TUULEN TUOMAA TARINAA

Tuulista yötä seurasi tuulinen aamu, joka johdatti meidät tuuliseen päivään.

Pieksin, kotvan jos toisenkin, puita sumuharsomaisen sateen aika-ajoin hivellessä vihurin saattelemana hipiääni.

Sitten nivelrikko voitti päivittäisen taistelun peukalohankojani vastaan; päätin, isompia kipuja peläten, lopettaa. Roudasin tuikitärkeät työkalut, halkomakirveet (iso ja pieni), kiilana käyttämäni irtonaisen, kokoliaan kirveenterän, ja lekan venevajaan, mahdolliselta sateelta suojan. Noilla värkeillä on siinä mielessä tuikitärkeä tehtävä, että ne myötävaikuttavat saunan ja padan lämpenemiseen. Myös uunien sähkönsääsöefekti on huomattava, kun käyttää hyväkseen työkalujen aikaansaannoksia.

Lampsin siis ylös. Pääkokki ilmoitti karjalanpaistin muhimisen vievän vielä tunnin, ainakin. Koska kolmiloikan hyppääminen ei tuntunut hyvältä vaihtoehdolta, sörnäytin autolle hakemaan eilen unohtamani muutamat kevytpeitteet. Jokusia tietysti ennestäänkin saaressa, jopa meidän tontilla, oli, mutta osa ammatissaan. Ja lisää tarvitaan; puita on niin paljon, etteivät mahdu yhteen läjään.

Koska kosteus tuntui ilmasta kaikonneen, tuulikin hieman laantuneen, päätin käydä pikaisesti vilkaisemassa Saukonsalon puolelta sienitilannetta. Eipä kehumista; muutama tatti (madoton). Eikö noista illemmalla sienimunakas syntyne. En viitsi aikomaani sienireissua Piskolaan huomenna tehdä, tyhjän saa pyytämättäkin. Tai mistäpä sen tietää! Jos nivelrikko ärhentelee, saatan lähteäkin. Kummun Kallen sanassa: "Näkkyypähän. Ei se niin mene, ettei mitenkään mene." Kummun Kalle oli, mikäli tietoihin on uskominen, minuakin lahjakkaampi lorsaaja.

Yhden yllätyksen metsässä kohtasin. Iki-ihanassa "satumetsässä" oli käynyt metsäkone töitään tekemässä. Ei tuo pienehkö alue mikään sienisampo koskaan ole ollut, mutta vielä vähemmän moneen vuoteen.

Onneksi läheltä löytyi, varsinkin, kun aurinko pilkahteli, "satumetsän" tuntua:

Hakkuuaukosta vielä; tässä verrattavaksi kuva samasta paikasta kaksi vuotta sitten...

...ja tänään.

Maailma muuttuu, Eskoseni. Ei siinä mitään, metsää pitää hyödyntää. Riipasee vaan joskus.

Karjalanpaisti tuppipottujen ja ruusukaalin kera oli mainiota, kunnon syysruokaa.
Sitten hetkeksi perräisille. Aurinko välillä paistelehti. Nurmikko (uusi) näytää aika hyvältä, ehkä hieman joutuu keväällä parsimaan. Lehtiä alkaa varista. Ei varmaan arvaa vielä tänä syksynä haravoimaan lähteä. Pitänee parin viikon kuluttua, kun tullaan viikoksi, ajella leikkurilla yli; möyhentyy samalla lehdet ravinnoksi.

Päiväkahveet ryypiskeltiin. Laitoin kammarin uuniin tulet. Vaikka päivä, ja yötkin, aika lämpimiä ovat, ei ihan ilman lämmitystä pärjää. Tai pärjäisi kyllä, mutta miksi itseään kiusata?

Katottiin Bates Motel tallenteelta, Aloin sitten tätä naputtelemaan. Kusireisulla huomasin Sarven Jaskan tulleen moikkaamaan. Hyvää syksyä sille kans!

