SINNIKKÄÄN AMPPARIN TARINA

  Ilta alkaa hiljalleen painua kohti Peppe-Papan nukkuma-aikaa. Tuli mieleen kuitenkin kertoa lyhyt ja surullinen tarina uutterasta ampiaisesta (Vespula vulgaris). Tämä kaikin puolin kunnollinen ja ansiokas kuningatar aloitti pesän teon huussiin pari viikkoa sitten. Heti, kun sen puuhat huomattiin, otti paha ihminen huussin kalustoon kuuluvan lyhytvartisen luudan ja huitaisi pesänalun irti. Tietysti paha ihminen odotti ensin hetkeä, milloin amppari oli nakertamassa rakennusainetta jostakin sopivasta puusta. Pesä oli tarkoitus sijoittaa huussin sisäkattoon, aivan oven yläpuolelle, joten rakennustoiminta oli helppo havaita istunnon aikana. 

  Kului pari päivää pahan ihmisen asioidessa niitten aikana kevein mielin huussissaan. Vaan sitten, kolmantena kuului surinaa. Kuningatar oli palannut! Tällä kertaa oli peruskivi laskettu huussin kurkilankun alapinnalle takaseinän lähelle. Taas paha ihminen tarttui luutaan, jo aiemmin kerrotuin seurauksin.

  Huussikäynnit jatkuivat, ilman erityistä vaaraa tulla pistetyksi, tällä kertaa vain vuorokauden. Pahan miehen vaimo ilmoitti, että nyt se kehno on valloittanut seinällä roikkuvan lattiaharjan alapuolen, valanut anturat jouhiin kiinni. Paha ihminen lähti taas reissuun. Pahat mielessä, kuten pahalla ihmisellä tuppaa olemaan. Pesän tekele sai kyytiä, niin myös paha ihminen. Kuningatar oli viisaudessaan kätkeytynyt harjan jouhien sekaan, ja hyökkäsi salaman kimppuun. Huitoen ja huutaen, hyppien ja hihkuen, pakeni paha ihminen, pääsi ilman pistosta taloon sisään. Kohta meni hän hipihiljaa huussille vakoilemaan, vieläkö ampiainen näreissään paikalla partioi. Ei partioinut. Eikä näkynyt, ei kuulunut muutamaan päivään. Huussissa alkoi seesteinen normaaliaika.

  Mutta mutta... Paha ihminen oli aliarvioinut kuninkaallisen ampiaisen vietin perustaa itselleen ja tulevalle armeijalleen pesä. Taas surisi huussissa. Tällä kertaa ovinurkassa olevan pienen hyllyn alapuolelle oli ampiaisvirkakunnan kaavoittaja merkannut tontin. Jo alkoi pahan ihmisen niska punoittaa. Ja luuta töihin. Nyt ilman pakomatkaa selvisi paha ihminen, amppari oli varmaan rakennustarvikeostoksilla. 

  Viimeisestä rakennusyrityksestä on nyt kulunut kolme päivää. Joka kerta, kun paha ihminen, tai hänen vaimonsa, menee huussiin, pälyilevät he, oven varovasti avattuaan, ympärilleen, kuulostelevat, vasta sitten uskaltavat istuutua suorittamaan, mitä suorittamaan tulivat.  

  Paha ihminen tietää, että on paha. Ei evoluution jossain vaiheessa loihtimaa elollista saisi noin kohdella. Kyllä riittäisi, kun ihminen tappaa toisiaan Gazassa, Ukrainassa, muuallakin. Mutta ihminen on sellaiseksi muovautunut, sen saman evoluution tiimellyksessä, että se tekee pahoja tekoja. Vaikka tietää niitä tekevänsä. Paha ihminen, joka tällä kertaa lymyilee Peppe-Papan kehossa, puolustelee kuitenkin tekoaan, säälittävästi. Hän vetoaa siihen, että ampiaisen pistot ovat kivuliaita, ja jos, pesäyhteiskunnan kasvaessa, pistoja tulee useita, niin myös vaarallisia. Ja ennen kaikkea kesemmällä huussin suomaa helpotusta tulee käyttämään myös kaksi lasta. 

  Aika hankala on tämä tilanne. Peppe-Pappa on jäävi arvioimaan, toimiko hän oikein vai väärin. Mutta sen Peppe-Pappa tietää, että jos kysyttäisiin tältä tekoälyn luomalta, pesänsä menettäneeltä ampiaiselta, niin vastausta ei tarvitsisi epäillä.

