tiistai 2. syyskuuta 2014

PAX ORBIS TERRATUM

  Maailmanrauha: Utopia kaukana horisontissa? Vaiko toteutumattomaksi tuomittu unelma? Mikä ihme ihmisen perimässä saa kansat toisiaan, kansan itseään, vastaan? Ovatko pahuus, oman edun tavoittelu, väkivaltainen ratkaisumalli maapallolla darwinismin ulottumattomissa? Onko sosiaalidarwinismin kauhukuva tulevaisuus, tie dystopiaan ?
  Onko pahuuden määrä per asukas planeetalla vakio? Jos, on, mistä se johtuu? Ja jos on, onko parempi, että on pienempi määrä todella pahoja, kuin lukuisampi joukko lievästi turmeltuneita? Jos pahuuden määrä ei ole lainalaisuuden kahlitsema, kuinka se saadaan vähenemään? Voiko pahuuden poistaa? Onko olemassa joku aine, millä pesemällä saadaan pahuus häviämään? Onko olemassa joku henkilö, joka kättä otsalle asettamalla saa pahuuden häviämään? Onko Pfizer valmistanut tabletin, tai onko Leiras kehittämässä rokotetta, mitkä saavat pahuuden häviämään?
  Mistä pahuus johtuu? Onko se saatanan aikaansaannosta? Vai meihin kuhunkin jo kohdussa ympätty piirre? Miksi pahuus, kuten vanhan viisaan sanonnan mukaan tyhmyyskin, tiivistyy joukossa? Minkä vuoksi joillekin harvoille läpeensä pahoille on annettu kyky saada massat mukaansa pahuuden syövereihin?
  Johtuuko paha loppujen lopuksi siitä, ettei tekijä käsitä tekevänsä väärin, pitää toimintaansa oikeana ja oikeutettuna? Onko paha siis ainoastaan ihmisen päässä? Onko niin, että toiselle paha on toisen onni, toiselle hyvä on toisen turma?
  Mutta entä jos paha onkin "malum necessarium", välttämätön paha? Mutta entä jos pahuuden ja hyvyyden suhteen tulee olla tasapainossa? Millainen olisi maailma, missä on ainoastaan hyvää? Kaatuisiko "hyvä" maailma omaan mahdottumuuteensa? Tulisiko "hyvässä" maailmassa kilpailua siitä, kuka on kaikkein kiltein? Johtaisiko se hyvien ihmisten keskinäiseen ristiriitaan, kummankin osapuolen toisen posken kääntöön, lopulta armottomaan taisteluun paremmuudesta hyvyydessä? Niinpä saattaisi käydä, mikäli yhtään osaan ennustaa.
  Siinäpä kysymyksiä. En muista aiemmin rustanneeni ylläolevan kaltaista lyhyttä kyhäelmää, missä olisi 25 kysymyslausetta ja yksi toteava lopuksi. Nyt jään odottelemaan vastauksia. Vinkiksi vastaajille; vastaukset voivat olla melkein mitä tahansa, eihän minulla ole höykäsen pöläyksen vertaa vainua oikeista.
  P.S. Vaikka otsikko kuuluu "MAAILMAN RAUHA", eksyin esittämään kysymyksiä pahasta. Lienevät asiat sidoksissa kuitenkin.
Voittaako jompi kumpi, vai onko ihmiskunta tuomittu keikkumaan näiden välillä hamaan loppuun saakka?




