AIKATAULUN ARVOITUS ⩗

  Aikataulu on täsmentynyt. Soitin eilen puhelun Hollolaan. Sain tiedon, että meidän asunnossamme on putkihommat tehty; sekä kylmä- että lämminvesi toimivat kaikilla vesipisteillä. Alaslaskukattojen osalta tilanne on sellainen, että timpuri on luvannut niitten olevan meidän kämpässämme valmiit tiistaina 5. marraskuuta. Nämä tiedot tekivät päätöksen helpoksi. Me muutamme Hollolaan keskiviikkona 6. marraskuuta. 7. päivä on rokotuspäivä, silloin Hollolassa pitää olla. Sen jälkeen ei uusien tietojen perusteella tarvitse enää saaressa käydä. Laitetaan asiat talvikuntoon ensiviikon alussa. Keskiviikkona aamulla vesi pois päältä, putket tyhjiksi, vene talviteloilleen, maaliskuussa nähdään!

  Samalla kun muuttopäivä varmistui, voitiin tehdä myös lippuvaraus. Meillä oli jouluna saamastamme  lahjakortissa vähän rahaa jäljellä, käyttöaikaa enää vajaat kaksi kuukautta, joten hankimme liput Antti Aution keikalle Lahden Sibeliustalon Finlandia-klubilla 9. marraskuuta. Siihen on hyvä lopettaa metsäläisen elämä, siirtyä talvikauden käytäntöön. 

  Metsäläiselämään otettiin jo etäisyyttä Pariisin matkalla. Ihan kunnolla revittiin meidät irti Luonterin maisemista. Ensi lauantaina edetään taas pienin askelin matkalla urbaanimpaan elämään; mennään Keravalle katsomaan Iiriksen luistelukisoja, viikko siitä Antti Aution keikalle. Eiköhän näillä toimenpiteillä aleta sulautua normaaliin talvikauteen. 

  Lumisateita, yöpakkasia, tuulta. Syksyistä on jo keli. Kyllä täältä pois joutaa. Huomenna vielä mennään Mikkeliin. Syötävää muutamaksi päiväksi täytyy varata, Motonetistä ostaa moottoriin öljynsuodatin sekä vaihteistoöljyä. "Moottoriöljyä on vielä varastossa", kertoi huoltomies Haneli. 

  Hyvällä mallilla valmistelut ylipäätään ovat. Sen verran olen joutunut tavoitteistani tinkimään, että polttopuiden teko jää vaiheeseen. On ollut tautia, on ollut vaivaa. Eli ensi vuonna, uusin voimin?, taas klapihommiin. Kyllä uusi kesät kaiken muuttaa voi. 

  4. toukokuuta saareen muutettiin, 6. marraskuuta saari jätetään. Puoli vuotta tulee kevyesti täyteen. Tänä aikana on veden pinta käynyt tosi korkealla. Nyt se on laskenut huipustaan ainakin yli 80 senttiä. Ja lasku tuntuu jatkuvan. Vielä vettä riittää väylillä ajella. Keväällä alkaa taas pinta kohota. Saisi nousta lähelle tämän kesän lukemia. Alhaisemiolla luvuillakin pärjätään. 

  Loppuun otos toukokuun 4. päivältä. Tuosta hetkestä tähän päivään on tapahtunut; ovat puut lehtensä kasvattaneet, ne pois varistaneet, on Lehkosen pariskunta muistoja taas yhdestä kesästä kerännyt, niitä karistamatta säilyttää. Ainakin vielä, toivottavasti kauan. 

PUUKIIPIJÄ JA JACKIE LEVEN

  Hiljaista on. Niin hiljaista, että kaivoin airpodit esiin. Muutamana aamuna luontoäänet on korvannut musiikki. Tänään oli vuorossa kolmen tunnin jakso Jackie Leven'iä. Solltuu mainiosti mm. rännien putsaukseen. 

  Ei todellakaan kuulu lintujen ääntä. Hanhiparvet, mitkä vielä viikko pari sitten ääntelivät yli lentäessään, ovat menneet. Eikä lintuja juuri näy. Viimeisen viikon aikana olen bongannut yhden korpin, pari pihlajanmarjoja napsivan talitinttiä ja yhden puukiipijän. Ei edes vakio vierasta, käpytikkaa, ole näkynyt.

 

 Musiikki sopii mainiosti myös kalastukseen. Laskin perjantaina verkot, nostin eilen, napit korvissa, Se osoittautui oikeaksi valinnaksi. Kun verkkoja nostin, tuli puhelu. Yhdistin sen nappeihin. Samalla kun juttelin, saatoin myös kertoa, että siika tulee...., siika ja ahven näkyvissä...., pari siikaa näyttää vielä välkkyvän. Jos ei muuta, niin siten saa vastapelurin kateelliseksi. Paitsi kyseisessä tapauksessa. 

  Hiljaiseloon tulee hieman vaihtelua. Anna viestitti, että ensi lauantaina on Iiriksellä kauden ensimmäiset kisat. Keravalla ne ovat. Aika isotkin, sillä Iiriksen sarjassa on liki 30 osallistujaa. Ja mikä parasta, meillä on lupa mennä katsomaan. 

  Viime kaudella Iiris oli jostain syystä tiukkana; kukaan muu kuin oma perhe ei saanut hänen luisteluaan mennä katsomaan. Tai toki katsojia oli paljonkin, mutta ei perheen ulkopuolinen Iiriksen lähipiiriin kuuluva sai nuolla näppejään. Nyt on linja hieman höllentynyt. Ainakin yhdessä kisassa saadaan olla läsnä. Mukavaa. Vaikka tytön puolesta jännittää paljon. Enemmän kuin Leijonien ollessa toisena osapuolena  mm-loppuottelussa. Tuosta aasinsiltana: eniten on kokemukseni mukaan Leijonien matseja jännittänyt  Emma, Annan serkku. Hän oli meillä mm-kisojen aikaan 1990-luvun puolivälin paikkeilla, eli silloin, kun Leijonille alkoi tulla menestystä. Kun muut tsiikasivat matsia olohuoneen sohvalta tai nojatuolilta, lymysi Emma keittiössä. Välillä hän työnsi naamaansa  nurkan takaa, vetäytyi heti takaisin mutisten "en voi kattoa, en voi kattoa!" Vieläköhän Emmaa vaivaa sama oireyhtymä? Pitääpä joskus kysäistä.

