MUSIIKKIKATSAUS (vähän päivitystä)

Musiikin kuuntelu on viime vuosina vakiintunut uomiinsa. Lenkillä kuulokkeet korvilla, autossa aika-ajoin (ei siis aika-ajoissa, koska en kuuntele, enkä siks' toisekseen myöskään katsele aika-ajoja). Lisäksi niukasti videoita tai musiikkiohjelmia.

Tämän vuoden aikana on korvissa kaikunut melko usein Ry Cooderia, jonka vanhemmat julkaisut ovat olleet jo kauan tuttuja, mutta 2000-luvulla ilmestyneeseen Kalifornia-trilogiaan (Chavez Ravine, My Name is Buddy ja I Flathead) olen paremmin tutustunut vasta hiljakkoin. Myös Jackson Browne on ollut kulutuslistan kärkipäässä. Hienoja miehiä molemmat.

Joskus tulee mielihalu palata 60-luvulle. Silloin avaan soittolistan, miltä löytyvät mm. nimet "The Hollies". "The Animals", "The Who", "The Pretty Thinks", "The Kinks", "Jimi Hendrix", "Lovin' Spoonful", "Jefferson Airplane", "The Small Faces",  "The Mamas & Papas", etc, etc. Mainitsemattakaan kahta vähemmän maitetta saanutta, nimitäin "The Beatles" ja "The Rolling Stones". Täytyy tunnustaa, että kun muutamana aamuna on puolitoista tuntia nostalgisoinut, tekee mieli vaihtaa listaa!

Uutuuksia tulee hankittua niukasti, nykyartisteihin perehdyttyä rikollisen vähän.

Äskettäin, tietysti, olen hommannut Tuomari Nurmio&Hoedow'in "Tales of Judge Bone", sekä Neil Young+Promise of the Real'in "The Monsanto Years". Eivät tekijöidensä mestariteoksia, kumpikaan, mutta mainiota musaa toki.

Tuossa näyte Dumarilta: www.youtube.com/watch?v=oX6efN_dmL8

ja tässä Niilolta: www.youtube.com/watch?v=UC2DpGaykaI

Keväällä bongasin jostain kirjasta, en kuolemaksenikaan muista mistä, nimen Bon Iver. Se herätti mielenkiintoni. Niinpä hankin kirjastosta miehen/bändin kaksi levytystä. Ne ovat "For Emma, ForEver Ago", ja "Bon Iver". 

Bon Iver, oikealta nimeltään Justin Vernon, on 34 vuotias indie-folk-musiikkia esittävä jenkki. Bändinsä nimi on myös Bon Iver.

Levyt vaativat useamman kuuntelukerran, mutta sitten, ainakin minulle, ne avautuvat. Miehen hento, mutta silti vahva ääni, ja kelvolliset sävellykset tuntuvat, varsinkin usean kuuntelun ja parin kuukauden tauon jälkeen mainioilta.

Täältä Bon Iver-näyte: 

www.youtube.com/watch?v=i6S__IpVpSQ

Viime viikon lopulla kertoi ystäväni Risto "Ruikku" Räihä 40-vuotiaasta USAlaisesta hemmosta nimeltä Jonathan Wilson. Oli ollut tämän klubi-keikalla Helsingissä. Minähän kävin Lahden kirjastosta miehen molemmat albumit: "Gentle Spirit" ja "Fanfare". Parin-kolmen kuuntelukerran jälkeen olen jo tykästynyt. Olisiko genre folk, tai folkrock (onko sellaista määritelmää, jos ei ennen, niin nyt on). Miehessä ja sävelmissä, on ripaus Jackson Brownea, hyppysellinen Bon Iveriä, olinpa löytävinäni sormustimillisen Niiloakin! 

Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen tuttavuus!

Täältä esimakua: www.youtube.com/watch?v=-hYiY1vOOVw

Jonathan Wilson

En tiedä, pitäisikö pyrkiä aktiivisesti seuraamaan rockin nykypäivää? Luulen, että enää aika, eikä innostus, piisaa valtavassa tarjonnassa soljumiseen.

