HARMAA ON KAUNISTA

Tänään ei ole satanut, jos ei paistanutkaan. Mutta harmaakin on kaunista, jos ei taivas tulvi vettä. Niinpä olen aamupäivän puuhastellut pihalla. Hilppa on lämmittänyt pirttiä, joten täällä oli aika miellyttävä lämpimänhenki, kun äsken tulin "ruokatunnille".
Vilkaisin juuri webistä, mitä maailmalle kuuluu. Kaksi uutista herätti huomiota: Miehen vaatteet syttyivät palamaan Mikkelin Rantakylässä uimahallin parkkipaikalla ja hän menehtyi. Tuli mieleen, että jos ei olisi menehtynyt, olisi varmaankin joku palohaava tulehtunut. Anteeksi, taisi olla liian mautonta sanailua. Toinen uutinen oli, että tammikuussa Italian rannikolla karille ajaneen Costa Concordian kapteeni Franceco Shettino voi saada jopa 2697 vuoden vankeusrangaistuksen jos hänet tuomitaan tapoista, onnettomuuden aiheuttamisesta ja siitä, ettähylkäsi aluksen matkustajien ollessa yhä kyydissä. Voinee anoa armahdusta 1850 vuoden kuluttua, jos on käyttäytynyt hyvin.
Eilen illan kahussa oli rantakoivuissa kymmeniä mustarastaita, eivät visertäneet kauniisti, kuten kevätkesällä, muuttamassa olivat, tänään en ole nähnyt ainoatakaan. 
Nyt pitää ruveta syömään proosallisesti HK:n BLEU'ta uunissa valmistettuna eilisen perunamuusin ja paprikalohkojen kera. 

Muutama rastas koivussa

HYVÄÄ ALEKSIS KIVEN PÄIVÄÄ

Tänään on Suomalaisen kirjallisuuden ja Aleksis Kiven päivä. Koska ilmojen jumalat niin haluavat (sataa, en pääse klapin tekoon), aionkin viettää päivän sen teemaa kunnioittaen, tosin matkassa ei ole yhtään suomalaisen kirjailijan teosta. Sen sijaan löytyy pari Peter Robinsonin Banks-dekkaria, löytyy Andrew Vachss'ia, löytyy Anne Holt'ia, Paula Gosling'ia, sekä työn alla oleva Nuri Kino&Jenny Nordberg'in "Hyväntekijät". Tuttavuutena pariskunta on uusi. Olen vasta alkusivuilla, mutta lupaavalta vaikuttaa.
Kuten tarkkaavainen lukija on huomannut, repertuaariin kuuluu tällä kertaa vain dekkareita ja rikoskirjallisuutta. On kuitenkin niin, että niistä(kin) oppii aina uutta. Ei niinkään perusdekkarien työhönsä leipääntyneistä, alkoholisoituneista ja ikääntyneistä poliiseista tai yksityiskytistä kertovista teoksista. Ne ovat monasti paremminkin sosiaalisen ja humaaninkin puolen kuvauksia. Sen sijaan useat tämän päivän tuohon jännityskirjallisuuden genreen kuuluvat kirjat pureutuvat yleensä johonkin erikoisalaan, taiteisiin, tieteisiin, maantietoon, historiaan, etc., siten, että se ainakin minun tiedonjanoni liikkeelle. Monasti kesken lukuhetken huomaan etsiväni jotain tietoa webistä. Ja kun näkee vaivaa tiedon hakkimiseksi, jää siitä ainakin rippeitä kaaliin. Ergo; lukeminen kannataa aina, kunhan ei lue Persujen puolueohjelmaa.
Muuten, ennen sanottiin, että maailman lyhin kirja on "Italialaisten urotyöt toisessa maailmasodassa". Mielestäni "Lainalaisuudet maailman pörssien käyttäytymisessä" on lyönyt ennätyksen.

