TUNNELMIA JA EI

   Pimeää, tuulista, sateistakin. Sellainen on lokakuun perjantai-ilta saaressa. Katsottiin äsken Netflixiltä 1. jakso Venäläisestä sarjasta Matka järvelle. Se juuri julkaistu juttu ja kertoo rajusta tartuntataudista, mikä uhkaa tehdä lopun ihmiskunnasta. Koronakauhua potenssiin jotain. Sen verran kiinnostava, että tulee katsottua seuraavakin jakso, ja seuraavaa seuraava, näin uskon. Mutta ei tänään; Hilppa ryhtyi katsomaan Vain elämää. Minä olen tehnyt ohjelman suhteen Dumarit, eli kieltäytynyt siihen osallistumasta. Hande tietysti esiintyjänä, minä katsojana. 

  Sen verran onea olo jäi jäi tuosta aika kammottavasta sarjasta, että "lavastin" pari tunnelmakuvaa, sillä aikaa kun Hilppa keitti espressot ennen ohjelmansa alkua.

  Tänään ei päivällä juurikaan sadellut. Minä kokosin kastelutletkut pois lojumasta, poltin tynnyrissä sinne kesällä viemäni lupiinin siementämään valmiit kukinnot. Eivät, kele, ne ainakaan lisää kukkia puskemaan ala! Siinä tärkeimmät. Saunottiin iltapäivällä. Nyt vietetään iltaa, kumpikin tavallaan.

  Tällä viikolla ollaan syöty hyvin. Niinhän me yleensä, kun kesällä saa paljon aineksia omista kasvatuksista. Nyt ei niinkään ole ollut näistä kyse. No, peruna on omasta takaa, itseasiassa ihan viimeisiä tänään vietiin. Mutta mitäs tästä sanotte: Ollaan syöty haukea à la neljä tuntia verkosta pannulle, ollaan syöty suppilovahverokeittoa, ollaan syöty hirvipaistia, ollaan syöty siikafileetä. Eilistä, sori, kun eilen piti syödä se hauki. Eilisyyttä kompensoimaan oli siian kera kantarellikastike. Kävin sen verran ap. keräämässä. 

  Ei noita enää kovin paljon näy kasvavan. Sitäpaitsi alkaa olla melko vaikea havaita keltavoittoisen lehtimaton alta. 

  Kahvin kanssa ollaan nautittu toscaomenakakkua, omista omenista, tietty.

  Jotta menyy ei latistuisi, mennään huomenna Tainalle ja Hanelille syömään karhupaistia. En tosin tiedä, onko se kuinka hyvää. Kehuttavan olen kuullut. Kerran olen maistanutkin. Talinnassa vuosia sitten. En olisi edes muistanut, mutta Hilppa valisti. Olin vissiin sen verran muitten nautinta-aineiden lumoissa, että en kyllä makua muista. "Ei kummoista", sanoo Hilppa, "liekö edes karhua ollut!"

  Voi olla, että  meitä on juksattu. Tai sitten ei. Huomenna kuitenkin karhua maistetaan. Jollei Haneli meitä juksaa. Se Haneli on salaovela mies paistiensa suhteen. Seitkytluvun alussa se teki majavapaisti uunissa, sitä tarjosi... en enää muista minä, ja vasta syötyämme pyysi arvamaan, mitä paisti todellisuudessa oli. Ei tainnut kukaan arvata. Mutta ihan syötävää se oli. Muistaakseni. 

  Haneli, joka kävi amiksen ravintolalinjan, ei ole kylläkään ihan anhiton kokki. Vaikka ravintolaura jäi muutaman kuukauden mittaiseksi, eikä ruoanlaitto ole edes varteenotettavaksi harrastukseksi päässyt, onnistuu häneltä tiettyjen juttujen valmistaminen. Onnistui jo silloin seikytluvulla. Muukin, kuin majavapaisti. Muistan, kun oltiin eräänä alkusyksyn viikonloppuna täällä saareessa. Meitä oli Hilpan siskon Jatan jo edesmennyt mies Masa, Hilpan jo edesmennyt veli Kake, Haneli ja minä. Juotiin juomia, kerättiin sieniä, saatiin verkosta pari lohta, Haneli ampui pari sorsaa. Kun sitten lauantai-iltana apettiin savulohta ja leivinuunissa valurautapadassa haudutettua sorsaa kanttarellikastikeessa à la Haneli, ryystettiin kyytipojaksi Feteascaa, Egri Bikavéria ja päälle kossunaukut, niin Masa loihe lausumaan, että ei elämän päivänä ole näin hyvää syönyt!

  On täällä muutkin kaverit Hanelin riista- ja kalajuttuja maistaneet. Vai mitä Rohus-poijaat? 

  Kirjoitusvaihe tuntuu olevan yllä. Joka päivä näköjään jotakin laitan bittiavaruuteen. Kuten eilen sanoin, ei lukeminen jostain syystä ota tuulta alleen. Pitää tehdä sitä, mikä hyvältä tuntuu. Kyllä tässä iässä täytyy olla vapaus valita. Täytyy, sillä se täytyy olla missä iässä tahansa. Vaikkei ole. Vaan ei siitä enempää.

