KORREKTIA KIELTÄ

  Tänään tulevat Anna ja Iiris viikonlopuksi meille. Hieno homma! Sen verran ikävä on Iiristä ollut, että olisi pitänyt itse lähteä Helsinkiin katsomaan, jollei Annalla olisi ollut tänne asiaa. Mutta he tulevat tänne. Sen vuoksi suoritamme pian yhteissiivouksen. Aika oudolta tuntuu varmaan kimpassa puunailla, kun jo kauan olen homman yksin tehnyt. Vaan sujunee se niinkin, nopeammin luulen, perusteellisemminkin, otaksun.
  Elinan haen launtaina meille syömään. Näkee naispuoliset Tiilikaiset hänkin, vaihtelua vanhuksen samoilla raiteilla kulkevaan elämään myös.

  Soitin eilen Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymään (Peruspalvelukeskus Oiva ja Lahden kaupungin sosiaali- ja terveystoimiala ovat yhdistyneet Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymäksi), ja sain lähetteen labraan. Varasin sieltä ajan maanantaiksi 13.2. klo. 8:15. Aiemmaksikin ajan olisi saanut, mutta tuo oli ensimmäinen vapaa aamuaika. On nimittäin kurjaa olla syömättä, juomatta, eli ilman puuroa, kahvia, leivänkänttyä.
  Kolesterolit, veren sokerit, kilpirauhastutkimus, sellaisia otetaan. Reilu vuosi on edellisistä tutkimuksista. Sovin terveydenhoitjan kanssa, että viikon päästä voin varata lääkäriajan. Samalla käynnillä saan reseptin uusittua.
  Ei tässä kummempia vaivoja ole ilmaantunut, mutta hyvä silloin tällöin käydä syynissä, kun kolesteroli on tupannut olemaan vähän korkealla. Lienee geeneissä, kun aika terveinä olen pyrkinyt ruokailutapani pitämään.
  Tuon laboratoriokäynnin ja erään toisenkin syyn takia Anttolaan lähtö jäänee viikolle 7. Sopivasti siellä muutama päivä, sitten kisojen ajaksi kotiin. Kotiin kisojen ajaksi siksi, että toiveenani on saada lääkärikäynti sovituksi kisaviikolle. Sillä kisaviikko on passeli ajanjakso tuollaiseen, kun kuitenkin joutuu kotona olemaan. Tulikohan tämä kaikille selväksi?

  Eilinen oli myös erään päätöksen päivä: operaattoreiden hiostamiseen kyllästyneenä päätin lopettaa kiinteän laajakaistayhteyden. Se on ollut, on jonkin aikaa vieläkin, ElisaViihteen kanssa röntässä. Määräaikaisuus loppuu pian, sitten loppuu laajakaista. Viihteen digiboksin jätän kuitenkin. Se, kuten pc:kin, pelittävät eilen hankkimani 4G-reitittimen kautta. Reitittimessä on 4 ethernet-liitäntää ja wifi tietysti. Liittymä reitittimelle oli jo olemassa, se nopea 4G, mikä on ollut Avokkaassa nettiä jakavassa reitittimessä (snadi laatikko ilman ethernet-liitäntämahdollisuutta). Vastaisuudessa tulen kuljettamaan uutta reititintä kodin ja Avokkaan välillä.
  Luettelemillani toimenpiteillä Elisan laskuni pienene 20 €/kk. Tietysti tuo reititin jotakin maksoi, mutta hankkii ajan myötä hintansa.
  Oli muuten iisi homma siirtyä pois kiinteästä yhteydestä. Tälläsin sim-kortin laitteeseen, laitoin töpselin rasiaan, kiinnitin tietokoneen ja Elisan boksin ethernetkaapelit, ja kas, kaikki pelasi. Sen lisäksi nopeus, mikä oli 20:n megan kiinteällä yhteydellä ollut n. 12 megaa, on nyt 30-40 megaa.
  Tietysti piti vielä antaa uuden reitittimen salasana wifi-yhteyttä varten tabletille, puhelimelle ja äly-tv:lle. Sen jälkeen oli, kuin mitään ei olis muuttunut. Paitsi, että kaikki yhteydet ovat siis nopeampia. Mitä opimme tästä? No, ainakin, että eläköön liikkuvuus, hiljaa hiipupukoon paikalleen jämähtäneisyys.
  Taas taisi tulla sellainen selitys, että ei mitään rajaa. Helppo valottaa asioita, jotka jotka on itselleen selvittänyt, mutta ei minussa pedagokin vikaa ole niin paljon, että tuon ymmärrettävästi osaisin tehdä. Mutta ymmärrystä, pitkämielisyyttä, anteeksiantoa, anelen.
 
