KUVAKISAN TULOKSET

Hyvät valokuvataiteen ystävät!

   On taas tullut aika julkaista valokuvakilpailumme "SITÄ SUN TÄTÄ, SILLOIN SUN TÄLLÖIN 1.6.2012-31.5.2015"-kilpailumme tulokset.

Aluksi hieman kertausta mahdollisille uusille jäsenille:

-kilpailun järjestää Luonterin Kuvaharrastajat ry

-Luonterin Kuvaharrastajat ry:n puheenjohtajana toimii Pertti Lehkonen

-kilpailu järjestetään joka kolmas vuosi

-kilpailuun saa lähettää kyseessä olevan kilpailun päättymispäivää enintään kolme vuotta aiemmin otettuja kuvia

-kilpailusarjoja on yksi; kaiken ikäiset kuvaajat ja kaiken aiheiset kuvat kilpailevat samassa sarjassa

-palkintoja kilpailussa jaetaan kolmelle parhaalle otokselle. Sen lisäksi jaetaan kunniamaininta/-mainintoja, mikäli kuvien taso ja määrä sellaista/sellaisia edellyttää/edellyttävät

-kilpailussa jaettavat palkinnot vaihtelevat sen mukaan, miten varainhoitojaos (jäsenet Pertti Lehkonen) on onnistunut sponsoreilta haalimaan

-kuvat toimitetaan määräpäivään mennessä sähköpostilla osoitteeseen pertti.lehkonen@gmail.com 

-voittajat ja mahdolliset kunniamaininnan saajat valitsee arvovaltainen raati, mihin kuuluu  Pertti Lehkonen

-valinnoista ei voi valittaa

  Sitten asiaan! Tämänkertaiseen kisaan osallistui ennetysmäärä otoksia, kaiken kaikkiaan 34 977 kappaletta. Sitä vastoin kuviaan lähettäneiden määrä oli entisten vuosien tapaan niukahko. Kiitokset kaikille osallistuneille. Raadilla oli haasteellinen tehtävä seuloa pääosin loistavista otoksista palkintojen arvoiset. Raati päätti, kuvien runsaudesta ja korkesata tasosta johtuen, antaa myös kolme kunniamainintaa.

  Pidemmittä puheitta tuloksiin. Aloitetaan palkinnoista.

1. palkinto (Piha-. ja Kaivuu Pesonen&Poika oy:n lahjoittama pistolapio mainoslogolla)

"JOULUKUUN TUNNELMAA"

Kuvan ottaja Pertti Lehkonen, kuva on otettu 8.12.2013 Hollolassa

2. palkinto (Piha ja Kaivuu Pesonen&Poika oy:n mainoslippalakki, vähän käytetty)

"HALKOLUODOILLA HEINÄKUUSSA"

Kuvan on ottanut Pertti Lehkonen, kuva on otettu 6.7.2014 Anttolassa

 3. palkinto (Piha ja Kaivuu Pesonen&Poika oy:n mainoskynä vanhalla logolla)

"UNIKKI UFOUNIKKO" 

Kuvan on ottanut Pertti Lehkonen, kuva on otettu 16.6.2012 Anttolassa

  Sitten kunniamaininnat

"UKONSIENI"

Kuvan on ottanut Pertti Lehkonen, kuva on otettu 27.8.2014 Anttolassa

"KAVERIT"

Kuvan on ottanut Pertti Lehkonen, kuva on otettu 28.3.2015 Espoossa

"LYHTYKUKAN VERHIÖT VADILLA"

Kuvan on ottanut Pertti Lehkonen, kuva on otettu 7.10.2012 Anttolassa

  Onnittelut voittajille ja kunniamaininnan saaneille! Muistattehan kaikki, olevat ja tulevat yhdistyksemme jäsenet, että uusi kilpailu "NIITÄ NÄITÄ; MINKÄ MITÄKIN 1.6.2015-31.5.2018" on jo käynnissä. Siihen voi lähettää kisan nimessä esiintyvänä aikana nappailtuja otoksia. Kuvat tulee lähettää 5.6.2018 klo. 18:00 mennessä. Teroitan vielä lopuksi, että kilpailu on avoin, siihen saavat osallistua kaikki, eivät ainoastaan yhdistyksemme jäsenet.  Ja vielä kaikille nyt(kin) huomiota jääneille: Jatkakaa hyvää harrastustanne, ja lähettäkää kuvianne kiulpailuumme, vielä se onni teidänkin kohdallenne (ehkä) sattuu! 

  Hyvää kesää, herkkää etsinsilmää ja valpasta laukaisusormea!!!

 Luonterin Kuvaharrastajat ry:n psta. Pertti Lehkonen, 

   

VAIKEA AAMU

Te hyvät ystävät, luulette varmaankin, että meikäläisen elo on pelkkää rallattelua. Toisin on! Kerronpa esimerkin eräästäkin hankalasta ja vastoinkäymisten täyttämästä aamusta.