  Ressun biisejä lauletaan selän takana. Ei kai niissä mitään vikaa ole? Mutta "kohlakkoin", sanoi uushollolalainen sudeettisavolainen, "lählen kokovartalon nojalle".

YLI-IHMISIÄ

  Joskus olen pähkäillyt, että olenko tavallista pöljempi, itsekeskeisempi ja vähäpätöisempi ihminen? No luultavasti olen. Mutta miksi? Siis miksi olen pähkäillyt. Sitä, miksi olen tavallista pöljempi, itsekeskeisempi ja vähäpätöisempi ihminen, tulen käsittelemään jonain tarkemmin määrittämättömänä ajankohtana. 

  Olen pähkäillyt, että olenko tavallista pöljempi, itsekeskeisempi ja vähäpätöisempi ihminen, sillä monissa kirjoissa, useissa elokuvissa, sekä lähes kaikissa tv-sarjoissa esiintyy ihmisiä, jotka ovat huikeasti itseäni viisaampia, avarakatseisempia, armeliaampia tai voimakkaampia. Ne ovat ihmisiä, jotka osaavat siteerata pitkiä pätkiä tunnettujen runoilijoiden tekstejä, vetäistä lainauksia milloin mistäkin klasikkokirjallisuuden merkkiteoksesta, livauttaa helposti keskustelun lomaan Nietzscheä, Kantia ja  Rousseauta, antiikin filosofeja höyhenenkevyesti, ratkaista matemaattisia ongelmia suitsait, ladella piin likoarvon aivoja verrytelläkseen tuhannen desimaalin tarkkuudella, luetella sata linnunratamme naapurigalaksia aakkosjärjestyksessä etu- ja takaperin, muistaa kaikki kirjoitetun historia aikana käydyt sodat ja niitä seuranneet rauhat, tunnistaa jokaisen uhanalaisen eläimen (kasveista puhumattakaan). He ovat ekologisesti kansakunnan kaapin päällä, tukevat vähäosaisia Suomessa, Afrikassa, Kauko-Idässä ja Etelä-Amerikassa, auttavat kaikki kaupungin vanhat rouvat kadun yli, nuoret rouvat ja neidit myös (asettaen päällystakkinsa lätäkön päälle), eivät kiroile (tai kiroilevat kahehdittavan railakkaasti), osaavat päätellä asioiden oikean tolan minimaalista vihjeistä, voittavat jokaisen oveluudessa, kaksinkamppailussa, shakissa, tammessa, koronassa, rantalentopallossa, petanquessa ja mölkyssä, sekä tuoksuvat aina kuten tuntematon kukka tropiikin. Heidän etevymmyytensä lyö laudalta ainoastaan heidän käsittämätön vaatimattomuutensa, nöyryytensä ja ymmärtäväisyytensä. 

  Ei tietysti kenelläkään kirjoissa tai leffoissa tai sarjoissa noita kaikkia kykyjä ole, mutta useimmiten ainakin päähenkilöillä on vähintään yksi luetelluista tai samankaltaisista ominaisuuksista. Joskus sentään kirjoitetaan draamaa tai käsikikiroituksia laiskanpuoleisista lököhousuisista dallaajista, kädet selän takana kuljeksivista luusereista, salaa piereskelevistä ja röyhtäilevistä makkaranpurijoista, jotka raahaavat keskikaljakassia ja aladobipakettia uutterasti 17 vuotta vanhalla Simcalla Kaken Valinnasta, piiskaavat matot jouluksi ja juhannukseksi, laulavat karaokea perjantaisin Kuittisen Kuppilassa kunnes heidät poistetaan reilusti ennen valomerkkiä, soittavat kankein sormin taksin Nokia 3310:lla, palaavat hieman huojahdellen kotiin rakastaen vaimojaan, Puurtisen Pajalla työkenteleviä poikiaan, sekä Lissun Käherrys & Voguessa ahertavia tyttäriään. 

  Huomaatte varmaan, että iltapäivä on ollut hieman sateinen. Nyt tosin on hieman kirkkaampaa. Aamusta sentään jotakin saimme aikaan. Minä kävin nostamassa eilen lasketut verkot. Kilon hauki ja puolen siika.

  Verkot olivat koemielessä aivan matalasta selälle päin. Siika oli noin kuuden metrin syvyydessä, eli ei ole vielä matalassa. Ei ihme, sillä vesi on yhä jotain 8-asteista. Eikä se juuri kylmene, koska yötkin ovat lämpimiä. Hieman viileämmäsi kelit kuitenkin muuttuvat. Yöpakkasista ei ennusteen mukaan ole kymmeneen vuorokauteen tietoakaan. Paha siian kudulle, hyvä Lehkosen pienperheen vesihuoltojärjestelmälle. 

  Hilppa fileerasi kalat sillä aikaa, kun minä setvin verkot. Sitten usmuutettiin Potinlahteen, huom. Hilppa puikoissa. Sauvakäveltiin muutaman kilsan lenkki. Sopivasti ennen sadetta. 