TAAS YKSI ON POISSA

  Eilen soitti Haneli. Aloitti säästä, small talkilla tuulisesta säästä, köhäisi, sanoi "on vähän suru-uutisia." Minä häkeltyneenä, että mitäs?

  "Kääriäisen Markku on poistunut", vastasi Haneli.

  Olin hetken hiljaa, sulattelin. Ei nimittäin ollut kauan, kun Markku minulle soitti. 

  "Milloin?", kysyin, kun hetken olin sulatellut. 

  "Pari päivää sitten. Poikansa oli mennyt katsomaan, kun ei ollut saanut yhteyttä. Markku oli istunut hengetönnä kotonaan".

  Surullista. Vähän alle kahdeksankymppisenä tuli Markulle lähtö. Minkä lie vienyt. Isompia tauteja ei hänellä tietääkseni ollut. Sydän? Se lienee yleisin syy äkilliseen kuolemaan? Varmaan selviää, sillä eiköhän tapaus tutkita.

  Markusta kuvia hieman kaivelin koneen uumenista. Koska tilanne on surullinen, niin laitan tähän otoksen surullisesta tapahtumasta. Markku äiti-Elinan hautajaisissa 2022.

  Markun olin tuntenut pikkupojasta asti. Hänen sukunsa oli isovanhemmilleni tuttu. Mitä kautta, se on jäänyt minulle hieman hämäräksi. Joka tapauksessa Markun täti Tyyne miehensä Aleksin (Aleska) kanssa vietti 1950- ja 1960-luvuilla kesiään Piskolan Ylätalossa. Myös Markun vanhemmat, toinen täti Ella, sekä sisarukset Piskolassa joka kesä kävivät. 

  Muistan 1960-luvun loppupuolelta sen, kun Markku saapui Piskolaan USA:n armeijan Jeepillä. Sillä sitten ajeltiin pitkin metsäpolkuja. Se oli varmasti ensimmäinen auto, mikä kävi Kurenpään torpalla. Torpalla, missä asustivat Elsa ja Viljo Ikonen (Kipsakan Vilkki) monipäisen lapsikatraansa kanssa vuoteen 1958 tai 1959. Sitten he muuttivat kirkolle, ja torppa jäi kylmilleen. Nykyään on metsäautotie mennyt torpan jäännösten ohi jo vuosia. 

  Siihen aikaan siskollani Ritvalla ja Markulla oli jotain vispilänkauppaa, mutta asia ei pidemmälle edennyt. Ritva lähti kohta maailmalle, ensin Saksaan, sitten Itävaltaan, Markku asui Helsingissa, myös välillä Tukholmassa, elivät kumpikin omaa elämäänsä. 

  

  En Markkua nähnyt kuin muutaman kerran satunnaisesti vuosikymmeniin. 2000-luvun loppupuolella tapahtui käänne. Ritva, joka kävi kesäisin Suomessa, tapasi Markun uudelleen. Se johti kihlaukseen. Olisikohan ollut 2009? Kihloissa he olivat Ritvan kuolemaan saakka. 

  Kesäisin sisko oli Suomessa, Anttolassa tai Lahdessa. Tai Markun luona. Samoin jouluisin. Markku kävi aika usein myös Itävallassa. Piskolassa kihlapari vietti kesäaikaa aika lailla. 

  Kun Ritva menehtyi keväällä 2015, ja samana vuonna alkukesästä tätini Liisa, talon viimeinen asukas, niin Markku ja hänen siskonsa Irma alkoivat kesäisin asustella Piskolassa. Ihan hyvä, pysyivat rakennukset ja pihapiiri asutun oloisina. Markku bunkkasi "renkituvassa", eli pihasaunan kamarissa, Irma itse talossa. 

  Varsinkin marja- ja sieniaikaan Markun löysi takuuvarmasti metsästä. Sitä jatkui viimekesään asti. Mutta ei tule enää yhteisiä mustikkareissuja (Markku, Hilppa ja minä!) Juuri tuon Kurenpään torpan lähellä useina kesinä ollaan oltu ämpäreitämme täyttämässä. Ja autolla  sinne mentiin. Mutta ei Jeepillä. Heinäkuussa, kun pihasaunan vieressä kasvava puutarhavattu kypsyy, niin meille tulee Tainalta  kutsu poimimaan. Ja aina ollaan jäätelökahvit nautittu harjakaisiksi Piskolan tuvassa. Emäntänä Irma, jäätelönä Aino. Kerran Markku, varakas, mutta tarkka Markku, minulle paljasti, että he Irman kanssa syövät kahdestaan tavallista jäätelöä, mutta ostavat Ainoa tarjouksesta pakkaseen.  

