sunnuntai 17. elokuuta 2014

NIITÄ NÄITÄ...

  Lopukesän tuntua ilmassa, vaikka ilma aurinkoinen ja tyven. Tähtemme nouseminen asemaan, missä se valaisee pihamaan, kestää muutaman tovin kauemmin, kuin juhannuksen tienoilla. Nyt alkaa minulle mieleisin aika vuodesta, tästä lokakuulle, vielä marraskuulle asti. Syitä en ryhdy erittelemään, ne olen moneen kertaan tällä sivustolla käsitellyt.
  Käytiin tosiaan Kerniemellä Puumalassa! Rohus-pokia moikkaamassa. Ovat mieliharmikseen saaneet ristikseen paikan, mikä on parsattaa metriä Anttolan, siis Mikkelin, rajan huonomalla puolella. Noh, kaikkien on ristinsä kannettava. Mutta oli tosiaan mukava turista. Minähän olen velloksia jonkun kerran viime aikoina tavannut, mutta Hanelille kohtaaminen oli ensimmänen liki 40 vuoteen. Siinäpä sitten todettiin, että jatketaan siitä, mihin viimeeksi jäätiin. Vanhoja mieliin palautettiin, vähän tulevaa hahmoteltiin. Siinä turisi reilu 240 vuotta elämänkokemusta, vaan ei olis satunnainen marjasta uskonut!
  Eilen tuli siinä määrin vesikuuroja, ettei pystynyt nurmea leikkaamaan. Tänään täytyy sörnäyttää, kunhan kaste vähän kuivahtaa. Aikomus poistua Avokkaasta, mistä aion täst'edes käyttää tilan oikeaa nimä "Saarela" (Avokashan on koko saari, mistä meillä on vain 2,64 ha), on suunniteltu siihen malliin, että ehdimme Hollolaan ennen kello viittä. Siihen aikaan alkaa näet joissain, tähän asti minusta oikealta ohi menneissä kisoissa keihään ja naisten esteiden finaalit. Sen verran täytyy entisen urheilun suurkuluttajan kisoja seurata, tähän mennessä en ole sekuntiakaan suoraa lähetystä nähnyt, pakko/häpeä/kunnia tunnustaa, riippuu lukijasta.
Kuvassa Nuottasaari Kerlahdella, kuuluu Matin ja Markun manttaaliin
  Siinäpä isommat, pitää lähteä etsimään miljoonalaatikosta M8 mutteria, mieluumin nyloksia. Hilppa ilmoitti yhdestä aurinkotuolista sellaisen karisseen, kapistus ei siis ole suostuvainen kaikissa tilanteissa ottamaan vastaan käyttäjänsä elopainoa. 
Vasemmalla saneerattava tuoli, oikealla Hilppa kelvollisessa kalusteessa.