  Kehuin aiemmin, että puolen vuoden lukemiskausi alkaa. Kirjoja on messissä, mutta kummasti täällä ollessa ajatukset harhailevat niin, että lukeminen ei oikein luonnista. Kirjoittaminen sen sijaa luonnistaa. Tässä on tietty ongelma. Kun lukee, tietää, mitä lukee, kun kirjoittaa, saattaa kirjoittaa mitä tahansa soopaa, kun se mukamas tuntuu luonnistuvan. Vähät siitä. Minulle tämä on ajankulua, hermolepoa, varmaan muutakin. Siis sanonkin itselle: "Anna mennä Peppe, jos ja kun siltä tuntuu!"

TOTUTUSAJO

   Tänään oli vuorossa totutusajo. Emme sisäänajaneet autoa, perämoottoria, emmekä mitään muutakaan vempelettä. Tänään oli ensimmäinen vakavasti otettava opetus Hilpalle veneen käytöön. Siis totutusajo. Minä lastasin veneeseen muutaman verkon kohoineen ja lippuineen, sitten asiaan. Hilppa oli muistaakseni kerran jonkin pätkän tällä veneellä ajanut, mutta nyt lähdettiin aivan alusta: Avaimen säilytyspaikka, päävirtakytkin, ajonneston poisto. Sitten tuulen suunta, starttaus, pakitus ulommas, vaihde eteen, veneen kääntö, taipaleelle. Tämä kaikki sujui ilman, että istuin opetettavan vieressä, vaan neuvoin keulasta. Aika hyvin meni. Hieman liian ronskisti kierroksia Hilppa pyrki aluksi tarjoaaan, mutta oppi pian kaasun hienovaraisen käytön.

  Kierrettiin Ilotti totutellessa, sitten Hannilan rannalle, mihin oli tarkoitus laskea pariin kohtaan siikaverkot. Hannilat eivät ole mökillä ja olimme Hannun kanssa sopineet asian. 

  Ensimmäinen jata lähti ihan mukavasti soljumaan veteen. 

  Välillä pyysin Hilppaa laittamaan vapaalle, kun vene pyrki liikkumaan liian nopeasti. Hilpalla ei tietenkään ole vielä tuntumaa ei näkemystä siihen, kuinka laskija haluaa paatin kulkevan, eikä hän ensikertalaisena osaa huomioida, jos verkossa on joku sotku, mikä pitää avata. No, nuo taidot tulevat pian kokemuksen kautta. Kerran Hilppa tempaisi vapaalta pakin lähes täysille, ja minä meinasin horjahtaa yli laidan. Kuten kuvasta näky, jouduin sanomaan, että elä perkele tiputa!

  Ei vaineskaan. En minä niin rumasti sanonut. Ja tuo kuvakin on otettu eri tilanteesta. Siinä minä kai kehun, että hyvin menee.

 

  Toinen kahden verkon jata saatiin veteen yllättävän hyvin siihen nähden, että ne verkot ovat huonopaulaiset, ja tuppaavat niin ala- kuin yläpaulasta tekemään sotkuja, vaikka ovat juuri vappeilta puikkarille otetut. 

  Siitä ajeletiin kotilaituriin. Upeasti onnistui. Hieman piti opastaa, sillä paatti ei niin nopeasti lopeta liukuaan kuin kokematon luulisi. 

  Kaiken kaikkiaan kyllä Hilpasta vielä hyvän kalakaverin saa, noin koneella laskimiseenkin. Vähän tarkkuutta kaasun käyttöön ja ennakointiin, niin jo vain.

  Soutaen ollaan toki paljonkin yhdessä verkkoja laskettu. Pakko tunnustaa, että noilla soutureissuilla olen kiroillut huomattavasti enemmän per laskukerta. 

Iloisena kohti kotia.

  Aamulla käänsin lapiolla alakasvimaan. Jätin yläsellaisen toiseen päivään, sen verran hikeä pukkasi tusinan lämpöasteen säässä. Vaihdoin kuivan paidan, lähdin pienelle suppismatkalle. Saukonsalon puolella on ollut parikin paikkaa, mistä suppilovahveroita on löytynyt. Nyt ne on hakattu aukoksi. Väliin jäi kannas kaatamatonta metsää, joten sinne suuntasin. Vähissä olivat sienet. Sen verran kuitenkin, että Hilppa tekee juuri niistä keiton. 

  Teille uteliaille paljastan, että sienet löytyivät kuvan paikasta pari sataa metriä kaakkoon.  Mutta ei kannata viikkoon mennä. 

  Kun alussa sisäänajosta mainitsin, niin nyt tositarina sellaisesta : Olin duunissa 2000-luvun alussa silloisessa kauppakeskus Kompassissa Hollolan kuntakeskuksessa. Eräänä aamuna tullessani ennen ovien aukeamista töihin, oli siellä poliiseja ja muovinauhoja rajoittamassa kulkua. Minä muikuilemaan uteliaana. Selvisi, että aamuyöllä oli suoritettu sisäänajo. Jotkut kaistapäät olivat ajaneet varastetulla maasturilla pohjoispään lasiovista läpi, samaa kyytiä kultaliikkeen lasiseinästä sisään, kahmineet kaikki saatavilla olleet kellot ja korut mukaansa, kiihdyttäneet läntisestä ovesta ulos, häipyneet tiehensä, ennen kuin vartioliike ehti paikalle. Se oli sisäänajo kertaa kaksi ja ulosajo päälle! Tietääkseni tekijät saatiin kiinni, ja kyse oli huumeveĺkojen maksun hankkimisesta. Mutta se siitä. Vielä loppuun kuva eilisiltaisesta valosaasteesta. Sellaistakin on tuotettava, koska ihminen on niin mukavuudenhaluinen, että tykkää nähdä kusireissulla, minne menee. 