  Tänään en viitsi silmäystä maailman tapahtumiin luoda. Tulee paha mieli vaan sellaisesta.

  Lopuksi ihan muihin juttuihin. Suomeksi voi asian ilmaista samoilla sanoilla niin, että merkitys muuttuu oleellisesti. Jopa niin, että sanat ovat aivat samassa järjestyksessä. Miettikääpä vaikka, kumpi on etnisesti erilaisen taustan omaavaan henkilöön suutahtavalta korrektimpaa kieltä?:
  "Pysy kaukana musta!"
  Vai
  "Pysy kaukana, musta!"

  Nyt siivouksen kimppuun. Vielä kuva. Näitä vanhoja pitää laittaa, kun ei uusia ole tullut otettua. Tämä on talvelta jokusia vuosia sitten, siltä ajalta, kun talvi oli talvi. 

ARKI ARKISESTI

  Pari päivää yhteistä eläkeaikaa vietetty. On kuin jatkuvaa viikonloppua viettäisi, eli aamukahvit, joku tallenne, ehkä hieman lukemista, lounas, päiväunet, pikku lenkki, kahvit, lukemista, kevyt ilta-ateria, toosan tuijottelua, iltaespressot, toosan tuijottelua. Lisäksi tarpeelliset kauppa-, ja kirjastoreissut kävellään, saa Hyundai huilailla. Hyvin tuntuu homma toimivan: Hilppa valmistaa minulle hyvää ruokaa, minä valmistan hänelle hyvää kahvia.

  Sen verran on tulevaisuutta suunniteltu, että Apulanta-museossa Hennalassa pitää käydä. Ja Kaurismäen Akin uutuus katsomassa. Ja Anttolaan lähteä. Ja kampaajalle mennä torstaina (Hilpan, ei minun). Ja Hiihtomuseossa käydä, kisojen jälkeen, tietysti. Ja Kinnarin Tilalla poiketa, kun ei olla aiemmin saatu aikaiseksi (se on nääs kaukana Hollolassa, ihan Vesalassa asti ainakin melkein viiden kilometrin päässä). Ja Torossa kuuluisat sipulipihvit syömässä.
  Noilla pärjäillään kevääseen, koska tarkoitus on viettää osa ajasta saaressa. Saaresta ei sitten lähdetäkkään mihinkään risteilemään. Ainakaan ennen kesää, jolloin voidaan päivän - parin reissuja tehdä, jos sopivia kohteita mieleen juolahtaa.

  Malttamattomana odotan toukokuuta; pääsee kasvulavoihin istuttamaan, pottumaata valmistelemaan, Iiriksen leikkimökkiä pystyttämään, maalaamaan ja sisustamaan. Tuvan maalaus on myös tarkoitus tehdä, lattiasta seinien kautta kattoon, leivinuuni mukaan lukien. Iso urakka on tietysti tila tyhjentää. Muuten maalailu on mukavaa. Lattia täytyy tietysti sutaista siten, että lähdetään heti sen jälkeen kohti Hollolaa.
  Ehostuksen tarkoituksena on saada pieni-ikkunainen pirtti valoisammaksi vaaleammilla väreillä. Ja uutta ilmettä muutenkin, tietty. Tummanruskea lattia saanee helmanharmaan peitteen, seinät jonkin vaalean kuultokäsittelyn, keltainen katto muuttuu myös vaaleaksi.

