OSA-AIKAINEN MYRKYNKEITTÄJÄ

  Eilen toimeuduin lopulta lähtemään korvasieneen. Saukonsaloon ajelin, kolmen vuoden takaiseen hakkuuaukoon tallustin. Isohko laikutettu aukko. Vaan harvassa olivat sienet. Sentään länsilaidan reunoilla, hieman ylempänä, alkoi harvakseltaan näkyä noita kurttuisia herkkuja. Kiersin vielä itälaidalle, sillä aukon keskiosa oli liian soista olomuodoltaan. Sieltä sain vähän lisää koriin täytettä.
  Kevään sieniaika on sellaista, että korvasienelle korvaavaa sientä ei silmiin tartu. Elokuussa on asia toisin. Monen sorttista kerättävää löytyy. Googletus tosin paljastaa, että on noita kevään sieniä vaikka kuinka. No, huhtasieniä olen joskus nähnyt, yhden siellä, toista ei täällä, kolmannen ehkä tuolla. En niitä ole koskaan kerättäväksi asti löytänyt. Se on asia, minkä haluaisin korjata. Kuten matsutaken kohdalla myös. Helpommin sanottu kuin tehty, kun on kyse tuoksuvalmuskasta. Olisin varakas henkilö, jos niitä alkaisi korikaupalla löytyä. No nyt livahti asian viereen. Eikä matsutake edes mikään kevätsieni ole! Kevätsieniä siis ovat esimerkiksi hirvenparvimaljakas, käpyhiippo ja käpynastakka, vaikka en ole tiennyt niitä edes olevan olemassa.

  Puoli korillista sain kerättyä. Aukkoa jäi vielä kiertämättä, koska piti lähteä syömään. Käyn tänään tarkkomassa paikan, ehkä jossain toisaallakin poikkean.

  Kuvassa korvasienet likoamassa ennen keittämistä. Liottamalla saa sienistä pois ainakin osan niissä väistämättä olevasta hiekasta. Ei yleensä kaikkea, mutta korvasienikastikeessa kuuluukin välillä hiekanjyvän narskataa hampaissa.

  Iltapäivällä Hilppa ryhtyi keittämään sieniä. Melko työläs homma. Tähän väliin asiaan löyhää tiiviimmin liittyvä muisto:
  Kerran, vuosia sitten, oltiin saaressa viikonloppuna. Haneli soitti lauantaina, ja sanoi, että nyt löytyi korvasienten pesä. Ja että jos kiinnostaa, aja tänne. Hän antoi koordinaatit, minä autolle, avanti! Niitä sieniä tosiaan oli! Haneli oli pick upinsa lavalle varustanut ämpäreitä ja paljuja. Kyllä me kerättiin! Valehtelematta oli Subarun lava täynnä korvasieniä. Ainakin lähes. No, uskokaa, mitä uskotte, mutta paljon niitä oli. En ennen, enkä jälkeen, ole osunut tuollaiseen paikkaan. Sieniä oli lähes joka laikussa, monta kussakin, ja ne olivat isoja. Ahos-Riti olisi tämän kehuskelun jälkeen sanonut, että tuohan on korvasienten näkemisen Euroopanennätys! En tietysti hirveää määrää voinut sieniä Avokkaaseen viedä. Muistaakseni kaksi ämpärillistä ja korillisen. Hilppa-raukka niitä loppupäivän keitteli sisällä keittiössä. Hyvä ettei tuupertunut höyryihin.

Onneksi nyt on kesäkeittiö, missä keitellä. 

Ja jävestä tulee pihalle letkulla vettä. 

  Kyllä siinä reilu pari tuntia vierähti, mokomassa souvissa. Kahteen kertaan keitäminen väljässä vedessä, välillä huuhtelu, lopuksi kunnon huuhtelu. Vaikka kyllä se palkitsee, kun sydäntalvella korvasienikastiketta hyvän kalan tai lihan kanssa maistelee. Ja lopusta kastista seuraavana päivänä rakentaa voileivän. Tai korvasienikeittoa lusikoi hartaudella. Ei paina silloin jaloissa kuoppaisessa ja kivisessä maastossa kävely, ei keitinvesien huumaava tuoksu mieltä paina.

  Aika vähiin kutistuvat sienet, kun ne keittää ja pilkoo. Muutama nassakka kuitenkin pakkaseen meni. Tänään jos samamoisen saaliin saisi, niin olisi jo mukavasti herkkua tallessa.

