HUUSSINREIÄN KANSI ja muita lähtöhöpinöitä

  Lauantai oli vielä kylmähkö. Kävin ap. uistelemassa, ilman isompia saaliita palasin. Peli tuli sitten katsottua. Tuskaa. Jos maalintekijöitä ei ole, ja naapurilla on hieman säkää, on tulos karmeaa. Onneksi sentään kaksi pinnaa saatiin. Sveitsi näköjään nappasi myös kaksi pinnaa Kanadalta. Ei taida jatkotoiveita helpottaa. Suomen. Sveitsin kylläkin.

  Tuli Äitienpäivä ja tuli lopulta ajankohdan mukaista keliä. Ihan Äitien kunniaksi oli Äiti Luonto valmistellut toukokuun lämpimimmän päivän. Ei hellettä sentään, mutta ip. pihalla t-paita olosuhde, tuollaiset +17.

  Minä aloitin äitienpäivän rakentamalla Hilpalle aamukahvitarjoilun. Ei se poikennut muista aamuista kuin siten, että rouvaa onnitelin ja halasin.
  Ap. oli vielä aika kalsaa. Uudistin kuitenkin verekset airot, kun ei tuuli kiusannut. Hyvin sujui Päijät Vene tuttuja reittejä.

  Innostuin päivällä raivailemaan venevajaa, missä riittää yhä kaikenlaista pois vietävää. Samalla sain tilaa "verstaalleni.  Nyt mahtuvat työkalut mukavasti näkösälle ja helposti käyttöön otettaviksi.

  Pari jätesäkillistä taas täytin kaatsille ja kierrätykseen vietävää kamaa; oli vanhoja mattoja, oli muovi-, ja lasipulloja, oli sanoma-, ja aikakauslehtiä, oli ties mitä putkenpätkää ja käyttökelvotonta roinaa eli sälää.

  Mutta löytyi nostalgiaosastoonkin tavaraa. Löytyi v. 1968 palaneen huussin reijästä kansi. Tuon huuskan palon olen varmaan joskus tällä foorumilla kertonut, mutta kerrataan vielä. Siskoni Ritva sekä serkkumme Saksasta, Rita ja Irmi, olivat kolmestaan saaressa. Serkut olivat jokusia vuosia siskoani vanhempia. No, aamulla, kun Ritva porukan ensimmäisenä asteli huussille, ei paikalla ollut kuin kaksi höyryävää kekoa (laitos oli kolmireikäinen, yksi niistä pienempi lastenreikä, mitä kukaan ei käyttänyt). Ilmeisesti oli käynyt niin, että joku noista tupakoivista (kaikki kolme) neitosista oli illalla nakannut palavan natsan rieästä alas. Luulen, että vahinko on voinut sattua mannereurooppalaisille, ulkomukavuuslaitoksiin tottumatomille. Niin tai näin, hyyskä tuhoutui, mutta onneksi roihu ei levinnyt metsään. Yksi lähellä ollut isohko haapa oli vain hieman kärvähtänyt.

  Kun paikalle tehtiin uusi, nyt yhden istuttava, olin hanslankarina. Sama laitos palvelee yhä. Tosin huopakate on uusittu pariin kertaan. Samoin sisätiloja, kun reilu vuosikymmen sitten asensin sinne kompostikäymälän. Alla viimeinen aineellinen muisto palaneesta paskiosta. Ihme olisikin ollut, jos olisi löytynyt tuohon kanteen kuuluva reikä.

  Iltapäivällä oli niin lämmintä, että rouva nautiskeli juhlpäivästä lukien rappusilla. 

   Kun tätä juttua olin tähän asti kirjoittaut, ilmestyivät yllättäen Taina, Haneli ja Katriina ovelle. Olivat lähteneet veneilemään, jättäneet Annin Elinaa paimentamaan. 

Mikäs siinä. Kahvit keitettiin. Haneli haki veneestä Jallupullon kyytipojaksi. 

  Parituntinen porinoitiin. Haneli lupasi tulla kaveriksi Iiriksen leikkimökkiä kasaamaan, jos Joni ei jouda opinnoiltaan. Tästä hyvästä lainasin hänelle Fiskarsin halkomakirveen. On kuulemma velipojalla muutama melko hankala tyvipölli käsittelyssä. Ei tarvitse niitä varten klapikonetta herätellä.

  Kohta suuntasivat vieraat ulapalle, minä jatkamaan juttua. 

  Onneksi Jallua ei ollut enempää, vielä osuvat sormet näppylöille. Jollain tavalla. 

  Hilppa teki viimeisistä tarpeista salaatin, paistaa pannulla muutaman makkaran. Muuta ei enää olekkaan jäljellä, ruokaa. Leipää ja juustoa aamuksi. Eipä tervitse takaisin kantaa, eineitä.

  Hyvissä ajoin aamusta Hollolaa kohti suunnataan. Muutama päivä kotihommia ja hankintoja, mm. maalit tuvan ilmeen raikastamiseen. Ja perjataina takaisin. Eiköhän jokunen päivä ihmisten ilmoilla kulu. Mutta takaisin tulee olemaan ikävä, jo ennen kuin  palaamaan päästään.

  Nyt syömään. Illalla on taas piinallinen rupeama jääkiekon parissa. Tai toivon, ettei ole, melkään kuitenkin. Mutta parempi voittakoon. Jollei se ole Sveitsi. Sanoo rehti ja objektiivinen urheilun satunnaisseuraaja.

PS. Satunnaisseuraaja kurkisti verkosta, että suomalaiset F1-kuskit olivat keskeyttäneet. Aha.

PUU(TAR)HAA JA PUPUJA

  Kuusi päivää ollaan tällä rupeamalla täällä oltu. Jos lähimuistini ei ihan täysin petä, on noissa päivissä ollut yksi, jolloin ei satanut lunta. Eilenkin tuli pieniä kuuroja vähän väliä. Myös tänään, niukasti tosin. Ja joka ainoa yö on ollut pakkasen puolella. On täällä ennenkin toukokuussa viikonloppua pidempiä ajanjaksoja vietetty, mutta ei näin lumirikkaita. Kuten sanottua, eivät vuodet ole veljiä keskenään. Sehän on vain rikkautta. Kutenkin, ihan rehellisesti: mieluummin heiluisin pihalla bermudoissa ja t-paidassa, kuin pilkkihaalarissa. Vaan en valita.

Hyvä täällä meillä olla on, 

vaikka ilma kalsa, kuosi muodoton.

  Eilen mylläsin jyrsimellä vajaan aarin, ehkä noin puoli kapanalaa. Läntti piti vielä tänään lapiolla kääntää. Juuria ja kiviäkin piisasi. Hilppa veteli rautaharavalla isommat juuret pois. Siihen tällätään seuraavalla reissulla vähän pottua, joku rivi hernettä ja ripaus porkkanaa, ehkä myös pikkasen punajuurta.

 Samoin laitetaan kasvulavat kasvamaan salaattia, pinaattia, tilliä, basilikaa, kesäkurpitsaa, kehäkukkaa. Useampivuotista tilliä ja ruohosipulia siellä jo on.
  Salaattia pitänee laittaa yksi lavantäysi. Onhan kotijäniksellä koko iso perhe huolletavanaan. No, tosiasiassa kävi jokunen pupu viime kesänäkin salaattihalmetta maistamassa. Mutta ei kai ollut suunmukaista. Vähän vain näykkivät, joten meille riitti tavaraa kesäkuun lopulta syyskuulle saakka.

  Eilinen pupuperhe kävi vain näytillä. Kun jätettin ne rauhaan, pysyteltiin poissa pihapiiristä, olivat ne tunnin kuluttua kadonneet. Uljaan emonsa johdolla.

  Aamulla ensitöikseni sörnäytin Piskolaan palauttamaan jyrsimen. Olin laittanut kalenteriin muistutuksen: "Tankkaa jyrsin, rivesäkki Hanelille". Noteerasin muistutuksen. Kun ennen kahdeksaa lontustelin rantaan pilkkihaalariin sonnustautuneena älysin tankata veneessä odottelevan jyrsimen. Ja eiku matkaan! Koukkasin vaihtamassa muutaman sanan rannallaan olleen naapurin isännän kanssa. Siitä rehvakkaasti matkaa jatkamaan, kunnes Leppäniemessä muisti palautui ilman pätkimistä. Suoritin tyylipuhtaan u-käännöksen. Siellä se odotteli, venevajassa, rivesäkki. Mutta sanottakoon mitä sanotaan; muistin sen!

  Haneli oli lähdössä laskemaan ahvenverkkoja, joten jeesasin velipoikaa, kun lainatavara oli palautettu, kuppi kahvia hörpitty. Sappulanselällä ei ole norppia, joten ei myöskään verkkorajoituksia. 

  Päätettiin Hannilan Hannun kanssa, että turha odotella luultavasti pitkässä viivassa olevaa vedenpinnan nousua. Reilun viikon kuluttua, la. 20.5. laituriurakka suoritetaan. Osapuolet on iformoitu, ja Heguli on hälytetty kaivinkoneineen ja traktoreineen valmiuteen. Perjantaina, 19.5., tännetulomatkalla, tavataan Hanniloiden kanssa Kuortissa rautakaupassa, mistä ostetaan säätöjalat laituriprojektiin.

   Aamupäiväisen maankäännön jälkeen päätin, että tänään en tee, kuin pakolliset hommat. Niitä oli vain kammarin uunin lämmitys. Se on nyt palamassa. Voin siis keskittyä pakollisten sijaan valinnaisiin tehtäviin. Niihin lukeutuu mm. bloginkirjoitus. Sitä olen hetken aikaa touhunnut.
  Kahvit juotiin äsken. Rauhallista yhä saaristossa on. Vene on harvoin nähty kummajainen. Luultavasti kohti viikonloppua sään lämpenemisen edesauttamana venetiheys suurenee. Onneksi näillä seuduilla tuo kuuluisa KO (kusipääosamäärä) ei oleellisesti kasva, vaikka ihmismäärä lisääntyy. KO:han on Kurt Vonnegutin aikoinaan lanseeraama termi, mikä tarkoittaa kusipäiden lukumäärää per neliökilometri. Hui hai eli Jäähyväiset yksinäisyydelle! "Appoavoin majava" oli muistaakseni Vonnegutin jossain kirjassaan käyttämä ilmaus naisen sukupuolielimestä. Kurt-herra oli mainio kirjailija. Pitää ruveta kertaamaan hänen teoksiaan. Muutama löytyy omastakin hyllystä, mutta en ole vuosikausiin miehen tuotantoa lukenut, joitain opuksia en vuosikymmeniin.
  Summa summarum: Ken tykkää Kurtista, ei hevillä otsaansa kurtista!

  Huomenna taidan myös ottaa löysäillen. Ehkä ap. pari tuntia polttopuun kärräystä. Ip. ajattelin lähteä ulapalle. Vedän uistinta, jos siltä tuntuu. Kiertelen vähän saaria ja luotoja norppahavainnon toivossa. Saaret ja luodot onkin asianmukaista kiertää, veneellä liikuttaessa. Joskus nuoruudessa, pakko tunnustaa, on jokunen jäänyt kiertämättä. Ai niin: huomenna taitaa olla Suomella päiväpeli Norjaa vastaan. Näkkyypähän, millä mielellä olen. Joko katson, tai sitten en.
  Leivinuuni vielä huomenna lämmitetään. Hilppa loihtii lihamurekkeen sinne laitettavaksi. Samoin illan kahussa saunotaan.