  Kesäkuu alkoi, juhannus lähestyy. Osallistujamäärä on vähentynyt. Markku on muilla mailla, Irma odottelee jalkaleikkausta. 

  Markkua tuli siis tuollaiset 15 vuotta nähtyä paljon. Juuri kesäisin. Juhannuskokolla, jos sen vain sai polttaa, takuuvarmasti. Noista juhannuksista on paljon muistoja, vaikka eivät ne mitään riehakkaita juhannusjuttuja olleet. Tai ehkä juuri siksi. 

  Tässä Ritva ja Markku jussina 2014. Ritvan viimeisenä juhannuksena. 

  Vuotta aiemmin Markku käristeli makkaroita kokossa. Hän kiikuttaa niitä nautittavaksi avojaloin, ehkä pari juhlajuomaa nauttineena.  

  Oli pakko ikuistaa makkaramestarin varpaitten väliin jääneet heinät.

Herrasmies juhannuksena 2016...

... ja 2017.

Unohdetaan juhannus. Ritva ja Markku 2013 Tainan synttäreillä. 

Hanelin ja meikän kanssa uistelemassa 2021.

  

  Lepää rauhassa Markku. Sinua muistelen aina, kun Kurenpäänniemellä marjassa tai sienessä kuljen. 

KUKKIA, KURKKUJA, KURPITSOITA...

  Eilen käytiin Kangastalon Puutarhalla. Oli oikea aika. Ja ihmisiä enemmän kuin koskaan ennen siellä käyntimme aikana. Se johtuu siitä, että ilma tuntuu lämpenevän, sekä siitä, että menimme puutarhalle iltapäivällä. Yleensä olemme tehneet reissun heti aamulla. 

  Se, että oli oikea aika, perustuu siihen, että kaikki kukat, amppelit ja ennen kaikkea taimet olivat kasvaneet sopivan kokoisiksi ja tanakoiksi. Ja myös siihen, että joskus on mm. tomaatti jo loppunut, tai ainakin niin vähissä, ettei valinnanvaraa enää ole, ja yleisön määrä kertoi, että pian olisi taas sama ollut edessä. Tällä kertaa osoittautui hankintamatka  nappisuoritukseksi. 

  Tänään vietettiin monta tuntia istuttamassa ja laittamassa paikoilleen eilisiä tuomisia. Kukkaa on rannalla...

...aitalla...

...ja padassa.

  Istutettuna on kirsikkatomaattia, amppelitomaatti, kurkkua, kesäkurpitsaa, kurpitsa ja persiljaa. Taimet ovat harson alla. Ei kylmän, vaan auringonpoltteen vuoksi. Muutama päivä, niin saa hurstit pois heittää. Kuvia harsolla peitetyistä taimista en taida tähän laittaa. Kuvitelkoot kukin tuon näkymän. Jos mielikuvitus piisaa.

  Huomenna mennään joka torstaiselle ostosmatkalle. Poikkeuksellisesti keskiviikkona. Vaikka ovat kaupat nykyään auki pyhinäkin. Ainakin ruokakaupat. Mutta Jyskistä pitää hakea yksi tilaus, ja se taitaa pitää helatorstaina ovensa reikelissä. En kyllä ole tarkistanut. Enkä tarkista. Vaihtelua pitää ihmisen saada. Siispä torstai on tällä viikolla keskiviikkona. 

  Perjantaina päästään viimein korjaamaan Potinlahden yhteislaituria. Työ on lykkääntynyt erinäisten "force majeure"-tapausten vuoksi. Ollaan kyllä pärjätty jokusia asteita länällään olevan laiturin kanssa, mutta on aika se saattaa taas huonosta vitsistä silmän iloksi. 

