KATKERUUTTA ILMASSA

Olen katkera. Olen katkera monille asioille, mutta päällimmäisenä tunkee esiin katkeruus valtioneuvoston tulevaisuusselotekopäätöstä kohtaan. Olen myös katkera itselleni. En nimittäin  ollut hereillä, kun valtioneuvoston kanslia kysyi eri instansseilta kiinnostusta osallistua tulevaisuusselonteon laadintaan. No, 35 vastasi, minä en. Mutta mitäpä siitä; työ tilattiin ilman kilpailutusta Pekka Himaselta. Katkeruuteni tietysti johtuu siitä, että olisin saman työn tehnyt kevyesti 650 000 eurolla. Ja olen sellainen visionääri, jotta olisi siinä ollut herroilla ihmettelemistä tulevaisuutensa kanssa! Menipä hyvät rahat hukkaan, täytyy ensi kerralla olla tarkemmin mukana hetkessä. Siis minä, joka ei edes tiedä missä tallissa Valtteri Bottas ajaa, voisin kevyesti ennakoida elämää aioneita eteenpäin.
Vladimir pääsi Suomessa top teniin, kyllä maikkari asiaa hehkutteli. Mistä lie onkinut salaisen listan tietoja. Usko virkavaltaan kyllä vahvistui: listoille voi päätyä kuka tahansa ja tieto siitä voi valua kenelle tahansa. Tiijä vaikka luetteloista löytys Ban Ki-moon tai Ahtisaaren Mara, Ja onko siellä myös tavallisia tallaajia, kuten Per Saukko tai Roman Tikko, normaaleja persharmeja jostain hikikainalosta.
Siinäpä turhaa löpinää täällä haavaa. Toivotan kaikille hyvää viikonloppua, edellyttäen, että talletatte pankkitililleni sopivan summa euroja.

Kevät koittaa!

  

KANSANKYNTTILÄT

Opettaja sai kenkää. Mitä hän teki? Minulle se ei ole selvinnyt, enkä liiemmin ole yrittänyt selville saadakkaan. Mutta yleisemmällä tasolla: mitä opettaja tänä päivänä saa, mitä ei saa, tehdä? Selväähän on, että ruumiillinen koskemattomuus täytyy säilyttää. Mediassa on kerrottu, että lain mukaan oppilaan saa poistaa työntämällä. Työntää tietysti voi monella tavalla.
Pitäisikö vanhat ajat palauttaa. Siis karttakepillä sormille ja muutamaksi tunniksi Euroopan kartan taakse nurkkaan, niin että kengät vain näkyvät? Vaikeita kysymyksiä, kaiken kaikkiaan., mutta ilman liiallista voimankäyttöä on asiat saatava toimimaan; kurittaminen synnyttää katkeruutta, väkivalta synnyttää väkivaltaa, kierre on valmis. Mutta kun joku tai jotkut häiritsevät muita, pitää keino saattaa tilanne hallintaan olla olemassa. Ratkaiskoot viisaat asian, jottei koetun kaltaisiin tapahtumiin tarvitse palata. Itse asiassa en kadehdi opettajan ammattia, vaatii luultavasti pitkää vieteriä.
Summa summarum: Vallalla tuntuu olevan mielipide, mikä tuomitsee nuoret huonokäytöksisiksi hulttioiksi ja änkyröiksi. Heitä kohtaan olisi syytä käyttää kovia otteita, ja heidän tulisi ottaa oppia aikuisista. Mutta kun tarkemmin asiaa ajattelen, en taida muistaa yhtään teiniä, joka olisi aloittanut sodan.

Aurinko Hollassa laskee, eiköhän se huomenna taas nouse?