Niinpä tyydynkin vanhoihin ja taattuihin, sekä jostain puun takaa putkahteleviin uusiin tuttavuuksiin.

Justin Vernon alias Bon Iver. Wikipedia tiesi kertoa, että nimi tulee ranskan kielisistä sanoista "bon hiver" eli "hyvä talvi". Tarinansa tuokin takana, luulen. 

PS. Blogissani "EHDOTON MINIMI" (30.01.2014) olen listannut seikkoja, joita täytyy tehdä kalenterivuoden aikana. Eräs niistä oli "Yksi hyvä konsertti". Nyt näyttää vakavasti siltä, että se ei toteudu. John Hiatt oli Porissa, mutta torstaina. Jos rouvalla olisi ollut lomaa, sinne oilis menty.
Kuitenkaan en vielä nakkaa kirvestä kaivoon; en ole tarjontaan perehtynyt, ehkä joku sopiva vielä putkahtaa.
Sitä paitsi: Tuossa blogissa on 14 kohtaa, joista viimeinen kuuluu "rikon vähintään yhtä tämän listan mimimi-säännöistä". Sehän tietää, että muiden kohdalla täytyy noudattaa tiettyä ehdottomuutta!

HEINAKUUN KESAPAIVA

  Asken naytti auton mittari 25, siis lampo-, ei nopeussellainen. Tai saatto valiaikaisesti sekin jollain kohtaa nayttaa. Mutta hyva niin; Anna, Iiris, Emma, Shade ja Oseluna on menossa pariks paivaks Avokkaaseen. Eikohan nuo ossaa huushollin pystyssa pittaa! Eipa Anna siella hirveesti omin nokkineen oo ollu, mutta sen verran, etta vankasti kuusalla on. Ei siina muuta, kun osaa veneen yli ajaa. Nyt tartte ees uuneja lammittaa.
  Tulee mieleen yks reissu, kun nuorisoa oli kymmenisen vuotta sitten sinne menossa. Oli Anna ja Joni. Oli Nina, Ritvan tytto ja nyk. miehensa Olli. Oliko viela joku muukin. Tarkkaan olin Jonille veneen kayton selvittanyt, mutta yhta juttua en. Nimittain sita, etta oikosulkukatkaisija pittaa laittaa paikalleen, muuten ei starttaa! Oli elokuuta, ilta oli pimenemassa kun nuoret rantaan ehtivat. Sittehan ne starttas akun loppuun, samalla meni starttimoottorikin. Kun ei enaa pelit inahtaneetkaan, soittivat velj-Hanskille. Sehan sornaytti apuun, otti kopan pois, ja viela pulteilla kiinnitetyn vekottimen, jolla startti pyorayttaa vauhtipyoraa. Sitten irtonarulla tempaisi kayntiin. Niinpa paasi nouseva polvi saareen, takasinkin, kun Haneli oli opastanut.
  Tuli siita hintava reissu. Akunhan sai ladattua, mutta starttimoottori piti hankkia. En mina valita, oppirahat pitaa maksaa. Nimittain siita, etta muistaa opettaa ummikolle juurta jaksaen, miten toimitaan. Siita starttimoottorista viela; kysyin Lahdessa olevalta venemoottoripurkamolta, josko heilla olisi moista vempeletta. Kerroin koneen mallin ja valm. vuoden. Nehan kehu sellasen loytyvan, mina hakemaan, hintaa muistaakseni 150 ecua. Kun sita sitten ruvettiin paikoilleen sovittamaan, ei se piru kayny. Ei muu auttanu, kun tilata Anttolan Kone ja Urheilusta Korhosen Markulta uuvenkarhee. Makso 400 asennuksineen. Onneksi olin sopinu purkamon kanssa, etta jos vempele ei syysta tai toisesta pelita, saan sen palauttaa, ja rahat takasin. Niinpa soitin purkamoon, ja sielta sanottiin, etta tuo pois, paikalla ollaan. Ajelin sinne, mutta eihan siella ketaan ollu. Yritin kannyyn soittaa, mutta ei vastattu. Kiroten poistuin paikalta. Seuraavana paivana soitin uudestaan. Nyt purkumestari vastasi, kehui olevansa parin tunnin kuluttua paikalla. Mina taas sinne suhaamaan, eika ketaan missaan, ovet reikelissa! Paa savua nousten soittamaan! Ihme kylla, aija vastasi. Sanoi olevansa kyntamassa peltoa vahan matkan paassa. Noh, oli se siella. Ja antoi rahat takaisin. Olin jo summan tappiosarakkeeseen listannut!
  Toivottavasti siis nyt ei tuollaisia tapahdu! Eika tapahdukkaan; kylla Anna homman klaaraa! Toivottavasti heita ilma suosii.

