ESPOOSSA, SALMELASSA

  Matkailua parina päivänä on harrastettu. Tiistaina vietiin Iiris ja Liisa Espooseen. Täysi päivä: lähtö 6:30, paluu jotain 20:15. 

  Luultavasti ei perhe Tiiilikainen tänä kesänä ehdi enää saaressa käymään, sillä Iiriksen treeni-, syksyllä myös kilpailukausi on alkanut.

  Eilen oli vuorossa Taidekeskus Salmela. Ensin poikettiin Mikkelissä muutamassa kaupassa. Sitten noin kolmeksi Salmelaan. Välillä vettä tihmovassa säässä kierreltiin aluksi näyttelyt. 

  Pientä suolaista sen jälkeen nautittiin Ravintola Kesäheinässä. Samalla seurattiin Samuli Putroa soundcheckissa.

  Kun portit konserttialueelle klo. 17 avattiin, hyökättiin heti hyvät paikat omimaan, sillä Salmelaan ei voi etukäteen paikkoja varata. 

  Kuudelta aloitti Samuli ensimmäisen tunnin setin. Sen hän veti läpi yksi, lukuunottamatta kahta  biisiä, joissa oli apuna bändin jäsen. 

  Hienoja biisejä, satuttavia sanoituksia kuultiin. Samulin mukaan hänen ainoa coverinsa, Nick Caven Into My Arms Putron suomennoksena sai vanhan miehen silmät kosteiksi. 

  Putro estitti myös kaksi biisiä ilman säestystä, yksilauluna. Rohkea veto, mutta toimi!

  Väliajan jälkeen saapui lavalle kaksi muusikkoa valkoisen puvun valkoiseen farkkuasuun vaihtaneen Putron lisäksi: kosketinsoittaja ja rumpali. Molemmat myös hoitivat erilaisia "soittokoneita" (minen niistä ymmärrä senkään vertaa). Melkoiset soundit, ryhdikkään menon, he saivat parin äänimiehen tukemana aikaan. 

  Yli tunnin kesti toinen setti encoreineen, Hyvä mieli jäi konsertista. Musiikki oli hyvää, sanoitukset hyviä, tunnelma hyvä. Ainoa, mikä hieman jäi minua häiritsemään, oli Putron tapa ottaa yleisoään biisien välilllä. Koska laulujen aiheet ja sanat, niitten tarinat, olivat usein surullisia, koskettaviakin, niin huumoripitoinen välijutustelu särähti snadisti. Tämä on toki minun mielipiteeni. Yleisö tuntui pitävän. 

  Vaikka toisen setin meno oli aikamoista tykitystä, niin yksin esitetty ensimmäinen osa miellytti enemmän. 

  Samuli Putron musiikkiin en ole juuri perehtynyt. Toki joitain biisejä on tutuksi tullut. Hieman ajellessa artistia viime aikoina oltiin Hilpan kanssa kuunneltu. Nyt on miehen jo melko pitkäksi venyneen soolouran tuotanto otettava tarkempaa kuunteluun. Tai ei nyt, eikä kohtakaan. Mutta viimeistään joskus loppusyksystä, kun airpodsit  taas liimautuvat Hollolan lenkkimaastoissa korviini. 

PUUMALASSA

   Oltiin Puumalassa. Puumalassa ei ole maapula. Eikä ole vesipulakaan. Isoa järveä, pienempiä järviä, lampia ja lätäköitä piisaa. 

  Ensin ajeltiin Sahanlahteen. Siellä lapset uivat. Sitten syötiin. Sen jälkeen kierreltiin hieman paikkoja. Lopuksi lapset taas uivat. 

  Kuumaa oli. Hypättiin autoihin, usmuutettiin Puumalan satamaan. Siellä, kun parkkipaikat oli pienen etsiskelyn jälkeen löydetty, noustiin hissillä sillalle. Jatkettiin vielä kierreportaita ylös pieneen baariin. Sieltä sai onneksi kahvia ja kylmää juotavaa, vaikka lähinnä tanakampiin juomiin on paikan tarjonta suuntautunut. Näköalat olivat mukavat. 