  No, ei meitä ihan noin paljon Iiriksen suoritus jännitä. Eikä olisi kovin järkevääkään usmuuttaa Anttolasta Keravalle piileksimään hallin kahviossa tai vessassa. 

  Kun lauantaina kisoihin mennään, niin käydään kotona katsomassa kuinka remppa on edistynyt. Saattaa olla, että muuttoaikataulu tulee aikaistumaan. Sen näkee sitten. Kyllähän täältä kohta joutaisi kotiin laittamaan huushollia järjestykseen. Mutta kaikki aikanaan. Nyt ollaan tilanteessa, missä ei edetä meidän ehdoillamme. 

  Syysillan kuvaa klo. 18:40 ennen normaaliaikaan siirtymistä. Aika mustavalkoinen on hämäryys. 

KUINKA?

  Kahden viikon antibioottikuuri👌. Napsin sen loppuun, koska niin ohjeistettiin, vaikka varmaan viikkokin olisi toiminut. Nyt voin palata käyttämään maitoa kahvin kanssa. "Maidossa on kalsiumia, ja se hidastaa kyseisen antibiootin vaikutusta", minulle kerrottiin. "Eikö edes kahviin maitoa saa lisätä?", kysäisin. Vastauksena oli pään pyöritys vienon hymyn kera. En tiedä, oliko se vakava ele, vai silkkaa vinoilua, mutta päätin pidättäytyä maitokahvista. Ei omatunto puhdas siltä osin. 

  Vettä alkoi ripsimään. Aamupäivän taitaa tihuuttaa, sitten on monta poutapäivää lupeissa. Edes yöpakkasia ei näy kymmenen päivän ennusteessa. 

  Pihapiirin puut alkavat olla melko kaljuja. Eilen  pari kolme tuntia lehtiä puhaltelin, osan kevytpressun päällä lehtikompostiin vetelin, osan nurmikoilta ruohonleikkurilla ajelin muhjuksi. Kerran pitää vielä leikkurilla usmuuttaa, sillä varmasti tuuli tuo lehtiä lisää. 

  Pari viikkoa näillä näkymin saaressa ollaan. Sitten käydään Hollolassa katsomassa tilanne. Luultavasti meidän asuntomme on silloin jo muuttokunnossa. Jos on, niin tullaan takaisin saareen, laitetaan paikat talvikuntoon, vene teloilleen, muutetaan sivistyksen pariin. Ilman ollaan hyvin tultu toimeen nk. urbaania sivistystä. Ja urbaani sivistys ilman meitä. Yhteiselo varmasti alkaa luonnistua. Vanhaan malliin. 

  Ensimmäisiä tehtäviä Hollolassa on tietysti siivous ja tavaroiden paikalleen laitto. Aika lailla lähtee vaatehuoneessa olleita vaatteita kierrätykseen tai poltettavaksi. 

  Vaatehuoneessa täytyy tehdä ennen käyttöönottoa fiksaus. Seinät ja maalataan, yhdelle seinälle vaatetanko ja muutama hylly rakennetaan. 

  Kirjastossa pitää  hetimmiten käydä. Lastu-kirjasto päivitti kesällä sivustojaan. Kun jossain vaiheessa yritin mennä tunnuksillani sivustolle, niin se ilmoitti, että kirjastokortin numero ja salasana eivät täsmää. Kyllä ne täsmäsivät. Myöskään Hilppa ei päässyt kirjautumaan Lastun sivuille. Ryhdyin asiaa tukimaan. Selvisi, että päivityksen yhteydessä vain yksi rekisteröity kirjastokortti per asiakas säilytettiin. Minulla oli Hollolan ja Lahden pääkirjaston kortin tallennettuna Lastuun. Lahden toki aivan turhaan, sillä Hollolan kortti käy jokaiseen 23:een kirjastoon. Lisäksi myös Hilpan pääkirjastokortti oli rekisteröity. Joskus kauan sitten se oli sinne laitettu ja jäänyt poistamatta. Huomasin, että se, siis Hilpan, oli ainoa kortti, joka toimi. Toimi minun koneellani. Mutta ei siis Hilpan puhelimella. 

  Lastun sivustolla kerrottiin, että jos jotain häikkää esiintyy, niin täytyy käydä kirjastossa kortin kanssa selvittämässä asia. Siispä sinne marssimme, kirjastoon, Hollolassa, sivistyksen kehdossa. 

  Eräs asia juolahti aamulla uutisia katsellessa mieleeni. Joka päivä muutaman uutislähetyksen katsovana henkilönä mietin, kuinka tämän päivän lapsiin ja nuoriin vaikuttavat nykypäivän uutiset. Suurin osa heistä varmasti ainakin jonkin verran uutisia näkee. Jokaisessa lähetyksessä on jo kohta kolme vuotta näkynyt elävää kuvaa taivaalla kiitävistä ohjuksista ja droneista, taivalle kranaatteja sylkevistä tykeistä, pommien tuhoamista rakennuksista, raunioista pelastettavista ruhjoutuneista ihmisistä, turvaan kiikutettavista veristä lapsista, lapsiaan itkien surevista äideistä, läheisiään menettäneitä epätoivoisena kaipaavista resuisista naisista ja miehistä, ruokaa ja vettä jonottavista ihmismassoista. Alkavatko lapset ja nuoret hiljalleen pitää tällaista normaalina? Ja jos, niin mikä vaikutus sillä heidän käyttäytymiseensä aikuisena on? Jos olisin sormi pystyssä ihmisille ohjeita jakeleva henkilö, niin sanoisin, että vanhempien ja koulun tehtävä on keskustella lasten ja nuorten kanssa meneillään olevista kauheuksista. Koska en ole, en sormea heristä, en ohjeita jakele. Viisaammat  ja herkkäsormisemmat saavat sen tehdä. 