maanantai 11. elokuuta 2014

TUNTUMAA TULEVAAN

 " In the Year 2525", lauleskeli duo Zager&Evans itsensä listoille Atlantin molemmin puolin 1969. Se ensimmäinen Robin, Hollolan Herralan kylän lahja Suomen iskelmäkartalle, hoilasi saman suomeksi. Mutta eipä lähdetä aivan yhtä kaukaisista lähtökohdista. Kun tämän päiväistä tekniikan eri alueiden ravia, välillä laukaksikin muuttuvaa, seuraa, yrittää kynsin hampain pysyä hektisessä rytmissä mukana, tulee miettineeksi  "mitä vielä?" Reilu parikymmentä vuotta sitten kännykkä oli halko, mihin mahtui muutama numero muistiin, taskuun se ei sitten mahtunutkaan. Siitä kapula alkoi kutistua saavuttaen pienimmillään tilitikkuaskin mittasuhteet, ja lähti taas älypuhelimien myötä kokoaan kasvattamaan. Jotenkin hassulta näyttää, meikäläisen silmissä siis, kun henkilö kävelee puhuen tarjottimen kokoiseen laitteeseen. Vaikka mikäs siinä "all in one"-periaatetta mukaellen.
  Mihin kehitys sitten johtaa? Nykytekniikka ei ratkaise laitteen pienentämistä, sillä elävää kuvaa on ikävä katsella suurennuslasilla. Kotitarpeisiin on olemassa jo vaikka kuinka kookkaita laitteita, kaarevia näyttöjä, etc. Mutta mistä kokoa mukana kannettaviin. Voisiko ajatella, että vaikkapa seuraavan 20 vuoden kuluttua näyttö ilmestyisi ilmaan kättä heilauttamalla, kuten monissa scifi-elokuvissa ja -sarjoissa tapahtuu? Tai saako erikoislasista tehyihin ikkunoihin ja seinäpaneleihin taiottua oman laitteensa näytön? Mene tiedä, ennustaminen on vaikeaa, erityisesti tulevaisuuden ennustaminen, kuten Ahti Karjalainenkin Nils Bohria lainaten aikoinaan totesi.
  Robotit ovat myös tulevaisuutta. Eri valtiot ja yhtiöt tekevät ympäri palloa jatkuvasti töitä asian eteen. Ei varmaan kovin kaukana aika, kun robotit hoitavat ikävät, tylsät, vaaralliset ja likaiset työt, ainakin maissa ja piireissä, joissa siihen on varaa. Kysymys kuuluukin: kuinka korvataan häviävät työpaikat, turvataan elämisen edellytykset duuninsa menettäneille. Pahasti pelkään, että robotiikkakin tulee, ainakin aluksi, tuottamaan vaurautta pienelle ryhmälle, kurjuutta suurelle joukolle.
  Edellisestä visiosta on vielä matkaa ihmisen kaltaisiin robotteihin, Isaac Asimovin positroniaivoin varustettuihin lempilapsiin. Näiden käytöstähän sääteli robotiikan kolme pääsääntöä:
  1. Robotti ei saa vahingoittaa ihmistä eikä toiminnasta pidättäytymällä saattaa tätä vahingoittumaan.
  2. Robotin täytyy totella ihmisten sille antamia määräyksiä, paitsi silloin kun ne ovat ristiriidassa ensimmäisen pääsäännön kanssa.
  3. Robotin täytyy varjella omaa olemassaoloaan sikäli kuin se ei ole ristiriidassa ensimmäisen tai toisen pääsäännön kanssa.
Myöhemmin hän lisäsi vielä yhden, nollannen pääsäännön:
0. Robotti ei voi vahingoittaa ihmiskuntaa eikä antaa ihmiskunnan vahingoittua.
  Pätevät säännöt se Isaac laati. Mutta tieteen mennessä kuvitelmien tasolle löytynee häntäkin pätevämpiä veijareita sääntöjä kiertämään. Uskon todella, että robotiikka tulee näyttelemään melkoista osaa ihmiskunnan tulevaisuudesta, edellyttäen, että ihminen antaa itselleen mahdollisuuden tulevaisuuteen.
  Lähes jokaisella autoilijalla kehittyneissä maissa alkaa olla navigaattori, joko omana laitteenaan, tai puhelimen yhteydessä, käytettävissään. Seuraava vaihe tulee olemaan jo kokeiluastella oleva itseohjautuva auto. Ei kun hyppäät kyytiin, sanot "Kuittisen Kuppila terassille", niin värkki hoitaa sinut perille. Niin, ja takaisin, jäävät pian alkometrit museon hyllyille!
  Valitettavasti kehitys kehittyy myös asevarustelussa, luultavasti nopeammin, kuin siviilielämän puolella. Rahasta se ei ainakaan ole kiinni, kun auroja miekoiksi aletaan takoa. Jospa ihmiskunta käyttäisi ne voimavarat, mitkä nykyään tuhlataan sotatekniikan kehittämisen, hakkeroimisen, ylipäätään laittomien hankkeitten toteuttamisen, ja omien, tai edustamansa yhteisön tarkoitusperien järjettömyyteen menevällä intensiteetillä oikeuttamisen sijaan kaikkia hyödyntävään toimintaan, olisi täällä mukavampi elellä.
  Tuli taas lopeteltua lausekummajaiseen, Pertsan tavaramerkkiin.
Kuvassa ihmisen kaltainen robotti, R. Daneel Olivaw

