KYMMENEN SYKSYÄ

  Sateennuhjuista päivää vietellään. Ei ulkoilu innosta. Eikä tallenteiden tuijottelu. Ei edes lukeminen tunnu ottavan tulta. Vaikka ihan kelpo dekkari, Geir Tangenin "Maestro", on työn alla.
  Päädyin koneelle selailemaan tallentamiani kuvia. Siitä sain idean "Kymmeneen syksyyn".

2007

  Tuona syksynä löysin ensimmäisen kunnollisen suppilovahveromestan Anttolasta. Kuvassa satoa lokakuulta. Olivat muistaaksesni jäisen kohmeita kerätessä. Mutta hyviä pannulla. Vähän pliisuja kuitenkin. Saa olla eri mieltä, ärähtää, tai poltaa sulakkeensa, mutta mielestäni suppikset ovat melko mietoja maultaan. Siistejä kerätä, helppoja käsitellä, mutta meikäläisen asteikolla 3/5.
  Tuosta syksystä ei muuten kummempia muistikuvia ole. Eikä montakaan kuvaa tiedostoissa.

2008

  Olin jokunen vuosi aiemmin ostanut muutaman halvan myrskylyhdyn, Hong Kongista, muistaakseni. Niitä olin syksyisin viritellyt milloin minnekin tunnelmaa antamaan. 2008 olin ripustanut neljä aitan edustalle. Kuva osoittaa, että luultavasti se on otettu silloisella pokkarilla P-asetuksella ilman tukea, saatikka statiivia. Ihan hauskat "tontut" kuitenkin.

  Ei tämä syksy ole mistään erityisestä syystä mieleen jäänyt. Kuvia on syys- ja lokakuisesta Avokkaasta alle kolmekymmentä.

2009 

  Tämä kuva on lokakuun alusta. Puissa on vielä runsaasti lehtiä.  Hilpalla oli syysloma, olimme reilun viikon saaressa. Eihän tuo lumi tietysti jäänyt. Mutta oli sitä jokusen päivän maassa ja puissa. Pidän suuresti pilvisenä päivänä mustana peilautuvan veden ja rantojen puhtaan valkeuden kontrastista. Miksen myös kirkkaan päivän sinisen ja valkoisen yhdistelmästä. Mutta isämaallisuuteni on sellaista sorttia, että antaa mustavalkoisen mennä edelle.

2010  

  Yksinäinen kaisla sumun keskellä kiteyttää hyvin lokakuista aamutunnelmaa. Se on otettu lauantaina, 2.10.2010. Luulen, muistelen, että olimme tuolloin taas syyslomalla. Ja useimmat aamut olivat sumuisia, kuten usein syksyisin. Kuvakansion perusteella kerättiin samalla reissulla suuret määrät tatteja. Oli suotuisa syksy sienille, otaksun. Alla oleva kuva on nimittäin otettu 1.10 2010. M.O.T.

  Tuon lokakuisen viikon aikana oli myös aurinkoisia päiviä. Ja ensilumenkin antoi, pienen härmän. Kuvakansio todistaa, mutta saatte uskoa ilman kuvaa.

2011  

  Mielestäni kaikessa niukkuudessaan hyvä kuva, napattu marraskuun kolmannen ja neljännen päivän välisenä yönä. Ja syyslomalla Avokkaassa. Taitaa olla yksi harvoista viikoista, jotka olemme marraskuussa saaressa olleet. 

  Tuolta syksyltä alkaa olla jo enemmän kuvia tallessa. Tietää vaikeutta valintoihin. Mutta ei tämä mikään kilpailu ole. Joten tällään toisen otoksen. Haneli ja Harmoisen Matti vetävät periä veneeseen syyskuussa 2011.

  Tuo syksy meni muistini ja tallennettujen kuvien perusteella ilman sen erityismpiä sattumuksia.

2012

  Tässä sunnuntaina, 7 lokakuuta 2012 otetussa kuvassa Hilppa myhäilee vienosti suppissaaliille. Lomaviikko oli alussa, oikeastaan siis alkoi vasta seuraavana päivänä. Sieniä saatiin vielä mukavasti. Lahnojakin savupönttöön. 

  Vielä laitan syyskuisen illan viimeisessä valossa otetun kuvan salmen vastarannalla uiskentelevasta joutsenesta.

  Ei syksyn aika 2012 ole myöskään millään tavalla poikkevana mielessä.

2013  

  Pysytään joutsenissa. Tämä yksilö lenteli ohi suotureissulla aamun valjetessa 7. syyskuuta 2013. Liekö ollut sama sama vanhapoika, kuin edellisen syksyn kuvassa. Tuolta aamulta on tallessa montakin mielestäni hyvää kuvaa. 

  Syksy tuntuu menneen normilatujaan. Kuvatiedostot ovat hyviä asioiden mieleen palauttamiseen. 