Kuva by Joni.

  

  Olimme ainoat asiakkaat pienessä baarissa.  Kahvit, kotoisaa keskustelua paikan tarjoilijan kanssa: hieman historiaa, snadisti tätä päivää, ripaus muistoja. 

Kuva by Joni.

 Sitten hissillä (lämpöä varmaan 40 astetta) alas. Ja jäätelökojulle. Hiljalleen alkoi kuumuus tuntua tukalalta. Onneksi jäätelökioski pöytineen oli varjossa.  

  

  Matka autoille läpi rantatorin, siitä pitkin Satamatietä, tuntui jo vanhimman ihmisen jäsenissä. Ja nuorimman. Mutta ei Iiriksen! Hän otti Liisan hartioilleen, ja matka jatkui. Olisin minäkin jonkun hartioille, vähintään reppuselkään, noussut, vaan en tohtinut kysellä. 

Kuva by Joni.

  Nyt taas saaressa ollaan. Uimassa käytiin, jokainen. Mikäli minulta kysytään, niin hieman maltillisempi lämpötila piisaa. En kuitenkaan valita. Eikä sitä paitsi kukaan ole edes kysynyt. Siis lämmössä mennään, vähintään tovi vielä. 

  Huomenna uudet kohteet, uudet kujeet. Ja vanhoista esillä ainakin uiminen.

ELÄMÄÄ SAARESSA

  Tämä on ensimmäinen kerta, kun teen blogia puhelimella. Minulla on päällä puheesta kirjoitukseksi-sovellus, joten tekeminen on hieman mukavampaa kuin kirjoittamalla. Puhelimen pienellä näppiksellä, tarkoitan.

  Perhe Tiilikainen saapui sunnuntaina elävöittämään Saarelan päivää. Tai oikeastaan päiviä, sillä he ovat ilonamme viikon. Ollaan ehditty puuhaamaan kaikenlaista. Syömään savumuikkuja, sekä paistettuja myös. Vedessä on lotrattu, kanootilla ja ilman. 

  Tänään käytiin Piskolassa keräämässä puutarhavattuja. Kuumaa oli, paarmoja oli. Oli myös vattuja.

  Kun marjat tuli poimittua, äkkiä rantaan uimaan. Siis lapset. 

  Huomenna me Hilpan kanssa mennään Hollolaan. Perhe Tiilikainen käy Mikkelissä ja Mäntyharjulla jossakin automuseossa, tulevat illaksi takaisin saareen. Me palaamme keskiviikkona.

  Sää jatkuu hyvänä, joten loppuviikoksi on suunnitteilla venematka Pistohiekalle, sekä autoreissu Puumalan ja Sahanlahteen.

  Kohta Joni laittaa saunan lämpiämään. Hyvää tekee vattupöhelikössä vietetyn iltapäivän jälkeen. 

  Tässäpä ensimmäinen yritelmä uudella menetelmällä. Hieman kangertelevaa, ja välimerkit täytyy tehdä vanhaan tyyliin. Samoin joittenkin erisnimien suuret alkukirjaimet tulevat pieninä. Muitakin kirjoitusvirheitä, eli saneluvirheitä tietysti, joutuu korjaamaan. Mutta nopeampaa tämä on kuin puhelimen kanssa kirjoittaminen. Joten kärsikää.