  Ne saavat sitten kesäkuun alussa ravintolat, kuppilat, muut tarjoilumestat, aueta. Tietyin edellytyksin, kuten hallitus eilen ilmoitti. Metelinhän se tietysti aiheutti, ilmoitus. Ei saisi olla rajoituksia aukkiolon pituudessa, ei yökerhoilla, ei mitään. Ja maskit päähän, perkele!

  Muutama päivä sitten oli Keski-Suomen ja Etelä-Svon alueuutisissa juttua ravitsemusliikkeiden sulkemisen vaikutuksista. Lähetyksessä haastateltiin Kerimäkeläistä ravintolayrittäjää. Toimittaja kertoi aluksi, että tälläkin yrityksellä tuotto pudonnut yli puoleen. Jahans. Tarkoitettiinko sitä, että tuotto on pudonnut enemmän kuin 50 %, vai alle 50 %? Varmaan tarkoitettiin, että enemmän kuin puolet se on laskenut. Mutta sanoman mukainen yli puoleen tippunut tarkoitaa vähemmän kuin puolet. Ota noista selvää. Vaikka mitä väliä? Onko tiputus 55 %, vai 45 %.? Paitsi yrittäjälle. On väliä. Nyt meni saivarteluksi.

  Nyt näyttää siltä, että lauantaina lähdetään Hollolaan. Ollaan vajaa viikko, eli niin kauan, kun ovat saaneet ulko-ovet asuntoomme vaihdettua. Luultavasti se on joko keskiviikko tai torstai. Nyt on vielä hyvä aika olla poissa saaresta, kun ei ole kastelemista, muuta huolehtimista. Kesemmällä voi olla toisin, keleistä riippuen, tietysti.

  Laitanpa loppuun kuvan, missä ylivuotinen heinä ihailee uuteen vehreyteen ponnistavaa pihaa.

SAHALLA KYLLÄ, KYLÄLLÄ SAMALLA

  Tilasin Leinosen Ilpolta uuden levyn verannan pöytään. Liimapuusta, määräkokoon ajettuna, sahalle toimitettuna. Näin toimii puutavarahankinta; sahalta haetaan, jos siellä ei ole, sinne tilataan. Ja pyydettäessä sovittu tavaramäärä on sovittuna aikana rannassa.
  Tuon pöytälevyn tilasin reilu viikko sitten. Aamupäivällä soitin Alpille, varmistin, että se on jo toimitettu. Kyllä oli. Kysyin Alpilta, että eikös siun pitäny olla jo eläkkeellä?
  "Niihä miä oonkii!", vastasi Alpi. "Kolome kuukautta oon olluna. Mut yhtää työpäevee en oo olluna poes tiältä".
  Alpi, Leinosen Puutavaran ruumiillistuma ja ikoni, selvitti vielä, että luvannt olla vielä kaksi kuukautta, ja että sitten se on loppu. Ilpolle tulee kiire etsiä korvaaja miehelle, joka tietää kaiken, mitä pitää tietää, osaa tehdä kaiken, mitä tulee osata. Eli saattaa olla hankala homma Alpi korvata.

  Minulle tuo Leinosen Puutavara on aina ja ikuisesti Leinosen Saha. On, vaikka ei siellä ole kai vuosiin juuri mitään sahattu. Puutavara tulee muualta. Sen sijaan höyläystä tehdään, aika paljon, jos oikein olen ymmärtänyt. Mutta saha on saha. Ja on sahalla maineikas joukko anttolalaisia käynyt markkojaan ansaitsemassa, mm. Pien Iekki ja Ikosen Pena. Ja eikös Alpin isoveli Pädykin olluta sahamiehiä? Kaimaanit Koistinen ja Eerikäinen, jos tämän luette, jatkakaa listaa.

  En ole juuri veneellä ajellut. Niinpä lähdin mieluusti usmuutamaan kohti sahan rantaa. Poikkesin kuitenkin ensin kylillä. Kävin ostamassa kahvileivät. Eivät päät yhteen kolkkaneet rantalaanilla, eivät edes Salessa.

  Sitten sahalle. Alpi oli jossain näkymättömissä, mutta toinen kaveri palveli. Tiesi heti sanoa, että se levy on tuolla kopissa. Ostin vielä kakkosvitosta pätkän, pari terassilautaa. Kantelin tavarat veneelle. En viitsinyt mokomien takia pyytää trukkikuljetusta.

