JOULU LYHYESTI ANALYSOITUNA

  Joulu on aika, tapahtuma, juhla, you name it, vuodesta, jonka merkitys itselleni oli vuosia laskusuunnassa. Ja haitariliikkeessä pitkin elämän varsitietä. Eli merkitys on vuosien saatossa liikkunut useilla tasoilla. 

  Lapsena joulu oli joulu, koska joulu on juhla lapsien. 

  Nuorukaisena joulu oli joulu, koska a.) oli vapaata koulusta, b.) oli vapaata töistä. 

  

  Kun omat lapset syntyivät, olivat pieniä, joulu oli joulu, koska joulu on juhla lapsien. 

  

  Kun lapset kasvoivat, joulu oli joulu, koska oli joulu. 

  Keski-iän koittaessa joulu oli ja meni. 

  Nyt, kun Iiris on kuvioissa, joulu on joulu, koska joulu on juhla lapsien.

 

  Joulu on juhla lapsien, niin lauletaan. Isompiakin merkityksiä joululla on, ainakin niille, jotka merkityksiin uskovat. 

  Päällimmäiset tuntemukset jouluun liittyen löytyvät karkeasti jaoteltuna aikajanalle seuraavista asioista: 

  -lahjojen avaus 

  -lahjojen avaus ja jouluruoat

  -rauha, lumi ja talvi

  -lahjojen antaminen

  -rauha, lumi ja talvi

  -jouluruokien liiallinen ahminta

  -pukkina olo

  Jos säkä käy, listaa pääsen vielä jatkamaan. Jos onni on myötä, listan ehkä viimeisenä päivityksenä v. 2035 on hiilineutraali Suomi. En muuten onnen läsnäololla tässä kohtaa tarkoita elinvuosieni karttumistra lähelle kaheksaaviittä! 

  Kävin aamupäivällä kaupoissa. Kävin ensin K-Supermarketissa. Se oli avautunut jo klo. 9:00, mutta menin kauppaan vähän ennen yhtätoista. Puodissa oli meno melko rauhallista; ehkä parikymmntä asiakasta, ei jonoa kassoille. Ostin kiehumaitoa, kuorittuja manteleita, ja kylmäsvulohifileen. Käytäntö on osoittanut, että kylmäsavulohta ei pidä mennä ostamaan valmiiksi siivutettuna. Eikä graavilohta myöskään. Siivut nimittäin ovat niin toisiinsa takertuneita, että niitä ei saa kunnialla, ei kunniatta kiroilemalla, siististi esille laitettua. Siksi kokonainen filee on ehdoton. Siitä voi sitten vihlaista aina sopivan määrän aterialle. Graavilohta ei meille olla viime aikoina valmiina ostettukaan. Hankimme hyvissä ajoin ennen joulua tuoretta lohta. Hilppa suolaa fileestä muutaman "kertakäyttöpalan", ja ne pakastetaan. On näin hyvää tavaraa aina uuteen vuoteen saakka. Sitäpaitsi siivutus vielä hieman kohmeisesta palasta käy suit'sait. No, nyt tuli ruokavinkkejä kaupan päälle, vaikka ei ollut tarkoitus. 

  K-kaupasta huristelin Tokmannille. Kello oli juuri tullut yhteentoista, joka oli liikkeen avauskellonlyömä. Lähes puolillaan oli jo kaupan isohko parkkipaikka. Tokmannilta ostin säkillisen wc-paperia, sekä kymmenellä eurolla neljä Kulta Katriinaa (tumma paahto). Kassoilla alkoi olla jo jonoa. Kun ulos selviydyin, oli parkkipaikka nuijalla lyöty, ja autoja seisoksi siellä täällä odottamassa vapautuvia ruutuja.

  Tokmannilta kiepautin Lidliin. Se oli myös auennut yhdeltätoista. Parkkipaikka oli reilusti puolillaan autoja. Lidlistä hankin tomaatteja, salaattia, muutaman paikalla paistetun kaurasydämen, kilon palan edamjuusta, sekä 1½ litraa appelsiinmehua. Kolme kassa oli miehitettynä, lyhyehköt jonot, mutta aikaa kului, sillä lähes kaikilla asiakkailla oli kärrit pursuavan täynnä tavaraa. On nimittäin niin, että jos Lidlin kertaostoksen hinta lähentelee kahtasataa, niin siinä on murkinaa ja herkkua kosolti. 

  Me asumme sikäli edullisessa osoitteessa, että Pyhä Kolmio Lidl - Tokmanni - K-Supermarket sijoittuu alle kilsan päähän. Mikäli Pyhä Kolmio jostain syystä ei jossain suhteessa toimi, ole tarjonnaltaan kattava, niin reilun kilsan sivupisto Prismaan saattaa tuottaa hyvän lopputuloksen. Ei täältä päivittäisille ostoksille tarvitse kauas lähteä!

  Tiilikaiset suuntasivat Lahteen Aija-mummin luo. Joni ajelee sielä Espooseen mennäkseen huomenna duuniin, tullakseen taas illalla takaisin. Aija nakkaa Annan ja Iiriksen myöhemmin meille. 

