LEPOPÄIVÄN PUUHIA: MUIKKUJA JA MAALIA

  Muikkuverkot laitettiin eilen pyyntiin. Tyynessä ja auringonpaisteisessa aamussa nostamaan. Muikkuja tuli, kummankin kalastajan verkkoihin sopivasti. Meille alle sata. 

  Lounaaksi oli siis paistetut muikut. Mutta ei mennä asioiden edelle. Kun kalat oli irrotettu ja perattu, ryhdyin maalamaan. Venevajan saunanpuoleisen päädyn värjäsin. Räystäs, ja nurkka-, ja vuorilautoja lukuun ottamatta. Tikkaita ja telinettä piti korokkeena käyttää. 

  Maalaus täällä on vähän kuin Golden Gaten kohdalla: kun pääsee loppuun, pitää alkaa toisesta päästä uudestaan. Meillä se ei johdu maalattavan kohteen suuruudesta, pikemminkin maalareiden vähyydestä. Ja siitä, että kaikki rakennukset, nukkuma-aittaa lukuun ottamatta, on maalattu samalla värillä. 

  Paistmuikkulounaan jälkeen pötkähdin hetkeksi puutarhakeinuun. Sitten muikkuja savustamaan. 

  Koska en tällä iällä enää viitsi savustamisessa keskittyä tekniseen osaamiseen, olen panostanut taiteelliseen vaikutelmaan.

  Savustustouhuista ehdin katselemaan toisen puoliajan Ruotsi-USA matsista. Plus jatko-ottelun+rankkarit. Melkoinen trilleri. Kyllä naapurimaan voitto lämmittää, vaikka pelitapahtumiin nähden USA:n voitto olisi ollut oikeudenmukaisempi. Niin se vaan on, että Ruotsia usein seuraa posketon säkä. Tai sellainen kuva ainakin on meihin varttuneempiin katsojiin iskostunut. Johtuu vanhoista ja katkerista lätkämuistoista. 

  Huomenna tulee kunnon helle, sitä seuraa rajuja ukkosia. Toivottavasti hiippailevat ohi. Mutta sähkökatkoja luultavasti tulee. Pitää vissiin tankata aggregaatti. Alkukesästä sen koekäytin, joten ei pitäisi huolta olla. 

  Huomenna meinattiin aamusta käydä vielä mustikoita poimimassa. Kun kotona pian käydään, voidaan suoraan pussittaa pakkaseen. 

  Elokuu on melko omavaraista aikaa. Ei ole tarvinnut juuri varsinaista ruokaa kaupasta ostaa. Kalaa, sieniä, kesäkurpitsaa, kurkkua, hernettä, härkäpapua löytyy omasta maasta. Tai ei sentään. Klaa löydy omasta maasta, mutta lähivesistä löytyy. Tomaatitkin alkavat hiljalleen punertaa. Hyvää niille tämä lämmin jakso tekee. 

  Pitää lähteä ulos toilailemaan. Ja uimaan. Vesi ei ole perustanut Jaakon kiven nakkaamisesta. Heja Svärje!

JOS ELÄMÄ ON POLITIIKKAA

  Hector sanoitti Bob Dylanin biisin Political world albumilleen Ensilumi tulee kuudelta (1992):