PS. Vaalikoneista taisin kirjoitella jo aiemmin. testasin asiaa tekemällä heti aamulla muutaman eri julkaisijan koneen. Kymmenen eniten samaa mieltä olevien joukossa oli nyt jopa 2 samaa henkilöä joka koneella.

Tämän päivän tukinuittoa: Tarmo tuuppaa lastia tänä aamuna Avokkaan salmessa.

PÄIVIÄ LUONTERILLA

Muutama päivä täällä oltu; joka päivä ja yö sadetta, mutta myös poutaa ja paistetta. Oon pätkiny mettään tukkikokoiset koivun ja männun, ja roudannu ne Riitta-50 kottareilla (50 tarkoittanee kärrien tilavuutta, vaikka valmistusvuosikin on sitä luokkaa, ikä ainakin) "rikospaikalle". Vielähän puita kaataa (Velj-Hanski auttaa pulmallisemmissa), pätkii ja halkoo. Se on ihan terapiaa ja hyötyliikuntaa parhaasta päästä. Mutta kärrääminen 100-200 metrin päästä umpimetsästä ei ole niinkään herkullista. Sitä ahnehtii ylisuuria kuormia seurauksella, etta pyörä tökkää, kärri kaatuu, tai puita tippuu kyydistä. Muutamat "apusanat" on tullu ilmoille päästettyä, tänään viimeeksi.
Uudistettu urani verkkokalastujana on tuottanut tähän mennessä kaksi pois heitettävää lahnan linttiä. Kyllä se taimenkin vielä tulee, usko on vankka.
Torstaina mennään tapaamaan nuoruuden ystävää Rohusen Markkua sen ja veljensä Matin mökille Keriniemelle, n. 15 km:n automatkan päähän. Vellokset asuu Turussa, enkä oo kumpaakaan nähny sitten 70-luvun alkupuolen. Naamakirjahan se sai meidät pitämään jonkin asteista yhteyttä. Tosi mukavaa tavata!
No niin, uunit ovat lämpiämässä, sauna tulitikkua vaille valmisteltu. Kohta syödään, sitten "perräiset", päiväkahvit omenapiiraan ja vaniljakastikkeen kera, jos ilma antaa periksi ehkä hieman uistelua. Halkomissouviin aion ryhtyä vasta huomenna.

Nää pitäs halkoa vielä tänä syksynä

Riitta-50

LEHTI PUTOO

Täällä ollaan, ei muita lähimökkiläisiä naapurissa, jopa aurinkokin paistaa! Oltiin jo ennen kymmentä rannassa. Vene oli vettä puolillaan, oli vähän kahessa viikossa satanu. No, onneks oli yhessä veneessä ämpäri, pumppu olois tyhjentäny ikuisuuden. Kun vene oli tyhjä ja lastattu, ei kun starttaamaan; kerran hörähti, siinä se. Meinas pikku hiljaa ruveta ottamaan pattiin. Soitin siinä jo naapurin Heikille; oli kotona, kovin kiireinen, mutta lupas tullea kattomaan. Mutta minäpä päätin, kun oli uusi akkukin, vielä kokeiilla, laitoin tyhjäkäyntikaasun täysille ja jurnutin puoli minuuttia. Eikös se piru pärähtänytkin käyntiin. Hip hein huraa! Oli kait saanut vain kosteutta johonkin arkaan paikkaan.
Nyt on torppa lämmin (20 astetta), lohifilee savustettu ja syöty. Niin, ja pari verkkoa laskettu. Oon ollu viime vuodet veljeni Hanelin kalastuksen varassa, mutta viikolla ostin kaksi 55 millistä verkkoa, kun Hong Kongissa oli halvalla. Nythän vois taimentakin saada. Toivotaan parasta. Niin että pari viikkoa täällä heilutaan, olis sen verran ilmoja, että maa vähän kuivais, ois mukavampi haravoida.
Ennen muinoi näihin aikoihin täällä järjestettiin lehenputoomisjuhlia. Oli ne aikoja! Osallistujia oli Rohusen veljeksistä ja Riti-vainaasta Satsmon kautta Ruikkuun ja Vinskiin. Savustettiin muikkuja ja juotiin hekkeä.
Muistan yhden keikan, kun Ruikku oli vissiin vähissä varoissa: sillä oli eväinä sippi-Boston ja pieni pullo Rioja Tintoa. Se oli sitä huoletonta nuoruutta, Kekkonenkin remmissä.