keskiviikko 6. elokuuta 2014

PAINOSTA JA KUNNOSTA

  Aion painostaa Israelia lopettamaan väkivallan kierteen Gazassa, samalla kun kunnostan huoltoa vaille jäänyttä polkupyörääni??? Ei vainkaan. Tarkemmin ajatellen aion puhua painonhallinnasta ja fyysisestä kunnosta.
  Eri foorumeilla käsitellään toistuvasti kaiken karvaisia, laatuisia, kestoisia ja hintaisia dieettejä, sekä laihtumisvaikutteisia valmisteita, milloin ylistäen, milloin lytäten, silloin huomioni herättäen, tällöin omaan arvoonsa jättäytyen. Mainoksissa käsittämättömiin suorituksiin, veretseisauttaviin tuloksiin, yltäneet onnelliset asiakkaat hymyilevät manipuloiduissa "ennen ja nyt"- kuvissa 25 kg köykäisempinä. Enpä juuri dietteetteihin, enkä valmisteisiin painokysymyksissä ole turvautunut, poislukien muutaman viikon kokeilua 5:2-diettiin. Sekin alkoi tuntua hölmön hommalta, päätin pysyä kotikonsteissa. Hirveästi en ruokavaliotani tai annosten kokoa säätele. Salaattia, vihanneksia ja hedelmiä tulee toki syötyä aiempaa enemmän. Samoin leivän mutustelun aterioiden yhteydessä, paitsi keittoruokien kera, olen lopettanut. Ja sianihrassa paistettu lenkkimakkara, sekä kermajuustoviipaleelle levitetty voimakassuolainen voi ovat jääneet vähemmälle kolesteroliarvojen tason innoittamana. Kyllähän totuus on, että laihtuminen, painon kurissa pitäminen kaiken kaikkiaan, on matemaattinen kysymys; kun tankkaa, minkä kuluttaa, pysyy ennallaan, kun tankkaa vähemmän, laihtuu, kun tankkaa enemmän, lihoo. Yksinkertaista, eikö totta. Täytyy, totta kai, sulkea pois sairauden aiheuttamat lihavuustekijät. Tekijöistä puheen ollen; jotkut eivät liho, vaikka mitä suuhunsa tunkisivat, pysyvät aina "salakan ruotoina", ovat siis "läpipskojia". Toisen paisuvat, kun vähän lihapiirakkaa väläyttää, hillomunkkia haistelee. Liekö geeneissä? Luin muuten, eilenköhän se oli, jonkun lääkärin vinkin helppoon laihtumiseen. Seisominen! Tutkimuksen mukaan joku oli asiaan huomiota kiinnitettyään laihtunut ihan ittekseltään kilokaupalla vuoden aikana. Siis: Jos katsot televisiota pidemmän jakson, nouse välillä tepastelemaan, mutta ei jääkaapille. Kävele työmatkat, mikäli realistista, kulje portaat kävellen, siemaise kahvitauolla pystykahvit, nämä ainakin, muistaakseni. Sama lääkäri kertoi, että keskimäärin 3 tuntia päivässä tv:ta katsovalla on kaksikertainen riski sydänsairauksiin, kuin yhden tunnin töllöttämiseen käyttävällä.
  Kunto, sen yllä pitäminen, on tänä päivänä noussut tiettyjen tahojen kohdalle uskonnon asemaan. Pitää olla salikortit, muotitekstiilit, personal trainerit, you name it! Joku psykiatrikin oli kommentoimassa aamu-tv:ssa (jätin katsomisen väliin), kuinka kuntoiluharrastuksen saa pidettyä yllä. Jos asiat oman terveyden ja hyvinvoinnin kohdalla ovat sillä tasolla, että vaativat nuppipuoskarin (sivistynyt eufonismi) apua, on kyseiselle auttajalle varmaan muutakin hommaa kyseisen henkilön kohdalla.
  Siis eihän itsestään huolehtimisessa mitään pahaa ole, ei varmaan ikiomassa treenaajassakaan, jos, ja kun, niihin varaa on. Mutta kun kunnon kohentamisen ohella muista asiaan liittyvistä kommervenkeistä tulee itsetarkoitus, aletaan heilua epäterveellä alueella. Tietysti liikuntaa pitäisi harrastaa monipuolisemmin, kuin kirjoittaja sauvakävelemällä, kesäisin puunsouvissa ja vesurisavotassa. Näihin asioihin ammattilaiset ovat oikeita ihmisiä neuvoja antamaan.
  Oma painonhallintani (hieno termi!) ja kunnon kohentamiseni koostuu jokapäiväisestä liikkumisesta (reilu tunti päivässä, joskus tuplana) ja ylen ja ähkyyn (joulua lukuun ottamatta) syömisen välttämisestä. Nämä toimenpiteet pitävät koko lailla taaran maltillisissa lukemissa. Mutta siinä määrin taipumusta paisumiseen on, että jos unohtaa rutiinit, tai on estynyt niitä noudattamaan, nopeasti tärähtää 3-5 kiloa lisää. Eivätkä ne kilot pois häviä ihan samassa ajassa, kuin ilmestyivät. Kuntoani ei ole mitenkään mitannut. Sen huomaa, että hengästyminen on huomattavasti vähentynyt, ylämäkinousu sujuu eri malliin, kuin joku vuosi sitten.
  Ergo: itse kullekin sopiva tapa, ja sen jatkuvuus, siinä keinot painonhallintaan ja kunnon ylläpitämämiseen.