 Kun normaaliin aikaan, klo. 10:00, kuulin unen läpi varovaisen herätysilmoituksen makuuhuoneeni ovelta, tiesin heti, että kaikki ei ole kunnossa. Ääni nimittäin kuului sisäkkölleni Matidalle, eikä miespalvelija Jamesille, kuten oli tapana. Vaimoni Philippa Lenkunowitz os. von Rieppenthal oli tietenkin jo lähtenyt, koska hän jatkaa vielä uraansa Nordea-pankin johtotehtävissä. Enempiä kyselemättä kuitenkin ilmoitin tulevani tuota pikaa aamiaiselle.

Käytyäni pikaisesti suihkussa ja ajettuani partani, alkoi todellisuus kaikessa karmeudessaan valjeta minulle. Ensinnäkin tupakkatakkini rinnuksessa oli yhä eilinen majoneesitahra! Eikä siinä kaikki: silkkihuivini oli silittämättömänä takin sivutaskussa!

Raivoisassa mielentilassa siirryin kauniin kesäaamun vuoksi vilpolaan katettuun aamiaspöytää. Ja mitä silmäni näkivätkään: ei munuaisia, eikä myöskään  keittäjäämme Gunhildia, joka munuaiset minulle aamuisin liekitti. Ei lämmitettyä maitoa kahviin lisättäväksi! Sämpylät tosin näyttivät tuoreilta, paahtimessa odotti pari leipäviipaletta ja uppomunat olivat oikeaoppisesti lautasen vieressä. Lehtikin oli aseteltu pöydälle. Mutta tuhat tulimmaista, sitä ei ollut taiteltu auki taloussivun kohdalta! Kaiken kukkuraksi havaitsin, että tuoreet kukkat loistivat poissa olollaan! Eikä ketään näkynyt.

"Matilda!", huusin äänekkäästi rimputtaen samalla edessäni olevaa kelloa. "Missä sinä olet?"

"Täällä Ylhäisyys", kuului vaimea piipitys oven luota.

"Miksi, herran tähden, kaikki asiat ovat päin prinkkalaa? Tahra tupakkatakissa, liina silittämättä, munuaisia ei näy missään, näin ensihätään luetellakseni. Ja missä ihmeessä on James?!"

"Anteeksi, korkea-arvoisuutenne, mutta olen ollut eilisestä yksin kartanossa. James ei ole ilmaantunut iltavapaaltaan, ja Gunhild ilmoitti sairastuneensa äkillisesti. Pyydän mitä nöyrimmästi anteeksi, mutta en ole ehtinyt joka asiaa yksin kunnolla tekemään".

"Kaikkea sitä kuuleekin! Ei ole palannut iltavapaaltaan! On sairastunut äkillisesti! Eikö kunnollista työvoimaa enää saa mistään! Ei ennen ollut iltavapaita, eikä ennen sairastuttu äkillisesti!"

Matida näytti vajoavan lattian alle, hyvät hänelle! Oppii ehkä itse käyttäytymään!

"Kyllä kai autonkuljettaja Jochen on paikalla?", ärähtelin yrittäen saada sämpylää alas rahvaanomaisen mustan kahvin kanssa.

"On kyllä, hän tuli äsken viemästä arvon Rouvaa toimeen. Pyydänkö hänet puheillenne?", kysyi Matilda säikähtäneen näköisenä. "Sietääkin olla säikähtänyt", ajattelin. "Ei, käske häntä ajamaan Cadillac  talliin ja valmistamaan Rover matkaan. Auton pitää olla pääovella tunnin kuluttua!"

"Kyllä Herra", liversi tyttö ja livahti ilmeisen helpottuneena ulos vilpolasta.

Kun aterioinnin jälkeen huomasin turkkilaisten savukkeiden puuttuvan kotelostaan, en enää jaksanut ääntäni korottaa, vaan tyydyin tempaisemaan aamusavut käsinpyöritetystä havannalaisesta, joita onnekseni oli muutama rasiassaan.

Miten kuten ravittuna siirryin pukeutumishuoneeseeni vaihtamaan vaatteita. Paidat olivat onneksi puhtaita ja tärkättyjä, solmukkeet niille kuuluvassa paikassa, housut ja takit prässättyinä, mielialani alkoi hieman parantua.

Mutta, mutta...kun itseasiassa kelvollisesti kiillotettujen kenkieni päälle aloin sovitella damaskeja, olivat nuo välttämättömät pukineet aivan tahraiset! Onnekseni löysin komerosta toiset, vaaleanpunaiset, mitkä vaikuttivat siisteiltä. Eivät aivan protokollan mukaiset, mutta hätä ei lue lakia!

Kävelykeppiä valitessani mietin kuinka hankalaa elämä saattaa olla. Eivät tavalliset ihmiset tiedä meidän luokkamme arkipäivän vastoinkäymisistä höykäsen pöläystä. 

