REVI ITSE NÄISTÄ, ÄLÄ ITSENÄISTÄ

  Suomi itsenäisenä valtiona täyttää 98 v. Aion juhlistaa tapahtumaa lipun nostolla (liputusvuoro iski päälle) ja jo ikkunalaudalla olevan sähkökynttelikön sytyttämisellä. Hilppa luultavasti laitaa muutaman ulkolyhdyn, jokusen elävän kynttilän sisälle.

  Itsenäisten valtioitten listalla Suomi on pinta-alalla mitattuna sijalla 64, asukasluvulla sijalla 115, bruttokansantuoteella yhteensä sijalla 35 ja bruttokansantuoteella per asukas sijalla 21.
  Vuonna 1920 maatalouden osuus bruttokansantuotteesta oli 70,1 %, teollisuuden 10,4 %, ja palveluiden 5,4 %. Tänä päivän osuudet ovat: maatalous 3,3 %, teollisuus 30,2 % ja palvelut 66,5 %. Eli karkeasti yhteenvedettynä maatilalliset perheineen ovat päätyneet isännistä rengeiksi, emännistä piioiksi, nuorista isännistä poliiseiksi, nuorista emännistä lähihoitajiksi.
  Vuonna 1917 Suomessa oli n. 3 134 000 asukasta, tällä hetkellä
 n. 5 485 000.
  1922 maassamme oli 1 331 henkilöautoa ja 623 pakettiautoa. V. 1940 oli koko autokanta (henkilö-, paketti-, kuorma-, ja linja-autot + muut) 27 161, v. 1973 1 021 264, v. 1988 2 034 166, v. 2008 3 128 472, ja v. 2014
3 738 541.
  Matkapuhelinliittymiä oli kauniissa isänmaassamme vuonna 1980 23 482 kpl,  1998 2 845 985 kpl, 2008 6 901 014 kpl. Sen jälkeen ei tilastointia ole tehty.

  Kahden vuoden kuluttua Suomen tasavalta täyttää 100 vuotta. Jollei maailman meno aivan vinksahda, taivas putoa niskaamme, on odotettavissa isommat kekkerit.  Henkilökohtaisesti tulen kunnioittamaan vanhusta katsomalla Linnanjuhlat, joihin osallistuu vaikutusvaltaisia ihmisiä joka puolelta maapalloa. Venäjän tsaari Putin Pieni I, , Saksan liitogangsteri  Angela Merkillinen ja Ruotsin kunkku Kalle Kusti kuudestoista ovat yhä vallan kahvassa. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpetti tekee samalla ensimmäisen Euroopanvierailunsa. Yhdistyneen Lähi-Idän tasavallan presidentti Alman Salman, vasta valittu paavi Klemens XV, sekä samalla lentokoneella maahan saapuneet YK:n pääsihteeri Martti Ahtisaari, Israelin presidentti Ben Holstein ja Palestiinan presidentti Asser Jasser.
  Entinen päämisteri Sipilä entisine luottoministerineen näkyy piileksivän Kaartin soittokunnan takana.  Uuden punavihreän hallituksen ministerit sen sijaan hyörivät lasit käsissään pitkin juhlasalia.
  Erityisvieraana hehkuttaa Paavo Väyrynen ties monennettako visiittiään.
  Kekkereissä juhlivat tietysti suomalaiset menestyjät, mm. Rion olympiasankarit maratonin voittaja Alisa Vainio, palkintopallin vallannut keihäskolmikkomme, ja 12 kultaa altaassa kauhonut Jenna Laukkanen. Planeetan musiikkimaailman mullistanut rock-bändi "Vatuloi & Vaikuta" hengailee seisovan pöydän liepeillä miss Universumin Vieno Viehkeän, Aira Samulinin ja Tarja Halosen ympärillä. Nobelkirjailija Hotakaista ja yleisguru-Valtaojaa viedään haastattelupisteestä toiseen.
  Näyttävästi kättelyyn astellut Oscar-ohjaaja Härö palkittuine näyttelijäkaarteineen (Pitt, Sharadon, Knihtilä ja Puntti) näkyy tverkkaavan raivoisasti kappaleen "Sininen ja valkoinen" tahdissa.    
  Meno on riehakasta; laman kärki jo aikaa taittunut, nousulle ei loppua näkyvissä. Syyrian ja Ukrainan konfliktien hiipuminen (Venäjä vetäytynyt, Isis iisiytynyt) vaikuttaa keventävästi ilmapiiriin.

  Hulinaa seuratessani varmaan mietiskelen jo seuraavan vuoden juhlia; Presidentti Niinistö on lupautunut ehdokkaaksi tuleviin vaaleihin. Heinäluoma ja Soini pahimmat haastajat.
  "Mutta", ehkä ajattelen, "mitäpä väliä sillä. Ja kukapa 101-vuotisjuhlia haluaisi isännöidä, keskittyvät satakymppeihin, luulen".

Juhlitaan nyt nämä 98:sit kuitenkin ensin alta pois.

 

PERUSTEELLISESTI PERSIELLEEN

  Jokaiselle on varmaan tullut eteen hetkiä, milloin joko 

1. mikään ei onnistu, ja
2. kaikki kyrsii, toisaalta
3. kukaan ei kuuntele, plus
4. kaalia kuumottaa, tai
5. elämänhalu hiipuu, ynnä
6. raskaat ajatukset valtaavat.

  Mitä silloin neuvoksi nerokkaaksi, 

ohjenuoraksi onnettomalle?

Selviytymissanomaksi,

toivon palauttajaksi

kärsijälle?