SUPERHIIRI

  Hiiret ja myyrät ovat vanhojen, uudempienkin, talojen riesa. Ne mahtuvat hyvin pienistä koloista kulkemaan, joten kaikkien mahdollisten kulkureittien tukkiminen vanhassa rakennuksessa on vaikea tehtävä. Hiirten papanoita on yleensä joka kevät ilmaantunut lattioille. Joskus oli myös lattiamattojen päätyhapsuja syöty. Matot rullataankin nykyään pois lattioilta, jos kauemmin pois saaresta on aikomus olla. Muutama vuosi sitten hankittiin pistorasiaan laitettavia hiirien karkottimia. Niitten vaikutus on ollut olematon. Paremminkin tuntuu siltä, että ne vain ilmoittavat tuholaisille, että nyt bileet pystyyn.

  Taisi olla kolme vuotta sitten, kun iltaisin alkoi rapinaa kuulua. Hilppa sen ensin havaitsi, sillä hänellä on kuulo parempana säilynyt kuin minulla. Leivinuunin edessä olevan kipinäpellin päällä ruoja kipitteli, kun me toosaa tuijotettiin. Hankittiin pari hiirenloukkua. Ensimmäisenä yönä pullea metsähiiri koko kohtalonsa. Rapinat loppuivat siltä kesältä. 

  Seuraavana kesänä ei havaittuja vierailuja ollut. Viime vuonna sitten rapistelut taas alkoivat. Nyt pidettiin kemmakkaa sekä kipinäpellillä, että keittiössä. Eiku loukut pyyntiin. Muutamassa päivässä erehtyi kolme hiirtä satimeen. Sen jälkeen ei havaintoja tehty.

  Viikko, pari sitten alkoi taas sama rapse kuulua. Minäkin sen joskus sain korviini. Ansat viritettiin. Monta päivää ne olivat viritettyinä. Ei tulosta. Rapina vain jatkui. 

  Eilen kauppareissulla hankittiin pari uutta pyydystä. Sellaista, missä on hajustesyötti valmiina. Suurin toivein ne illalla viritin. Aamulla ei ketään ollut vipuun langennut. Ei, vaikka Hilppa, joka illalla vielä lueskeli tuvassa, sanoi keittiössä ravellusta kuulleensa. Ajattelin, että kovat piippuun, laitoin äsken vanhat loukut myös pyyntiin. 

  

  Mietiskelen, että mikä hiton superhiiri se on. Eilenkin oli uutta putkimaista pyydystä siirtänyt, mutta ei sisään ängennyt. Onko sillä peijoonilla muistissa viime kesänä näkemänsä loukkuun litistinyt lajitoveri? Vai mikä on syynä, että ei syötti kelpaa? Vai onko kyseessä tällä kertaa myyrä?  Mitäpä sille syötiksi? Porkkanaa? Googletin. Joku viisas valistaa, että myyrälle kelpaa  jälkiuunileipä, hiirelle, perinteisen juuston sijaan, maistuu vaalea leipä. Täytynee ladata loukut uusilla syöteillä. Jälkiuunileipää ei nyt meillä ole, mutta en usko myyrän väheksyvän Marskin Arinaleipää. 

  Joo, kaikenlaisia rapisijoita niitä maailmassa on. Jos ei loukku pure, niin pitääkö hankkia kissa? Kesäkissa. Se peto vaan listii joutessaan linnunpojat. Enkä muutenkaan ole kissaihminen. 

  Jos rapina ei lopu, pyydykset pysyvät tyhjinä, pitää vissiin hankkia riistakamera. Hanelilla taitaa jokunen olla. Lainaisikohan hän yhtä toviksi? Olisi mielenkiintoista nähdä, mikä superhiiri, tai supermyyrä, meillä mellastaa. Supermarsu se ei todennäköisesti ole. 

  Sadetta odotellessa aamu jatkuu. Aika epävakaista on muutama päivä. Ensi viikolla taas helteet palaavat. Taitaa tulla tupapäivä. Eilen hain Mikkelin kirjastosta ensimmäisen varaukseni, Risto Isomäen teoksen Pimeää jäätä. Ei aika hukkaan mene sen parissa. 

  Loppuun pari kuvaa. Dahliapata reunakasveineen kukoistaa.