"Kyllä varmasti taidehuutokaupassakin ilmenee epäkorrektia käytöstä, kuka ties röyhkeitä nousukkaita huutoja tekemässä, tai ehkä paroni von Ochenkreuz, tuo onneton rehvasteleva moukka, saapuu esittelemään maksuvalmiuttaan", mietin katkerana.
"Ja mikäli lainkaan pystyn kuvittelemaan, ei osterilähetys Ranskasta ole ehtinyt oikeaan koneeseen. Mutta illallinenhan on kuitenkin nautittava vaikkapa Hesperiassa, uutta keittäjää ei varmasti saa tähän hätään palkattua. Ja varatuomari van der Teufelille on ilmoitettava, että hoitaa Jamesille sekä Gunhildille tiedon heidän työsuhteidensa päättymisestä".
"Mistä kummasta saan pätevää henkilökuntaa tilalle?", aprikoin kävellessäni kohti ulko-ovea. "Kyllä isäni Ernst varmasti kääntyisi haudassaan, jos kuulisi, millaiseen palvelusväkeen  nykyään joutuu tyytymään".

Näitä miettiessäni koputti Matilda oveeni, ja luvan saatuaan astui niiaten sisään sanoen: "Herra, teitä pyydetään puhelimeen".
"No kuka se siellä?" utelin äreänä.
"Se on maaseutuasuntonne portivartija Kyösti".
"Mitä asiaa sillä nyt on?", mutisin rientäen eteisaulaan.
Ilmeni, että mahonkisesta moottoriveneestäni oli yksi sylinteri mennyt rikki. Yanmarin mekaanikko oli jo kutsuttu paikalle. "Sappermentti!", tuumasin, "ei kai juhannusristeily ole vaarassa?"
Kyösti kertoi kaiken olevan kunnossa jo muutaman päivän kuluttua. Annoin hänelle vielä jokusia tarkentavia ohjeita juhannuksen varalle. Sitten oli lähdettävä autolle.

Ulkona Jochen jo tepastelikin, riensi Roverin takaovea minulle avaamaan. Auto kiilsi moitteetomasti, kuljettajan saapashousut istuivat erinomaisesti ja hänen lakkinsa oli täsmälleen vaadittavat asteet kallellaan.
 "Jotain on kuta kuinkin mallikkaasti", mietin jo asteen paremmalla tuulella.
Annoin Jochenille täsmälliset ohjeet aikatauluineen:
Ensin asianajotoimisto Teufel&Teufel&Belsebub&Knaben eteen.
Sitten taidehuutokauppaan. Odotellessa Jochenin tulisi varata pöytä kahdelle Hesperiasta.
Huutokaupasta kotiin,
Chaufför Philippaa noutamaan.
Sitten vaatteitten vaihto ja Hesperiaan.
Kuljettajan moitteettoman käytöksen aiheuttamassa hetkellisessä mielenhäiriössä, unohtaen, kuinka Jamesin kanssa oli käynyt, tulin luvanneeksi hänelle loppun iltaa vapaata; me voisimme palata taksilla.

Niin totta kuin nimeni on Bertil Lenkunowitz, toivon, ettei edes pahimman vihamiehenikään kohdalle satu yhtä hankalaa aamua!

Siinäs kuulitte! Minullako muka leppoisaa! Yritä siinä sitten olla iloisella päällä, tuollaisen aamun jälkeen! Sitä paitsi konjakissa haudutettu riekko Hesperiassa oli käsittämättömällä tavalla onnistuttu valmistamaan niin, että se ei maistunut riekolle eikä konjakille.

AVEN SULKUA

Iltapuoleen alkaa päivä kääntyä täällä Saarelassa, päivä, mikä on ollut aurinkoinen, mutta melko tuulinen. Lähelle 20 asteen lukemia mittari tuossa neljän kieppeillä kohosi. Tuulista on ollut jo monta päivää. Niin oli Hollolassa, niin on ollut täälläkin. Kesänaapuri oli saaressa koko viikon, ja sano, ettei mökin valttauksesta tahtonut tulla hevon helevettiä, kun vihuri meinas viijä kyllästeet sudista vääriin paikkoihin. Tai ei se, säällinen mies, kyllä hevon helevetistä puhunu. Tais sanoa, että persieeseen mäni, maalit.

Keskiviikkona noteerasin kotoa käsinkin, että myräkkää on; etäluettava pistorasia ilmoitti yli kymmen kertaa, että "Main electricity supply lost". Kohta perään "Main electricity supply restore". Pisin katkos taisi olla vähän yli puoli tuntia, eli pikku pätkintää vain.

On toinnii luonto ollu ahkerana; kaikki rehottaa, nurmikkokin paikka paikoin liki parikymmentä senttistä. No, nyt se on leikattu.

Alla oleva kukka on levittäytynyt talon seinustalle. Mistä lie sekin tullut, jonkin kasvin mukana kai?

Aamusta reilut pari tiimaa oli Peppe-merkkinen metsätyökone vm. -51 puunkaadossa ja Lenku-käyttöinen mönkijä Riitta 50 kuljetustehtävissä. 

Hilppa istutti pataan muutaman  samettiruusun, reunalle murattia. Pari mintun taintakin tälläsi penkkiin. 

Sitten lähti saunaa kuuraamaan. Minä puusouvin jälkeen vähin avustelin. Vielä rouva teki kevätsiivot yläaitalla, jos vaikka äiti-Elina jussiksi tänne tulee. Sillä aikaa sörnäytin nurmikot.

Tästä alkaa oopiumin sukupuolielin kehittyä.