  Omalle kohdalleni ei ole pitkään aikaan ilmaantunut voittamattomilta tuntuvia vaikeuksia, sellaisia, mistä selviäminen olisi tuntunut toivottomalta. Joskus nuorempana oli aikakausia, jolloin pienikin vastoinkäyminen tuntui Kiinan muurilta, töihin lähtö ifernaaliselta, huominen  tuomionpäivältä, ympäristö helvetin esikartanolta.  

  Noista hetkistä selvisin, onneksi itselleni, muitten puolesta olen jäävi puhumaan. Näin jälkikäteen pohdittuna näin silloin maailman liian synkkien okulaarien läpi. Pienetkin takapakit tuntuivat hautaavan alleen, vaikeudet kulminoituvan aina minuun, ja vain minuun. Lienen ajottaista masennusta potenut. Iän karttuessa tuollaiset ajatukset vähenivät. Mitään konkreettista asian eteen en tehnyt. Kai on niin, että ikä tuo viisautta, ainakin joissain asioissa.

  Toki nykyäänkin valoisampia ja hämärämpiä päiviä on, se kuuluu elämään. Mutta ei onneksi tarvitse sysimustaan toivottomuuteen enää vajota. 

  Mutta asiaan. Amatööripsykologina ja köyhän miehen, naisenkin, tarvittaessa,  personalmindtrainerina, elämänilon sittemin taas löytäneenä elvistelijänä, vastaan esittämiini kysymyksiin:

1. kun mikään ei onnistu, yritä yhä, ja
2. kun kaikki kyrsii, pistä Niilo soimaan, toisaalta
3. kun kukaan ei kuuntele, älä huuda, plus
4. kun kaalia kuumottaa, tällää jäitä myssyyn, tai
5. kun elämänhalu hiipuu, tartu oljenkorteen, ynnä
6. kun raskaat ajatukset valtaavat, älä dokaa.

Siinä madonluvut synkille sopivaksi,

teesit tomerat toimettomalle.

Eloonjäämiskäsikirjaksi,

oppaaksi otolliseksi

onnettomalle!

  Jopas tuli lennokasta tekstiä. Ruikku, tai ehkä Mortti vois noihin sanoihin melodian säveltää. Mieluumin d-mollissa. Saatan pari säkeistöä lisää värkätä. Sitten vaan bändi kasaan; Ruikulla on lukuisa määrä skittoja, niin Mortillakin. Ruikkulla on myös piano, urkuharmoni ja rumpusetti, Mortin lisäarsenaalista ei tarkempaa tietoa. Räsäsen Ilulla on kitara ja bongorummut. Järvisen Make lähtee varmaan vahvistukseksi. Minä voin vuokrata pikku-Höfnerin, ja soittaa bassokuviot yhtä väärin, kuin ennenvanhaan. Vielä Helka Hynninen kehiin, ja studiolle purkittamaa. Kokoonpanolle nimeksi The Old Meiskibrothers and Mrs. Voice of Mouse Village. Menestys on taattu, ainakin Etelä-Savossa.

  Se vakavista asioista, nyt vielä vakavampiin. Äsken katselin Emmerdalea. Mainoskatkolla, jonka pyrin viettämään jossain muualla, kuin olohuoneessa, kuulin puolella korvalla jossain mainoksessa sanottavan, että Suomessa on yli miljoona yli 65-vuotiasta. Ensi kesäkuussa on siis edessä merkkitapahtuma; Suomessa on 17.6.2016 yli miljoona plus yksi yli 65-vuotiasta. Saa nähdä, miten valtiovalta aikoo minut tuon saavutuksen vuoksi huomioida.

  Muuten viikko kääntyy lopuilleen nöyrien anteeksipyytelyjen sävyttämänä. Harvoin on yksi mies niin monta kertaa kertaa, niin monella forumilla, ja niin monelta pyydellyt anteeksi. Toiminnalle voisi verbinkin kehittää: "Stubbailu".
   Anteeksiannettaavaa on, jos joku pitää anteeksiantamattomana olla antamatta anteeksi noin anteeksipyytävälle anteeksipyytäjälle. Pyydän anteeksi, että tätä asiaa anteeksiantamattoman mauttomilla lauserakenteilla käsittelen. Mutta minulle on kerrottu, että tautologiaa voi käyttää tehokeinona. Anteeksi, nöyrimmästi.

  Vaikka tuolla ylempänä kehua retostelin elämäni nykytilaa, oli tänään vaikea aamu; kello kahdeksaksi aika labraan veri-, ja virtsakokeisiin buukattuna. Ennen h-hetkeä piti olla 12 h syömättä (piece of cake), neljä tuntia kuseksimatta (siinä ja siinä), rasittamatta itseään fyysisesti (ei aamulenkkiä, kurjaa) ja olla juomatta kahvia (helvetillinen tuska ja kurjuus, kun Hilppa kuuden korvilla kiehautti itselleen sumpit, siinä se "myötä- ja vastamäessä" nähtiin!). Menihän se aamu noinkin. Mutta pitkältä tuntui, kun deadline oli neljältä vedenheitolle, enkä sen jälkeen unta saanut, en lenkille päässyt, en kofeiiniannosta nauttinut. Sanon vaan, että klo. 8:20 oli Keinokartanontie 3:ssa kahvi maullaan!