VIISTOISTA KUVAA PLUS PLUSSAT

   Trumpin paluu ja muut uutiset nähty, sauna valmisteltu seuraavaa käyttöä varten, vettä pieksää. Mitä tehdä? No, etsin tallessa olevat kuvat ajallisesta alusta alkaen, ryhdyin rullaamaan. Kuvia on vuodesta 2005. Osa on 2000-luvun alkupuolella kadonnut valokuvien tuonelaan, helvettiin, tai mihin bittiavaruuden syövereihin ne nyt häviävätkään. Tallessa säilyneistä päätin ottaa kuvan per vuosi (plussat päälle), kertoa niistä snadisti. 

Lokakuu 2005

  Hanelin ja Tainan talo on melko uusi. Ollaan Hilpan kanssa visiitillä. Upea syyssää. Tytöt ovat veilä taaperoita. Hymyä riittää.

  Vuodelta 2006 pilvestä löytyi vain hento hattara: kuusi kuvaa heinäkuulta, kaikki pihapiiristä. Ei mitään järkeä blogiin laittaa. 

Lokakuu 2007

  Syysloma. Hanelin kanssa uistelemassa. Käytiin Linnupäänselällä pyörimässä. Ei ollut vielä plotteria (merikortin näkyvät Hanelin persiin alta), mutta luotain toki. Täkyraksia vedettiin. Punalihaista ei reissulta saatu, mutta pari haukea nousi veneeseen, jollei muisti tyystin petä.

Maaliskuu 2008

  Talviloma. Hirmuinen lumimyräkkä. Oltiin kuvaa edeltävä yö Tainan ja Hanelin tyttöjen lapsenvahtina, kun he olivat tuttavansa kuuskymppisillä. Yöllä alkoi pyryttää. Meillä oli täysi työ päästä pikitielle auraamatonta Ikolantietä pitkin. Onneksi oli yhdet autonjäljet, joita seuraten onnistuttiin. Lähdettiin vielä Mikkeliin, ruoka- ja juomakauppaan. Se oli sitä aikaa, kun syömisen ohella tuli hieman useammin viinlekkeri avattua. Aivan kaamea keli oli ajaa. Hieman pelotti, kuinka selvitään Maljalantien ja Piekälänsaarentien olosuhteista. Selvittiin kuitenkin, pahnostettiin ahkoi perässä saareen. Viini maistui sen päälle!

PLUS: 5. heinäkuuta 2008

  Annan ja Jonin häät. Anttolan kirkossa, jatkot Koivulassa. Hyvin onnistuneet juhlat. Häävalssina Leonard Cohen'in Take This Waltz. Kyllä oman tyttären talutus alttarille pysyy mielessä hamaan loppuun asti. 

Lokakuu 2009

  Syyslomalla. Helmi-koira oli seuranamme. Kuvassa Hilppa äimistelee. että sinne se Peppe meni! No ei vainaskaan. Tuostahan menee talvitie Piekälästä kohti Anttolan taajamaa. Nykyisin voi sanoa, että menee, jos mahdollista. Viime talvena ei ollut. 

Maaliskuu 2010

  Talviloma. Lunta oli reilusti. Se oli jo tippunut peltikatolta, joten rapuilla oli toistametrinen, tiukkaan pakkantunut, osittain jäätynyt valli. Ensin piti kovertaa siihen portaat, jotta saatiin tavarat, ja itsemme myös, sisään. Tunnin, toista, kasaa lapiolla sitten poistin. Hiki pipossa. 

PLUS: Heinäkuu 2010

  Pakko laittaa tämä pystyyn käännetty kuva Jänissaaresta tyynenä heinäkuun aamuna. Otettu soutureissulla. En tarkasti tiedä, mistä ukkovaarit ja lappalaiset ovat seitansa ja jumalansa ottaneet, mutta mallia ainakin intiaanien toteemipaalulle tästä saa.

Kesäkuu 2011

  Nuotalla ennen juhannusta. Potkiminen hippeimmilllään. Saatiin, no tai nuottamiehet (Haneli ja Matti H.) saivat kolme laatikollista (n. 70 kg) muikkuja. Mekin saatiin kyllä, mukaan sopivasti.

PLUS: Elokussa Annan kanssa Heinola jyrää-konsertissa katsomassa Dumaria.

Lokakuu 2012

  Tuon verran löydettiin suppilovahveroita parin aarin alalta. Siitä tuli mieleen, että suppiksia täytyy käydä joku päivä etsimässä. Paikka, minkä annista on kuva, on pari vuotta sitten hakattu sileäksi, joten sinne ei tarvitse mennä.