  Loppuun pari syysaamun kuvaa. Aamuhämärää ennen sadetta paikassa Saarelan tila, Avokkaansaari, Anttola, Mikkeli, Etelä-Savo, Suomi, Eurooppa, maapallo, aurinkokunta, linnunrata, maailmankaikkeus. 

VALOA VARTOESSA

  Aamulla kun itään katsoo, länteen silmät kääntää, päivännousun, kuun laskun silmä kohtaa. 

    Kunhan päivää kunnolla koittaa, alkaa moottorisaha laulaa. Ennen yhdeksää ei viitsi muutenkaan aloittaa päryytystä; naapureilla on nuorisoa kylässä, ja nuoriso on yleisesti ottaen hanakkaa nukkumaan tilaisuuden tullen aamusta ikäihmisiä kauemmin. 

  Pitää kokeilla, kuinka jaksaa puita karsia, pätkiä, kärrätä, pilkkoa. Tuntuu, että kärsitty tauti, parin viikon tekemättömyys, ovat vieneet kunnon alas. Minkä vähän olen puuhannut, niin heti puskee hien pintaa. Eiköhän kunto tekemällä kohene? Aika varovasti ajattelin kuitenkin aloittaa. Jos vaikka pari tuntia tänään. 

  Lämpimäksi muuttuivat kelit. Reilu kymmenen astetta päivisin, yli viisi öisin. Sehän passaa. Lämmittämiseen ei hurjasti tarvetta ole. Välillä uuneissa kun tulta pitää, niin pärjää. 

  Tänään olen jo iloisen yllätyksen kokenut. Kerron taustoineen lyhyesti. Olin keväällä ostanut moottorin peräöljyproppuihin tiivisteet. Kolmeen koneeseen, sillä Hanelin kaksi ja meidän yksi prutku on syksyidin laitettava talvikuntoon odottelemaan valmiina kevään ensistarttia. No, kun pari viikkoa sitten aloin etsiä kyseisiä tiivisteitä, niin eihän noita mistään löytynyt. Etsin kaikki mahdolliset paikat. Etsin venevajasta (todennäköisin paikka), etsin veneestä, etsin talolta, etsin autosta, etsin saunakammarista, etsin Hollolassa käydessämme kotoa. Kaikki laatikot pengoin, veneen säilytystilat nuuskin, auton ovitaskut ja lokerot syynäsin. Ei missään!

  Nostin jo kädet pystyyn. Ajattelin, että jospa ne jäivät vanhaan autoon, kun siitä kesällä rojut uuteen siirsin. Niinpä kirjoitin jo kauppalistaan, että tiivisteet täytyy seuraavalla ostosmatkalla hankkia. Mutta uusi päivä kaiken muuttaa voi! Kun aamuhämärissä tankkailin moottorisahan valmiiksi, tuli mieleeni vielä kerran syynätä kaikkein todennäköisimmät paikat. Aloitin venevajassa hyvän loisteputkivalon alla olevasta työpöydästä. Pöydällä on puinen laatikko, missä säilytän erilaisia juttuja. Sen oli kolunnut muutamaan kertaan, mutta nyt nostin pienen laatikon laitaa vasten olevan pahvilootan ylös. Hip hei huraa! Sen pahvilootan ja reunan välissä, silmän näkymättömissä, oli minigrip-pussi sisällään kaivatut tiivisteet! Jopa mieli keveni, ilo ilmaantui. Kyllähän hävittää saa tarve-esineitä, mutta ne pitää myös löytää!

  Kohta kello yhdeksää lähestyy. Siirryn pian sonnustautumaan viiltohousuihin, turvasaappaisiin, kuulosuojaimiin ja työniloon. 

   Loppuun, Pariisia muistellen, laitan muutaman kuvan. Ne on napattu Musée de l'Illusionissa. Siellä käytiin lauantaina, lähtöpäivänä. 

  Liisa kasvoi äkisti Iiriksen pituiseksi.

Iiriksen salskea käsiseisonta.

Tytöt pikaliimaa kengänpohjissa.

JOS EI VALOA IKKUNASSA, NIIN VETTÄ PÖNTÖSSÄ KUITENKIN

  Käytiin tänään Hollolassa. Pimeän selkään aamulla laiturista irrottiin. Ei onneksi sumua sentään ollut. 

  Matkan tarkoituksia oli kaksi. Tai kolme. Oikeastaan neljäs, sekä viides myös. 

  

  Ykkönen oli saada kitkarenkaat alle. 9:20:ksi oli aika Vianorilta varattu. Ajoissa puulaakissa oltiin. Nyt ei huolta, vaikka lumen välillä ropsauttaa. Jonakin syksynä on käynyt siten, että talvirenkaat ovat olleet Lahdessa, me Anttolassa. Ja liikkeelle on pitänyt lähteä. Viisastuttu ollaan niistä ajoista. 

  Toinen syy oli viedä kotiin hieman säilykkeitä, samoin saareen kulkeutuneita vaatteita, tuoda toppatakkia tänne, sekä, eikä vähäisimpänä, kartoittaa putkirempan tilannetta. 

  Hyvin ovat työt edistyneet. Nyt meillä tuli jo kylmää vettä jokaiseen vesipisteeseen. Siis pöntötkin toimivat! Myös alaslaskukattojen rakentaminen on alkanut. 

  Jututin putkimiestä ja timpuria. Vaikuttaa siltä, että kun seuraavan kerran 7. marraskuuta Hollolassa käydään (kausi-influenssa- ja koronarokotus), niin kämppä on asumiskunnossa. Eli jos näin on, lähdetään vielä sen jälkeen laittamaan Saarela talvikuntoon, muutetaan kotiin kymmenennen päivän tienoilla. 

  Kolmas ja neljäs ja viides tarkoitus tuli toteuttaa Mikkelissä, joten yhdentoista kantissa lähdettiin paluumatkalle. Matkalla nautittiin lounas Vierumäellä Matkakeitaassa. 

  Mikkelissä käytiin ensin Jalovesi Oy:n toimipisteestä ostamassa talousveden suodattimia. Kun alkuun oltiin päästy, niin poikettiin läheisessä Puuilossa pieniä hankintoja tekemässä. Ohi kirjanpidon, mutta menköön. 