Uunin fasadi ja huuva värjätään valmiiksi mustiksi, muuten  muurista tulee taitetun valkoinen.

  Voipi olla, että siinä ovat ensi kesän isommat kunnostukset. Tai makuukammarin lisäeristys kyllä olisi syytä tehdä. Siinä on miettimistä. Seinät ja yläpohja eivät ole ongelmallisia, mutta lattia on. Tynnyrin työt on se auki repiä. Ehkä viiden sentin polyuretaanilevy ja uusi lattialankku on järkevin ratkaisu. Seitsemän senttiä nousee lattia, mutta huonekorkeutta on. Aika iso tasoero siitä kuitenkin noin toteutettuna tulee. Saattaa olla pottuvarvas sinisenä useaan kertaan, ennen kuin tottuu. Pohtimisen paikka.

  Melko hempeät on värit meidän kammarissa. Jos, ja kun, sen remontoi, saattavat sävyt muuttua vähemmän imeliksi.

  Myös vastuslangan asentaminen vesijohdolle on ajatuksissa. Sitten voisi pitää vedet päällä ympäri vuoden. edellyttäen, että sisällä on peruslämpö. Olisihan se mukavanpaa. Mutta toisaalta; toimeen on tultu kantovedellä talvet tähän asti, aiemmin kesätkin. Saattaa jäädä tekemättä, röörin lämmityslanka. Toisaalta, jos sen ensi kesänä tekee, niin sitten se on tehty. Ei sitä ole pakko ottaa käyttöön, kun vielä ei olla ihan könttyrässä ja kävelykeppikunnossa. Tosin luulen, että jos sen muka tulevaisuutta varten duunailee, on se jo ensi talvena käytössä.

  Ennen kuin tuon vesiputkilämmityksen päättää, pitää kuitenkin miettiä, tuleeko jossain vaiheessa esiin porakaivon teettäminen? Eivät ole yksioikoisia elämän suurten kysymysten ratkaisut. Eivät kuten Trumpilla. Hän kun päättää, mitä mieleen juolahtaa, välittämättä päätöksiensä vaikutuksista. Vetääkö mies jotain tarkasti suunniteltua linjaa? Ei Trump, eivätkä hänen avustajansa niin tyhmiä ole, etteivätkö ymmärtäisi tuollaisten päätösten vaikutuksia. Jotain ne tavallisen kansan päänmenoksi kaavailee, päättelee foliohattu-Peppe.

  Soinin Timppa se sitten lähti Trumpin kanssa kynttiläillallisille, vai mitkä rukousaamiaiset ne on? Tokko tuosta globaalisti tarkasteltuna isompaa hyötyä koituu? Itse osallistuisin, jos sellainen järjestettäisiin, mieluumin rukousaamiaiselle, missä rukoiltaisiin Trumpille järkeä päähän. En kovin hanakasti ole rukouksiin turvautunut, niitten voimaan luottanut, mutta hyvän asian puolesta kannattaisi kokeilla.

PÄIVÄRUTIINIEN RUKKAUSTA

  Eilen valvoin illalla pari tuntia normaalia kauemmin. Aamulla 4:30, tavalliseen ylösnousemusaikaan,  pyöriskelin hetken, mutta väkisinmakasin puoli seitsemään. Keitin kahvit, luin lehden, lähdin lenkille 7:30. Sujui se niinkin. Outoa, kun alkoi dallatessa jo aamu sarastaa. Minkä nyt usvan ja pilvien seasta sarastelemaan kykeni. Kai kroppa ja mieli tällaiseen kahden tunnin siirtymään tottuu? Jos ei, palataan entiseen. Aikatauluun. Takaisin.
 
