Olen eilen ja tänään PEN'niini (ei Penniinit, se on vuoristo Englannissa) hieronut tuttavuutta. Läheistä, kaiken kattavaa suhdetta tuskin koskaan syntyy; mukana toimitelta cd:ltä löytyvä manuaali on 126 sivuinen. Perustoiminnothan ovat tietysti tuttuja ja symbolit samoja, kuin aiemassa Olympoksessakin. Mutta uutta hienoutta ja pikkuviilausta on vaikka millä mitalla. Paras keskittyä oleelliseen.
Hollolan kirjastolta pamahti maili: viimeinen varaus, Ville Haapasalon "Et kuitenkaan usko..." on noudettavissa. Sillä olikin pitkä varausjono, Hollolan poikia kun tuo Ville on. Kohta meikää kiinnostavat syksyn uutuudet on käsitelty. Tai ainakin Jens Lapiduksen viimeinen pitää vielä hommata, on lukematta, vaikkei syksyn satoa olekkaan. Varmaan rapiat kolmekymmentä euroa varausmaksuja ovat kirjastot jo saaneet. Syksy, joulumarkkinoihin tähdäten, on varsinkin käännöskirjallisuuden kulta-aikaa. Yritänkin aina pysyä kartalla, ja varata teoksia siinä vaiheessa, kun ne on vasta tilattu. Kyllä kirjasto YKKÖNEN!
Nyt lopetan tämän jutun rustaamisen, en aloita kameran näpelöimistä, vaan uppoudun Joona Linnan niukasti ruokahalua nostattaviin tutkimuksiin.
Koska blogin otsikko on VALOKUVAUKSESTA, täytyy liittää oheen valokuva uksesta.