  Marrskuun alkupuoleen oltiin sinä vuonna syyslomalla. Alla oleva kuva on napattu maanantaina, 11. marraskuuta klo. 15:56 laiturilta.

  Selkeät myöhäissyksyn päivät ovat ihan ykkösiä.

2014  

  Syksy 2014 ei sitten ollutkaan ihan tavanomainen: Iiris syntyi! Mutta ei nyt kuvia hänestä. Tyttö näki päivänvalon 1.10.2014. Sattuneesta syystä emme syyskuun jälkeen juuri saaressa olleet.

  Helmi oli kanssamme saaressa 3-10.10 2014. Hieno koira, ikävä iski. Mutta aika aikaa kutakin. Pääasia, että jää hyvät muistot.

  Tuolta syksyltä on siis vähän kuvamateriaalia saaresta kovalevyllä. Alla oleva kuva on otettu sunnuntaina, 7. syyskuuta 2014. Siihen liittyy kaksi merkittävää muistoa. Ennen kuin pääsin kuvauspaikalle, olin kertaalleen tehnyt aamusumussa täyden ympyrän, löytänyt itseni taas Avokkaansalmen suulta. Ja parin vuoden kuluttua tuosta ikuistamisesta oli tämä "satumetsä" hakattu aukeaksi.

2015 

   Tältä syksyltä on yllättävän vähän kuvia tallessa. Syytä en tiedä, ei vaan ole tullut otettua. Laitan kuvan syyskuiselta uistelureissulta.

2016  

  Viime syksyltä onkin sitten ikuistuksia piisalle asti. Vaikkapa savupöntön tuotosta 6. syyskuuta...

...tai rantapuita 16. lokakuuta...

...tai kauniit lehdet 30. lokakuuta.

  Siinä tuli kuvakirjaa kerrakseen. Tämänsyksyistä kuvasatoa lähdetään kasvattamaan huomenna, heti aamusta. Toivotaan, että ehkä kuuden päivän sessioon mahtuu sateettomia syyspäiviä. Mutta niistä sitten toisessa tarinassa.

KOLMEN VANHA

  Iiriksen kolmatta merkkipäivää juhlistettiin tänään. Anni ja Katriina tulivat bussilla Lahteen. Puoliltapäivin lähdettiin usmuuttamaan kohti Stadia. Mäntsälän paikkeilla pääsi minulta ruma sana:
  "Kele, tana, kameralaukku jäi Hollolaan!"
  Aikataulu ei sallinut takaisin kääntymistä, joten puhelimen varaan jäi kuvaus. Ei niin mairittelevia otoksista tullut. Varsinkaan isolla näytöllä. Mutta niihin on tyytyminen.

  Kun yhden jälkeen oltiin Leikkipuisto Isonnevan tiloissa, liityimme tekemään järjestelyjä. Kahden tietämillä alkoi kavereita vanhempineen, sekä pieni joukko sukulaisia, ilmaantua. Niin tiukat säännöt oli paikan vuokraaja asettanut, että kynttilää kakkuun ei saanut sytyttää. Pelkäsivät, että herkät anturit tunnistavat savun, hälyttävät palokunnan juhliin. Niinpä Anna ja Iiris joutuivat tyytymään pieneen alkupuheeseen.

  Tarjottavat maistuivat, ilman totuttuja rituaalejakin. Oli suolaista, oli makeaa. Ja kahvia, tietysti. Näytti maistuvan, pienemmällekin väelle.

  Karkkilautanen oli asetettu sopivasti tarjoilupöydän reunalle. Huomasin tarjottavia jonottaessani, että ovenpielen takaa ilmestyi melko tiheään käsi, joka nappasi lautaselta namun. Iirishän se siellä käytti tilaisuutta hyväkseen. Niin kauan käytti, kunnes äitinsä pääsi hommasta kuusalle, kävi siirtämässä namuvadin turvallisempaan paikkaan. 

  Lahjojen aukaisu oli tietysti mieluisaa puuhaa. Tärkeintä asiassa oli paperin poistaminen, ei sisältö.

  Sitten seurasi leikkipuiston lelukaappien inventointi levittelemällä sisältö lattialle. Erilaista leikintynkää sai toimenpide viritettyä ilmoille. Kaapistojen kätköistä löytyi myös vanha lankapuhelin. Iiris sillä soittamaan. Poliisille sanoi soittavansa.

  "Nyt on hätätilanne", ilmoitti tyttö luuriin.

  Aija-mummi kysymään, että no mikä hätätilanne nyt on?

  "No, Luna meni vesasaan" vastasi Iiris.

  Onhan tuo hätätilanne, ilman muuta. Mutta kai koko juttu juontaa Iiriksen innokkaasta  Ryhmä Haun fanittamisesta. 