  Sellaisia joulunalustunnelmia täältä sumuisesta Hollolasta. Melko typerää jorinaa. En minä ainakaan kovin innoissani lukisi tarinoita jonkun pölvästin kauppareissuista. Paitsi omistani, tietysti. Oma pölvästi, paras pölvästi. Eli jos joku lukee, niin ottakoon vastuun.

  Tähänpä laitan joulutervehdyksen. Olkoot se kaikille, yksityisiä tai ryhmille kohdennettuja ei ole tarkoitus julkaista. Ei tosin pitää salassakaan.

KIELITAIDOTTOMUUTTA?

  Jotta äidin asunnon myynti, joka sujui olosuhteisiin ja markkinatilanteeseen nähden yllättävän nopeasti ja jouhevasti, alkaisi muistuttaa normaalia, meinasi ostajan pankki, Danske Bank, laittaa esteitä polulle. Se nimittäin ilmoitti keskiviikkona välittäjälle: "Tarvitsemme vielä kuolleen tyttären (Ritva Stenizer) saksankielisen perukirjan virallisen kielenkääntäjän kääntämänä su/ru/en."
  No, ensinnäkin kauppaan liittyvät asiakirjat oli lähetetty Danske Bankiin yli kaksi viikkoa sitten. Oliko oiikea aika lähteä tivaamaan lisää dokumentteja kaksi päivää ennen sovittua kauppaa? Toiseksi olemassa olevilla asiakirjoilla on tehty yksi perinnönjako OP:ssa v. 2015, lakitoimisto on laatinut osituskirjan, ja minä vastikään avannut tilin Erkin kuolipesän nimiin Nordeassa.
  No, eilen välittäjä ilmoitti minulle, että DB on tullut järkiinsä, kauppa tehdään sovitusti. Niinkö on, että kauppa uhkasi siirtyä johtuen DB:n sisäisen säännöstön virheellisyydestä, virkailijan kokemattomuudesta, vai yleisestä kielitaidottomuudesta? Oli miten oli, homma tuntuu lopulta sujuvan. Vaikka vasta iltapäivällä voidaan lopullisesti huokaista.

  Joulu lähenee. Tiilikaiset tulevat illalla. Annalla on lomaa uuden vuoden yli. Joni taitaa välillä joutua töihin.
  Sikäli tulee poikeava joulunaika, että Hanelin porukka ei tule käymään. He lähtevät joulupäivänä kahdeksi ja puoleksi viikoksi Australiaan. Sydney on määränpää. Serkkumme Johanna asuu siellä. Häntä tapaamaan tietysti menevät, mutta varmaan reissaavat muissakin paikoissa.
  Joo, sinne menevät, vielä roihuavien metsäpalojen lähistölle, savuiseen ilmanalaan, ilmojen puolesta mitatun historian kuumimpiin olosuhteisiin.
  Haneli minulle tuossa aiemmin tokaisi, että miten miä saan siellä aikani kulumaan?! Velipoika ei tunnetusti ole turistina innokkaimmasta päästä.
  Me mennään näillä näkymin Hilpan kanssa tammikuun alussa muutamaksi päiväksi Hanelille kot'miehiksi, sillä koirat tarvitsevat hoivaa. Tainan veljenpoika on muina matka-aikoina tuossa roolissa.
 
  Nyt minua tikulla silmään! Aioin näet hieman muistella lapsuuteni jouluja. Niihin kuuluivat tietysti kuusi, minkä ukki-Aleksi oli käynyt kaatamassa metsähoidollisin perustein; huonoimmat tekevät tilaa menestyvämmille yksilöille. Aleksi-darwinismia se. Lopputulos ei aina näöllään illauttanut.
  Lyhteitä linnuille vietiin aina aattopäivänä. Muistan olleeni sitä tekemässä täti-Maijan kanssa useana jouluna.
  Jouluruokaan kuuluivat tietysti kinkku, sekä porkkana- ja lanttulaatikot. Myös lipeäkalaa syötiin, samoin riispuuroa. "Sekametelisopan" kanssa sitä nautittiin, puuroa. Silliä, maustesilakoita, myös jotakin suolakalaa oli tarjolla.
  Joulukirkossa käytiin, jos kelit sallivat hevosen ja reen kanssa jäällä liikkumisen. Yleensä sallivat.
  Joulupukki kävi myös. Aina samaan aikaan, kun isä oli antamassa hevosille heiniä.
  Joulupyhinä muistan hiihdelleeni. Joskus myös luisteltiin. Nurmeksilla mentiin. Ensimmäiset "oikeat" luistimet sain  jouluna 1961, kun asuttiin jo kirkolla. Piskolassa isä aurasi hevosen kanssa pienen luistelukentän. Samoin hän teki monesti napakelkan. Siinä sai melkoiset hurlumheit, jopa omin voimin: yksi sisaruksista istui kelkassa, kaksi pyöritti.
  Sellainen muistikuva minulla on, että naapuritaloista käytiin meillä, varmaan Tapanina, luultavasti meiltä käytiin väliin naapuritaloissa. Tapanin sauna lämmitettiin myös. Ihan omalle porukalle, ja aikaisin aamulla. Isä-Erkki sen lämmitti, tai Korhosen Esko, jos sattui olemaan joulun aikaan Piskolassa "renkinä". Vieraita ei tapanin saunassa käynyt, eivätkä vieraat sitä vanhan tavan mukaan lämmitäneet. Kun muutettiin kylille, muista, että perinne eli siellä ainakin Pirskasen Pekan saunan kohdalla. Joku kylän miehistä sen kävi aamuyöstä lämmittämässä. Saattoi olla vaikka Pettisen Paavo?
  Uutta Vuotta ei muistini mukaan liiemmin juhlittu. Raketit olivat tuntemattomia. Tinaa kyllä valettiin. Vuoden viimein ilta oli sellainen, että me lapsetkin saimme valvoa, omat tinamme valaa. Sitten ämpäristä ongittuja valoksien seinälle heittämiä varjoja mallailtiin, tinaa käänneltiin, yritettiin tulkita tulevaa vuotta. Ei kovin eksakti tieteenala.
  Totta kai joulu ja sen odotus olivat lapselle jännittävää aikaa. Piskolan tuvan hämy, Anni-mummin kiikkustuolin jalkojen vaimea narseke, kynttilöiden luomat valot, lanttulaatikon tuoksu, ihmisten määrä isossa pirtissä (yleensä ainakin kahdeksan aikuista, sekä me sisarukset), ne ovat syöpyneet visusti mieleeni.