P.S. Painonhallinta ja kunnon ylläpitäminen ovat hieman hämmentäviä, harhaan johtavia, termejä. Jos on 25 kg ylipainoa, ja pitää sen niissä lukemissa, onko se painonhallintaa? Tai jos on rapakunnossa, viittä vaille raato, onko kunnon ylläpitoa, jos ei laske itseään petipotilaan asteelle?
P.P.S. Tuunasin ilmeenkään värähtämättä hieman blogin ilmettä. Ilmeisesti ilmeni ilmaannuttuaan ilmoille?

Tuota superfoodia kun ens viikonloppuna pakkaseen kerää, niin kyllä passaa hallita ja ylläpitää!

torstai 31. heinäkuuta 2014

SÄITÄ PITELEE:::

   Trooppiset yöt, tukalan helteen varoitus, varoitus rankoista ukkosista ja niiden mukanaan tuomista kaatosateista ja tuulenpuuskista. Se on nykykesien trendi. Vanhoina hyvinä??? aikoina ei paljon varoiteltu, paitsi siitä, että ravintola ei vastaa naulakkoon jätetyistä palsoista ja karvahatuista. Niin ja merisäälähetyksissä, mitkä ohimennen mainiten keskeyttävät kaiken muun lähetystoiminnan kanavallaan, vaikka olympialaisten satasen finaaliin 50 metrin kohdalla, jos niikseen tulee, kehotettiin varautumaan kovaan tuuleen, myrskyyn, sumuun, etc. Ja onhan siitepölytiedotus ollut iät-ajat olemassa.Vaan eipä olleet ilmatkaan nykyisen kaltaisia äärimmäisyydestä toiseen vaeltelevia ilmiöitä, muistaakseni. Hyvä tietysti on, että varoitellaan. Vanhukset, sairaat, veneilijät, lomailijat osaavat tekemisensä ennakoida. Täytyy tunnustaa, että allekirjoittanutkin on hurahtanut sääasioiden vahtaamiseen. Aamuisin kotona täytyy aina katsoa sadetutka ennen aamulenkkiä, samoin Anttolassa silmänavaussuotua edeltäen. Jos on johonkin tarkoitus lähteä, tulee ennusteet tarkastettua viikon ajan ennen H-hetkeä, ja monen eri palveluntuottajan sivuilta, varmuuden vuoksi. Pettymyksiäkin on innokkaan ennakoijan kohdalle sattunut; poutasäähän varautuneen kulkijan on yllättänyt kaatosade, tai sateenuhan vuoksi reissun väliin jättänyt "kaukaa viisas" on hiljalleen mielessään loinnellut parahultaisessa puolipilvisessä säässä. Toki tämän päivän lyhyen aikavälin povaukset sattuvat koko lailla kohilleen.