VESIVAHINGON VAARA

Männämaanantakina, kun kotoutumisesta oli kulunut pari tuntia, ja Hilppa oli laittamassa alakerrassa pyykkejä konheeseen, kuului sieltä jotakin mölinää. Menin kuulostelemaan, mikä on hätänä. "Hei, täältä valuu vettä, meidän katto vuotaa!", huuteli vaimo hädissään. No minä siihen: "Eihän nyt per...le välipohja mihkään vuoda, vuotaako putket!" ja syöksyin raput alas. Tilannehan selvisi parilla silmäyksellä, syy hieman myöhemmin. Ns. pukuhuoneen katossa ulkoseinänurkalla olevasta raitisilmaventtiilistä tippui vettä. Ensin ajattelin, että se johtuu kondensiosta. Mutta kun menin asiaa tutkimaan, venttiililautasta kallistelemaan, sieltä lorahikin tavaraa oikein kunnolla. Äkkiä ämpäri alle, sitten äplistelemään. Irrotin koko venttiilin kehikoineen päivineen. Johan selvisi: vesi tulee suoraan ulkoa!. Nimittäin ulkosäleikkö (siis ei Unelma Säleikkö) on sokkelissa ulkoseinällä. Nythän oli käynyt niin, jotta venttiilin vieressä on vesikouruista alas johdettu syöksytorvi. Kyseessä on pohjoisseinusta, ja tietysti myös lape. Lumi oli vasta alkanut pikkuhiljaa päivisin sulaa, niin että vettä alkoi valua syöksytorvesta. No, miksei tätä ollut aiempina keväinä tapahtunut. Selitys 1: Minä ja naapurimme Jukka olimme pöljyyksissämme kolanneet lumet pikku etupihaläntiltämme huut helevettiin, kuten muutamana aikaisempanakin keväänä (jouduttaaksemme lumen sulamista varjopuolelta). Nyt vain poikkeukselliset olosuhteet olivat johtaneet siihen, että sienustalle oli muodostunut jääkerros aivan tuuletussäleiköjen alareunan korkeudelle. Siispä sulavesi pääsi esteettä lirisemään sisätiloihin.
Minä tietysti heti kertomaan naapurille; heille ei vesi ollut vielä ehtinyt sisätiloihin asti. Eipä siinä muuta, kuin toimenpiteisiin: hakattiin jäätä rautakangella pois venttiilien edest. Se auttoi seuraavaan päivää, mutta sitten lisääntynyt virtaama syöksytorvesta ei enää ollut hallittavissa, vaikka laitoimme ämpärin torven alle; se nimittäin alkuillasta täyttyi alle puolessa tunnissa. Siispä seuraavana päivänä kävin ostamassa pari metriä viemäriputkea ja 45 asteen kulmaliitoksen. Saatiin vesi johdettua kauemmas. Mutta sitten tulikin vastaan selitys 2: Talon edessä kulkeva katu on rakennettu aivan liian korkealle (toinen vaihtoehto, talo tehty liian matalalle ei oikein stemmaa, koska katu on tehty valmiiksi myöhemmin). Eli kadulta on kaato taloon päin. Eli vaikka olimme hakanneet syöksytorvelta kadulle vesiä kuljettavavan (siis minkä pitäisi kuljettaa) kourun auki, ja asetimme jatkoputken tuomaan veden siihen, virtasikin tämä pahalainen takaisin talon seinustalle! Vasta kun käänsin putken johtamaan veden sivuun, pihalle, ollaan nyt saatu olla pari päivää melko rauhallisin mielin.
Tuleepa mieleeni kysymys: Entäpä, jos kevät olisi ollut viikon aikaisemmassa. Jospa vettä olisi alkanut vitrrata muutaman litran tuntivauhdilla sisätiloihin, juuri kun olimme poksauttaneet Kukko-tölkit Avokkaassa auki? Paha paikka, sano Korhonen hautaa. Olisihan naapuri tietysti ennen pitkää asian huomannut, ja hänellä on avain meille. Mutta helposti olis  saattanu taloyhtiölle koitua tonnien lasku kuivatuksesta ja korjauksesta.
Mutta tällä kertaa näin. Liitän vielä ymmärrettävän, selväsanaisen, harvinaisen kansantajuisen, itsestään selvyyksien kuninkaaseen verrattavan ja mitään lisäystä kaipaamattoman selvitykseni tueksi valokuvan tosi pösilöitä varten.

