Ilta alkaa hiljalleen painua kohti Peppe-Papan nukkuma-aikaa. Tuli mieleen kuitenkin kertoa lyhyt ja surullinen tarina uutterasta ampiaisesta (Vespula vulgaris). Tämä kaikin puolin kunnollinen ja ansiokas kuningatar aloitti pesän teon huussiin pari viikkoa sitten. Heti, kun sen puuhat huomattiin, otti paha ihminen huussin kalustoon kuuluvan lyhytvartisen luudan ja huitaisi pesänalun irti. Tietysti paha ihminen odotti ensin hetkeä, milloin amppari oli nakertamassa rakennusainetta jostakin sopivasta puusta. Pesä oli tarkoitus sijoittaa huussin sisäkattoon, aivan oven yläpuolelle, joten rakennustoiminta oli helppo havaita istunnon aikana.
Kului pari päivää pahan ihmisen asioidessa niitten aikana kevein mielin huussissaan. Vaan sitten, kolmantena kuului surinaa. Kuningatar oli palannut! Tällä kertaa oli peruskivi laskettu huussin kurkilankun alapinnalle takaseinän lähelle. Taas paha ihminen tarttui luutaan, jo aiemmin kerrotuin seurauksin.
Huussikäynnit jatkuivat, ilman erityistä vaaraa tulla pistetyksi, tällä kertaa vain vuorokauden. Pahan miehen vaimo ilmoitti, että nyt se kehno on valloittanut seinällä roikkuvan lattiaharjan alapuolen, valanut anturat jouhiin kiinni. Paha ihminen lähti taas reissuun. Pahat mielessä, kuten pahalla ihmisellä tuppaa olemaan. Pesän tekele sai kyytiä, niin myös paha ihminen. Kuningatar oli viisaudessaan kätkeytynyt harjan jouhien sekaan, ja hyökkäsi salaman kimppuun. Huitoen ja huutaen, hyppien ja hihkuen, pakeni paha ihminen, pääsi ilman pistosta taloon sisään. Kohta meni hän hipihiljaa huussille vakoilemaan, vieläkö ampiainen näreissään paikalla partioi. Ei partioinut. Eikä näkynyt, ei kuulunut muutamaan päivään. Huussissa alkoi seesteinen normaaliaika.
Mutta mutta... Paha ihminen oli aliarvioinut kuninkaallisen ampiaisen vietin perustaa itselleen ja tulevalle armeijalleen pesä. Taas surisi huussissa. Tällä kertaa ovinurkassa olevan pienen hyllyn alapuolelle oli ampiaisvirkakunnan kaavoittaja merkannut tontin. Jo alkoi pahan ihmisen niska punoittaa. Ja luuta töihin. Nyt ilman pakomatkaa selvisi paha ihminen, amppari oli varmaan rakennustarvikeostoksilla.
Viimeisestä rakennusyrityksestä on nyt kulunut kolme päivää. Joka kerta, kun paha ihminen, tai hänen vaimonsa, menee huussiin, pälyilevät he, oven varovasti avattuaan, ympärilleen, kuulostelevat, vasta sitten uskaltavat istuutua suorittamaan, mitä suorittamaan tulivat.
Paha ihminen tietää, että on paha. Ei evoluution jossain vaiheessa loihtimaa elollista saisi noin kohdella. Kyllä riittäisi, kun ihminen tappaa toisiaan Gazassa, Ukrainassa, muuallakin. Mutta ihminen on sellaiseksi muovautunut, sen saman evoluution tiimellyksessä, että se tekee pahoja tekoja. Vaikka tietää niitä tekevänsä. Paha ihminen, joka tällä kertaa lymyilee Peppe-Papan kehossa, puolustelee kuitenkin tekoaan, säälittävästi. Hän vetoaa siihen, että ampiaisen pistot ovat kivuliaita, ja jos, pesäyhteiskunnan kasvaessa, pistoja tulee useita, niin myös vaarallisia. Ja ennen kaikkea kesemmällä huussin suomaa helpotusta tulee käyttämään myös kaksi lasta.
Aika hankala on tämä tilanne. Peppe-Pappa on jäävi arvioimaan, toimiko hän oikein vai väärin. Mutta sen Peppe-Pappa tietää, että jos kysyttäisiin tältä tekoälyn luomalta, pesänsä menettäneeltä ampiaiselta, niin vastausta ei tarvitsisi epäillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti