sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

VASEPUUKIN SIÄNNÖT

Vasepuukin siännöt (savolaesten luatimana):

1. Paa kommee kuva itestäs.
2. Ou olevinas kaaikkiin kaver.
3. Kää kahtomassa kaekkien immeisten seenät, joehin jotennii vuan piäset. ...
4. Suat kerrannii kehuva niin paljon ku vua halluut ommoo ihtees... ainahhii... omalla seenälläs.
5. Elä ikinä sano pahhoo immeisistä.
6. Paakuttele hymynuamoja niin muan mahottomasti seenälle ku seenälle.
7. Elä oo millonkaan sammoo mieltä ku muut, niin out olevinnas viisaampi.
8. Jos vuan oot lähössä ulukomuan matkalle nii muista tok alottoo kehuminen het puol vuotta aejemmin jotta koko kylä varmaan tietää minne oot mänössä.
9. Kun oot hankkinna uuven hiustenkuivoojan, pölynimurin, tiskikonneen, aaton tae vaekka kahviastiaston niin on pakollista ottoo kaaheesti kuvia tuosta uuvesta hankinnasta ja laettoo ne seenälle kaekkin nähtäväks. Sitten vielä pittää kommentoija kuviin alle että mitenkö se on uus investoonti pelannunna ja että kuinka nyt on elämä ihanoo. Sillon kun kukkaan ee kommentoe mittään, tiijät että nuapuris on katteevesta vihreenä eekä varmaan sano ennee päevee kun vastaan tulloo.
10. Jos sulla ee oo ollunna lapsena riittävästi leekkikaluja niin nyt hae het läh kaapasta semmonen kännykkä joka kertoo aatomuattisesti vasebookkiin että nyt se tämä minun omistajan kutale istuu tämän ja tämän nimisessä rentikahvilassa ja valehtelloo sen minkä kerkijää uuvesta aatostaan.

  Nuo säännöt on lainattu sivustolta "Savolaisjuttuja" (http://users.jyu.fi/~kirkopo/savo/?sivu=etusivu). Taitaa olla muutaman vuoden takainen, mutta kyllähän tuosta, ainakin osin, omaa käyttäytymistä tunnistaa.

  Muutama savolainen viisaus samalta sivustolta:
 
  *Menestys on ku pieru, muu ku oma ee hyvälle haese. 

  *Naurattele ja suat kaverija, ärvötä nuama rutussa niin saat ryppyjä. 

  *Ne tekköö jotka ossoo, jotka ee ossoo ne arvostelloo.

  Ja pari vitsinpoikasta:

   *Savolaismies istui Kuopijon rautatieaseman odotushallissa ja alkoi tehdä itselleen sätkää. Viereisessä lipunmyyntikojussa virkailija katseli äijän tekemisiä vähän alta kulmien ja kun äijä sytytti tupakkinsa, virkailija huusi:
  "Täällä ei saa polttaa!"
   No, äijä ei reagoinut mitenkään, jatkoi vaan tupruttelua. Kohta virkailija huusi uudestaan ja kovempaa:
  "Täällä ei saa polttaa!",  johon äijä tiuskaisi:
  "Mittees mänit sinne!"

  *Savolainen meni käymään Amerikassa. Siellä ihmiset olivat mahtailevia ja alkoivat kehua: - Mepä ollaan käyty kuussa! Siihen savolainen välinpitämättömänä: 
  "Mitä tuosta, minun vävy on muannu koko päevän auringossa."

  Joopa joo, ei enempee lainaaksia, käökee ise kahtomassa!

  Olen lukemassa Esko Valtaojan kirjaa "Kohti ikuisuutta". Hän luo kirjoituksissaan uskoa siihen, että ihmiskunta tulee selviytymään kaikesta itsetuhoisuudestaan huolimatta. Olen vasta kolmasosan niteestä lukenut. Järkeenkäypää tekstiä, ja perusteltuakin. Kokonaisarvion voi muodostaa, kun kirja on kokonaan luettu. Muutama Valtaojan käyttämä lainaus on kuitenkin jäänyt, luultavasti pysyvästi, mieleeni.

   Winston Churchhill'in kerrotaan sanonee (ei varmuudella todistettu):
  "Aina voi luottaa siihen, että amerikkalaiset tekevät oikein  ━ kokeiltuaan sitä ennen kaikkea muuta."

  Darwin:
  "Evoluutio on kehittänyt pallomme elämää käyttämällä vain yhtä metodia, virhettä"

  Viisauksia maailmassa piisaa. Ja tyhmyyksiä. Kunpa niiden suhde pysyisi oikeana.

  Päivällä sörnäytetään Helsinkiin. Anna laittoi heidän asuntonsa torstaina Oikotielle. Pisti siihen esittelyajaksi su. 29.5., tai sopimuksen mukaan. Ainakin kuusi halukasta on soittanut, ja tulee tänään asuntoa katsomaan. Anna pyysi minua apuun. En tiedä, mitä apua minusta voi olla? No ehkä siinä tapauksessa, että alkaa tarjouksia tulemaan? Mutta totta kai mennään. Onhan Iiristäkin vahdittava, kun asiakkaita parveilee.