SURUA JA SUUNNITELMIA

  Tulkoon viikonloppu, ja tuleehan se. Anttolan suuntaan mennaan. Nyt, kun ei ole odotettavissa erityisprojekteja, taytynee jatkaa puun tekoa. on jaanyt vaiheeseen, kun on ollut muita hommia, ja muualla vietettyja viikonloppuja.
  Tata kirjoitan taas Triossa, kuten uskolliset likijani huomaavat a:n, eiku a:n siis a:n, no olkoon, korvaamisesta a:lla. Kavin Elinaa kayttamassa haavahoitajalla. Ei meinaa vanhan rouvan saarihaava parantua, tai ainakin aikaa ottaa. Mutta kaikki aikanaan, sano kreivi.
  "Tadeistani, "Piskolan tytoista", viimeinenkin, Liisa, on nyt siirtynyt autuaammille pihapuutarhoille. Toissayona oli Moisian sairaalassa pois nukkunut. Sydamen vajaatoiminta, ja sen aiheuttama kunnon luhistuminen olivat syyna Liisan lahtoon. Kavimme viime sunnuntaina hanta katsomassa. Oli ollut viela pari tuntia ennen tuloamme ihan virkeana, mutta ei silloin enaa meita noteerannut, nukkui happimaski kasvoilla. Kuihtunut oli, entisestaan. Veimme hanelle kimpun valkoisia piooneja omalta pihaltaan. En tieda ehtiko niista nauttia?
  Se on sitten ollut sen laatuinen kevat ja kesa, ensin meni Hilpan veli Kake, sitten sisko-Ritva, kohta Igor, nyt Liisa. Valissa Elinan silmaleikkaus ja jalan telominen. Siihen kun lisataa Helmilla ilmenneet kivut ja ontuminen, ei paljon enemmasta jobinpostista olisi valia ollutkaan.  Mutta mitapa naita kertailemaan; elama antaa, elama ottaa.
  Saa nahda, mika kotitalon tuleivaisuus on. Sehan on Hanelin. Uskon, etta Tainan kanssa keksivat sille jarkevaa kayttoa. Onneksi sinne joku vuosi takaperin laitettiin maalampo. On vahan edukkaampaa pitaa edes peruslampo paalla. Muuten kylla pian paikat rapistuu.
  Elina sinne, siis Piskolaan, lahtee/paasee huomenna paivalla Markun, Ritvan kihlatun, kanssa. Markku on jo nuorena poikana viettanyt kesia Piskolan ylatalolla. Viime vuosina tietysti Ritvan kanssa "renkituvalla".
Oli sopinut jo alkukesasta, etta voi tulla kesaisin aikaa Piskolassa viettamaan, niin ja mustikoita poimimaan. Se on Markun himohommaa, ja maastot tuttuja. Elinalla on taas maanantaina aika haavahoitajalle, joten han tulee kanssamme sunnuntaina Lahteen. Avokkaaseen aiti ei enaa niin mielellaan lahde. Vatsa tahtoo aamuisin reistailla, ja vessaan on pitka matka. Sita paitsi Piskolassa on helpompi ulkoilla, kun on teita, mita pitkin kavella.
  Pesosen Heikin ja Kiljusen Matin kanssa on sovittu, etta elokuun puolessa valissa, 17.8. alkavalla viikolla Matti tuo lautan, milla lossataan Heikin kaivuri ja tarvittavat materiaalit saareen. Se tietaa villiintyneelle ruusutarhalle lopun alkua. Samalla parannellaan harmaavesiviemarointia ja tehdaan vahan salaojia. Niin, ja ruusutarhan tilalle tietysti nurmikko niukkoine, vahahoitoisine ja takuuvarmasti helppohoitoisine ja leviamisvapaine istutuksineen. Niin suivaantunut olen kurttulehtiruusuihin, jattipalsameihin ja lupiineihin, etta etta enaa ei niiden kaltaisia maahanmuuttajia pihoille tule, sen verran persua minussakin loytyy!
  Viela meinasin Avokkaassa sisaankayntikuistin ehostaa. Pitaa vahan oikoa, uusia ulkovehousta ja tehda uusi lattia. Tieda hanta, jos siihen jossain vaiheessa parvekelasit ja oven hommaisi. Olisi kylmiilla ilmoilla melko tavalla energiatarvetta pienentava toimenpide, nyt kun ei ole minkaan valtakunnan tuulikaappia.
  Naissa hommissa se tulee elokuu kulahtamaan, parit ystaaaaaavakaynnitkin on valiin buukattu. Sitten, nailla nakymin lokakuussa, on vuorossa kotona pesuhuneen ja alakerran wc:n remontti. Sama kaveri, joka tki Annan ja Joni keittiaon ja pintarempan kavi eilen katsomassa, tekee laskelmat ja tarjouksen. Miksei asuntoja ja mokkeja ole keksitty sellaisiksi, etta kun ne kerran tekee, ei niita tarvitse 147:aan vuoteen korjailla? Tai 152:een, jos oikeen hyvin tekee?
                                                      Noitakin paasee onneksi huomenna taas katselemaan.