  Neljäs syy oli kirjasto. Palautusta, uuden lainaamista Mikkelin kirjastosta. Siihen käyntiin niveltyi saumattomasti Marskin Arinaleivän osto Stellan S-Marketista.

  Viides, elämän kannalta tärkein, unohtamatta talvirenkaiden vaihtoa, oli tietysti viikon eväiden hankinta Lidlistä. 

  Pariisista halvalla hankittu tauti ei meinaa kokonaan irrottaa näppejään. Kummallekin tuli jossain vaiheessa Mikkelin kierrosta hiki ja heikottava olo. Nyt, kun ollaan päästy Saarelan pirtin lämpimään, tuntuu olotila ihan kelvolliselta, Sen verran kuittenkin jarruttelin, että en lähtenyt verkkoja laskemaan. Soitin naapurin Hannulle, kerroin tilanteen. Hannu sanoi sen olevan viisas teko. Hän lisäsi myös, että he saavat verkot kyllä omin voinkin järveen, kun vieraita oli päivällä saareen tullut. Hyvä niin. Kyllä tässä vielä verkkojen kanssa ehtii pulaamaan, kun ollaan täällä kuitenkin ainakin kolme viikkoa vielä. 

  Edellinen verkonlasku peruuntui sekin. Siksi, että Haneli ilmoitti nuottamiesten olevan töissään, joten käytiin tiistaina hakemassa syömäkalat suoraan nuotan perästä. Helppoa kalastusta. 

  Luulen, että otan vielä muutaman päivän löysästi. Sitten on jo aika ryhtyä puuntekoon. Kolme kunnon tukkirunkoa odottaa pötköllään. Syksyn urakka. Jos, ja kun, se on tehty, niin voikin muuttaa Hollolaan. Johan se joulukin alkaa silloin olla lähestyä. 

  Loppuun ruskoja. Eilinen aamurusko ensin.

Sitten äskeinen iltarusko.

Viimeöinen yörusko päättäköön tarinan. 

ÄLYÄ

  Naton ydinaseharjoitus alkoi. Suomi osallistuu ensimmäistä kertaa. Minä uuden, vielä melko tuntemattoman ystäväni Tekoälyn, eli Tekiksen", kanssa chattailin hieman asian selventämiseksi. Ja vähän muustakin.  

  PEPPE: Naton vuotuinen ydinaseharjoitus?  

  TEKIS: Naton vuotuinen ydinaseharjoitus, nimeltään Steadfast Noon, on alkanut. Tänä vuonna harjoitukseen osallistuu 13 jäsenmaata ja yli 60 lentokonetta. Harjoitus kestää kaksi viikkoa ja se järjestetään pääosin Pohjanmeren alueella sekä Tanskan ja Britannian ilmatilassa. Suomi osallistuu tähän harjoitukseen ensimmäistä kertaa. Suomen rooli harjoituksessa liittyy todennäköisesti tavanomaisiin ilmavoimien tukitoimiin, sillä Suomen Hornet-hävittäjiä ei ole sertifioitu kuljettamaan ydinpommeja.

  PEPPE: Miksi Suomi osallistuu Naton ydinaseharjoitukseen?

  TEKIS: Suomen osallistuminen Naton ydinaseharjoitukseen, kuten Steadfast Noon, liittyy useisiin tekijöihin.  

  Turvallisuus ja puolustus: Osallistuminen vahvistaa Suomen puolustuskykyä ja valmiutta toimia yhdessä Naton jäsenmaiden kanssa erilaisissa kriisitilanteissa. 

  Kansainvälinen yhteistyö: Harjoitukset tarjoavat mahdollisuuden syventää yhteistyötä ja yhteensopivuutta Naton kanssa, mikä on tärkeää Suomen turvallisuuspolitiikan kannalta. 

  Koulutus ja kokemus: Harjoitukset tarjoavat arvokasta koulutusta ja kokemusta Suomen ilmavoimille ja muille puolustusvoimien yksiköille. 

  Poliittinen signaali: Osallistuminen lähettää viestin Suomen sitoutumisesta Naton yhteiseen puolustukseen ja turvallisuuteen.

 PEPPE: Miksi Suomen ei pidä osallistua Naton ydinsaseharjoitukseen?

  TEKIS: On olemassa useita näkökulmia, miksi jotkut saattavat vastustaa Suomen osallistumista Naton ydinaseharjoitukseen.  

  Ydinaseiden vastustus: Monet suomalaiset ja kansainväliset rauhanjärjestöt vastustavat ydinaseita ja niiden käyttöä. Osallistuminen ydinaseharjoitukseen voi nähdäkseni olla ristiriidassa näiden arvojen kanssa. 

  Poliittinen neutraalius: Suomi on perinteisesti pyrkinyt säilyttämään puolueettomuuden ja tasapainon suurvaltojen välillä. Osallistuminen ydinaseharjoitukseen voi heikentää tätä neutraaliutta ja lisätä jännitteitä. 

  Turvallisuusuhat: Osallistuminen ydinaseharjoitukseen voi tehdä Suomesta potentiaalisen kohteen kansainvälisissä konflikteissa, erityisesti jos jännitteet suurvaltojen välillä kasvavat. 

  Kustannukset: Tällaiset harjoitukset voivat olla kalliita, ja jotkut saattavat kyseenalaistaa, onko tämä paras tapa käyttää puolustusbudjettia.

  PEPPE: Onko muita maita, jotka eivät osallistu tähän harjoitukseen?

  TEKIS: On useita maita, jotka eivät osallistu tämän vuoden Naton ydinaseharjoitukseen, Steadfast Nooniin. Esimerkiksi Norja ja Ruotsi eivät ole mukana. 

  PEPPE: Miksi Norja ja Ruotsi eivät osallistu?

  TEKIS: Norja ja Ruotsi eivät osallistu mahdollisesti seuraavista syistä.

  Poliittiset päätökset: Jokainen maa tekee itsenäisesti päätöksen osallistumisestaan tällaisiin harjoituksiin. Norja ja Ruotsi saattavat olla päättäneet, että osallistuminen ei tällä kertaa ole heidän etujensa mukaista. 

  Ydinasepolitiikka: Molemmat maat ovat historiallisesti olleet ydinaseiden vastustajia ja saattavat haluta pysyä erossa ydinaseharjoituksista. 

  Sotilaalliset prioriteetit: Norja ja Ruotsi saattavat keskittyä muihin sotilaallisiin harjoituksiin tai prioriteetteihin, jotka ovat tällä hetkellä tärkeämpiä heidän puolustusstrategioidensa kannalta. 

  PEPPE: Mitä täysimittaisen ydinsodan jälkeen?

  TEKIS: Täysimittaisen ydinsodan jälkeen maailma kohtaisi useita vakavia ja pitkäaikaisia seurauksia.     

   Ilmastonmuutokset: Ydinsodan aiheuttama tuhka ja pöly ilmakehässä estäisivät auringonvalon pääsyn maapallon pinnalle, mikä johtaisi “ydintalveen”. Tämä voisi laskea maapallon lämpötilaa merkittävästi ja aiheuttaa maailmanlaajuisen nälänhädän. 

  Nälänhätä: Viljelyolosuhteiden heikkeneminen ja kalakantojen väheneminen johtaisivat ruokapulaan. Arvioiden mukaan jopa viisi miljardia ihmistä voisi kuolla nälkään. 

  Säteily: Ydinräjähdykset vapauttaisivat suuria määriä radioaktiivista säteilyä, joka aiheuttaisi terveysongelmia, kuten syöpää ja geneettisiä vaurioita, vuosikymmeniksi. 

  Infrastruktuurin tuhoutuminen: Kaupunkien ja teollisuusalueiden tuhoutuminen vaikeuttaisi elintärkeiden palveluiden, kuten terveydenhuollon ja sähkön, saatavuutta. 

  Sosiaalinen ja poliittinen epävakaus: Hallitusten ja yhteiskuntien romahtaminen voisi johtaa kaaokseen ja väkivaltaisiin konflikteihin.

  Kaikkien vastausten lopuksi tekoäly muistuttaa, että nämä ovat vain muutamia vastauksia, tai että keskustelu kysymyksestä on monisyinen. 

  Tämän Copilotin kanssa käydyn chatin perusteella voi vetää johtopäätöksen ja sille perustelun.

  Hieman asioita penkomalla olisin pystynyt yhtä kattavan jutun tekemään itsekin, mutta työtä se olisi vaatinut enemmän. Vastaukset kysymyksiin Tekis antaa muutamassa sekunnissa. 

  Tekoälyn puolustukseksi mainitsen, että minulla ei ole kuin maksuton sovellu käytettävissäni. En ole asiaan perehtynyt; tämä lienee toinen kerta ikinä, kun tekoälyä kokeilen. Käsittääkseni jollain maksullisella versiolla, tai ainakin kokeneempana käyttäjänä, olisi mahdollista saada Tekikseltä laajempia ja asiaan syvemmälle pureutuvia vastauksia. 

  Se oli maanantaiaamun älynvälys. Loppukuvia huutaa blogi. 

  Lehtiään luovuttava perennat ja puut...

...toivottavasti ei ihmiskunnan järki luovuta.

EI TOIVOTTU REISSU

  Matkan jälkeen on ollut palautumista. Aluksi yskää, nuhaa, kurkkukipuakin. Hilpalla on vieläkin oireita, sillä hänellä kestävät tällaiset taudit kauan. Minulla jo tuo tauti alkoi helpottaa, mutta uutta pukkasi. En tässä ryhdy taudin kuvaa selventämään. En halua vaivojani valittaa. Tämä on pikemminkin ylistys paljon parjatuille Sote-alueille, tai nimenomaan Päijät-Sotelle. Kerron, kuinka asiat etenivät.

  Kun oireet keskiviikkona ennen kymmentä alkoivat, hieman hätkähdytti. Säntäsin pihalta tupaan. Avasin puhelimella Päijät-Sote-sovelluksen, menin oirearvio-osioon. Kerroin lyhyesti vaivani. Sen jälkeen piti täyttää aika pitkä kysely. Vastapuolella oleva hoitaja ilmoitti tutustuvansa tietoihin, palaavansa kohta. Tästä alkoi aika pitkä chattailu. Loppupuolella hoitaja ilmoitti konsultoivansa lääkäriä. Kohta hän ilmoitti, että minut on ilmoitettu Hollolan Sote-keskukseen kiirehoitoon, ja että sinne pitää mennä ennen kello kahta ip. Vastasin, että olen parin tunnin matkan päässä, ja hieman aikaa kuluu, ennen kuin pääsen lähtemään, mutta ehdin viimeistään puoli kolmeksi. Se sopi, kiirehoito on avoinna 15:30:een asti. 

  Eiku tohinaksi. Minä saunan lämmittämään. Hilpalle se kiireempi tuli, sillä hän oli paloittelemassa ja säilömässä 10 kilon kurpitsaamme. Minä hyökkäsin saunaan heti, kun se oli jokseenkin lämmennyt. Hilppa ei sinne edes ehtinyt. 

  Kylvyn jälkeen kasailin äkkiä hieman tavaroita reppuun; vähän vaatteita ja lääkkeet tärkeimpinä. Hilppa oli saanut kurpitsaurakan johonkin vaiheeseen, ja valmisti pyttipannua syötäväksi. Jossain vaiheessa myös hän oli ehtinyt haalia omaan reppuunsa välttämättömiä juttuja. 

  Puolilta päivin  päästiin lähtemään. Kujalan Gasumin asemalla piti poiketa, Hollolan Sote-keskukseen saavuttiin hieman yli kaksi. 

  Ilmoittauduin sisään. Toiseen kerrokseen, odotusaulaan 23 ohjasi laite minut. Reilun puolentnnin kuluttua minut kutsuttiin sisään. Sairaanhoitaja kyseli ensin tietoja. Sitten mitattiin kuume, otettiin pari näytettä. Siinä isossa huoneessa oli useampia hoitajia tekemässä työtään omien asiakkaittensa kanssa.