  Epävakaisen sään pilvet ovat joskus uhkaavan näköisiä.

AAMUSTA KONEELLE

  Sateen ropina tuudittaa uneen, sanotaan. Minut se aamulla herätti. Taitaa tulla sellainen päivä, ettei ulos viitsi mitään hommailemaan lähteä. Muutama työrupeama on kyllä mielessä, mutta ne joutavat odottamaan poutasäätä. 

  Lauantaina käytiin päiväkahvilla Tertissä. Halvemmalla olis saanu Saarelassa. Mutta ei suklaakakun kanssa. 

  Siten on elo kulkenut, että kumpikaan meistä ei ole Tertissä käynyt sitten 1960-luvun. Minä siellä olin 1966 tai 1967 kotibileissä. Nykyisen isännän Matin kaksoissisaret Ina ja Henna ne järjestivät. Räsäsen Ilun kanssa sinne mentiin. En muista, millä kyydillä, mutta yöllä palattiin Mikkeliin kävellen.

  Hilppa on käynyt kartanossa muutamaa vuotta myöhemmin. Ina ja Henna, tai ainakin toinen, oli nimittäin samalla luokalla Tipulassa kuin hän. Olivat Tertin kaksoset näet yhtä lahjakkaita luokalleen jäämään kuin minä. 

  Varmasti hyvää ruokaa Tertissä on tarjolla. Mutta ei paikka muuten isosti sytyttänyt; myymälässä omien ja paikallisten tuotteitten lisäksi tavanomaista krääsää myynnissä pilvin pimein, Puutarhakahvila oli ahdas ja tupaten täynnä. Tungos ei tietysti ole paikan vika, vaan ansio. Kartanoravintolassa ei sisällä käyty. 

  Ihmisiä oli tosiaan paljon. Iso parkkipaikkakin oli aivan täynnä. Me saatiin onneksi juuri vapautunut paikka. 

  Voi olla, että joskus elokuussa vielä käydään testaamassa Puutarharavintolan monipuolinen, kymmeniä lajeja sisältävä kesälounas testaamassa. 

  Kahvit hörpittiin keskellä puutarhaa. 

  Eilen herättiin isoon uutiseen. Thomas Crooks pyrki pääsemään joukkoon John Wilkes Booth, Charles J. Guiteau, Leon Czolgosz, Lee Harvey Oswald?, Sirhan Sirhan ja James Earl Ray. Ei päässyt, mutta pääsi hengestään. 

  Poliittinen väkivalta ei ole uutta USA:ssa. Kansallisen kiväärijärjestö (NRA) on vaikuttava tekijä; ampumalla tehdyt murhat ovat arkipäivää, joukkomurhat viikoittaisia. 

  Surullista. Toivottavasti tapaus ei johda uusiin ikäviin tapahtumiin.    

  Eilen laskin ahvenverkot. Kolme tuntia, sitten kokemaan. Kaksi fileoitavaa kyrmyniskaa tuli. Yöksi ei viitsi näin lämpimän veden aikaan verkkoja jättää, koska ahven on herkkä kuolemaan nopeasti, kun se sotkeutuu verkkoon siten, että ei kykene hengittämään. Pitää kokeilla uudelleen. Mutta ei tänään. 

  Espanja sitten voitti. Oikea mestari saatiin. Näyttää siltä, että ruusuinen tulevaisuus on tarjolla. Loistavia nuoria pelaajia löytyy, eivätkä runkopelaajatkaan ole vielä ikäloppuja. 

  Taidan lähteä venevajaan ällistelemään, olisiko katon alla pientä askaretta tarjolla. Tuskin, mutta voihan sitä vaikka järjestellä tavaroita. Alan olla kuin Hilpan entisen työkaverin mies, joka kuulemma tekemisen puutteessa siirteli mökillä klapipinoa liiterissä seinustalta toiselle. 