Koivuangervo ja edessä oleva iris voivat hyvin, angervoa joutuu kohta rajoittamaan, alkaa levittäytyä rantapolulle. Noh, jos asiat menee, niin kuin on ajateltu, ja Heikki tulee elokuussa kaivureineen möyrimään, voisi puolet pensaasta yrittää siirtää toiseen paikkaan.

Tuuli oli iltapäivällä sen verran tuima, etten viitsinyt vesille lähteä. Kiertelin ruhtinaallisia reilun kahden ha:n tiluksiani kartoitellen  kaadettavia puita, vesottavia paikkoja.

Helmistä on vanhemmiten tullut seikkailija! Ennen se ei pihapiiristä juuri poistunut, mutta nykyään saattaa lähteä tutkimusmatkoille. Aamulla se pyöri klapihommia tarkkailemassa. Sitten Hemppa hävisi. Kun tunnin kuluttua menin Hilppaa saunan pesussa jeesailemaan, ei hänkään koirasta tiennyt. Minä huutelemaan, ei vaikutusta. Ruoho ja aluskasvillisuuskin maastossa on kasvanut niin pitkäksi, ettei matalaa elukkaa sieltä meinaa paikallistaa. 

Mutta sitten kuulin, kun koira haukahti jossain venevajan tuolla puolen. Menin katsomaan; siellähän se ylväänä tönötti koivikon ainoa kiven päällä!

Kesänaapuri Hannilan Hannu toi iltapäivällä meille omien lastetenlastensa perintönä syöttötuolin ja matkasängyn kiertoon. Siinä tovi jutusteltiin. Kohta kun Hannu oli lähtenyt, hävisi jälleen pihalle mennyt Helmi. Nyt arvasin, mistä etsiä. Otin hihnan mukaan ja tallustin naapuriin. Isäntäväki oli sisällä, Hannu kertoi heillä olevan siivoushommat menossa. Minä koiraa huutelin, viheltelin, tuloksetta. Sitten huomasin muuratun grillin kupeella jotain ruskeaa. Hiippailin katsomaan, ja siellä se ryökäle nuoli tyytyväisenä grilliä vasten asetettua ritilää! Eikä merkkikään, että minut olisi huomannut. Pittää vissiin juoksulanka vanhalle rouvalle asentaa!

Saunaa lämmitellessä tätä aloin kirjoitella. Nyt on saunottu, raikkaassa saunassa! 

Olen perheessämme valtuutettu vastantekijä, vasten tahtoani vastentahtoisesti niitä joskus vieraille joudun rustailemaan. Me emme ole kuitenkaan vastaihmisiä, mutta muutaman koivunvarvun seinälle kävin leikkaamassa. Tuoksut olivat kot'väen mieleiset.

Niin, ja uimassakin kävin. Tai en uimassa, mutta kastautumassa kuitenkin. Eetvarttia teki, niin se on!

On tätä lopetellessa mennyt pilveen. Tuulista päivää huomiseksikin povataan, aurinkoista onneksi kuitenkin, 

Seuraavana viikonloppuna ei tänne tulla; Ritvan hautaus on edessä. 

Kahden viikon kuluttua on jo juhannus, Anna ja Iiriskin tulevat, Joni tietysti taas duunissa.

Juhannussunnuntaina sitten Annin, Hanelin vanhemman tytön rippijulat. Itse konfirmaatio on ollut aikaisemmin, mutta kekkerit silloin.

Nyt kantautuu nokkaan pekonimunakkaan tuoksu keittiöstä, kohta syömään. Ennen vanhaan perhoset ja koppakuoriaiset tällättiin eetteriin kuolemaan, minä tärskäytän tämän tarinan eetteriin elämään.  

Ja koska me syömme pian silavaa, saatte lopuksi katsoa Terijoen salavaa.

STRATEGIASTA TRAGEDIA

 Meikäläisen strategia on sen kaltainen, että aamusta iltaan elellään, illasta aamuun nukutaan, päivästä päivään mennään. Ja onnellinen olen siitä, että olen eläköitynyt. Vaikka hallituksen strategia onkin sen kaltainen, että eläkäisten(kin) olot huonontuvat, ei se kai pysty kuitenkaan pientä eläkettäni kokonaan lopettamaan?

Mutta työtä tekevät ja raskautetut: kohta elätte vaikeita aikoja! Palkankorotukset veke, päinvastoin, alennukset tapetilla. Työajat pitenevät. Lomat vähenevät. Vastuu lisääntyy, epävarmuus lisääntyy, pahoinvointi lisääntyy. Vastapainoksi tilipussi kevenee. 

Sitten hyvin ansaitsevilta kysytään varovasti, sopisiko ajatella lievää palkan alennusta?

Ettei tulis hallituksen strategiasta tragedia.

Ainoa positiiviselta vaikuttava asia nykymenossa tuntuu olevan ärhäkkä oppositio.

Mutta se siitä hallituksesta, hallitkoon, kun kansa on puhunut.