Taas tuli lähdettyä Putouksen kelkkaan. Mitä siitä sanoisi? Jotain uutta, ennenkaikkea esiintyjät, formaatti pääosin entisen kaltainen. Sketsihahmot irvailevat kaihtamatta sellaisiakin asioita, jotka saattavat tiukkapipoisimpia närkästyttää. Mutta lähes kaikea saa repostella. Jari Tervon sanassa: "Suomessa saa irvailla Jumalaa ja Mannerheimia, mutta ei Teemu Selännettä, siinä kulkee sivistysvaltion raja."
  "Mitä siitä sanoisi?", kysyin äsken. Siis Putouksesta, ei Jari Tervon kommentista. No, sanon, että jos jää joku lähetys katsomatta, ei maailma siihen kaadu. Mutta muutama ihan mielenkiintoinen, minulle koko lailla tuntematon näyttelijä on estradille päässyt. Kun ei vain heistä seuloutuisi uusia Akuja, Rikuja ja Kristoja joka paikkaan naamaansa kuluttamaan. Niin hyvä näyttelijöitä he ovatkin, välillä tuntuu, että liika on liikaa.

  Uuden aikataulukäytännön myötä tuli eilen vielä katsottua Vera Stanhope-sarjan 5. tuotantokauden aloitus uusintana. Hyvä tällä iällä verestellä muistiaan, ennen kuin uudet jaksot alkavat.

  Dylan-dokumentit menivät tallennukseen, kuten menee tämäniltainenkin. Katsellaan sopivana ajankohtana.

  Joitain uusia sarjoja on talven ja kevään aikana alkamassa. Viikon takaisesta TV-lehdesta bongasin. Ehkä niistä löytyy taas jokunen seurattavaksi. Ja onhan ElisaViihteellä kymmenittäin katsomattomia, myös uudelleenkatsottavia, elokuvia tallessa. Jos me eläkeläiset kiireiltämme ehditään katselemaan.

  Varmaan alkaa hiljalleen päivärutiinit sorvautua uomiinsa. Ehkä tulee uusia aktiviteetteja aloitetuksi, ehkä ei. Oleskelu kotona ja Avokkaassa jakaantunee, ainakin kesään asti, melko tasan; 5 - 6 päivää siellä, 5 - 6 päivää täällä. Se on sopiva jakso, jonka Elina pärjäilee ilman erityista apua, mikäli kunto ennallaan säilyy. Tainan sekä Hanelin kanssa on puhuttu, että välillä voi äiti heillekin tulla.
  Luultavasti viikolla 6 tai 7 ensimmäinen reissu saareen tehdään, pitää sääennusteita vähän katsella. Sitten aioin sinne ilpin päälle jättää, +16 asteeseen jääköön töhöttelemään. Voipahan sitten mennä, kun siltä tuntuu. Ja jos pakollisia tarpeita pidempiaikaiseen poissaoloon ilmaantuu, voi pumpun viestittää pois sähköyhtiöitä rikastuttamasta.

  Tainan ja Hanelin tytöt, Anni ja Katriina, ovat tulossa kisaviikolla muutamaksi päiväksi meille. atimoimaan ja kisahuumaa kokemaan. Ei meillä tietysti senkään kisahuumaa ole. Mutta jospa hiihtostadionilta, Suurhallista ja kaupungilta jotakin löytyy. Itse en luitani paikan päälle vyörää. Sen, minkä seuraan, seuraan sohvalta.