  Maha hölskyen ajelin yhdeksäksi ReimLahden tsto:lle viemään asiaankuuluvat dokumentin tehdyistä töistä isännöitsijälle. Koska olin itse valvojana! (en viitsi tällä kertaa heittää tähän latinaa), olin, rintaa röyhistelemättä, täyttänyt kupongit, tehnyt raportit kosteusmittauksesta, vedeneristyksestä ja lämmityskaapeleiden mittauksista asianmukaisesti ja valokuvilla höystettynä. Niille, jotka ihmettelevät, että itse voin/sain omaa työtäni valvoa, haluan sanoa, että hullu kai se on, joka vilunkia tekee, kun itselleen tekee. Sitä paitsi ulkopuolinen valvoja olisi käynyt kerran pari, korkeintaan kolme. Minä olin paikalla joka päivä. Siis koulutuksestani ja tilannetajua omaavasta isännöitsijästä johtuen homma onnistui näin. Piste.

  Vielä, jotta eilisessä kirjoituksessa manailemani hektisyys tulee toteen näytetyksi, käytiin Hilpan kanssa Kaluste Tukussa tilaamassa se kalustejuttu. Eikä siinä vielä kaikki! Sitten Lidl'iin katsomaan, josko torstaitarjouksia oli jäänyt meille asti. Olihan niitä. Mutta nyt tapahtumarikas päivä alkaa olla takana. Taidan näpäyttää tämän sfääreihin, katsoa yle-uutiset, vetäytyä alakertaan Stephen Booth'in tuoreen suomennoksen "Nummi palaa" seuraan. Yksi kysymys kuitenkin vaivaa mieltäni: "Pitkästynköhän huomenna?"

Loppuun kuva viime joulukuun 13. päivän illalta. Saas nähdä, kuis tänä vuonna?

MIETELMIÄ JÄLKEEN VEDENKYTKEMYKSEN

  King Arthur lastasi maanantaiehtoona arsenaalinsa pakuun ja poistui. Ihminen on sopeutuva eläin; eilinen päivä tuntui oudolta, kun ei kuulunut kolinaa, pauketta, porausta, vatkausta, ujellusta, surinaa, mutinaa, eikä ähinää. No, kyllä tähän rauhaan taas tottuu. Alakerta on sitten pikku finistelyä paitsi. Kummasti piristää syksyistä mieltä, kun suihkuun sujahtaa, sydäyön hetkinä alakerran hiekkalaatikolla pistäytyy. Vaikka kaikki ennenkin toimi, olivat paikat nuhruisia, silikonit sottaisia. Ja mieltä kaihersi, kun ei ollut saanut aikaan päätöstä rampasta. Nyt mieli keveänä saa itseään hygeniseerata.

   Sain lopultakin hommatuksi Stephen Stills I- albumin digitaalisessa muodossa. Kiitos ystäväni Ilfred, Pargas IF! Posti nöyrtyi nimittäin reilu viikko sitten postitetun paketin toimittamaan eilen. Minulla on kyseinen levy vinyylinä, eikä kirjastossakaan ole cd:na. Mutta nyt voin sitä dallaillessanikin kuunnella. Tuoreelta kuulosti pitkästä aikaa (vinyylisoittimeni on vetäytynyt ansaitulle vanhuuseläkkeelle) tuo 1970 julkaistu aivan erinomainen albumi.

  Hilppa on joskus maininnut havainneensa, että kun eläkeläisasikkailleen yrittää tapaamisaikaa sopia vaikkapa tiistai-iltapäiväksi, vastataan, että ei ei, tiistai ei käy, minulla on aamulla vesijumppa! Eli eläkeläisillä on taipumusta jakaa sovittuja tai pakollisia tehtäviä niin, että niitä on vain yksi per päivä. Johtuneeko siitä, että suuremman määrän buukkaaminen tuo muassaan muistamisvaikeuksia tai fyysisten rajojen kolkuttelua? Luultavasti kuitenkin haetaan sisältöä ja tekemistä joka päiväksi, asia kerrallaan.
  Edellä johdatus siihen, että huomasin itsessäni samankaltaista käyttäytymistä. Kun maanantaina soitin isännöitsijälle sopiakseni, koska vien taloyhtiölle kuuluvat remppaan liittyvät paperit, sanoi Henkka, että on alkuviikolla paljon poissa, mutta että entä torstaina aamupäivällä? Olin jo hokaisemassa: "Torstai ei käy, menen kahdeksaksi labraan verikokeisiin". Ennen kuin ehdin suuni aukaista, kelasin, että enköhän taivu kahteen noinkin vaativaan suoritukseen saman päivän aikana. Asia sovittiin. Aika näyttää, kuinka koville huominen meikäläisen pistää! Eikä siinä vielä kaikki! Päätettiin juuri, että mennään huomenna, rouva pääsee duunista neljältä, Kaluste  Tukkuun tilaamaan pukuhuoneeseen pieni kalustekokonaisuus, samanlainen, kuin pesuhuoneessa, mutta ilman vetokoreja. Saadaan pyyhkeille, vähän muillekin säilytyspaikka, ja laskutilaa mankelin viereen. Mutta, mutta! Kolme suoritusta samana päivänä, meneekö hapoille?
  Muuten, arvoisat eläkeläiskaverini: Jos tätä luette, ei kaikkea kannata ottaa ihan kirjaimellisesti. En eläkeläisiä ylipäätään halua mollata. Vaikka tiedän, että teille yhdenkin tehtävän päivittäinen hoitaminen saattaa tuottaa vaikeuksia.