Jos elämä on politiikkaa 

myydään rakkaus pois 

ja eletään niin, ihmisoikeuksiin 

ei viitata nyt vois 

Jos elämä on politiikkaa 

se aikaan sairastuu 

ja takana sen, fasaadit kaataen 

on valta eikä mikään muu 

Jos elämä on politiikkaa 

kirkko sitä kannattaa 

se vaikka selittää, pientä yrittäjää 

se tuplastikkin verottaa 

Jos elämä on politiikkaa 

heikot siitä poistetaan 

eläkettä ne saa, ei tarvitse maa 

enää koskaan heidän palvelujaan 

Jos elämä on politiikkaa 

nyt sairaat uhrataan 

suuriyritysten voitto takaa sen 

että iso kirves heilahtaa 

Jos elämä on politiikkaa 

ei maahan vieras tulla saa 

miksei kelpaa kotimaa, jossa hirttosilmukkaa 

joka pakolainen odottaa 

Jos elämä on politiikkaa 

ja mennään kohti Eurooppaa 

kun kaikki on jees, eikä vituta ees 

vaikka valuutta sua kusettaa 

Jos elämä on politiikkaa 

painajaiset valittaa 

kun unia näät, jossa putoaa päät 

vaikka hereillä on karmеampaa 

Jos elämä on politiikkaa 

ja koulussa se opitaan 

että ministeri, on aina ministеri 

se vaikka huijariksi tunnetaan 

Jos elämä on politiikkaa 

ja luokkaerot kasvaa vaan 

niistä puhuta ei, niistä puhuta ei 

niistä puhuta ei enää ei 

Jos elämä on politiikkaa 

myydään rakkaus pois 

ja eletään niin, ihmisoikeuksiin 

ei viitata nyt vois 

Jos elämä on politiikkaa 

se aikaan sairastuu 

ja takana sen, fasaadit kaataen 

on valta eikä mikään muu 

Politiikkaa, politiikkaa

  31 vuotta sitten näki näki Heikki asiat noin. Oraakkeli? No futher saying.

VESOMISTA JA VADELMAA

  Viikko etenee. Ilman sateita tähän saakka on mennyt. Sunnuntaina käytiin Piskolassa keräämässä puutarhavadelmia. Reilu kymmenen litraa pakkaseen, muutama litra syötäväksi, kun käytiin penkit läpi. Ne pitää joka toinen päivä käydä poimimassa, muuten alkavat vatut tippua issekseen. Muutaman kerran oli tuo jo tehty ennen meitä, lisää on tulossa. 

  Tänään, lopultakin, ehdittiin metsään vattuja poimimaan. Olin sienireisullani bongannut nasevan paikan jo pari viikkoa sitten. Syystä ja useammastakin oli lähteminen lykkääntynyt. Nyt lähdettiin, mutta oltiin myöhässä. Olivat vatut päässeet ylikypsiksi, ja tippuneet suurimmaksi osalta pois. Vähän maistiksi kerättiin, pantiin paikka visusti mieleen tulevia vuosia varten. Vasemmalla Hilppa puutarhapensaiden keskellä, oikealla vanhalla pellolle ilmestyneen villivadelma-alueen laidassa.

  Ollaan muutakin alkuviikosta puuhailtu. Maustekurkkuja on Hilppa laitellut. Useampi purkki on niitä jo valmiina. Eilen kävin taas poimimassa kanttarellejä. Ihan sadan metrin päähän talosta jouduin menemään. Tänään Hilppa teki pienemmistä relluista pikkelsiä. Monta purkkia on sitä nyt talvella nautittavaksi. Pakkasessa on kanttarellejä riittävä määrä. Se tietää sitä, että kohta, jos ei muita sieniä ala putkahtelemaan, saa Peppe metsäänmenokiellon. Mustikoita on myös pakkasessa, mutta lisää vielä käydään poimimassa. Nyt on vaan pakastin täynnä. Puutarhavatutkin jouduttiin jättämään Piskolaan Tainan pakastimeen. Ensi viikolla on tarkoitus lähteä käymään Hollolassa. Eli vasta ensi viikolla mustikoita haetaan lisää, viedään ämpärissä kotiin, pakastetaan siellä. Saadaan myös roudattua pakasteita ja säilykepurkkeja pois kaappeja täyttämästä 

  Minä olen eilen ja tänään heilunut raivaussahan kanssa rantapajukkoa ja -lepikkoa vesomassa. Parin tunnin sessioita olen tehnyt. Enempää ei kerralla viitsi, kun ei ole välttämätöntä. 

  Tänään, suhkuksi menneen ja lyhyeksi jääneen vadelmareissun jälkeen, ehdin vielä pestä soutuveneen. Aika lailla risua, lehteä, lepän urpua, koivunsiementä olikin veneeseen kerääntynyt. Nyt se on erinäköinen.