  Jonkin verran tuuleskeli,...

   ...mutta ei ollut onneksi painoa kummoisesti. Ei ole moneen vuoteen ollut lasti sahalta saareen näin pieni.

   Tuiman katse kipparilla, Vuohisalmi on melko kapea, ja yksi kivi kierrettävänä. Silti kannattaa sen läpi ajaa; laivareissu kiertää kuitenkin melko paljon.

  Sepä olikin jo kahvin aika, kun tavarat olivat sateelta suojassa, vene peitelty. Korvikkeet tarettiin juoda verannalla, sen verran aurinko lämmitti lasien läpi. Pöytälevy mallattiin ensin paikalleen odottamaa rungon ja tuolien maalausta, itsensä lakkkausta (tai muuta soveltuvaa kuultokäsittelyä).

  Kahvit kermamunkilla olivat ihan luksusta. Täytyy kyllä sanoa, että eivät ole saman veroisia, kermamukit, kuin 1960-luvun alussa Iitan Kioskilla Mikkelin Lyseon kupeella. Vai kultaako aika makumuistot? Nimikin on muuttunut täytemunkiksi. No, sillä mennään. Tässä näyte täytemunkeista:

  Kun viikon kuluttua lähdetään kotona käymään, on puutelistalla maaleja eri tarkoituksiin, lakkaa pöytälevyyn, sekä aika paljon muuta. Reissuvihkossa näkyy olevan jo melkein sivullinen merkintöjä. Ei mitään kovin isoa, ei kovin kallista, mutta kovin tarpeellista. Ainakin, jos aikoo suoritta itselleen kuutioidut hommat. 

  Reissuvihko on elinehto. Täältä ei lähdetä lähikaupassa pyörähtämään, ei kipaista K-Raudassa, ei Motonetissä, ei Tokmannilla. Keskipitkän aikavälin suunnitelmilla mennään. Lyhyen aikavälin mielenpilkahdukset ovat toki mahdollisia, edellyttäen, että omalta keskusvarastolta (venevaja) tarpeet löytyvät.

  

  Siinä päällimmäiset. Välistä on turha alkaa tähän mitään vetämään. Eikä pakan pohjilta. En ole mikään junapeluri. 

MINÄ JA MORRISON

  Sopivaa tihuutusaamun musiikkia: YouTubelta Van Morrison & John Lee Hooker The Concert At The Beacon 1989. Tuvan uunia lämmitellessä kului reilu puolitoista tiimaa mukavasti. Hieman harhaanjohtava tuo nimi YouTubessa. John Lee Hooker näet esiintyy lopussa vain kahden kappleen verran.
  Hieman vaisun alun jälkeen tahti kiihtyi, bändi ja maestro lämpenivät. En bändin jäsenistä tunnistanut kuin Georgie Fame'n. Lunttasin hieman. Lavalla ovat Van'in ja Georgie'n lisäksi:

  Bernie Holland, kitarat ja taustalaulu
  Brian Odgers, basso ja taustalaulu
  Neil Drinkwater, keyboard ja haitari
  Dave Early, rummut
  Richie Buckley, saksofonit ja taustalaulu
  Steve Gregory, saksofonit ja huilu

  Georgie Fame, tietty, uruissa ja laulussa

  Lisäksi Mose Allison vierailee biisissä "Benediction", sekä, kuten mainitsin, John Lee Hooker kappaleissa "Serve Me Right to Suffer" ja "Boom Boom".

  Tässä linkki konserttiin. Jos jaksatte katsoa snadisti huonolaatuista kuvaa elokuvan verran, suosittelen. https://www.youtube.com/watch?v=BNhx22Em5sA.

  Kovaa ammattiporukkaa on lavalla. Erityisesti panin merkille Richie Buckley'n saksofonisoolot, sekä hänen ja Van'in lauluiloittelun lähes varttitunnin esityksessä "Summertime in England/Common One".

  Kyllä Van Morrisonin laulutaidot tulevat esiin. Ääni on kuin instrumentti. Muutamat uskonnollissävytteiset kappaleet osana Van'in tuotantoa kuuluvat ohjelmistoon. Mikäs siinä, musiikki on hyvää. Eikä Van ikinä ole tunnustanut mitään uskonkuntaa tai
-suuntausta kannattavansa. Monet muusikot hakevat musiikkinsa sävyjä ja sanomaakin uskonnoista. Se heille suotakoon.