  Vappuun on reilu viikko aikaa. Lunta on vielä varjopaikoissa. Muutama krookus on putkahtanut takapihalle kevättä haistelemaan. Eivät ilmat oleellisesti ensi viikolla kylmene, kuten peloteltiin. Kyllä kevät edistyy, jäät hautuvat.

  Jotta olisi Anttolaan vietävää pitkin kesää, käytiin eilen ostamassa Kodin Terrasta Sohvasetti: 
  Neliosainen: sohva ja kaksi tuolia, taittuva metallirunko, polyesteripinta, istuintyynyt ja selkäkänojapehmusteet mukana, sekä lasipöytä.
 Hilppahan sen äkkäsi lehdestä. 20 kpl hintaan 59,00 €! Ohehinnaksi ilmoitettiin 399 €. No, ohjehinnat ovat mitä ovat, eli ohjeita asiakkaan nylkemiseen. Mutta tuo pyyntö tuntui vähintään kohtuulliselta. Siispä äkkiä vaatteet niskaan, menoksi. Liike näet aukesi klo. 8:00, ja oletettavaa oli, että 20 kpl ei kauaa itseään kauppaa.
  Oltiin tasan kahdeksan Terran pihassa. Jokusia ihmisiä oli jo painumassa juuri auenneista ovista sisään. Mutta hyvin ehdittiin. Kasattu mallisetti huomattiin kelvolliseksi, joten puolen kuution pahvilaatikko kärreihin, kassalle. Vajaa kymmenen oli tehnyt saman päätöksen, lisää tuntui ilmaantuvan.
  Kaadoin auton penkit, irrotin välistä turhat vempeleet. Juuri ja juuri mahtui laatikosta purettu setti kyytiin. Ja jopa kotona varastoon. Sielä juontamalla roudataan saareen, osa tai pari kerrallaan. On tarkoitus laittaa lasiverannalle, kunhan se on remontoitu. Joten hengenhätää ei ole.
  Viittaan tässä kohtaa alun "Vasepuukin siännöt" kohtaan 9. Kuvakin saattaa seinälle napsahtaa, ehkä ennen jussia.

  Tämä juttu on puoliksi lainattua, puoliksi säästöjä. Niin se menee, elämässä ylipäätään. Ei tavallinen palkannauttija mitään isompaa saa ilman lainaa, eikä tavallinen immeinen pärjää ilman lainattuja viisauksia.

  Aamulla sateli, nyt näyttää lopettelevan. Taidan lähteä pyöräilemään. Ja katsomaan, joko noita näkyisi. Tuskin. Tämä kuva on otettu 11. huhtikuuta 2015, joten myöhässä ollaan.

perjantai 20. huhtikuuta 2018

PUOLITOISTA KOKONAISTA

  Tuossa aamuna muutamana, kun oltiin menossa kauppa, kysäisin:
  "Tarvitaanko leipää?"
  "Pakkasessa on ainakin puolitoista kokonaista ruisleipää", vastasi Hilppa.
  Puolitoista kokonaista. Hieno ilmaus. Se tuo mieleeni 1950-luvun loppupuolen kansakoulun 1. luokan laskenotunnit. Silloin opetettiin laskentoa, ei matematiikkaa. Ei niin, että vertaisin Hilppaa 1950-luvun, tai minkään muun aikakauden, alaluokkien oppilaaseen. Päinvastoin, ilmaus on nerokas ja kansantajuinen.
  Pieni selvennys siihen, miksi meillä saattaa olla puolitoista kokonaista, kaksi kokonaista, tai peräti kaksi ja puoli kokonaista ruisleipää pakkasessa. Joskus ostamme Mikkelistä palatessamme Marskin arinaleivä mukaan. Tai käyn sellaisen hakemassa Launeen Prismasta, minne sitä tuodaan ainakin tiistaisin. Joskus hankimme kuntakeskuksen S-marketista Viipurilaisen kotileipomon maailman toiseksiparasta teollisesti valmistettua ruisleipää. Arvannette, mikä on se paras? No niin, koska leivät ovat niin isoja kahdelle, leikataan ne puoliksi, tällätään joko molemmat, tai toinen, pakastimeen. Näin meillä on melkein aina tuoretta leipää jemmassa. Hyvän leivän eteen kannattaa nähdä hieman vaivaa. Ja jos pakastimessa on tilaa, voi sitä säilöä jopa kolme ja puoli kokonaista. Ainakin kesäisin saaressa, kun ollaan kaukana markettien käsittämättömän monilukuisista leipävalikoimista. Tosiaan, kun kauppojen käytäviä kulkee, huomaa, mikä on ihmiselle tärkeää. Vai onko jotain muita tuotteita, kuin leipiä ja mietoja alkoholijuomia, siinä määrin esille laitettu? Se ero valiokoimissa on, että emme pakasta suosikkikaljojamme. Jos niitä nyt ylipäätään onkaan. 