  Peittelin paatin pesun jälkeen. Eipä heitä tuuli enää roipetta veneeseen.

  Huomenna jatkuu vesominen. Jotain muutakin ohjelmaan mahtuu. Verkkoja pitää taas viritellä. Tänään syötiin haukifilettä pakkasesta, joten tuoretta ahventa tai muikkua seuraavaksi toiveissa. Kaikki on toki Ahdin hyppysissä. On se aika omapäinen tyyppi, Ahti. Omiaan puhuvat ne kalahenkilöt, jotka taitoihinsa luottavat. Kyllä se on Ahti, joka antaa, tai on antamatta. No, saattaa kokemuksella, tiedolla ja taidolla olla pieniä mahdollisuuksia päästä Ahtia uunottamaan. Sanovat kokeneemmat kalastajat. 

KIHUILLA TAVATTIIN

  Eilen vietettiin Anttolassa perinteisiä Kihumarkkinoita. Me muitten mukana. Autolla mentiin, sillä sateen uhka oli tosiasia. Seitsemän sekuntimetrin tuuli osaltaan auttoi kulkuneuvon valinnassa.

  Ei Kihuilla mitään erikoista ollut; samat kojut, varmaan samat ihmisetkin. Mutta tällä kertaa sattui niistä samoista ihmistä löytymään harvinaisen paljon tuttuja. 

  Olimme sopineet Rohusen Markun ja vaimonsa Seijan kanssa tällit yhdeksitoista. 10:30 parkkeerasimme auton Koivulan pihaan. Emme ehtineet kävellä edes torille asti, kun ensimmäinen jututettava tuli vastaan. Pöyryn Joke. No, hänet olemme varmaan joka kerta Kihuilla ollessamme tavanneet. 

  Seuraavaksi hiippaili käspäivää lyömään Kolehmaisen Kari. "Kole", minua vuotta vanhempi koulukaveri, joka on asunut kauan muualla, kävi viime kesänä täällä saaressa. Sitä ennen olin Karin tavannut joskus 1970-luvun loppupuolella. 

 

 Rannalta tepastelimme kohti tapahtuman ydintä. No Ikolan Eila tietysti sai minut ostamaan vitosella kolme arpaa. Siihen ilmestyi myös Taina. Tainalla oli voittoluettelo. Ei voittoja minulle. 

  Tiirailin, näkyisikö jo Seijaa ja Markkua. Ei näkynyt, mutta Kontisen Tommi näkyi. Hänkin niitä harvoja, kenen ohi en ole yksilläkään Kihuilla päässyt. Tommia jututtaessa asteli Pirskasen Seppo vaimoineen paikalle. Seppo kanssa oltiin kansakoulussa samalla luokalla. Hänetkin olen usein bongannut kesäisin kylillä. Jokunen sana vaihdettiin. 

  Jonssonin Ruut ja Arto dallasivat alamäkeä kohti meitä. Tietysti halaukset ja kuulumiset. Ei heitäkään tule joka kesä nähtyä. Usein kuitenkin juuri Kihuilla. 

  

  Pian saapuivat Seija ja Markku. Vähän kierreltiin kojuja, mentiin Koivulaan syömään haukipullakeittoa. Matkalla sinne tuli Korhosen Tuomas vastaan.

  Koivulassa pyöri myös diasarja viime kesän Vanha Anttola-valokuvanäyttelyn kuvista. Joukossa jokunen minun arkistoistani löytynyt otos.

  Kun mahat pullollaan lähdettiin takaisin torille, soitin Hanelille. Oli maisemissa, joten pian tavattiin laitureiden luona. Samaan liittoon ilmaantuivat Vilhusen Helena ja Pekka. Sovimme heidän kanssaan alustavaa aikataulua; on Vilhusten vuoro tulla käymään Saarelassa. 

  Kääriäisen Markkukin hiippaili ohi. Ei isoja turinoita tarvittu, sillä vasta torstaina hän oli siskonsa Irman kanssa meillä käymässä.

