NOLLAPÄIVÄSOPIMUS

  Nollapäiväsopimus on päällä. Kahdella tapaa. 

  1. Mitään sopimusta ei ole tehty siitä, kuinka monta päivää saaressa vielä ollaan. Mennään lähinnä fiiliksen ehdoilla, sillä sääennusteen mukaan ensi viikon päivät ovat toistensa kaltaisia. Luultavasti torstaina pannaa ovet reikeliin, mutta sitä ei ole sopimukseen kirjattu.

  2. Nollapäiviä vietetään myös ilman suhteen. Öisin hieman nollan alapuolella, päivisin hieman yläpuolella, tai sitten tasan nollassa. Sellaista on lämpötila nyt ja jatkossa. 

  Kun aikaa on, niin pala palalta on paikkojen talvikuntoon laittaminen edistynyt. Lehtiä vaahteroiden alta vielä ensi viikolla täytyy pois roudata, vesikourut puhdistaa, sadevesitynnyrit tyhjentää. 

  Lähtöä edeltävänä päivänä on esissä saunan padan ja kylmävesisaavin tyhjennys, kotapadan "sielun" putsaus noesta, ja pesukoneiden tyhjennys keittiössä.

  Lähtöpäivän aamuna viimeiseksi vesijärjestelmän tyhjennys. 

  27. huhtikuuta saareen päästiin, jos torstaihin asti ollaan,  niin päivää vaille puoli vuotta ollaan täällä oltu. Äkkiä on kuusi kuukautta kulunut. 

  Hieno kesä ja syksy on ollut. Puutarha tuotti hyvin satoa, metsässä mustikoita ja puolukoita vaikka kuinka paljon. Sienikausi on ollut yksi parhaista ikinä. Eipä ole kovin kauas pihapiiristä lähteä marjoja tai sieniä löytääkseen. 

  Hieman haikea on olo. Toisaalta päivä lyhenee vauhdilla, metsän antimia on pakkanen kotona pullollaan, jääkaappiin ei kohta mahdu päivittäiset ruokatarvikkeet, niin täynnä se on purkkeja. 

  Tänään ja huomenna näyttäisi olevan aurinkoista. Ei arska isosti enää lämmitä, mutta koreaa on. Pitää varmaan lähteä tekemään pikku lenkki Luonterilla. Vuoden viimeinen. 

  Kurja tilanne  maailmalla iskee varmaan tietoisuuteen lujasti, kun Hollolaan taas asetutaan. Täällä maailman murheet, vaikka tiedossa ovat, tuntuvat kaukaisilta. Tuntuvat, vaikka toki niiden kauheuden täälläkin hahmottaa. Se vähä, minkä uutisvirrasta voi päätellä, on että en osaa tulevasta mitään päätellä. Pelko kaihertaa. Ei olisi tarvittu Venäjän hyökkäyssodan lisäksi Israelin tilannetta, tilannetta, mikä voi paisua todella isoksi yhteenotoksi. Kuten voi tietysti Ukrainan tilanne myös. Tempora aspera vīvimus, amīce bone. 

   Itäinen taivaanranta häveliäästi punertaa. Päivä alkaa valjeta. Lähden pihalla kässelehtimään.

VIIMEISET AJAT

  Lauantaina Espoossa Iiriksen 9-vuotisilla oltiin. Suolaista ja makeaa mahan täydeltä. Kakkujen ja karkkien kiintiö tuli täyteen. Jouluun saakka jyrkkä esto päällä. 

  Eilen palattiin saareen. Sateessa ajeltiin, mutta sopivasti loppui lääträys kun Potinlahteen saavuttiin. Kaunista, mutta aika raakaa, sillä tuuli oli navakkaa. 

  Sama tahti jatkuu. Välillä paistelee, välillä pilveilee, koko ajan tuulee. Syksyn näköistä on. 