HAVAINTOJA

Päämäärään pyritään keinolla millä hyvänsä. Kun se on saavutettu, voi menneet unohtaa, takinkääntöjään selitellä parhain päin. 

Sinällään Soinin lipsuminen on minusta hyvä asia, mutta se, millaisella moraalilla tuollaiseen asemaan ängetään, tuntuu demokratian tappiolta.

Paikallisessa, poliittisesti sitoutumattomassa peruskonservatiivisessä päivälehdessä on "näppis-palsta". Siinä julkaistaan ihmisten lähettämiä tekstiviestejä, kymmenittäin joka päivä. Siis eräänlainen typistetty versio "Guns'n radiosta" (lainaus Rohus-Matilta). Enpä ole niitä viitsinyt juuri lukea, vaikka kyllä kai helmiäkin löytyisi. Yhden tekstarin lehti aina nostaa isoilla kirjasimilla palstan alkuun. Sen toki lukaisen. Tänään se oli: "YLEN PROPAKANDA EI VAIKUTA ISÄMAALLISIIN IHMISIIN".

Tekstarithan perustuvat ytimekkääseen ilmaukseen, ilman perusteluja ja selityksiä. Niinpä minullekin, tietämättömälle turjakkeelle, paljastui totuus. Minä kun olen tyhmyyksissäni luullut, että propakandaa Suomessa suoltavat lähinnä kaupalliset kanavat!

Harmi, ettei tulostimen värit ole finaalissa, ja varakangastakin pakalla on. InkClub näätsen ilmoittaa, että vähintään 26 euron ostajalle sähkökäyttöinen jalkaraspi (36,95 €) kaupanpäälle. Vois tietysti ostaa setin musteita jemmaan, mutta kun en keksi jalkaraspille käyttöä. Toisaalta jos tilaisi, voisi perustaa viraapelivirmaksi pedikyripisteen. Kynsiviiloja ja leikkureita jo on, saksista puhumattakaan. Jalkakylvyn pystyy myös soveltamaan. Ja mahdolliset känsät voisin kolvilla pois polttaa. Koko käsittelyn hinta 150 € + alv, kevyt versio satasella, verottomana tietysti.