  Vieraat alkoivat poistua neljän maissa. Me jäimme siivoilemaan paikkoja. Iiris pääsi vielä paikalla olevan Ruusan ja Hanelin tyttöjen kanssa peuhamaan katosta irrotetuilla ilmapalloilla. Palloilla, mitkä Joni ennen pois lähtöä poksautteli Iiriksen kiljuessa riemusta. 

  Kun paikat olivat ojennuksessa, lähdettiin kohti Hollolaa. Annin ja Katriinan oli alunperin tarkoitus yöpyä meillä, mutta asiat olivat muuttuneet. Eli he poikkesivat vain juomassa iltateet, sitten nakkasin heidät 20:12:sta junalle.

  Minulta siis unohtui kameralaukku. Ei ole mokomaa ennen sattunut. Eikä siinä vielä kaikki! Tehtävänäni oli muistaa kaksi asiaa: ottaa mukaan kameralaukku ja sormiparistoja erästä Iiriksen lahjaa varten ehtymättömästä paristovarastostani. Molemmat unohdin. Ei kovin mairitteleva muistamisprosentti. Kun siihen lisätään se, että unohdin myös sammuttaa tietokoneen ja katkaista herätevirran tv:sta, voi ajatella, ettei ole liioiteltua jatkaa B12-vitamiinipillereiden napsimista.

JUTTUA ILMAN HUTTUA JA HUTUN JÄLKEEN

  Koska ilma muuttuin ensin erittäin tuuliseksi, perään lisäksi sateiseksi. palattiin jo eilen Hollolaan.
  Tänä aamuna heräsin normaaliin lenkillelähtöaikaan. Vaan en lähtenyt. Ropisi siihen malliin vesi peltikattoon, asfalttiin.
  Kun aamupuuronkeittoon oli aikaa, surffailin uutisotsikkojen lempeillä mainingeilla, tyrskyillä ja tsunameilla. Las Vegasia, Kataloniaa, Trumpin Puerto Ricon vierailua, nuo suurimmilla fonteilla.
  Huomioni kiintyi erääseen Iltalehden otsikkoon: "Poliisi mursi vahingossa naisen jalan - saa lähes 7 miljoonan korvaukset". Juttua paremmin lukematon saattaa tuollaisen lööpin luettuaan hakeutua poliisivoimiin. Varsinkin varaton psykopaatin tekele.

  Nyt on puurot syöty, kahvit juotu, uutiset katsottu. Kohta tarttuu Peppe imuriin, Hilppa muihin siistimisvälineisiin. Kun Hilppa jäi eläkkeelle, siirryttiin siivouksessa ryhmätyökäytäntöön. Nopeasti ja sujuvasti homma toimii. Vaikka toimi se muutaman vuoden minulta yksinkin. En siistijän työtä pelkää, inhoa, ylenkatso. Vaan parempi nyt; aikaa kuluu vähemmän. Ihan kuin aikaa ei muka olisi. Tai eihän sitä ole, liikaa. Kun ajattelee, kuinka nopeasti se vierii eteenpäin.

  Päivemmällä pitää lähteä Lahteen. Hilpalla on jotakin mielessä ajatellen Iiriksen tulevia juhlia. Ja kirjastossa käydään. Nyt, kun mökkikausi alkaa olla tältä vuodelta lopuillaan, uskallan ryhtyä varaamaan pitkästä lukemattomien uutuuskirjojen listastani. Kun eilen sitä kävin läpi, huomasin, että pari teosta on Lahden pääkirjaston hyllyssä. Pitää käydä hakemassa, jos vielä ovat. Hyllyssä.
  Poikkean myös musiikkiosastolla. Sieltä on tarkoitus lainata muutama CD ennen tarkemmalta tutustumiselta välttyneeltä artistilta. Kommentteja ehkä tulevaisuudessa.

  Huomenna menen Elinalle siivoamaan. Kauppa-asiat pitää myös hoitaa. Ja minulle langennut pedikyyrin työ myös. Äidin varpaankynnet ovat hänelle liian haastavat leikata. Eli minä ne aika-ajoin käyn nipsaisemassa. Etteivät pääse petolintumaiseen mittaan kasvamaan.

  Lauantaina tulevat Tainan ja Hanelin työt bussilla Lahteen, lähtevät kanssamme Iiristä juhlimaan. Jäävät sitten meille yöksi. Tuostakin alkaa muodostua perinne.
  Elina luultavasti ei lähde juhliin. Ymmärrettävää, kun iän painama ruumis kaipaa lepohetkiä aika usein.