Ei ihan oo vaahtera vielä lehdetön

ERIKOISASIANTUNTIJOIDEN KULTA-AIKAA

Nykypäivän trendi TV:ssa ja lehdistössä on käyttää asiantuntijaa näkemyksiään vuolaasti julki tuomaan. Onpa kyseessä sota, luonnon tai ihmisen aiheuttama katastrofi, politiikka, urheilutapahtuma, missikisat, taide, mikä tahansa poikkeuksellinen ilmiö, jostakin löytyy henkilö, joka tietää aiheesta kaiken. Kärjistetysti: jos vaikka Vesijärven satamasta löytyy kolme kuollutta matikkaa, haalitaan lausuntoa antamaan erikoistutkija Rauno Murju (nimi lainattu Kari Suomalaisen piirroksista) Kalatalouden tutkimuslaitokselta spekuloimaan tapahtumaa. Ei se tietysti huono asia ole; tavallinen kansalainen saa tapahtumista yleensä oikeaa ja laajaa valaistusta. Ja kyllähän erikoisasiantuntijan täytyy tietää, mistä puhuu, sillä "hänhän on tehnyt kyseisellä alalla kaikki kuviteltavissa olevat virheet" (Nils Bohr). Kuitenkin, täytyykö vaikkapa urheilutapahtumaa pohjustaa vähintään puolen tunnin asiantuntijalämmittelyllä? Ja kerrata tauot tapahtumia? Tietysti se on valaisevaa lajista vähän, tai ei ollenkaan, tietäville, mutta kyllä vaikkapa kiekkofriikki osaa itsekin peliä analysoida. Sitä paitsi on joskus hyvä katsoa lähetystä ilman selostajan ja väliin kommenttejaan jakavan asiantuntijan ääntä. Itse ainakin käytän "mutea", jos Hannu-Pekka "Huubi" Hänninen selostaa jalkapalloa. Toisaalta" Mertsin" selostus on pakko kuulla, eikä hän tarvitse avustajaa tuekseen.
Summa summarum: Politiikan ja konfliktien asiantuntijat tulevat olemaan haluttua tavaraa lähitulevaisuudessa, kiitos kuntavaalien, Yhdysvaltain presidentin vaalin ja Syyrian sisällissodan.
Mutta: jatkakoot asiantuntijat lausuntojaan, hävitköön Pelicans yhä edelleen, etsikööt maajussit morsiamaan, tanssikoot tähtöset, me lähdemme huomenna Avokkaaseen pitämään sadetta!

