keskiviikko 22. heinäkuuta 2020

OIKEUS❔

  Ihmisillä on oikeuksia. Ihmiset vaativat oikeuksia. Ihmisillä on oikeus. Ihmiset vaativat oikeutta. Mitä oikeus on? Wikipedian mukaan oikeus tarkoittaa:

  -jollekin yksilölle (oikeusjärjestyksen mukaan) kuuluva etu tai valta tehdä jotakin (käytetään myös nimitystä subjektiivinen oikeus) 
  -oikeudenmukaisuus, se mikä on oikein 
  -oikeusjärjestys, oikeusjärjestelmä 
  -oikeustiede (käytetään myös termiä objektiivinen oikeus) 
  -tuomioistuin, oikeudenistunto

  Kun katselee sarjoja tv:sta tai suoratoistolta, tulee usein huomanneeksi, että mm. rikoksen uhreiksi joutuneet, tai näiden omaiset, vaativat oikeutta. Eli he vaativat rikoksen tekijälle/tekijöille mahdollisimman ankaraa rangaistusta. Eli jos sen Wikipedian määrittelyn mukaan kategoroi, se kuuluu kai ryhmään "oikeudenmukaisuus, se mikä on oikein". 
  Noista sarjoista saa sen käsityksen, että mahdollisimman ankara rangaistus hyvittää uhreilleen teon. Ehkä jotkut asianosaiset näin ajattelevat. Minä en kyllä kuulu tuohon ryhmään. En välttämättä ajattele oikeuden toteutumista rangaistuksen kovuus mittapuuna. Enkä tällä tarkoita sitä, etteikö kamalia, tai vähemmän kamalia, vääriä tekoja tehneille kuuluisi seuraamuksia. Liian isoja asioita minun ratkaistavakseni, mutta ehkä joskus ihmiskunta, jos se ylipäätään saa tällä planeetalla elää ja jalostua, keksii tuohon "rikos ja rangaistus"-dilemmaan kelvollisia ratkaisuja. Tiedän, että monetkaan eivät ajattele laillani, mutta olen joskus pohtinut, onko rangaistus eufenismi kostolle?

  Lyhyen mutta suppean, epätarkan mutta ontuvan oikeusanalyysin jälkeen on siirryttävä nykyhetkeen. Istun Hollolassa, kotona, kirjoitan. Mietintähattu päässä naputtelen.


  Eilen illansuussa tuli perhe Tiilikainen saareen. Vettä pieksi ankarasti, kun lähdin sadevaatteita kainalossa veneelle, mutta sade lopahti, ennen kuin olin Potinlahdessa. Hyvä homma; saatiin perhe ja melkoinen määrä tavaraa kuivana perille. 
  Kun ajettiin ensimmäisen lastin (Anna, Iiris, Liisa ja vähän tavaroita) kanssa kohti mökkirantaa, kysäisi Iiris "ootko nähny Zökken venettä?"
  Zökke on kuvittellinen henkilö, jonka Iiris loi edellisellä käynnillä. Liekö nimi saanut innoituksensa Pöryn Jokkesta, joka kävi laittamassa pesukoliitäntään tarvittavia osia. Pian sen jälkeen Iiris alkoi rannalla puhua Zökkestä. Hän sanoi, kun isohko vene ajoi ohi, että tuo oli Zökken vene. Ilmeni, että Zökke on esikoulun opettaja (Iiris aloitta esikoulun elokuussa). Ja juttu paisui pikkuhiljaa arvaamattomiin sfääreihin. Zökke ei olutkaan mikään tyhjätasku. Hän omisti monta venettä, lopulta myös laivan. Samoin useita hienoja autoja, sekä kaiken kukkuraksi oman junan. Zökkestä riitti seuraavina päivinä juttua. Aina kun vene ajoi ohi, ehti joku kysäisemään, että olikos tuo Zökken vene. Varmimmin, mitä isompi paatti oli kyseessä. Ja oli se. Tai välillä saattoi Iiris todeta kyseisen olleen Zökken veljen.
  Kyllä lapsilla on mielikuvitusta. Eikä Iiris ollut unohtanut Zökke-tarinaa sen vajaan kuukauden aikana, mikä oli kulahtanut edellistä visiitistä.  

  Eilen oli rantapolulla muutakin elämää, kuin illalla jakamani kuvan ukkoetana. Tämä pikkainen aukoi suutaan iltapäivällä.