  Ajatuksenamme on lähteä Avokkaaseen keskiviikkona 11.10. Viikko korkeintaan siellä ollaan. Lehtiä haravoidaan, siikaa yritetään verkottaa.
  Kuun lopulla mennään sitten laittamaan vedet pois, huollattamaan perämoottori, laittamaan vene talviteloilleen.
  Sen jälkeen varmastikin vielä saaressa käydään, ilmojen mukaan mennään. Soutuveneellä ja sähköllä liikutaan.
  Suurin palo mökkeilyyn on selvästi hiipumassa. Tosia on, että kun saaressa ei ole tähdellistä tekemistä, eikä uusia juttuja ole järkevää aloittaa, voi aloittaa keskittymisen ensi vuoden ponnisteluihin. Toki siellä käydään, kuten jo mainitsin. Monta kertaa, luulen. Mutta ei enää kovin pitkiä jaksoja putkeen.
  Tilanteesta riippuen kaksi tai jopa kolme kuukautta ollaan sitten Hollolassa. Helmikuun lopulla uusin voimin, tarmoa täynnä, aloittamaan uutta kautta. Kevättalven hommiin kuuluu ainakin muutamien rantapuiden kaataminen, pätkiminen ja rantteelle roudaaminen. Samoin on tarkoitus piha-aitan takan oleva valtava, monihaarainen raita kaataa. Se alkaa hiljalleen kuolla. Ja roskaa vallan perkeleesti pihaa. Työ on niin haastava, että en siihen yksin ryhdy. On vain pieni sektori, mihin puun voi hojeltaa; edessä on aitta, toisella sivulla sähkölinja, takana suuria koivuja. Aitan suuntaisesti kohti navetan muuria on ainoa mahdollinen suunta. Apuna tarvitaan vinssiä, mieluumin traktoria, vetämään rungot oikeaan suuntaan. Ja ennen kaikkea Hanelia. Tämä asia on jo hänellä tiedossa. Ei tule yllätyksenä, kuten verannan tuho ja nousu.

  Nyt juomaan santsikuppi kahvia, siitä siivoamaan.

  Noin kauniisti jäi maljaköynnös kukkimaan, kun eilen lähdettiin. Luultavasti kukoistaa vielä viikon kuluttuakin.

SORMI SUUHUN

  Joskus tulee pohdittua maailmankaikkeuden peruskysymyksiä. Kuten: Jos on peukalo keskellä kämmentä, ja tarttuu toimeen näppituntumalta, meneekö sormi suuhun? Tai: Jos on peukalo keskellä kämmentä, mahtuuko siinä kantamaan kukkaa?
  Kun viisas osoittaa kuuta, katsoo tyhmä sormea, opettaa kiinalainen sananlasku. Se sopii suomalaisiinkin, kuin suutarin sormi sian persiiseen.
  Siinä sunnuntaiaamun sormiosio. Sormiosiolla ei ole mitään tekemistä sormion kanssa.

  Eilen oli pilvinen päivä. Ja niepreä. Vaikka ei satanut, oli ilma iltapäivälle asti niin kosteaa, että rillit huurtuivat. Tämä aamu näyttää, ja tuntuu, lähes samanlaiselta. Jos päivällä ei ole kovin usvaista, lähdetään käymään Piskolassa. Niin, ja jos Haneli on kotosalla. Pitää hänen kanssaan äplistellä, josko saataisiin ruohonleikkuriin tolkkua. Se on oireillut viime aikoina. Ei saa kunnolla bensaa. Kun joku päivä sitten syksyn viimeisen leikkauksen suoritin, oli työ ja tuska saada värkki käyntiin. Kauan ja hartaasti piti ryyppykuplaa painella, ennen kuin hörähti. Ja vielä sen jälkeenkin, kunnes kone lämpeni. Eikä täysiä kierroksia ottanut lainkaan. Hyvä, että jaksoi tukahtumatta työnsä tehdä.
  Nyt kone on painepesurilla putsattu, öljyt vaihdettu. Haneli arveli, että voisi paineilmalla kokeilla, lähtisikö mahdollinen polttoaineen kulun estävä roska litomaan. Ja muutenkin hän ymmärtää konheiden päälle enemmän, kuin allekirjoittanut.

Aamu on valjennut, ei kirkastunut.

  Eilen ei tullut juuri ulkona oltua. Verkot kävin aamusta nostamassa; ei senkään "verj'piätä". Eli jäi munat pataan. Pitää huomenna vielä kerran tälle reisulle laittaa pyydöt järveen.
  Muuten meni eilinen lukiessa, tallenteita tuijottaessa, syödessä, kahvia juodessa. Pitkälle tuntui päivä. Jotakin kunnon puuhaa joka päivälle kaipaan. Eli voin vastata blogin aloittavaan kysymykseen: Peukalo on keskellä kämmentä, usein tartun toimeen näppituntumalta, sormi menee suuhun keskimäärin jokatoisella tartunnalla.

  Se on sitten lokakuu ensimmäinen, Iiriksen syntymäpäivä. Kovin vauhdilla on kolme vuotta vierähtänyt. Oma elämä tulee kulkemaan kohti vääjäämätöntä loppua kiihtyvällä vauhdilla. Onneksi Iiriksellä on muutama vuosikymmen aikaa nauttia lapsuudesta, nuoruudesta, aikuistumisesta, keski-ikäistymisestä, ennen kuin hänen ajantajunsa siirtyy kuutosvaihteelle.