Maaliskuu 2013

  Talvilomalla. Menyyssä ainakin kukkoa viinissä. Lunta oli tuolloinkin paljon, samoin jäätä. Käveltiin paljon lumikengillä. Ei taidettu montaa ihmistä reilun viikon aikana nähdä, saatikka tavata. 

PLUS: Heinäkuussa ensikertaa Pori Jazz'issa. Kuvas uudelleen koottu Animals. 

Kesäkuu 2014

  Kalasääksipariskunta oli viimein löytänyt pesän Halkoluodoilta. Siellä ne ovat siitä asti viihtyneet. Melkoinen pikkusaarien rypäs, tuo Halkoluodot; Siellä pesii niin kalasääksi, kuin norppakin. Toivottavasti ihmiset, jotka veneineen kesäisin näille rauhoitetuille saarille rantautuvat, muistavat ottaa sen huomioon.

  PLUS 1: Heinäkuussa tavattiin kaimani Koistisen kanssa naamatusten monen kymmenen vuoden tauon jälkeen. Sen jälkeen ollaan kerrn treffattu, kun Pertti käväisi kumppaneineen meillä Hollolassa ohi ajaessaan. Kaimahan asuu Tukholmassa, kehui ensi vuonna olevansa eläkkeellä, kehui, että istumme sitten kahvipöydässä porisemassa, kunnes leuat väsyvät. Odotan innolla.

PLUS 2: Elokuu 2015. Rohusen vellokset tapasin kaksi kertaa. Ensi he kävivät Avokkaassa...

...sitten, PLUS 3: me Hanlin kanssa veneellä heidän mökillään Kerniemellä.

  Matin olin tavannut, sitten 1970-luvun alkupuolen, 2013 Neil Youngin ja Crazy Horsen konsertissa Kaivopuistossa. Btw, kuvat siitä tapahtumasta ovat liuenneet johonkin syvyyksiin. Markun olimme Hilpan kanssa tavanneet myös kerran, 2014 käväisimme Kerniemellä. Kyllä noissa tapaamisissa oli nostalgiaa, vankasti. Ja juttu luisti. Oli kuin olisimme vasta eilen tavanneet Sutikan vintillä!

  PLUSPLUS: 1. lokakuuta ilmestyi pallollemme myöhemmin nimen Iiris Helmi Orvokki Tiilikainen saanut tyttölapsi. 

  Samalla tuli iloa elämään roppakaupalla. Ehkä huolta myös ripaus, mutta kyllä ilo on ehdottomasti päällimmäisenä.

Toukokuu 2015

  Iiris matkalla ensimmäistä kertaa saareen. Tuon jälkeen on hän täällä lukemattomia kertoja käynyt, paljon asioita oppinut.

PLUS: Heinäkuu 2015

  Iki-ihana edesmennyt Helmi, kukkulan kuningatar!

Toukokuu 2016

  Edellisenä kesänä uusittiin pihaa. Nyt on omatarveviljely alkumetreillään: myllään räntäsateessa perunamaata. Tuosta on viljelyksien määrä ja valikoima paisunut melkoisesti. Mukavaa touhua, ainakin pääosin.

  PLUS: Tällainen jänispoikue ilmaantui verannan alta. Nehän tulivat puolikesyiksi, joten salaatit sun muut saivat kyytiä, ennen kuin ne tajuttiin suojata.

Toukokuu 2017

IIriksen leikkimökki nousee ja PLUSSANA Iiris osoittaa jalkapallokyvykkyyttä.

Helmikuu 2018

Talvella käytiin muutaman kerran saaressa, viikon reissuja kerrallaan. Oli hyvät jääkelit, mikäs mennessä.

PLUS: Norppa poseerasi toukokuussa Halkoluodoilla.

Koko vuoden PLUSSA: Iiris

Toukokuu 2019

  

  Toukokuun alkupäivinä satoi melkoisesti lunta. Hyyhmä jäi kylmän veden pinnalle, ja näytti siltä, että koko järvi olisi saanut jääpeitteen.

PLUS 1: Kaunis kauris tuli heinäkuussa kylään.

PLUS 2: Matti ja Esko Hurrissalossa elokuussa 2109. Tähän liittyy tarina, mutta olkoon...

Huhtikuu 2020

  Kun saareen 23. huhtikuuta päästiin, oli Potinlahdessa vielä vähän jäitä.

  PLUSPLUS: 18. helmikuuta syntyi Iirikselle pikkusisko, Liisa Ilta Elina. Kuvassa Liisa on maaliskussa ensikäynnillä Hollolassa

  Hohhoijaa. Siinäpä vierähti monta tuntia. Läpileikkaus on kuitenkin melko suppea, kuvia kun on tuhansin. Nopeasti selattuna nämä tähän päätyivät. Jotkut varmasti jo aiemmin olen jakanut. Kiitos pitkäpinnaisuudesta, jos siis olette tähän asti jaksaneet. Muut saa haistaa pitkän pa**an.