  Hieno konsertti lepopäivän ratoksi. Muutamille ehkä rutoksi. Tai, kuten Riepposen Kake (R.I.P.) muinoin totesi: "Rattopojan levoksi."

  Hienoja juttuja ovat Van ja John Lee tehneet kimpassa aikojen saatossa. Pitääpä etsiä, löytyisikö jostain joskus jossain (hienosti sointuva kysymys) syvän etelän suistomailla laiturilla taltioitu nauha. Sellaisen muistan ammoin videonauhuriaikoina tv:sta tallentaneeni. Bluesia luihin ja ytimiin.

  Sitä, että John Lee olisi hieman useamman biisin ollut messissä, jäin kaipaamaan.

  Nythän näyttää kirkastuvan. Pitää lähteä happirikkaaseen väli-ilmastoon katselemaan, mitä meille kuuluu. Tuosta aasinsiltana loppuun anekdootti:
  Olin väliaikaisesti työmaamestarina Riihimäellä E-liikkeen korttelin saneerauksessa. Oli vuosi jotain 1987. Oma rivitalokohteeni oli juuri valmistunut, eikä uusia ollut alkamassa. Vastaavana oli R.T., ystäväni ja huumorintajussaan ylivertainen kaveri. Mestarien tilat olivat saneerattavan rakennuksen ylimmässä kerroksessa. Istuimme R:n kanssa poristen, kun kaupungin rakennustarkastaja X.Y. astui oveta sisään. Hän oli tullut tarkastamaan jotain raudoitusta ennen valua.
  R. vilkaisi olkansa yli, tokaisi: "No, mitäs meille kuuluu?"
  Tarkastaja, hieman yks'totinen persoona, mietti hetken, vastasi: "E..., ee..., eeeeen..., eeeeeeennn mi..., mi..., minä va..., vaan ti..., ti..., tiedä!"
  Meillä oli naurussa pitelemistä. Pelastin tilaneteen sanomalla.: "Hyvin meillä menee. Mennääkö katsomaan raudoitusta?"

  Loppuun kuva erittäin epävirallisesta sademittarista. Se ei näet ole lieriö, vaan poikkileikattu kartio, joten mittaamalla veden korkeutta, ei saa ilma korjauskerrointa sateen millimäärää tietoonsa. Koska muilta kiireiltäni en ole kerrointa laskenut, niin pysyköön epävirallisena. Pari senttiä kuitenkin vettä sangon pohjalle on ilmestynyt.

JOHDOSTA ONNITELLAAN

  Kuuntelin aamulla Onnensävel-ohjelmaa. Tai en suoranaisesti kuunnellut, mutta radio oli auki. Huonolla kuuntelullakin sattui korviini osumaan toivotus, pian samanlainen. Tällaiset:
  "Onnittelut Sille Tälle Siellä 70-vuotispäivän johdosta, joka on 18. toukokuuta, toivoo Tämä Tässä." 
  "Vai niin", ajattelin. "Mukava tietää, että johto on Siellä 18. toukokuuta." Jäin kuitenkin kaipaamaan tarkennusta. Mikä johto? Sähköjohto, vesijohto, ehkä valokuitu? Firman johto, kunnan johto, ehkä maan johto? Ei asia miettimällä selvinnyt, ei johtanut pohdiskelu mihinkään. Puolivillaisen leppoisista ohjelmista saattaa koitua melkoinen riesa. Meni pitkälle aamupäivään, ennen kuin sain asian mielestäni.

  Vaikka johtoajatuksena oli ajatus johdosta, ryhdyin aamukahvin jälkeen puuhastelemaan. Pientä lauantain ajanvietettä. Ensin täytin saunan vesiastiat, kannoin puut, laitoin uunit "napsausta vaille-asentoon". Sitten asettelin kivet "hautakummun" ympärille. Onneksi yläkasvimaata pari vuotta sitten kääntäessäni nousi kiveä rutosti, niin pientä kuin isoakin. Siitä läjästä oli lyhyt matka kärrätä tarpeelliset paikalle. Nyt on helpompi ajella trimmerillä laita, pitää penkki siistinä.

 
  Sitten haloin muutamia pölkkyjä rantteelle tuomastani tuulenkaatokoivusta. Niistä irtosi tuohi hienosti, joten nyt on syttyjä saunaan pitkäksi aikaa. 