Aamupäivän sienireissulla tulin pohtineeksi, että kyllä täällä on hyvä asua! Hakkuuaukosta huolimatta! Vaikka välillä tuntuu, että haluaisi muuttaa pois koko Suomen maasta, on meno sen kaltaista ajoittain. Mutta jos muuttaisi, niin minne? Siinäpä ongelma. Tokko ihmiset muuallakaan, noin ylipäätään, sen kummempia, parempia, huonompia ovat? Eli ei se vaihtaen parane, kotimaa.  Isänmaallisuus on liian pateettinen ilmaus suuhuni, mutta toki Suomea rakastan.
Sen monimuotoinen luonto, vuodenaikojen vaihtelu, ihmiset ylisummaan, eihän näitä pois vaihtaa voi. Päin vastoin; täällä on tilaa, ja toivon mukaan aikojen kohennuttua työtä, uusillekin asukkaille.
Miksi vain niin monet pitävät kynsin hampain kiinni "puhtaasta Suomesta"? Jaetaan sitä hyvää, mitä meillä on niille, joilla ei ole mitään. Niin yksinkertaista se on. He nimittäin, jossain vaiheessa jakavat meille, sitä mitä heillä on, eli työpanostaan, kun suuret ikäluokat vetäytyvät ansaittuun lepoon. Samoin he jakavat omaa kulttuuriaan, taiteitaan, osaamistaan. Onko meillä varaa niistä kieltäytyä? Kysytäänpä vaikka jalkapalloihmisiltä, jos tämä köykäinen heitto (ei sivuraja-) sallitaan.

Mutta minähän taas eksyin sivupoluille!
Tuos sarvijaakon tapaamisen aikaan huomasin, että arskahan paistelee melko mellevästi.
Joten keskeytin naputtelun, menin ulos pasteereilemaan. Kameran kera, tietty. Rantaan dallailin. Viikko sitten laitoin lehtimajan muodostavien lehmuksen ja vaahteran polun puoleisille alaoksille tuen. Siihen muodostui tunneli. Alaspäin kuljetaan kohti vettä virkistävää...

...ylöspäin puolestaan kohti humalaa, kuten taka-alalla näkyy.

Tuuli oli yhä aika navakkaa. Niin navakka, että heilutteli saunalla roikkuvaa, upeaksi äitynyttä begoniaa siihen malliin, ettei kuvan ottaminen meinannut luonnistua. Onnistui se kuitenkin, lopulta.

Yleensä olemme hyvissä ajoin alkukesästä hankkineet muutaman amppelin silmäniloksi. Tavaksi on tullut ne hakea suoraan joltain puutarhalta. Tänä vuonna kukkaruljanssi jäi juhannusviikolle. Tarjonta oli niukkaa, mutta Kodin Terrasta löysimme kuvan kukan, sekä kaksi pelargoniaa ylös. Ne kaikki olivat melko pieniä, vähän vaivaisen oloisia. Mutta hinta oli kohdallaan, otimme riskin. Se kannatti; nyt ne kaikki kukoistavat kummasti. Ja ovat siitä oivia, nuo pekonit ja pelakuut, että pärjäävät ilman hoitoa kevyesti parikin viikkoa.

Tulin juttuani lopettelemaan, ennen saunan lämmityksen mukanaan tuomia velvoitteita.
Muuten: Niin pimeä on tupa, pienistä ikkunoista johtuen, että kun aurinko pilven taakse puikahtaa, ei meinaa tässä pöydän päässä nähdä kirjoittaa. Ennen kuin silmä tottuu. Ja heti, kun on tottunut, ilmestyy arska taas esille. Kiertokulkua sekin.

Nyt käskytän blogin matkaan, itseni saunamajurin virkaan. Eli hyvää alkavaa lauantaki-iltaa vaan, kaikille. Ja tasavertaisuuden vuoksi muillekin.

MIELENILMAUS, KIELEN SOLVAUS

Huomenna on Suomessa mielenilmaus. Hyvä niin. Näin työelämästä vierottuneena ilmaisen mielelläni mieleni etämielenilmaisuna. 

Siis: 

Olen mielestäni ilmaissut mieleni, jo vuosia. Niin, että mielenilmaisuni, ilman että ilmaisen huomenna julkisesti mieleni, pitäisi olla selvä. Selvä siinä mielessä, kenen mieltä vastaan mielenilmaisuni etänä kohdistuu. 

Voiko asian selvemmin mielenilmaista?

Pääministeri aikoo ilmeisesti hypätä isojen valtiomiesten huosuihin muutaman kuukauden kokemuksella. Housuista en tiedä, mutta saappaat ovat kyllä monta numeroa liian isot. 

Ei ainakaan minua vakuuta tapa, millä hän valtikkaansa käyttää. Siitä roikkuva porkkana on näet tarkoitettu vain muutenkin pärjäävälle kansanosalle.