  Leivästä asuntoasioihin. Tiilikaiset löysivät sopivan uuden kodin, Espoosta neljän huoneen rivarin. Tarjous hyväksytiin, joten nyt kiivaasti omaa myymään. Itse he kokeilevat. Minä toimin tarvittaessa konsulttina. Eilen Anna laittoi asunnon Oikotielle. Ainakin kaksi näyttöä ovat jo sunnuntaiksi sopineet. Toivotaan, että kaupat syntyvät nopeasti, vaikka uusi vapautuukin vasta juhannuksen tietämissä. 
  Jos joku tarvitsee, tai tietää, että joku tarvitsee, kaksion Helsingistä, niin nyt on juuri täysin peruskorjatussa yhtiössä juuri täysin remontoitu asunto kaupan.

  Kevät etenee. Takapihalta ovat jo lumet lähteneet. Pitää viikonloppuna mennä vähän siistimään. Muuten aika kuluu normaaleissa puuhisssa. Aika paljon pyöräillään. Eilen sotkettiin Lahteen, Historialliseen Museoon. Siitä satamaan kahville, Jalkarantaa pitkin takaisin. Kaupunkiin on ihan mukava fillaroida. varsinkin Oululaisenmäki antaa pitkät ja vauhdikkaat kyydit. Takaisin on vastaavasti melkoinen polkeminen, tai taluttelu, edessä. Jalkarannan kautta ylämäki on pidempi, mutta loivempi. Ja se reitti on rauhallisempi kulkea. 

  Aamulla uhmasin jalkaa, kävin kokeilemassa sauvakävelyä. Kuutisen kilsaa, eikä koipi juurikaan oireillut. Hyvä, aamut ilman lenkkiä tuntuvat vaillinaisilta. Pyöräilemässä kävin yhtenä aamuna, mutta sitä en tuntenut omakseni. Syystä, tai toisesta, fillarointi taipuu paremmin iltapäivällä. Vaikka kaikkeen tottu, sanotaan. Ja että ensimmäinen päivä hirressäkin on vaikein. 

  Minä tästä lähden kohlakkoin käymään Elinalla. Pitää hakea evästä, että pärjää viikonlopun yli, katsoa, puhtaita vaatteita esille, tuoda likaset pestäväksi. Samalla käyn Hongkong'ista puutarhakalkkia. Ilmoittelevat sitä sopuhintaan. Siis kuluttajalle. Sitä en tiedä, onko heidän ilmoittelunsa hinta sopuisa. Eipä se minulle kuulukkaan. Mutta säkin käyn. Ihan senkin takia, ettei tarvitse tyhjällä autolla Anttolaan ajelle (ymmärtänette sarkasmin).

  Eli alkavaa viikonloppua, kullekkin säädylle. Loppuun kuva, mikä on napattu 7.5.2017. Pian, toivottavasti, pääsee toteamaan, ovatko kalasääkset taas maisemissa.

tiistai 17. huhtikuuta 2018

UUSI BLOGITEKSTI

  Kun aloitan kirjoittamaan Bloggeriin, avaan tietysti ensi sovelluksen. Sitten on klikattava kohtaa "uusi blogiteksti". Sen jälkeen on vuorossa otsikko. Joten olkoon otsikko tänään "UUSI BLOGITEKSTI". Olkoon, koska en muutakaan keksi.

  Nyt olen näin pitkällä. Eli pitää kirjoittaa. Ei siis mennä sanoista tekoihin, vaan vaan pysytään sanoissa.
  Elikkä lämmintä on ollut. Paistetta, välillä sadetta. Lämmintä riittää ainakin tämän viikon. Sitten kai viilenee. Jotain hemmetin suihkuvirtauksia on tulossa, tuoden mukanaan ihan viikkojen viileän kauden.
 

  Ei tiedä hyvää jäitten lähdölle. Mutta on ne aina ennenkin lähteneet. Siis kirjoitetun historian aikana. Jääkaudet ovat asia erikseen, mutta ei niistä sen enempää.
  Suihkuvirtauksia, tai ei, olen yhä toiveikas: 4. toukokuuta on lääkäriaika, sen jälkeen, tai viimeistään seuraavana päivänä, viiletän veneellä Paajalansalmen läpi, huristan pitkin Kiukuanselkää, kurvaan Leppäniemen ja Härönsaaren välistä, pyyhkäisen ohi Kummeliluodon, jätän Ilotin oikealle, vääntäydyn Avokkaansalmeen, olen perillä! Saapi nähdä, kuinka käy.

  Kun matkaan päästään, oli se 4. tuokokuuta, tai jonain muuna ajankohtana, on Hyundai melko täynnä tavaraa, sen voin taata. Normaalien varusteiden ja eväiden lisäksi on lastina ainakin säkilliset talous-, ja wc-paperia, sähköperämoottori, kaksi veneen akkua, ja lapetikkaat.
  Normaalivarustusta en enmpää ala ruotimaan, mutta pieni selvitys muista. Paperisäkit tulevat tarpeeseen, sananmukaisesti ja kuvaannollisesti, olivat aivan finaalissa. Sähköpm. sekä sen ja varsinaisen veneen akut ovat hibernoineet ulkovarastossa. Ne pitää vielä ladata ennen lähtöä. Lapetikkaat on minun pitänyt hankkia jo aikaa sitten. Puiset viritelmäni ovat lumet tuoneet alas jo muutama vuosi sitten. Nyt on aika tilata taas nuohooja hommiaan hoitamaan, joten tikkaita tarvitaan. Kävin tänään Puuilosta setin lunastamassa. 180 senttisistä pätkistä se koostuu, joten mahtuu autoon, kun toisen takapenkin puoliskon kaataa. Eli tavaraa on, mutta kyllä ne mahtuvat, niin olen kuutioinut.