  Muuten aika tulee kulumaan Trumpin edesottamuksia ihmetellessä. Jo ensimmäinen viikko osoitti, että mies on melkoinen maakari; sehän perui ilmastonmuutosenkin, tuosta vain! Puhelinsoitolla taisi perua. On se peijakas! Muurit panee rakenteille, muslimimaista ei USA:aan pääse, vaikka mikä olisi. Öljyputki rakennetaan. Obamacare puretaan. Mitä vielä? Ei nyt muistu enempää ensiviikolle. Mutta kyllä sieltä pesee, takaan sen. Olkaamme onnellisia, me suomalaiset; ei näin pienessä maassa pystytä tuollaisiin saavutuksiin, hallituksen hyvistä yrityksistä huolimatta.
  Mutta toki nuo ajatukset kevenee, pelot vaimenee, jos parin viikon päästä pääsee tuollaista auringonnousua ihailemaan.

ELÄMÄN KOKOISET KEKSINNÖT ja Peppen armeijaan meno

  Maailman tärkeinpiä keksintöjä on listattu moneen kertaan. Nyt julkaistaan Peppen TOP TWELVE (keksinnöt ovat mielivaltaisessa järjestyksessä):
  -kaukoputki
  -kirjapainotaito
  -pari numeroa liian suuri fleece-oloasu
  -tulen teko
  -hakaneula
  -samppajavispilä
  -pyörä
  -höyrykone
  -mutteripannu
  -aura
  -chromecast-tikku
  -sekstantti

  Listalla on sekä ihmiskunnalle merkittäviä, että Peppen näkökulmasta elämää miellyttäväksi tekeviä keksintöjä, seassa yksi täysin tarpeeton lukijan tarkkavaisuuden testaamiseksi.

  Sitten muutamia tulevaisuuden juttuja. Ensin jokunen lyhyen tähtäimen toiveena oleva:
  -koska on jo olemassa sordiino trumpetteja varten, voiko joku neropatti kehittää siitä Trump-sordiinon, tahi jonkun muun henkilöön kohdistuvan äänenvaimentimen (kuitenkin ruotsalaista äänenvaimentajaa Mora'a lempeämmän version)
  -Pinokkiogeeni, mikä voidaan istuttaa kenelle tahansa, presidentistä paaviin, pääministeristä piispaan, virkamiehestä nuorisoseuran lajivalmentajaan YK:n ei kyseiseen tehtävään ehdokkaana olleiden joukosta nimeämän raadin päätöksellä
  -tietokone, jolle ei tarvitse karjua, että mikä mikä v**tu tätä rohjoa nyt vaivaa, ja että pe***le, miksei tuo sa***nan sivu aukea, tai joka tapauksessa sellainen, että se sille karjuttaessa sanoo, että elähä huolehi, yritän parraani, meneppä vaikka ja kissauta kahvit, nii eiköhän tää sitte pellaa

  Keskipitkän tähtäimen lista:
  -von Neumann'in kone, joka tekee noista yllä mainituista tietokoneista kopioita, jotka tekevät itsestään kopioita, jotka tekevät itsestään kopioita , jotka tekevät..........etc. Siten taataan se, ettei tulevaisuudessa kenenkään tarvitse menettää hermojaan tietokoneen takia, vaan kaikille riittää lempeitä versioita
  -edullinen, kevytrakenteinen, häkäpöntöllä toimiva ja robottiohjautuva hydrokopteri (ennakoin epävakaisia talvia ja iän mukanaan tuomia mentaalisia ja motorisia rajoitteita)
  -automaattisesti itsensä tyhjentävä mutteripannu
  -älykankaasta valmistetut oloasut, jotka ovat lämpimiä, viileitä, mukavia ja automaattisesti kaksi numeroa liian isoja

  Lopuksi pitkän tähtäimen keksintöennakointi:
  -ihmisenkaltaiset robotit, jotka poikeavat ihmisestä siten, että eivät ole opportunisteja eivätkä korruptoitavissa. Ne tulevat johdattamaan ihmiskunnan tuhon partaalta kohti elämän jatkumista noudattaen tiukasti robotiikan neljää pääsääntöä