sunnuntai 24. elokuuta 2014

SADEPÄIVÄN KULUTUSTA

  Siitä tuli sadepäivä, aamulla möyri ukkonen tunni-pari, ei viittiny läppäriä päällä pitää, Nyt se on ohi, poutakin, mutta ennusteen mukaan kohta taas vettä tulee, tuonne kahteen-kolmeen saakka, Ei se mitään, eipä ole tarvis mettäänkään mennä; mustikat ja kanttarellit talvelle haalittu, puolukat vielä osittain raakoja, ruoskut ja tatit odotuttavat itseään. Siispä kirjoittelen jotakin.
  Jos varjoissa vaeltaa, voiko valoa, mikä varjot langettaa, pitää hyvänä asiana? Siis, kun metaforat suomentaa,: onko masennuksen vallassa eläjälle mitään iloa, opiksi otettavaa, "normaalien" tallaajien "normaalista" elämänilosta? Kaiken kaltaisia mietteitä sitä taas mieleen pullahtelee. En tiedä, mistä nuo ajatukset masennukseen kääntyivät. Kohdallani (koputan puuta) ei masennusta ole aikoihin esiintynyt, josko koskaan, termin tosiasiallisessa merkityksessä. Joskus 1980-luvun puolivälin ja 1990-livun alun välillä oli tosin kausia, milloin kaikki näytti synkältä, elämä tuntui raskaalta elää. Liekö syynä tulevaisuudesta melko raadollisen kuvan antavat kirjat, ihmiskunnan ikuista kykyä olla oppimatta virheistään julistavat mielipiteet, pallomme tilaa kritisoiva musiikki? Tuntui välillä, että kaikki on turhaa, merkityksetöntä. Varmaan kuningas alkoholiakin tuli murheeseen liikaa löträttyä. Mutta se kausi jäi onneksi taakse, ennen kuin ehti ilmetä todellista ongelmaa. Itsetuhon ajatuksetkit pysyivät kaukaisena hävähdyksenä. Mutta vaikka hetkittäistä tilaani ei sairaudeksi voine diagnosoida, jättivät silloin tällöin koetut mustat hetket kuvan siitä, mitä oikeasti masennukseen sairastunut tuntee, kokee, kärsii.

   Mutta tuosta valoisempiin mietteisiin. Kaikki on suhteellista. Kun kaveri sanoo toiselle, että meillä kaksi kertaa se lämpötila, mikä teillä vallitsee, tuntuu se 15 plusasteen kesässä takkia päälle kiskovasta epäoikeudenmukaiselta, mutta yhden asteen lämmössä, olkoon miinusta tahi plussaa, oleskelevassa henkilössä ilmoitus ei herätä suuria tunteita. Matematiikalla on hyvä peilata asioita. Ja sitä voi käyttää väärin. Jospa ensimmäinen toveri olisi ilmoittanut 15 asteen miehelle, että meillä on puolet lämpimämpää, kuin teillä, sehän olsi tarkoittanut 22,5 asteen, ei kolmenkymmenen, lukemia. 
  Ajatukset taas hyppelevä, nyt Zenonin paradoksehin. Niissähän todistetaan mm. että Akhilleus ei voi saada juosten kiinni kilpikonnaa, jos tällä on lähtötilanteessa etumatkaa. Tai, laveasti tulkittuna, ihminen, joka lähtee paikasta A kohti paikka B, ei voi sitä saavuttaa, koska hänen on ensin saavutettava puoliväli, sitten jäljellä olevan matkan puoliväli, sitten vielä jäljellä olevan matkan.....jne, jne, loputtomiin, aina on vielä taivallettava puolet jäljellä olevasta matkasta. Helevetin Zenon!
  Kohta sitä varmaan murkinoidaan, yllättäen kanttarellitkin kuuluvat menuun. Sitten tiskit pyörimään, jotain pientä naplikoimaan, jos ilma sallii, iltapäiväkahvit, poutaisen hetken odotus, ja siirtyminen autolle. Yritämme siis todistaa vääräksi Zenonin väittämä, ja päästä Potinlahdesta Hollolaan. Saapa nähdä, kuinka käy? 

Nääkin ajat tulee!