  Koska launtain aamupäivä ei ollut vielä lähellekään ruoka-aikaa, menin katsomaan katiskat. Ahvenia oli, muutamia. Ja kutua aika lailla. Pari kalaa oli savustamisen väärtejä, muut sormen mittaisia. Koska kahden ahvenen takia ei viitsi savupönttöä viritellä, laskin kaikki aikuistumaan. Siirsin katiskat toiseen paikkaan, sillä tuo mesta ei näyttänyt saalista antavan.

  Aurinko vähän pilkisteli. Otin kuvan vaahteran kukinnoista. Kauniin värinen on puu tuo, kun arska hieman valoa suo.

  Sittenpä olikin lounaan aika. Puolenpäivän jälkeen alkoi hieroa sadetta. Kevyellä tuhnutuksella alkoi, hieman on tähän mennessä voimistunut. Vielä saisi kiihtyä. Ja sataa, kuten on ennustettu, aamuun saakka. 

  Koska ulkotyö ei enää maittanut, eikä ollut tähdellistä, katsottiin toosaa. Ensin Netflixiltä yhden sarjan päätösjakso. 

  "Ai minkä?", kysytte. 

  "No 'Kova Linja'-nimisen!", vastaan. "Se on neliosainen englantilainen minisarja. Menettelee."

  Sitten keitettiin kahvit, päätettiin jatkaa valitsemallamme tiellä. Joten Areenalta "Nuori Morse". Seitsemännen kauden avausjakso tulee ykköseltä vasta illalla, mutta oli jo nähtävissä tällä foorumilla. 

  Tykkään sarjasta. Tykkään sen viipyilevästä etenemisestä. Tykkään siitäkin, kuinka aluksi vilahtelevat ihmiset saavat loppuhuipennukseen mennessä paikkansa tarinassa. Olen Morse-fani. Muuten, olivatkohan kuvitteellisen Morsen kuvitteellinen äiti, tai isä, tai molemmat, hieman eksentrisiä persoonia, kun antoivat pojalleen nimeksi Endeavour? No, taisi olla Colin Dexterin idea. Morse ei mieluusti nimeään kenellekään kertonut. Kirjassa, muistaakseni ihan viimeisessä, vanha ja sairas Morse etunimensä paljastaa. Jollekin naiselle, tietysti. Muuten hän kulki läpi kirjasarjan nimellä E. Morse. 

  Hilppa lähti, pakon sanelemana, ulos. Hän hoihkaisi ovelta "Nythän täällä sataa kunnolla!"

  Hieno juttu. Saatan alkuviikosta lopultakin korvasieiä jälestämään lähteä. Varmaan niitä jostakin sopivasta paikasta olisi jo löytynyt, mutta saamani ensikäden tiedot ovat olleet sen kaltaisia, että en ole katsonut mielekkääksi lähteä sopivia aukkoja koluamaan. Hallituksen tavoin luotan asiantuntijoiden lausuntoihin. Jos olisin oppositiosienestäjä, olisin laukannut ryteikköjä jo kauan. 

  Näin tämä näkyy menevän. Kun ei yhteen pötköön jaksa elävääkuvaa tuijottaa, eikä lukeminen ota tulta alleen, tulee kirjoitettua. No, ei tämä keneltäkään pois ole, ei edes minulta. Kiitokset niille urhoollisille, jotka jaksavat linkin auki klikata. Se lasketaan teille eduksi, kun portinvartija Pietarin soittokelloa rimpautatte. 

MAISEMOINTI PEPPE & KUMP. ay

   Maisemointi jatkuu. Tänään hajotin pois yli 30 vuotta palvelleen kaivonkannen, tein tilalle mallin "Matala, vers. 1a". Nyt tuntuu piha avarammalta. Ja siistimmältä.

Alla tilanne nyt...

...ja ennen.

  Vanhempi kuva on otettu joskus keskikesällä, joten siinä kaikki on vihreää. Uudessa kuvassa oleva ämpäri ei ole veden nostoa varten, vaan se varttuu lämpimämpää keliä ja kukkaa istutettavaksi.

  Oma fiiliksensä tuolla vanhalla kaivojutulla on, mutta eteenpäin pitää mennä. Ja oli tosiaan aika heinää kasvava kumpu duunata ja tuunata. Kunhan heinäkuu koitaa, on näkymä vasta arvioitavissa, mutta veikkaan, että entistä ei tule ikävä.