LOMALTAPALUU JA KEVÄTASIAA

Anttolasta on kotiuduttu, aikaerosta toivuttu, kävelysauvoihin totuteltu, Elisa Viihde asennettu, Hollolassa kaikki hyvin. Kun ei niin hirveesti ole uutta asiaa mieleen pakkautunut, ehkä saatuani luettua eilen aloittamani Esko Valtaojan "KAIKEN KÄSIKIRJA, Mitä jokaisen tulisi tietää"-teoksen, tälläytänkin tähän 2-3 v. sitten kirjoittamiani ajatuksia kevään tulosta. Ne kun tulevat päivä päivältä ajankohtaisemmiksi.

KOIRANKAKAT JA MUUTA ROSKAA

  Aina keväisin nousevat koirankakat isoilla kirjaimilla otsikoihin, ajankohtaisohjelmiin ja ihmisten small-talkkiin. Koirista tulee melkoisia rikollisia, yhteiskunnan vihollisia, pahimman laatuisia anarkisteja. Myönnettäköön, ettei koiranpaska päkiässä ole mitenkään mukavaa, varsinkin, jos sitä ei huomaa, ennen kuin kyläilytalon emäntä alkaa niiskutella nenäänsä ja katsella eteisen mattoaan. Asiahan on kuitenkin niin, että jonkun viikon päästä lumien sulamisesta ikäviä läjiä ei näy missään, vaikkei niitä olisi harjakoneella pois pestykkään. Mutta entäs kuinka on laita toisen eläinlajin, nimittäin ihmisen, jätösten kohdalla? Kun lumi alkaa vajeta, paljastuu uskomattomia asioita. Näkyy ehjiä ja rikkinäisiä pulloja, enemmän tai vähemmän litistyneitä tölkkejä, ilotulitteiden jäänteitä, kymmeniä mäyräkoiran (enkä nyt puhu (Helmistä) kuoria, satoja makeis- pusseja, suklaapatukan kääreitä, muovipulloja ja -kasseja, mehupurkkeja, ties mitä. Ja ihmisillä tuntuu olevan ulkoillessaan kova nälkä, niin paljon löytyy HK:n sinisen pakkauksia, maitotölkkejä ja tyhjiä jogurttipurkkeja. Savukkeista näyttävät Smart, L&M ja Pall Mall olevan listan yläpäässä. Näitä kaikkia, paljon muuta satunnaista lojuu kävelyteiden varsilla. Entäs, kun suunnataan katse autoreittien pientareille? Silmä ottaa, jo edellä lueteltujen jätösten lisäksi, ainakin hirvittävän määrän pahvisia tai styroxisia juomamukeja, noutoruoka-pakkauksia sekä muovisia tuulilasin pesunestepulloja ja kannuja. Saattaapa ei niin kovin tarkkaavainen havainnoitsijakin huomata auton ikkunasta nakatun, luultavasti kotoa tuodun roskapussin, mitä varisparvi mielikseen levittelee.

  Nämä kulutusyhteiskunnan ulostuksethan eivät häviä itsekseen, ainakaan kaikki, eivätkä ihan äkkiä. Ei, ne täytyy käydä pois poimimassa, ainoastaan ehjät pullot ja litistymättömät tölkit saattaa joku lempeäsieluinen lähimmäinen kerätä pois. Ja millä varoilla tämä kaikki kustannetaan? Koiraveroillako? No eipä tietysti, eihän koiraveroa edes ole enää, kuin n. kymmenessä kunnassa. Eikä koiraraukoilla liene osuutta asiaan, jos sitten omistajilla onkin. Mieltäni on muuten aina askarruttanut, mikä tekee tuotteen pakkauksesta niin raskaan ja hankalasti kuljetettavan, ettei sitä kykene takaisin kantamaan, vaikka on pakkauksen tuotteineen loistavasti jaksanut paikkaan A viedä!?