  Noiden ystävällisten sanojen jälkeen on helppo siirtyä vähemmän ystävällisiin. Kaikki kodinparannusprojektiin liittyvät materiaalihankinnat, lukuun ottamatta laattoja ja kalusteita, teimme K-Raudasta. Siellä meillä on oma yhteyshenkilö, Satu. Hänen kanssaan kaikki sujui moitteetomasti. Suurimmat valinnat tehtiin jo aikaa ennen rempan alkua, mutta monen monta kertaa jouduin kaupassa työn aikana poikkeamaan. Koska minulla ei ole mitään tiliä K-Rautaan, menee homma siten, että halutessani alennusta ostoksistani, ne täytyy käyttää jonkun palvelupisteen kautta, kassalla se ei onnistu. Ei ongelmia, jos Satu oli paikalla. Hän teki tavaroista laskun alennuksineen, ja lähetti sen kassalle. Jos Satua ei näkynyt, mutkistui toiminta. Jos palvelupisteiltä jonkin myyjän tavoitin, uskoi hän kyllä asiakassuhteeseeni, viimeistään vilauttamalla jotain vanhaa laskua, ja tälläsi rabatit kehiin. Mutta joskus ei vapaata myyntihenkilöä löytynyt, ei sitten millään. Tai jos löytyi, oli tämä harjoittelija, jolla ei ollut oikeutta alennuksia kirjoitella. Olin viime viikon loppupuolella hakemassa yhtä tuubia Sikaflexiä ph:n kynnykseen, missä oli liian pieni rako laatalle, liian suuri siliconille (n. 15 mm). Törpön hinta oli n. 15 €. Kun ravasin suuressa myymälässä palvelupisteeltä toiselle, käytäviä ristiin rastiin reilun varttitunnin, ajattelin positiivisesti, että liikunnastahan tämä käy. Viimein sain  maaliosastolta napattua henkilökuntalaisen palvelemaan, pääsin nauttimaan 20 %:n, eli n. 3 €:n alennuksesta. Samalla tuli määritettyä huru-ukon tuntipalkka; 3 €/20 min. = 9 €/h. Sen arvoinen olen, en enemmän, en vähemmän. Kaiken kaikkiaan rautakaupassa käynti osoittautui samanlaiseksi, kuin se on iät ajat ollut; jos löydät tarpeesi itse hyllystä, etkä tarvitse myyjän apua, esim. alennusten saamiseksi, on se, kuin Lindl'issä kävisit iskukuumennettua maitoa ja  oliiveja hakemassa, paitsi, että kassajono on yleensä lyhyempi. Mutta kun apua tarvitset, etkä ole aikaa sopinut, saattavat hermot kiristyä, syke nousta, nuppi höyrytä, mieli mustua, askel tihetä. Neuvo: Mikäli tarvitset rautakaupan palveluja runsaammin, sovi aika, satunnaisia tarpeita varten avaa rakentajatili. M.O.T.

  Ostaa pouhatin, herätteenä, joku aika sitten Claes Ohlson'ilta kaksi pientä led-heijastinta, vihreän ja punaisen, yhteishintaan 4.99 €. Vanhana veneilijänä asensin vihreän oikealle, punaisen vasemmalle olkapäälle. Nythän kaikki veneiden valoista ällän päällä olevat tietävät, olenko tulossa vastaan, vaiko poispäin menossa. Kolmisen viikkoa iloa riitti, sitten alkoivat patterit loppua, valo hiipua. Avasin toisen härpäkkeen; kaksi kovin litteää, halkaisijaltaan 12 millistä nappipatteria. Minä Tokman'ille, sitten Hong Kong'iin etsimään sellaisia. Eipä oo! Aion vielä tänää piipahtaa Ohlson'in Klasun juttusilla. Mutta kaiken kaikkiaan on mieliala sen kaltainen, että enhän hiijessä kovin kalliita voimanlähteitä noihin sinänsä tehokkaisiin näkyvyyden parantajiin rupea ostelemaan. Palaan perinneheijastinkäytäntöön. Kehitys kehittyy, onko meidän ihan kaikessa kehityttävä mukana?

Punakka Purotaimen ja Amalyllix White miettivät, että joulukuu on alkanut, kohta alkaa päivä pidetä. Punakka Purotaimen vasemmalla.

OMA SUIHKU KULLIN KALLIS

  Eilen puunattiin pesuhuone ja vessa, siivousta muutenkin. Ja puolilta päivin omaan suihkuun, neljän viikon tauon jälkeen. Ikävä oli ollut, minulla. Uusi suihku ei tietysti ole osannut minua ikävöidä.
  Arthur joutuu vielä huomenna tulemaan; suihkuovi, pyykkikaappi, eriössä altaan takusen laatoitus, käytävän pätkään ekstrana hankittu vinyylipäällyste, jokunen ovivuorilista, that's it.

  Pesukone sai myös aloittaa mittavan urakkansa; kuukaudessa pestävää kertyy, vaikka kalsareita "nyrkkipyykillä" vatkattiinkin. Tänään kiinnitän kuivausnarusysteemin (vanha) kattoon, huomenna tulee likapyykki/pesuainekaappi. Elämä palaa raiteilleen, minne sitten kiskot vievätkin?

  Hintaa rempalle tulee, mutta onhan tehty. Ammattimiehen työ on arvokasta, mutta arvossaan. Materiaalien hinnat junasta jäänyttä mestaria pöyristyttäviä. Silti ei työn toteuttaminen itse kaikkine vesieristyksineen, muutuneine normeineen, materiaaleineen, työtapoineen, ollut viisasta. Kun joku on jonkun taidon opetellut, välineet siihen hankkinut, tehkööt työnsä. Enkä "himmeänä" teettämiseen halua lähteä; en ole ministeri, en edes poliitikko! Mutta syklissä ollaan; asunto hankittiin 1986, keittiö ja oh rempattiin 1999, alakerta nyt. Tällä kaavalla makuuhuoneen tapetit ovat vuorossa siinä 2030. 

