistajalta. Huonoa taas se, että jo kauan sitten hankkimani, vuosien varrella muutamaan kertaan paikkailtu vempele, on sen verran eilispäivää, että ei ole järkeä restauroida. Siis uusi kehiin, vanhasta jotain ehkä saa hyödynnettyä. Uudenvuoden jälkeen saan koneen. Läppäröidään sen aikaa.
  Hetken mietin, että josko luopuisi pc:sta kokonaan, hankkisi tehokkaan kannettavan. Tämä, millä nyt naputtelen, on joku halpaversio. Nämä on sellaisia, että uutena ne pelittävät melko hyvin, mutta pian ne hidastuvat, kun tavaraa tulee sisuksiin. Samoin tässä on  melko kehno näytönohjain, muistia kyllä piisaa. Olen kuitenkin niin pöytäkoneeseen tottunut, että sellainen vielä tulee, kuten ilmi kävi. Se on sellanen "pitsalaatikko", eli pöydällä pidettävä, joko pystyssä tai lätkällään. Se etu lattialla jorottavaan ainakin on, että tulee ehkä hieman useammin putsattua pölyt, ja se on helpompaa. Oli nimittäin nyt edesmennyt aika tomuinen, kun siitä joku aika sitten sivulevyn irrotin ja sisuskalut imuroin. Kyllä minä olen tiennyt, että putsaus on aika ajoin tehtävä. Saattaa tuuletin jopa jumittua, jos pölyä liiaksi kertyy. Mutta pakkaa, pannahinen, unohtumaan, puhdistus.

  Joulupuu tuli äsken pystetettyä. Ihan aitoa muovia on, by Etola. Mutta kuten sanottua, ei tartte imuroida neulasia pääsiäisenä, vappuna ja vielä juhannuksenakin. Ihan komia juhlahökötys!

  Eikö sen alle joku paketti Iiriksen iloksi aattoiltana ilmestyne. 

  Nyt musta tuntuu, että mustan joulun toivotukset ovat paikallaan niille harvoille, jotka tätä lukevat: 

Olkoot kinkkunne suussa sulavat,

 lanttulootanne parhaimmat,

   lahjanne kaltaiset toivottujen, 

   mielenne vapaat lailla lintujen.