Mutta Sipilä on puheensa pitänyt. Ei siinä mitään. Aikaa laupeudessaan ammattiliitoille jokusen on päivän antanut. 

Luulen, uskon ja toivon, että sapelikalistelu loppuu. 

Uskon, luulen ja toivon, että kukin osapuoli kokee olleensa tarpeeksi tiukkana, jotta voi nyt kasvojaan menettämättä saattaa asiat sovinnon kautta kohdalleen.

Toivon, luulen ja uskon, että maahan saadaan tilanne, missä tulehtuneet paiseet on puhkaistu, tilanne, mistä paraneminen alkaa. 

Sitä vaan politiikasta mitään ymmärtämättömänä ihmettelen, missä työnantajapuolen vastaantulo on?

Vai eikö sellaisia pääministerin mielestä kaivatakkaan?

Osa rakkaista kansalaisistamme on sitä mieltä, että huominen mielenilmaus on väärin, asiaton ja tuomittava. 

Entä jos joltain tällaiselta tuomitsijalta oltaisiin vaihtamassa suuhun alpakkalusikkaa hopeisen tilalle, häneltä kysymättä?

Tai jos eräältäkin mielenilmaisua paheksuvalta lohnaistaisiin muutama prosentti tuloksesta, pakkokeinoin?

Eivätkö he älähtäisi? Eivätkö kokisi vääryyttä kohdanneensa? 

Epäilen.

Mutta elekeepä suotako venettä lepikkoon!

Toivottavasti huomisen jälkeen, kun mieli on ilmaistu, on myös mieli ilmattu. Joten asioista sopimaan. 

Sopivasti. Sopuisasti. Sulavasti.

Tai.

Salakavalasti. Sotaisasti. Surkuhupaisasti. 

Päättäjät, siinä teille kolme ässän konstit valittavaksi.

Ja tässä ohjeita sivulta "Savolaisjuttuja":

Mieltä olen nyt ilmaissut, kieltäkin solvannut. Eemil Nestor Setälä varmaan pyöriskelee haudassaan. Ei tietysti ainoastaan minusta johtuvista syistä. Mutta kieli muuttuu, kaiken aikaa, yllättävän nopeasti.

Minä kuitenkin yritän kieltä runnella vanhemmilla ilmauksilla, dissatkaa ja lanatkaa vaan, mä en maindaa.

Ps. Kielioppitunneilta on jäänyt mieleen ainakin kaksi asiaa.

Muistisääntö: "Osta kiikari, sillä näet nimittäin."

Esimerkki väärästä ilmoituksesta: "Myydään talo peltikatolla."

Päivittäin näkee nykyäänkin otsikoita malliin:

"Käyrän mutkassa 1976 syntynyt nainen suistui ojaan ja menehtyi."

Sillä kukapa näin vaikeaa kieltä, kuin suomi on, osaisi edes puhua, saati sitten kirjoittaa?

TARINAA KARPPISISTA JA TIECK'eistä

Olen pari-kolme blogia kirjoitellut Lehkosen suvun menneisyydestä.

Nyt sepustan jotakin äiti-Elinan vanhempien, Pekka ja Emma (Emchen, os. Tieck) Karppisen taustoista, vaikka en paljon tiedäkkään.

Kuvia on kyllä jonkin verran säilynyt. Niitten, ja tietysti Elinan, kautta jotakin tietoa on.

Pekka Karppinen syntyi vaatimattomiin oloihin v. 1888 Säämingin pitäjässä, Matti (s. 1847) ja Ulla (os. Rämänen, s. 1857) Karppisen perheeseen. Pekan isovanhemmat olivat Adam ja Katariina (os. Jumppanen). 

HUOM! Joitakin tarkennuksia tietoihin olen saanut kaimaani Pertti E:ltä. Kiitos hänelle.

Pekka onnistui lukemaan ylioppilaaksi Savonlinnassa ja kouluttautui lääkäriksi.

Hän avioitui 1919 Rosmari Sinisalon kanssa. Rosmari kuoli lapsivuoteeseen kymmenen päivää tytär  Rosmarin syntymän jälkeen 2020.

Pekka löysi uuden vaimon, isoäitini Emma Amelie Tieck'in (s. 1889), Saksan maalta. Kun he menivät naimisiin, siirtyi Rosmari, joka oli ollut äitinsä vanhempien hoidossa, Karppisen perheeseen. Elina syntyi sitten 18.6.1922.