Jonkin tyyppisessä mielenhäiriössä tulin viime viikolla jättäneeksi tv:n päälle Kaisa ja luksusasunnot-ohjelman alkaessa. "Noh", ajattelin, "eipä kukaan pääse liian selktiiviseksi sanomaan, kun tämän katon!" Niin siis katoin. En kato toista kertaa. Ei tartte kovin syvälle niitten ihmisten sielunmaisemaan kurkistaa, jotka ohjelmassa kehua retostelevat Kaisan huudahdusten ja huokailujen säestämänä lukaaleitaan. Eikö näitä ole muitakin, näitä ohjelmia?  Suomen kauneita kotia, mökkiä, puutarhaa, vissiin saunaa ja hyyskääkin? Mira ja miljoonakodit-nimen muistan myös kuulleeni. 

Toisaalta, kun ei ole töitä, tai jos on, ei kunnon palkkaa, on kai mukavaa katsella, että joillakin menee hyvin? Siis: Kaisat ja Mirat ovat loppupeleissä kansakunnan auttajia, mielen synkkyyden poistajia. Saattaa vaikka jonkun ritarikunnan jonkun värinen risti itsenäisyypäivänä tipahtaa.

Tänään on marsalkka Mannerheimin syntymäpäiväpäivä, mitä myös puolustusvoimain lippujuhlan päiväksi kutsutaan. Lähes puolitoistasataa ajastaikaa sitten päivän valon näki tämä moneen soppaan sormensa tuupannut mies.

Minun ei ole tarvinnut alkukesäisin jännittää ilmoitusta ylennyksestä. Jo jokusen vuoden kuluttua vakinaisen käynnistä saapui ilmoitus siitä, että korpin retkun natsan saa kaverin. Olen siis alikessu, ja siitä lähtien ollut sotilasurani huipulla. Onneksi, sillä rauhan aikana ei enempää jämiä ole mahdollista haalia.

Kouvolassa 3. Erillisessä viestikomppaniassa tuli aikoinaan 11 kk titailtua. Siellä kun kaikki joutuivat tuon ajan viettämään. Saatta olla, että nykyisin "kusot" kulkevat toisella tekniikalla. 

Vaikka ensikäden tietoa ei kyllä ole. Oletan kuitenkin, että kalusto on hieman erityyppistä, kuin silloiset radio-Gaz'it, millaista myös tuli sompailtua; ne veivät bensaa siinä 20 litraa sataselle, ja energiakriisin aikaan ne täräytettiikin ajokieltoon. Mutta idioottivarmoja menopelejä olivat. Tulipalopakkasillakin liikkeelle pääsi, kun hujautti parafiinilla toimivan "tohottajan" toviksi hönkäilemään sille vasiten tehtyyn "torveen". Maavaraa oli, jotta ei pienemmät kivet ja kannot paljon luontaisestikin hidasta vauhtia hiljentäneet. Ja kun talvella tälläsi lumiketjut gummien päälle, jo kipusi auto jyrkänkin mäen harjalle. Tämän päivän katumaasturit kalpenisvat kateudesta, jos tuollainen Gaz viivalle tulisi.

Kouvolassa palvelivat ystävistäni ainakin Matti R. ja Pertti K. Matti ennen minua, Pertti osittain samaan aikaan. Salpausselän ilmatorjuntapatterissa molemmat, muistaakseni.

Kun itse siellä olin, kiersi varuskunta-alueella legenda hullusta mikkeliläisestä, joka huuteli halkokuorman päällä latinaa! Vahvistatko, Matti?

Kaimaani taas oli niin etevä, että, lienee historian ainoana, puhui itsensä pois katujyrän kynsistä iltalomalla Mikkelissä. Onko mielikuvani oikea, Pertti?

Nyt on päällimmäiset asiat käsitelty; hallitus, itsekehuohjelmat ja armeija-asiat. 

Ensi kerralla pureudutaakin sitten kaikkia meitä läheisesti koskettaviin asioihin, kuten F1-autojen kaarrenopeuksien maksimointiin sekä ensi vuoden euroviisuvoittajan ennakointiin. Ehkäpä myös, mikäli aikaa jää, alkaneen kesän miesten uima-asukuosien vertailuuun.

KIRJASTON KUULUMISIA

  Ajattelin hieman dallailla kaupungilla, mutta tuulee niin ylettomasti, etta se ei ollut mukavaa.

Istun siis Lahden paakirjaston kahvilassa. Horpin suhtalaisen edullista (1,60 €) korviketta. Hilppa paasee kuudelta, on reilu tunti aikaa. Ja kotona voi lopetella, jos taman tabletin nappiksen kera painiskelessa menee hertsit.

  Tanne kotoa suunnistin Hollolan kirjaston kautta. Palautin yhden pikalainan, Joakim Zanderin "Uimari"-nimisen teoksen. Nyt, kautta pyhän sänkeni, loppui näpiksestä akku. Kirjoitan, minkä kirjoita nyt tabulaattorin omalla systeemillä. Niin, mihin jäinkään? Palautukseen, joo. Syystä, tai toisesta on viime aikoina tullut  lainailtua viikon pikalainoja tai kahden viikon uutuuksia.....no nyt ne riettaat laittaa tätä kuppilaa reikeliin, sulkeutuu näemmä viideltä. Pitää siirtyä Trioon.