tiistai 19. elokuuta 2014

MIKÄLI MINULTA KYSYTÄÄN

  Mikäli minulta kysytään:
-konditionaalia tulee käyttää sille kuuluvassa yhteydessä, eikä sitä tulisi tuputtaa joka paikkaan 
-tulitaukoa Gazassa tulee jatkaa 1437:llä vuodella, ensi alkuun
-elintarvikkeiden hintoja tulee laskea, etenkin lähiruoan ja luomun
-Ukrainan tilanne tulee saattaa rauhanomaiseen ratkaisuun
-Putin-juuston valmistusta ja myymistä nykyiseen hintaa tulee jatkaa osana Valion työpaikkojen turvaamista
-Valion tulee miettiä, kuinka saisi aikaan vientikiellon Ruotsiin tai Norjaan; Kalle Kustaa-kirnupiimästä tai Mette-Marit-mansikkajugurtista saattaisi tulla uusi myyntivaltti 
-USA:n tulee olla äärimmäisen varovainen ISIS:n kostoiskujen suhteen
-kansalliskaartin tulee täst'edes suojella Fergusonissa, kuten monissa muissakin paikoissa, värillistä kansanosaa, eikä tätä väärin kohtelevaa
-hallitus Suomessa tulee panna perusteelliseen remonttiin, nykyinen tilanne lähentelee kaaosta
-jokaisen kustantamon maassamme, niin suuren, pienen, kuin omarahoitteisen, tulee hyvissä ajoin toimittaa minulle tieto tulevista julkaisuistaan
-Karthagon hävittäminen ei tätä nykyä ole relevanttiuslistalla kovin korkealla
-suomalaisten uimareiden tulee varustautua vahvemmilla housuilla (ks. mtv/urheilu)
-edelliseen löyhästi liittyen, minulle tulee antaa vastaus kysymykseen "saako naisten rintauinnissa käyttää käsiä?"
-Pielavedelle tulee pystyttää patsas Urho Kekkosen ja Antti Ruuskasen fiktiivisestä kättelystä, Urkilla piikkarit jalassa ja puruinen urheiluasu yllään, Antilla keihäs vasemmassa, pihkaa oikeassa kädessään
-uusiutuvien luonnonvarojen yltiöpäinen käyttö tulee saada aisoihin; tämänvuotinen kasvu pallollamme on jo käytetty. Suomi eräänä harvoista maista kuluttaa vähemmän kuin käyttää, mutta muistakaa, että se ei johdu vastuullista kulutustottumuksista, vaan ympäristön suuresta biokapasiteetista 
-jokaisen kynnelle kykenevän tulee resurssiensa mukaan edesauttaa sotien, nälänhädän, eriarvoisuuden, saastuttamisen ja roskaamisen vähenemistä
-äiti maan tulee varjella minua sairastumasta ilmapöhöön (emfyseema), minkään sortin pandemiaan, progressiiviseen multifokaaliseen leukoenkefalopatiaan, tyrosinemiaan tai megalomaniaan
Mikäli minulta vielä jotain muuta kysytään, vetoan perustuslain viidenteen lisäykseen. 

Jos edellä luetelluista osakin toteutuu, olo on kuin perhosella kukassa






sunnuntai 17. elokuuta 2014

NIITÄ NÄITÄ...

  Lopukesän tuntua ilmassa, vaikka ilma aurinkoinen ja tyven. Tähtemme nouseminen asemaan, missä se valaisee pihamaan, kestää muutaman tovin kauemmin, kuin juhannuksen tienoilla. Nyt alkaa minulle mieleisin aika vuodesta, tästä lokakuulle, vielä marraskuulle asti. Syitä en ryhdy erittelemään, ne olen moneen kertaan tällä sivustolla käsitellyt.
  Käytiin tosiaan Kerniemellä Puumalassa! Rohus-pokia moikkaamassa. Ovat mieliharmikseen saaneet ristikseen paikan, mikä on parsattaa metriä Anttolan, siis Mikkelin, rajan huonomalla puolella. Noh, kaikkien on ristinsä kannettava. Mutta oli tosiaan mukava turista. Minähän olen velloksia jonkun kerran viime aikoina tavannut, mutta Hanelille kohtaaminen oli ensimmänen liki 40 vuoteen. Siinäpä sitten todettiin, että jatketaan siitä, mihin viimeeksi jäätiin. Vanhoja mieliin palautettiin, vähän tulevaa hahmoteltiin. Siinä turisi reilu 240 vuotta elämänkokemusta, vaan ei olis satunnainen marjasta uskonut!
  Eilen tuli siinä määrin vesikuuroja, ettei pystynyt nurmea leikkaamaan. Tänään täytyy sörnäyttää, kunhan kaste vähän kuivahtaa. Aikomus poistua Avokkaasta, mistä aion täst'edes käyttää tilan oikeaa nimä "Saarela" (Avokashan on koko saari, mistä meillä on vain 2,64 ha), on suunniteltu siihen malliin, että ehdimme Hollolaan ennen kello viittä. Siihen aikaan alkaa näet joissain, tähän asti minusta oikealta ohi menneissä kisoissa keihään ja naisten esteiden finaalit. Sen verran täytyy entisen urheilun suurkuluttajan kisoja seurata, tähän mennessä en ole sekuntiakaan suoraa lähetystä nähnyt, pakko/häpeä/kunnia tunnustaa, riippuu lukijasta.
Kuvassa Nuottasaari Kerlahdella, kuuluu Matin ja Markun manttaaliin
  Siinäpä isommat, pitää lähteä etsimään miljoonalaatikosta M8 mutteria, mieluumin nyloksia. Hilppa ilmoitti yhdestä aurinkotuolista sellaisen karisseen, kapistus ei siis ole suostuvainen kaikissa tilanteissa ottamaan vastaan käyttäjänsä elopainoa. 
Vasemmalla saneerattava tuoli, oikealla Hilppa kelvollisessa kalusteessa.