Emchenin vanhemmat Johan Daniel ja Henny (os. Behrens) Tieck

Anna, Emma ja Ludvig Tieck v. 1893.

Karppiset muuttivat ensin Muolaaseen, minkä kunnanlääkärinä Pekka toimi. Myöhemmin asuinpaikkana oli Sortavala, mistä Karppiset tulivat evakkoina Lahteen.

Emma ja Pekka Karppinen.

Rosmari, joku naapurin poika ja Elina Sortavalassa 1928.

Joitain asioita äiti on noilta ajoilta kertonut. Kesäpaikkakin heillä oli, Terijoella.

Tämä otos on sieltä, joskus 1930-luvun loppupuolelta. Rosmari vasemmalla, Elina oikealla.

Sodan jälkeen Elina meni Helsinkiin opiskelemaan, tapasi tietyn E. Lehkosen, avioitui, synnytti siskoni Ritvan, muutti pian Piskolaan. Loppu alkaa hipoa melko läheltä allekirjoittanutta.

Ritva, Elina ja miä, jo Piskolassa.

Tästä tuli pikemminkin kuvakirja, koska omakohtaisia muistoja noista asioista ei tietenkään ole, eikä paljon suusanallisiakaan.

Mutta kuvat kertovat enemmän, kuin sanat. Lopuksi minusta hieno ajankuva, joko Lyypekistä 1920-luvun lopulta, tai, miljöön perusteella, Muolaasta tai Sortavalasta, miksei Terijoeltakin. Emchen vasemmalla, muista ei tietoa.

MERKILLISTA MEININKIA, MERKITONTA RANTTAAMISTA

Koska. kuten  jo otsikon perusteella huomaatte, olen kirjoittamassa tabletin aina arvoituksellisella sormikolla, tein itselleni kirkkaaksi: aloittamaani blogiin ei tule ainoaakaan kirjainta, jota en voi sen avulla kirjoittaa. Huomattavia vaikeuksia ja poistamisia jo noissa muutamissa lauseissa, mutta koitetaan tsempata.

Jo vain unohtui. Siis aihe, kuta piti ruotia. Ajatukset tahmautuvat kiertoilmauksia luodessa. Mutta ei se haittaa, kirjoitetaan sellaista, kun suuhun, ei kun sormen uloimpiin kohtiin, sattuu jouhtumaan.

Arvaamattoman vaikeaa on rakasta suomen kielt..., siis kirjallista ilmaisua, toteuttaa ilman noita muutamia meille rakkaita vokaaleja. Koettakaapa vaikka itse!

Mutta jo mieleeni palautui aikomani aihe. Me aloitamme pesuhuoneen, alakerran wc:n ja pukuhuoneen rempan lokakuun loppupuolella. Tekij..., tuota suorittaja, on jo sovittu, laatat, wc:n allaskaappi altaineen ja ph:n pyykkikaappi on jo viime viikolla varattu. Mutta saunan-, ph:n-, ja wc:n ovi, peilikaappi veskiin, suihkun liukuovi, wc-istuin, sekoittja, suihku, kiertovesipatteri, jotain muutakin, on valittava. Ajattelin kokeilla ensin K-Raudan halukkuutta alkaa kauppasuhteeseen kanssamme. Jouduin ajamaan rikospaikalle sen vuoksi, ett....., ei vaan kun en voinut verkossa sopia aikaa. Vaikka kauppa rehvakkaasti mainostaa: "Varatkaa verkosta teille sopiva hetki", ei se onnistunut. Sain toki ruudulle oikean ihmisen, mutta alla ilmoitettiin:"Ei varattavia aikoja". Niin viime viikolla, kuin kuluvanakin aamun ja illan toisiinsa sitovana ajanjaksona.

Kirmaisin siis rautaliikkeen pihaan, ja ei ku rohkeasti tutkailemaan tarjontaa. Ei paikalle kuitenkaan myyntihalukasta lajitoveria ilmaantunutt. Speden legendaariseen sketsin innoittamana....

Ei mutta, kello on kuusi, nyt joutuu lopettamaan, Hilppa vapautuu juuri Nordea-pankin asettamista velvollisuuksistaan.
- - - - - - - -
On aterioitu, Emmerdalet tallenteelta katsottu, jatkan juttua. Ja samaan malliin, vaikka nyt kaikki kirjaimet ovatkin naputeltavissa.

...katselin kuitenkin, nousisiko jonkun hyllyn takaa tupakinsavua. Ei noussut, ei ilmaantunut kaupantekoon halukastakaan. En tietysti nupejakaan ostamassa ollut, en pullollista puliakaan.