KAIKKEA KANSSA JA KANSAA KOSIMAAN

  Mr. president Trumpilla kerrotaan olevan ylipainoa, joten hän lähti ulkoilemaan. Lähti, säännösten vastaisesti, autoajelulle sairaalasta. Kannattajilleen vilkuttamaan lähti. Turvamiehiä tietysti samassa autossa. Se on Trumppi luulee olevansa sellainen supermies, että tekee mitä mieleen juolahtaa, sillä lait, asetukset, säännöt, määräykset, ohjeet ja hyvä tapa ovat ihan muita varten tehty. Ei varmaan koskaan selviä, suurelle yleisölle ainakaan, kuinka monta ihmistä Trump lähipiireineen on tartuttanut. Mies saa toilailla mielin määrin, ja silti hän on varteenotettava ehdokas seuraavallekin kaudelle. Outoa kansaa asuu ison veden takana. 

  Outoa kansaa asuu toki ison veden tällä puolella myös. On jopa sellaisia, jotka tieten tahtoen menevät syksyiseen saareen, vesisateeseen ja pimeyteen, tuuleen ja autiuteen. Uskokaa pois, on heitä. Eli eilen tänne taas palattiin. Tainan ja Hanelin kautta kiepastiin, koska Taina matkalla soitti. Käytiin hakemassa pari hirvipalaa. Taina varmaan tekee tilaa uusille lihoille, sillä hirvestysaika on tulossa. Selvisi meille sekin, että tienoolta olivat ampuneet karhun. Hanelille oli tullut myös osuutta, eli hieman lihaa. Olemme nyt kutsutut karhua maistamaan. Ehkä ensi viikonloppuna? 

  Kosteaa on keli. Uuneja ollaan lämmitelty, vaikka pokkeuksellisen lämmitä on, yökin yli kymmenasteinen. Kosteaksi vetää sisätilat tällainen sää, siksi kannattaa lämmittää. Ja onhan se aika mukavaa saunan jälkeen lämpimän leivinuunin kyljestä toosaa tuijottaa. 

  Aamusta ryhdyin laittamaan verkkoa viime viikolla tekemiini kasvulavojen eläimiltä suojaukseen tarkoitettuihin kehikoihin. En ehtinyt montakaa kehikko verkottaa, kun nitoja hajosi. Sellaine sähkökäyttöinen värkki se on, joskus Lidlistä, mistäs muualta, ostettu. Taitaa olla turhaa korjailla? Jos sais jostain sellaisen uuden, mihin samat niitit ja naulat kävisivät. Niitä tuli näet ostettua mukaan muutama tuhat. 

  Keskiviikko näyttää ilmojen puolesta sellaiselta, että taidetaan laskea verkkoja. Hilpan kanssa pulataan, koska vakikalakaveri on tämän viikon poissa. Kyllä se meiltä onnistuu. On samalla oppia Hilpalle veneen käyttöön. Kovin vähällä on rouvan veneen kuskaus ollutkin. Hyvä on se taito olla näpeissä. Ei koskaan tiedä, milloin sitä tosiaan tarvitaan. Pitää asettaa tavoitteeksi, että Hilppa ajaa veneellä vähintään yhtä usein kuin autolla. Autolla hän ajaa normaalivuonna huikeat kaksi kertaa: keväällä Hanelin rannasta Potinlahteen, kun vene lasketaan veenväljään, syksyllä Potinlahdesta Hanelin rantaa, kun vene laitetaan talviteloille. 

  Verkkoja ei siksi ole kiire pyyntiin pistää, kun ahvenfileitä on pakkasessa. Nyt saatiin vielä hirvenlihaa ohi kirjanpidon. Täytyy kuitenkin kokeilla, joko siika matalaan päin luovii. Voi sitten naapuria informoida, kun he tulevat saareen. Ja varmasti Hannun kanssa myös verkkoja veteen laitellaan. 

  Taina näkyi jakaneen fb:iin, että karhunmaksaa, lähiruokaa, olivat syöneet. Tainahan on etätöissä. Joo, testatkoon ensin trikiinit, sitten me mennään vasta karhupaistille. 

  Pilviverho alkaa rakoilla. Huomasin siitä, että pirtissäkin valostuu. Sellaista se lupasikin; puolipilvistä huomisaamuun saakka, sitten taas vespaistetta. Minä taidan lopettaa runoilun. Jos vaikka jotain suoratoistolta katsois. Sitten päiväkahvit. Sen kanssa aamulla leipaistua omenatoscakakkua. Me tosin ollaan päätetty, että normaalipäivinä ei herkkuja syödä. Mutta kun oli vielä omenia jääkaapissa, teki Hilppa kakun. Menköön, tässä tapauksessa. Suoriks sannoin ei edes kovin vastemielistä tehdä poikkeusta päätökseen. Pientä tämä on. Ainakin erään, jo nimeltä mainitun, toimintaan verrattuna.

  Loppukuvaksi horsman syysimago.