  Aamulla uunien lämmitystä, sitten ulkotöihin. Vaikka lehti ei ole vielä läheskään kokonaan pudonnut, kuljetin pois muutaman lastin vaahteran ja lehmuksen lehtiä.

  Viikko etenee sateettomassa ja hiljalleen viilenevässä säässä. Yöpakkaset tulevat, päivälläkin vain muutama aste plussalla. Hissukseen paikat laitellaan talvikuntoon. Verkkoja lasketaan, verkkoja nostetaan. Suppilovahveroita käydään etsimässä. Luetaan, katsellaan suoratoistoa ja Emmerdalea. Vielä reilu viikko. 

  Äsken saavutti uutinen minut. Martti Ahtisaari on kuollut. R.I.P. Rauhantekijä on poissa. Tässä maailmantilanteessa tarvitaan Martti Ahtisaaria. Toivottavasti heitä löytyy.

  Rauhaa kuuluu myös hallitukselle. Se saa muitten tapahtumien varjossa rauhassa jatkaa epäinhimillistä ohjelmaansa. No, kyllä oppositio varmasti on hereillä. 

  Miksei politiikkojen valehtelu lähes koskaan vaikuta heidän kannatukseensa? Ei ainakaan kovin paljon. Vaikka joillain on puheet sellaisia, että Karl Friedrich Hieronymus von Münchhausen hykertetelee haudassaan. Sitäpä jään pohtimaan.

SURULLISTEN UUTISTEN MAAILMA

  Kovin on ankeaa. Ikäviä uutisia on media ollut pullollaan jo kauan. Ja lisää tulee. Vauhti vaan kiihtyy. Kun helteet ja metsäpalot väistyivät, olivat vuorossa tulvat, sortumat ja maanjäristykset. Välimerellä jatkuu pakolaisten virta kohti Italiaa ja Kreikkaa seurauksella, että joukoittain ihmisiä hukkuu. Vaikka Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ei osoita loppumisen merkkejä, niin pääotsikot on anastanut Hamasin järjettömän iskun aiheuttama hirvittävä siviileihin kohdistuva kostonkierre. Jotta olisi mediahaukoille purtavaa, ilmeni, että Suomenlahdella kaasuputki ja tiedonsiirtokaapeli ovat vahingoittuneet. Aiheuttajaa tutkitaan, arvellaan, varmana pidetään. Jopa Naton laivastoa kovimmat militantit somessa huutavat paikalle. 

  Kun aamulla uutisia netissä selasin, ei yhtään positiivista sellaista löytynyt. No, jokunen urheilu-uutinen saattoi positiivinenkin olla, vaikka niistäkin löytyy monia ikäviä. 

  Varmasti maailmassa tapahtuu hyviä asioita. Hyvän asian vain täytyy olla tosi hyvä, että se voittaa huonon uutisen. Hyvä tai tavallinen ei myy. Kauheudet, uhat ja turhanpäiväinen hömppä myyvät. Sitä paitsi hyperbolaa on havaittavissa. Myymisen lisäämiseksi sitä harkituin annoksin käytetään. Ei helpota lainkaan muutenkin hartiat kyssässä kulkevaan maailman pahuuden lannistamaa ihmistä. 

  Eilen, alkuyöstä, heräsimme melkoiseen ääneen. Tuuli puhalsi muutaman minuutin tosi kovaa. Kilinää, kolinaa, narinaa, pian myös ravakan sadekuuron voimalla katolle ja ikkunoihin iskemisen pauhua. Mikä lie trombin poikanen? Sähköt olivat myös hieman ennen tuota myllerrystä pieneksi aikaa pätkähtäneet. Puuskan voimakkuutta on mahdoton arvioida, mutta en kyllä muista koskaan tuollaista ujellusta täällä kokeneeni. 

  Kun aamu valkeni, menin ulos ällistelemään. Ei mitään vaurioita ollut havaittavissa. Venekin, ja laituri, olivat nätisti paikoillaan. Äsken tuli Hilppa ulkoa. Hän oli huomannut navetanmuurin takana konkelolle kaatuneen männyn. Metrin, pari taitaa olla naapurin puolella.