  Keksintöjen vastapainoksi kertausta Peppen armeijaan menosta. Kun palvelukseenastumispäivä koitti, varustauduin Ahos-Ritin jo yhden inttireissun tehneellä repulla ja suoriuduin Mikkeliin. Hörpin oluen, tahi kaksi, Kahverissa. Sitten kävin viinakaupassa ostamassa itselleni kossupullon, saattamassa olleelle Hanelille pienen Champion'in. Pullot laitoin reppuun. Menimme Hanelin kanssa asemalle odottelemaan Kouvolan junaa. Sujautin nurkan takana Hanskin pullon hänen taskuunsa. Kun juna lopulta lähti kaivoin vaunujen välitilassa pullon naukatakseni siivun. Kas pirua; olin antanut vahingossa Hanelille kossun, minulle oli jäänyt snadi Champion! Toisaalta hyvä, olin melko tolkuissani, kun illan hämärtämällä Kouvolan asemalla taivastelin, että mihinhän tässä pitäisi mennä. Äkkäsin armeijan kuorma-autoja, joissa luki määränpää lavojen kyljissä. Aikani haeskeltuani löysi oikea auton, hyppäsin lavalle.
  Kun muutaman päivän kuluttua, alkujärkytyksestä toivuttuamme, oltiin tupakkatauolla, kaksi saman tuvan alokasta, Lähdesmäki ja Leinonen (meidät oltiin sijoitettu aakkosjärjestyksen mukaan), tulivat juttusille. He sanoivat, että olvat tulleet samalla junalla Kuopiosta, kuin mihin olin hypännyt Mikkelissä. He kertoivat nauraen, että Kouvolassa olivat laillani etsiskelleet oikeaa kyytiä, ja kuulleet, kun olin itsekseni todennut: "Vitut miä mihkää Vekaralle oo menossa!"
  Meistähän tuli hyvät kaverit Kuopion poikain kanssa, kävivät kerran viikonloppuvapaalla Anttolassakin.
  Niin että on jos eivät olisi pullot velj'-Hanski kanssa päässeet vaihtumaan, olisin oikeasti saattanut hypätä väärälle lavalle ja päätyä Vekaranjärvelle!

  Pian lähden Hilpan viimeisen työpäivän kunniaksi hänet Lahteen ja kuljettamaan. Tänään menettää Nordea mittaamattoman määrän ammattitaitoa, jonka korvaaminen digitaalisin keinoin saattaa osoittauta työlääksi ja aikaa vieväksi.

HISTORIAN LEHTIEN VAIMEAA HAVINAA

  Istun TRIOssa, kuinka ollakaan CIAOCAFFEessa. Siinä ei liene mitään historillista. Eikä siinä, että kirjoitan tabletilla tätä blogia. Sen sijaan tuskin korvin kuultava, aistein tunnistettava, havina syntyy siitä, että että kirjoitan todennäköisesti viimeistä kertaa TRIOssa CIAOCAFFEessa tabletilla blogia. Tämä johtuu siitä, että Hilppa on viimeistä "iltavuoropäivää" töissä. Lähes viimeistä päivää hän duunailee ylipäätään. Vapaus koittaa virallisesti 1.2.2017, tosiasiallisesti ensi perjantaina klo. 16:30.
  En usko tulevaisuudessa ajelevani Hollolasta Lahteen blogia kirjoittaakseni, vaikka ei paikassa mitään vikaa ole. Joten pistin ranttaliksi; obigatorisen tuplaespresson kylkiäiseksi ostin jäätelöannoksen!

  Eilen oli, jos ei kovin historiallinen, mutta erikoinen päivä Suomen politiikassa: Anne Berner veti takaisin väylähanke-esityksen. Sipilä vissiin älysi, missä kansalaisten raja kulkee, ja ilmoitti, ettei autoveroa poisteta, joten Bernerin oli helppo perua sillä varjolla koko hanke. Liekö Keskusta ennakoi lähestyviä kuntavaaleja noilla päätöksillään? Ja jos, onko päätöksillä enää vaikutusta vaalitulokseen? Siis näillä perumispäätöksillä. Väylähanke-esityksellä luultavasti on.