  Nyt tikku pois silmästä. Tai olkoot vielä kahden kuvan ajan. Ensin joulu 1953. Se vietettiin pokkeuksellisesti Lahdessa, isovanhempieni Pekka ja Emma Karppisen luona. Haneli odotutti vielä seuraavana vuoden maaliskuussa tapahtuvaa syntymäänsä.

Tässä toisessa, jouluna 1954, Haneli on täysin rinnoin mukana juhlissa. Hyrrä tuntuu kiinnostavan.

POLIITTINEN KORREKTIUS?

  Se, että tulee sivuttua sisäpolitiikkaa lähes jokaisessa blogissani, johtuu poliittisen depatin tulehtuneesta tilasta. Parempi olisi, jos en ajatustakaan koko sirkukselle soisi, vaan kun se on hankalaa. Vaikka olen tyystin lopettanut iltapäivälehtien klikkailun, niin politiikkaan törmää silti kaiken aikaa. Nyt siis lopetan, ainakin yritän lopettaa, asioihin puuttumisen. Jo senkin takia, ettei asioihin puuttumisellani ole paskankaan merkitystä. Minkä nyt pahaa oloa itselleni.
  Siis viimeisenä? kysymyksenä utelen seuraavaa viitaten Salla Marinin heittoon Kokoomuksen suuntaan:

  Onko niin, että pääministeri, etenkin jos hän on nainen, nuori nainen kaiken lisäksi, on ainoa poliitikko, jonka täytyy olla poliittisesti korrekti? Onko niin, että rivikansanedustajat saavat olla kuin siat pellossa, ylittää kaikki sopivuuden ja hyvän tavan rajat ainoastaan sillä seurauksella, että ip-lehdistö julkistaa ne kämmeniään hieroen, omassa raadollisuudessaan hykerrellen? Piste.

  By the Way, koska politiikan käsittely on finaalissa, siirrytään säätalkiin. Helvetilliset kelit joulumielen kannalta. Aina sataa, kokoajan tuulee. Aamu lyö illalle kättä keskipäivällä, pimeää on kuin riihessä hakkoweenyönä. Jotenkin pitäisi jouluun asennoitua, siis positiivisesti. Eiköpä tuo onnistu, kun se, joulu, tulee.
  Siinä mielessä mukava jouluaatto tulee, että pääsen tapaamaan joulupukin. Olen siis oppinut, että ei kannata tiettyyn aikaan aattoillasta mennä alakertaan nokosille. Anna on googlettanut pukin aikataulun, ja tiedämme osapuilleen, koska hän Keinokartanontielle ennättää.
  Saattaa myös olla, että tuleva aatto on viimeinen, missä äiti on läsnä. Haen hänet iltäpäiväksi joukkoomme. Kunto on taas äidillä mennyt alaspäin. Ei enää juuri puhu, ei reagoi, tai reagoi hitaasti, muiden puheisiin. Fyysisesti on toki vielä melko käpäkkä. Saattaa olla, että vielä vuosia jatkaa eloaan. Aina vaan lähestyy se heki, kun Taina joutuu hommiin. Taina näet jo aikaa sitten lupasi, että jos Elina saavuttaa sadan vuoden iän, hän järjetää maankaatokekkerit. No, onhan siihen kaksi ja puoli vuotta aikaa.

  Eilen käytiin Hilpan kanssa viimeinen silaus tekemässä Elinan vanhassa asunnossa. Imuroitiin, luuttusin parvekkeen, irrotin muutaman rullaverhon, rapsin pois taulukoukut. Ostajat ilmoittivat, sitä heiltä udellessani, että täysremppa huoneistoon on tulossa, joten tarkempi siivoaminen olisi turhaa.
  Perjantaina on kauppa. Sitten yksi osa suvun elämästä on siirretty paikalleen historian palapeliin.