  Sunnuntaista ei vielä tiedä. Ei täällä kolmiloikkaa viitsi hypellä, joten jotain tulee puuhailtua, luulen. Raivaussahan kanssa voisi lähteä kulkemaan, mutta kun unohdin kotiin jo monta viikkoa sitten ostamani visiiri/kuulosuojain-yhdistelmän. Unohdin, vaikka se minulle tuiki harvinaista onkin. En siis ehkä lähde raivaussahailemaan. Tykkään silmälaseistani. Ja näkökyvystäni myös.

  Manantaina, heti aamulahvilta, lähdetään Hollolaan. Eläkeläisen etuja; ei tarvitse paluuruuhkissa usmuutella. Viikon päästä perjantain taas tullaan, puolitoista viikkoa ollaan. Slloin on uudet hommat esissä, vanhat odottamassa.

OTTEITA MÖKINKIRJASTA

  Eilen tuli kuuroluonteisia lumisateita. Tänään aamulla tuli kuoroluonteisia lumisadepilviä.  Maa oli hetken valkeana. Mutta vain hetken.
  Me laittettiin yhdeksän kantissa Yamaha-merkkinen perätuuppari supattamaan, suunnattiin veneen keula kohti Anttola-Cityä. Perille päästiin loivassa aallokossa.

  Ensin täytettiin veneen tankki, varakannu ja vesipönttö laiturin tankkauspisteellä.
  Sitten saapasteltiin Anttolan Kone ja Urheiluun. Lunastin neljä Pitkälahden kalastuskunnan lupamerkkiä,  2 €/kpl. Jotta ei siitäkään kaupasta ilman heräteostosta olisi päästy, mainitsi Hilppa airorivistön nähdessään, että eikö suotuveneen airot olekin aika huonossa kunnossa. No, on ne. Lavat kestävät häthätää kuosissaan roudarinteipillä. Joten airopari mukaan, 51€. Nyt on uusi airopari, vaikka ei olla pariairokaksikko.
  Tämän jälkeen jatkettiin määrätietoista matkaa Saleen. Sieltä muutamat listatut puutteet kylmälaukkuun. Hintatasoa mielessä siunaillen.
  Ostokset Busteriin, kohti Leinosen Sahaa. Alpi oli ystävällisesti toimittanut tilaamani vähät puutavarat sahan rantaan. Kamat kyytiin, suunta kohti Piskolaa.
  Siellä odotti rannalla Haneli ja jyrsin. Ne erotti jo kaukaa Sappulanselältä siitä, että jyrsin on punainen, Haneli melkon likaisen ruskea. Nyt en puhu politiikkaa. Hilppa kävi moikkaamassa talolla huilailevaa Elinaa, me velj'-poijjaan kanssa punnerretiin pellonmyllääjä kyytiin.
  Sitä matka jatkui kohti Avokasta. Nippa nappa jaksoi vene nousta pintaan, kun oli vielä vastatuuli. Eli lasti oli sopivasti mitoitettu. Joku kymmenkilonen lisää, niin oltaisiin kynnetty puoliupoksissa. Kellutatakit päällä, kuitenkin. Helpottavat naaraajien töitä.
  Hilppa piti jyrsimestä tanakasti kiinni, ettei pääsisi aallokossa yli laidan pomppaamaan, tuo yli viisikymmenkiloinen möhkäle.

    Aikä ähellys oli kotirannassa, mutta saatiin jyrsin pois veneestä ihan kahdestaan; ei tarvinnut naapurimökille viestittää avuntarpeesta.

  Päätin, että kun tarpeelliset hankinnat oli tullut tehtyä, puutun pottu/porkkanamaan mylläämiseen vasta huomenna. Lounaan ja minimaalisen päiväunen jälkeen suuntasin ulapalle obligatorista yhtä uistinta hinaten. Sitä ennen olin pulauttanut koko kelvollisen katiskavarantoni (1 kpl.) veteen myöhäisiä haukia tai oikea-aikaisia ahvenia kutupuuhistaan pyytämään.
 

Tiukka oli uistelijan ilme pohjoistuulessa. 

   Kuten huomaatte päähine oli vaihtunut kalastushenkisempään. Vaan ei auttanut, henkisyys. Ja kylmäkin oli. Tunnin verran puksuttelin nokkaa päin pohjoistuulta. Ei nykyn nykyä. En viitsinyt kalasääksiä käydä hätyyttämässä. Kaukaa huomasin, että toinen tähysteli tarkkaavaisena pesäpuun latvassa. Muutenkin maisemat olivat entisen kaltaiset.

  Tuosta kuvasta huomasin, että haavi on rikki. Mutta en jäänyt haavi auki; paikkaan miten kuten, ennen kuin seuraavan kerran tarvetta mahdolliseen haavaamiseen on tiedossa. 

  Tänään tulee taas Suomen peli. Sen verran olen itseeni suuttunut, että aion kärsiä. Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.

  Huomenna on tarkoitus Hannilan Hannun kanssa käydä tekemässä "väliaikanen ratkaisu" Potinlhden kimppalaiturille. Sen verran tuunataan, että kaikkien osallistan veneet pystyy laiturissa säilyttämään. Vesi kun on kovin matalalla, ei ilman erikoisjärjestelyjä kahta paattia puolelleen saa sopimaan. Samalla mietitään aikataulua tulevan laiturin asentamiselle. 

  Iltapäivällä pitää jyrsiä kasvimaa. Perjantaina vien koneen takaisin Hanelille. Hänelläkin on tarvetta jotain möyriä. 

  Samalla toimitan tänään unohtuneen jutun velj'-Hanskille. Hän nimittäin soittii eilen illalla. Oli juuri ollut rantasaunassa, ja oli huomannut, että jostan hirren saumasta paistoi päivä. Piskolan rantasauna on kasattu viisikymmentäluvun jälkipuoliskolla Ylätalon aitasta. Joten ei ikivanhojen hirsien väliin sovi villaa tunkea. Haneli muisteli, että Avokkaan veneliiterissä oli joskus muinoin kangassäkillinen rivettä. Asia palautui minunkin mieleeni. Muistelimme, kuinka nöösipoikina olimme käyttäneet rivesäkkiä nyrkkeilysäkkinä. En ollut kyseistä nyssäkkää aikoihin nähnyt. Lupasin Hanelille, että tarkastan aamulla, jos löydän, tuon tullessani. Kun sitten ajelimme puutavaralastissa sahalta kohti Piskolaa, huuteli Hilppa keulasta, että muistitko sen riveen? Minä siihen, että saatana, enhän muistanut edes etsiä!

  Äsken sen säkin löysin. Rojujen alla kehno olla kellotteli. Niin että perjantaina saa Haneli rivettä. Tästä en riveä. Toivottavasti.

  Muuten, loput Ylätalon aittarivistä menivät Lakeistenrannan leirintäalueelle Pitkälahdentien varteen. Liekö vielä ammatissaan? Ja liekö koko leirintäalue hengissä?

  Ja toinen kuriositeetti: Rantasaunan aikanaan pykäsi Lepomaa Lohilahdesta, läheltä silloista kirkonkylää. Haneli oli muutaman vuoden ikäinen nassikka, mutta tekeytyi innokkaasti Lepomaan hanslankariksi. Lepomaa oli jo silloin iäkäs. Täytyy ensi kerran, kun veneellä Anttolaan menee, katsoa, vieläkö hänen mökkinsä Lohilahdessa on paikollaan.

  Kuten huomaatte, olen vieraantunut Anttolan arkielämästä. Vaikka täällä paljon aikaani vietän, kuluu se saaressa. Haneli asiat tietäisi, mutta ei niistä tule kauheasti juteltua.

  Tähän nostalgiaosioon päättykööyn tämänkertainen ote mökinkirjasta. 

KEVYESTI KESKELLÄ KEVÄTTÄ

  Launtaina lopulta tänne päästiin. Muutama satametrinen piti puikkojäissä sohlata. Potinlahti oli myös hieman pohjukastaan jään vallassa. Lauttakahvilan lautalta pääsi Hilpan hakemaan, kun jääsohjossa parikymmentä metriä kynsi.
  Olin aikonut jättää auton Piskolaan, mutta Hannilan Hannu soitti, kun oltiin Parkkilan kohdilla tulossa. Oli juuri ajanut veneen kyliltä mökille, ja kertoi, että sai vaimossa autopaikalta noudettua. Joten suunnitelma muuttui; tavarat lastattiin veneeseen jo Hanelilla, Hilppa sörnäytti auton Potinlahteen. Hyvä niin, normaali järjestys heti kesäkauden aluksi.
  Laitoin vedet päälle, pumpun saunarantaan, etc. Hyvin oli APK hibernoinut; lähti käskystä pelittämään Mikä ettei, monen kuukauden levon jälkeen.

  Eilinen päivä kului pihoja siistiessä. Seitsemästä kahteen siinä aikaa vietettiin, puolen tunnin ruokatunti välissä. Nyt on haravoitu, kukkapenkit perattu, ja rapun vieressä rehottanut ties mikä pensas on leikattu tyviään myöten. Uuden raivaussahan sisäänajo tuli samalla suoritttua.
  Tuli ihan kroppa kipeäksi harvoinnista sun muusta askaroinnista. Vanhan luut eivät tykkää uudenlaisesta rasituksesta. Pari rakkokin, kele, tuli, yksi molempien käsien peukalohankaan. Ei kestä äkikseltään edes haravointia, meikä. On vissiin tullu Mimoosan hipiä.

  Kävin ennen saunanlämmitystä kiepasemassa mutkan Halkoluodoilla. Kalasääksi pesii uskollisesti. Kanadanhanhia näkyi myös. Mutta ei norppaa. Harmi, ehkä toisella kertaa.

  Lätkäilta oli Suomen hampaattomille Jellonille tuskainen ja nöyrryyttävä. No, ei suuria tunteita, minulle. Vaan tulihan tuota peliä katseltua, viitisenkymmentä tehominuuttia. Tai Suomen puolelta tehotonta, tietysti. Kun tilanne oli selvä, oli vuorossa "Nuori Morse" tallenteelta. Islantilainen "Case" on muuten YLE Areenasta jo katsottuna kokonaan. Ihan kelpo sarja. Vaikka kyllä istantilaisten osaaminen tiedettiin. "Medicit, Firenzen valtiaat" on paria jaksoa auki. Kiitos Areena, kun julkaiset kaikki jaksot useista sarjoista kerralla. Ihan passelia touhua, meille huonomuistisille.

  Eilen oli aamulla nollassa, päivällä +5, iltapuoleen vähän enemmän. Toki aurinko ajoittain paisteli. Kelpo keli pihan siistimiseen. Illalla oli aivan pläkä, erimerkkiset rastaat, käpytikka, palokärki ja lukuisa joukko vesilintuja kuulomatkan säteellä pitivät konserttiaan.