  Olisikohan kirjosiepon jälkeläinen? Ja toista pesuetta, tietty? Kun hetken kuluttua palasin rannasta. oli se poissa. Toivottavasti onnellisesti sujuu elämä.

  Aamulla lähdettiin ajamaan kohti Hollolaa. Taas oli tuuria mukana: ei sadetta venematkalla. Eikä sadetta, mikä eilisten karttojen mukaan piti olla kokopäiväistä, ole siellä juurikaan ollut koko päivänä. Hienoa. Ovat päässeet tänään tulleiden vieraiden kanssa ulkonakin oleilemaan. 
  Ei ole satanut Hollolassakaan. Vaikka ei se olisi paljoa haitannut, sade. Sisällä ollaan nuhjuttu. Tai minä olen nuhjannut. Hilppa teki maustekurkkuja monta kookasta purkillista. Täsmennys: Omista kurkuista.

  Huomenna mennään äitiä tapaamaan. Maskit päähän. Saa nähdä, kuinka äiti tällä kertaa suhtautuu asiaan?

  Perjantaina lähdetään takaisin Anttolaan. Perhe Tiilikainen jää sinne joiksikin päiviksi. Meillä on Iiriksen kanssa diili sienimesään menosta. Eiköpä jollekin päivälle satu sopivaa keliä. Alle kouluikäisenä minä ensimmäiset sieniopppini sain. Nyt yritän siirtää niitä Iirikselle. Varmasti oppii, sitä en epäile. Kantaako innostus kuinka pitkälle? Toivottavasti hamaan tulevaisuuteen.

  Kello on meikäläisen nukkumaanmenoajan jo ylittänyt. Eli minulla on oikeus lopettaa. "Suorastaan velvollisuus", ajatellee moni. Eikä perin väärässä ole.

maanantai 20. heinäkuuta 2020

JÄSENISTÖ IKÄÄNTYY

  Ikää tulee. Jäseniä kolottaa välillä turkasesti. Jäsenistö alkaa ikääntyä. Jos jäsenistö ikääntyy jollain yhdistyksellä, tai muulla yhteisöllä, alkaa jäsenten hankinta. Ryhdytään etsimään sopivia tulokkaita vetreyttämään yhteisöä. Mitäs minä teen? Mistä haalin uusia jäseniä? Tekoraajakaupasta? Pimeiltä markkinoilta. Pimeästä verkosta? Ei taida onnistua? On totuttava kolotukseen. Onneksi ei sentään kolota niin pahasti, että pitää kollottaa.

  Lämmin päivä oli vielä tänäänkin. Ei ihan viikonlopun lukemia sentään. Koska aistin tattien invaasion olevan todellisuutta, usmuutin aamusta vanhoille sienimestoille. En ollut aistinut väärin. Talven herkkutatit tallessa. Satoa tulee tietysti koko ajan, mutta ei tarvitse noukkia kuin heti syötäväksi. Alla olevan kaltaisia nyssäköitä on pakkasessa jotain kakskytviis.


  Merkillepantavaa oli, että mitään muita tatteja ei noilla maisemilla ollut. Muutaman koivutatin olen tästä saaresta löytänyt, mutta niitten aika lienee tuonnempana. Tattien ilmestyminen on ylipäätään ollut viime vuosina erikoista. Monesti on satoa tullut vasta syyskuussa. 
  Tuntuu siltä, että on tulossa hyvä sienivuosi. Korvasieniä löysin niiden eteen tekemääni työhön nähden hyvin, kanttarellejä on jo pakastettu, lisää tulee varmasti. Nyt odotellaan rouskuja ja torvisieniä. Rouskut onnistuin viime kesänäkin haalimaan, torvisieniä ei juuri näkynyt. Pari tulevaa viikkoa näyttävät, mihin tämä vuosi on matkalla.  Tai tiedetäänhän tämä. Kohti ensi vuotta se hiippailee. 

  Kun tätä blogia aloitin, oli kello jotakin viisi. Sen jälkeen ollaan käyty Jänissaarilla (Rabbit Islands) kahveella ja rupattelemassa. Mustikkapiirakan kanssa. Siis kahvit, ei rupattelu. Äsken tultiin ilta-aurinkon paisteessa takaisin. Jatkan juttua, kun ei viitsi toosaa alkaa tuijottamaan.