  Tänään oli tarkoitus joulusiivous duunata, mutta siirrettiin huomiseksi. Eihän ole mitään järkeä kiikuttaa mattoja sateeseen. Tosin vain parvekkeen kaiteelle, mutta kastuisivat ne siinäkin. Huomiseksi on povattu sateetonta, jopa pikkupakkasta. Oiva siivousilma. Eli "mainio matolääke", kuten mieluisan asian Anttolan entinen apteekkari Holger Böhme ilmaisi. Holger muuten valmisti mainiota sinappia. Sitä hän meidän perheellemmekin antoi monena jouluna. Melko tömäkkää se oli. Muistanpa kerran, kun eno-Olli oli meillä joulun tienoossa käymässä. Ruokapäydässä hän, asiasta tietämättömänä, sipaisi "Holgre-Spesialia" melkoisen kerroksen kinkkuviipaleelleen. Me seurasimme hiljaisuuden vallitessa. Olli pisti haarukkapalan suuhunsa, alkoi pureskella. Ilmekkään ei värähtänyt, mutta vedet alkoivat vuotaa silmistä.
  "Yksi parhaista miedoista sinapeista!", tokaisi eno, kun lopulta sain puhekykynsä toimimaan.

  Edesmenneitä ovat eno ja Holger, edesmennyt on Ahosen Riti, taakse ovat jääneet talviset joulut, kun Ritin kanssa aattoiltana käyskenneltiin Anttolan hautausmaala tupakkia tuprutellen, dallattiin joulupäivänä pitkiä lenkkejä jäällä piiput suupielessä roihuten, hyökättiin tapanina iltakuudelta, kun baarit ja kahvilat olivat saaneet luvan avata ovensa, Unionille, pantiin markkaa jukeboxiin, Holliesia ja Beatleja soimaan. Taisi olla joulu 1968, kun tapanin ratoksi soitettiin moneen kertaan Bee Gees'n "Massachusetts".
  Niin oli silloin, nyt on täten. Vanhoja on hyvä joskus muistella, nykypäivässä kaiken aikaa elää. Muistelujen liiallinen määrä ei ole ihmiselle hyväksi. Eikä juuttuminen menneeseen. Jos ajattelee, että ennen oli kaikki hyvin, nyt ei ole mikään kohdillaan, niin tekee vain itselleen hallaa, ahdistusta ja pahaa oloa. Asioilla, joihin ei voi vaikuttaa, ei pidä mieltään vaivata. Vaikka, totuuden nimissä, minun pitäisi itseni tuollaisita lausunnoista jäävätä.

  Kohta porhallan kaupunkiin. Menen joulukahville erään entisen kolegani, nykyisen ystäväni, kanssa. Aika vähän näillä seuduille on kavereita seuloontunut, joiden kanssa säännöllisesti tavataan. Ei sellaisia ystävyyssuhteita ole jostain syystä muodostunut. Mutta täytyy pitää kiinni niistä, jotka ovat päässeet vakiintumaan.

  Olen tallennellut, tai komentanut koneen tallentamaan, valokuvia pilveen. Noin 80 Gt siellä näkyy nyt tavaraa olevan, varmaan monta kymmentä tuhatta otosta. Lisää on menossa, mutta valtaosa on tallessa jossain tuolla, ei omalla koneella, mutta koneelle saatavilla. Säilykööt ne siellä, kunnes tulee aika luovuttaa käyttäjätunnukset Annalle, joka saa arkistoja eläkeikäisenä joutessaan tonkia, tiedä häntä, vaikka omaan blogiinsa laitella. Joten loppuun kuva Annasta ja minusta, kasarin alkua eletään.

KONSERTTI

  Olen muutamina aamuina kuunnellut lenkeilläni Neil Youngin tuotantoa. Albumit ovat soittimessa aakkosjärjetyksessä, ja oman jännityksensä hommaan tuo se, muistanko seuraavan levyn nimen? Joskus muistan, yleensä en.
  Tänä aamuna onnistuin dallamaan kastumatta yli tunnin. Viimeinen kymmenminuuttinen hoiti sitten asian niin, että yhtä märkänä kuin lähes joka aamu viimeaikoina kotiin palasin. Palasin mielessäni toivekonsertti.