  Meitä kunnostajia on troikka. Siihen sisältyy kokemusta valtakunnallisesta ja kunnallisesta päättämisestä, opettamisesta, ja rakentamisesta. Kolmikossa on löytyy myös voima, harkitsevaisuus ja "eiköhän täräytetä ihan vaan tuolleen"-mentaliteetti. Jokainen meistä voi toimillaan aiheuttaa suurenmoisen onnistumisen tai totaalisen katastrofin. Uskon kuitenkin, että käyttäen kukin avujaan, vieläpä oikein, niin lopputulos tulee olemaan, jos ei nyt täydellinen, niin ainakin kohtalainen+. Ehkä voisin työn jälkeen sitä kutsua täydelliseksikin, mutta sitä en tee. Muistan erään viisaan, taisi olla Isaac Asimov, sanoneen, että jos joku sanoo luomustaan täydelliseksi, on se merkki tekijänsä aivojen rappeumasta. Joten tulkoot vaikka kuinka hyvä, niin on varaa seuraavan kerran parantaa.

  Siinä tärkeimmät. Siis kuulumiset Saarelan tilalle. Tärkeimmät siksi, että mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito. Eikä sekään ole kovin tärkeää. 

RAPARPERIA KAHDELLA TAPAA

  Eilen käytiin Lahdessa ja Hollolassa. Koko päivä reissuun meni; puoli kasilta liikkeelle, vähän ennen kuutta oltiin taas saaressa. Kaksi erää ehdittiin seurata Leijonien matkan loppua. Leijonilla matka jatkuu tulevina vuosina. Mertsi sen sijaan ei selostusmatkaansa jatka. Melko suuret lantsarit jää täytettäväksi. 

  Ei noin ailahtelevalla pelaamisella pärjää. Sitä paitsi huono maku jää myös siitä pelaajien ja valmentajien jorinasta, että tuomarit veivät meiltä voiton. Kyllähän aika outo oli tuo kahden jäähyn episodi toisessa erässä, mutta jättäisivät muista syyn hakemisen hallituksen tehtäväksi. Sehän on kirjoitettu hallitusohjelman loppuun pienellä präntillä. 

  Tänään on herkullisen merkittävä päivä. Ensimmäiset raparperimaistiaiset ovat edessä. Kahdella tapaa: kiisselinä ja piirakkana. 

  Aamulla jatkoin klapihommia. Moottorisaha on matkalla huoltoon. Se ei voitele kunnolla, eli teräketjuöljyn tulo on lähes olematonta. Eikä asia korjautunut, kun putsailin paikkoja. Ei värkkiä ole ikinä huollettukaan, joten se sille suotakoon. Saha oli eilen matkassa, mutta ei ehditty sitä huoltoon viedä, kun paluu meni sen verran pitkäksi.  

  Ostin eilen verkkoa, jotta säästyn pinojen tekemiseltä. Nopeampi heitellä klapit "häkkiin" kuin taiteilla niitä pinoihin, vaikka kauniita pinot katselle ovat. 

  Ensitöikseni siis aamulla rakentelin "häkin", Ei ollut "oikeaa" moottorisahaa, mutta oli sentään akkukäyttöinen, millä sain tolppia väsätyksi.

  Ei ole akkusahasta pätkimättä jääneen haavanrungon työstämiseen. Se saa odotella huollon tuloa tehdyksi.

  Kymmenen jälkeen alkoi sataa tihuuttaa. Lopetin homman. Iltapäivän taitaa sadella. Sataisi kunnolla, eikä vain meinaisi. 

  Huomenna on kai poutaa. Edessä on siivous- ja siistimispäivä. Hilppa siivoaa talon, minä saunan. Saunan kevätsiivoukseen kuuluu lauteitten käsittely parafiiniöljyllä. Ihan samalla tavalla kuin kuluu sytytystulppien vaihto kaasu-Skodan 4-vuotishuoltoon. Jälkimmäinen tuli ilmi, kun eilen käytiin tilaamassa Wetteriltä autoon huolto. Ensimmäinen vuositarkastus ja öljynvaihto tähän kulkuneuvoon meille. Kilometrejä kun tulee alle 15000 vuodessa, niin huoltoja tai öljynvaihtojakaan ei tule kuin yksi. Sama tahti oli ollut edellisellä omistajalla myös. Vuositarkastuksessa vaihdetaan tiettyjä osia ja tehdään tiettyjä toimenpiteitä tietyin aikavälein, joten huollon kustannus vaihtelee vuosittain. Nyt on edessä melko hinnakas juttu. Tulppien lisäksi tulee muutakin, mutta varsinkin tulppien hinta herätti huomiota. Jotain 250 € töineen! Meitä palvellut kaverikin myönsi, että kalliita ovat. Onneksi ovat tapetilla vain joka neljäs vuosi! Se oli hyvä asia, että jo huoltoa tilatessa tuli lista tehtävistä toimenpiteistä ja niistä koostuva hinta. Eli, jos ei yllätyksiä ilmaannu, niin tiedetään eurolleen, mitä homma maksaa. 