  Kahdeksan ja risat näyttää kello. Elina soitti juuri. Aika täsmällisesti muistaa joka aamu pirautella. Ja Iiriksen syntymäpäivästäkin muisti kysellä. Saattaa olla, ettei jaksa/halua lähteä sitten juhliin. Siellä kun ei ole juurikaan tuttuja, eikä kai paikkaakaan heittäytyä lepäämään, jos siltä tuntuu. No, aika näyttää, ja itse saa asian päättää.

  Iiris alkaa tulla ikään, josta saattaa muistaa katkelmia vielä aikuisenakin. Itselläni ei kovin paljon muistoja ole niin nuorena olostani. Muutamia toki. Tai ehkä nekin siitä syystä, että asiat on minulle joskus kerrottu.  Mutta Iiriksellä on kyllä tosi hyvä muisti. Kun oltiin tuonnoin käymässä Tiilikaisella, lähdettiin käyttämään Jonia lähikaupassa. Iiris oli mukana. Kun Joni meni kauppaan, me odoteltiin kadun varressa. Sanoin Hilpalle, että tuossahan on se paikka, missä Iiris kastettiin. Tähän totesi tyttö saman tien: "No niin on!" Tuo vetää vertoja isävainajani Erkin muistille. Hän kertoi joskus muistavansa, kun Piskolan isoa perunakellaria rakennettiin. Erkki oli syntynyt 1922 ja kellarin oven päälle on kiveen hakattu 1919. 

  Taidan lähteä ulos tassuttelemaan. Jotain puuhailua varmaan löytyy. Olkoon peukalo missä on, sormi suussa kohta. 

KAIMAUNI JA MAATÖITÄ

  Unet ovat ihmeellisiä. Aamunkoin tietämissä koin tällaisen:
  On aamu. Menen ulos, katson mittaria, 6 astetta plussaa. Vilkaisen rannan suuntaan.
  "Mitä hemmettiä, vene on poissa!"
  Koska kuomu näkyy hyvin talon pihaan, olen varma, että se on kadonnut!
  Silpasen takin niskaan, kiiruhdan laiturille. Onhan se paatti paikallaan! Ja kaimaani Koistinen istuu ohjauspulpetin takana. T-paidassa ja bermudoissa istuu, aurinkolasit otsalla. On irrottanut peitteen, mikä on myttyrässä veneen keulassa. Virtalukosta törröttää ruuvimeisseli.
  "Hittolaine, ku en sua sitä käöntii",  Koistis-Pertti lausahtaa.
  "Mihis siä venettä olit viemässä?", hinkaisen.
  "No mut ehäku", vastaa kaimaani.
  Uni loppuu siihen, herään.

  Kohta nousin ylös tuvan uunia lämmittelemään. Kun menin otsalampun valossa hakemaan halkoja, oli pakko käydä mutka rannassa, tarkastamassa, onko vene tallessa.

  Mistä lie tuo uni juontuu? Koistis-Pertin kanssa on yhteys jäänyt lähinnä fb-kaveruuteen. Viime kesänä hän oli niin pikaisella käynnillä kotiseuduillaan, että emme ehtineet edes tavata. Siis erittäin toden tuntuinen, mikä päivä tahansa mahdolliseti toteutuva, uni; kaimaani ilmestyy Tukholmasta syksyllä kesätamineissa vohkimaan venettämme!
  Jos kaimaani olisi veneen saanut käyntiin, lähtenyt ulapalle etsimään karannutta lemmikkiään, mieleni ihmeelliset koukerot olisivat unipäissään sepitteet tarinaa, missä kaimauni ja uimakani ovat yhteydessä. Mutta niinhän ei käynyt.

  Koistis-pojan tokaisu "no mut ehäku" viittaa selvästi edesmenneeseen vääräleukaan, Valtosen Tateen, RIP. Hän oli jalostanut yleispätevän selityksen, selityksen, mikä kelpaa ihan mihin vaan. Vaikkapa:
  "Minkä tautta siä perräytit tuon muikkuluatikon piälle, Tate?"
  "No mut ehäku!"
  Tuota, ja muitaTaten unohtomattomia lausahduksia, muisteltiin Pertin kanssa pari-kolme vuotta sitten, kun oltiin nokikkain Anttolassa. Olisiko siitä jäänyt itämään, unen aihe.
 
  Jääkööt tähän, osaamattoman analysointi.

  Tänään nostettiin viimeiset perunat ja onnettomiksi jääneet porkkanat sekä punajuuret. Sen jälkeen mylläsin maan jyrsimellä. Hieman myös suurensin viljelyalaa. Pottua ainakin on hyvä saada hieman enemmän kylvöön.

  Sitten levitettiin ohjeiden mukainen määrä kalkkia. 