  Huomenissa taas kohti Potinlahtea (Koti - vene/autopaikka 185 km). Hellettä luvassa, liekö vettä tullut/tulee? Ensi yöksi on lupeissa. Viralliset sademäärämittaritni, kaksi kpl (vene ja tynnöri räystäskourun alla) asian kertovat. Niistähän on näppärän matemaatikon helppo täsmentää sademäärä: ei muuta kun pumppaa veden veneestä mitta-astiaan, jakaa tuloksen veneen pinta-alalla (yksi litra per neliömetri tarkoittaa yhden millimetrin sademäärää). Sadevesitynnörin kohdalla (sataneen veden määrä per kattolappeen pinta-ala) homma ei toimi, jos sade on ollut niin runsasta, että astia on tullut ylitsevuotavaksi. Myös erittäin rankka kuuro saattaa heittää veden kourun yli aiheuttaen kiusallisen erheen. Kaikesta huolimatta suoritan yllämainitut toimenpiteet joka kerta, kun poissa ollessamme on vettä mittauskohteisiin ilmaantunut, uskokoon, ken tahtoo.
  Olen kehittänyt myös Avokkaasta poissa oloni aikana vallinneen tuulen voimakkuuden mittaustavan, saanut siitä empiirisellä tutkimuksella yhtä eksaktin kuin sademäärämittauksenikin on.  Se tosin toimii vain lyhyehkön, päivä tai kahden, poissaolon jälkeen. Mittaustapa/asteikko on seuraava: Tontilla kasvaa vanhoja ja vanhahkoja puita, joista tietyn voimakkuuden omaava tuuli irrottaa tietyssä määrin kuivuneita oksia, oksan pätkiä ja risuja. Siis havainnoin saunan ja veneliiterin välisellä alueella ja ylös johtavalla polulla olevien tuulen irrottamien kappaleiden laadun sekä määrän per neliömetri. Asteikko on melko väljä, mutta oivallisesti oikeaan osuva.
Aste 1. (0 - 4 boforia): mittausalue puhdas havaintokappaleista, tai risuja enintään yksi kpl/m2.

Aste 2. (5 - 6 boforia): mittausalueella 2-5 risua ja/tai yksi oksanpätkä/m2.
Aste 3. (7 - 8 boforia): mittausalueella paljon risuja, 3-5 oksanpätkää tai 1-2 oksaa/m2.
Aste 4. (9 - 10 boforia): mittausalue kauttaaltaan risujen peitossa, irroneita oksia 3-5/m2, yksi tai useampia juurineen kaatunutta, tai rungostaan katkennutta puuta.
Aste 5. (11 - 12 boforia): ei empiirisen tiedon piirissä, toivottavasti ei tulekkaan!
  Kuten huomaatte, rakkaat lukijat, on vaivatonta seurata, millaista keliä on poissa olessa esiintynyt. Vielä yksi vuotuinen päätelmä; jos pääsiäisen kantissa mökille mennessä on rappusilla toista metriä korkea, uhkatiukkaan pakkautunut jäävalli, on katolla ollut runsaasti lunta. Kun aika alkaa minusta jättää, voin viime sanoikseni huokaista: "Minkä säätutkijan maailma minussa menettääkään!"