  Stubb päästeli omiaan. Kaikki ministerit valehtelevat, mutta Alex-poika kärvähti verekseltään. Tuo tapaus oli niin räikeä, että ihmetellä täytyy herra ministerin menettelyä. Vai olivatko avustajat harhauttaneet? Valheella ei yleensä ole seitsemän peninkulman saappaita, paremminkin steppikengät. Niin, tai näin, tosi tyhmää ministeriltä saattaa asemansa vaakalaudalle, ihan kuin tieten tahtoen. Minua ei toki hetkauta, jos knabe-Alex eroaa. Vielä vähemmän, jos troikan kaksi muuta päsmäriä poistuu takaviistoon. Tai paskaa puhuin, hetkauttaa; olen mielissäni. 

  Tuleeko koskaan eteen hetki, jolloin tuuli uinahtaa..., eiku, jolloin hallitus miettii toimiaan, kertaa sanomisiaan, kyseenalaistaa linjaansa?  Kaum, leider. Sipilää kehutaan viisaaksi, Stubbia järkeväksi, Soinia kääntötakkiasiantuntijaksi. Eikö heidän saamansa palaute, tehdyt munaukset, pakittamiset joissain asioissa, huopaamiset toisissa, herätä tarvetta itsekritiikkin?  Ei kai, kovia ollaan!

  Onko Suomessa ennen olut tuollainen "kolmen kopla" puikoissa? Muistini mukaan päämisteri on yksin ollut keulilla, yksittäinen ministeri vastannut omasta agendastaan. Tämän hallituksen tavaramerkki on, että asiassa, kuin asiassa ilmestyy kolme hymyilevää herrasmiestä estradille. Yksi hymyilee kainosti, toinen itseriittoisesti, ja kolmas rehvakkaasti. Ytälaisesti suupielet ylöspäin, vaikka kulissien takana oltaisiin toisiaan sote-aluesityksillä hutkittu, Millwall-kaulaliinalla kuristettu. Se hallitsemattomasti hallituksesta. 

  Laitoin, rouvan pyynnöstä 1. Adventin kunniaksi parvekkelle ja kadun puolella niukat (huom. värittömät) led-valot tuomaan piristystä pimeyteen. En sanonut "fiat lux", vaikka konsernin autoja olen kaksi omistanut; pompannapin 1969-1972 ja Alfa Romeo 155 V6:n 2002 -2009. Vaikka mitäpä tuo asiaan kuuluu? Mihin asiaan? No, ei mihinkään. Advetista tuli mieleeni, että olen lähettänyt yhden adventtikortin. Nimittäin armeijasta postitin Rohusen velloksille lyhyen ja ytimettömän toivotuksen: HYVVÄÄ ADVENTTAA!  Tähän lopetan kirkollisen osion.

  Tänä iltana Yle Radio Suomi lähettää liki kolmetuntisen Neil Young-illan. Toimittajat Tero Liete ja Jake Nyman ovat varmasti oikeat henkilöt illan isänniksi. Pitää kuunnella; huomasin, onneksi, että ohjelmaa ei ole mahdollista kuunnella Yle Areenalta jälkikäteen. "Miksi?", kysyy epätietoinen. Jos valita saisin, löytyisi pöllömpiäkin ohjelmia pois Areenasta jätettäväksi.

  Aamulla uudenkarheista JBL-kuulokkeista Niilon "Rust Never Sleeps"-albumia kuunnellessa tuli mieleeni, että onkohan monelta uudemmalta lauluntekijältä jäänyt jotakin hoksaamatta? Näitä pohtiessani en vielä tiennyt tämän iltaisesta lähetyksestä. Onnekseni sen lehdestä äkkäsin. 

  Hilppa ryhtyi siivoamaan siivouskomeroa! "Quis custodiet ipsos custodes?", eli "Kuka siivoaa siistijän siivouskomeron?". Nyt tähänkin polttavaan kysymykseen tuli vastaus. Meillä se on siistijän vaimo. 