  Toivottavasti tulevan kautena peruna tuottaa hieman tämänvuotista runsaamman sadon. Samoin mieltä lämmittäisi, jos porkkanat venyisivät kunnolla syötäviin mittoihin. Ja punajuuret myös.
  Koska kasvimaa, joka on ikiaikaisella pellolla, on vasta keväällä ensi kertaa vuosikymmeniin myllätty, on selvää, että se ei vielä ole parhaimmillaan. Juuria, paakkuja, melko tinttiä multaa. Mutta jokaisella käännöllä tilanne paranee. Harkinnassa on, että hakisin jostakin paljuilla hiekkaa sotkettavaksi multaan. Siitä peruna tykkää. Mutta katsotaan vielä ensi kesä, päätetään sitten.

  Hilppa loihti uuniin kaalikäärtetortun. Kokeeksi teki. Toimi. Ja on lienee helpompi kokata, kuin kaalikääryleet.

  Hyvää oli, kotiin jääneen puolukkahillon korvaajaksi tehdyn uuden satsin kera.

  Nyt on syöty. Kohta ryypätään korvikkeet. Sitten lasketaan verkot. Laitamme isompisilmäiset pyytämään lahnaa, nelivitoset ahventa. Saapi nähä, muuttuuko ruokalista huomenna kalavoittoiseksi?

  On näköjään viikonloppu tulossa. Mistäkö sen tiedän? No siitä, ei tule pariin päivään Emmerdaleja. Tänään vielä onneksi tulee. Muuten on aivan se ja sama, mitä päivää kuluttaa. Kun sen verran pysyy kartalla, että osaa sovituttuihin juttuihin lähteä. Ja sitä varten on olemassa kalenteri, mikä ilmottelee kaikilla mahdollisilla värkeillä tulevista velvotteista. Onneksi olen vielä muistanut nuo muistutukset kalenteriin laitella. Eli keskiviikkona tulee nootti: "Huomenna Hollolaan, lauantaina Iiriksen synttärit". Itse asiassa voi olla että lähdetään jo keskiviikkona, jos kelit kovin sateisiksi äityvät. Näkkyypähän.

PS. Noihin minun Emmerdale-juttuhini kannattaa suhtautua varauksella. Kunhan jorisen. Jos jää jakso, tai kymmenen, katsomatta, ei se aiheuta sydämentykytystä, raivokohtauksia, masennusta, eikä kumppanin pahoinpitelytarvetta.

EX NIHILO NIHIL FIT

Kun yksi mökkikausi alkaa vääntäytyä ehtoopuolelle, on aika ja aikaa suunnitella tulevan kesän projekteja. Kaksi mittavampaa urakkaa on tarkoitus toteuttaa:

  1. Lasiveranta purkaa, rakentaa uudelleen saman näköisenä.

  Lasiveranta on nykyisellään lähes käyttämätön. Se on rakennettu ilman lämpöeristeitä, ja lasit ovat yksinkertaiset. Eli se on joko liian kylmä, tai liian kuuma. Siellä on suunnilleen ulkolämpötila, paitsi auringon paistaessa, jolloin kesäisin saattaa neljäkymmentä mennä hyvinkin rikki.
  Veranta on myös aikanaan väsätty kovin matalalle. Se on jo alkanut osoittaa lahoamisen oireita. Muuten se sopii taloon, kuin nessu naamaan.
  Jos sen uudelleenrakentaa, lämpimäksi tilaksi tietenkin, sille tulee lähes ympärivuotista käyttöä. Sinne voi siirtää tv:n, tietokoneen, käyttää kahvihuoneena, miksei myös ruokailuun. Ja oven eteen on tarkoitus rakentaa pieni kuisti, mihin mahtuu snadi pöytä ja pari tuolia meille aamukahvin nauttimiseen. Tai mitä minä selitän. Piirsin kokonaisuudesta kuvan viime reissulla.