Huumeparoni "El Chapo" karkasi Meksikossa hyvin vartiodusta vankilasta 1,5 kilometriä pitkän tunnelin kautta. Kun rahaa on, asiat voi tehdä tyylillä; putki oli valaistu ja ilmastoitu. Juttu ei kerro, oliko siellä myös baari ja uima-allas. Kaiketi oli. Selvääkin selvempää on, etteivät viranomaiset tai henkilökunta voinut olla kuusalla noin pienestä manooverista!

Tämä aamu varmensi jo usein aiemminkin muodostunutta käsitystäni suomalaisten säähän varautumisesta. Suuri osa tuntuu ulos lähtiessään vain vikaisevan allakkaa: "Heinäkuun puoliväli, selevä, se on sortsikeli!" Minä sentään katson ensin ikkunasta ulos, ja vilkaisen mittaria. Tuntui aamulenkillä hyytävän hytisyttävältä katsella töihin fillaroivaa tai dallavaa sortsi-. ja t-paitakansaa, kun lämpöä oli +6!
On kai niin, että kun kesäkelit eivät tule ihmisen luokse, niin vaatteet kuitenkin. Ollaan niin sisukasta pohjolan kansaa, että lyhyestä kesästä nautitaan, vaikkei sitä olisikaan.

Yle:n uutisten kärkiantia on, että puolet eurooppalaisista, myös suomalaisista, muuttaa lomasuunnitelmiaan taloudellisen tilanteen takia. Minä kuulun siihen onnelliseen puolikkaaseen, joka ei muuta. Elokuu odottaa. Luonteri, here I Come! 

Luonteria parhaimmillaan, aamusoudun aikoihin....

...ja siesta tietämissä.

TYÖTÄ VUOROTTA

Se on sittten 12 tunnin työpäivä takana. Seihtemältä aamulla alotin, seihtemältä illalla lopetin. Ruoka- ja korviketauot oli maks. 15 minuuttia. Mutta tehtyä tuli. 

Nyt on käyty saunassa, Iiris myös, tyytyväiseltä näyttää.

Niin meni tosiaan duunissa päivä, etten kuviakaan oo ottana, minkä pari Iiriksestä, kun saunasta tuli, muutamia työmaasta.

Joo, saunan silta oli aamulla tämän sorttinen.

Ihan kauniin värinen, leppälautaa, Piskolan lepistä joskus muinoin banaani-Pekka kenttäsirkkelillä sahannut, Leinosen Matin sahalla höylän läpi jurskautettu, ellen aivan väärässä ole. Mutta paikka paikoin alkoivatten olla aika lahoja. Samoin vasat, varsinkin laiturin rappujen kohdalta, missä ei ole kaidetta, ja tuulelle satelee lattialle.

Siitä sitten purkamaan. Urkkoa oli, oletettua enemmän. Oli nimittäin 32 milliset laudat naplikoitu neljän tuuman öräsimillä, niin paljon, kun kantoja mahtuu! Ja väliin jokunen viistuumanenkin, varmuuden vuoksi. Aikaa tuhrautu. Samoin huonojen vasojen vaihtamisessa, osin vahvistamisessa.

Lopulta pääs terassilautoja ruuvailemaan. Aikaa siinäkin kulahti, Sitten vielä rappuja konstruoimaan, äplistelemään, Saarisen Lasse-vainaan tekussa opettamaa nousu/etenemä-sääntöä. Mutta pa**at säännöistä, tehhään semmoset, kun sattuu tulemaan. Jonkilaiset niistä tuli.

Helmi tuli rannalle kuuluttamaan ohi veneilijöille, että kohta se on valmis.