maanantai 11. elokuuta 2014

TUNTUMAA TULEVAAN

 " In the Year 2525", lauleskeli duo Zager&Evans itsensä listoille Atlantin molemmin puolin 1969. Se ensimmäinen Robin, Hollolan Herralan kylän lahja Suomen iskelmäkartalle, hoilasi saman suomeksi. Mutta eipä lähdetä aivan yhtä kaukaisista lähtökohdista. Kun tämän päiväistä tekniikan eri alueiden ravia, välillä laukaksikin muuttuvaa, seuraa, yrittää kynsin hampain pysyä hektisessä rytmissä mukana, tulee miettineeksi  "mitä vielä?" Reilu parikymmentä vuotta sitten kännykkä oli halko, mihin mahtui muutama numero muistiin, taskuun se ei sitten mahtunutkaan. Siitä kapula alkoi kutistua saavuttaen pienimmillään tilitikkuaskin mittasuhteet, ja lähti taas älypuhelimien myötä kokoaan kasvattamaan. Jotenkin hassulta näyttää, meikäläisen silmissä siis, kun henkilö kävelee puhuen tarjottimen kokoiseen laitteeseen. Vaikka mikäs siinä "all in one"-periaatetta mukaellen.
  Mihin kehitys sitten johtaa? Nykytekniikka ei ratkaise laitteen pienentämistä, sillä elävää kuvaa on ikävä katsella suurennuslasilla. Kotitarpeisiin on olemassa jo vaikka kuinka kookkaita laitteita, kaarevia näyttöjä, etc. Mutta mistä kokoa mukana kannettaviin. Voisiko ajatella, että vaikkapa seuraavan 20 vuoden kuluttua näyttö ilmestyisi ilmaan kättä heilauttamalla, kuten monissa scifi-elokuvissa ja -sarjoissa tapahtuu? Tai saako erikoislasista tehyihin ikkunoihin ja seinäpaneleihin taiottua oman laitteensa näytön? Mene tiedä, ennustaminen on vaikeaa, erityisesti tulevaisuuden ennustaminen, kuten Ahti Karjalainenkin Nils Bohria lainaten aikoinaan totesi.
  Robotit ovat myös tulevaisuutta. Eri valtiot ja yhtiöt tekevät ympäri palloa jatkuvasti töitä asian eteen. Ei varmaan kovin kaukana aika, kun robotit hoitavat ikävät, tylsät, vaaralliset ja likaiset työt, ainakin maissa ja piireissä, joissa siihen on varaa. Kysymys kuuluukin: kuinka korvataan häviävät työpaikat, turvataan elämisen edellytykset duuninsa menettäneille. Pahasti pelkään, että robotiikkakin tulee, ainakin aluksi, tuottamaan vaurautta pienelle ryhmälle, kurjuutta suurelle joukolle.
  Edellisestä visiosta on vielä matkaa ihmisen kaltaisiin robotteihin, Isaac Asimovin positroniaivoin varustettuihin lempilapsiin. Näiden käytöstähän sääteli robotiikan kolme pääsääntöä:
  1. Robotti ei saa vahingoittaa ihmistä eikä toiminnasta pidättäytymällä saattaa tätä vahingoittumaan.
  2. Robotin täytyy totella ihmisten sille antamia määräyksiä, paitsi silloin kun ne ovat ristiriidassa ensimmäisen pääsäännön kanssa.
  3. Robotin täytyy varjella omaa olemassaoloaan sikäli kuin se ei ole ristiriidassa ensimmäisen tai toisen pääsäännön kanssa.
Myöhemmin hän lisäsi vielä yhden, nollannen pääsäännön:
0. Robotti ei voi vahingoittaa ihmiskuntaa eikä antaa ihmiskunnan vahingoittua.
  Pätevät säännöt se Isaac laati. Mutta tieteen mennessä kuvitelmien tasolle löytynee häntäkin pätevämpiä veijareita sääntöjä kiertämään. Uskon todella, että robotiikka tulee näyttelemään melkoista osaa ihmiskunnan tulevaisuudesta, edellyttäen, että ihminen antaa itselleen mahdollisuuden tulevaisuuteen.
  Lähes jokaisella autoilijalla kehittyneissä maissa alkaa olla navigaattori, joko omana laitteenaan, tai puhelimen yhteydessä, käytettävissään. Seuraava vaihe tulee olemaan jo kokeiluastella oleva itseohjautuva auto. Ei kun hyppäät kyytiin, sanot "Kuittisen Kuppila terassille", niin värkki hoitaa sinut perille. Niin, ja takaisin, jäävät pian alkometrit museon hyllyille!
  Valitettavasti kehitys kehittyy myös asevarustelussa, luultavasti nopeammin, kuin siviilielämän puolella. Rahasta se ei ainakaan ole kiinni, kun auroja miekoiksi aletaan takoa. Jospa ihmiskunta käyttäisi ne voimavarat, mitkä nykyään tuhlataan sotatekniikan kehittämisen, hakkeroimisen, ylipäätään laittomien hankkeitten toteuttamisen, ja omien, tai edustamansa yhteisön tarkoitusperien järjettömyyteen menevällä intensiteetillä oikeuttamisen sijaan kaikkia hyödyntävään toimintaan, olisi täällä mukavampi elellä.
  Tuli taas lopeteltua lausekummajaiseen, Pertsan tavaramerkkiin.
Kuvassa ihmisen kaltainen robotti, R. Daneel Olivaw