  Lasiverannan saneeraus on jo niin pitkällä,että lämpölasipaketit ja ulko-ovi ovat verkkokaupan kassalla muistissa. Kummassakin tuotteessa on alennusta mukavasti, jos ne tilaa ennen kuun loppua. Eli ensi viikon lopulla ne tilaan. Lasien toimitus kestää parisen viikkoa, oven yritän sopia myös tuonne toukokuun puoleen väliin. Jos ei ole jäät siihen mennessä hävinneet, saavat suihkuvirtaukset haistaa sanonko minkä!
  Puutavaran verantaan ja tulevaan pikku terassiin saan Leinosen sahalta soitolla päivässä parissa, maalit kaupasta, kun niitä tarvitaan. Eli hommiin voi potunistutuksen jälkeen vaikka alkaa. Toisaalta; minun piti halkoa sahaamani puut kuivumaan. No, niitä voi napsia huilatessaan. Eikä mitään aikatauluja ole päälle painamassa. Verannan remppa ei haitaa normaalia asumista, elämistä, millään tavoin. Se on mielessä ollut, että jussiin mennessä homma on valmis. Mikäli itseni tunnen, hörpitään kahvit terassilla jo ennen kesäkuun alkua. Ja suurin osa haloista on pilkkomatta. Mutta pottu on istutettu.

Tässä viime syksynä piirretty kuva lasiverannasta:


  Odottavan aika kulkee verkalleen. Jos kahden ja puolen viikon kuluttua saareen päästään, sen jaksaa odottaa. Kaikki, mikä menee tuon yli, on sitten vaikeampaa. Mielihalu on kova kevätpuuhiin päästä. Aina välillä mielessä käy, että olisi se mukavaa, jos autolla pääsisi mökin pihaan sörnäyttämään. No olisi se tietysti. Mutta puolensa saaripaikalla eittämättä on. Myös hyvät puolensa.

  Hilppa ryhtyy pian katsomaan Victoriaa. Minä puolestani unia. Victoriaa moikkaan huomenna tallenteelta. Joten......

lauantai 14. huhtikuuta 2018

PÄIVÄN OPETUS

  Katselin juuri luonto-ohjelman "Sininen planeetta II" osan 6/6. Opin siitä jotakin, eli sen, että Merikihu on vittumainen lintu! Minulle näet selvisi seuraavaa:
  Lunnit ja riskilät pesivät korkeilla rantakallioilla. Niiden pitää käydä monta kertaa päivässä kalastamassa ruokaa poikasilleen. Koska kalakannat ovat vähentyneet, joutuvat linnut lentämään jopa 50 kilomerin päähän sukeltelemaan saalista. Kun ne palaavat kala, tai pari, nokassaan, on rannan lähistöllä veren-, vai pitääkö sanoa kalanhimoinen lauma merikihuja vaanimassa. Kihut, taitavampina lentäjinä, yrittävät varastaa vaivalla hankitun aterian lunnien ja riskilöiden perheen pienimmiltä. Eikö olekin vittumaista? Onneksi eivät kelvottomat tihulaiset sentään aina onnistu, vaan joutuvat imelän pieraisemaan. Saisivat merikihut painua itse sukeltelemaan sardilleja ja meriahvenia. Mutta niin se on, ihmistenkin heimon kohdalla; aina löytyy sellaisia, jotka yrittävät napata toisen vaivalla hankkiman elannon. Helevetin kanaljat!
  Oli tuossa upeasti ja vaivaa säästelemättä kuvatun ohjelman päätösjaksossa toisenlainenkin opetus. Kun meritähti laskuvesilaguunissa hivuttautuu maljakotiloiden päälle aikomuksenaan ahmaista ne mahassa olevaan kitaansa, työntyy maljakotilon haarniskan alta suikeromato, joka puraisee meritähdestä palasen. Kipeää tekee, luulen. Meritähti luovuttaa, lähtee etsimään puremattomampaa saalista. Eli suikeromato saa kotilon maljasta suojaa, ja puolustaa vastapalvelukseksi suojanantajaa. Kun meritähti on passitettu muille metsästysmaille, saattavat kumppanukset skoolata maljat merilevätislettä, tai mitä ne maljakotilot ja suikeromadot nyt tuppaavatkaan nauttimaan. Eli opetus on, että yhteistyö on voimaa.
  Kaksi tärkeää opetusta antoi luontodokkari:"Merikihu on vittumainen lintu" ja "yhteistyö on voimaa". Tärkeitä molemmat, mutta jälkimmäinen lienee ihmislapsen eloa ajatellen arvokkaampi.