  

TERVASKOIVU

  Eilen "Aamun sävelessä" toivotti  terhakka naisihminen ystävälleen hyvää syntymäpäivää sanomalla mm. että olet tervaskoivu. Kyseessä oli kai 60-vuotiset, sillä rouva?, neiti?, transsukupuolinen?, luikatti pätkän "Olen kuusikymppistä". Minulle tervaskoivu on uusi käsite. Ajattelin, että onkohan puumaailmassa tapahtunut jonkinkaltaista globalisoitumista niin, että tervanen on levittäytynyt myös lehtipuihin? Googletus käyntiin. Haku "tervaskoivu" tuotti ainoastaan osumia sen nimiseen palvelukotiin Kuusamossa. Tervaskoivun syvin olemus jäi siten hämäräksi. Sekin jää arvailun varaan, esiintyykö merkkihenkilöllä latva- vai juuritervasta.

  Oletetun 60-vuotispohdiskelun jälkeen oli pian vuorossa lähtö kuusvuotisjuhliin. Merkkihenkilöä ei tervanen vaivaa, pikemmin elohopeasyndrooma. Tässä kakku on tuotu esille, ja juhlakalu odottaa, että kansa kokoontuu katsomaan juhlallista leikkausta. 

  Mukava ilma, mukavat kutsut, paikalla parikymmentä lähisuvusta. Tarjottavaa oli Anna haalinut ylenpalttisesti. Omalla kohdallani tuli makeannälkä tyydytettyä pitkäksi aikaa, kun Iiriksen ja Lunan esille laittamasta monen sortin karkkipöydästä tuli jo ennakkoon napsittua, ja kahvittelun jälkeen osuin istumaan saman tarjoilun ääreen. Lopputulos ei ole vaikeasti arvattavissa, kun Lunan kanssa kilpaa testattiin eri makuja. Kuvassa serkukset Luna, Iiris ja Shade. Iiriksellä ei ole puhelinta näpeissään, vaikka kuvasta niin voisi päätellä. Iiriksen puhelinaika odotuttaa vielä itseään.

Tässä kuvassa Katriina, Anni Liisa sylissään, Annin boyfrend Tuomas, ja tietysti Anna vasemmalla.

Tässä Iiris ja Liisa alla ilmapallojen.

Iiris ja pikkisisko vaaleanpunaisissaan.

Liisa, joka heti päiväunilta herättyään loi tällaisen hymyn Hilpalle.

  Illansuussa ajeltiin Hollolaan. Katriina tuli kanssamme meille, pääsee tänään mukanamme Mikkeliin. Saareen siis lähdetään. Äidin tilanne on sellainen, että mitään hätää ei ole. Kun hän tervehtyy siihen kuntoon, että voi palata Lepolankadulle, niin hänet tällätään invataksiin. Jos käännettä kuitenkin huonompaan tulee, niin olen kahdessa ja puolessa tunnissa Lahdessa, kaik' pakkaamisineen. 

  Kun äsken katselin kymmenen päivän sääennustetta, niin pisaraa on, joka päivälle. Mutta ei kannata uskoa velhoja. Eikä se taukoamatta sada, ei varmasti. Sitä paitsi kirjoja tulee nippu mukaan. Onkin jo aika aloittaa puolen vuoden lukujakso. 

  Loppukaneettina voin keroa, että olen tämän blogin laatinut chromebookilla olohuoneessa, sillä Katriina nukkuu "studiossani". Muuten helevetin näpsäkkä ja nopea värkki on kyllä kuvien käsittelyn helppouden suhteen kaukana Wndowspohjaisesta koneesta. Kun nämä yllä olevat kuvat olivat Onedriven pilvessä, niin niitten saaminen blogiin, muutamat hieman rajattuina tai muuten käsiteltyinä, oli työlästä. Onneksi aamuvirkulla on aikaa. 

  Tietysti minun olisi pitänyt kuvat chromebookiin ladata suoraan kamerasta. En kuitenkaan asiaa tullut eilen ajatelleeksi. Mutta kuvat ovat nyt kuitenḱin asiayhteydessä.

MONI..., NO AINASKIN PARIVIVAHTEINEN PÄIVÄ

   Kauniina aamuna lähdettiin saaresta Hollolaan. Melko mukavat värit ennen seitsemää napatussa kuvassa, missä tarkemmin katsottuna koko lailla kuvan keskellä voi nähdä metsän taakse painuvan kuun. 

  Vähän sumuista alkumatkasta tien päällä oli, mutta sekin hälveni pian Mikkelin jälkeen. Kotona oltiin vähän yli kymmenen. Yhdentoista radiouutista kuultiin, että Trump, niin ja Mellu kans, olivat saaneet koronatartunnan. Jos olisin vähääkään vittumaisempi mies, sanoisin, ainakin ajattelisin, että oikein sille kelmille. Yritän kuitenkin olla niin ajattelematta tai sanomatta. Se ei olisi oikea tapa. Ei vakavaksi äityvästä, jopa lopulliseksi päätyvästä, sairaudesta saa kenellekään kohdalla iloita tai irvailla. "Syytä  olisi", saattaa joku tokaista, "kun muistaa mr. presidentin suhtautumisen kyseiseen pandemiaan." Mutta se siitä. Vaikutukset vaaleihin jäävät arvailtavaksi, aikanaan nähtäväksi. 