  Aivan toiseen asiaan livahdan. Kävin eilen joutessani, eli tekemisen puutteessa, ottamassa talon katolta kuvia. Tältä näyttää tienoo pikkulintuperspektiivistä:




  Pitäisköhän ostaa drone, ni sais isolintuperspektiiviä kans? Ihan tosissani joku vuosi sitten mietin dronen hankkimista. Onneksi jäi hankkimatta. Olisin kuitenkin nuukuuksissani ostanut halvalla sellaisen viritelmän, että sohlaamista olisi ollut perspektiivin hakeminen.

   Hilppa meni pihalle katselemaan, pitääkö ryhtyä kastelemaan. Varmaan jotakin on syytä. Tomaatti ja amppelikukat ainakin. Huomisesta lähtien taitaa vettä tulla taivaalta.  

  Ajattelin vielä huomenna mennä aamusta kanttarellejä etsimään. Sade alkaa ehkä vasta aamupäivällä. Hollolaan pitää ottaa mukaan sieniä, edellyttäen, että niitä löydän. Perinteeksi tullut tapa hoitaa korvaus naapurille postilaatikon tyhjentämisestä on viedä sieniä. 

  Kello näyttää lipuvan kohti hampaanpesuaikaa. Yritän varjella rintamustani. Takuuta en kyllä anna. Mutta onhan meillä pesukone.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2020

ALIARVOSTETTUA

  Mitä tarkoittaa aliarvostettu? Mikä on aliarvostettua? Tai vastakkaisesta vinkkelistä: Mitä tarkoittaa yliarvostettu? Mikä on yliarvostettua? Eihän noihin vastausta ole. Tai toki on, niin monta, kuin on vastaajaa kertaa 0,92. Kerroin tulee siitä, että täsmälleen samoja asiota ali-, tai yliarvostavia tietysti löytyy. Mutta ei kovin paljon, kuten kerroin kertoo. 
  En ryhdy omia arvostuksiani listaamaan. Kunpahan mainitsen, että kesäaamuinen istuskelu aamukahvin jälkeen kello kuus rannalla on aliarvostettua. Perustan väitteeni siihen, että siellä ei näy muita. 

  Aamulla käytiin mustikassa. Ihan tässä saaressa. Löydettiin paikka, missä mustikat olivat koneellakerättävän kypsiä. Melko pieniä olivat, mutta poimittiin viiden litran ämpärillinen. Tiistain on tarkoitus tehdä isompi mustikkareissu. Jos hyvin käy, on sen jälkeen talven mustikat tallessa. Tänään on muuten päiväkahvilla mustikkapiirakkaa!


  Kerättiin matkalla kanttarellejä ja muutamia tatteja. Niitäkin alkaa siis nousemaan. Hilppa putsasi mustikat, minä sienet. 


  Sitten viritin kanan savupönttöön. Reilu tunti kovennuksessa, kansi auki. Haikukanaa. Vaikka pakkauksessa luki "Grillikana".


  Ei huonosti syöty. Pottumuussia, sienisalaattia (viimevuoden satoa) ja savustettua kanaa. Salaattia tietysti myös. 


  Huomenna pitää mennä sieniä jälestämään. Illaksi meidät on kutsuttu kahville naapurisaareen. Mikäs siinä. Vaihtelua puolittaiseen erakkoelämään. 

  Vaihtelua tulee lisää. Perhe Tiilikainen saapuu tiistaina illansuussa. Mukava nähdä. Liisa on vajaassa kuukaudessa muuttunut, kuvista päätellen. 

  Vaihtelu jatkuu. Lähdetään keskiviikkoaamuna Hollolaan. Vieraita Annalle ja Jonille tulee samana päivänä. Harmi, että ennusteet lupaavat melko kehnoa keliä. Jospa ne olisivat väärässä. Sateet ovat ennenkin kiertäneet tämän kolkan, vaikka kuinka olisi kartoilla povattu. Toivotaan kiertoliikettä nytkin. 

  Pari päivää vietetään kotona. Ihmetellään ihmisiä. Äitiä käydään tapaamassa. Kirjastossa poiketaan. Mutta ei pestä pyykkiä! 