  Here We Are in the Years
  Cowgirl in the Sand
  Don't Let It Bring You Down
  Words (Between the Lines of Ages)
  The Bridge
  Revolution Blues
  Albuquerque
  Cortez the Killer
  Hold Back the Tears
  Human Highway
  Thrasher
  Lost in Space
  Southern Pacific
  Like An Inka
  Wondering
  My Boy
  Hard Luck Stories
  Inca Queen
  Sunny Inside
  Crime in the City
  Over and Over
  Unknown Legend
  Change Your Mind
  I'm the Ocean
  Slip Away
  Distant Camera
  You're My Girl
  Carmichael
  This Old Guitar
  Flags of Freedom
  No Hidden Path
  Get Behind the Wheel
  Love and War
  For the Love of Man
  Who's Gonna Stand Up?
  A New Day For Love
  Glass Accident
  Campaigner
  Almost Always
  Rainbow Colors

  Siinä listaa hypoteettisesta Niilon konsertista, konsertista, minkä mieluusti näkisin ja kuulisin. Jos lehmät lentäis... Saahan sitä unelmoida. Jotkut varmaan huomaavat tietyn logiikan listassa. Rohusen poijaat ainakin?
  40 biisiä. Olisi voinut olla 44, mutta olen neljä jättänyt, logiikan vastaisesti, pois. No, biisivalintoja Niilon esityksiin on tietysti turha tehdä. Maestro tekee ne itse. Eikä varmaan ihan noin montaa biisiä herran valinnoissa olisi. Tulisi pian neljän tunnin rupeama, ilman encore'ta, jos minun ohjeillani mentäisiin.
  Omat listani oli nopeasti tehty. Huomenna olisi se varmaan erilainen. Enkä tietysti päästäni kappaleita ja järjestystä tempaissut. Kaikentietävä webbi oli assistenttina.

  Sellaisia joulualusviikon turhuuksia tässä on nyt aikaa duunailla. Elinan asunnon luovutuskunto on karvaa vaille. Kotona kirjahyllyt, vaatehuone, sauna, keittiön kaapit ollaan jo siivottu. Keskiviikkona iso rysäys, torstaina Etolan takametsistä hankittu joulukuusi krumeluureineen paikoilleen, päivänä muutamana vähän kaupoissa käyntiä, ja joulu saa tulla.

  Eilen tein jo joululahjahankinnan, itselleni. Nimittäin minun Officeni ilmoitti, että alkuvuodesta siitä loppuu tuki. Kymmenen vuotta näköjään tulee hankinnasta kuluneeksi. Toki Office toimii edelleen, mutta tietoturva-, sun muut päivitykset loppuvat. Koska oli ajatellut aiemminkin asiaa, ostin Premium OneDriven. Se sisältää Office 365 Personal ohjelmiston, sekä yhden teratavun (1000 gigatavua) pilvitilaa. Hinta on 69 €/v. Saanpahan kaikki kuvat ja säilytettävät asiakirjat paikkaan, mistä niitä ei vie edes tulipalo. Jollei se palo ole juuri niissä Windowsin tiloissa, missä pilvitilani sijaitsee. Kele, onkohan niillä kaikille pilvitallennuksille pilvitallennus, kaiken varalta?  Sitä en taida udella, kuinka pilvitallenteille käy, kun taivas on sees?
  Kyllä minulla on tallennustilaa, pc:ssa ja ulkoisilla kovalevyillä. Mutta ne ovat pirut vempeleitä, mitkä saattavat mennä paskaksi. Ja pilvessä oleva tieto on käytössä kaikilla laitteillani, eli pc:n lisäksi saaressa talvehtivalla läppärillä, puhelimella ja tabletilla. On se kehitys kehittynyttä!

  Silleen tänään, tuolleen tuonnempana. Kuvassa vellokset liki kolkyt vuotta sitten Kevolla. Huomionarvoisia ovat lippikset. Komeat samettihatut SYP:n logolla. Mistä lie saadut? Ei ainakaan omasta pankista, mikä oli tuolloin STS. Toinen havainto: minulla on suunnilleen samanlaiset okulaarit kuin nykyäänkin. Kertooko se jostain? Jos kertoo, niin ei minulle.

KANSALLE MITÄ KANSA HALUAA

  Populismi on pop. Neljännes suomalaista kannattaa Persuja, monessa maassa populistien kannatus on vielä suurempaa. Mikä saa ihmiset mukaan tuohon kosiskeluun? Kyllästyminen tavanomaiseen politiikkaan, tavanomaisiin poliitikkoihin? Taitavat johtajat, etevät manipuloijat? Oman ajattelun hylkääminen, mediakriittisyyden unohtaminen? Noista löytynee syitä populistien suosioon.
  En kyllä millään jaksa sulattaa sitä, että jokin aika sitten julkaistun kyselyn mukaan Persujen imago oli kaikkein paras. Imago on henkilön tai yrityksen itsestään antama kuva tai vaikutelma. Voiko tosiaan olla, että puolue, joka kieltää ihmisarvon, naureksii ilmastonmuutokselle, rääkkyy posket pullollaan somessa suoltaen räävittömyykisiä, maalittaa eri mieltä olevia, jolla on kaikesta kieltelystä huolimatta vankat natsisympatiat, ja jonka jäsenet ovat julkisesti tai salaa rasistisia, antaa suomalaisille itsestään parhaan kuvan? Ei aina ole helppoa olla suomalainen!
  Mikäli meno jatkuu ennallaan, tai vielä kärjistyy populistien hyväksi, ollaan tilanteessa, missä odotan pelonsekaisella kauhulla seuraavia eduskuntavaaleja, olkoot ne ennen- oikea-, tai väliaikaset. Halla-Ahon hallitus, ei nouse rallatus!