Heilahtunut otos myrskylyhdyistä

DEGENEROITUNEEN RAKENNUSMESTARIN MIETTEITÄ

Ajattelin kirjoitella mietteitäni tämän päivän rakentamisesta, erityisesti mestarin kannalta. Omista työmaa-ajoistanoihan on jo ikuisuus, joten päätelmäni perustuvat lukemaani, tutuilta kuulemaani ja valistuneisiin arvauksiin. Kun itse toimin mestrina 80- ja 90-luvuilla, oli meininkinä, että ainakin pienehköt kohteet toteutetiin pääurakan osalta omilla miehillä. Mutta jo 90-luvun alkupuolella alkoi työn myyminen ulkopuolelle yleistyä. Omakohtainen kokemus oli Helsingissä Kontulan meroaseman ja ostoskeskuksen työmaalla (helvetin iso projekti), missä olin surukseni alaurakoitsijoita kaitseva "pomo". Ei ollut herkkua sovitella aikatauluja loksahtamaan yhteen, saatikka istua viikottain työmaakokouksissa vaatimassa sitä tai tätä urakoitsijaa toimimaan sopimusten mukaan. Nykyään, on ollut jo pidemmän aikaa, kaikki työmaalla tehdään alaurakoina. Mestarilla on ehkä yksi - muutama "luottomies" kirjoillaa, muut tehtävät teetetään ulkopuolisilla. Eli mestarasta on tullut erään lainen kapellimestari, jonka täytyy osata heiluttaa puikkoaan siten, että asiat lomittuvat oikeassa järjestyksessä. Niinhän se oli ennenkin, mutta sai tapella vuodesta toiseen tuttujen "papparaisten" kanssa, tunsi heidät ja heidän vahvuutensa,  myös heikkoutensa, jo niikseen tulee. Nykyään on vastassa vaikka minkälaista tekijää; psykologinen silmä telee entistä tärkeämmäksi. No alaurakoitsijoiden työnjohtajien kanssahan sitä tietysti enimmäkseen kommunikoidaan, mutta varmasti tulee tilanteita, missä joutuu paikan päällä puuttumaan asioihin. Ja kuulemani mukaan sellaiseen ei aina suhtauduta kovin leppoisasti, vaikka vastaava mestari kapteeni laivassaan onkin. Sitten pitäisi olla selvillä, onko työvoima laillista, etc.,  alati kiristyvän aikataulutuksen pyörteissä. Olen aina ollut sitä mieltä, että työmaamestarin virka on koiran virka. Ennen olin jatkuvasti puun ja kuoren välissä; miehille teki mieli maksaa hyvästä työstä, työnatajan mielestä ylimääräistä ei saanut antaa. Ole siinä sitten kaikkien mieliksi! Mutta nykymenoa arviodessani tunnen, että se on jo kapisen kulkukoiran virka. Ei käy kollegoita kateeksi.
 

Näikin voi käydä rakentamisen infernossa

SATEESTA SATEESEEN

Ollaan vissiin siirrytty ennätyssateisesta syyskuusta vähän kosteampaan lokakuuhun. Ei ole ollut 4-vuotisen kuntoilijan urani aikana tällaista ajanjaksoa; vähintään joka toinen aamu, kun puoli viiden maissa käyn toiveikkaana lehden, hartijat lysähtävät: sataa. On se yhtä helvettiä kun maha kasvaa ilmojen jumalien takia. Oliskohan kehitettävä käänteinen sadetanssi. Sadetanssihan toimii takuuvarmasti; kun tarpeeksi kauan tanssii, varmasti sataa. Ilmat ovat mitä ovat, on kyse varusteista, sanotaan. Niinkin on, mutta ei sitä tässä iässä viitsi tieten tahtoen itseään kiduttaa, niin friikki en ole. Vaikka omistaakin koko lailla vettä pitävän ulkoiluasun, ei lasit sumeina, pipo vettä tirsuen ole kivaa. Liikunnasta kun menee hauskuus, mitä jää? Pakko, eikä se sitä onneksi ole. Se siitä, tänään aion kuitenkin aamupäivällä lähteä Messilän poluille, sadetutka ainakin antaa näin ymmärtää.
Tulevana lauantaina mennään 2 viikoksi Avokkaaseen. Kai siihen jaksoon joku puotapäiväkin sattuu!  Puun tekoa on vielä jäljellä, sekin sateisen kesän vaikutusta. Vähän vois vesoa, käydä puolukka- ja suppismetsässä, joskus uistella, aamuisin soutaa... Ukko, ilmojen jumala, ole minulle armollinen!
Niin tai näin, kirjoja on jo mukaan varattu lukuisa määrä, satakoot, jos on sataakseen, kyllä se aikaa kuluu niinkin pirttiä lämmitellessä. SItä paitsi pitäs jatkaa joskus kertaalleen kijoittamani kirjan päivitystä. Olis se jotakin, jos näkis vielä ennen kuolemaa omaa sanaansa painettuna.

Orpo kaisla