  Huonojen uutisten vastapainoksi mukavampaa. Mahtava sienivuosi jatkuu. Kantarelleja voi hakea tarpeen mukaan pihapiirin laitamilta. Äsken kävin ahvenfileitten ja perunan seuraksi kerta-annoksen parinkymmenen metrin etäisyydellä venevajasta. Kuvauksellisuuden nimissä se poseeraa mukavasti kellastuneen pienen lehtikuusen oksilla. 

  Huomenna lähdetään Hollolaan, lauantaina Espooseen, sunnuntaina taas saareen. Ollaan varmaan reilu viikko. Kunhan saadaan isommat vaahteranlehdet korjattua pois, voidaan hyvästellä Saarelan tila. Ehkä maaliskuussa seuraavan kerran tänne tullaan, ehkä vasta huhtikuun lopulla tai toukokuun alussa, kun vedet taas vapaana lainehtivat. 

 Lopuksi neuvo masentuneena alamaissa kulkeville: Jos on korviaan myöten paskassa, ei kannata kulkea nenä alaspäin. Kirkastuu se päivä huonojen uutisten aika myös. Joskin hieman apokalyptisissa väreissä.

SADONKORJUUN RIPPEET

  Aamulla palattiin Anttolaan. Saaressa oltiin puoli yhdentoista maissa. Vain aste, pari, lämmintä oli ulkona. Sisällä mittari näytti kahdeksaa. 

  Kun reilu viikko sitten lähdettiin kohti Hollolaa, oli tarkoituksena olla poissa vain viikonloppu. Siksi en katsonut tarpeelliseksi laittaa etäohjausta ilmalämpöpumpulle käyttöön. Asiat muuttuivat. Oltiinkin reissulla kymmenen päivää. Ilma kylmeni yöpakkasiksi asti, siksi talossa oli viileää. 

  Ei hätää. Heti ilppi päälle, uunit lämpiämään. Ulkona on nyt viisi astetta, vaikka arska paistelee, sisällä hipoo kohta kahtakymmentä. 

  Kun saareen päästiin, näkyivät myrskyn jäljet tuulen viskomina oksina ja risuina. Muuten oli kaikki kunnossa. Hieman olin pelännyt rantapumpun kohtaloa, mutta ei pakkanen ollut päässyt sitä kohmettamaan. Vesi on vielä aika lämmintä, joten ei pikkupakkanen pure ihan rannalla. 

  Lehtiä oli yllättävän vähän vielä pihapiiriin putoillut. Väriä olivat vaahterat ja muutkin lehtipuut kyllä saaneet lisää.

Rantapolulle oli sentään kertynyt jonkin verran lehtimattoa.

  Sillä aikaa kun poissa oltiin oli satanut melko lailla. Tarkkaa määrää en pysty tilastoimaan, sillä sademittari oli saavuttanut äärensä.

  Jos tuosta nyt jotakin voi päätellä, niin 60-70 milliä on vähintään vettä tullut. 

 Kun pakolliset askareet oli tehty, hieman apetta vatsaan saatu, puuhasteltiin vähän aikaa ulkona. Hilppa korjasi loput tomaatit sisään kypsymään. Ne, mitkä eivät kypsy, joutuvat purkkiin herkulliseksi säilykkeeksi.

  Myös viimeiset porkkanat pääsivät maan sylistä pesun kautta jääkaappiin.

  Aika epävakaisena näyttäisi keli jatkuvan. Huomenna on aluksi poutaa, mutta ip. alkaa satamaan. Sadetta ennusteen mukaan tulee seuraavinakin päivinä. Perjantai näyttäisi sitten olevan poutainen. Hieman lämpötila kuitenkin kohoaa, niin yöllä kuin päivälläkin pysytään reilusti plussan puolella. 