  Joopa joo, populismi on pop, realismi on rock. Vielä tähän tynkään vuodatukseen loppulauseeksi, löyhästi Karl Marx'ia mukaellen: Populismi on botuliinia (C₆₇₆₀H₁₀₄₄₇N₁₇₄₃O₂₀₁₀S₃₂) kansalle.

  Sitten mukavampaa asiaa. Kun aamulla hain lehden, oli laatikossa kirjekuori. Siinä luki, takapuolella:

  PERTTI   HILPPA.

  Sisällä oli kortti, jossa luki:

  HYVÄÄ JULUA TOIVOO NEELA! PERTTI HILPPA. 

  Sitten oli piirrettynä lumiukko ja jouluvaloja.

  Toisella aukeamalla seisoi:

  HYVÄÄ JOULUA TOIVOTTAA NEELA 
  OLETTE MAAILMAN 
  PARHAAT NAAPURIT
  MITKÄ NAAPURIT ON

  Neela on naapurin kolmilapsisen perheen vanhin, ensimmäistä kouluvuottaan käyvä tyttönen. Emme mitenkään läheisissä väleissä naapurien kanssa ole. Tietysti, kun ulos yht'aikaa satutaan, jutellaan. Ja tottakai harrastetaan bilateraalista työnjakoa; minä kolaan talvella lumet, naapurin Niki leikkaa kesäisin nurmikot.
  Täytyy sanoa, että meinasi tulla kosteutta silmäkulmaan, kun kortin luin. Neela tulee varmasti saamaan palautetta toivotuksestaan. Täytyy miettiä palautteen muotoa.

  Ilma on surkea. Räntää pieksee. Me kävimme jo kaupugissa. Joulutori avattiin tänä aamuna. Oltaisi ostettu muutamat villasukat pukinkonttiin, mutta meidän vakiosukkakauppiastamme ei näkynyt. Näinköhän tämä Hilpan vanha asiakas on jo lopettanut kutomisen? Ikää hänellä kyllä on kunnioitettavasti. Emme siis vielä sukkia hankkineet. Me tuppaamme olemaan toimittajauskollisia. Hilppa aikoo ottaa asiasta selvää. Ehkä joudumme uuteen puikonkalisuttajaan turvautumaan?

  Hilppa kuorii viimeisiä omia perunoita. Kaikkein pienimmät ovat jääneet laarin pohjalle. Hilppa sanoo, että paremoi kuoria ennen keittäömistä. Kuorikoon sitten. Minä ole tosin tupannut pistellä perunat kuotineen aina jouluun saakka.
  Potut ovat tosiaan lähes yhtä pieniä, kuin Pajasen Signen puhelinperunat muinoin. Tarina puhelinpotuista, jonka nyt muistan, koska Haneli siitä äskettäin muistutti, kuuluu seuraavasti:
  Pajaset olivat Anni ja Aleksi Lehkosen perhetuttuja. He asuivat Helsingissä, ja viettivät joka kesä 1950-, ja 1960-luvuilla "kesälomaa" Piskolassa. Pajaset, varsinkin rouva Signe, olivat vähän hienompia ihmisiä, ainakin olevinaan, sellainen kuva minulle heistä on jäänyt. Jos mielikuvani on väärä ja kohtuuton, pyydän anteeksi asianosaisilta. Hra ja rva Pajanen ovat tietysti aikaa sitten poistuneet muille kesälomatanhuville. Mutta tarinaan. Pajasilla oli jo 1960-luvulla perunankuorimakone. Saattoi joskus käydä niin, että Signe laittoi potut koneeseen, koneen hyrrämään, meni puhelimeen. Signe ei tunnetusti ollut vähäpuheisimpia ihmisiä, joten joskus tapahti, että perunat unohtuivat puhelun jatkuessa pyörimään melko pitkäksi aikaa. Siitä taas seurasi, että hra. Pajanen totesi ruokapöytään istahtaessaan, että taas on puhelinperunoita, kun katseli vähän hernettä isommiksi hioutuneita mukuloita.

  Tähän tarinaan on mukava lopettaa jaarittelu. Ja laittaa pakolliseksi kuvaksi otos ukki-Aleksista Pentan kahvassa juttelemassa Pienimaan Ossin, linjurikuski Tapsan veljen, kanssa.

MYÖTÄHÄPEÄÄ

  Olenko reliikki, friikki anakoreetti tulevaisuutenaan retriitti, vai ordenary introvertti-Pertti, kun tunnen myötähäpeää katsellessani Emmerdalen katkolla MTV:n omien ohjelmien mainoksia? En voi mitään sille, että ajatuksissani koen surua siitä, mitä hittoa ihmiset on pantu tekemään. Tv:n ja suoratoiston alttarille ei kai voi tehdä liian suuria uhrauksia, vai? Luokkajuhlat, Onnela, Rantabaari, Suomen surkein kuski, mikäs se yksi koulujuttu olikaan? Rehtori? Samakaltaisia tunteita liittyy myös YLE:n Hyvät katsojat-ohjelmaan. Tai siis sen mainoksiin, sillä en ole itse ohjelmaa nähnyt. Jos nuo kaikki yllämainitut ohjelmat katsoisin, niin mikä olisi tunnelma? Musertava myötähäpeä, kaikenkarttava riemastus, vai jotain niitten väliltä? Enpä lähde testaamaan.
  Oma toosantuijotteluun käytetty aikani lienee sama kuin keskimääräisesti eläkeläisillä. Ja omat tuijotteluni ovat omia valintojani, kuten kaikilla, luulen. Onneksi laitteissa on näppylät, tärkeimpänä on/off, seuraavana tulevat valitsimet kanaville sekä suoratoistontuottajille. Tulkoon jokainen autuaaksi ohjelmillaan.