  No niin, täällä ollaan, Roberts Coffeessa. Luon silmäyksen äsken kirjoittamaani. Lyhyen laina-ajan opuksia on siis tullut lainailtua, osa varattuja, osa tsäkällä löytyneitä. Joku aika sitten luin Karin Fossumin uutuuden "Carmen Zita ja kuolema" sekä kaksi Cilla & Björn Björlingin dekkaria, "Nuosuvesi" ja "Kolmas ääni", joista jälkimmäinen lyhyellä lainausajalla. Viikko sitten palautin Anders de la Motten "Peli-trikologian" päätösosan "Kupla". Tänään sen  Zanderin. Hilppalla on menosssa Ingrid Fridmanssonin "Tyttö ja kissa". Se pitää ehtiä minunkin lukea. Äsken sain Hollolasta varatun Jo Nesbön "Verta lumella". Verskien julkaisujen hyllystä tarttui kainaloon Ann Cleevesin uusi Vera Stanthope-juttu "Satamakatu", sekä Andrea Camillerin uusin Montalbano "Paperikuu". 

Sen vuoksi en enää Lahdessa pahemmin hyllyjä kolunnut. Vaikka kesäkuukausien ajan normaalikirjat ovat Lahdessa kuuden, Hollolassa kahdeksan viikon laina-ajalla. Että ehtii lomalaiset grillailuilltaan ja kaljanjuonneiltaan lukasta. 

Lars Keplerin uutuus "Vaunooja" on kanssa varauksessa, siihen oli aika pitkä jono ehtinyt tulla, ennen kuin heräsin. Samoin odottaa John Williamsin "Stoner" vapautumistaan käsieni lehteiltäväksi. Kirja on kirjoitettu jo vuonna 1965, mutta on uuden tulemisensa myötä saanut nyt suomennoksen. Muita varauksia ei sitten olekkaan, eihän kesällä juuri uusia käännetä eikä julkaista.

  On tällä helevetin värkillä työlästä kirjottaa, ja hidasta! Jos en nyt ihan luokkanaputtelija olekkaan, on normaalinäppiksellä vähän joutusampaa rustailla. Eikä tule niin määrättömästi "kirotusvirheitä"! Nostankin kädet pystyyn, ja jätän tämän luonnokseksi. Korjaan sitten kotona illemmalla, kun tärkeemmät asiat on tehty; ruokailu ja Emmerdalet tallenteelta. Saatan vähän kotona lisääkin kirjottaa, kohta rouva pääsee duunista.

  Mutta siihen asti naputellaan. Elinalle tuli tänään tieto, kun soitti sairaalaan: sen silmäleikkaus on keskiviikkona. Ohjeet operaatiota varten tulivat viikko sitten, ja silmätipat sun muut tykötarpeet käytiin heti hankkimassa. Ihmettelen kyllä hiukan sitä, että mitään virallista ilmoitusta ajankohdasta ei tullut, vaikka tippojen laitto ohjeen mukaan pitää aloittaa neljä päivää ennen leikkausta. Kun epätietoisuudesta stressaantunut äiti lopulta pääsi läpi silmäleikkausten aikataulujärjestelijän seulan, löytyi hänen ilokseen aika heti parin päivän päähän. Kuulema tipatkin on ihan ok, kun tänään välittömästi aloitti. Sehän äitiä on stressannut, että kuinka hän pääsee Ritvan uuranan laskuun. Minä olen häntä yrittänyt tyynnytellä, että varmasti pääset, operaatio kun on päiväkirurgiassa, eikä ne tuollaisia viikonloppuisin leikkaa. No, saipa nyt rauhan sielulleen

  Viikon aikana on meillä kahdet hautajaiset, nyt sen voi sanoa, kun ne toiset ylittivät valtakunnallisen uutiskynnyksen. Ei erityisen mieltäylentävä alku kesälle, täytyy tunnustaa. Mieli on aika synkkänä ollut. Lauantaina oli kuitenkin oikein mukava valmistumisjuhla Ristiinan Metsälinnassa. Minähän olen vanha konkari paikan suhteen; olen siellä, armoitettuna tanssilavojen taiturina, kerran käynyt, vuonna 1968 tai 1969, ellen aivan väärin muista. Muut kokemukset tanssilavoita ovat tietysti pummilla sisään sujahdetut Pistohiekan keikat ja Kaikukallion pakolliset visiitit.

Ja Helmikin alkaa pikkuhiljaa olla entisellään, valeraskauden ikeen alta on selvinnyt. Pieni valopilkkuja elämään.

  Nyt viisarit ovat rientäneet siihen asemaan, että on lopetettava. Jatkan illemmalla.

Kotona ollaan, mahat pullollaan, kulttuurin nälkä Emmerdaleilla ravittuna. Luulen, että kun nopeasti silmäiltynä runsaan korjauskierroksen olen tekstiini tehnyt, lopettelen tällä erää. Meinasin aloitella Jo Nesbön kirjaa.

Sen verran vielä lukutottumuksistani, että melkoisen skandinaavista näyttää viime aikojen(kin) lista olevan.