  Huolto sovittiin meille sopivaksi ajankohdaksi, eli 26:ksi päiväksi kesäkuuta. Tuo huollon varaus tuli puskista, kun auton tietokone aamulla lähtiessämme kertoi, että toimenpiteet täytyy tehdä 29:n päivän kuluessa.

  Minähän taas eksyin, tapani mukaan, aiheesta. Ei auton huollon pohtiminen millään lailla kuulu saunan siivoukseen. Mutta antaa olla, vastapainoksi jätän siivouksen kuvailun jo kerrottuun.

 

  Siivouksen lisäksi on huomenna tarkoitus leikata nurmikko. Ensimmäinen leikkaus tänä vuonna. Aika myöhään. Mutta kyllä leikkaukset lisääntyvät, saavuttaen jossain vaiheessa hallituksen leikkausten määrän ja tiheyden. 

  Mikäli oikein olen aistinut, niin hallitukselle, kun siitä nyt tuli mainittua, ei mene kovinkaan lujaa. Alkavat omatkin jo saada tarpeekseen. Eikä yhteistä linjaa, Orpon vakuutteluista huolimatta, tunnu, ainakaan Gazan tilanteessa, löytyvän. Mikäli minulta kysytään, tuo umpisurkea hallitus ei ole onnistunut kuin yhdessä asiassa. Se on onnistut olemaan vielä Sipilän hallitustakin huonompi.

HAUKEE, PUUTA, PAPUA, GRILLISTÄ MAKUA

  Aamulla, ensitöikseni, kävin katiskalla. Olin sen siirtänyt tuohon niemen taakse, Saukonsalon puolelle, koska ei oikein missään kunnon kokoista ahventa ole nielusta sisään uinut. Ei ollut nytkään. Ahventa. Mutta oli kunnon hauki, siinä kolmikiloinen oli eksynyt. 

  Siirsin katiskan taas enempi ahvenpaikalle, sillä eilen syötyjen paist'muikkujen ja kahdeksi ateriaksi riittävän hauen myötä meillä on aikaa odotella kokoliaampien ahventen saapumista. 

  Kaunis aamu alkoi lämmetä. Aloittelin haavan pilkkomista. Pino alkaa muodostua.

  Tästä vinkkelistä ei ole juuri kuvia tullut napsittua. Siispä Saarelan miljöötä takaa päin. 

  Pian piti lähteä Hilppaa jeesaamaan. Nyt, kun ilma tuntuu lämpenevän, oli hän istuttanut sisällä kasvatetut salkopavut. Hyvä, että lämpenee, sillä papujen varret ovat jo kovin pitkäksi venyneet. Hilppa on taimia jo muutamana päivänä siirrellyt ulos tai verannalle, karaissut niitä. 

  Apuani tarvittiin harsolla suojaamiseen. Ei niinkään pakkaselta, vaan lähinnä auringonvalolta. Tuonne navetanmuurin sisään ei nimittäin ensimmäisenä halla hiivi. 

  Melko poikkitaiteellinen kokonaisuus siitä tuli. Toivottavasti pavut kasvavat runsasluisina ja konventionaalisina. 

  Sitten oli vuorossa kauden ensimmäinen grillaus. Sianniskaa ja kesäkurpitsaa grillailin. Hilppa paistoi perunoita ja purjoa. 

  Näinkin paljon sitä saa aamupäivällä aikaan, kun ei yhdessä hommassa sammaloidu. Iltapäivä saa olla aikaa aikaansaamatonta. Mitäs sitä pyhänä ylen määrin. Kun ei tule juuri arkenakaan koko päivää aherrettua.

  Tulevat päivät kulunevat puuhommissa. Sateen sattuessa korvaavia keksiessä. Torstaina mennään käymään Hollolassa. On jokunen asia tehtävänä. Samoin on saareen tuotavana viimekesäisiä säilykkeitä ja pakasteita. 