Työn palkaksi tuli sitten lettuja; kanttarelli- ja juusto täytteisiä, sekä jälkkäriksi omenahillolla höystettyjä. Niillä eväillä jakso vielä saunan lämmäyttää.

Nyt, kun tätä kirjoittelen, pieni sadekuuro ripauttelee vettä. Muuten on ollut ihan hyvä päivä, kelin suhteen tietty. Ei liijan kuumaa työjellä, mutta ei ves'paistettakaan. Tuossa kolmen-neljän huitteilla aurinko mollotteli esteettä. Silloin tuntu kyllä melko nihkeältä.

Puotaa näyttää lupailevan huomiseksikin. Vois lähteä kameran kera kiertelemään. Oikeille töille en juuri taida ryhtyä.

Tällanen on siis päivän lopputulema. Kesti se ainakin ensimmäiset saunakäynnit. Ja voipi olla, ettei tartte allekirjottaneen ennää uusia, jollein mullistuksia sun katstroohveja tapahu. 

Iiris sitten saunan päälle urvahti kesänaapurilta kierrätykseen saatuun matkasänkyyn. Pieneltä näyttää tyttö sängyssään. Ei mikään ihme sinällään; pienhä hää on.

SUHT. SUHTEELLISTA MATEMATIIKKAA

Planeettamme on nykytiedon mukaan syntynyt n. 4,5 miljardia vuotta sitten. Onko se pitkä aika? Eikä ole. Eihän se ole kuin se aika, likipitäen, mikä menisi maapallon ympäri kiertämiseen yhden sentin vuosivauhdilla.

Tai toisin ajatellen, eihän se ole kuin sama määrä vuosia, kuin ruokosokerin molekyylejä peräkkäin neljän ja puolen metrin matkalla. (Tässä esimerkissä käytin apuna Isaac Asimovin teosta "Maailmankaikkeuden mitat". Kirjan hän on muuten omistanut kissoilleen nimiltään "Enkeli" ja "Saatana".)

Kreikan velkataakka on eräiden tietojen mukaan 316 miljardia euroa. Eihän se ole kuin siinä 29 000 €/asukas, eli kelvollisen keskiluokan auton hinta. Melkein joka äijällähän on kelvollinen auto.

Yritin haarukoida Suomen valtion velkaa, ja päädyin käsitykseen, että se on kelvollisen alemman keskiluokan auton verran. Siinä siis ero Kreikan ja Suomen välillä; demokratian synnyinmaassa voitaisiin ajaa vähän tilavammilla autoilla kuin Suomessa, jos niitä olisi kaikille velalla ostettu.

Suomi on 1160 km pitkä. Minä käyn sauvakävelemässä arviolta hieman yli kahtenasatana aamuna vuodessa, jonkin verran sen lisäksi muina aikoina. Keskimatka lienee 6 km. Vuoden mittaan tulee siis kävellyksi osapuilleen, siinä, noin, likimäärin, arviolta, ylisummaan, suurin piirtein 1500 km. Eli vaikka minusta tuntui, ennenkuin aloin asiaa pohtimaan ja räknäämään, että Suomi-neidon ympärui vähintään pari kertaa tulee vuodessa kierrettyä, niin paskan marjat; Hangosta Nuorgamiin ja sieltä takaisin suunnilleen Inarin kirkolle! Maan-, vaan ei linnuntietä. tietysti.

Ennen muinoin ostin Ilta Sanomat joka päivä, Iltalehdenkin pari, kolme kertaa viikossa. Nykyrahassa ja -hinnoilla siitä kertyy tuollaiset viitisensataa euroa vuodessa. Vuosiin en ole ostanu, ainuttakaan. Missä ne muutamat tonnit, mitkä olen säästänyt, piileksivät. Tätä olen ihmetellyt ennenkin. Mm. tupakipolton lopettamisesta on kohta 7 vuotta. Sehän tietää, varovastikin arveltuna, maltillisesti ynnättynä, askin päivävaudilla kahdentoista tonnin hieppeille kohoavaa säästöä. Mutta kun pussiin katsoo, tiliotteet tarkastaa, ei näy, ei kuulu. Onko asia niin onnellisesti, että saan kirstunnauloista säästyneet valuutat käyttööni vasta, kun alan elellä niitä vuosia, jotka olisivat tupakoitsevalta jääneet elämättä? Kertokaa te, viisaammat.