  Ei muuten mikään nopea homma, piirtää noinkin simppeli pohjakuva. Kun ei ole mitään asiaa helpottavia ohjelmia. Ihan Word'illä vaan, viiva kerrallaan.
  Ei kuvaa muuten olisi tarvinnut tehdä, mutta menekki on mukavampi laskea, kun on jotain, mihin nojata.
  Ongelmiakin tulee, mikäli päädyn moiseen projektiin. Nykyinen veranta on rakennettu siten, että lattiakorko on yhden rapun verran (n. 30 senttiä) tuvan lattiatasoa alempana. Kun uuteen laitetaan lämpöeristeet ala- ja yläpohjiin, ja jos aikoo pitää vesikaton entisen laisena, huonekorkeuden kanssa tekee tiukkaa. Lattiakorkeutta ei näet voi juurikaan nostaa ilman isohkoja maansiirtotöitä. Olen kuitenkin ynnännyt, että homma onnistuu, kun käytää sopivia eristeitä ja tinkii huonekorkeuden muille, kuin koripalloilijoille  tai ylipäätään hongankolistajille soveltuvaksi. Pitää vielä piirtää yksi leikkaus, seveltää tuo seikka ennen lopullista päätöstä.
  Täytyy myös hieman laskella kustannuksia. Miettiä, kestääkö perse. Menevä puutavara ei mailmoja maksa, eivätkä eristeet. Ikkunat ja ovi, jos ne jossain teettää, maksavat puolestaan monta tikkuria kärpännahkoja, ihan kiihtelysksittäin. Lämpölasielementtejä puolestaan saa hieman edullisemmin. Istuttaa ne aukkoihin, ei ikkunoiden tarvitse olla aukeavia. Tarkoitus on myös irrottaa pellit nätisti, käyttää ne uudelleen.
  Jos ja kun tuon urakan ensi kesänä tekee, Hanelin avustuksella, vaikka mies on vielä asiasta onnellisen tietämätön, tulee meille mainio oleskelutila. Eikä ole enää pimeän hämärä, niin kuin tupa!
Ikkunoihin kun hankkii kaihtimet, pysyy kesän paahdekin siedettävimmissä lukemissa.
 

2. Suorittaa talon ulkomaalaus.

  Lähivuosina maalaus on joka tapauksessa tehtävä. Varjon puolelta maalipinta on vielä aika hyvä, mutta auringon polttamilta sivuilta kaipaa jo ehostusta. Jos verannan uusii, niveltyy värjäys siihen luonnollisena osana. 

  Jos nuo suunnitelmat toteutuvat, ei käsittääkseni isoja arpeetteja ole vähään aikaan tiedossa. Jollei sitten saunan maalausta, aitan maalausta, tai maakellarin perusparannusta, porakaivoa, suihkua. 

  Niin se vain on, että " Ex nihilo nihil fit". Jotakin on niiden puolentoista vuosikymmenen aikana, jonka mökki on ollut ilonamme ja taakkanamme, tehty. Jotakin on tekemättä. Mutta ei täällä paikat ole huonompaan kuntoon luisuneet. On se jotakin, sekin.

  Ilma on tänään aivan loistava. Tyyntä, lämmintä hieman yli kymmenen, aurikokin alkoi paistella tunti sitten. Hilppa lähti perräisten jälkeen keräämään vähän puolukoita. Kävi naet niin, että hän unohti puolukkahillon kotiin. Ja eihän kukaan uunipaistia  ilman puolukkahilloa nauti. Jos ei ole uhkapakko.

  Ulos pitää minunkin mennä. Juutuin vaan tähän kirjoittamaan. No, kirjoitan loppuun. Kohta tulee Hilppa, juodaan kahvit. Sitten lähden valmistelemaan aamulla verkosta löytyneiden ahventen savustamista. Sellaiset vajaan kilon körmyt ne olivat. Ja elossa, tällä kertaa. Ja samalla paikalla, missä taannoin kangistumaan päässeet yksilöt. Hyvä mesta, vaikka viikko siteen ei yhtää kalaa antanutkaan.   

  Niitä sitten haikuuttelen saunaa lämmitellessä. Saavat vetäytyä kypemisen ajan. Iltapalaksi ovat verrattavissa ihan mihin tahansa, vaikka millainen gastronomi tai hienostelija olisi.

  Nyt rouva pölähti pihaan. Ei ollut malttanut olla keräämättä viiden litran ämpäriä täyteen. Joten kahvinkeittoon, sitten haikutusvalmisteluihin.

PS. Kanttarellejä nousee kaiken aikaa. En viitsi, eikä ole tarvetta, lähteä niitä enempää haalimaan. Käyn aina kopaisemassa tarpeen mukaan. Torvisienistä en tiedä, ovatko jo alkaneet maatumaan. Pitää huomenna kipaista kurkistamaan.

TULIPAHAN AJELTUA

   Tuli eilen ajeltua mutka Helsingissä. Anna ja Jonin ollessa estyneitä käytettiin Iiris perheuinnissa. Tai Hilppa käytti, minä odotin.
  En tiedä miksi, mutta minusta on tympeää ajaa Lahti-Helsinki-väliä. Monasti ajankin Mänsälään ja Mänsälästä takaisinpäin vanhaa tietä. Siellä ei tarvitse koko ajan olla katse peräpeiliin liimautuneena. No eilen en ajanut, vanhaa tietä. Ja tympeältä tuntui. Paljon rattosampi on usmuutella Hollolasta Potinlahteen, vaikka on liki tuplamatka.
  Ei syy Helsinkiin tai takaisin ajamisen tympeyteen ole siinä, että itse määränpää olisi tympeä. Joku vain mättää. Kertokaa, jos osaatte selittää.