  Siinä rannalla, ihmisten kulkiessa kahta puolta suuntaa jos toiseen, jonkin aikaa rupateltiin. Liikasen Ekin tuli veneellä laituriin, marssi kassin kanssa kohti Salea. Hyvät kesät toivotettiin. 

  Kun nousimme rannasta torille, huomasin Maataluosnaisten kojulla Teittisen Eeva-Liisan ja Pettisen Kirstin. Kirsti on nuoruuden hyvän kaverin Pettisen Leon (R.I.P.) nuorempi sisko. Hän minulle kertoi Lexan sairaudesta ja lopulta poismenosta. Ysityisvietillä Messagerissa tietoa vaihdettin, vaikka ei olla fb-kavereitaVaikka kyllä Lexan kanssa puhelimessa asiasta olin puhunut.

  Kun Kirsti lähti pois kojun tiskiltä, menin vastaa. "Terve Pollikka!", sanoin.

  Ilmeisesti Kirsti tunnisti minut, sillä leveä hymy nousi naamalle. "Pollikka!", hihkaisi hän ja tuli halaamaan.

  Kirsti on minua monta vuotta nuorempi, joten emme ennen "samois neliöis" pyörineet, mutta koska vietin paljon aikaani Pettisillä Lexan kanssa korttia pelaten ja herjuutta harjoittaen, niin "Pollikka" tuli tietysti tutuksi.

  Pitkä tovi Kirstin kanssa juteltiin. Lexan viimeisiä aikoja, jos myös nuoruuden vuosia, kerrattiin. Ronski huumori sävytti Kirstin puhetta. Ihan oli isäänsä Paavoon (R.I.P.) tullut. Niin kuin Lexakin. 

  Vielä vähän tutkiskeltiin kojujen tarjontaa. Sitten hyvästeltiin Seija Ja Markku. Vaikka kohta vielä Salessa nähtiin.

  Ilman sadetta onnistui Kihureissu, vaikka synkkiä pilviä välillä seilasi taivaalla. Oli sikäli erikoinen reissu, että noin paljon tuttuja tapasin. On ollut vuosia, että en ole sanoja vaihtanut kuin pari, kolmen "pakollisen" Kihuvieraan kanssa. Hyvä näin. Tutut sen kun harvenevat. Toivottavasti ei lähitulevaisuudessa kuitenkaan kukaan eilen tavatuista. Ei sen puoleen muistakaan tutuista. 

  Foreca on perunut tämänpäiväisen sateen. Yhtä kepeästi perui kuin Trump aikoinaan ilmastonmuutoksen. Sepä sopii, sillä pian lähdemme Piskolaan keräämään puutarhavadelmia. Kutsu esitettiin eilen Kihuilla Tainan toimesta. Luvassa on myös jäätelökahvit Piskolan tuvassa. Ne järjestää Kääriäisen Irma. Hän ja Markku ovat jokakesäiset asukit Piskolan talossa. Hyvä, että siellä aikaansa viettävät. Pysyy pihapiiri asutun oloisena. 

  Laittaisin loppuun kuvan Kihuilta, mutta en hoksannut yhtään ottaa. En vanhojakaan viitsi alkaa etsimään. Laitan siis kuvan ekslusiivisesta pörriäishotelista. Se on siinäkin mielessä hyvä hotelli, että sinne vaikka sinne tullaan lentämällä, ei päästöjä synny.

  PS. Eeva-Liisa, jos luet tämän, niin laittaisitko minulle kuvan, minkä otit "Pollikasta, Hilpasta ja minusta

SATEEN SATTUESSA

  Ennen ylösnousua heräsin sateen ropinaan. Koska heräsin ennen ylösnousua, nousin ylös. Vettä tosiaan lorotti iloisesti. Ja lorottaa yhä. Välillä verkkaisemmin, välillä tanakammin. Kunnon maatiaissade. Vettä on tänään kertynyt jo yli 20 milliä.