  Tänään ulostin fillarit varastosta, pyyhin isommat tomut ja pölyt, pumppasin renkaisiin henkeä. Sitten lähdettiin polkemaan Lahden satamaan. Johan siellä oli kahvilat ja ainakin pari anniskelulaivaa auki. Ja ihmisä jonkin verran.


  Pyöräily tuntui ihan mukavalta, joten päätin muuttaa aamulenkkini sauvakävelystä fillarointiin. Syy on se, että vasen jalkani on alkanut enenevässä määrin oireilemaan. Sitä tuppaa pistelemään, se puutuu, ja kauemmin kävellessä sitä alkaa pakottaa. Jo kesän sienireissuilla on aiemmin ollut samaa ilmiötä, kun on saappaat jalassa hankalassa maastossa aikansa rämpinyt. Tämän vuoden aikan vaivaa on alkanut esiityä ihan tasaisella kulkiessakin. Kun Avokkaassa tein viikolla parina päivänä puita, äityi pakotus niin kovaksi, että soitin lääkärin ajanvaraukseen. Kun pääsin puheyhteyteen, kerroin vaivasta, sanoi terveydenhoitaja, että lääkäritilanne on niin huono, että kovin nopasti ei aikaa järjesty, ja kehotti soittamaan Akuuttiin. Minä kun en ihan pienessä hädässä lähde päivystykseen jonottamaan, kysyin, että koskas sitten olisi mahdollista aikaa vapaana?
  "Toukokuun neljäntenä", vastasi hoitsu.
  "No varataan sinne. Enköhän pärjäile siihen asti", kerroin hänelle.
  Tänä aamuna päätin kokeilla, kuinka jalka suhtautuu sauvakävelyyn. Koska minulla on varmaankin jalanmukaiset kenkät, ei kovin pahaa puutumista ole ennen esiintynyt. Mutta nyt esiintyi! Seitsemän kilsan puolivälin paikella alkoi pistellä, kahden kolmasosan jälkeen pakottaa, ja viimenen viidennes oli tuskaa. Piti pari kertaa pysähtyä kinttua lepuuttamaan.
  Eli pyöräilystä pelastus aamulenkkiä janoavalle; ei tuntunut missään fillarilla sotkeminen.

  Aika kehnoksi on mennyt tv:n lauantaitarjonta. Väliin sieltä tuli katsottavaa kylliksi, nyt on vain hömppää, humpuukia ja uusintoja, enimmäkseen. HBO:lta tuli Fargon kaikki kolme kautta, ensimmäinen kertauksen vuoksi, juuri katseltua. Ei ole oikein seuraavaa suosikkia löytynyt, jos ei niin uutterasti ole tullut haetuksikaan. Muutenkin on tuijottelu viime aikoina jäänyt vähemmälle, lukeminen taas lisääntynyt. Aika aikaa kutakin, sanoi kreivi. Silloin kreivinaikaan se niin sanoi, taru kertoo. Oliko kyseessä kreivi Greutz, Pertti Ylermi Lindgren, vai joku ulkomaan siniverinen, sitä ei taru kerro. Ei ainakaan ole minulle selvittänyt. Epäilen kuitenkin, että se oli Edmond Dantès, joka näin lausui, kun Faria'n ruumisäkissä vankilasta pakeni.

  Nyt meni pääuutiset ohi. No, Syyrian iskut ne tämän päivän uutiset täyttävät. Kunha eivät johtaisi isompiin rähinöihin. Jos, ja kun, myrkkykaasuisku on tehty, on paikallaan asiaan reagoida. Mutta ainakin minulle herää tällaisissa tapauksissa kysymys: koska voimankäyttö on perusteltua ja oikeutettua?  Mikäli minulta kysytään, aika harvoissa tapauksissa. Yleensä voimaa käytetään kuitenkin löyhemmin. Yleensä silloin, kun käyttäjiltä loppuvat taidot.

  Tähän on hyvä lopettaa, ennen kuin mahdollisille lukijoilleni tulevat voimakäyttöajatukset päällimmäisiksi.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

IHMISKATO

  Viidettä päivää ollaan saaressa. Ihmiskato jatkuu ihmiskodossa. Naapuripariskunta poislukien yhden (1) pilkkijän, yhden (1) auton ja yhden mönkijän (1) olen jäällä bongannut; pilkkihenkilö istuksi sunnuntaiaamuna Leppäniemen kupeella; tänä aamuna usmuutti joku urhoollinen autolla Miekkaniemen takaa kohti Aittalahtea, ja kun olin aamukävelyllä, sörnäytti Heguli mönkijällä kärri perässään, kärrissä Simo ja laiturin jätteitä, Pyöreestä Kamalasta Potinlahteen. Eivätkö ihmiset enää viitsi lähteä pilkille tai muuten vaan liikkumaan? Vai eivätkö he uskalla jäille tulla, kun mediassa jatkuvasti luodaan pelkoa siihen, että jäät ovat heikkoja? Hyvä se, että tiedotetaan, hyvä, että ollaan varovaisia. Mutta jos varoitukset keliolosuhteista ovat usein ymmärrettävissä ylesipäteviksi, koko maata etelästä pohjoiseen, kaikkia vesiä lutakoista aavoihin selkiin, koskeviksi, luovat ne väärän kuvan. Kun Etelä-Suomessa polskitaan uimarannoilla, saatetaan käsivarressa pilkkiä juhannusrautua. Joka tapauksessa on edellisinä keväinä näin hyvillä kelelillä ja upeilla ilmoilla kulkijoita ollut päivittäin, viikonloppuisin runsaastikin. Ei niin, että seuraa vailla olisin, kunpahan olen pannut merkille.