  Puolustusministeri Jussi Niinistö lyttäsi reserviläisten enentyneen hakeutumisen siviilipalvelukseen. Niinistö sanoi mm.: "Minun on kuitenkin vaikea nähdä, että sadat reserviläiset olisivat varusmiespalveluksen suorittamisen jälkeen kokeneet sellaisen eettisen herätyksen, että aseellinen palvelus yhtäkkiä olisi vastoin heidän vakaumustaan. Vaikuttaakin siltä, ettei kaikilla reservistä siviilipalvelukseen siirtyneillä ole puhtaita jauhoja pussissaan. Nämä henkilöt eivät ansaitse arvostustamme."
  Ja: "Kyse ei, ainakaan vielä, ole suuren mittakaavan ongelmasta, mutta tärkeästä periaatteellisesta kysymyksestä. Ei reservistä noin vaan pidä voida lähteä eikä Suomea jättää puolustamatta vain siksi, että asepalvelus ei enää huvita. Reservikarkurit nakertavat järjestelmämme uskottavuutta."

  Jos ihminen, olkoon hän nuori, keski-ikäinen tai vanha, kutsunnoissa käymätön tai reserviläinen, nostoväkeä tai "ruununraakki", päättää olla tarttumatta aseeseen, hän ansaitsee kaiken mahdollisen arvostuksen ja kunnioituksen rohkeudestaan ilmaista oma vakaumuksensa. Hän ei ansaitse ministeritasoisen ihmisen, eikä kenenkään, jos niikseen tulee, vakaumukseensa kohdistuvaa kyseenalaistamista. Saatikka hänen kuukauden loppupuolella mahdollisesti pussin pohjalle jääneiden jauhorippeiden hygieniatason riittävyyden ehdollistamista.
  Jos kärjistämään lähdetään, niin mitä täällä pitäisi puolustaa; vaikka Suomeen tulisi uusi hallinto meiltä, muualta, ties mistä, on vaikeaa kuvitella, että se olisi huonompi, kuin nykyinen.
  Tuo oli kärjistys, joten ei kenenkään pidä hernettä nenäänsä vetää, hihojaan polttaa, eikä karvareuhkaansa pilata sen päällä hyppimällä. Tulinpahan vaan sanoneeksi. Kyllä Suomen itsenäisyys ja vapaus ovat tärkeitä asioita. Niitä vaan tunnutaan nakertavan aivan muiden, kuin sotilaallisten toimien ja uhkien kautta.

  Nykytalvien paradoksi: Maassamme joudutaan paikka paikoin kolailemaan lunta koska maassamme ei ole paikka paikoin lunta. Saimaalla on alkanut usealla seudulla norppien pesäkinosten kasaaminen ja Hollolassa kolaillaan lunta Finlandiahiitoladuille. Talkoovoimin molempia hommia tehdään. Tärkeitä tehtäviä molemmat. Mutta mikäli minulta kysytään, on harvalukuisten norppien pesinnän onnistuminen tärkeämpää, kuin moninkertaisen hiihtäjäjoukon suksenpohjien säilyminen naarmuttomina.