Nöösipoikana olessani ei ollut tv:ta. Radio oli, Siitä kuunneltiin uutiset ja sää, Maamiehen tietolaari, välillä Politiikan arkipäivää, ja Metsäradiota. Joskus, kun ukki-Aleksin silmä ja korva välttivät, Kankkulan kaivoa tai Lauantain toivottuja. Lukemisesta en osaa sanoa. Kyllä meille lapsille iltasatuja luettiin. Ja oli Piskolassa runsaasti kirjoja. Oman lukemiseni, tai katseluni, muistan alkaneen v. 1956, kun Ritvalle tilattiin Aku Ankka. Sellaista en taida kuvassa lehteillä, vaan jotain kuvitettua satukirjaa.

  Varsinainen lukuharrastus virisi 1961, kun muutimme maalikylkille. Kunnankirjastosta käytiin poikein kanssa lainailemassa niteitä. Simo Penttilän Punavyö-sarjaa, Enid Blytonin Viisikkoja, noita muistan lainailleeni ahkerasti. Mieleeni on painunut varmaan ihan ensimmäinen kirjastovierailuni. Mentiin sinne poikaporukassa. En muista, saatiinko joku kortti, vai kirjattiinko meidät muuten vaan käyttäjiksi. Joku numero minulle kuitenkin annettiin. Sitten hyllyjä tutkimaan. Lapset saivat lainata vain lasten- ja nuortenhyllyistä. Pettisen Leksa kuitenkin uhmasi sääntöä, vei virkailijalle Pikkujättiläisen! Mieleeni ei palaudu, kuka oli kirjatotätinä, mutta hätä nauratti, kun hän ilmoitti Leksalle, että katsoo tällä kertaa sormiensa välistä, vaikka teos on aikuisten hyllyltä. Kiitteli vielä Leksan tiedonnälkää. Leksa, jos tämän satut lukemaan, niin mieti, jäikö tuosta opuksesta mitään mieleen? 

  Lukeminen jäi muutaman vuoden kuluttua, kun teini-ikä koitti. Tämä tarkoittaa niin koululuopintoja, kuin kirjoja yleensä. Oikeastaan vasta parikymppisenä ryhdyin taas kirjaston asiakkaaksi. Se suhde on siitä asti toiminut. Joskus tietysti pakon sanelemana hieman löyhempänä, mutta kuitenkin. 

  Jostain sattui silmiini uutinen, missä kerrottiin Ruotsidemokraattien vaativan maahanmuuttajien kirjastonkäyttöoikeuden poistamista. Voi hyvänen aika!

  Suomessa on taitettu peistä kirjaston toiminnan maksulliseksi tekemisestä. Älkää arvon päättäjät menkö sohlaamaan toimivaa systeemiä. Jos, kele, säästää pitää, niin kyllä siihen muita keinoja varmasti löytyy. Sellaisia, jotka eivät suoraan vaikeuta sivistyksen hankkimista, kulttuurin omaksumista. 

  Kohta lähdetään Hilpan kanssa Lahteen. Pitää käydä yksi äidin asunnon kauppaan liittyvä asiakirja allekirjoittassa. Parissa kaupassa käydään. Varsinaiset jouluostokset ovat tekemättä, samoin lähes kaikki jouluvalmistelu odotuttaa itseään. On ollut muuta possakkaa. Pikkuhiljaa päästään ajatukset jouluun kampeamaan. Ei sillä, että valmistelut tai ostokset olisivat mittavia. Jotain kuitenkin täytyy duunailla. Jo Iiriksenkin takia. Minä aloitan, ehkä huomenna, kirjahyllyjen pölynpoistosta. 

HALLITUS UUSI, KUVAT VANHOJA

  Äidin asunnon tyhjennys alkaa olla finaalissa, meidän osaltamme.  Eilen saatiin vintti-ja kellarikomerot selvitetyksi, loput mukaan lähtevät pois asunnosta roudatuksi. Ensi viikolla tulee eräs firma tyhjentämään loput.
  Tänään on ollut iisimpää. Löysin vielä pari pientä laatikkoa, suklaarasian kokoista, joissa oli valokuvia, muutamia dioja myös. Vein jokusen paikalliseen kuvaliikkeeseen, sain jo parin tunnin kuluttua digisoituna söhköpostilla takaisin. Niinpä saatte, jos uudesta hallituksesta uutisoinnilta joudatte, kärsiä kuvista, niihin liittyvistä pienistä tarinoista.