KOSKA LUPASIN

  Eilen oli välipäivä. Meinaan, että ei tullut isommin mitään puuhattua. Minkä nyt kävin syötäväksi kanttarellejä haalimassa.

  Iltapäivällä sateli, ukkosti myös. Kolme tai neljä kertaa räpsähtivät sähköt poikki. Muutaman sekunnin katkoja vaan, onneksi. 

  Eilen postasin, että maanantaina hain veneellä puutavaraa sahalta. Samalla mainitsin: "Kun työ on tehty, olette ensimmäisiä, joille kerron. Ehkä." Koska olen sanani mittainen mies, ainakin silloin, kun se minulle sopii, niin nyt kerron, ilman mitään ehkiä. Kerron, vaikka työ ei ole vielä valmis. Kerron kuvien kautta, pienillä sanallisilla tarkennuksilla ryyditettynä. 

  Aamulla näytti pihamaalla tällaiselta. Vuonna 1964, tai 1965 pihalle tehty 2,5 m X 2,5 m:n betonilaatoitus päiväkahvipaikkana oli meistä aikansa palvellut, joten hieman isompaa terassia oli tarkoitus duunata. 

  Siis pintamaan poistolla alkoi päivä....

...ja jatkui n. viidentoista kottikärryllisen verran

  Tämän jälkeen siirtelin vanhoja betonilaattoja "kriittisiin pisteisiin". Se tuli sopivasti tehdyksi, kun Hilppa huuteli syömään.

  Ruoan jälkeen ei ollut perräisten aika, vaan suodatinkangasta levittämään kutsui työmaa. Ja juoksut seuraavaksi.   

  Sen jälkeen laudat kumpaankin reunaan, ristimitta kohdalleen, ja niin pääsin lautoja ruuvailemaan. Kun kuvan tilanteessa oltiin, oli kello kahden korvilla, ja alkoi keittää. Siispä Saimaaseen, Yhdelle päivälle rupesi riittämään. Ihan sain tarpeekseni uurastuksesta, sillä aika kuumaksi heittäytyi ilma. 

  Kun yksin tekee, niin on helppo sättiä, jos jotain menee mönkään. Ja vaikka joku työvaihe erityisen hankalalta tuntuu, niin ei voi toiselle delegoida, kuten yleensä työmaailmassa toimitaan. 

  En tosin aivan yksin puurtanut. Hilppa kantoi kanssani puutavaraa rannasta mestalle, oli auttamassa suodatinkankaan levityksessä, sekä oli myös mainio toveri ristimittauksen nollapäässä. 

  Huomisen saan työmaa olla vaiheessa, sillä me menemme Mikkeliin kauppa-asioita toimittamaan. Perjantaina, jos ei sada, on sitten se hetki, kun voi vaikka polkaksi uudella terassilla pistää. 

  Hieman liiankin iso siitä tulee, n. 15 m2. Se johtuu siitä, että sahalla ei ollut kuin yhtä mittaa viistuumasesta höylätystä terassilaudasta. Me ei haluttu lautoja jatkaa, sillä liitokset tuppaavat ajan myötä kupristumaan ja nousemaan ylös. Ipottaa se, jos kengättömässä jalassa terassilla tallustaa, ja lyö pottuvarpaansa. Saattaa päästä tuhma sana, eikä ole soveliasta, ainakaan, jos on nuoria korvia kuulolla. 

  Eilen oli hieno peli. Espanja on ollut minulle iloinen yllätys. Hyvä jalkapallomaa on välillä katveessa, välillä vielä parempi. Tämän illan ottelu ei kiinnostavuudeltaan ole eilisen vertainen, siis minusta. Katsottava se tietenkin on. 

KETUTUS ON MYÖS KAUSILUONTEISTA

  Ketutus on yksilöllistä. Toisia ketuttaa kokopäiväisesti, joitain ei juuri koskaan. Keskimäärin ketutus lienee ainakin muutaman kerran viikossa päälle vyöryvä olotila. 