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

KAIKKI LOPPUU AIKANAAN

  Täällä ollaan oltu, herrankukkarossa, kuten Hannu H:n puoliso Erja totesi täällä poiketessaan. Neljä viikkoa ja rapiat, pari piihpahlusta poislukien. Huomenna, het aamukahvilta, on aikomus kohti Hollolaa lähteä. Mutta tietysti viikonlopuiksi tänne palataan, lokakuun alkuun sijoittuvaa lomaviikkoa odotellaan. Herrankukkaro-vertaukseen otan sen verran kantaa, että en tiedä, mitä siellä olemisella tarkoitetaan. Mukavaa, hyvää olemista kai? Herran toki tiedän, niin myös kukkaron, mutta miksi siellä oilisi niin oivallista oleskella? Nihkeässä perstaskussa tai hikisessä kainalossa saastaisten setelien joukossa? On täällä laadukkaampaa.
  Ilmat ne (taas!) ovat suosineet, kuten lähes poikkeuksetta Hilpan loman aikaan. Omat vapaani olen kyennyt jo vuosikausia yleensä sovittamaan samaan ajankohtaan, nythän se ongelma on lopullisesti väistynyt. Joo, yksi viikko oli aluksi viileämpää, sen jälkeen lämmintä, kuumaa, tukahduttavaa, piisalle asti, Eikä loppua näy. Vesikin laiturin päässä aika pinnassa eilen illalla 28 astetta, ei huimasti virkistä, vähän kuitenkin.
  Obligatoriset työt, lue polttopuuhommat, on hoidettu. Aamun tunteina ovat m-saha ja kirves heiluneet, päivemmällä ei jaksa. Vesomistakin vähin suoritettu. Sitä riittää, mutta on suvea ja syksyä vielä piisalle asti. Kaiken kaikkiaan on ollut tosi viihtyisä heinäkuu; on tullut ajeltua veneellä enemmän, kuin vuosiin, on tullut käytyä Porissa, Neitvuorella, Kihuilla, on tavattu nuoruuden ystäviä, on grillailtu melkoisesti, muutama hauki napattu, muikkuja joku kerta haikuutettu. Mitä elämältä enenpää vaatia voi? Varsinkaan tällainen huru-ukkokokelas, sudeettisavolainen maalaispoika.
Erja ja Hannu H. visiitillä.

  Hannu H:n ja Koisti-kaiman kanssa ehdittiin vähän muistella menneitä, toki vain pintaa raapaisten. Kyllä nuoruusvuosien tapahtumista, tempuista ja toilailuista saisi melkoisen muistelmateoksen kasattua. Pitääpä kaimalle ehdottaa, kynämiehiä kun on, kunhan eläköityy, yhteistä projektia. Kaksi muistaa enemmän kuin yksi. Eikä näin tietotekniikka-aikana ole väliä, vaikka asuisikin eri paikoissa, jopa eri maissa. Muutamaan palaverimatkaan varmaan killingit irtoaa, puolin, jos toisinkin. Avustajina voitaisiin käyttää Hannuja H ja Lehkonen, sekä Rohusen velloksia, muutaman nimetäkseni. Valitettavasti jokunen mahdollisesti toteutuvaan projektiin oleellisesti mukaan kuuluva persoona on poistunut keskuudestamme, R.I.P. 
Visiitti kaiman luona Kihulauantaina  palautti mieleen jo lähes unholaan vaipuneita tapahtumia.

  Jos en heti tällä viikolla, niin tänä syksynä kuitenkin, aloittaa degeneroitunut rakennusmestari 2-3 vuoden suunnitelman laatimisen aikatauluineen ja karkeine kustannusarvioineen. Yhä kirkkaammaksi on tullut ajatus siitä, että tulevaisuudessa täällä ollaan melko suuri osa vuodesta, Asia vaatii, vallitsevan energian hinnan, polttopuumenekin, ja oman mukavuuden kannalta katsoen, tiettyjä toimenpiteitä. Välttämättöminä lisälämpöeristys, tuulikaappi, ilmalämpöpumppu ja porakaivo. Toissijaisena suihku ja wc (paikka jo suunniteltu), lasikuistin uusiminen ulkonäöltään samanlaiseksi, mutta lämpöeristetyksi ja lämpölasi-ikkunoilla varustetuksi, sekä kahden lautarakenteisen piha-aitan uusiminen puolilämpimiksi. Pohjapiiroksen olen joskus mökistä laatinut, on avuksii suunnitelmissa ja menekkilaskelmissa. 
  Pohjapiirros, tarkkuus ei ihan millin, ei edes sentin, luokkaa, mutta riittävä. Pesuhuoneen olen kaavaillut vasemmassa yläkulmassa olevan kammarin tiloihin. Nukkumapaikkoja jää vielä kahdeksalle saunatupa ja yläaitta mukaanlukien. Neljä lisää, jos, ja kun, piha-aitan uusiminen toteutuu.
  Sen verran vielä menekki- ja kustannuslaskennasta, sekä aikatauluttamisesta muistan, että kun kertoo tulokseksi saadut kustannukset piillä ja kuluvaksi arvioidun ajan sekä tekijöiden määrän kahdella, ollaan aika lähellä totuutta.
  Kun asioista nyt kirjoitin, alkoi kuupassani välähdellä ideanpoikasia, tuloillaan olevia mietelmiä suunniteltuun urakkaan liittyen, joten lopettelen, otan ruutuvihkon (kun Työmies-askia ei ole) ja kosmoskynän, lähden kiertelemään paikkoja, kirjoitan ajatukset muistiin.
  Kesäsunnuntain jatkoa, elekää polttako nahkojanne, ja muistakee lipittellä nestettä!