keskiviikko 6. elokuuta 2014

PAINOSTA JA KUNNOSTA

  Aion painostaa Israelia lopettamaan väkivallan kierteen Gazassa, samalla kun kunnostan huoltoa vaille jäänyttä polkupyörääni??? Ei vainkaan. Tarkemmin ajatellen aion puhua painonhallinnasta ja fyysisestä kunnosta.
  Eri foorumeilla käsitellään toistuvasti kaiken karvaisia, laatuisia, kestoisia ja hintaisia dieettejä, sekä laihtumisvaikutteisia valmisteita, milloin ylistäen, milloin lytäten, silloin huomioni herättäen, tällöin omaan arvoonsa jättäytyen. Mainoksissa käsittämättömiin suorituksiin, veretseisauttaviin tuloksiin, yltäneet onnelliset asiakkaat hymyilevät manipuloiduissa "ennen ja nyt"- kuvissa 25 kg köykäisempinä. Enpä juuri dietteetteihin, enkä valmisteisiin painokysymyksissä ole turvautunut, poislukien muutaman viikon kokeilua 5:2-diettiin. Sekin alkoi tuntua hölmön hommalta, päätin pysyä kotikonsteissa. Hirveästi en ruokavaliotani tai annosten kokoa säätele. Salaattia, vihanneksia ja hedelmiä tulee toki syötyä aiempaa enemmän. Samoin leivän mutustelun aterioiden yhteydessä, paitsi keittoruokien kera, olen lopettanut. Ja sianihrassa paistettu lenkkimakkara, sekä kermajuustoviipaleelle levitetty voimakassuolainen voi ovat jääneet vähemmälle kolesteroliarvojen tason innoittamana. Kyllähän totuus on, että laihtuminen, painon kurissa pitäminen kaiken kaikkiaan, on matemaattinen kysymys; kun tankkaa, minkä kuluttaa, pysyy ennallaan, kun tankkaa vähemmän, laihtuu, kun tankkaa enemmän, lihoo. Yksinkertaista, eikö totta. Täytyy, totta kai, sulkea pois sairauden aiheuttamat lihavuustekijät. Tekijöistä puheen ollen; jotkut eivät liho, vaikka mitä suuhunsa tunkisivat, pysyvät aina "salakan ruotoina", ovat siis "läpipskojia". Toisen paisuvat, kun vähän lihapiirakkaa väläyttää, hillomunkkia haistelee. Liekö geeneissä? Luin muuten, eilenköhän se oli, jonkun lääkärin vinkin helppoon laihtumiseen. Seisominen! Tutkimuksen mukaan joku oli asiaan huomiota kiinnitettyään laihtunut ihan ittekseltään kilokaupalla vuoden aikana. Siis: Jos katsot televisiota pidemmän jakson, nouse välillä tepastelemaan, mutta ei jääkaapille. Kävele työmatkat, mikäli realistista, kulje portaat kävellen, siemaise kahvitauolla pystykahvit, nämä ainakin, muistaakseni. Sama lääkäri kertoi, että keskimäärin 3 tuntia päivässä tv:ta katsovalla on kaksikertainen riski sydänsairauksiin, kuin yhden tunnin töllöttämiseen käyttävällä.