  Sateen sattuessa eletään sateen ehdoilla. Aamupäivä meni lukiessa, ja yksi jakso Babylon Berlin-sarjan 4. kaudesta myös katsottiin. 

  Aamulla kaivoin pari vartta pottuja. Lounaaksi menin kesäkeittiölle grillaamaan possun sisäfileetä ja kesäkurpitsaa. Hilpan tehtäväksi jäi pottujen keitto ja salaatin teko. 

  Kesäkeittiöstä pihalle avautui näkymä luontoa hellivästä vesisateesta.

  Grillaajaan puolestaan avautui tavanomainen näkymä. Vaikka ei sitä näkymää todistanut kuin puhelimen kamera.

  Grillauksen lopputulos oli tämän näköinen. Paino sanalla oli, sillä siitä on enää jäljellä yksi pieni pala lihaa.

  Huomenna jatkunee sade. Huomenna on myös Anttolassa Kihut. Ollaan pohdiskeltu "mennäkö vai eikö mennä". Sateessa ei veneellä viitsi ajella. Äsken soi puhelin. Soitto teki päätöksen puolestamme. Rohusen Markku soitti. Ovat mökillä Seijan kanssa. Sovittiin, että klo. 11 huomenna kylillä tavataan. Laitan neilikan napinlävee, sillä ei olla pariin, kolmeen vuoteen tavattu. No vitsi, vitsi. Tunnistaahan Markku minut siitä, että on The Times kainalossa. 

  Autolla mennään. Tuskin ennuste tällä kertaa niin väärässä on, että venekeli oivaksi muuttuu.

  Laahasin läppärin pöydän toiseen päähän. Olen kirjoitellessani sivusilmällä tiiraillut Englanti-Tanska-peliä. Tai paskat sivusilmäillen. Vasta kun katsomon mylvintä ja selostajan ääni kohoavat falsettiin, nostan katseeni. Se kannattaa, sillä ihan alkuminuuteilla teki Englannin Loreen James todella upean maalin. Taitavia ovat tämän päivän naispelaajat. On katse maalin jälkeen muutaman kerran näppäimiltä irronnut. Useimmin tanskan hyvien tilanteiden vuoksi, mutta 1-0 on tilanne, kun peliä on pelattu pian 45 minuuttia. 

  Koska mieltä ei ole tänään tarve purkaa, lopetan, siirryn päätoimisesti jalkapalloa katsomaan. Puoliajalla keitä kahvit.

HARMONIA ON HARHAA

  Kun täällä saaressa asustaa, elää jollain lailla "lintukodossa". Maailman murheet tuntuvat kaukaisilta, oman maan kurjat käänteet muiden murheilta. Paluu todellisuuteen tuli, kun katsoimme Areenalta brittisarjan Sisäpiirissä. Suora lainaus sarjan esittelystä:

  Tosipohjainen draama siitä, kuinka monikulttuurinen Britannia kääntyi väkivaltaisesti sisäänpäin Brexitin synnyttämän kiihkon myötä. Brexit-kampanjointi jakoi kansaa ja kaikki merkit viittasivat siihen, että yhteiskuntarauha oli vaarassa. Valkoinen äärioikeisto nousi poteroistaan ja julisti äänekkäästi valkoista jihadia.

  Katsoimme kaikki viisi osaa parina päivänä. Se sai mielen murheelliseksi, se sai miettimään. Se sai miettimään, että rasismille ei voi olla sijaa, mitään oikeutusta, eikä  rasismiin olkiaan kohautellen suhtautuminen ole tapa, millä asiat muuttuvat. Mielessä syntyi pelko siitä, että Suomessa voi hyvinkin olla samalaista koska tahansa. Osittain jo onkin. Eihän se uuden hallituksen syy ole, mutta ei uusi hallitus myöskään tähänastisilla teoillaan ole mitään parannusta aikaan saanut. Tekemättömyydellään kylläkin huononnusta.