  Viileää pitelee. Hidastaa kyllä kesän tuloa. Linnut joutuvat pitkin pihoja hyppimään ja etsimään evästä, kun ei muuta sapuskaa löydy. Mutta raparperi virittää vartta. Alkaa olla jo vesi kielellä. Mikään ei näet voita kesän ensimmäisen raparperikiisselin puraisua, puolihuolimattomasti Hemingwayn Ernestiä lainaten.

  Huomenna taitaa sadella iltapäivästä lähtien. Tai niin povataan. Minen ihan usko, mutta ken elää, hän näkee. Jos ennusteet sinne päin ovat, tihuuttelee putkeen sunnuntain yli. Saisi tulla. Ja olla sitten poutaa. 

  Hallitus, päämisterin suulla, selvensi tänään koronastrategiaansa. Oppositio huutelee, että täsmällistä selvitystä vielä kaivataan. Melko selvästi minusta Marin asian esitti. Mikä lie jäi kaihertamaan? 

  Se on ihan sama, mitä hallitus sanoo, tai tekee. Aina menee päin persettä, ilmoittaa oppositio. Ja vaikka mitä kovaan ääneen vaaditaan. Eivät niinkään opposition kansanedustajat, vaikka vähän kuitenkin, mutta sanonko minkä puolueen karvalakkiosasto. Taidan minäkin ruveta vaatimaan:

  Maskipakko kaikille, joka paikassa, heti.

  Ravintolat auki, ilman rajoituksia, heti.

  Valtion velanotto kuriin välittömästi.

  Yrityksille lisää tukea, vähintään tuplasti.

  Tämän suuntaista mylvintää kuuluu, ehkä tosiaan joskus samasta suusta. Ainakin tuntuu siltä, että ei tarkoitus ole rakentaa, vaan repiä, romuttaa ja luhistaa. 

  Olisi muuten vikkelää katsella asiakkaita ravintolan pöydissä maskit naamallaan. Kyllähän drinkin tietysti pillillä maskiin tehdystä reiästä pystyy imaisemaan, mutta entreĉotepihvin ja uuniperunan nauttiminen lärvi peitettynä on hankalampaa. 

  "Höyry" Häyrinen on poistunut keskuudestamme, kerrottin tänään. Melkoinen virtuoosi alallaan. Muistoissani on päällimmäisenä eräs "Hyöryn" selostus. Jossain formula-1-lähetyksessä hän huusi lähtömelun sekaan: "Autot starttaavat ja täällä on niin kova meteli, että en kuule omaa ääntäni, mutta tiedän, että puhun, koska näen, että huuleni liikkuvat!" Pankaapa paremmaksi. R.I.P. Raimo Häyrinen.

  Huomenna kai aamupäivällä jotain puuhaillaan, saattaa MAISEMOINTI PEPPE & KUMP. ay suorittaa alan työtä lisää. Ainakin Peppe, kumppani lie myös. Jos Peppen oikean käden keskisormi ei heittäänny kovin tuskille. Se näet jäi kunnolla litistyksiin, kun uusi kaivonkansi tekovaiheessa lävähti sormen päälle. Ei korkelta, ei kovaa, mutta mustaksi meni sormenpää, turposi ja halkesi vajaan sentin matkalta niin, että liha meinaa tursua. Tästähän meitä varoiteltiin: Älkää rasittako mökkikuntanne terveydenhuoltoa! Siispä bepanthen ja laastari saavat riittää. 

  Muuten, ei luu sentään rikki mennyt, joten kyllä tästä kotikonstein selvitään.

  Tällainen ajatusrypäs tuli tänään. No, ainakin rypäs. Vielä kuva yhdestä kukkimaan pyrkivästä. Se ei ole käpy, vaan kukka alkutekijöissään. Nimeä sille en tiedä, ei tiedä Hilppakaan. 

OSTOKSILLA

  Kymmen päivää saaressa. Kymmenen päivää käymättä missään. Kymmenen päivän erinteeni eli karistus. Kymmenen päivää näkemättä ketään, paitsi toisemme, ja hetkellisesti muutamia kesänaapureita. Se on pisin aika, kun ollaan yksillä eväillä täällä oltu. Nyt oli lähdettävä varastoja täydentämään.
  Kahdeksalta startattiin kohti Mikkeliä. Kaupungissa suoritettiin rengasmatka: Motonet, bensis, Calrson (rauta), toriparkki, mistä jalkautuen Minnan Torikahvila (take-away-kahvit), apteekki ja S-market, autolle, Tokman, Hong Kong ja Lidl. Nyt ollaan omavaraisia taas kymmenen päivää, joittenkin ostosten suhteen paljon kauemmin.