  Asiat muuttuvat, suunnitelmat elävät, kiveen hakatut päätökset murenevat kiven mukana. Niinpä tulevan viikonloppuna tehdään vielä ennen kauden loppumista matka Hollolaan ja Espooseen. Pari päivää ollaan poissa. Jos ei joku taas aiheuta aikataulun rukkaamista. 

  Jos menee kuin on suunniteltu, tullaan siis sunnuntaina takaisin saareen, ollaan ehkä vajaat kaksi viikkoa, lyödään kamat kassiin, muutetaan Hollolaan. Saapa nähdä? No, menee miten menee, niin viimeisiä aikoja saaressa tälle vuodelle vietetään. 

  Toivottavasti siikaa ja ahventa nousee. Ehkä muikkuakin kokeillaan. Ja toivottavasti sateettomia, ruskan vielä koristamia päiviä on edessä. 

KADONNUT VAN GOGH

  Olen käynyt aamuisin lenkillä Hollolan erinomaisilla ulkoilureiteillä. Niistä suuri osa on valaistuja, joten hämärissä olen suppia ylös ja alas dallannut. Tänään en lähtenyt; vettä pieksää kohisten. Iltapäivällä kai sade näiltä seuduilta väistyy, joten sitten pitää joku lenkki tehdä.

  Jännityksestä odottelen, miten Anttolassa käy. Tuuli on siellä aika kovaa, joten sähköt saattavat pätkahtää poikki. Ei kyllä mitään älytöntä myräkkää tiedossa ole, joten tuskin mitään pitkiä katkoksia tulee. 

  Kun en ulos urennut, niin kirjoittamaan ryhdyin. Muutama päivä ollaan sivilisaation totuteltu. Ei vieraantumista ollut tapahtunut. Ilman isompia kömmähdyksiä on kanssakäyminen kaupoissa yms. sujunut. 

  Maanantaina käytiin katsomassa Kuolleet lehdet. Kyllä Aki Kaurismäki on mestari tekemään elokuvan tarinasta, mikä mahtuisi kirjoitettuna parille sivulle. 

  Elokuvassa esiintyvät hahmot baareissa ja työpaikoilla ovat herkullisia. Oikealla tavalla rujoja tyyppejä. Rujoja kuin Willie Nelsonin kitara Trigger. Mistä Aki heitä aina leffoihinsa haalii? 

  Rujojen tyyppien lisäksi on mukana tietysti joukko ammattinäyttelijöitä. Alma Pöysti ja Jussi Vatanen ovat vakuuttavia suorituksissaan. Ei ihme. Koskahan Aki on näyttelijävalinnoissaan väärään osunut? Kuriositeettina mainittakoon, että Sakari Kuosmanen tekee luultavasti lyhimmän roolisuorituksensa ikinä. Hänen selkänsä näkyy reilusti alle minuutin, pari repliikkiä suusta tuli. Pari repliikkiä puolessa minuutissa on toki Kaurismäen leffassa melko kiivas tahti.  

  Eilen käytiin shoppailemassa. Käytiin Stadium Outletissa hyödyntämassa joululahjaksi saatu yhteinen lahjakortti. Tai eihän se joululahja ollut tietysti Stadium Outletin lahjakortti, vaan GoGiftin lahjakortti, jolla voi ostaa senkin tuhannenlaista tavaraa tai lunastaa se vaikka kuinka monen yrityksen lahjakorttina. Koska joululahja oli yhteinen, niin päätimme, että Stadiumilta löydämme kumpikin jotain tarpeellista. 

  No löytyihän sitä. Minun ostokseni pysyi lahjakortin sisältämistä rajoissa, Hilpan tarve oli suurempi, joten rahaakin jouduttiin käyttämään. Hyviä ostoksia tehtiin. Hinnat merkkituotteissa ovat Outletissa yleensä noin puolet alkuperäisestä, jopa reilusti alle sen. Esimerkiksi Hilppa sain Merrelin (molempien hyväksi toteama valmistaja) goretex-maastokengät puoleen hintaan. Jo hänen kenkiä sovittaessa ihastuin noihin Merrelin klopottimiin, ehdotin Hilpalle niiden valintaa. Kengät olivat jotenkin kovin tutun näköiset.