  Lähdetään liikkeelle Lapista. V. 1966 teimme lomamatkan pohjoiseen. Autoloman. Meitä oli kaksi perhettä, kaksi autollista: Me, koko perhe, ja Issakaisen Väinö vaimoineen ja Assi-tyttärineen. Assi on tunnettu jo kauan paremmin Liikasen Ekin vaimona. Varmaan ovat Eki ja Assi yhdessä olleet melkein tuosta kesästä asti.
  Muistelen, että Erkin Ford Cortinassa oli meillä siskoksilla melko ahdasta kolmistaan takapekillä matkustaa. Issakaisilla oli iso-kissa Citroën. Olen muistavinani, että Ritva oli välillä heidän kyydissään. Tässä ollaan varmaan lounastauolla jossakin, mutten muista missä.

  Sellainen mielikuva minulla on, että yövyimme aina joissain pienissä paikoissa. Näinköhän muisti sassaroi, kun on sellainen tuntuma, että ainakin kerran majoituttiin omakotitalon yläkertaan. Eikä silloin Airbnb:stä oltu edes unta nähty! Ehkä jonkinlaista turistimajoitustoimintaa harrastettiin?
  Haaparanassakin poikettiin, taisi olla menomatkalla. Luikahdin kaupungilla eroon porukasta, kävin ostamassa pari askia tupakkaa. Jotain erimerkkisestä se oli, kuin mitä Suomesta sai. Aina iltaisin, kun oltiin majoituspaikassamme, pyysin Hanelin mukaan, muka maisemia katsomaan. Tupakalle minä tietysti menin. Haneli ei polttanut, hänhän, sanojensa mukaan, lopetti kuusvuotiaana.

  Kuvassa vellokset, Haneli edustavimmin esillä. Tässä ihan oikeasti maisemia tiiraillaan. Voipi olla Norjan puolelta, sillä Tromssaan asti uloittui matkamme.

  Sitten pari kuvaa Piskolan pihapiiristä sellaisena kuin sen lapsuudestani muistan. Ensimmäisessä Ritva ja minä vuonien kanssa. Kuva lienee otettu joko ennen, tai jälkeen, sitä kuvaa, jonka laitoin, ja josta kerroin äskettäin blogissa VIELÄ MUUTAMIA MUISTOJA NOSTATTANUT. Päättelen siitä, että Ritulla on sama vaate yllään. Niin, tai näin, tuossa kuvassa en enää, tai vielä, kiukuttele sivummalla. 

  Tässä Anni-mummi syöttää possua. Siat eivät olleet normaalisti etupihalla. Niillä oli oma aitaus navetan takana karjapihalla. Mutta aina yksi laumasta oli mummin suosikki, sillä muistelen usein yhden possun ruokanäytöksiä katselleeni.

  Ei sikoja kovin montaa kerrallaan meillä ollut. Kolme-neljä, ehkä? Hännisen Valtteri kävi possun myöhäissyksyllä joulua varten teurastamassa, kinkku laitettiin suolavesisaaviin. Valtteri se muutkin teurastushommat Piskolassa hoiteli. Taisi kaivonkatsomiselta liietä sen verran aikaa?

  Samasta tallin ja navetan nurkasta tämäkin kuva, ukki-Aleksi ja Heli. Ukki tykkäsi hevosista, viihtyi niiden kanssa. 

 Muistan hänen usein kesäisin Helin kanssa johonkin hommaan lähteneen, vaikka muut aikuiset sanoivat, että ei siellä mitään tähdellistä, edes oikeaa tekemistä ole. Mutta Aleksilla ei enää noilla vuosin ollut varsinaisesti koko ajaksi työtä, joten jos vanha kippari ei lähtenyt pentalla verkoille, hän valjasti hevosen, meni hakemaan rankoja liiterin taakse sirkkelöitäväksi. Tärkeää työtä se oli, sanoivatpa muut mitä tahansa. 

  Tuo viimeinen kuva ei ole dioista tehty, vaan arkistoistani poimittu. Sen takia otin mukaan, kun se kuuluu oleellisesti lapsuuden kesämuistoihini, muistoihin, joihin usein sisältyi kotieläimiä. 

 Joo. Hallitus on kai äänestetty lailliseksi. Onnea vaan, pidempää ikää myös. Viikon. ylikin, on Suomessa jauhettu ministeri- ja hallituskuvioita. Ainakin nuorin voimin sitä nyt luotsataan. Hyvä asia, näin äkistään pähkäiltynä. Jospa media löytäisi nyt muuta pureskeltavaa, antaisi uudelle päämisterille rauhan. Turha toivo taitaa olla. Niin kova pala tuntuu tämänkaltainen hallituspohja monille olevan. Ja kun jotkut noista monista ovat näkyvästi mediaan kirjoittavia, niin marmatusta riittää. 

  Ilta pimenee, pieni kerros lunta maassa, neljä pakkasta. Minulle riittää kirjoittaminen, otan kirjan käsittelyyn. Aloitan ensitutustumisen kiinalaiseen scifimieheen Liu Cixin'iin.