torstai 24. heinäkuuta 2014

MAAILMANPOLITIIKAN ARKIPÄIVÄÄ

  Itä-Ukrainassa pudotellaan koneita, Gazassa pommeja. Afganistanissa, Syyriassa, Libyassa, ties missä, itsemurhapommit tappavat ihmisiä. Ja lähes aina uhrit ovat siviilejä. Tuntuu, kuin muinoin sotakin olisi ollut reilumpaa, jos sodasta nyt ikinä voi sellaista sanontaa käyttää. Kun maat ajautuivat sotaan, miehet lähtivät miehiä vastaan miekoin, peitsin, tapparoin. Kahistiin rintamana nokat vastakkain, ei siinä ehtinyt naisia ja lapsia teilaamaan. Noh, totta puhuen ennenkin valtaajat hävittivät kylät, raiskasivat naiset, tappoivat lapset ja vanhukset, ottivat kelvolliset orjiksi. Kyllä kai se niin on, että sota on aina ollut yhtä julmaa ja mieletöntä touhua, nykyään vaan on hippusen kehittyneemmt konstit harjoittaa mielettömyyttä.
  Ihmisen pitäisi olla valistunut eläjä, humaani kuikuilija, mutta kaukana siitä. Silloin, kun kyseessä on valta, uskonto, mammona, oma, tai kaltaistensa etu, häviää viimeinenkin sivistyksen pintakiilto. Oman aatteen eteen riehutaan laput silmillä, sääliä tuntematta, vihaa leiskuen. Ja mitä tekee muu maailma; voivottelee, kauhistelee, asettaa pakotteita, pitää kokouksia ja istuntoja, kauhistelee lisää, antaa julkilausumia ja tuomitsee. Ei taida asiat siten korjautua. En tällä tarkoita, että aseellisin keinoin olisi tapahtumiin puututtava; väkivaltahan on tunnetusti kyvyttömän viimeinen keino. Mutta kun valtioiden johtohenkilöissä pitäisi olla niin paljon viisautta, että asiohin tulisi joku tolkku.
  Einstein, muistaakseni, on todennut jotenkin tähän tyyliin: ei paha johdu pahoista ihmisistä, vaan muista, jotka katselevat sivussa tekemättä mitään. Eli surkuttelua tehokkaampia keinoja pitäisi löytää. Kuka niitä sitten esiin kaivaisi. Kuten todettua, suurvaltojen, muiden merkittävien maiden ja YK:n johdosta löytyy/pitäisi löytyä niin paljon älykkyyttä, että jotakin positiivista tapahtuisi. On nimittäin kutakuinkin varmaa, että ei näin isoja asioita Avokkaan pirtin pöydän ääressä ratkota.
   Ukrainat, Syyriat, ne konfliktit jäävät taakse, aikanaan, mutta Lähi-Idän tilanne näyttää ikuisuuskysymykseltä. Nyt meneillään oleva, melko kyseenalaisesta syystä alkunsa saanut, koston kierre on vain yksi loputtomassa ketjussa. Kenellä lie ylivoima, kun Israelissa on kuollut 30 sotilasta, ja palestiinalaisia on menehtynyt 600, suurin osa siviilejä. Ja tilasto synkkenee päivä päivältä. YK:n tehtävä, mikäli en aivan hakoteillä ole, on puuttua tämän kaltaisiin tapahtumiin. Kyllä siellä Israelin toimet, samoin Hamasin, tuomitaan, vedotaan kansainväliseen lakiin, sotarikoksiin, you name it. Kuinka monta luhistuvassa talossa kuolevaa palestiinalaista, tai raketin murjomaksi joutunutta israelilaista, jos niikseen tulee, tuollaiset vetoamiset lämmittävät. Luuleeko YK, että lapsi sylissään kuolevan äidin viimeinen ajatus on kiitollisuus YK:lle sen paheksunnasta.
  Tulipa näin unettomina aamuyön tunteina liipattua pienelle immeiselle vähän liian suuria asioita. Nyt hetkeksi Håkan Nesserin "Yksinäiset"-uutuuden pariin, sitten uimaan, kahvinkeittoon, sitä tietä Mikkelin torille santsaamaan kahvit.