Aioin marssin, hieman mieleni pahoittaneena, ulos. Mutta kun kassalla ei ollut jonoa, utelin neidilt..., neitoselta, jotta mis'on vika, kun nettivaraus ei pelaa, kaupantekokoon halukkaita olentoja ei tavoita?
Neiti hieman takelteli, sanoi kuitenkin pesuhuonevastuullisen olevan paikalla, jossain osastollaan. Lampsin takaisin, ja hetken toljailtuani tuli, kuin tulikin, jopa juuri se naispuolinen kauppaaja, jolta en ollut onnistunut aikaa varaamaan! No, aika meille sovittiin, ensi viikolle. Kun kysyin, miksi ei verkossa asioiminen, mainoksesta huolimatta, onnistu, neiti/rouva sanoi pahoitelen unohtaneensa merkata vapaita aikoja nettiin.
Jos olisin pikaistuva ihminen, olisin saattanut kiikuttaa itseni Starkille. Mutta kun K-Raudasta on aiemmilta kerroilta ihan soppelit kokemukset, ajattelin antaa sille mahdollisuuden.

Sen pituinen se. Mutta koittakaapa. parahimmat kaverit, kirjoittaa muutamakin lause ilman noita kahta kirjainta. Heti joutuu korvauksia keksim..., hakemaan. En ole tietysti kirjoitelmaani laittanut kuin muutaman viallisen, malliksi. Mutta tulette huomaamaan, jotta melkein joka lauseessa aeaeatae tai oeoetae tarvitaan. Suloisessa Suomessamme.

JOS SYKSY...

Jos syksyt ovat tällaisia, mihin me kesiä tarvitaan? Kyllä syysihmiseksi aina tunnustautunut Pertsa nauttii! Ja tästä tää paranee; alkaa illat pimetä, yöt kylmetä, vesiliikenne vähetä, ruska hiipiä, hirvikärpäset kohmettua. Ja toivottavasti puusouvi kutistua.

Hirvikärpäsistä sen verran, että viikko sitten Hilppa kävi täällä Avokkaassa puolukassa, ja kohtasi lukuisan lauman noita siivekkäitä. Niitä harvoin tässä saaressa on. Liekö hirvi, tai muutama, uintireissullaan poikennut. Tänä vuonna, tai viime syksynä, siihen aikaan, kun hk:n munat tippuvat turkista maahan talvehtimaan. Niin tai näin, paljon niitä oli ollut. Minä tulen hirvikärpästen kanssa juttuun, vaikka ei ne mukavia ole, tietty. Lentää soissuutelevat korviin, hiuksiin, tukkaan, möngertävät vaatteitten alle. Eivätkä, penteleet, kuole ihan helposti, vaikka näppeihinsä saisikin. Siinä mielessä hirvenloiset ovat kuitenkin sosiaalisia, että eivät vaatteitten alla kutita. Menevät saumoihin ja taitteisiin möllöttämään. Olishan se yhtä helevettiä, jos vielä pitäisi sienireisuilla olla ranstakka völjyssä, jotta voisi selkäänsä rapsutella! 

Mutta rouvalle tulee mokomien puremasta isoja paukamia, mitkä joskus kestävät monta kuukautta. Ymmärrän, ettei hän syksyisin mielellään metsään mene. No, lokakuun lopulla, suppisaikaan, ja onhan se vielä puolukka-aikaakin, on jo noitten ystävien suhteen mielyuttävämpää. Kun lämpötila on alle +4, ei otus enää lentele.

Tänä viikonloppuna en metsässä käynyt, kuin vähän nurkilta kuikin. Ei näyttänyt pahemmin sieniä olevan. Kuivuus tekee tekosiaan. Viikon kuluttua pitää kuitenkin joku safari tehdä. 

Puiden hakkuussa on täällä aika mennyt. Kynsin, hampain, kyynärpäin saa oksaista puolikuolleen haavan pölkkyä piekseä. Mutta kyllä ne ajastaan pieneytyvät.

Tähän pisteeseen lopetin sen homman tältä viikolta. Kun tuli kutsu syömään.