 

  Ylen kysely eri puolueiden kannattajien suhtautumisesta rasismiin ja sen estämiseksi tehtäviin toimenpiteisiin kertoo kyllä karua kieltä. Valheiden ja kontekstistaan erotettujen lainausten, vihapuheiden jakamisen, maalittamisen, henkilökohtaisuuksiin menemisen kulttuuri jatkuu paisuen. Orpo lienee lomalla, Purra sijaistaa. Taivas meitä varjelkoon. 

  Toinen "lintukodon" arkeen hiipinyt tosiasia: Etelä-Euroopassa ja Pohjois-Afrikassa riehuvat maastopalot. Kanadassa on tuli korventanut metsää reilusti Suomen Lapin verran. Kaliforniassa palaa vuosi vuodelta isommin, enemmän, tuhoisammin. Tänään uutisoitiin siitä, että merivirrat saattavat pysähtyä jo tällä vuosikymmenellä. Eikö ihmiskunnan silmä aukene? Jos ei, niin saattaa tulla aika, jolloin tämän päivän ilmastodenialistin lapsen tai lapsenlapsen silmä ei enää todellakaan aukene. 

  Sellaista tänään saaren rauhaan kuuluu. Toisaalta olen/olemme täällä onnellisessa asemassa. Ei ole pakko uutisia katsoa/kuunnella/lukea. Täällä on puuhaa ja aktiviteettia kylliksi ikävän todellisuuden unohtamista helpottamaan. Mutta ei niitä unohtaa saa. Olen kuitenkin elänyt aikoja, jolloin olen ottanut liikaakin maailman murheita selkäreppuuni, eikä siitä ollut mitään hyötyä. Päin vastoin, lisää murhetta se vain tuotti. Niinpä yritän nyt pitää mieleni muissa asioissa, tehdä oman osani, niin rasismin torjumisessa kuin ilmastonmuutoksen pysäyttämisessä. 

  Kahta asiaa, maahanmuuttovastaisuutta, mikä monella asianomaisella lähestyy rasismia, ja ilmastonmuutosta kun ajattelee, niin en voi olla ihmettelemättä persuja. Samalla kun he kynsin hampain yrittävät estää ulkomaalaisten tänne muuttamisen, niin he suhtautuvat joko kieltävästi tai vähätellen ilmastonmuutokseen. Hehän toimivat itseään vastaan. Ilmastomuutos laajetessaan synnyttää ennennäkemättömän pakolaisvirran, kun sadat miljoonat menettävät kotinsa merenpintojen nousun vuoksi, kuivuuden aiheuttama kato ja aavikoituminen sysään rutkasti lisää ihmisiä jonoon. Jonoon, joka suuntaa kohti pohjoista. Ja, mikäli ette persut tiedä, Suomi on pohjoisessa. 

  Mieltäni kevensin. Satoa päivisin korjaan. Molemmat auttavat päivästä toiseen raahautumaan. Eikä kumpikaan heilauta kohtalon viisaria mihinkään suuntaa. 

TUOMIO TUOMARISTA

  Tuomari Nurmio on ollut suosikkini aina hänen ensimmäisen albuminsa Kohdusta hautaan julkaisusta 1979 lähtien. Hänen kaikki levynsä ostin (ensi vinyyleinä, myöhemmin CD-muodossa) 1980-luvulla. Sitten tuli musiikin seuraamiseeni pitkä tauko, minkä aikana en juuri levyjä hankkinut. 

  Uudelleen alkoi musiikin kuuntelu oikeasti maistua joskus 2000-luvun alkuvuosina. Ostelin jonkin verran niin uusia kuin vanhoja, niin Dumarin kuin muiden, äänitteitä. Lainailin myös paljon kirjastosta, poltin niitä itselleni. 

  Spotifyta ryhdyin käyttämään kymmenisen vuotta sitten. Vaihdoin sen YouTube Musiciin, kun Neil Young ja monet muut artistit kielsivät teostensa toiston Spotifyssa. Taustalla tähän oli se, että Spotify antoi jonkun podcastäijän levittää väärää tietoa covid 19:ta. 