  Sitten takaisin. Anna, Joni ja lapset jäävät vielä joksikin aikaa saareen. Pian elämä jatkuu elokuiseen  tapaan; sieniä, marjoja, muikkua, omalta läntiltä pottua, kurkkuja, kesäkurpitsoita, sipulia, salaattia. Eivät hykertele tienoon päivittäistavarakauppiaat käsiään meidän vuoksemme. Minkä maitoa, juustoa, levitettä ja kahvia joskus hatetaan. Toiveissamme näin. Totuus saattaa olla toisenlainen.

perjantai 17. heinäkuuta 2020

HUANKOSKI

  Planeettamme, Suomi uljaasti keulilla, kansainvälistyy. Kielikin muuttuu, lainasanoja putkahtelee taajaan. Odotan, vaikka en toivo, aikaa, kun ääntäminenkin kansainvälistyy. Muutama esimerkki: Sirkus (söörkus), markkinat (maakkinat), eversti (iivrsti), piekana (paikana, [piekanasta tulis helposti kanapiiras, kirj. huom.]), mustikka (mastikka), meinata (mainata, saksal.), Teuvo (Touvo, saksal.), ja Juankoski (Huankoski, esp.).
  Olipas ääliömäinen avaus. Huankoskesta se alkoi. Kun ap. haikutin Lidlin matalikolta pyydystettyä lohta, putsasin hetkeä aiemmin keräämiäni kanttarellejä, alkoi päässäni soimaan Juicen "Juankoski, Here I Come". Ja Juankoski muuttui Huankoskeksi. Pää on kumma värkki. Joittenkin pää on pääsääntöisesti kummaakin kummempi. Lisäksi pieni osa ihmiskunnasta omistaa kummaa kummemmastakin kummemman pääkopan. Se on oma juttunsa. Kummaa kummempi potensiin kaksi. 

  Hellepäivä oli tänään. Sekö sai kaalini höyryämään? Kansainvälistä ääntämistapaa uumoilemaan? Voi olla. Tosin ehkä ei. Pää on kumma värkki. Mutta päästä väliä, päästän välillä asiaa tulemaan. Savulohi oli hyvää. Sen keralla omaa siikliä, omaa salaattia. Hellepäivän evästä. 

  Käytiin ip. hakemassa Piskolasta syöttötuoli. Pitää olla, kun neiti Milla, 10 kuukautta, tulee kylään. Kohta neiti Liisakin, huomenna 5 kuukautta, tarvitsee sellaista. Tuoli on sama, missä minäkin olen snadina istuksinut. Se on etevä aikansa työnäyte. Siitä saa taittamalla tällaisen:


  Tässä Haneli istuu kyseisessä kapistuksessa v. 1955, minä tarkkailen istuvaa. Tuoli oli tuolloin harmaanvihreä, ja on saanut uutta väriä pariinkiin kertaan. Pyörät ovat jossain käänteessä hävinneet.


  Aika monta pienokaista on tuolissa lusikkaa suuhunsa saanut. Se on kiertänyt aika monessa paikassa myös, but still going strong. Laitan vielä tämän osion lopuksi kuvan tuolista koko komeassa korkeudessaan:


  Huomenna on ainakin yhtä lämmintä. Ajateltiin lähteä Puumalaan. Ihan kirkolle saakka. Kaunis reitti ajella, ajeli autolla tai veneellä. Veneellä mennään. Kalliit jäätelöt, menkööt, kerran kesässä. Ehkä Haapasalon Villen kojusta hatsapurit ostetaan. Jospa olisi Ville ite myymässä. Kohtaisivat entinen ja nykyinen hollolainen, nykyhollolaisen syntymäjärven äärellä nykymaailmankansalainen. Ei mennä asioiden edelle, ainakaan jalat edellä. Mutta jos ei ole hatsapuria maistanut, ei tiedä Puumalassa käyneensäkään (nykypuumalalainen sananlasku).

  Melko päättömiä olivat jutut, taas kerran. Pää on kumma värkki, siitä syntyy päätöntä juttua. Päätäntävalta on kuitenkin minulla päällä. Ja minun päälläni. On päälläni t-paita ja sortsit myös. Mutta ne eivät ole päälläni, minulla ne ovat. Ei päätä häntää. Päätös on yksimielinen; päätän kuvaan "hautakummusta" nykylookissaan.

torstai 16. heinäkuuta 2020

SEMIVAHVAT KÄRRIT

  Kelit pompsahtivat kesäisiksi. Ja yhä kesäistyy. Ikävä vain, että ensi viikon puolivälissä taas vähän viilenee. Sen vuoksi ikävää, että "nuorisoa" on tulossa Saarelaan muutamaksi päiväksi.  Ei sentään täyslohduton ennuste ole;  parikymppiä lämmintä, hieman sadetta, mutta aurinkoa myös. 
  Me "vanhukset" lähdetään pois tulijoiden jaloista. Saavat "nuoret" keskenään oleilla. "Nuoret!" Ikähaitari nuorilla aikuisilla jostain kolmevitosesta reilusti päälle neljänkympin. Lapset tietysti luku sinänsä.  