  Keliolosuhteista todisteena tällään kuvan eilisillalta....


....toisen tältä aamulta.


Ja vielä otoksen Hegulista ja Simosta, että ette luule minun vain suutani pieksävän.


  Kävelin tosiaan aamulla Miekkaniemen ympäri. Ja tapasin Hegulin. Eivät hekään enää aja jäätietä. Eli maitse pois lähdetään. Tosin sekin tie on joissain kohdissa aika pehmeä. Mutta me lähdetään aamusta, yöpakkasen selkään.

  Hannilat poistuvat tänään, me ylihuomenna. Eli tienoo hiljenee entisestään. Eikä jäille pian asiaa olekkaan; rannat alkavat sulaa näillä ilmoilla kohisten. 

  Kovin ollaan kaavailtu lasiverannan uusimista. Kuvatkin jo piirsin syksyllä. Asia on jäänyt vaiheeseen, kun Einan kanssa, ja muutenkin, on ollut kaikenlaista touhua. Tänään, kun asia puheeksi tuli, päätettiin, että tehdään kevyt versio. En ala purkamaan, uuttaa väsäämään. Pitäisi kaivuri lautata, perustukset tehdä, etc. Ja ensitöikseen entinen purkaa.  
  Ällisteltiin paikkoja, todettiin, että vanhastakin saadaan toimiva jatkettuun kesäkäyttöön. Ulkoa täytyy takanurkalta kaivaa lapiopelissä maat pois, korjata hieman alalaudoitusta, laittaa salaoja, maalata. Ikkunat uusin lämpölasielementeillä. Ulko-ovi löytyy rautakaupoista. Sisällä maalataan kaikki pinnat. Paitsi ei ikkunoita (lisäys viisastelijoille). Sitten vielä kruununa väsään pienen terassin, missä mahtuu kaksi eläkeläistä hörppimään aamukahvit, miksei iltapäivä  
-sellaisetkin.
  Näillä ilmoilla, kun arska paistelee laseista sisään,  verannalla on päivisin jo lämmintä, nytkin varmaan yli 20 astetta. 


  Viimekesäinen idea oli, että tehtäisiin uusi veranta täysin lämpimäksi tilaksi. Nyt, kun tarvikkeiden tilaaminen jäi jo kerrotusta syystä tekemättä, asiaa uudelleen pohdittuamme huomasimme, että emme kaipaa lämmintä lisätilaa. Se riittää, että saadaan uudet ikkunat ja ovi, sekä sisäpinnat maaliin. Jos verannan käyttöaikaa haluaa jatkaa syksyllä, pitää hommata pari irtopatteria tai säteilylämmittäjät. 
  Pääasia on, ettei veranta ränsisty paskaksi. Kun tosiaan roudaan maata takanurkalta pois, korjaan alalaudoitusta, laitan salaojat, niin eiköpä tuo säilyne vielä vuosikymmeniä. 
  Tuhansia halvemmalla homma noin sujuu. Ei se sinällään rahasta kiinni ole, mutta työstä selviää nyt muutamassa päivässä, kun kokonaan uuden väsäämiseen olisi kulahtanut pian kuukausi. Ja erilaista apua olisi tarvittu. Nyt saan homman, toivottavasti, junannukseksi tehtyä. Kun lisäksi olen katsonut ikkunalementtien hinnan ja saatavuuden, samoin ulko-oven, ollaan jo lähes maalikaupan ovea kolkuttamassa. Helppo homma sekin: Ulkoväri on entinen, sisällä noudatetaan samoja sävyjä, kuin viime kesän tupa- ja makuuhuonerempoissa. Pitää sitä kesää viettää, eläkeläisenkin. Eikä tuhrata suvea rakennusprojekteihin. 

  Nyt on kesän hankkeet päivitetty. Hyvin päivitetty on puoliksi duunattu, sanotaan. Lähden aurinkoon istuksimaan. Varokaa hollollaiset; pian raitille ilmestyy mies, kuin kahvinpapu!

Vielä yksi kuva aamun näkymistä Rupakon virran suuntaan:

maanantai 9. huhtikuuta 2018

PÖLKKYÄ, PILKKIÄ, ASUNTOTUOTANTOA

  Eilen oli lämmin päivä, yö oli pari astetta plussalla, iltapäivällä +14 parhaimmillaan pihan puolella. Käväisin aamusta testaamassa uutta sahaa parin tankillisen verran. Hyvin toimi. Kyllä puita siunautuu melkein "issekseen".