Siitä tuli mieleeni: Hilppa oli kokkaillut rotukarjan jauhelihasta sipulipihvit, hyvät sellaiset. Mutta mitä ihmettä se rotukarja on? Mitä nimi tarkoittaa? Eikö joka lehmänkanttura jotakin rotua ole? Vai kerrotaanko pakkauksen päällä, että tämä hakkelus ei ole tehty sekarotuisen elikon lihasta, joten syökää rauhassa, natsit, persut, sun muut eugeniikan vilpittömät kannattajat. Mitäs siitä tulis, jos lautasella olis kyytön ja ayrshiren  perillisestä saatua mössöä!

Elina on ollut mukana, ensi kertaa tälle kesälle. Viime vuonnakin taisi käydä vain kerran. Mutta selvästi on täällä olo vaikuttanut mielialaan. On silmin nähden virkeämpi, kuin viime aikoina keskimäärin. Mikäs, kun ilmat ovat hienot, ja muistot paikasta aina vuodesta 1956 asti.

Lähimmät kesänaapuritkin kävin aamulla moikkaamaan. He eivät ole Elinaa juurikaan vuosiin nähneet.

Ei äiti tänne mitenkään palavasti halua tulla. Näki nyt pihalla tehdyt muutokset, etc. Kyllä hän syksyn mittaan mielellään Anttolaan tulee, mutta mieluumin Piskolaan, vesiklosettien läheisyyteen.

Tiskikone jauhaa astiat putipuhtaiksi, tai ainakin siihen se on tarkoitettu. Mikäs on jauhaessa; kaivossa vettä piisaa, imeytyskenttä toimii.

Elina ja Hilppa ovat pötköllään, minä kirjoitan. Parin tunnin kuluttua lähdetään taas ajelemaan kohti kot'maisemia. Tai kot'maisemat ovat tietysti paremminkin täällä. Siis kohti asuinseutuja. 

Mennään kuulemaan, kuinka oleskeluluvan saaneista pakolaisista yritetään tehdä, jos mahdollista, vieläkin vähempiarvoisia säätämällä laki heidän sosiaalitukensa alentamisesta kotouttamisrahan eriyttämisen kautta. 

Niin se on, että meillä, kuten useimmissa muissakin maissa, halutaa pysyä rotukarjalinjalla.  

HÄNEEKSEE MÄNNÖÖ

Tempora aspera vivimus, amice bone!

Hallitus on ykskantaan todennut siirtyvänsä kolmikannasta ykskantaan. 

Kolmen ässän kopla on siis nostanut kädet pystyyn, päättänyt olla neuvottelematta. Siirtynyt uhkailusta pakkokeinojen linjoille. 

Nyt se yrittää siloittaa ehdotuksiaan kosmeettisilla lievennyksillä. Mutta tosiasia on, että työnantajapuoli voitaa sata-nolla.

Kyllä asiat pitää saada neuvottelujen, ei pakon, kautta sujumaan. Tietysti syytä on niin sysissä, kuin sepissäkin. Ottakaapa osapuolet vellikauha kauniiseen käteen. Ettei tarvitse katua takakäteen.

Se varmaa, että asioiden näin edetessä hallitus hakee kapinaa. Ja sitä saa, mitä tilaa, kliseillään. Onneksi lait kuitenkin säätää, ainakin vielä, eduskunta, ei hallitus.

Meillä Hollolassa on Kolmenässäntie, Kolmenässänkuja myös. Saapa nähdä, koska Hollolan Sanomien yleisönosastolla aletaan vääntää kättä nimen vaihtamisesta kontra säilyttämisestä ja patsaan pystyttämisestä?

Katsoin eilen toissa iltana TV 2:lta tulleen Docvetures-ohjelman "Citzenfour". Konkretisoi jo hyvin tiedossa olleen "orwelilaisen" maailmankuvan.

Kaikki maat, resurssiensa ja taitojensa mukaan, keräävät tietoa omista, sekä muiden maiden kansalaisista, minkä ehtivät.  USA tietysti melko pitkän etumatkan turvin. Jenkkilässä on laillista kerätä tietoja muiden maiden kansalaisista, omat vaativat luvan. "Mitä sitten", sanoo NSA, hallitus, viimekädessä Obama. Kaikki on sallittua terrorisminehkäisyn varjolla.

Edward Snowdenin paljastuksissa oli hämmentävää kuulla se tiedon määrä, minkä jenkit käytössään olevilla laitteilla pystyy tallentamaan. Ja kuinka helppoa on jonkun ihmisen tekemisiä seurata, lähes reaaliajassa.