  Kun iltapäivällä lähdettiin yhdessä pienelle lenkille, samalla Hilpan uusien jalkineiden koeajolle, äkkäsin miksi tuo kenkäpari minuun oli vaikutuksen tehnyt. Itselläni oli nimittäin aivan samanlaiset jaloissani! Joskus puolitoista vuotta sitten olin ne ostanut. Ja kovemmalla hinnalla. Enpä ollut silloin hoksannut Outletiin mennä!

  Tässä turinaa Hollolasta. Ensi viikolla ollaan tässä Anttolassa. Loppuun kuva kadonneesta Van Goghista. 

  No ei tietenkään! Hieman manipuloitu kuva omasta auringonkukasta maljakossa verannan pöydällä.

TOTUTTELUA

  Perjantaina tultiin Hollolaan. Perhe Tiilikainen oli tulossa, joten siinä syy. Matkalla tuli mieleen, että koska seuraavanakin viikonloppuna täytyy ihmisten ilmoilla olla (Iiriksen synttärit), niin miksei oltaisi reilu viikko kotona. Kaikki saaressa on siinä kunnossa, että ei huolta, joten päätettiin siten toimia. Totutellaan urbaanimpaan elämään.  

  Iiriksen syntymäpäivä on oikeasti tänään, mutta virallinen juhla on siis ensi lauantaina. Joten hyvää syntymäpäivää Iiris!

  Eilen oli tohinaa, tapahtumia kaiken päivää. Käytiin mm. Hilpan kanssa viemässä Iiris Pajulahden jäähallille. Hänelle ilmaantui nimittäin mahdollisuus ylimääräiseen harjoitukseen, koska hänen valmentajansa oli hallilla. Tieto asiasta tuli vasta eilen illalla, joten Kauniaisten hallin kaapissa olevien luistimien saaminen Nastolaan ei ollut ihan yksinkertaista, mutta onnistui lopulta. 

  Joo, ei käy aika pitkäksi, kun on elämää ympärillä. Tänään poistuu perhe Tiilikainen jo aamupäivällä, sillä Iiriksellä on kaverin synttärit Espoossa. Vajaan viikon kuluttua taas nähdään.

  Alkavalla viikolla käydään elokuvissa. Kuolleet lehdet on ainakin listalla. Kun tarjontaa selasin, niin myös Viimeinen vuoro kiinnostaa. Kino Iiriksen päivänäytökset ovat meille eläkeläisille sopivia. Eläkeläisiä ollaan, mutta ei ikäihmisiä. Kun kerroin Hilpalle, että Viimeinen vuoro voisi sopia meille ikäihmisille, hän sanoa napautti, ettei ole vielä mikään ikäihminen. En kai sitten minäkään. Vaikka Googlen mukaan Suomen lainsäädännössä ikääntyneellä väestöllä tarkoitetaan vanhuuseläkkeeseen oikeuttavassa iässä olevaa väestöä eli yli 65-vuotiaita. 

  Kunhan totuttelujakso on takana, aiotaan vielä kaksi tai kolme viikkoa saaressa olla. Kelien mukaan toimitaan. Ei jatkuvassa räntäsateessa kyllä viitsitä kovin kauaa olla. Kunhan saisi lehdet haravointua/puhallettua. Muuten lähtöä ei estä mikään. Ei edes muikun tai siian kutu. Perämoottorin öljyt ja suodattimet kävin jo eilen Motonetistä ostamassa, joten syyshuolto onnistuu, kun vene on Hanelin rannalla trailerin päällä. 