  Tänään käytiin taas Mikkelissä. Ruokaa kosolti, huussinkuiviketta, kottarit. Kottikärrytarve oli muodostunut. Punainen paholainen, eli Riitta 50-merkkiset kottarit ovat jostain viisikymmenluvun lopulta. Ne on palvelleet aikansa. Hitsaukset ovat ruostuneet, joten "kuuppa" on irronnut aisoista. Olen ne hirttänyt yhteen köydellä. Saavat toimia lopulliseen tuhoonsa asti paskiontyhjennyskärreinä. "Sic transit gloria mundi!" Uljaasti vuosikymmeniä polttopuita, kauppakasseja, lehtiä, multaa, hiekkaa, vaikka mitä, kuljettanut vanhus saa loppuelonsa olla paskakuskina!  En toki paskakuskin ammattia väheksy, tärkeä tehtävä. Mutta silti. Kyllä olen raakalainen! Onneksi Riitta 50 ei ole liitossa!
  Uudemmat kärryt on ehkä viidentoista ikäiset. Ne oli halvat, pelti lähes paperinohutta. No uskoisitteko, että kartonkipaperin? Kärrit sain jo melko uutena kuhmuille ja lommoille, kun kärräsin polttopuita metsästä liian suurilla kuormilla. Nyttemmin on osa pulteista, joilla "kuuppa" on kiinni aisoissa, tullut pellin läpi. Mitättömät alkavat olla työtehtäviin. Niille olen suunnitellut varhaiseläkepäiviä Hilpan puutarhakärreinä. Kevyttä kuormaan kestävät kuljettaa, joten sopiva homma. Jos ei mitään keksi, niin laiskistuu, ja menee tärviölle, kärrikin.
  Uudet ovat jo kasassa. Tanakkuudeltaan jossain Riita 50:n ja uudemman version välillä. Eli semivahvat. Menettelee. Ei ole betonia tarkoitus alkaa kuljettamaan. Näissä uusissa on kaiken lisäksi ilmarengas. Paljon, ja vielä enemmän, mukavanpi ajella. Ostin nimittäin Riitta Viiskymppiseen taannoin täyskumisen, kun en viitsinyt sisuskumin puhjettua alkaa sitä vaihtamaan. Huono ratkaisu. On kova työnnellä, ja huonossa maastossa tökkii huomattavasti "henkevää" rengasta helpommin. 

  Olemme siis onnellisia kolmien kärrien omistajia. Eläketöitä hoitelevat ovat säilytyksessä yläaitan takaseinustalla, uudet herraskaisesti venevajassa. Uusien ensisijainen tehtävä on kuljettaa kauppaostokset veneeltä pirttiin. Toissijaisena tulee kaikki muu sellainen kuljetettva, mikä ei luonnistu vanhemmilta palvelijoilta. Sen verran helliä tunteita noille juhdille, varsinkin Riitta Viiskymppiselle, minulta kuitenkin löytyy, että en halua niitten tuntevan oloaan hyljeksityksi. 
  
  Tässä rivistö työntökalustoa. Mikäli minulta kysytää, on Riitta 50 ehdottomasti näyttävin yksilö, iästään huolimatta! Kovia on Ritta kokenut. Joskus seitkytluvun alkupuolella Tiusasen Hanski tärytti metsästyskiväärillä siihen kolme reikää. Väitti, että teeri istui Riitan reunalla. Mene, tiedä. Hanskin ajatuksenkulku oli joskus arvaamatonta.


  Mikkelissä käytiin tietysti Minna Torikahvilassa. Mortilla teki itselleen aikaa tulla kahvikupillisen ajaksi istumaan kanssamme. Mukava oli taas kaverin kanssa porista. 
  Aika tavalla kansaa oli torilla. Myyntikojujakin mielestäni yllättävän paljon. Alkaa muistuttaa normaalikesää. 