Täytyy loppuun laittaa Annan tänään lähettämä kuva "karhukävelijä" Iiriksestä, joka aikoo ilmeisesti jättää konttaamisen turhana vaiheena väliin, ja siirtyä suoraan kahdelle jalalle.

 

JO JOUTUI...

...etc.

Suvivirret on hoilailtu eri puolilla Suomineidon vartaloa. Siis: pääskysistä viis, katsotaan kesä alkaneeks.

Kun Anttolan kirkonkylän kansakoulua pakersin, muistan kesien olleen loputtoman pitkiä. Ne olivat lämpimiä. Vesi oli parahultaista. Mansikat olivat makeita. Jäätelö, silloin harvoin kun sitä sai, oli kylmää ja kielen persieen vievää.

Tarkemmin ajateltuna eivät ne kesät kovin pitkiä olleet. Loman alussa odottelin synttäreitä ja juhannusta, sitten kulahti heinäkuu, ja elokuu meni kuin siivillä, kun tiesi koulun kohta alkavan.

Tai ei se ilma ehkä alvariinsa niin lämmitä ollut. Muistan ainakin yhden lumisateen juhannuksena, hallaöitä kesäkuussa viikkotolkulla.

No ei se vesi kaiken aikaa ylen parahultaista ollut. Muistan, rantasaunan lämmityksiä. Kun siellä oli 40 astetta, eiku lauteille, sitten uimaan niin kauaksi aikaa, että koko kroppa tärisi, huulet sinertyivät. Vesi lienee ollut alle 15 pykälää. 

Eikä ne mansikat aina niin makeita olleet. Kun ahomansikan kera vahingossa metsäluteen pureskeli, oli imelät kaukana. Tai kun elokuussa yläpuolelta täyteläisen rehevän, alapuolelta homeisen puutarhamansikan penkistä suuhunsa nakkasi, päätti vähän aikaa marjanälkään kärsiä.

Jäätelökin oli monesti, kun se oli kirkolta ukki-Aleksin 4 hv:n Pentan kiidättämällä paatilla kirkolta Piskolaan kiikutettu, silkkaa soosia.

Aika kultaa muistot, niin se on. Tosiaan tuon ajan kesistä on päällimmäisenä mukavia asioita mielessä.

On mielessä ihmisten paljous. Varsinkin heinäaikaan ei tuvan pitkässä pöydässä mahduttu kerralla syömään. Mutta muinakin aikoina talossa oli aina väkeä, sukulaisia, ylätalon kesäasukkeja, tilapäistä työväkeä.

On mielessä lehmien haku metsälaitumilta iltaisin. Mansikki siellä oli ainakin, niin kai joka talossa. Ja Pälvikki, ja Heluna tietysti.

On mielessä muikkuverkkojen laskemin ja nostaminen Ukin kanssa. Ja se, kun muikut piti vappeille viritettävistä verkoista irrottettaessa laskea tarkalleen. "Satayhöksänkymmentäyhöksän!", huuteli Aleksi. "Keltä tulloo kahessaas?"

 On mielessä juhannuskokko. Kokkokalliolle se aina rakennettiin, parin sadan metrin etäisyydelle saunarannasta. Isä Erkki souteli kyhäelmän sytyttämään. Juhannusiltana sai valvoa myöhään.

On mielessä hevosen uitto heinäaikaan työpäivän päätteeksi. Talossa oli kyllä traktori, harmaa Ferguson-piikkilangankiristäjä. Hevosia oli aiemmin kaksi, mutta traktorin tulon jälkeen vain yksi, Heli-tamma. Aleksi halusi hevosen välttämättä pitää. Heinätöissä se lähinnä veteli haravakonetta. Kun illalla joku, usein kaukainen sukukainen Esko, lähti Heliä uittamaan, minä olin soutumiehenä, Esko piteli perätuhdolta käsin suitsia. Muistan, kuinka Heli onnessaan piehtaroi rannalle palattuamme.

On mielessä heinään pujotetut ahomansikat, Anni-mummon rasvaleivät, tuoreet "paistmuikut" uusien perunoiden kanssa, oman maan antimien kesäkeitot.

On mielessä posti-Jannen odottelu laiturilla, sydänkesän yöt olkipatjalla aitassa, ensimmäiset sieniopit Maija-tädiltä kanttarellireissuilla.

 On mielessä Kalevan kisat ja Suomi-Ruotsi yleisurheilumaaottelut, radio-ohjelmat, mikä Aleksi-vainaa saattoi seitsemän uutisten ja maamiehen tietolaarin ohella hyväksyä.

Onpa mielessä, varsinkin, kun skannaamiani kuvia selailen, ensimmäinen (myös ainoa, mikäli oikein muistan) potkulauta. Vaikka ei Piskolan pihapiiri mitään kovin otollista alustaa potkailuun tarjonnut,  tappeluhan siitä tuli...

...mutta taisin voittaa.

Tempus fugit! Täytyy käyttää Helmi ulkona, ruveta hankkiutumaan Ristiinareisulle. 

JANUKSEN KASVOT

Lähimenneisyydessä on suruviestejä kiirinyt kohtuuttoman paljon. Taas eilen yksi lähelle liippaava ja hiljaiseksi vetävä tuli tiedoksi. 