Oletetaanpa, että minulla olisi esim. 100 000 € rahaa sijoitettavaksi varmalla 10 %:n korolla. Vajaassa kahdeksassa vuodessa olisi pääoma kaksinkertaistunut.

Entäpä jos korko olisikin 15 %?  Noh, lähtösumma olisi kalksinkertainen viidessä vuodessa. 

Jospa olisin pystynyt sijoittamaan roponi 20 %;n tuottoon. Neljän vuoden odotus antaisi toiset 100 000. Niinpä niin, paljonko inflaatio olisi voitosta napsinut? Olisinko maksanut pääomaverot, vaiko niitä kiertänyt?  Olisiko yöunieni laatu huonontunut, miettiessäni, josko saamani korko pieneneekin?

Summa summarum: Hyvä, ettei minulla ole ollut esim. 100 000 €. Enkä ole ollut muutenkaan kovin sijoitusmyönteinen.

Lopuksi:

Mietitäänpä lukua 1089.

Valitse joku 3-numeroinen luku. Käännä se ympäri (esim. 274=472).

Vähennä noista kahdesta isommasta pienempi (472-274=198).

Käännä tämä luku "väärinpäin" ja lisää se lukuun (198+891=1086). 

M.O.T

Ps. Jos alkupuoleen suoritetun vähennyslasku erotus on kaksinumeroinen, vaikkapa 64, on se merkattava muotoon 064, siis aina kolminumeroiseksi.

Tuollaisia sitä pohdiskelee, kun lainaa silloin tällöin Iiriksen hattua.