  Nyt, kun kello on 5;30, ja olen tovin kirjoitellut, on mittari nollassa, pilvipoutaa. Täällä kun ei viitsi metsään lenkille mennä, on aikainen aamu sopivaa aikaa naputella. Soutuvenkin on vielä toisella puolella. Pitää käydä tänään hakemassa, varmasti jäärippeet Potinlahdesta ovat jo sulaneet. Voin sitten halutessani lähteä aamuisin soutelemaan.
  Macron voitti Ranskan vaalit. Parempi niin. Eli Ranska voitti eilen ainakin kahdella rintamalla; jääkiekossa ja pressanvaaleissa. Noin kokonaisuutena. Vaikka Suomen ja Le Pen'in kannattajat saattavat kysyttäessä olla eri mieltä.

  Veneenhaun ohella olen ajatellut, että tänään otan työn alle piha-aitan nurkalla rehottavan reilun aarin kokoisen vanhan vi......, eikäku vinhan vatukon. Ei se juurikaan marjoja ole tuottanut, ja on ruma silmälle, varsinkin näin keväisin. Vaihdan raivaussahaan sopivan terän ja sörnäytän puskat alas. Uuttahan ne heti puskevat, mutta tulee vähän siistimmäksi, pihapiirin laitama.
  Sahalle pitää myös tänään soittaa. Alpi saa tuoda saharantaan hieman tarvittavaa puutavaraa. Keskiviikkona käyn ne hakemassa, samalla täydentämässä ruokavarastoja. Tarkoitus on sillä reissulla mutkata Piskolan kautta, hakea Hanelilta jyrsin perunapellon tekoon. Tai pelto on ylimitoitettu ilmaus. Mutta jos pienen läntin kokeeksi mylläisi. Mikäli tulos on kelvollinen, voi viljelyalaa pikkuhiljaa suurentaa.
  Keskiviikkoa siis kylille. Huomenna pitää varmaan tehdä Hannilan Hannu kanssa jokinlainen suunnitelma ja aikataulutus yhteiselle laituriprojektille. Eli kun naapurille tulee uusi laituri, viedään heidän entinen palvelijansa Potinlahteen. Luultavasti se hinataan jo tällä viikolla pois tulevan tieltä odottelemaan asennusta neljä veneen yhteiseksi lepopaikaksi.

  Enpä laadi pidemmälle ulottuvaa aikataulua; mennään tilanteen mukaan. Ja sen takaan, että pitkästyminen ei muodostu ongelmaksi. Tästä tulikin mieleen, että muutama kalastastuskunnan pyydysmerkki ja perinteinen yhden vavan uistelulupa pitää Anttolassa keskiviikkona lunastaa. Voin laitaa katiskan pyyntiin, käydä mielenvirkistykseksi putkuttelemassa. Perässä vaappu tahi pelti.
  Pohjaongella voisi myös jokunen päivä käydä. Naapurin isäntä kertoi, näytti myös, hyvän paikan kevättalvella.

  Näillä näkymin saaressa ollaan maanataiaamuun asti. Muutama päivä Hollolassa, perjantaina, 19.5. taas takaisin. Tästä se lähtee, kesä. Olkoot ilmat mitä ovat. Uimassa en vielä eilen saunasta käynyt. Puolustelen sillä, että vesi on niin matalalla, ettei laiturin päähän voi laittaa uimatikkaita. Eikö olekkin uskottava selitys?

  Pian alan laitella aamupalaa esille. Siitä se tämä päivä lähtee kunnolla käyntiin.

Ei kaikki jää ollut vielä eilen sulanut. Nyt en tuohon paikkaan kuitenkaan mennyt palopuhetta pitämään. 

Toisin, kuin edellisellä reissulla.

PASKANPUHUJA

  Minua voi vapaasti sanoa paskanpuhujaksi. Uhosin nimittäin edellisessä blogissani, että tänään lähdemme Avokkaaseen. No, emme mene! Jäät, pirulaiset, jötköttävät Kiukuanselällä kuin liimattuna. Kertoi Haneli, joka kävi eilen asiaa kiikaroimassa. Joten vedän tenhotukseni takaisin. Lähdemme huomenna. Velj'-poika arveli, että koska tänään tulee lämmin keli, niin vaikka jäät eivät kokonaan häviäkkään, ovat ne niin ohuet, heikot, että niistä pääsee Busterilla puskemaan läpi. Eli huomenna lähdetään. Ja se on viimeinen sana. Ehdottoman viimeinen. Ennen seuraavaa.
  Tosiasiassa jos olisin päättänyt, että saareen mennään tänään, sinne oltaisi menty. Potinlahdesta soutuveneellä olisi keinoteltu. Ehkä olisi töitä teettänyt, koska Heikin kertoman mukaan lahti on rantoja myöten jäässä. Oli ainakin toissapäivänä. Mutta konstilla siitä mentäisiin, jos pakko olisi. Kun ei ole, nöyrryin ottamaan tyhjänpuhujan viitan harteilleni. Järjen ääntä kannattaa kuunnella, höpönhaastajaksi leimautumisen uhallakin.
  Ei pidä luulla, että minusta voisi puhua malliin: "Sama se, puhuuko miehellä pää vai perse". Aika lailla olen yrittänyt pysyä sanojeni takana. Mutta on minulla onneksi varaa antaa periksi, jos asiat kääntyvät sellaiselle kantille.