  Mikkelin tori oli hiljainen. Muutama myyntikoju, muutama ihminen. Kaupoissa oli väkeä aika normaali määrä, jos viime kesää pitä vertailukohtana. Se kiinnitti huomiota, ettei Mikkelissä juurikaan näkynyt maskeja käytössä. Lahdessa ja Hollolassakin on se yleismpää.

  Lähelle yhtä vierähti kun oltiin Potinlahdessa, puoli kahteen, ennen kuin kaikki tavarat oli yli lautattu, paikoilleen laitettu. Eli siinä päivän työt, kirkkaasti.

  Eilen tuli hieman puutarhaluonteista työtä tehtyä. Kaivon takana on ollut muutaman neliön suuruinen kumpare, joka kasvaa kesäisin pienen miehen mittaista heinää. Kumpare on itse asiassa muinoin paikalle talvella tuotu hiekkakasa, joka on vuosien saatossa alkanut kasvaa heinää, ja siten luonut päälleen pienen multakerroksen. Kaunis se ei ole koskaan ollut. Nyt sain herätyksen, kun eräänä iltana hampaita pestessäni katseli rumistusta ja mietin, että jotakin pitäis tehdä!
  Siis lapio käteen, maata kääntämään. Sitten tasausta haravalla, isommat juuret ja mättäät lehtikompostiin, muutama kärillinen puutarhamultaa päälle, viimeinen silaus, avot. Puutarhamultaa meillä on ollut vielä vähän pressun alla siltä ajalta kun piha uusittiin, eli kohta viisi vuotta. Silloin tänne lautattiin traktorin peräkärrillinen multaa. Nyt se on loppu.
  Hilppa laittoi erehdyttävästi, mutta ilman tarkoitusta, hautakumpua muistuttavaan kumpareeseen kehäkukan ja krassin siemeniä. Siemenet hän on kerännyt syksyisin omista kukista. Saa nähdä, onko hautakumpu erinäköinen kuukauden, tai parin, kuluttua?

  Kun maisemoimaan aloitettiin, niin jatketaan samalla linjalla. Huomenna puran kaivon kannen, tai miksi sitä nimittäisi? Se ei myöskään enää näollään illauta. Teen siihen pelkän kannen. Sitä varten piti katehuopaa hankkia kaupunkireissulla. Pieniä töitä, mutta silmälle iloa tuottavia.

  Jo alkavat muutamat kukat hiljalleen tuupata sukuelimiään näkösälle, kuten tämä narsissi. 

  Ruoho vihertää päivä päivältä enemmän. Vaikka kylmän puoleista on luvassa ainakin tämän kuun loppuun asti, niin jotakin aina tapahtuu. Melkoisen takapakin kevät tosiaan otti. Jospa kesäkuu ottaisi etupakkia.

  Huomiseksi on siis homma selvillä. Lauantai on vielä avoin, kalenteri tyhjä. Jos ei kalenteriin saa merkintää, päiväkirjaan kai sentään. Ainakin nettipäiväkirjaan. Siitä sitten tuonnempana. Pitää hörppiä päiväkahvit. 

MENNEEN PÄIVÄN LUMET

  Kun eilen jaksoi tarpeeksi kauan odottaa, niin satoihan se viimein. Lunta. Ennusteet olivat lopulta oikeaan osuneita, vääräaikaisia vain. Nyt ovat lumet menneen päivän lumia. Tosin ne sulivat vasta tänään, joten olivat ne olevan päivän lumia myös.

  Menneen päivän lumien alta paljastui myös tämä sininen rykelmä.