KIPUNAT KATEISSA

  Tassa istun, enka muuta voi! Nimittain Trion Ciao!Coffeessa, litkin tuplaespressoa, kirjoitan, ja mietin, mita kirjoittaa. Nyt pitaisi saada jostain kipinaa tekemiseen. On meneillaan kausi, kun mikaan ei jaksa innostaa. Ei viitsi moniaita tallenteita katsella. Yritin paivalla lukea Jussi Adler-Olssonin uutta Q-ryhma-tarinaa, "Tapaus 64", aivan mainio kirja (Adler-Olsson on talla hetkella ihan ykkossuosikkini genressaan), mutta ei teksti taipunut aivoissani tarinaksi; piti valilla palata sivu pari takaisin, ja katsoa, mita oli oikein tapahtunut. Hollolan kirjastosta tuli meili, etta Lars Keplerin uusin, "Vainooja", on haettavissa. Normaalisti oisin kirkuen hyokannyt noutamaan. Nyt ei innostanut; onhan siina muutama paiva aikaa hakea.
  Koska lukeminenkaan ei ottanut tulta, paatin  pakata kameralaukun ja lahtea Lahden satamaan, josko sielta kuvattavaa loytyisi. Ilma oli oiva, pilveton taivas, 21 astetta lampoa, paljon kauniita seka vahemman kauniita, nuoria ja vahemman nuoria ihmisia. Mutta ei mikaan, ei maisemat, ei ihmiset, ei miljoo, saanut kaivamaan kameraa esiin. Sama ilmio tapahtui eilen Hattulassa, kun olimme serkkuni Susannan ja puolisonsa Karin nuoremman tyttaren rippiaisissa; kamerat jaivat autoon, siella myos pysyivat. Kylla siella kuvan ottajia oli kuitenkin. Ja Susanna on, isansa perintona kai, erinomainen kuvaaja. Hanelta kylla saan tilaisuudesta tallenteita muistoksi. Muuten, hehkuttamani eno-Ollin kuvien lainaus siirtyy tuota tuonnemmaksi. Susku ei ole ehtinyt niita viela kayda lapi. Otoksia on tiemma tuhansia, suuri osa muualla, kuin Utsjoella napattuja. Mutta minua ja Hilppaa odottaa kutsu uudelle visitiille, kun serkku on saanut vahan selvyytta arkistoihin. Hyva niin, eihan heille ole kuin rehdin tiiman ajomatka, ja paasee kunnolla tutustumaan heidan uuteen kotiinsa.
  Mutta itse asiaan palatakseni. Jatin pyoralla tulleet elakelaiset, avoautoilla kruisalevat nuoret, moottoripyoriaan esittelevat keski-ikaiset ja jaateloa jonottavat lapsiperheet touhuihinsa. Paatin tulla tanne, missa olen, ja yrittaa naputella jotain ylos.
  No, nyt olen puolen tuntia istunut, muutaman virkkeen kirjoittanut, paikan rauhallisuutta ihmetellyt. Kirjoittaminen sujuu, joten kuten, kun vain sormiaan kuljetaa nappaimelta toiselle. Paatin jo asken, etta mitaan en korjaa, siis asiasisallossa. Oikeikirjoitusta voin, ainakin raikeimmasta paasta, retusoida.
  Teilla jokaisella on varmaan ollut hetkia, kun mikaan ei tunnu kiinnostavan. Minulla ainakin niita silloin talloin esiintyy. Eivat ne yleensa ole pitkia, joskus vain sen paivaisia. Nuorenpana oli tosin pidempiakin apatiatiloja, ne ovat onneksi, kop, kop, jaaneet taakse. Mutta voin kuvitella, miten taman kaltaiset jaksot rassaavat oikeasti luovaa tyota tekevia. Mitaan oikeaa ja rehellista ei nimittain synny vakisin. Monasti olenkin ihmetellyt niita, jotka kirjoittavat, saveltavat, maalaavat, etc., "ammatikseen". Kai he ovat niin kouliintuneita tyohonsa, etta kelvollista jalkea voi syntya "nine to five". Kai kuitenkin on, etta parhaat tulokset, ainakin laulun tekemisen saralla, saavutetaan hetken inspiriratiosta, jonkun tapahtuman, kokemuksen, tai nakyman innoittamana. Kirjailijijan tyohan on paljon pitkajanteisempaa. Mutta eikohan idea tarinasta monesti iske tekijalleen salamana kaaliin?
  Kohta kellon viisarit ovat siirtyneet niille lukemille, kun Hilppa paasee lukkimaan pois toista. Pitaa etsia joku kuva, jos sopivan talta tabletilta loydan, ja liittaa se lopuksi, jos osaan. En ole tainnut sita viela talla varkilla tehda; olen toki muutamia blogeja kirjoitellut, mutta lopullisesti julkaissut kotoa pc:lla.
  Kokkeillaanpa...ei onnistunut google-kuvista...uus yritys...jokohan nyt. Laitoin kuvan sisiliskosta, sen kunniaksi, etta Anttolassa asui 70-luvuulla kirjailija, jonka nimea en valitettavasti saa paahani. Mutta hanta kutsuttiin tekeilla olevan romaanin mukaan Sisiliskoksi. Han asui vanhassa hirsitalossa Pitkalahdentien risteyksessa, ja vietti taiteilijaelamaa. Kirjaa ei kai koskaan julkaistu, mutta kaikki kunnia hanelle. Nyt valahti, Viki oli han etunimeltaan, sukuinimikin saattaa pullahtaa illemmalla mieleen.
 ...mutta ei, kele taan julkasu tunnu nyt onnistuvan. pittaa kotoa jatkaa, aika loppuu.

  No nyt olen pöytäkoneen äärellä. En ala aakkosia ja ääkkösiä korjailemaan, liitän vain tähän kuvan sisiliskosta ja julkaisen.