  Tuskin olin ehtinyt tiedon Trumpin tartunnasta sisäistämään, kun klo. 11:16 tuli puhelu äidin hoitokodista. Olin sopinut, että menemme äitiä tapaamaan klo. 13, ja oletin soiton liittyvän siihen. Niin se liittyikin, tavallaan. Minulle kerrottiin, että äiti oli eilisiltana kaatunut ja satuttanut oikean lonkkansa. Vielä eilen hän oli kävellyt, mutta tänään ei jalka oikein kestänyt varaamista. Nyt minulta kysyttiin, että koska olin hoitokotiin menossa, niin voisinko viedä äidin Akuutti 24:ään? Tottakai lupasin. Sovittiin, että he tilaisivat invataksin, sillä pyörätuolia tarvittiin siirtämiseen. Menin puoli yhdeksi Lepolankadulle. Äiti oli tosi väsyneen tuntuinen, eikä puhua pukahtanut. Invataksi tuli vähän yli yksi, usmuutimme Keskussairaalaan. Sinne oltiin jo soitettu, ja tiedot tapahtuneesta olivat minulla mukanani. Ilmoittauduimme, siirryimme odotustilaan. Noin tunnin varttumisen jälkeen saimme kutsun sisään. Siellä oli kaksi miespuolista hoitajaa. Pian he päättivät, että koska äiti vaikutti niin väsyneeltä, hänet vietäisiin petiin odottelemaan. Näin tehtiin. Minä kysyin, että kuinka kauan tässä mennee? Minulle kerrottiin, että he ottavat ensin sydänfilmin, mittaavat kuumeen ja verenpaineen, sitten odotellaan lääkäriä, ja että se saattaa kestää monta tuntia. Minä sanoin lähteväni kahville, palaavani pian. Niin menin, monen mutkan ja eksymisen kautta, sillä sairaalassa on kaiken aikaa remontti ja laajennus menossa. Lopulta löysin kahvion, sain kupposen, löysin, huom. kysymättä, takaisin. Kun palasin, sanoi hoitajapoika, että ei sydänfilmissä eikä verenpaineesa ollut mitään hälyyttävää, mutta että kuumetta oli 38,1 astetta. Siihen tuli kokeneempi hoitajanainen, joka lähti kysymään jostakin neuvoa. Niin siinä sitten kävi, että koronasäännösten vuoksi äiti vietiin eristyksiin, eli omaan huoneeseen. Häneltä testaan virus, joten hän joutui jäämään sisään. En tiedä kuinka kauaksi aikaa. Enkä tiedä, onko lääkäri jalasta, mistä ei koko liki kolmitunitsen saraalassoloni aikana puhuttu ollenkaan, mitään löytänyt. Yrtin soittaa ja tiedustella tilannetta, mutta se ei onnistunut, sillä äiti on vielä Akuutin puolella, eikä ole kirjattuna osastolle, ja sairaalan vaihde palvelee vain klo. 18:sta asti. Jos jotakin vakavampaa olisi tullut ilmi, oilisin toki tiedon saanut. Virustestin tulos tulee aikaisintaan huomenna. En kyllä oikein usko sen positiivisuuteen. Hoitokodissa ei ole mitään sen suuntaista esiintynyt. Enemmän olen huolissani kuumeesta. Jos tuon ikäisellä ihmisellä kuume nousee, niin se yltyy helposti keuhkokuumeeksi, ja silloin on tosi kyseessä. Myös lonkan, tai jonkun muun luun murtuminen ei ole pikku juttu. Paraminen ei Elinalla enää käy vilauksessa.

  Aamulla otan selvää, konstilla tai toisella, mikä on äidin tila ja tilanne. Toivottavasti sellainen, että voidaan kevein mielin lähteä Espooseen Iiriksen kuusivuotispäiville. 

  Sellaisia vivahteita tälle päivälle. Metsäteollisuuden irtiotto eilen aloitti vivahteet. Olikohan tämä oikea aika tuollaiseen? Ja olivat perustelut ja selitykset vakuuttavia? Jokainen päätelkööt omassa kaalissaan. 

  Kun tätä kirjoitan, soi kuulokkeissa Yusuf/Cat Stevens'in Tea For The Tillerman. Molemmat versiot, peräkkäin. Alkuperäinenhän on vuodelta 1970, siis 50:n vuoden takaa, ja uusi levytys on lähes uunituore. Kuuntelin molemmat versiot läpi. Ehkä hieman huonosti asiaan keskittyen, pakko tunnustaa. Summa summarum: alkuperäinen puraisi napakammin. Eikä ihme, sillä albumi on todella hyvä. Uudessa kuuluu tosin laulussa iän patina ja äänitystekniikan aikaero. Eikä se ole huono, päinvastoin, juuri tuon patinan ja hyvien pelimannien vuoksi. Cat Stevens on tietysti kiistelty ja kohuakin herättänyt persoona islaminuskoon kääntymisensä ja mielipiteidensä vuoksi. Niin tai näin, lauluja hän osasi, osaa varmaan vieläkin, kirjoittaa. 

  Vivahteet päättyvät tähän. Huomenna vivahteita ja sävyjä luvassa lisää. Toivottavasti ei tummasävyisiä laisinkaan.