maanantai 21. heinäkuuta 2014

KUVAKIRJA NEITVUORELTA




  Aamulla päätettiin, että tänään lähdetää kipuamaan Neitvuorelle. Sanoista tekoihin, jo ennen yhdeksää startattiin Yamaha, ja usmuutettiin hieman reilu yhdeksän kilsaa Hiidenlahden vieraslaituriin.
Täsätä lähdettiin dallaaman...
...opaskarttaa hieman tiissittyämme.
Ylös kuljimme vanhaa polkua, minkä askelmat olivat joissain kohdissa lahoja, piti hieman varoa. Tämä reitti ei ole enää virallinen, vaan uusi polku lähtee parkkipaikalta, sitä pitkin palasimme järven tasolle.
Rouvahan kipuaa ketterästi!
Alkoivat avautua näkymät näköalapaikka ykköseltä...

...ensin Pitkälahdelle, tuolla kauempana on Kolehmais-Eero-vainaan Hämytsaari. 
Sitten avautui Luonteri, suomalaista perinnemaisemaa, eikö?
Näköalatasanteella istuksi nuori pari. Moikkasin ja tokaisin "on niitä auringonottopaikkoja huonommallakin näköalalla olemassa".
"Joo", vastasi poika, "ja yöpymispaikkoja kans!" Olivatten olleet teltassa yön yli, varmaan aamusilmäys on avannut asitimet.

Hilppa rentoutui kipuamisen päälle...
...minä tietysti kuvia napsimaa.
Komijatahan...
...sieltä oli katsella...
...joten tähyilin horisonttihin.
Siinäpä sopiva töytäre...
...ei kun juurelle kustantamaan.
Matka jatkui näköalapaikka kakkoselle, itäseksikin mainitulle. Sieltä katseltiin Siikavedelle. Joku venheilijäkin näkyi selkää sörnäyttelevän.
 Eipä ne näkymät pöllömpiä olleet sinnekkään suunnalle...
...joopa...
...joo.
Rouvakin äityi kuvaamaan, kun sille värkin käteen työnsin.
 Vähän pilviäkin alkoi muodostua.
 
Nämä pari kuvaa vuoren korkeimmalta nyppylältä (110 m Saimaan pinnasta) otettuna.
Viimeiset näpäykset ja paluumatkalle...
...uutta polkua pitkin...
...ja poikin (oleva kelo)...
...mutkittelevaa reittiä. Alempana oli vehreämpääkin maisemaa.
Uuden reitin alkupäässä, lähellä parkkipaikkaa, oli makkaranpaistomesta järjestetty. Vuoren päälläkin oli, opaskaratan mukaan, tulihtapaikka ja laavu, siellä ei nyt käyty. Jos Näillä maisemilla liikutte, kannattaa käydä. Anttola citystä, eli Mikkelin Itäkeskuksesta on autolla matkaa n. 25 km. Minä tarjoan myös venekuljetuksen; 100 €/persoona, sisältää venematkan, opastuksen vuorelle, yhden b-luokan grillimakkaran (vanhentuneella päivämäärällä) ja litran Siikaveden vettä. Jos haluaa laajentaa kokemusta vesireitillä Hiidenlahti-Ukonvirta-Luonteri-Rupakko-Västäräkki-Anttola, tulee hintaan 60 € lisää. Kannattaa huomioida! Alla olevassa kuvassa näkyy Ukonvirran Siikaveden puoleinen sisäänajoreitti.