  Tämä kaikki ilmestyy kevätlumien alta, mutta haluan vielä tuoda julki, mitä merkillistä on vastaani tullut vuosien saatossa kävelyreittejä ja kuntopolkuja tallatessani. Olen nähnyt teiden varsilla tai metsissä, joskus hyvinkin kaukana lähimmästä autokelpoisesta väylästä, mm. jääkaappeja, sähköliesiä, mikroaaltouuneja, televisioita, näyttöpäätteitä, purettuja keittiökalusteita, rakennusjätettä, vanhoja huonekaluja, auton akkuja ja renkaita, risoja polkupyriä, hylättyjä ja osittain tai kokonaan revittyjä autoja, joitakin luetellakseni. Olipa kerra valurautainen kylpyammekin ainakin puolen kilometrin päässä autotiestä! Entä osaako joku kertoa, mitä tekemistä tv-antennilla tai sähkövatkaimella on keskellä metsää? Kuka ne kaikki oli sinne kiikuttanut? Eivät ainakaan koirat, siitä voin panna pääni pantiksi! Mutta mitä pyörii ihmispolon päässä, kun hän niska limassa roudaa pakastinta pitkälle pusikkoon? Jos se on jonkin asteinen protesti, niin pieleen on kyllä mennyt. Eikö olisi helpompaa viedä tavarat sinne, minne ne kuuluvatkin. Kodinkoneiden, ylipäätään sähkölaitteiden ja kaikenlaisten ongelmajätteiden, akut ja renkaat mukaan lukien, vieminen jäteasemille on ilmaista. Huonekalut, jos ovat välttävässäkään kunnossa, haetaan jopa kotoa. Rakennus- ja purkujäte täytyy tietysti viedä maksua vastaan kaatopaikalle, mutta jos joku on todistettavasti niin varaton, ettei pysty niitä muutamaa euroa maksamaan, tulkoon tällä puheella allekirjoittaneen pakeille, eiköhän asia järjesty.

  Kävin aamuna muutamana tankkaamassa läheisellä kylmäasemalla. Päiväni oli pilalla, kun näin bensapumpun viereen syydetyn roskaläjän. Oli ainakin muutama tyhjä tupakka-aski, karamelli-papereita, pysäköintilippuja ja käytettyjä paperinenäliinoja. Ja kahden metrin etäisyydeltä roskaamispaikasta löytyi kaksi roskista! Herää kysymys: onko tekijällä kaikki palikat balanssissa? Kotiin palattuani lähdin pää savuten sauvakävelylle. Jotta olotilani tulisi täydelliseksi, huomasin  tietenkin muun roinan ohella ojaan nakatun vanhan matkaradion. Joku saattaa ihmetellä, miksi     otan tällaiset ”pikku asiat” niin tosissani. Asia on tietenkin seuraavasti; jokaisen tulisi ensinnäkin ymmärtää, että pienistä puroista, etc. Sitä paitsi minusta näissä asioissa välinpitämättömyys on tyhmyyttä, ja ”tyhmyyden kanssa itse Jumalatkin ovat voimattomia”, kuten Isaac Asimov on viisaudessaan todennut. Voimaton ihminen tulee usein vihaiseksi.

  Asiaa en ole varmistanut, mutta muistan lukeeni, että Yhdysvalloissa joissain osavaltioissa on  voimassa laki, mikä tuomitsee autosta roskaamisesta kärähtäneen puhdistamaan tietyn matkan tien vartta. Totta tai tarua, sellainen laki Suomeenkin pitää saada, laajentaen tietysti koskemaan myös jalankulkijoita! Sitten kunnon valvonta päälle, varmasti olisi tilanne parin vuoden kuluttua toinen.

  Melko vähän ulkomailla liikkuneena, en osaa ottaa kantaa Suomen roskaamisasteeseen kontra muut maat. Sen, minkä olen Keski-Eurooppaa kiertänyt, on minulle kuitenkin jäänyt kuva siistimmästä ympäristössä. Varsinkin Hollanin läpi ajaessani kiinnitti huomiotani tien varsien puhtaus. Mutta se oli -70-luvun alussa se, nykytilannetta en tunne.