  Kun tätä kirjoittelen, on kello 5 ja rapiat. En lähtenyt lainkaan aamulenkille. Olin näet jo henkisesti valmistautunut siihen, että aamusta pakataan, ja tällänyt lenkkipukimet likapyykkiin. Toki kaapista oilisin voinut puhtaan ottaa, mutta koska on kaikessa halua päätöksiäni pyörtää, päätin kirjoittaa. Vitsi, vitsi. Oikeasti ajattelin, että kun tulee kaunis ilma, lähden päivemmällä pyöräilemään.
  Toissapäivänä fillaroitiin Hollolan kirkonkylän ympyrä (Kirkkotietä sinne, Rantatietä takaisin), 28, 4 km, kartalta mitattuna.
  Eilen poljettiin Lahden torille kahville, sellaset 17 km.
  Tästä oli seurauksena, että Hilpan takalisto kipeytyi. Vaikka eilen hankittiin ennen ajamaan lähtöä hänelle geelipäällinen satulaan. Minun ahterini ei ole moksiskaan; hankin jo viime kesänä geelisatulan.
  Ilmeiseti on niin, että pyöräilen tänään itsekseni. Koska Hilpan perse ei kestä. Vaikka ei kovin kallis harrastus olekkaan, pyöräily.

  Tänään alkavat läkän mm-mittelöt. Kiivaimpien, hieman maltillisempienkin, lätkäfanien närkästykseksi olen muutamaan otteeseen kritisoinut noiden kisojen jokavuotisuutta. Tietyn inflaation ne ovat kärsineet. Kun on vielä Olympialaiset ja Kanada-Cup, vai Word-Cuppiko se nykyään on, vai mikä? Minusta joka toinen vuosi olisi sopivampi aikaväli. Eri mieltä saa olla.
  Nyt kuitenkin kisataan. Melko nuorella ja kokemattomalla joukkueella Suomi urakkaansa vie läpi. Suuret tähdet puuttuvat. Voi kuitenkin olla, että menestystä tulee. Pelimiehiä ne ovat, ketkä Pariisin jäille luistelevat. Ehkä joku suuri tähti syttyy näidenkin kisojen aikana. Ei Suomella pitäisi olla vaikeuksia välieriin päästä. Mutta voi sitä itkua ja hammasten kiristystä, jos ei pääse. Ja jos ei pääse on Marjamäen henki vaarassa. Tai olisi ainakin, jos kansamme urheilukulttuuri olisi etelä-amerikkainen. Mutta menestystä! Kai noita Suomen otteluita tulee tuijoteltua. Tänään on vuorossa Valko-Venäläistä.

  Hieman selailin uutisia verkossa. Timo Mäkinen on kuollut. Lajinsa legenda, joka aloitti Suomalaisten kultakauden ralliautoilussa.
  Obamacare kaatuu sittenkin, Liekö Trumpin henkselien kestävyys koetuksella?
  Kankaanniemestä tuli persujen eduskuntaryhmän johtaja. Varmaan tekstiviestillä laittoi hakemuksen.
  Ranskan tuleva vaali tietysti näkyy foorumeilla. Macron näyttää johtavan selvästi, mutta, mutta.... kun vaikkapa USA:n tapahtumia ajattelee, vähän pelottaa.

  Kellon viisarit ovat pian sellaisessa asennossa, että pitää laittaa kahvit valumaan, puuro kiehumaan. Sanonpa vaan, että näkisittepä Peppen aamupalantekotoimet! Siinä tehokkuus yhdistyy vuosien hiomaan täsmällisyyteen, silmiä hivelevään liikkeen sulokkuuteen, sekä tarjottavien sielukkaaseen esillelaittoon. Joskus kruunaan aamiaisen vielä mikromunilla. Hipoo täydellisyyttä. Kaiken kukkuraksi olen vielä vaatimaton, kuten olen tainnut jossain yhteydessä ennenkin mainita.

Lopuksi vielä yksi kuva Linnavuoren näkötornista. Kesemmällä ehkä nappaillaan otoksia vielä korkeammalta, Neitvuorelta.

JÄÄT V*****LEE

  Sitkeässä ovat, jäät Anttolan leveysasteilla. Mutta kyllä ne tällä viikolla lähtevät. Ja tehkööt jäät, mitä lystäävät, minä lähden ainakin. Viimeistään perjantaina lähden. Sohlataan sitten vaikka jäissä, mutta saareen mennään. Meitä ei pitele edes puiset ankkurit! Noin sanoi eräs timpuri muinoin ruokatuntipaskahousupelissä. Sanoi myös, että "enne palo tuohet ja tervaset, nyt ei pala märät latvuksetkaan!" Eli jäitä päin, jos on näin:

  Sydänyön hetkillä, kun uni ei tullut silmään, aloin miettimään ihmisen käyttämää aikaa. Listoja ja laskelmia siitä, kuinka paljon (aikaa) ihminen elämässään käyttää nukkumiseen, syömiseen, työssä olemiseen, työmatkoihin, etc, näkee silloin tällöin mediassa.
  Lähestytään asiaa vaikkapa hampaanpesun näkökulmasta. Jos keskiverto ihminen pesee ohjeiden mukaisesti hampaitaan kaksi minuuttia aamuin-illoin, käyttää hän askareeseen  kaksi tuntia kuukaudessa, päivän vuodessa ja karkeasti kaksi ja puoli kuukautta elämänsä aikana. Tästä seuraa, että vaikka hampaitaan voisi pestä ennalta, ikään kuin varastoon, en sitä kyllä viitsisi tehdä, edes kuukauden tarpeiksi.
  Tai jos kansalainen keittää laillani kolmet kahvit päivittäin, käyttää hän siihen aikaa 22 minuuttia (tarkka, Sisä-Suomen Amatöörikahvittelijoiden Seuran tarkastama ja hyväksymä arvio allekirjoittaneen kahvinkeittoon käyttämästä ajasta. Pitää sisällään aamukahvin pöydän kattamisineen, päiväkahvin kekseineen, ja iltaespresson). Eli kuukaudessa vierähtää 11 tuntia, vuodessa viisi ja puoli päivää, ja elämän kestäneen ajanjakson saldo on kutakuinkin yksi vuosi kahvihampaan kolotuksen korjaamiseen tähtäävää toimintaa.
  Suurin piirtein saman ajan käyttää kaltaiseni keskivertoa keskiverrompi ihminen aikaa sanomalehden lukemiseen. Eli kuolinvuoteellaan voi hän viime sanoikseen henkäistä, että paljoa en kadu, mutta ei olis kannattanu vuotta lehtiä lukea!
  Tai jos nyt kouluaan aloittava ihminen surffailee verkossa kaksi tuntia päivässä, kertyy siitä kaksi ja puoli päivää kuukaudessa, kuukausi vuodessa ja kuutisen vuotta koko elämänsä varrelle. Ei tuotakaan viitsi etukäteen tehdä, alkaa silmät ja mieli harittamaan. Eikä tuo kaksi tuntia päivässä monellekaan riitä, ei toki. Kolmin, nelin, jopa kuusinkertainen saattaa määrä olla.
  Riittäköön tuo ajankäytöstä. Eivätkä nuo esimerkit tarkoita sitä, että hampaiden pesu kannattaa lopettaa, käyttää sekin aika johonkin muuhun. Ilman sarvia ja hampaita: parempi olla ilman harvoja hampaita.

  Kohta lähdetään lähikauppaan, mikä tarkoitaa meille Lidliä. Vanhaa mainosta mukaellen: "Missä kaupassa me ennen käytiin, kun ei ollut Litukkaa?" Aamuisin on mukavaa käydä ruokaostoksilla, kun ei ole ruuhkaa. Yhdeksän jälkeen, kun siellukellot ovat prosettituotteiden kohdalla soineet, on ihmismäärä heti suurempi. Toisaalta; menipä heti aamusta Lidliin, K-Supermarkettiin tai vaikkapa City Markettiin, havaittavissa, että kaikki tuotteet eivät vielä ole hyllyillä, kylmäkaapeissa, pakastimissa. Suuri joukko työntekijöitä heiluu roclien ja kuormalavoille lastattujen tavaroiden kanssa käytävillä. Varsinkin Paavolan City Marketissa, etenkin sen vihannes/hedemäosastolla tuon huomaa ja kokee häiritseväksi. Ei mainaa mahtua seassa kulkemaan. Johtunee siitä, että töihin ei tulla juurikaan ennen ovien avautumista. Työ on kallista, sanoo tietysti yrittäjä. No joo, pieni murhe, maailmalaajuisesti, tuo aamun pakkailu. Olen aivan hyvin mahtunut pujottelemaan vihanneslavojen, makkaralaatikoiden ja leipäkorien viidakossa. Ja jos joku aamun lehdessä tarjouksena mainittu tuote ei puoli yhdeksän aikaan ole löydettävissä/ostettavissa, on minulla aikaa kysyä, tai tulla iltapäivällä uudestaan. Vaikka jos kysytte rouvalta, hän saattaa olla eri mieltä, suhtautumisestani. No, päättäkää itse, mikä on lähempänä totuutta. Rehellisesti sanoen saatan olla joskus turhan lyhytpinnainen, ryhtyä tuppuroimaan turhista asioista. Minkä luonteelleen voi; kaiken olsisi sujuttava, niin kuin on ajatellut. Olen yrittänyt itseäni kouluttaa. Ihan turhaa töhinää, varsinkin, kun harvemmin on kiire minnekään. Miettikää. että jos käytätte puolikin tuntia päivässä tyhjänpäiväiseen stressamiseen, kertyy siitä kolme ja puoli tuntia viikossa, 15 tiimaa kuukaudessa, reilu viikko vuodessa, ja puolitoista vuotta pään sauvuamista elämän aikana. Voihan sanonko mikä! Minä olen tainnut käyttää jo nyt monta vuotta joutavaan stressailuun! Paras tosiaan parantaa tapansa, ennen kuin tapa tappaa.

  Joten, mieli keveänä kauppaan. Mikäs mennessä, kun pitkin käytäviä hyllyjä täyttelevä Lidlin henkilökunta toivottelee vakiasikkaille hyviä huomenia, nyökkäilee vähintää työnsä lomassa.

WALPURGISNACHT JA HAYMARKET

  Suomalainen ei opi koskaan. Taas talvi yllätti vappuna! Se ilmoista, savoivatten Launis ja Lounasheimo. Ja Pylkkäs-Pertti kysyi kerran Kontisen Ilmolta, että "onkos teillä päin ilmoja pijelly?" Tokaisi sama herra myös yhtenä kesäiltana hänenen mökkiään nikkaroimassa olleelle Leinosen Valolle, että "eihä kesällä valova tarvita!" Mutta ne on ihan eri juttuja ne, Pylkkäs-Pertti-jutut.
  Ihan kelvon marssikeli on huomiseksi tulossa. Eikä lakitusilmakaan ole tänään illemmalla aivan kelvoton. Arvatkaa muuten, mistä on helppo tietää, että on Vappu? No siitä, kun eräs meidän talon rouva rapsuttelee pihoja kellastunt ylioppilaslakki päässään. Jos siis ette ole ihan "kartalla", tervetuloa huomenna tarkistamaan. Nimimerkillä "Munkkikahvit tarjotaan".