  Kunto, sen yllä pitäminen, on tänä päivänä noussut tiettyjen tahojen kohdalle uskonnon asemaan. Pitää olla salikortit, muotitekstiilit, personal trainerit, you name it! Joku psykiatrikin oli kommentoimassa aamu-tv:ssa (jätin katsomisen väliin), kuinka kuntoiluharrastuksen saa pidettyä yllä. Jos asiat oman terveyden ja hyvinvoinnin kohdalla ovat sillä tasolla, että vaativat nuppipuoskarin (sivistynyt eufonismi) apua, on kyseiselle auttajalle varmaan muutakin hommaa kyseisen henkilön kohdalla.
  Siis eihän itsestään huolehtimisessa mitään pahaa ole, ei varmaan ikiomassa treenaajassakaan, jos, ja kun, niihin varaa on. Mutta kun kunnon kohentamisen ohella muista asiaan liittyvistä kommervenkeistä tulee itsetarkoitus, aletaan heilua epäterveellä alueella. Tietysti liikuntaa pitäisi harrastaa monipuolisemmin, kuin kirjoittaja sauvakävelemällä, kesäisin puunsouvissa ja vesurisavotassa. Näihin asioihin ammattilaiset ovat oikeita ihmisiä neuvoja antamaan.
  Oma painonhallintani (hieno termi!) ja kunnon kohentamiseni koostuu jokapäiväisestä liikkumisesta (reilu tunti päivässä, joskus tuplana) ja ylen ja ähkyyn (joulua lukuun ottamatta) syömisen välttämisestä. Nämä toimenpiteet pitävät koko lailla taaran maltillisissa lukemissa. Mutta siinä määrin taipumusta paisumiseen on, että jos unohtaa rutiinit, tai on estynyt niitä noudattamaan, nopeasti tärähtää 3-5 kiloa lisää. Eivätkä ne kilot pois häviä ihan samassa ajassa, kuin ilmestyivät. Kuntoani ei ole mitenkään mitannut. Sen huomaa, että hengästyminen on huomattavasti vähentynyt, ylämäkinousu sujuu eri malliin, kuin joku vuosi sitten.
  Ergo: itse kullekin sopiva tapa, ja sen jatkuvuus, siinä keinot painonhallintaan ja kunnon ylläpitämämiseen.

P.S. Painonhallinta ja kunnon ylläpitäminen ovat hieman hämmentäviä, harhaan johtavia, termejä. Jos on 25 kg ylipainoa, ja pitää sen niissä lukemissa, onko se painonhallintaa? Tai jos on rapakunnossa, viittä vaille raato, onko kunnon ylläpitoa, jos ei laske itseään petipotilaan asteelle?
P.P.S. Tuunasin ilmeenkään värähtämättä hieman blogin ilmettä. Ilmeisesti ilmeni ilmaannuttuaan ilmoille?

Tuota superfoodia kun ens viikonloppuna pakkaseen kerää, niin kyllä passaa hallita ja ylläpitää!

torstai 31. heinäkuuta 2014

SÄITÄ PITELEE:::