  Verikoe osoitti, että tulehdusarvo oli korkealla. Varmaan tunnin vietin siinä hoitohuoneessa. Sitten kerrottiin, että lääkäri tutkii minut viereisessä huoneessa, jonne pääsi suoraan ovesta. Kului vielä tovi, ja oli lääkärin luona. Hän teki tutkimuksensa, sanoi, että käy konsultoimassa toista lääkäriä. Pian hän palasi. Minulle laitettiin lähete labraan. Se oli jo suljettu, mutta aamulla piti mennä. Samoin kirjoitti lääkärin reseptin antibioottikuurille. Hän kertoi lopuksi, että kun tulokset kokeista valmistuvat, niin minulle soitetaan. Jos niistä ei yllätyksiä löydy, niin kahden viikon kuuria jatketaan ilman uusia tutkimuksia. 

  Kun pääsin pois, ajateltiin, että mennään johonkin hotelliin yöksi. Kohtuuhintaisen huoneen saaminen osoittautui kuitenkin vaikeaksi, joten käytiin kaupasta ostamassa vähän tarpeita ilta- ja aamupalaan, mentiin kotiin. Kyllä siellä yksi yö sujui. Makuuhuone oli täynnä tavaraa, mutta minä nukuin ylhäällä omassa "työhuoneessani", Hilppa olohuoneen sohvalla. 

  Olin varannut ajan labraan. Aamuksi klo. 7:25. Jo sitä varatessani ihmettelin, kun vapaita aikoja noin vain oli tarjolla. Kun aamulla sinne menin, ilmoittauduin, niin automaatti ilmoitti, että minulla ei ole varattua aikaa. Tarkastin puhelimella. Se aika, joka olin varannut, oli 24.11. klo. 7:25. Olin kai ollut hieman päästäni pyörällä. Siis hieman normaalia enemmän. 

  Ei huolta. Ilman ajanvarausta labraan myös pääsee. Se palvelu avautuu 8:30. Ajelimme Matkakeitaalle aikaa kuluttamaan. 

  Oltiin hyvissä ajoin ennen puolta yhdeksää taas labran ovella. Sain numeron 2. Monta huonetta otti asiakkaita vastaan, aina välissä ilman varausta pyrkiviä. Ehkä vartin odottelun jälkeen pääsin sisään. Kaksi putkiloa verta, laastari, kiitos ja näkemiin. Saatesanoiksi vielä, että tulokset valmistuvat perjantaiksi. Me ajelemaan kohti Anttolaa. 

  Täällä ollaan oltu. Kyseiset oireet eivät ole uusiutuneet. Olo on ihan, no ainakin melko ok. Ap. kävin Omakannasta katsomassa, joko tulokset olivat luettavissa. Kyllä olivat. 27 koetta oli otettu. En niistä juuri mitään ymmärtänyt, mutta yli viitearvon oli pari lukemaa.

  Hollolan Sote-keskuksesta soitettiin yhdentoista maissa. Kyseltiin vointia, kyseltiin onko oireilua. Sitten sanottiin, että antibioottikuuria jatketaan, ja että jos uusia oireita tai jotain muuta poikkeavaa ilmenee, niin pitää heti hakeutua Akuuttiin. Ja kysyttäessä kerrottiin, että kovin merkittäviin fyysisiin ponnistuksiin ei kannata vähään aikaan ryhtyä. Lisäksi sanottiin, että maanantaina Hollolasta soitetaan uudestaan. 

  Minulle jäi tästä sellainen maku, että homma toimi, ja minusta pidetään huolta. Ilman yksityistä sektoria. Respectiä Päijät-sotelle, eritysesti Hollolan Sote-keskukselle. 

  Toivottavasti kaikki menee niin kuin nyt näyttää. Päivällä muuten syötiin Hilpan loihtimaa kurpitsakeittoa, johon lisättiin raejuustoa, sekä itse paahdettuja kurpitsansiemeniä. Terveellistä ja hyvää! 

  Lopetan hiljalleen tätä päivitystä. Lopuksi tänään ihan itse keksimäni arvoitus: Millä nimellä kutsutaan tilaisuutta, missä saman suvun jäsenet, joilla on heila, kokoontuvat yhteen? No PERHEILLALLINEN PER HEILALLINEN, tietty. 

Loppujen lopuksi Jonin meistä nappaama Luxenburgin puistoon mennessä. Vieläpä edustavammalta puolelta.

SYKSYN ASKAREET

  Pariisi taakse jäi. Ei kutsu lounaalle Forum des Halles'in ravintolat, ei illalliselle Alfortvillen populaarit restot. Pariisi jäi, tauti tuli. Ei sentään paha. Toivon ainakin. Räkä kirnuaa, köhittää. Ei kuumetta, ei kurkkukipua. Hilpalla välillä rööri tuntuu kuulemma vähän aralta. Aamuisin on olo lähes normaali, iltaa kohti hieman huononee. Yöt on kuitenkin nukuttu suhteellisen hyvin.

  Sisätiloissa ollaan enimmäkseen oltu. Minkä nyt pakolliset ulkokäynnit tehty. Ulkokäynteihin sisältyvät huussi, puuliiteri ja sauna. 

  Koska olo normalisoituu, ennemmin tai vievä aiemmin (optimisti olen), niin tulevaisuutta varten kävi Haneli tänään jeesaamassa. Samalla kyydillä tuli sähkäri-Toni asentamaan vikavirtasuojatun pistorasian vesijohdon sulanapitokaapelille. 

  Haneli kaatoi muutamia (kolme) puita. Kaksi tukkikokoista mäntyä huussin vierestä ja yhden haavan hieman loitommalta. 

  

  Minä en tohdi tuollaisiin suorituksiin urjeta. Kuvassa Haneli ei pidättele puuta kaatumasta. Kaatoloven on vasta tehnyt. Tuon olisi varmaan itsekin uskaltanut kaataa. Oli jo valmiiksi oikeaan suuntaan hojeltumassa. 

  Ihan pieni ei ole haapakaan. 

  Nyt piisaa Peppelle puuhaa. Kunhan rungot on karsittu, pätkitty, kärrätty puukatosten luo ja halottu, niin muutama hikipisara on saattanut valahtaa. 

  Tonille tietysti korvausta maksoin, tarpeista ja vähän työstäkin. Vähän koska kovin raskaalla kädellä ei Toni rokottanut. 