BLACK FRIDAY

  Tänään on juuri (minulle) tulleen tiedon mukaan Black Friday. Niin näyttää olevan, ja tuntuu kans, nimimerkillä "Lenkillä käynyt".
  Mitä tulee tuohon joulumyynnin avaavaan USA:sta rantautuvaan ihmisten ostovaistojen herättäjään, jouluhysterian kirvoittajaan. olkoon omassa rauhassaan. Tai ei sentään. Nyt on näet niin, että heittäydyin hömppään mukaan. Antakaapa, kun selvennän. Minulla on käytössä ulkoilua varten Tokmannilta hankitut Denver-merkkiset bluetooth-kuulokkeet. Laitteen akku kestää normaalisti 10 h kuuntelua, eli tuollaiset kuusi aamua, jopa seitsemän, riippuu vähän reittivalinnoista. Vempele varoittaa virran hiipumisesta hieman ennen tilttiä. Joku päivä sitten äly katkesi varoittamatta vain kolme päivän jälkeen Luulin että se simahti totaalisesti, mutta ladattuani tekeleen, alkoi se taas pelittää. Tänä aamuna teki saman, eli akku lienee elinkaarensa loppumetreillä. Minä jo ensioireiden jälkeen tarkastin takuuasian; tottakai kuukausi sitten tuli vuosi täyteen. Mitoittavat varmaan nämä halvat tekeleet (n. 20 €) siinä 12-15 kk:n kestolle. Itse asiassa ensimmäiset samanlaiset poksahtivat parin kuukauden jälkeen, sain uudet ilman eri kyselyjä tilalle. Niin se vaan on, että köyhällä ei ole varaa halpaan!
  Nyt, tämän pitkähkön alustuksen jälkeen, asiaan. Äkättyäni lehdestä Mustan Perjantakin mainoksia, kiirehdin nettiin tukimaan, josko olisi kuulokepuolella tarjontaa. Eipä löytynyt. Aion nyt hieman laadukkaampiin kuulokkeisiin satsata, en montaa sataa, koska käyttö on ulkoillessa, luonnonvoimien armoilla. Siinä sataseen asti olen valmis taipumaan. Ongelmaksi muodostuu pari asiaa; tarpeeseen liittyvin sankaluukokkeiden tarjonnan niukkuus, sekä niitä myyvien liikkeiden vähyys. Käytännössä vain Expert ja Gigantti ovat fyysisesti ajateltavissa. Verkkokauppoja löytyy pilvin pimein, mutta aioin ensin käydä paikan päällä tsekkaamassa nuo mainitsemani putiikit.
  No mitä sankakuuloketarjonnasta? Näyttää siltä, että suurin osa ulkoiluun tarkoitetuista bluetooth-kuulokkeista on joka nappi-, tai niskasankamalleja. Minusta ne eivät ole käyttömukavia. Nappisysteemit eivät tahdo pysyä korvissa, niskasangan kanssa tulee ongelmia pipokaudella. Ergo, kevyet sankakuulokeeta ovat minulle ideaaliset.
 "Miksi sitten bluetooth?", kysytte. No siksi, että niitä voi hallita helposti ilman puhelimen esiin tonkimista. Voi hypätä kappaleen yli, toistaa sen uudelleen, säätää volymia, kun albumi loppuu kesken lenkin, voi sen aloittaa alusta napin painalluksella, etc. Tuosta volumin säädöstä; äänitteissä on suuria eroja voimakkuustasoissa, monta pykälää voi joutua ylös-, tai alaspäin volymia säätämään albumin vaihtuessa. Tai jos kuuntelee vaikkapa John Hiatt'in soittimeen ladattuja albumeja randomina, voi joku biisi yllättäen kuulua kuiskauksena, toisaalta halkaista korvat. Tähän ongelmaan, fiksu kun olen, äkkäsin ratkaisun hyvissä ajoin jo viime viikolla; nimittäin musiikkipuhelimessani (Lumia 1050) on playerin asetuksissa mahdollisuus laittaa "aseta äänent voimakkuus samaksi kaikissa äänitteissä", tai jotakin sinne päin. Nyt ei tarvitse sitäkään napin painelua tehdä, varsinkin, kun se tumput käsissä on hieman hankalampaa. Tuo Lumian vempele on siinä mielessäkin hyvä tarkoitukseensa, että kosketusnäytön saa niin herkäksi, että se tunnistuu hanskat käsissä.

  Ennen tein puhelimiin soittolistoja, eli tälläsin artistin levyt listalle vaikkapa kronologiseen järjestykseen. Entinen lenkkipuhelimeni oli siitä viisas, että se muisti viimeeksi kuunnellun kappaleen, joten hommaa oli helppo jatkaa siitä, mihin oli jäänyt. Tuossa systeemissä oli hyvää se, että ei tarvinnut puhelinta lenkillä juuri esiin kaivella. Nykyinen Lumia muistaa ainoastaan viimeeksi kuunnellun albumin. Niinpä en ole siihen soittolistoja viitsinyt tehdä. Kaavin luurin esiin, kun haluan aloitaa uuden tallenteen toiston. Ei paljoa rasita, kun sen voi tehdä kintaat käsissä.
  Jopas poiki Black Friday asiaa, asian vierestä, tosin.

  Remppakuulumisia vielä päivittelen. Sähkäri tuli kiinnittämään pari viimeistä valaisinta. Arttu tulee vasta puolelta päivin, on kotivelvollisuuksi ensin. Eihän kaikki aina mene, kuten toivotaan, luullaan uskotaan. Vielä joutuu poika maanantaina tulemaan; jää vähän listoituksia ja suihkuovi asentamatta. Mutta mutta illalla wc on valmis, ph ja sauna suihkuovea vailla. Pääsemme täten ne huomenna siivoamaan, käyttöön ottamaan. Tänäiltana en taida viitsiä. Niin asiallinen uimahalli kuin Hollolassa onkin, tulee olemaan sykähdyttävää pujahtaa huomenna puolinpäivin ihan ikiomaan, ja upiuuteen, suihkuun! Ja ensiviikolla vanhempi siistijä Peppe käy sitten asunnon läpi huone huoneelta, kirjahyllyt kirja kirjalta, taulunpokat poka pokalta, ahtaammat paikat hammasharjalla. Enkä ota stressiä, omaan tahtiin. ilman laulua kolmannella.

LYHYT JOHDATUS 60-LUVUN MUSIIKKIIN

  1960-luvun alkupuoliskolla, kun rhythm and blues- ja popmusiikki alkoi vyöryä valtavirraksi, oli bändin normikoostumus neljä muusikkoa: soolokitara, rytmikitara, basso ja rummut. Tällaisia olivat mm. The Beatles, The Kinks ja The Who. Samoin myös The Pictures, jossa soitin koko mittavan, liki kahteen vuoteen yltäneen basistinurani. 

  Tavanomaista oli myös, että kokoonpanoon kuului viides jäsen, laulusolisti, joka usein soitti huuliharppua. Rollarit ja The Animals olivat malliesimerkkejä kvinteteistä.

  Muutama tiukka triokin jyräsi estredeilla; Cream ja Jimi Hendrix Experience etunenässä. 70-luvun alkupuolella kategoriaan liittyivät mm. The Hurricanes ja ZZ Top.

  Joissakin kokoonpanoissa korvasivat urut rytmikitaran. The Animals Alan Price'ineen, Spencer Davis Group Steve Winwood'eineen, siinä oivia, ja ah niin nautittavia, esimerkkejä. Niin, tietenkään The Doors'ia unohtamatta!