  Tässä sepitelmässä ei ole käsitelty lainkaan ”laillisen” jätehuollon aiheuttamia ongelmia, saatikka sitten isojen firmojen ja laitosten aiheuttamia katastrofeja. Ergo; eiköhän yritetä kestää  joka- keväinen parin viikon koirankakkapujottelu ja pyritä toimia niin, ettei ihmiskunta, tietysti eläin- ja kasvikunta myös,  joutuisi tulevaisuudessa kärsimään, sillä ajattelemattomuuden, välinpitämättö-myyden tai tahallisuuden seuraukset voivat kestää tovista kymmeniin tuhansiin vuosiin.

Näitä aikoja odotellen

LAUANTAI

Meillä käytössä olevan eurooppalaisen stadardin mukaan lauantai on viikon kuudes päivä, kun se roomalaissa ja juutalaissa kaleterissa on viimeinen, seitsemäs, ja saanut nimensä Saturnuksen mukaan.
Suomen "lauantai" ja Ruotsin "lördag" juontuvat muinaisgermaanisesta sanasta laugr, mikä tarkoittaa kylpyä. Sama merkitys on aivan lähinaapuriemme maorien lauantaita merkitsevällä rahoroi-sanalla. Siinäpä triviaa wikidediasta.  
Repaleisen koulutaipaleeni ajan kävin lauantaisin koulua (jos satuin viitsimään, siis loppuaikoina). 5-päiväiseen työviikkoon meillä siirryttiin 60-70-lukujen taitteessa, kouluissa 1971 syksyllä.
Mehän oltiin silloin Räihämöisen kera Weiblingenissa, Stuttgartin lähistöllä Gartengestaltung Jagob Simons-nimisessä puutarha- ja pihafirmassa duunissa. Sielläpä ei vapaista lauantaista oltu haaveiltukkaan. Viitenä päivänä tehtiin 10-12 tuntista päivää, lauantaina vähän lyhempää. Ylityömaksut oli silkkaa jumalanpilkkaa. No, tammi-helmikuun vaiheilla oli viikko-pari lunta maassa, se oli, jollen väärin muista, palkallista vapaata.
Taisi olla juuri sillä "vapaajaksolla", kun käytiin Neckar-stadionilla katsomassa VfBStuttgartin ja FC Bayer Munchenin matsia. Maalaispojat oli ihmeissään; Muller, Beckenbauer ja kumppani livenä, katsomossa kymmeniä tuhansia faneja, olutta, jägermeiteria ja konjakkia sai ostaa "jäätelöpojilta". En muista enää lopputulosta (taisi olla 1-2), olin niin pyötrryksissä, enkä suinkaan lämmikkeiden tarjonnasta! Se siitä reissusta, tällä erää. Joskus tarinoin siitä vähän laajemmin.
Lauantaihin kuuluu täällä koto-Suomessa tietysti sauna, viina ja putka. Siihen liitetään makkara, huuma, lotto ja -illan valssi. Se on jätkällä, niikuin herrallakin. Moni nukahtaa kyseisenä yönä kätensä päälle, ja saa lauantai-illan halvauksen. Ennen vanhaan lauantai-iltaa vietettiin Mikkelissä Kahverissa, Stopparissa, Pillingissä, Sutikan Vintillä, Karvahatussa, jotkut Vaakunassa, hienommat Nuijamiehessä. Terveiset Rohusen Markulle, hän kun 15-vuotiaana, täyspartaansa sivellen totesi Sutikan Vintillä kossuvissy kädessään "harmi, ku en pääse sisään, ennen ku kolmen vuoden kuluttua".
Vieläpä anekdootti tuolta ajalta, siis Mikkelistä. Karjalaisen Tane, nuori mies, ken joka lauantai tempaisi mittansa viinaa, lähti "avajuuteen, joutui putkaan. Hänpä valmistautui tapahtumat tiedostaen iltaan piilottamalla norttiaskin ja tulitikut sukanvarteen. Olihan mukavaa tempasta savut, kun aamuyöllä pahnoilta havahtui!