  Joka tapauksessa, olipa Spotifyssa tai YouTube Musicissa, niin musiikin tarjonta on valtava. Lenkkeilyn lisääntyessä lisääntyi myös musiikin kuunteluni, sillä napit korvilla on tullut dallattua jokusia tunteja, moniaita askeleita.

  Vaikka Tuomari Nurmioita olen fanittanut pian 45 vuotta, niin asiat kiersivät siten, että hänet livenä näin ensimmäisen kerran 7. elokuuta 2011 Heinola jyrää-tapahtumassa. Sinne Hollolasta ajeltiin Hilpan ja Annan kanssa. Dumari esiintyi yksin laatikkokitaransa kanssa.

  Se, etten Tuomaria ollut ennen tuota hetkeä livenä nähnyt, johtuu siitä, että ylipäätään käynyt konserteissa tai festareilla. Nuoruusvuosieni jälkeen oli tosiaan pitkä kuiva kausi, mikä katkesei 2010-luvulla. 

  Seuraavan kerran olin Handen keikkaa katsomassa PoriJazzissa 17.7.2014. Samoilla mestoilla oltiin Hilpan kanssa myös 13.7.2017, ja Dumari nähtiin. Siitä on kuva säilynyt.

  Muutama vuosi sitten tapasin Dumarin Lahden Sinfoniatalossa. Hän esiintyi siellä vaimonsa Liisa Erolan (Folk Liisa) kanssa. 

  Eilen sitten taas tavattiin Taidekeskus Salmelan pienellä konserttipaikalla. 

  Folx-kokoonpanon kanssa saatiin kuulla folkahtavaksi sovitettuja versioita Handen omista sävellyksistä. Pari uuttakin biisiä, esimakuna kokonpanon syksyllä ilmestyvältä albumilta. 

  Katsomo ravintola Kesäheinän takapihalla oli tupaten täynnä. Yllätykseni oli eräänlainen, kun  tarkasteli ikäjakaumaa. Iäkästä oli porukka keskimäärin; meidän ikäluokkaamme, vanhempiakin, oli suurin osa. Keski-ikäisiä myös jonkin verran, nuorempi sukupolvi puuttui melkein tyystin. Mikäs siinä. Ei tuntunut harmaahapsisten keskellä lainkaan pöllömmältä, järkiporukkaa. 

  Suuri osa yleisöstä selvästi tunsi Dumarin tuontantoa, mutta totta kai "hitit" saivat kansan parhaiten  mukaan. Taputukset olivat jokaisen biisin jälkeen sellaiset, että tuntui itse Tuomarikin olevan hieman otettu. 

  Kaksi encorea saatiin, ja seisaallaantaputukset lopuksi. Tai ei me niitä saatu saatu. Hieno keikka kuitenkin.

  Olen siis Dumarin tavannut viisi kertaa. Ilmankos tämä oli hyvin tuttavallinen. Kun kävelimme pari tuntia ennen konsertin alkua kohti Domanderin näyttelyaluetta, niin kukas muu se siinä peruutti autoaan parkkiin kuin Hande Nurmio. Liisa istui vieressään. Minä nostin lavan pystyyn. Hande huomasi, morjensti takaisin. Ei ehkä kuitenkaan siksi, että olisi minut tunnistanut. Mutta sen verran tuttavallisesti minä heiluttelin, että saattaa Hande vielä tänäänkin miettiä, kuka se tutun näköinen äijä oikein oli?

  Viisi kertaa olen Dumarin konsertissa nähnyt. Erilaisia ovat olleet keikat. Mutta aina vakuuttavia. Hänellä lienee taito kerätä joukkoonsa ihmisiä, joiden kanssa homma toimii. Ammattilaisia, totta kai, mutta se ei aina riitä takamaan tunnelmaa, mitä Dumarin lavalta välittyy.

  Toivottavasti tuomioni Tuomarista ei ollut oikeustajunne vastainen.

  Loppuun kuva paidan lunastaneesta vilpittömästä Dumari-fanista.