  Päivällä käytiin naapureiden kanssa pilkillä. Aurinko kuumotti, kala pysyi syvyyksissä. Hannu H. sai kaksi läpinäkyvää ahventa, minä yhden. Tultiin johtopäätökseen, että se oli sama, vaikeasta itsetuhoisuudesta kärsivä, ehkä ahventen ala-asteella kiusattu, yksilö, joka aina takaisin avantoon jouduttuaan ryhtyi etsimän uutta pilkkiä. Mitään pitävää todistetta ei asiaan saatu, kunhan pähkäiltiin.

Peppe tuumailee, että ei perkhele tule kalaa....


...ja tässä muu pilkkiporukka pohtii samoja asioita.


  Saunomassakin eilen käytiin. Kyllä saunan lämmityksestä huomaa, että talvi on takana; lämpeni kylpykuntoon reilulla pesällisellä.

  Tänään piti olla sateentuhnuinen päivä. Sade alkoi kuitenkin vasta puoli viiden paikkeilla. Minä ajattelin aamusta, että en märkään metsään mene. Joten menin venevajaan nikkaroimaan linnupönttöjä. Kolme sellaista valmistin, kaksi puihin, yhden piha-aitan päätyn, naplikoin.

Maakari tekeleittensä kera selfiessä. Siis neljä pönttöä, mestari oikealla.


  Laitoin yhden linukodoista talon taakse mäntyyn siten, että se näkyy tuvan ikkunasta. Heti kohta, kun sain pöntöt paikoilleen, tulin sisälle, huomasin, että talitinttipariskunta kiinnostui uudistuotannosta. Ne kävivät useaan otteeseen, kumpikin, pöntön sisällä arvioimassa laatua ja mukavuutta. Kun toinen oli sisällä, toinen tutkaili maisemia viereisen puun oksilta. 
  Iltapäivällä, kun välillä muistin pönttöön päin katsella, oli aivan hiljaista. Luultavasti ensinäytöllä käynyt pariskunta oli se, joka on asunut vuosikausia pihavaahteran kolossa. Ymmärrettävää, että he eivät suinpäin muuttaneet uuteen asuntoon; entisestä on ensin päästävä eroon. En tiedä, onko heillä omistusasunto, vai vuokrallako ovat? Mutta kahden pöntön loukkuun eivät tintitkään halua joutua. Niin tai näin, luulen että jo tällä viikolla tulee vaahterakoti tarjolle. Luultavasti paikallinen välittäjä L. Kurppa sen saa toimekseen. Kunhan saa lain vaatimat paperit kuntoon, alkaa vaahteran tienoilla käydä kuhina. Pitää seurailla makuukammarin ikkunasta.
  Muitten uutuusasuntojen tilannetta en ole käynyt katsomassa. Antaapa ehdokkaiden tutustua rauhassa. Vasta siinä tapauksessa, että riitaa kuulen syntyvän, joudun grynderin ominaisuudessa asiaan puuttumaan.

  Loppuviikosta tulee aurinkoinen, ennustavat; öisin muutama aste miinusta, päivisin saman verran plussaa. Se tietää sitä, että aamuisin on rapsakka lähteä dallaamaan jäälle. Kunhan muistaa laittaa liukuesteen saappaisiin.
  Puita aioin sahailla ainakin yhden rupeaman. Sitten alkaa pilkkomissouvi. Jos saisi ne toukokuun aikana halottua, kaiken puutarhatyön lomassa ähellettyä. 

  Kun täältä perjantaina lähdetään, ei takaisin tulla, kuin vasta veneellä. Vapuksi taitaa olla turha suunnitella. Toisaalta, vaikka kevät on myöhässä, on jääkin normaalitalvia ohuempaa. Muutama tuleva viikko näyttää, mutta heti tullaan, kun on mahdollista.
  Viime vuonna päästiin vesiä pitkin 6. toukokuuta. Ja jäissä sitä joutui silloin sohlaamaan. 


  Jäissä sohlataan tänä vuonnakin, jos olosuhteen sitä vaativat.

  Laitoin tämän jutun otsikoksi ensin "PILKILLÄ JA PÖNTÖLLÄ", mutta muutin sen, väärinkäsityksiä välttääkseni. Ei sen puoleen, kyllä pöntölläkin on oltu. Niin uutterasti, että meinaa täyttyä. Hankalaa on nyt ryhtyä tyhjentämään. On jäässä ja lunta vielä haittoina. Sen kanssa tämä reissu pärjätään. Tietääpä ainakin, mitä tekee hetimmiten, kun tänne toukokuussa saapuu.

  Nyt on tätä kirjoiteltu pitkin iltapäivää, Uutiset ja Emmerdale välissä katseltu. On aika laittaa blogi matkaan.

lauantai 7. huhtikuuta 2018

VAIKEA KUVITELLA

  Saaressa ollaan. Hyvä ilma ja jääkeli oli tänne tulla. Paitsi Hilpan mielestä jäätiellä. Pikkasen oli vettä siellä täällä. Liukastakin välillä, että sai kitkakummeilla tarkkana sompailla. Vähän oli kohvaa ja vettä Potinlahdessakin, selemmällä liukasta, kun jalkapeliin vaihdettiin. Kuitenkin tamän talven vähimmillä hienerityksillä tällä kertaa saareen päästiin. Mutta ei nyt sen enempää, mökkielämästä. Puhutaan siitä tulevina päivinä. Palaan hetkeksi lähimenneisyyteen.