Kun tieto tulee suunnilleen "puun takaa", on se sitäkin koskettavampi. Pistää pohtimaan asioita monelta kantilta.

Elämä on sellaista, mutta toivoisi noiden tapahtumien jakautuvan hieman pidemmälle aikavälille.

Olen tulossa kaikkien sattumusten, näin oletan, vuoksi vainoharhaiseksi; äiti-Elinalle soitan joka aamu, Liisa-tädin tilanne kotitalossani Piskolassa huolestuttaa, Iiriksen terveys ja kehitys askarruttaa aika-ajoin. Vaikka tyttö kasvaa ja kukoistaa toiveitakin paremmin.

 Stressaan itseäni jopa Helmin takia. Normaalisti ketterä ja iloinen koira on ollut pari päivää omituinen; se on apaattinen,tuijottelee ja liikkuu hiipimällä. Ja aristaa rappujen kulkemista sekä sohvalle hyppäämistä. Kaikki lienee valeraskauden jälkimaininkeja. Varmasti masentaa, kun nännit ovat hellinä ja pukkaavat maitoa, mutta pentuja ei näy. ei kuulu.

Vaikka Helmin tilan olen ymmärtävinäni, piti minun aamulla klo. 3:25 tulla katsomaan, mitä ylös naulakon jalkatilaan nukkumaan jääneelle koiralle kuuluu. Hemppa kun poikkeuksetta, vaikka yläkertaan illalla jäisikin, hipsii meidän väliimme puolen yön maissa. 

Siellähän koira kerällä pötkötti, eikä korvaansa lotkauttanut, kun sitä kutsuin. No, kyllä se jossain vaiheessa nuosi ylös, kävi aamutarpeillaan ja söi normaalisti. Mutta apaattisuus jatkuu. Pitääpä Annalta kysellä, onko aiempien valeraskauksien seurauksena esiintynyt samaa.

Mutta kuten Janus on katsottava myös eteen päin. Lauantaina menemme nuoren ihmisen tuplavalmistujaisiin. Hänellä, kuten lukuisilla muilla valmistuvilla, on kaikki vielä edessään.

Toivottavaa on, että ammattiin valmistuvat löytävät työtä, uunituoreet ylioppilaat koulutuspaikan. Olisiko viilausta vailla oleva hallitus se viisasten kivi, mikä luotsaa talouden nousuun, palauttaa vakaan pohjoismaisen hyvinvoinnin sekä tukee sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja kaiken kattavaa tasa-arvoa? Toivoa pitää, epäillä sopii. Sillä vanii vaara, että hallitus, on se viisas, joka heittää ensimmäisen kiven.

Tänään ip. pitäisi ministerijako esitellä, nimet kai huomenna. 

Siitä sitten vaan avokonttoriin asioita vatuloimaan, toivottavasti ilman suurempaa tarvetta jappaista.

Ei Helmi aivan katatoonisessa tilassa kuitenkaan ole; äsken soi ovikello, ja johan alkoi melkoinen itsensä ilmaisu kuulua koiran suunnalta. Siellä oli kaukolämpöyhtiön mies kuselemässä yleisavainta päästäkseen lämmönjakohuoneeseen. Saapuneen ilmoituksen mukaan vesi on poikki tänään klo. 8:00 - 12:00 huoltotöiden takia. Hyvä, kun huoltavat. Siihen malliin on Lahti Energia kaukolämmön ja lämpimän veden hintaa viime aikoina kihautellut. Mutta kun on Kymijärvelle suunnilleen pallomme nykyaikaisimman jätevoimalan rakentanut, annetaan jotakin anteeksi.

Sitä paitsi; enhän minä tiedä, huoltaako siellä Lahti Energia, vai Lahti Aqua? Ei pitäisi ruveta kantaa ottamaan ilman vankkaa tietoa. Siis vesikatkoilmoitus esiin kaivamaan. Siitä se selveni: Lahden Putkihuolto asialla, homma koskee siis ainoastaan yhtiötämme, ei ole laajempi operaatio.

Johan vähän kummeksuinkin yleisavaimen kyselyä; energia-, puhelin-, ja vesitoimittajilla kun on avaimet tarvitsemiinsa tiloihin. MOT.

Mutta noin kiinnostunut olen kiinteistömme puuhista. Kai tästäkin yhtiökokouksen pöytäkirjassa maininta on. Mutta kun yhtiökokouksessa yleensä on naapurilla valtuutus meitä edustaa, ja kun edes pöytäkirjaa ei kunnolla lue, käy näin. 

Oppiskoulussa yhteiskuntaopin tunnilla meille kerrottiin, että politiikka on yhteisten asioitten hoitamista. Ilmankos ei politiikon ura ole koskaan kiinnostanut.

Helmin vuoksi aikaistuneen aamuherätyksen takia myös aikaistuneen aamulenkin aikana sateli hienoa vesitihkua. Ei juuri kastellut, lasit kyllä sumensi. Nyt alkaa aurinko paistella, 15 näkyy mittarissa olevan. 

Siis lopettelen, ryhdyn muihin puuhiin. Mutta uskokaa, tai älkää, en mene suihkuun!