Kyllä siitä on yksityisyys kaukana, kun maksukorttien avulla tiedetään mitä, ja mistä, ostat. Kun matkakorttien avulla tiedetään, missä käyt. Kun puhelintietojen avulla tiedetään, ketä tapaat, ja varmennetaan missä käyt. Kun läppäri kuvaa tietämättäsi sinua. Näitten lisäksi kaikki tieto, minkä joka päivä luovutamme ystävillemme somessa, on myös tiettyjen tahojen saatavilla. 98 % käyttämistämme sosiaalisen median palveluista on Amerikkalaisia. 

On siis helppo todeta, missä kaikkien isovejien isoveli lymyää.

Olen tiennyt, konkreettisesti huomannutkin, jo aikoja sitten, että biittisfääriin laittamani tieto noteerataan; kun tämän blogin julkaisen, on se sekunneissa avattu kymmenisen kertaa. Monta kertaa USA:ssa, sekä muutamassa joskus erikoisessakin maassa. Asetuksistahan näen kävijämäärät, ja -maat, nyt, päivässä, viikossa, kuukaudessa, vuodessa.

Olen kuitenkin liian laiska ja mukavuudenhaluinen tekemään asialle mitään. Mm. googlesta on joka tapauksessa hirvittävästi hyötyä. Enkä mitään laitonta tee/aio tehdä. Asia on periaatteellinen; jos riittävän tiukasti on sitä mieltä, ettei halua antaa yksityisiä tietojaan väärille tahoille, täytyy ryhtyä luultavasti työläisiin toimenpiteisiin. Tai lopettaa netin ja puhelimen käyttö.

Se on kuitenkin varmaa, että jos aion jotain salaista tehdä, siirryn viestittämisessä käyttämään ENIGMAN parannellulla versiolla salattuja viestejä kuljettavia kirjekyyhkysiä, palokaasujenpoistomekanismilla varustettua savumerkkijärjestelmää, tai kalvottomia rumpuja käyttävään kommunikointia.

Dokkarin jälkeen lähetetty "jälkikeskustelu" ei saanut mieltäni ainakaan valoisammaksi.

Keskustelussa mukana ollut F-securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen kiteytti tulevaisuuden visiota seuraavasti:

Jos autoihin halutaan asentaa siru, ensin vakuutusyhtiöt ilmoittavat, että saat alennuksen vakuutuksistasi, kun asennat sirun. Jonkin ajan kuluttua vakuuttajat sanovat, että jollet asenna sirua, vakuutusmaksusi nousee 50 tai 100 prosentti. Eipä aikaakaa, kun kaikissa autoissa on siru.

Samatapaisilla keinoilla voidaan manipuloida aikaa myöten siru jokaisen ihmisen ihon alle.

Mitä voi yksityinen ihminen tehdä, jottei tuollainen tulevaisuudenkuva toteutuisi?

Kertokaa se minulle, niin, yksityisenä ihmisenä, teen sen!

Mutta, mutta...sirut sikseen, surut pois. Tänään usmuutetaan Anttolaan. Elina lähtee saareen mukaan; näkee, kuinka äitinsä "Emchen'in" 1950-luvun lopulla alulle panema, myöhempien sukupolvien laiminlyömä ruusutarha...

 on antanut tilaa  uudelle alulle.

SUVUSTA SANOTTUA, osa II toivottavasti loputtomassa jatkumossa

Sain hieman uutta valoa juuristani. Ilmeisesti sukutukimuksesta jotain tietävä kaimaani Pertti E. ilmoitti bonganneensa bittiviidakosta tiedon, minkä mukaan isosäni isoisä Karl Johan Lehkonen (s. 1821) ja vaimonsa Maria, os. Seppäläinen (s. 1837) ovat muuttaneet Puumalan pitäjän Piskolan kylän taloon nro. 4 Mikkelin pitäjästä 15.7.1867. (Anttolan pitäjä on perustettu 1875, kirj. huom.)

Siis siitä asti Piskola on ollut Lehkosen suvun hallussa. 

Piskolan talossa oli siihen aikaan kestikievari, missä mm. Mikkelin ja Puumalan välistä rahtireittiä kulkevat hevosmiehet talvisin yöpyivät.

Karl Johanin ja Marian poika Karl Wilhelm, l. Kalle Ville (s. 1862) ryhtyi myöhemmin laivuriksi; hänellä oli tietojeni mukaan kaksi Mikkelin, Lappeenrannan ja Savonlinnan välejä kulkevaa matkustaja-alusta, höyry -sellaista, tietty. 