   Kohta tähän tarinaan lyön pisteen. Menen ulos taivastelemaan. Päiväkahvit terassilla pian nautitaan. Ja keväästä myös. 

  Nyt se tapahtuu. Piste.😎

PALELLU PUUMALASSA

  Muutama päivä lämpimämpää on ollut. Luonto on tykännyt. Sadetta kyllä myös kaivataan. Eilen illalla Forecan ennuste kertoi, että aamusta alkaen sataa iltaan asti. Aamulla oli ennuste muuttunut, yhdeltätoista piti alkaa, muutama tunti sadella. Sen jälkeen en ennusteita katsonut. Aistinvarainen empiirinen tutkimus antoi tarkan tuloksen. Nyt on kello puoli viisi, eikä ole pisaraakaan herunut. Hieman ambivalentti olo. Sadetta kaivattaan, mutta sateettomuus tekee mahdolliseksi, tai no ainakin mukavammaksi, puuhailun ulkona. 

  Huomenna on edessä viikoittainen kauppareissu. Oli pakko Foreca syynätä: sadetta joka tunnille kahdeksasta viiteen. Kokonaismäärä kuitenkin vain 0,9 milliä. Eli yhtä tyhjän kanssa. Tietysti käy niin, että vettä lorottaa kuin sanonko mistä, kun aamulla pitää veneellä autolle mennä, samoin päivällä, kun on paluu. Muuten ei pahemmin ropise. Tuumi Peppe, ystävien kesken Pessimisti-Peppe.

  Äitienpäivä meni. Ruusuja olin ostanut jo edeltävänä torstaina kauppareissulla. Ilma oli suht' hyvä. Aurinko paisteli, lämmitti mukavasti. Siispä päätettiin ip. lähteä käymään Puumalassa. Äitienpäiväkahvilla. Ja ostamassa eräs jokapäiväiseen ruokailuun kuuluva tuote, minkä riittävyyden olimme edellistä kauppalappua laatiessamme arvioineet väärin. Joten matkaan. Autolla, sillä veneellä ei kovin mukavaa ole niin pitkää matkaa näillä keleillä ajella. 

  Kun lähestyttiin Puumalaa, alkoi pilviverho peittää taivaan. Ulkolämpötila auton mittaristossa laski silmissä. Pian oltiin tultu +13:sta asteesta + neljään. Onneksi oli venematkalle varatut toppatakit mukana. 

  Puumala oli hiljainen. Ja kylmä. Tuuli teki ilmasta rannalla vielä kylmemmän. Muutama auto, ei juuri ihmisiä. Satamaravintola, perinteinen kahvipaikka, ei ollut auki. Satamassa istuksi sentään kaksi rohkeaa kaverusta uhmaamassa viileyttä. Tupakkia vetelivät lämpimikseen. Heiltä kysäisimme kahvipaikkaa. 

  "Tuolta mäkkee ylös satakunta metriä, ni oikeella on Kuittisen Kahvila", sanoi toinen.

  "Ja siel'on hyvät kahvileivät!", täsmensi hänen kaverinsa. 

  Kiitimme, dallasimme "Kuittisen Kuppilaan". Tarjottavat olivat, kuten meitä valistettiin, kyllä maukkaat. Eikä asiakkaitten päät yhteen kolkkaneet.

  Olihan paikka meille tuttu. Jonain kevättalvena ollaan Puumalassa käyty, Kuittisella kahvilla myös. Ja kylä on ollut yhtä hiljainen kuin äitienpäivänä. 

  Kaupassa käytiin: uudessa K-Marketissa. Matkaan tarttui myös pari pakettia Juhlaa Mokkaa. Tummaa paahtoa, tietty. 4,90 €/paketti. Säästöllä saatiin katettua polttoainekustannukset. Kevyesti, kaasu kannattaa. Silti kannattaa painaa kaasua kevyesti. 

  Kun kylmästä Puumalasta päästiin lähelle Mikkelin rajaa, alkoi arska taas paistella. Lämpötila kohosi entisiin lukemiin. En kuitenkaan kehota Puumalaa muuttamaan sloganiaan "Saimaan kaunein" muotoon "Saimaan kylmin". Tällä kertaa osui viileys Puumalaan, toiste saattaa osua Anttolaan. Eikä "Saimaan kaunein" itse asiassa ole tyhjää jauruamista. Toki kauneimpia saattaa olla muitakin. 