  Aloin kelaamaan omia vappukokemuksiani. Jostain syystä ei juuri mitään poikkeuksellista muistettavaa pullahtanut esiin. Lapsuuden vaput eivät maalla tainneet paljon arjesta poiketa. Nuoruudesta muistan, kun Mikkelissä asuessamme käytiin kavereiden kanssa katsomassa vappumarssia. Ja ensimmäistä kertaa viinan kanssa läträttiin.
  Olisikohan mieleen jäänein vappumielikuva se, kun armeija-aikana oltiin Tiusasen Hanskin luona Västäräkissä. Ainakin Hilppa, minä ja H. Tiusanen. Saunottiin. Huikkaakin otettiin. Kuinka ollakkaan, horjadin lauteilta laskeutuessani päin kiuasta seurauksella, että vasemman jalan pohje kärähti. Noin seitsemän kertaa viidentoista sentin läntti siihen hitsautui, pohkeeseen. Aika kivulias se oli, isompien puudutusten haihduttua. Kun palasin lomilta, oli pakko mennä "otille". Minä on saanut VP:tä (vapaata palveluksesta), sai VVJSK:ta (vapaata vasemman jalan saappaan käytöstä!). Tietysti, koska saappaan varsi hankasi palanutta kohtaa. Vaan se olikin onni! Meidän joukkueemme oli lähdössä "sissikeikalle". Enhän minä voinut "kusiluistimissa" metsään lähteä. Sain siis jäädä kasarmille tukiasemaa hoitamaan. Me olimme "titareita". Kavereillä oli sissiradiot matkassa, ja muutaman kerran päivässä oli otettava vastaan heidän lähettämiään sanomia. Samoin piti minulla olla valmius "kusottaa" sinne päin, jos jotain poikkeuksellista tapahtuisi. Ne muutamat päivät kuluivat mukavasti radiohuoneen ja "Sotkun" väliä kinkatessa.
  Jaa, yhden Vapun vielä muistan. Oli vuosi 1968, eli olin Valpurin aikaan hieman vaille 17-vuotias. Olin hyvissä ajoin tuotattanut jollain suopesti nuorison pahoihin tapoihin suhtautuvalla henkilöllä itselleni Dry Vodka-pullon. Kiikutin sen, niska kyssässä, yli olan luimullen, piiloon Urheilukentälle menevän tien varteen. Männikkökankaan sammalikkoon hinkin kätkin. Kun sitten aattona menin sitä noutamaan, niin ei pirulainen meinannut löytyä. Niin olivat saman näköisiä, sammalmättäät! Vaikka olin ollut tarkasti panenevani merkille, että tuon kiven vieressä ja tuon rungon vasemmalla puolella se on! Löytyi pullo, lopulta. Aika montaa mätästä ehdin pöyhäistä, monta kirosanaa lausua. Varmaan illaksi suunnattiin Ahos-Ritin kanssa Mikkeliin, pullot povessa.
  Samaan syssyyn tuli vielä yksi muistisirpale. Vuotta myöhemmin muistelen meidän olleen  Valpurina Seppäsen mökillä. Riti, minä, Timppa tietysti. Taisi olla kaimaani-Koistinen? En ole ihan varma. Kuitenkin keskiolut oli vapautunut, ja Risto-vainaa oli jo laillisessa ostoiässä. Sitä meillä oli runsaasti mukana. Olisko ollu Wienerbieriä?
  Ja kun tarkkaan asiaa pohdin, oli kai Ruikkukin kuvioissa? Pitääpä mieheltä kysäistä, kun ensi kerran ollaan juttusilla. Sellainen mielikuva tuosta Vapusta on jäänyt, että helevetin kylmää oli, ainakin yöllä, kesäkäyttöön rakennetulla mökillä.

  En hyökännyt aamulla lenkille lumisohjoon. Hieman tulee halju olo, kun jättää sen tekemättä. Täytyy iltapäivällä suorittaa korvaava harjoite. Jos keli ei aivan päinperseinen ole.
  Hilppa valmistelee aattolounasta; sienisalaatia ja papinsilliä. Juhlan kunniaksi Herr Lidl on toimittanut perunasalaattia ja simaa, paikallinen K-Supermarket Aito-Nakkeja. Päivällä käyn Lidlistä tuoreita munkkeja. Noilla tarpeilla pitää Vappu pärjätä. Tai on huomiseksi jotain muutakin syötävää varattuna.
  Serpentiinejä ja vappupalloja ei ole. Vappunenä on vakio, tällä kertaa ihan kalpea. Vappumielen kanssa on niin ja näin. Kun aamulla klo. 5:45 kävin hakemassa lehden, oli naapurin myös eläkkeellä oleva rouva samalla asialla. Totesi, että emme ole mökillä. Kerroin, jäiden olevan vielä esteenä. Lisäsin, että se ja sama, missä vappu vietetään, milloin missäkin ollaan. Yhdestä suusta toimme julki sen, että eläkkeelläolon suurin autuus on juuri tuo; vapaustus juhlapyhien ja viikonloppujen mukanaan tuomasta "pakosta" päästä johonkin, tehdä jotakin. Eläköön vapaus!
  Lisäksi totesimme, naapurin rouva ja minä, että lehdennoutokengiksi "kroksit" ovat epämiellyttävät jalkineet viiden sentin märässä lumessa.

  Tiilikaiset ovat Maltalla. Kuvia on Anna lähetellyt. Iiris-tyttö on ollut innoissaan, niin lentämisestä, kuin paikan päällä olostakin. Muuten en juuri ulkomaille halaja, mutta olisihan ollut ihan hienoa sauvakävellä Maltan lämmössä. Eikä tämä ole Valletta. Eikä jokainen tamma Puolassa ole Varsova.

  Vappua vaan kaikille, sen viettotapaan, onpa se tavoiltaan tavallinen tai peräti tavaton. puuttumatta.