  Eilen käytiin Lahden Radio- ja tv-museossa eli Mastolassa. Siellä oli kuvia, filminpätkiä, valtavia lähetyslaitteita, kaikenlaisia esineitä aseman 1928 alkaneen ja 1993 päättyneen toiminnan ajalta. Katselimme mm. 11 minuutin dokkarin tornien rakentamisesta. Tai niin meille luvattiin. Mutta ilmeisesti rakentamista ei ollut juuri tehty, tai ei ollut säilynyt, filmimateriaalia. Eli se, mikä minua olisi kiinnostanut, jäi taka-alalle. Dokkarissa käsiteltiin lähinnä lähetyslaitteiden tehon kasvua ja aikanaan alkaneita tv-lähetyksiä. Rakentamisesta selvisi kuitenkin, että töitä johti kaksi Saksasta palkattua mastoinsinööriä. Työmiehet kuitenkin löytyivät Suomesta. Aika moni ehdokas oli kuulemma nostanut kätensä pystyyn, kun heille oli kerrottu, mistä on kyse. Urhoollisia lopulta seuloitui kahteen porukkaan; mastoja kasattiin samanaikaisesti. Porukoiden kesken oli syntynyt oikein kilpailua siitä, kumpi masto oli jatkunut päivän aikana enemmän. Siitäkö johtuu, että nämä 150 metriä korkeat rakennelmat valmistuivat n. kolmessa kuukaudessa. Aika savutus, sen aikaisilla menetelmillä ja apuvälineillä.

  Mastolan tilojen kellarikerroksessa pääsi tutustumaan radion sekä television kehitykseen, siis fyysisinä laitteina. Samoin saattoi halutessaan kuunnella tai katsella pätkiä eri aikojen suosituista ohjelmista.
  Kruununa visiitille ostin pois lähtiessämme rasillisen minttupastilleja. Hinta oli 5 €, eli kilohinnaksi kertyi 15 gramman määrälle huikeat 333,33 €! Mutta hinnan maksoin kernaasti, koska rasia on mainio:


  Kun pastillit on popsittu, löytyy askille arvoisensa uusiokäyttö.

  Yönä muutamana palautui mielleeni Esko Valtaojan sanat. Hän lausui Areenalla alkaneen "Kosmos-maailmankaikkeus viidessä minuutissa"-sarjaa koskevassa haastattelussa mm. näin: "Vaikea kuvitella, että ihminen olisi korkein älyllinen elämänmuoto maailmankaikkeudessa."
  Olen samaa mieltä. Mutta mietiskelin, että toisaalta: Jos/kun maailmankaikkeudessa on joku, jokusia, kymmeniä, satoja, tuhansia, muita älyllisesti ihmistä korkeammalla olevia elämänmuotoja, niin eikö näistä se kaikkein älyllisinkin ajattele samalla tavalla? Ehkä ei, koska se on niin korkealla älyllisellä tasolla, tajuaa olevansa kaikkein korkein äly maailmankaikkeudessa.

  ⟹Jos ei usko, että ihminen on kaiken napa, on luultavasti oikeassa, koska ei ole ymmärrä olevansa kaiken napa. Tai jos uskoo, että ihminen on luomakunnan kruunu, on luultavasti oikeassa, koska ymmärtää olevansa luomakunnan kruunu.

  ⟹Tämä selkeääkin selkeämpi logiikka ei selkeyttänyt asioita rahtuakaan, tipan vertaa, ei senkään vähää.

  ⟹Maailmankaikkeuden kokoa, olemusta, syntyä, tarkoitusta, mahdollista luhistumista, on turha meikäläisen aivoilla pohtia. Myöntäähän Valtaojakin, että liian suuria kysymyksiä ne ovat ihmismielelle.
  "Mutta uutta opitaan, kaiken aikaa", jatkaa emeritusproffa.
  Ja vielä: "Vain kokeilujen sekä havaintojen kautta tieto kasvaa, maailma menee eteenpäin, sen on filosofia meille opettanut."
  Kaikella kunnioituksella filosofeja kohtaan, otaksun.

  Mutta vielä kuitenkin tähän päivään. Talossa oli peräti 20 astetta lämmää, kun tultiin. Olin säätänyt pumpun vähän tehokkaammalle, ja kun ei ollut pariin päivään, minkä laite supatti, pakkasia, oli tosi mukava kotiutua.
 
Jäällä on tämän näköistä:


Kaislojen läpimenot alkavat sulaa. Arskalla on melkoinen mahti.


  Huomenna  uudet kujeet. Brand new saha pärähtää käyntiin, muutakin aktiviteettia on mielessä. Naputtelin tämän uuneja lämmitellessä. Nyt pöyhäsemään, josko pellit kiinni saisi? Sitten vapaata lauantaipäivän loppua viettämään.