  Eilen kävin tietty aamukasteen seassa poimimassa kanttarellejä. Melko mukavasti tuli tunnin rupeamasta saalista. Kahdeksan nyssäkkää pakkaseen. 


  Väriminttu alkaa kukkia. Noin yleiseen tietoisuuteen, mikäli ette värimintun kehitysvaiheesta ole kuusalla. Vaikka vaikeaa kuvitella. Ettette olisi. 


  Siinä tälle päivälle tärkeää tietoa, ihan globaalistikin. Vai mitä? On niin hyvä ilma, että hörpin kohta kahvit, lähden pihalle källäilemään. Saunapäiväkin on. Sen jälkeen on mukava katsella kuistilta maisemia, laskea ohiajavia venhoja. 

tiistai 14. heinäkuuta 2020

UNIVAJAUS

  Viime yö oli vaihteeksi rauhallinen. Nukuin melkein yhdeksän tuntia! Harvinaista herkkua. Jostain syystä ovat yöt tulleet rauhattomiksi. Illasta kyllä uni tulee houkuttelematta, mutta aamuyö on usein pyöriskelyä ja kellon vilkuilua. Syytä ei pitäisi olla. Päinvastoin kuin muinaisella äijällä: Poliisit tulivat miestä kovistelemaan: 
  "Teillä pitäisi olla pontikkapannu porisemassa. Kuinkas on?"
  "Nii pitäis, nii pitäis!", huokaisi ukkeli.

  Minä siis nukuin kuuteen. Se tarkoittaa, että aamukahvipöydässä oltiin Hilpan kanssa lähes yhtä aikaa. Luultavasti tuleva aamuyö on taas möyhentämistä. Siihen olen jo tottunut, enkä mitään pilleriä ole aikeissa vaivaan ottaa.

  Aamulla nappasin kuvan paikallisesta pörriäismajoituksesta. Hyvä paikka asustaa, aamupala tarjoillaan kattoterassilla. 


  Käppäilin kahvin valuessa rantaan. Västäräkki oli taas mielipaikassaan maisemia tiirailemassa.
 

  Västäräkit ovat tosiaan ottaneet laiturin omakseen. Ei pilvin pimein niitä näy, mutta joskus viisikin on pitämässä palaveria. Mukavia lintuja. Tarpeensa kyllä tekevät surutta. Uimarappujen kaiteella istuvat, siitä ruiskauttavat. Se tarkoittaa, että uimaan mennessä pitää varoa, jos ei ole muistanut käydä jätöksiä pesemässä. Mutta paskokoot. Olen onnellinen, että ne ovat vain västäräkkejä. Saattaisivat olla lokkeja, kanadanhanhia, tai koskeloita. Silloin olisi päästöjen määrä yli sietorajan. Kirkkaasti. Lähinaapureilla on hankittuna pitkän vavan päässä siimasta leijuva feikkihaukka. Voisi sellaisen meillekin ostaa, mutta kun isopaskaisten lintujen vierailut laiturilla ovat harvinaisia, niin olkoon ostamatta. Pelätin pelättäisi västiksetkin huut helevettiin, ja niistä minä tykkään, vaikka snadin haitan tuottavat. 

  Kiersin eilen lenkin vanhoilla kanttarellimestoillani. "Suoriks sannoin" pieni pettymys. Joillain paikoilla kyllä sieniä oli, mutta pieniä vielä. Joillain paikoilla taas ei näkynyt mitään. No, alkunylkyähän tämä vasta on. Vettä tuli ilalla ja yöllä taas jonkin verran, ilmat lämpenevät kohti viikonloppua. Olosuhteet ovat kohdillaan. Ootellaan. 
  "Mustikka-, puolukka-, ja hillasadosta ennustetaan hyvää", kerrottiin ylen aamussa. Kyllä mustikoita ainakin enemmän näkyy, kuin viime suvena. Siihen ei tosin paljoa tarvita. Muutaman päivän kuluttua mennään tositarkoituksella, ämpärit ja poimurit mukana, sienikori toisessa kädessä, paneutumaan tilanteeseen. 

  Tuli rauhattomasta unesta valitettua. Valittamaan kun alettiin, jatketaan. Joku allergia vissiin vaivaa. Aamuisin nokka vuotaa, pitää niistää moneen kertaan. Niin on jatkunut kauan. Mikään kasvi ei varmaan sitä aiheuta, sillä sama juttu talvellakin. Sama juttu kotona, sama juttu mökillä, sama juttu missä vain. Taitaa olla yleisallergia eli panherkistys. 

