TUNTUMAA TULEVAAN

 " In the Year 2525", lauleskeli duo Zager&Evans itsensä listoille Atlantin molemmin puolin 1969. Se ensimmäinen Robin, Hollolan Herralan kylän lahja Suomen iskelmäkartalle, hoilasi saman suomeksi. Mutta eipä lähdetä aivan yhtä kaukaisista lähtökohdista. Kun tämän päiväistä tekniikan eri alueiden ravia, välillä laukaksikin muuttuvaa, seuraa, yrittää kynsin hampain pysyä hektisessä rytmissä mukana, tulee miettineeksi  "mitä vielä?" Reilu parikymmentä vuotta sitten kännykkä oli halko, mihin mahtui muutama numero muistiin, taskuun se ei sitten mahtunutkaan. Siitä kapula alkoi kutistua saavuttaen pienimmillään tilitikkuaskin mittasuhteet, ja lähti taas älypuhelimien myötä kokoaan kasvattamaan. Jotenkin hassulta näyttää, meikäläisen silmissä siis, kun henkilö kävelee puhuen tarjottimen kokoiseen laitteeseen. Vaikka mikäs siinä "all in one"-periaatetta mukaellen.
  Mihin kehitys sitten johtaa? Nykytekniikka ei ratkaise laitteen pienentämistä, sillä elävää kuvaa on ikävä katsella suurennuslasilla. Kotitarpeisiin on olemassa jo vaikka kuinka kookkaita laitteita, kaarevia näyttöjä, etc. Mutta mistä kokoa mukana kannettaviin. Voisiko ajatella, että vaikkapa seuraavan 20 vuoden kuluttua näyttö ilmestyisi ilmaan kättä heilauttamalla, kuten monissa scifi-elokuvissa ja -sarjoissa tapahtuu? Tai saako erikoislasista tehyihin ikkunoihin ja seinäpaneleihin taiottua oman laitteensa näytön? Mene tiedä, ennustaminen on vaikeaa, erityisesti tulevaisuuden ennustaminen, kuten Ahti Karjalainenkin Nils Bohria lainaten aikoinaan totesi.
  Robotit ovat myös tulevaisuutta. Eri valtiot ja yhtiöt tekevät ympäri palloa jatkuvasti töitä asian eteen. Ei varmaan kovin kaukana aika, kun robotit hoitavat ikävät, tylsät, vaaralliset ja likaiset työt, ainakin maissa ja piireissä, joissa siihen on varaa. Kysymys kuuluukin: kuinka korvataan häviävät työpaikat, turvataan elämisen edellytykset duuninsa menettäneille. Pahasti pelkään, että robotiikkakin tulee, ainakin aluksi, tuottamaan vaurautta pienelle ryhmälle, kurjuutta suurelle joukolle.
  Edellisestä visiosta on vielä matkaa ihmisen kaltaisiin robotteihin, Isaac Asimovin positroniaivoin varustettuihin lempilapsiin. Näiden käytöstähän sääteli robotiikan kolme pääsääntöä:
  1. Robotti ei saa vahingoittaa ihmistä eikä toiminnasta pidättäytymällä saattaa tätä vahingoittumaan.
  2. Robotin täytyy totella ihmisten sille antamia määräyksiä, paitsi silloin kun ne ovat ristiriidassa ensimmäisen pääsäännön kanssa.
  3. Robotin täytyy varjella omaa olemassaoloaan sikäli kuin se ei ole ristiriidassa ensimmäisen tai toisen pääsäännön kanssa.
Myöhemmin hän lisäsi vielä yhden, nollannen pääsäännön:
0. Robotti ei voi vahingoittaa ihmiskuntaa eikä antaa ihmiskunnan vahingoittua.
  Pätevät säännöt se Isaac laati. Mutta tieteen mennessä kuvitelmien tasolle löytynee häntäkin pätevämpiä veijareita sääntöjä kiertämään. Uskon todella, että robotiikka tulee näyttelemään melkoista osaa ihmiskunnan tulevaisuudesta, edellyttäen, että ihminen antaa itselleen mahdollisuuden tulevaisuuteen.
  Lähes jokaisella autoilijalla kehittyneissä maissa alkaa olla navigaattori, joko omana laitteenaan, tai puhelimen yhteydessä, käytettävissään. Seuraava vaihe tulee olemaan jo kokeiluastella oleva itseohjautuva auto. Ei kun hyppäät kyytiin, sanot "Kuittisen Kuppila terassille", niin värkki hoitaa sinut perille. Niin, ja takaisin, jäävät pian alkometrit museon hyllyille!
  Valitettavasti kehitys kehittyy myös asevarustelussa, luultavasti nopeammin, kuin siviilielämän puolella. Rahasta se ei ainakaan ole kiinni, kun auroja miekoiksi aletaan takoa. Jospa ihmiskunta käyttäisi ne voimavarat, mitkä nykyään tuhlataan sotatekniikan kehittämisen, hakkeroimisen, ylipäätään laittomien hankkeitten toteuttamisen, ja omien, tai edustamansa yhteisön tarkoitusperien järjettömyyteen menevällä intensiteetillä oikeuttamisen sijaan kaikkia hyödyntävään toimintaan, olisi täällä mukavampi elellä.
  Tuli taas lopeteltua lausekummajaiseen, Pertsan tavaramerkkiin.

Kuvassa ihmisen kaltainen robotti, R. Daneel Olivaw