Tässä "studiossa" miä yleensä näitä loruja rustailen.

JOITAIN KYSYMYKSIÄ

Nakkelenpa muutamia kysymyksiä ilmoille:
-koetko elämäsi olevan kelvollista, siedettävää vai syvältä
-oletko fasisti, rasisti vai basisti?
-oletko positiivisen eugeniikan, negatiivisen eugeniikan vai sosiaalidarwinismin kannattaja?
-oletko valtapersoona, vallaton vaeltelija vai valtava ongelma?
-oletko vaaraksi itsellesi, toisille, muutamille, kaikille?
-onko onni paljon rahaa, pahaa, mahaa vai korvissa vahaa?
-tuletko toimeen itsesi kanssa, kaikkien kanssa vai oletko toimeton?
-onko elämän pituus ajallinen määre, matkallinen määre vai aikaansaadun summa?
-kun pohdit elettyä elämääsi, mitä jättäisit tekemättä, mitä tekisit toisin, mitä tekisit lisäksi, mitä et suin surminkaan jättäisi tekemättä?
-opetuksesi nuorille, vanhoille, iättömille, ajattomille?
-kaipaatko rehellisiä työpaikkailmoituksia malliin "haetaan seniori-ikäistä, laiskahkoa, yhteistyökyvytöntä ja kovapalkkaista peukalonpyörittäjää" todellisten ja utopististen "haetaan koulutettua ja kokenutta, nuorta ja innovatiivista joukkuepelaaja, palkka vaatimaton" sijaan?
-oletko läpeensä kyllästynyt lukemaan, vastaamaan tai/ja ottamaan kantaa kaiken karvaisiin kysymyksiin, gallupeihin ja yksilöllisyytesi kopelointin?
Miksi minä tällaisia älyttömyyksiä kirjoittelen? En tiedä, ymmärrä tai tiedosta. Johtunee ehkä siitä, että kävin puhelimessa armottoman puolituntisen, puolin ja toisin heiteltyjä agumetteja ja kysymyksiä sisältäneen verbaalisen kädenväännön Elisa-viihteen tilaamisesta, sen jälkeen teki mieleni jotakin kirjoittaa, kärsikää nahoissanne. Muuten, taistelu tuli hävityksi; kustannusten kasvun ollessa n. 10 egeä kuussa, saan palveluun kuuluvan digiboxin (nykyisen tallentavan roudaan Avokkaaseen, sinnehän hankkiudumme tulevan viikon perjantaiaamuna, ja olemme yli pääsiäisen), nykyiseen tuplalaajakaistan 10:n megan nopeus muuttuu 20:neen megaan ja nettitikun osuus tulee olemaan alle 5 € kuussa, tallennustilaa löytyy, tietyt ohjelmat voi laittaa jatkuvaan tallennukseen, tallennuksen voi ajoittaa puhelimella tai tietokoneella, etc, tulipa mainittua, vaikka enhän minä mikään Elisan myyntitykki olekkaan. (Olen kai joskus maininnutkin kyvystäni muodostaa pitkiä ja selkeitä lauseita; niissähän juoni tuppaa unohtumaan kauan ennen pistettä).
Siis: Älkää välittäkö kysymyksistäni, tilatkaa ElisaViihde! Jos kuitenkin niihin vastaatte, onko 10 pistettä hyvä, keskinkertainen, huono vai arvostelun alapuolinen tulos? Pistelaskun periaatteen saa kukin itse laatia itselleen mieleiseksi. Jos näillä säännöillä ei ole tyytyväinen kyselyyn, kannatta kysyä itseltään, onko kyseenalaista ottaa osaa kyseisen kyselyn kaltaisia kysymyksenasetteluja sisältäviin kyselyihin, varsinkin, jos kysymykset ovat kyseenalaisia?