  Hanelin kanssa meillä on YYA-sopimus voimassa. Sen nojalla jään odottamaan, mikä tulee olemaan vastavuoroinen tehtävä. Luultavasti vähintään viikon ankara urakka.  No vitsi, vitsi. Sitä paitsi YYA:n pelisäännöt ovat sellaiset, että tarpeen mukaan, tunteja laskematta. 

  En ehkä huomenna vielä puitten kimppuun hyökkää. Parempi antaa taudin hiipua pois. Mutta huussin tyhjennän. Ei pirtissä jaksa päntiönään luurailla. Huominen on vielä iltaan asti poutainen, joten ei siitäkään jää kiinni tuo tärkeä tehtävä.

  Torstaina sitten sataa. Ja perjantaina. Sen jälkeen pitäisi olla poutaisempaa. Pakkasöitä ei kymmenen päivän ennusteessa näy. Lämmityskaapeli saa huilata vielä. Sen verran sitä kokeilin, ettei laukaissut vikavirtasuojaa pois päältä. Hyvä Peppe!

PARIISI TAAKSE JÄI

 Saaressa taas ollaan. Lievästi kipeinä, mutta monta kokemusta rikkaampina. Eilen oli kone Helsinki-Vantaalla suunnilleen yhdeltätoista illalla. Ajettiin yöksi Lähderantaan. Aamulla, kun tytöt olivat heränneet, suunnattiin kohti Anttolaa. 

  Hyvä matka oli. Ilmatkin suosivat, majoituspaikka oli sopiva, Alfortville mukava pikkukaupunki, jossa olisi voinut pidempääkin viihtyä seutuja kiertelemässä. Mutta aika aikaa kutakin. 

  Hieman tauti iski matkan lopulla meihin kaikkiin. Paitsi lapsiin. He eivät ainakaan vielä aamulla, olleet sen oloisia. Toivottavasti tilanne ei muutu. Sen sijaan me aikuiset ollaan kärsitty kurkkukivusta, nuhasta ja yskästä. Minulla alkoivat oireet eilen, kun aamulla ääni meinasi mennä. Hilpalle iski kurkkukivun viime yönä.

  Ei kukaan kovin sairaaksi ole ainakaan vielä tullut. Hilppa kuitenkin huilaa paraikaa petissä. Hänelle jos flunssan kunnolla iskee, niin se saattaa vaivata tosi kauan. Toivottavasti selviää tällä kertaa oikea-aikaisella hoidon aloittamisella.

  Minulla on siis aikaa kirjoittaa. Minkä välillä käyn uuneja pöyhimässä. 

  En ryhdy luetteloa Pariisin nähtävyyksistä laatimaan, niillä saatuja kokemuksia luettelemaan. Muutamia havaintoja Ranskanmaasta sen sijaan julkituon. 

  Meikäläiseltä, joka ei ole juuri suurissa metropoleissa käynyt, saivat Pariisin junat, metrot, ja rautatieasemat koollaan, tiheydellään, verkostojen laajuudella ja päivittäisellä käyttäjämäärällä pään pyörryksiin. Onneksi oli oppaat mukana. Loppujen lopuksi niin hyvin kaikki reitit on merkitty, että jos tietää, minne on menossa, ja millä on menossa, niin opasteita seuraamalla kyllä onnistuu. 

  Kolmella suurella asemalla matkan aikana seikkailtiin. Niiltä lähtee junia monesta tasosta, moneen suuntaa. Samoin metrolinjat kulkevat asemien kautta. Voi sitä ihmisvilinää, varsinkin työmatkojen aikoina. Useimmiten meidän tarpeemme matkustaa junalla tai  metrolla osuivat vähemmän ruuhkaisiin ajankohtiin, vaikka kyllä porukkaa riitti silloinkin. 

  Kaikkein täysimmässä junassa jouduttiin matkustamaan eilen, kun iltapäivällä mentiin lentoasemalle. Kun oikealle raiteelle päästiin, niin ensimmäiseen B-junaan ei mahduttu. Seuraava tuli varttitunnin kuluttua. Nyt mahduttiin, koska oltiin valmiiksi passissa. Nippa nappa, sillä ohi tunki porukkaa minkä ehti. Hilppa meinasi jäädä ulkopuolelle, mutta onnistui likistämään itsensä sisään. Vielä hänen jälkeensä taisi jokunen työntäytyä matkaan. Onneksi juna hieman tyhjeni parilla seuraavalla asemalla, joten loppumatkasta mahduttiin jopa istumaan. 

  Kuvassa työt junassa. Taitaa olla ihan ensimmäinen junamatka lentoasemalta kaupunkiin. 

  Noitten suurten asemien yhteydessä on aina myös valtava ostoskeskus. Kauppaa, ravintolaa, puotia, vaikka mitä. Jokaisen tarpeeseen jotakin. Ja askelia kasaantuu, kun noita ostosparatiiseja dallailee. 

  Jos maalaispokaa ihmetyttivät asemat ja ostoskeskukset, ihmetytti myös ravintolakulttuuri. Niitä nimittäin on joka kulmassa, kaksi parhaassa. Aika monessa tuli käytyä, sillä majapaikassa emme nauttineet kuin aamupalan. Se noissa ruokapaikossa oli merkille pantavaa, että vaikka ne olivat usein tupaten täynnä, niin ruoka tuli aina nopeasti.  Palvelu oli muutenkin kovin ystävällistä. Varmasti on keittiöissä sutinaa Ranskanmaalla! Ja tarjoilijoitten eivät tarvitse erikseen lenkille lähteä! Hinnat olivat maltillisia niissä, joissa käytiin. Kalliitakin toki olisi löytynyt, mutta ei kuulunut meille matkaan kuvaan sellaisissa poiketa. 

  Pariisissa käy Wikipedian mukaan 45 miljoonaa turistia vuosittain. Vaikka paras turistikausi oli ohi, niin välillä tuntui siltä, että puolet tuosta määrästä on juuri nyt maisemissa. Louvre tietysti oli ruuhkainen. Vaikka liput sinne ostettiin netistä, niin jonotusta oli. Eiffel-torni ympäristöineen oli myös täynnä ihmisiä. Avenue des Champs-Élyséen astelu oli melkoista pujottelua. Totta kai nämä paikat vetävät turisteja puoleensa. Oltiinhan niissä mekin. 