Ukki-Aleksi jatkoi laivurina jonnekin 1930-luvulle. Hän oli, mikäli minulle kerrottua on uskominen, nuorin aikanaan sisävesikipparin paperit saanut (18 v.) henkilö.

Kun toinen laivoista joutui tulipalon rampauttamaksi, hankkiutui Aleksi eroon toisestakin, ja ryhtyi päätoimisesti viljelemään maata. Valitettavasti tämäkin tieto on suusanallisesti saatua, ei kiveen hakattua. Aiheesta lisää faktaa saan tietystä lähteestä ensi kuussa.

Laivathan kulkivat vielä lapsuudessani päivittäin Saimaan vesireittejä. Sitä en muista, että ne olisivat pysähdelleet tarvittaessa sellaisilla paikoilla, minne oli rakennettu laivalaituri. Mutta sen tiedän varmasti, vaikken muistakkaan, että olen tullut Mikkelistä synnytyslaitokselta Piskolaan laivalla, siis 1951.

Niihän asia tietysti on, että ennen autoistumista, ja tieverkoston syntymistä, maalikyliin kuljettiin laivoilla.

Tässä Kalle Ville ja Hilda lapsiensa ympäröimänä:

Heidän vanhin lapsensa, Evert, s. 1886 menehtyi yhdeksän vuotiaana 29.8.1895.

Kyllä maailma on ihmeellinen. Leikitäänpä ajatuksella, että Evert-rukka olisi saanut elää. Silloin hänestä olsi mitä ilmeisimmin tullut Piskolan isäntä. Ukki-Aleksi olisi saattanut lähteä omille teilleen, eikä olisi koskaan tavannut kaunotarta nimeltä Anna Karoliina Gustafsson, kotoisin Juvan Koikkalan kylästä....

....vaan avioitunut vaikkapa Liimataisen Huldan kanssa Köyliössä. Minkäköhänlainen turjake tätäkin juttua siinä tapauksessa kirjoittaisi!

Mutta Annasta tuli kuin tulikin Piskolan matroona, hyvä niin.

Kun Aleksi heitti laivurihommat sikseen, oli maatalous päätulonlähde. Peltoja oli, nykyisiin tiloihin verrattuna, vähän, muistaakseni 17 ha. Lypsäviä taisi parhaillaan olla kymmenkunta. Sikoja, kanoja, lampaita myös, mutta lähinnä omiin kulinaristisiin tarpeisiin. 

Muistan, kuinka kaivonkatsoja/tekijä, yleismies ja virkaa tekevä teurastaja Hännisen Valtteri kävi tarvittaessa sian pistämässä, lampaan lopettamassa, sairaan lehmän kivuistaan päästämässä. 

Maitoa toimitettiin Mikkeliin meijeriin. Jonkinlainen tie jo lapsuudessani Piskolaan oli, Rötsön kanavan yli. Mutta en jaksa muistaa, että meijeriautot siihen aikaan olisivat kulkeneet. Eiköhän tonkat kuljetettu Mikkeli-Puumala-tien varteen maitolaiturille. Joka toinen päivä. Sen muistan, kuinka talvisin, kun jää olivat paksuimmillaan, sahattiin suuria kuutioita, mitkä hevosvoimin vyörättiin "maitokellariin". Se sijaitsi hieman pihasta riihelle päin, eloaittaa vastapäätä. 

Elsa-täti lypsyllä.

Metsää Piskolan saaressa oli kolmisensataa hehtaaria. Se oli, on, ja tulee olemaan pääasiallinen tulon lähde.

Isä-Erkki joutui suoraan ylioppilaaksi päästyään sotatoimiin. Rauhan tultua hän opiskeli jonkin aikaa Helsingissä maa- ja metsätieteellisesä tiedekunnassa, mutta 1940-luvun lopulla joutui jättämään opinnot kesken, ja palaamaan Piskolaan, koska siellä häntä tarvittiin. Helsingissä Erkki tapasi äitini Elinan...

... avioitui, ja he saivat Ritvan ennen Anttolaan palaamista.

Ritva isukin kanssa kiikkustuolissa. Ei mikään riisitautinen. Erkki puolestaan lähes.

Niinpä niin, siellä sitä vartuttiin. Ja toimitettiin Hanelin kanssa Pihanurmen Sanomia.

Vellokset viattomuuden ja vilpittömyyden aikaan. 

...jatkuu seuraavassa osassa.