Kevennys

LISTAUSTA

Olen ilmeisesti tullut elämässäni listausaikaan. Päätin näet aamulenkillä Cohenin Leksaa kuunnellessani koota jonkinasteisen listan suomalaisista henkilöistä, joita kuuunioitan, tai jotka ovat muuten vain mieltäni järkyttäneet. Lista ei ole arvo-, kronologisessa-, kategoorisessa-, yms. järjestyksessä. Lähinnä siinä formussa, kuin he mieleeni tulivat. Aloitetaan nyt kuitenkin vanhimmasta päästä.
Elias Lönnrot (Kalevalan kasaus), Aleksis Kivi, Juhani Aho, Minna Canth, F.E. Sillanpää (suuria kirjallisuusnimiä menneiltä ajoilta. Anekdootti "Taatasta" kertoo hänen jossakin kapakassa kilistäneen lasia lusikalla ja hiljaisuuden saatuaan kysyneen: "Anteeksi, mutta onkohan paikalla ketään muuta Nobel-palkinnon saajaa?" Jatketaan kirjailijalinjalla. Mika Waltari, Väinö Linna, Paavo Rintala, Kari Hotakainen, Risto Isomäki.
Lista jatkuu epämääräisessä järjestyksessä. Olavi Virta, Esko Nikkari, Sulevi Peltola, Veikko Sinisalo. Hiski Salomaa, Vesku Loiri, Tuomari Nurmio, Isokynä Lindholm, Hector, Maarit Hurmerinta, Liisa Tavi. Martti Talvela, Heimo Haitto, Repe Helismaa, Esko Valtaoja.
Urheilijoista aioin muistaa erikoismaininnalla mäkikotka Pauli Vainiota, mäkihypyn akateemista? maailmanmestaria, Mikkelin Lyseon muinaista rehtoria. Hän nimittäin v. 1963 tai 1964 talutti Kalervon Lassin korvasta kansliaan leikatakseen hänen ei kovinkaan pitkän Beatles-tukkansa. Lassi pääsi kuitenkin karkuun, ja muistaakseni hänen vanhempansa, kunnia heille, tekivät päätöksen; siinä opinahjossa poika ei enää jatka. Vajaa 10 vuotta myöhemmin näin kyseisen rehtorin Salpausselän kisoissa mäkikatsomossa. Hänellä oli paljon paljon pitempi tukka kuin Lassilla aiemmin, kaiken lisäksi mini-vogue! Kyllä syletti!
Täytyy toinenkin urheilija mainita, tai ei nimeltä, sillä ei niinkään vähässä määrin orastavan dementian vuoksi olen sen unohtanut. Isä-Erkki vainaja, penkkiurheilija henkeen ja vereen, tämän tarinan kuitenkin joskus minulle kertoi. Hän oli 50-, tai 60-luvulla katsomassa Suomi-Ruotsi yleisurheilumaaottelua. Kyseinen keskimatkojen juoksija (hänellä oli ruotsalaisperäinen nimi, sen muistan) verrytellessään ennnen kilpailuaan takasuoralla poltteli, tapansa mukaan! pikkusikaria. Joku valopää oli katsomosta huutanut: "Hei, mitäs merkkiä poltat?" Kys. urheilja oli luonut utelijaan pitkän katseen ja heittänyt vastakysymyksen: "Mitäs matkaa juokset?"  Jos, ja kun, joku tämän virtuoosin nimen tietää, ilmoittakoon minulle pikimmiten. Huom! Juuri nyt syttyi lamppu, etunimi oli Dennis! Ja nyt, n. tunti on kulutut, kun päivitän sukunimen: Johansson. Niin se alitajunta duunaa, joskus kai tuunaakin.
Kun näköjään jo eksyin aiheesta, jätän listauksen tähän, vaikka sinne olisi varmasti vielä vaikka kuinka paljon tunkua. Eikä kenenkään tarvitse pelätä, että lähipäivinä rustaisin seuraavan listan merkittävistä ruotsalaisista, sillä se olisi turhan lyhyt.
Hyväksi lopuksi, konklaavi kokoontuu, eikä Paavo Väyrynen sittenkään ole ehdokkaana! Ja muistakaa, että paisi mielialakysymys, on myös kiinni asenteesta, onko mielesi koleerinen vai naurusi homeerinen.

Suosittelen