Jethro Tull ja Ian Anderson toivat vaihtelua soitantaan Ian'in taidokkaalla huilunpuhaltelulla.

  Folkmusiikki oli myös vuosikymmenen alkupuolella voimissaan. Peter, Paul and Mary, Peter Seeger, Joan Baez, Buffy Sainte-Marie, Donovan, kaiken kruununa Bob Dylan, repikää noista! Suomessa Hector ja "Folk-Fredi" jotain folkbiisejä levyttivät, Hootenanny Trio ja Cumulus lienevät tunnetuimat lajin taitajat. Dylan siirtyi pian sähköiseen musisointiin, tunnetuin seurauksin.

  60-luku toi esiin lukuisan joukon mainioita naisartisteja. Jo mainittujen Joan Baez'in ja Buffy Sainte-Marie'n lisäksi ainakin Janis Joplin, Joni Mitchell ja aivan vuosikymmenen lopulla Carole King olivat/ovat yhä suosikkejani. Suomessa Laila Kinnunen, Seija Simola ja varsinkin Carola tekivät merkittäviä levytyksiä.

  Tuolta kultaisella vuosikymmeneltä ei mieleeni bändinaisita ole mieleeni jäänyt, kuin Jefferson Airplanen Grace Slick, ja syystä. Diane Ross myös, totta kai.

  Hippiaate toi mukanaan hienoja muusikoita, hienoja biisejä. The Mamas & The Papas, Jefferson Airplane, lukuisia muita upeita kokoonpanoja ja taiteilijoita. Aate kaupallistui suurimman palon kuihduttua, ja liike kaupallistui. "Hair" oli "Hair", kaikesta huolimatta. Kuuluisista ikihipeistä mainittakoon Neil Young ja Peppe Lehkonen.

  Amerikoissa jylläsi Tamla-Motown-soundi. Tuon R&B:n kultakaivokseksi muodostuneen levy-yhtiön maineikkaita artisteja olivat Diana Ross & The Supermes, The Four Tops, Stewie Wonder, The Temptations ja Marvin Gaye, muutamia mainitakseni.

  Vuosikymmenen jälkipuoliskolla nostivat päätään psykedeellinen rock, ja progressiivinen rock Pink Floyd'eineen ja Kink Crimsom'neineen. Tietystikään neroa "an sich" pois jättämättä; Frank Zappa erilaisine  kokoonpanoineen.

  

  Stemmalaulukokoonpanoja ylsi maineeseen ison veden kummallakin puolen; oli The Hollies, oli The Byrds, oli Buffalo Springfield, oli Crosby, Stills, Nash & Young. 

  Ja  sokerina pohjalla vuosikymmenten taitteessa Neil Young, Leonard Cohen ja Van Morrison... 

  60-luku kulminoitui Woodstock'iin. Ja kohta haudattiin The Beatles, bändinä, ei heidän musiikkiaan. 

  Nopeasti mieleen palautettuna 60-luvulla diggaamiani bändejä ja artisteja olivat, jo yllä mainitujen lisäksi, mm. The Pretty Thinks, Small Faces, Aretha Frankling, Yardbirds, Them. James Taylor ja John Mayall, varsinainen blueskitaristien kouluttaja, Bluesbreakers'eineen. Peter Sarstedin "Where Do You Go To?" oli yksi täysi-ikäistymisvuoteni ehdottomia suosikkeja. Heikkihän tämän teki kotimaiseksi nimellä "Kuningatar".

  Vanhoihin blues-, ja rock'n rollhemmoihin John Lee Hookerin ja Buddy Holly'n johdolla tutustuin tarkemmin vasta tällä vuosituhannella. Valitettavasti.

  Minun sukupolvelleni yllä oleva on lienee tuttua. Mutta jos joku myöhemmin syntynyt sattuu tätä lukemaan, eikä varsinainen friikki ole, ottakoon jotakin onkeensa.

  

  Kaikille alan tietoniekoille, sun besserwissereille, jotka ehkä ajattelevat, että ei Lehkonen edes sitä, eikä tätäkään, muistanut mainita: Blogi ei ole tarkoitettu kokonaisvaltaiseksi 60-musiikin historiateokseksi. Olen vain nopeasti kerrannut muistojani tuolta aikuistumisen ajalta. Ja on otettava myös huomioon, että koko prosessi kesti parisen tuntia kaikkine keskeytymisineen, minun muistillani!

  Noista keskeytymisistä sen verran, että nyt Lehkosen alakerrassa päät yhteen kolkkaa; Arthurin lisäksi putkari Niki ja kipinä Timppa heiluvat hullun lailla tavoitteenaan saada Peppe saunaan ja velkavankeuteen mahdollisimman pian.