  Eilinen meni siis sateen odotteluksi, ja kun se lopulta alkoi, sateen ihmettelyksi. Tänään oli aika ryhtyä jotain puuhaamaan. Syysmyrsky oli katkaisuuta rannalta yhden koivun suunnilleen rungon puolivälistä.  Tempaisin moottorisahan käyntiin, kaadoin pystyyn jääneen osan, pätkin puun, kärräsin rantteelle. Puuta pätkiessä syntyi itsestään tuo "pöllö", otus, minkä kuvan jaoin päivällä. Laitoin sille vain lehtikuusenkävyt silmiksi, kuusenkävyn puolikkaan nokaksi. Kertauksen tarpeellisuuden varjolla:

  Savotassa kului mukavasti aamupäivä. Tai oikeastaan kymmeneen asti. Mutta katsoin isommat työt tälle päivälle tehdyiksi. Iltapäivä huithupeni sitten huithapelijutuissa. Koska huithapelijutuissa ei ole paljon kerrottavaa, teen pienen uutiskertauksen.

  Eilen, tai toissapäivänä, oli radiossa juttua koululaisten luvattomista poissaoloista. Tuli ilmi, että asiaan puuttumisen käytäntö on kirjavaa. Opettajilta puuttuvat ohjeet luvattomiin poissoloihin puuttumiseen. Eli opettajilta puuttuvat ohjeet luokalta puutuvien poissaoloihin puuttumiseen.
  En tiedä, miksi aihe nyt oli ajankohtainen. Kouluistahan ovat puuttuneet kaikki oppilaat. Ovatko ne, jotka luvattomasti ovat olleet poissa, etäpuuttuneet viime aikoina? Ja puuttuuko opettajilta ohjeet etäpuuttumiseen puuttumiseen?
  Mitä tehdä, jos puuttuu ohje puuttumiseen puuttumiseen tai etäpuuttumiseen puuttumiseen? Pitääkö olla puuttumaton? Vai pitääkö kysyä Putinilta?

  Oikeusoppineet sanovat, että työtehtävästä voi koronan vuoksi kieltäytyä, jos on riittävän hyvä syy. Minä heti pohtimaan hyviä syitä. En kyllä keksinyt yhtään, vaikka kuinka tuumin. Tarkoitan nyt syitä itseäni varten, en yleisesti. Meinaan vain, että olisihan se hienoa, jos voisi Hilpalle, kun hän pyytää viemään roskat, tai lämmittämään saunan, tai mitä tahansa, sanoa, että sori, en koronallisista syistä tee sitä.
  Ihan turhaa pohdiskelua, kyllä, kyllä. Minähän vien kernaasti roskat, lämmitän saunan mielihyvää tuntien, teen mitä tahansa hypyn kengässä. Se olikin hypoteettista pohdiskelua. Mutta jossakin perheessä saattaa olla oikeasti asia esillä.
  Tietysti oikeusoppineet tarkoittavat työelämässä olevia, heidän oikeuttaan kieltäytyä. Mitä ne syyt sitten voisivat olla? Riskiryhmään kuuluminen, ainakin.

  Alueuutisissa kerrottiin tänään, että koronan vuoksi rahan käyttö on varsinkin nuorilla aikuisilla vähentynyt huomattavasti. Toimittaja mainitsi, että eräillä rahaa kuluu kolme kertaa vähemmän. Ahaa. Se on vähän se, ja nuukia haastateltavia ovat. Heillähän on tuon lauseen mukaan kulunut rahaa ennen koronaa vähemmän, nyt kolme kertaa vähemmän. Minun kielikorvani on sitä mieltä, että kolmasosa on oikea ilmaisu. Kielikorvani saattaa olla väärässä. Ei se mitään; olemme tehneet diilin, kielikorvani ja minä, että emme ole vastuussa toistemme teoista tai tuntemuksista.

  Yllä olevasta assosiaationa seurava. Usein kuulee sanottavan "puolet enemmän", vaikka tarkoitetaan "kaksi kertaa enemmän".  Kuitenkin "puolet vähemmän"  on kielikorvani mukaan ihan jees.  Asia kääntäen. Kielikorvani tyrmää "kolme kertaa vähemmän", mutta antaa siunaksen "kolme kertaa enemmälle".
 
  Menkööt nuo edelliset Snellmanin piikkiin. Onhan tänään hänen päivänsä. Toivon, ettei herra Snellman vuokseni joudu vaihtamaan asentoa haudassaan.

  Huomenna uudet vilskeet. Ilman isompaa plääniä. Tai on yksi homma mielessä. Jos toteutuu, tulette siitä varmaan kuulemaan. Siis lukemaan.

  Jo alkaa koivu vihertää, maankamara enemmän. Ei mennen päivän lumet niitä juuri hetkauttaneet.