  Ketutuksen syyt ovat moninaisia ja yksilöllisiä. Joskus sen laukaisee vuodenaikaan tai säähän liittyvä seikka, tai muu syy, johon ei pysty itse vaikuttamaan. Viime päivinä eräs tällainen on iskenyt meikän kohdalle. On todella ikävää, kun halkoja hakatessa itikka, tai joku muu ötiäinen, tunkeutuu silmälasien linssin taakse. Heitä siinä äkkiä hanskat huut helevettiin, lasit pois, hätistele häirikkö tiehensä! Joskus ehtii mokoma tuikata silmäkulmaan tai luomeen, ja sitten kutittaa. 

  Vielä kettumaisempaa on, kun sama sattuu perunoita kaivaessa. Eihän sormet mullassa voi häätää kiusantekijää! Entäs huussia tyhjentäessä? Ei tee mieli ryhtyä tehtävään tarkoitetut lateksihanskat kädessä häätötoimiin. Ja ennen kuin hanskat on pois otettu, on ravintoketjun alapään ötökkä ehtinyt tehdä pahojaan. Kaikista edellä mainituista on kokemusta viime päiviltä. 

  Nuo ketutukset ovat tietysti ohimeneviä. Ne ovat paljon helpompia sietää kuin pitkäaikaiset ketutuskaudet. Sellaisia on onneksi aika harvoin, jos koskaan. Joskus valtaa saaneet alakulo ja apatia ovat aika lailla pysytelleet taka-alalla. 

  Tänään on sadepäivä. Ainakin aamupäivän vettä tihuuttelee. Ei haittaa. Kun äsken kävin kaivamassa pottuja, niin totesin, että ei kovin syvälle ole kosteus painunut, vaikka muutaman päivän aikana on satanut jotain 35 milliä. Antaahan tulla. Mustikatkin turpoaa. 

  Vielä aurinkoisempia muistoja. Maanantaina, kun Joni ja Liisa olivat vielä täällä, lähti kahden aluksen rauhanarmada liikkeelle ympäristöystävällisesti: ihmisvoimin, sekä akkuavusteisesti. 

  Myötätuuliosuudella Jonin kuljettama kajakkiyksikkö hakkasi sähköllä suhailevan soutuveneen suvereenisti.

  Kun saaren itäpuolella alkoi puhaltaa vastaan, pieniä vaahtopäitä ihan ilmaantui, ja Joni voimat ehkä alkoivat hiipua, niin avustettu vene riensi avustamaan. Kun köyttä ei ollut matkassa, niin vetoaisana toimi mela, jossa on lavassa koukku kohonarujen pyydystämistä varten. 

  Nyt ovat Joni ja Liisa muissa maisemissa. Me kahdestaan eletään hiljaisesti, ajoittaisia ketutuskohtauksia sietäen, kasvimaiden annin kypsymistä seuraten, sateen sattuessa vierailuiden aikana kertynyttä katseluvelkaa lyhentäen. 

  Tänään saatetaan lähteä autolla käymään Puumalassa. Uusi pirssi vaatii perehtymistä. Ei ajamiseen, mutta kaiken maailman asetusten kohdalla.  

  Autosta vielä. Kun Joni ja Liisa tiistaina vietiin Mikkeliin, tankattiin pirssi ensimmäisen kerran. Oli tankki melko tyhjä. Biokaasua täyteen. Hinta 25,94 €. Aika oudolta tuntuu, kun bensa-autoa tankatessa on melkein satanen hurahtanut. Ei kaasuautolla toki tankillisella ihan niin pitkälle aja, mutta 500 kilsaa kuitenkin. Ja hiilijalanjälkikin pienenee vuodessa aika lailla. 

  Päätän päivä päivityksen päätelmään, että sade on väliaikaisesti päättynyt. En jää sitä päivittelemään, vaan lähden ulos kuikuilemaan.