  Nyt Hollolassa. Hilpaa duunaa omenasosetta, minä blogia. Mietin, kirjoittaisinko Saksan vaaleista? En tietysti kirjoita, en ole poliittinen toimittaja, en toimittaja lain. Mutta kirjoitan kuitenkin sen verran, että pelottaa vähän. Toivottavasti ei ole syytä enempään, kuin vähään. Pelkoon.
  Ehkä Saksan maallakin on kohta politiikan yläportailla ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä, että "eivät ihmiset ole mistään apinasta kehittyneet". Olen samaa mieltä, pienellä tarkennuksella. Nimittäin "eivät ihmiset ole mihkään apinasta kehittyneet". Ainakaan kaikki.
  Trum on nokitellut urheilijoiden kanssa. Kenempä kanssa ei Trump nokittelisi. Olevinaan pelimiehiä. Ettei jäisi luu jakajan käteen, jossain vaiheessa. Tämä kappale on irrallinen ja asiaayhteyteen kuulumaton huomio.

  Iloisempiin asioihin. Kuten Iiriksen vierailuun. On se lysti tyttö. Vaikka olen jäävi. Ja vaikka on joku uhmavaihe menossa. Kaikkeen tulee vastaukseksi "ei!" Tai ei sentää. Jos kysyy: "Haluatko jäätelöä?", on vastus "Éeiii...., eiku haluun!"  Mutta en väsy katselemaan hänen kasvojaan, kun PikkuKakkonen on jännittävimmillään....

...tai kun hiekkalaatikolla on touhu tarkkaa.

  Viikon kuluttua on Iiris juuri saavuttanut kolmen vuoden merkkipaalun. Paalua kumarretaan 7. päivä lokakuuta. Silloin tyttöä pääsee taas seurailemaan. Ikäistensä joukossa telmimässä. Mutta sitä ennen mennään saareen. Huomenna. Hienoon syysilmaan, mikäli on ennusteisiin uskomista. Toivotaan, että on. Ei nimittäin sadepisaraa ole  Forecan Anttolaan povaamilla kymmenen päivän kartoilla.
 
  Kun kotona muutaman päivän viettää, huomaa tietyn seikan. Seikan, mikä on aiemmin jäänyt huomioimatta. Nimittäin sen, että kun saaressa voi pienessäkin raossa käväistä ulkona, ei sitä kotioloissa tule tehtyä. Vaikka rivarissa asuukin, ei ulko-ovea tule avatuksi, kuin jonkun tähdellisen syyn takia. Ei täällä viitsi huvin vuoksi käydä dalaamassa talon ympäri kamera kaulassa. Eikä piipahtaa takapihalla kuseksimassa, tietenkään!
  Edellisinä vuosina, kun Avokkaassa on vietetty vain lomat ja viikonloppuja, ei tosiaan tuollaista ole pannut merkille. Eikä se ole vaivannut. Ei suoranaisesti nytkään vaivaa, mutta kyllä homman konkreettisesti tiedostaa. Nyt alan ymmärtää ystäviämme Ilua ja Maijaa. Eläköidyttyään he näet muuttivat pääkaupungin kerrostaloasunnosta omakotitaloon pieneen rannikkokaupunkiin. Välttääkseen "kerrostalokuoleman", ilmaisi Ilu ratkaisua. Sitä en toisin tiedä, käykö Ilu kuseksimassa pihalla. Iso tontti heillä ainakin on, ja rauhallinen miljöö.

  Hilpalla on ensimmäinen satsi omenahilloa purkeissa, toinen tekeillä. Kun se säilötty, syödään, hetki huilataan. Sen jälkeen on tarkoitus lähteä Kunttiksessa torstaina avattussa Prismassa käymään. Ei kai sieltä edes ämpäreitä enää saa, ei edes kahveja. Kunhan uteliaisuuttaan käydään. Yksin tein samaan kiinteistöön muuttaneessa apteekissa ja vieressä olevassa kirjastossa asioidaan.
  Yhtenä aamuna sauvakävelin tuon Prisman ohi. Panin merkille, että se on auki ma-la 07:00-22:00 ja su 09:00-22:00. Oletan, että lauantain kello seitsemän, tai sunnuntain kello iltakymmenen, asiakkaiden laskemiseen ei tarvita edes molempia käsiä. Mutta kauppa se on, joka kannattaa. Kai nuo hiljaiset tunnit paikataan ruuhkaisempien aikojen avulla? Hollolassakin? Vaikka on pari muuta Prismaa ja City-Markettia vajaan kymmenen kilsan säteellä. Niin että uteliaiden ensi-ihastuksen laannuttua ei ostajakuntaa kovin laajaliti, ei ainakaan Lahden suunnalta, tulene. Mutta mitäpä sitä pohtimaan. Taikka Pätkän sanoi: "Asia ei tietysti minulle kuulu, mutta kysynpä vaan!"

  Ei ehkä tällä viikolla vielä tälläistä olosuhdetta saaressa, mutta luultavasti tuokin tullaan kokemaan.