SEURAUKSELLISIA SUOSITUKSIA

  Joku, vaikkapa minä, saattaa sanoa sinulle, että tuo ja tuo firma on luotettava, tai että se ja se tuote on hyvä. Mitä tämä merkitsee? Jos siis minä sanon sinulle, että Kuittisen Putki & Pojat Ky on erittäin luotettava tekijä, se tarkoittaa, a): että se on luotettava tekijä, tai b): että minä luulen se olevan luotettava tekijä, tai c): että minä valehtelen sen olevan luotettava tekijä.
  Oletetaan, että sinä innostut suosituksestani, ja säntäät suin päin tilaamaan Kuittisen Putki & Pojat Ky:ltä patterien ilmauksen ja tukkeutuneen wc:n viemärin avauksen (tuossa tärkeysjärjestyksessä, mutta ainakaan siitä ei minua  voi syyttää!).
  Tapauksessa a) asiat etenevät oletettavasti kuten on sovittu, ja voit parin päivän sisään vähentää välikerraston ja käyttää eriötäsi intiimipuuhiisi.
  Jos on kuitenkin kyseessä tapaus b), tulee eteen kaksi mahdollisuutta; kaikki sujuu, kuten tapaus a):n kohdalla. Tai loppuviikosta Kuittisen Putki & Pojat Ky:n nuorempi poika tulee kartoittamaan sovitussa työssä tarvittavat välineet. Seuraavan viikon alussa Kuittisen Putki & Pojat Ky:n vanhempi poika tulee ilmausavain pakissaan ilmaamaan patterit. Työvaiheen suoritettuaan hän ilmoittaa valitellen, että karhupumpun varsi on katkennut. Iloksesi saat kuitenkin kuulla, että uusi on jo tilattu, luvattu toimittaa alkaneen viikon aikana. Joten pääset nauttimaan yksityisyydestä seuraavan viikon alkupuolella.
  Entä, jos hirmuskenario on toteutunut, puhutaan kohdasta c)! Olen siis, luultavasti oman edun tavoittelu mielessäni, valehdellut, että Kuittisen Putki & Pojat Ky on luotettava firma. Taas on kaksi mahdollisuutta; kaikki sujuu, kuten tapaus b);n jälkimmäisessä vaihtoehdossa. Tai Kuittisen Putki & Pojat Ky:n nuorempi poika tulee kartoittamaan sovitussa työssä tarvittavat välineet jo saman päivänä, kun urakka on sovittu, ja tuo mukanaan osalaskun. Sen jälkeen ei Kuittisen Putki & Pojat Ky:stä kuulu mitään. Kun viikon kuluttua viimein saat tj. Kuittisen puhelimeen, tämä kehottaa katsomaan, mitä laskussa lukee. No, pienellä präntättynä siinä seisoo, että laskun tulee olla maksettu ennen seuraavaa työvaihetta. Pää savuten avaat läppärin, maksat laskun, ja kiroat Lehkosen alinpaan helvettiin. Parin päivän kuluttua Kuittisen Putki & Pojat Ky:n nuorempi poika tulee ilmausavain pakissaan, ilmaa patterit, pilaa parketit jättämällä vesilammikoita sinne tänne, laskee koirasi Penin karkuun tupakilla käydessään, jättää osalaskun ja poistuu enempiä puhumatta. Viisastuneena maksat osalaskun miettien, mikä olisi riittävän kosto Lehkoselle. Viikko kuluu, Kuittisen Putki & Pojat Ky:n vahempi poika tulee karhupumpun kanssa. Ensin hän syö eväät tallustellen ympäri olohuonetta jättäen majoneesivanoja mattoon, pikkelsiläikkiä nojatuolien selkänojiin. Viimein hän menee pakkinsa kanssa vessaan, tulee hetken kuluttua ilmoittamaan, että karhupumpun mäntä on liian pieni. "Mutta onneksi", jatkaa hän, "meillä on varastolla oikean kokoinen". Poika lähtee juuri hakemasi Iltalehti kainalossaan jättäen osalaskun. Silmissäsi sumenee, päästäsi kuuluu outoa naksetta, kätesi vapisevat, kun kirjaudut verkkopankkiin. Kolmen päivän kuluttua, arvattavasti, kun tj. Kuittinen on todentanut maksusuorituksen, ilmestyy  Kuittisen Putki & Pojat Ky:n vanhempi poika oikeanlainen karhupumppu kainalossaan, pyytää keittämään vahvat kahvit, korvapuustilla kiitos, menee vessaan, avaa viemärin, hörppii kaksi kupillista kahvia ja kolme Pågenin minipuustia, jättää loppulaskun, lähtee tv:n kaukosäädin mukanaan ilmoittaen, että sen voi hakea, kun lasku on maksettu.

  Mitä luulet? Jos näin olisi päässyt käymään, siis c):n huonompi vaihtoehto. Vieläkö oltais kavereita. Tuskin toverijoukostani niin pitkämielistä löytyy, että oltaisiin. Toisaalta; ei niin kävisi. En tietenkään valehtelisi kaverilleni, enkä kenellekään tieten tahtoen.
  Mutta tapaus b) on varsin mahdollinen. Olisin saattanut saada Kuittisen Putki & Pojat Ky:stä jotain kautta luotettavan kuvan. Kuittisen Putki & Pojat Ky on jopa saattanut kohdallani toimia aivan korrektisti. Täten olisin "bona fide" voinut sitä suositella.

  Tarinan opetus: Olkaa mieluumin varovaisia, kuin kärkkäitä kehua retostelemaan asioita, joista ette ole täysin varmoja, absoluuttisen vakuuttuneita. Mieluummin suositelkaa varauksella tyyliin: "Minulla ainakin toimi, muista en tiedä".

  Nyt ei sinun, arvoisa lukija, pidä vetää yksioikoista johtopäätöstä, että minulle olisi noin käynyt. Ei ole, onneksi, ei kumminkaan päin. En siis ole joutunut katumaan suosituksiani, enkä katumaan jonkun suosituksiin luottamisiani. Mutta edellä, ehkä hieman karrikoidusti, toisaalta pahinpia uhkakuvia luomatta, kuvailemani tapaukset eivät varmasti ole niinkään harvinaisia.

  Muutoin olen, Puumalan hävittämisen (sori Rohuset) ohella, sitä mieltä, että opportunismi ei loppupeleissä, pitkässä juoksussa, viime kädessä ja viivan alle jäävältä osin ole lukratiivista toimintaa.