  Valitus loppuu tähän, ylistystä ei tule, joten ollaan muuten vaan. 

  Vielä yhden kuvan otin kohti kahvintuoksua palatessani. Ritarinkannus alkaa kukkimaan. Eikä ole kuin kaksi ja puoli metriä pitkä! Tukea tarvitsee, Gardensupport Peppe jeesasi. 
 

sunnuntai 12. heinäkuuta 2020

AIKAAN HARAKANKELLOJEN

  Eilen satoi kolkyt milliä ja rapiat. Melko nuukaan oltiin pirtissä. Aamulla ehdin sentään kastumatta kaivaa pottuja, hakea kesäkurpitsan. Sataa saa, sataa pitää. Kunpa Esteri vain oppisi tyhjentämään rakkonsa öiseen aikaan. Toiveajattelua, tietty. 
  Hypoteesi: Jos koko Saimaan alueella satoi eilen 30 milliä, niin se tarkoittaa, että vettä järveen tuli sellaiset 132 000 kuutiota (4400 km² eli 4400000000 m² x  0,03 m = 132 000 m³). Valumat päälle, sillä hypoteesiin kuulu, että vettä ei satanut tasan Saimaan muotoisesta ja kokoisesta pilvestä. Iso määrä vettä siis. Toisaalta: Jos Imatrankoski olisi vapaana, niin tuo 132 000 m³ hujahtaisi kohti Laatokkaa vajaassa viidessä minuutissa (500 m³/s). Ei koski vapaana vaahtoa, mutta näytöksiä järjestetään Elokuussa. 20 minuuttia virtaa vesi ilman kahleita, eli neljät eilisen kaltaiset sateet humistavat naapurin puolelle jokaisessa performanssissa.  

  Mukavaa seurata, kuinka luonto muuttuu lähistöllä. Luonnonkukat vaihtavat asuinympäristöä; joko muuttavat toiseen paikka, tai valloittavat uusia alueita. Tänä kesänä ehkä merkittävin muutos on tapahtunut harakankellojen kohdalla. Aiemmin siellä täällä harvalukuisena kasvanut kukka on perustanut muutaman neliön kokoisen saarekkeen leikkimökin ja perunamaan väliselle alueelle. 


  Joukossa on "albiinoja". Mistä lie tuokin johtuu? Mutta antaa kaikkien kukkien kukkia, myös aikaan harakankellojen.

  Tänään lienee poutapäivä. "Vaihtelu virkistää", sano piika ku kissalla pöytää pyyhki. Hetkinen, akka se niin sanoi. Piikahan sanoi "hei hulinaa", ku kirnuun pieras. Eli vaihteeksi poutaa, mutta ei hulinaa. Kun ei oo kirnuakaan. Mutta jossain voisi lähteä päivällä käymään. Kylillä? Siltakioskilla? Puumalassa? Mietitään.  

  Vähän epävakaiselta näyttää alkuviikon sää. Ei lääninsateita kuitenkaan. Yli kahdenkymmenen ei lämpötila nouse. Pitää joku päivä metsään mennä. Ainakin sieneen, ehkä mustikkaan. Parasta aikaa metsissä kulkea; ei ole vielä hirvikärpäsiä, itikoitakin maltillisesti, paarmoja tuskin lainkaan. Punkkeja on. Ne onneksi kaihtavat meikäläistä Kyolic'n ansiosta. Vaikka tänä kesänä, ensimmäisen kerran moneen vuoteen, oli yksi minussa kiinni. En edes kehtaa sanoa missä! Onneksi huomasin sen heti, näppäsin pois. Pari muuta olen bongannut vaatteilla kävelemässä. Eivät ole mukavia kavereita punkit. Mutta kai niilläkin on paikkansa luonnon kiertokulussa? 

  Vielä puolitoista viikkoa saaressa ollaan, sitten muutamaksi päiväksi Hollolaan. Ja kun sieltä palataan, onkin pian Elokuu. Kesä kohisten kuluu, syys suhisten tulee. Alkaa meikäläisen suosikkiaika. Vaikka aika mukavaa aikaa on jokainen vuodenaika. Siitä toteamuksesta loppukuvaan:

  Aikaisen aamun aikaiset ulpukat