  

  Talvikausi lähestyy. Kun myötyriksi Hollolaan siirrytään, sokki ei iske koko voimallaan, koska nyt otetaan esimakua sivilisaatiosta. Ainakin luulen. Kuukauden kuluttua se selviää.

  Loppuun kuva myös Liisasta, aina iloisesta tyttösestä.

BULGARIAN RAILWAY OFFICIAL IN THE 80s

  Syksyn edetessä vaihdoin lookia. Lippalakista kauteen kuuluvaan. Mallin nimi BULGARIAN RAILWAY OFFICIAL IN THE 80s. Se on isävainaan peruja. Hyvinkin asiallinen päähine. 

  Muuten on syys edennyt tasaisesti. Siis allakkaan nähden. Säitten puolesta on ollut melkein elokuista. Kunhan lokakuu alkaa, niin saattaa syksy rynniä kunnolla esiin.

  Viime sunnuntaina sattui radio olemaan auki Tero Lietteen Laiskanlinnan aikana. Havahduin kuuntelemaan. Juontajalla oli käsittelyssä 78-vuotias kanadalainen laulaja-lauluntekijä Bruce Cocburn. En aivan alusta asti ohjelmaa kuunnellut, joten en tiedä, miksi Bruce Cocburn oli tapetilla. Joka tapauksessa Tero soitteli useita artistin biisejä, joko covereina tai alkuperäisinä. Lopuksi tuli yksi raita miehen viime keväänä ilmestyneeltä albumilta O SUN O MOON . 

  Bruce Cocburn on minulle jollain tavalla tuttu artisti. Omistin joskus kaksi hänen albumiaan, silloin vinyyliaikana: Dansing in the Dragons Jaws (1979) ja Humans (1980). Syystä tai toisesta jäi miehen uran seuraaminen siihen. Pari vuotta sitten, muistaakseni, latasin puhelimeeni nuo albumit sekä muutaman muun Cocburnin  levyn, niitä hetken kuuntelin. Nyt Tero Liete sai minut taas innostumaan tuosta mainiosta artistista, joten latasin miehen kaikki studioalbumit puhelimeen. Niitä löytyy yli 34 vuonna 1970 alkaneen ja yhä jatkuvan uran varrelta. Olen aloittanut tuon levylistan kuuntelun (kronologisessa järjestyksessä) aamuisin kuntopyörää polkiessani.

  Bruce Cocburnin ura on kulkenut agnostikosta ensin uskovaiseksi, uskovaista aktivistiksi. 1970-luvulla kristilliset teemat, ihmisoikeudet ja luonnonsuojelu olivat pääosin hänen laulujensa teemoja. 

  1980-luvulla laulut muuttuivat urbaanimmiksi ja poliittisemmiksi. Mies toimii edelleen aktiivisesti mm. eri avustuskampanjoissa. Hän kantaa huolta pakolaisista ja alkuperäiskansojen tilanteesta, ylipäätään maapallon tilasta.

  Vaikka edellä mainitsin kuuntelevani nyt Bruce Cocburnin tuotantoa kronologisessa järjestyksessä, niin ensimmäisenä otin käsittelyyn uusimman albumin. Täytyy sanoa, että todella tuoreelta (enkä tällä tarkoita ikää) O SUN O MOON  kuulostaa. 78 tuntuu olevan hänelle hyvä ikä. Kuten Tero Liete mainitsi, niin monet kriitikot pitävät tätä uutuutta jopa miehen parhaana. 

  Aika urakka on edessä. 32:n albumin muutamaan kertaan kuunteleminen normaalilla päivätahdilla kestää kauan. Muutamaan kertaa ne pitää kuunnella, jotta pääsee sisään. Kaksi aiemmin omistamaani ole jo aikaa sitten sisäistänyt. Hyvää musiikkia, uskokaa pois. 

   Musiikkia nauttikaa, musiikista nauttikaa. Mieltymyksenne mukaan, sopivin annoksin. Tämä vaan tällä kertaa mielessä oli.