   Trooppiset yöt, tukalan helteen varoitus, varoitus rankoista ukkosista ja niiden mukanaan tuomista kaatosateista ja tuulenpuuskista. Se on nykykesien trendi. Vanhoina hyvinä??? aikoina ei paljon varoiteltu, paitsi siitä, että ravintola ei vastaa naulakkoon jätetyistä palsoista ja karvahatuista. Niin ja merisäälähetyksissä, mitkä ohimennen mainiten keskeyttävät kaiken muun lähetystoiminnan kanavallaan, vaikka olympialaisten satasen finaaliin 50 metrin kohdalla, jos niikseen tulee, kehotettiin varautumaan kovaan tuuleen, myrskyyn, sumuun, etc. Ja onhan siitepölytiedotus ollut iät-ajat olemassa.Vaan eipä olleet ilmatkaan nykyisen kaltaisia äärimmäisyydestä toiseen vaeltelevia ilmiöitä, muistaakseni. Hyvä tietysti on, että varoitellaan. Vanhukset, sairaat, veneilijät, lomailijat osaavat tekemisensä ennakoida. Täytyy tunnustaa, että allekirjoittanutkin on hurahtanut sääasioiden vahtaamiseen. Aamuisin kotona täytyy aina katsoa sadetutka ennen aamulenkkiä, samoin Anttolassa silmänavaussuotua edeltäen. Jos on johonkin tarkoitus lähteä, tulee ennusteet tarkastettua viikon ajan ennen H-hetkeä, ja monen eri palveluntuottajan sivuilta, varmuuden vuoksi. Pettymyksiäkin on innokkaan ennakoijan kohdalle sattunut; poutasäähän varautuneen kulkijan on yllättänyt kaatosade, tai sateenuhan vuoksi reissun väliin jättänyt "kaukaa viisas" on hiljalleen mielessään loinnellut parahultaisessa puolipilvisessä säässä. Toki tämän päivän lyhyen aikavälin povaukset sattuvat koko lailla kohilleen.
  Huomenissa taas kohti Potinlahtea (Koti - vene/autopaikka 185 km). Hellettä luvassa, liekö vettä tullut/tulee? Ensi yöksi on lupeissa. Viralliset sademäärämittaritni, kaksi kpl (vene ja tynnöri räystäskourun alla) asian kertovat. Niistähän on näppärän matemaatikon helppo täsmentää sademäärä: ei muuta kun pumppaa veden veneestä mitta-astiaan, jakaa tuloksen veneen pinta-alalla (yksi litra per neliömetri tarkoittaa yhden millimetrin sademäärää). Sadevesitynnörin kohdalla (sataneen veden määrä per kattolappeen pinta-ala) homma ei toimi, jos sade on ollut niin runsasta, että astia on tullut ylitsevuotavaksi. Myös erittäin rankka kuuro saattaa heittää veden kourun yli aiheuttaen kiusallisen erheen. Kaikesta huolimatta suoritan yllämainitut toimenpiteet joka kerta, kun poissa ollessamme on vettä mittauskohteisiin ilmaantunut, uskokoon, ken tahtoo.
  Olen kehittänyt myös Avokkaasta poissa oloni aikana vallinneen tuulen voimakkuuden mittaustavan, saanut siitä empiirisellä tutkimuksella yhtä eksaktin kuin sademäärämittauksenikin on.  Se tosin toimii vain lyhyehkön, päivä tai kahden, poissaolon jälkeen. Mittaustapa/asteikko on seuraava: Tontilla kasvaa vanhoja ja vanhahkoja puita, joista tietyn voimakkuuden omaava tuuli irrottaa tietyssä määrin kuivuneita oksia, oksan pätkiä ja risuja. Siis havainnoin saunan ja veneliiterin välisellä alueella ja ylös johtavalla polulla olevien tuulen irrottamien kappaleiden laadun sekä määrän per neliömetri. Asteikko on melko väljä, mutta oivallisesti oikeaan osuva.
Aste 1. (0 - 4 boforia): mittausalue puhdas havaintokappaleista, tai risuja enintään yksi kpl/m2.

Aste 2. (5 - 6 boforia): mittausalueella 2-5 risua ja/tai yksi oksanpätkä/m2.
Aste 3. (7 - 8 boforia): mittausalueella paljon risuja, 3-5 oksanpätkää tai 1-2 oksaa/m2.
Aste 4. (9 - 10 boforia): mittausalue kauttaaltaan risujen peitossa, irroneita oksia 3-5/m2, yksi tai useampia juurineen kaatunutta, tai rungostaan katkennutta puuta.
Aste 5. (11 - 12 boforia): ei empiirisen tiedon piirissä, toivottavasti ei tulekkaan!
  Kuten huomaatte, rakkaat lukijat, on vaivatonta seurata, millaista keliä on poissa olessa esiintynyt. Vielä yksi vuotuinen päätelmä; jos pääsiäisen kantissa mökille mennessä on rappusilla toista metriä korkea, uhkatiukkaan pakkautunut jäävalli, on katolla ollut runsaasti lunta. Kun aika alkaa minusta jättää, voin viime sanoikseni huokaista: "Minkä säätutkijan maailma minussa menettääkään!"