 Onkohan Pariisi ennen Olympialaisia putsattu kodittomista laitapuolen kulkijoista, sillä heitä en nähnyt kuin muutamia. Tavalla tai toisella kerjääviäkään ei juuri näkynyt. Kaupunki oli kaikin puolin siisti. Katuja putsataan ahkerasti ja ostoskeskuksissa näkyy siivoojia työssään. 

  Keskustan kadut ovat Pariisissa leveitä. Pääkatujen varsilla myös jalkakäytävät ovat leveitä. Mutta kun hieman syrjemmälle kävelee, niin kadut muuttuvat kapeiksi, jalkakäytävät naurettavan kapeiksi. Samoin oli tietysti Alfortvillessä, sillä erotuksella, että leveitä katuja ei ollut lainkaan, eikä senkään vertaa leveitä jalkakäytäviä. Johtuu tietysti siitä, että asemakaavat on laadittu ja talot on rakennettu ennen autoistumista. Kun autojen on sitten täytynyt päästä liikkumaan, on tila jalankulkijoille jäänyt mitättömäksi. 

  Liikenne on melkoista kaaosta. Kapeille kaduille pysäköidään purkamaan lastia, eikä kukaan ohi pääse, ennen kuin homma on tehty. Ja torvet tyyttäävät! En kovin hanakasti lähtisi Ranskassa auton rattiin. 

  Vielä yksi havainto. Joni sen huomasi. Ei yhtään katutaiteilijaa bongattu. Oltiin varmasti väärissä paikoissa oikeaan aikaan, tai sitten oikeissa paikoissa väärään aikaan. Täytyyhän heitä olla! He kuuluvat Pariisiin!

  Nyt Hilppa tokeni. Keitetään kahvit. Loppuun pari kuvaa. Iiris vaakailee Luxenbourgin puistossa. Kuva by Joni.

  Liisa miettii syntyjä syviä, kaiken tarkoitusta, etc. Kuva by Joni. Paikka en tiedä, sillä Joni ja Liisa olivat omilla reissuillaan, kun me muut oltiin Louvressa.

1. PÄIVÄ

  Aikamoista säpinää on tänään ollut. Aamulla herätys 4:00 Pilot Airport Hotellissa Vantaalla. Aamupalalle 4:30. Lentoasemalle siten, että auto oli parkissa ja me odottelemassa perhe Tiilikaista klo. 5:30. Tsekkaus oli tehty jo netissä, joten kun he tulivat, niin turvatarkastuksen läpi odottelemaan lennon lähtöä. Siksi oltiin niin ajoissa, kun perhe Tiilikainen joi aamukahvit vasta lentoasemalla. 

  No, koneeseen päästiin. Charles de Gaullen kansainväliselle lentoasemalle laskeuduttiin noin 9:30 paikallista aikaa. 

  Kun ainoa ruumaan laitettu matkalaukku oli saatu, lähdettiin Jonin opastuksella etsimään juna-asemaa. No löytyihän se. Eikä tarvinnut kävellä montakaan kilometriä. De Gaullen Kallen lentoasema on melkoinen kokonaisuus. Me ei oltu kuin yhdessä kolmesta terminaaliryppäässä. 

  Lippujen osto junaan ei käynyt äkisti; lippuautomaateille oli melkoiset jonot. Juna sentään lähti heti, kun liput oli hankittu. Nelisenkymmentä minuuttia kesti matka Pariisin. 

  "Gare du Nord on yksi SNCF:n (Société Nationale des Chemins de fer Français) eli Ranskan valtionrautateiden kuudesta suuresta asemasta Pariisissa. Asemaa käyttää vuosittain yli 210 miljoonaa matkustajaa, ja se on Euroopan suurin ja maailman kolmanneksi vilkkain rautatieasema2, kertoo Wikipedia. Ei ihme, että ihmettelemistä riitti. 

  Hieman käppäiltiin kaupungilla, syötiin pienessä ravintolassa. Saatiin ilmoitus, että Airbnb-kämppämme oli hieman ennen alkuperäistä aikaa vapaa. Siis takaisin Gare du Nordiin. Löydettiin lopulta paikka, josta sai ostettua lippuja, joilla voi matkustamaan junalla, metrolla ja bussilla mielinmäärin kolme päivää. Sitten, opasteita huolellisesti seuraten kohti D-junan etelään vievää laituria. Askeleita taas mittariin kertyi. 

  

  Matka Alfortvilleen, minne on matkaa keskustasta vain n. kahdeksan kisaa, ei kauaa kestänyt. Sitten varttitunnin kävely, ja oltiin majoituksessa.  

  Siisti tilava kolmio. Ja Alfortville on sympaattinen 44 000:n asukkaan pikkukaupunki Pariisin laitamilla. Kapeita katuja, vielä kapeampia jalkakäytäviä, kahviloita, ravintoloita, leipomojen myymälöitä, lihakauppoja, vanhoja taloja, jokusia uusia siellä täällä. 

  Iltapäivällä Alfortvillen katuja käveltiin, kämpille aamupalaa ja muuta pientä ostettiin, juuri uunista tullutta patonkia ja leipää tietysti asiankuuluvasta puodista mukaan hankittiin. 

  Seinen varrellakin käväistiin, sinne ei kämpiltä ole muuttaman korttelin verran matkaa.   

  Nyt on Ranskan ilta yli kahdeksaan kulunut. Liisa, joka jaksoi dallata mukana reippaasti, väsähti niin, että nukahti jo äsken. Ei ihme, 15 000 askelta mittariin on minulle kasaantunut. 

  Huomenna mennään sitten Pariisin ihmeitä tosissaan ällistelemään. Tarkempi suunnitelma kirkastuu aamulla. Iltaan asti isossa kaupungissa oleillaan, sillä illallinen on erääseen ravintolaan klo. 19:ksi varattu. 

  Loppuun kuvia päivän varrelta laitan. Ilman selityksiä.  Alfortvillessä ne on pääosin napattu. Jatkossa varmaan Pariisikin joutuu kuvauksen kohteeksi.