  Kun kesäkotiin päästiin, istuin hetken verannalla. Siinä mietiskelin, että olisi ne äitienpäiväkahvit passannut juoda täälläkin. Eikä olisi kylmä vaivannut. 

  Nyt, kun juttua lopettelen, on ulkona tihmonut muutaman pisaran. Sateeksi sitä ei kuitenkaan voi luonnehtia. Tuntuu, että aina täällä saaressa tarvitaan tietty määrä resilienssiä sääennusteiden muuttumisten aiheuttamasta mielipahasta selviämiseen. 

KAUNISTA VESILLÄ, KAHVIA PIHALLA

  Aamulla arska paisteli mukavasti. Siksi läksin tekemään pienen lenkin Luonterilla. Kaunista oli. 

  Kaunista ja hiljaista. Tai toki moottori, hiljaakin ajellessa, pitää ääntä. Mutta tarkoitan, että hiljaista oli seuran suhteen. Ei näkynyt norppia, ei veneitä, ei kalasääskeäkään. Paitsi kaukaa kuvattuna hieman pää kuikuili pesästä. En kovin lähelle viitsinyt mennä. 

  Joitain vesilintuja sentään uiskenteli, lokkeja kivisten luotojen päällä ja saarten kallioilla kökötti.

  Viimekesäinen vesiraja näkyy hyvin kallioitten kyljessä. Jos erotuksen puoliväliinkin päästäisi, niin hyvä.

  Kun vesiltä palasin, öljysin laiturilta saunalle johtavat rappuset.

 

  Vielä ehdin napsia hieman klapeja ennen lounasta. Koska yhä aurinko tiheään kurkisteli satunnaisten pilvien takaa, laitettiin puutarhakeinuun katos, roudattiin istuinpatja ja selkänoja paikoilleen. Päätettiin juoda kevään ensimmäiset pihakahvit. Hilpan loihtiman viinimarjapiirakan kera. 

  Vihertämään alkaa luonto heinineen, puineen. Hienoa aikaa; joka päivä pystyy aisteineen havaitsemaan kevään etenemisen. 

  Voi olla hölmöä ja omahyväistä, mutta en malta olla kertomatta, mitä aamulla huussissa ovi auki istuessani ja maisemia katsellessani tuli mieleen. Ja se mielipide vain vahvistui Luonterilla. Tuli mieleen, että olen onnekas. Olen onnekas, koska minulla, meillä, on tämä paikka. Vaikka minulla olisi rahaa muutama ahkiollinen, ja rakentaisin hieno sekä nykyaikaisen talon hienolle paikalle järven rannalle, niin ei se ikinä korvaisi tätä. Ei rahalla saa kiintymystä, ei paikkaa, millä on sielu, ei paikkaa, minne sydän kuuluu. Kaikkine puutteineen, aikaa nähneine rakennuksineen, rajallisine mukavuuksineen, täällä viihdyn, tänne kuulun. Jokaisen nurkan, jokaisen nurkantakusen, kaikki sopet, jopa oman tontin kivet ja kannot tunnen. Jokainen maisema on tuhansia kertoja nähty, eikä jäljellä olevat, toivottavasti runsaat kerrat, tule niitten tenhoa haalistamaan. Kun täällä on joka kesä ainakin jonkin verran vuodesta 1956 aikaansa viettänyt, niin tänne on kiinni kasvanut. Luulen, että Anna, jolle paikka aikanaan jää, tulee tuntemaan samanlaisia ajatuksia. 

  Olipas siinä nyt korkeaveisua kerrakseen. Pitää siirtyä maallisempiin asioihin. Leijonat aloitti kisat nihkeästi. Ajoittain peli kulki, välillä ei. Onneaan saa joukkue kiittää kolmesta pisteestä. Jos tuollaisena jatkuu, loppuvat minulta kuvitteelliset nitrot. 

  Loppuun yksi ihmetys. En oikein käsitä, miksi joka ajankohtaisohjelmassa tarvitaan asiantuntija, jopa erikoisasiantuntija, kertomaan, että siinä ja siinä saattaa tapahtua sitä ja tätä. Minusta jokainen tavallinen kansalainen osaa sanoa, ja tietää, että jotain ehkä tapahtuu, ehkä ei.