  No, se siitä. Täällä Kauppakeskus TRIOn 2. kerroksessa on kello nyt 17;52, ja on melko rauhallista. On se tietysti muuallakin, kello 17:56, tai nyt 17:58.  Ainakin Kiovassa, Ateenassa, Tripolissa ja Kapkaupungissa. Siihen, kuinka hiljaista tai ruuhkaista on Kiovassa, Ateenassa, Tripolissa tai Kapkaupungissa, en osaa sanoa mitään, en lähde edes arvailemaan. Sillä se ei ole oleellista. Oleellista on, että nyt, kun kello on 18:08 Kauppakeskus TRIOn 2, kerroksessa, ja on melko rauhallista, aion kerätä tabletin sekä näppiksen laukkuun, viedä käytetyt astia niille kuuluvaan paikkaa, lähteä pisoaarin kautta pohjakerrokseen K-Supermarkettiin, ostaa eightbagin Benecolin jugurttipohjaista tehojuomaa (riipaisen sitä aamuisin ennen lenkille lähtöä), sekä rasillisen pastilleja (LÄKEROL DENTS Sitruuna), leimata samalla pysäköintihallin lipun (yli viiden euron ostoksesta saa tunnin ilmaista parkkiaikaa), ja dallata Kauppakeskus TRIOn 1. kerrokseen, sen Päijänneaukiolle, odottamaan ikeen alta vapautuvaa Hilppaa. Kukaan ei liene erimieltä siitä, etteikö tuo edellä lueteltu olisi oleellista? Eli poistun suorittamaan itse itselleni asettamani oleelliset toimenpiteet. Kirjoittelemisiin.

  PS. Kello on nyt TRIOn 2. kerroksessa, Kiovassa, Ateenassa, Tripolissa ja Kapkaupungissa 18:04, mikä ei sinällään ole niinkään oleellista.

  Varmaankin parin viikon kuluttua ollaan noita maisemia katselemassa.... 

....eikä aikaakaan, kun maisema on jo tämän kaltainen.

MEISKI ON MY MIND

  Eilen tulin mesetelleeksi Mortin kanssa vanhoista ajoista Mikkelissä. Sivuttiin, totta kai, myös Meiskiä.
  Meijerin Baari, Jäätelöbaari, eli Meiski oli kuuskytluvun jälkimmäisellä puoliskolla Mikkelin teininuorison pääasiallinen kohtaamispaikka. Ainakin "penaaleiden". Oli se varmaan vielä seitkyluvullakin, minä vaan olin silloin pitkälti pois kuvioista.

  Meiski oli siis kahvila Mikkelin keskustassa, Porrasalmenkadun varrella torin laidalla. Se oli kahdessa tasossa; katutasossa alaosa, puolen kerroksen verran leveitä portaita nousten pääsi yläosaan, mikä oli meidän nuorten valtakuntaa. Siellä, siis yläosassa, oli  hieman toistakymmentä pöytää, joista puolenkymmentä takaseinustan levyisen punaisen nahkasohvan edessä. Ne pöydät olivat kaikkein halutuimpia.  

  Paikkaan liittyy paljon muistoja. Olen niitä joskus blogeissani käsitellytkin. Päällimäisinä mieleeni ovat jääneet hölmöilyt Räsäsen Ilun kanssa. Kerran talvella tapahtui seuraavaa. Oli suojasää, ja huomasimme Ilun kera, että takaseinän sohvan yläpuolella olevasta ikkunarivistöstä oli pari lasia auki tuuletuksen vuoksi. Siinä ei paljon sanoja tarvittu. Äkkiä talon takapihalle heittelemään lumipalloja ikkunoista sisään. Muutama saatiin raollaan olevista laseista perille, vaikka ne olivat yli kahden kerroksen korkeudella takapihan pinnasta. Sitten muina poikina sisään baariin ällistelemään seurauksia. Kun huomasin vanhahkon kultivoituneen oloisen herrasmiehen pyyhkivän lautasliinalla paitansa etumusta, tuli mieleeni, että olisi tuo temppu saanut jäädä tekemättä. Oli nimittäin yksi lumipalloista osunut täsmälleen herran keittolautasen keskelle! Olimme tuolloin neljä- viisitoistavuotiaita, lapsellisa nulikoita. Samoihin aikoihin oli huviamme myös tämä: Kun joku ruokailija lähti pois, hivuttauduimme pusertamaan sinappia tai ketsuppia aterimien selkiin, käänsimme ne alassuin, vetäydyimme loitommas istuksimaan. Hauskaa oli olevinaan, kun tarjoilija tuli astioita noutamaan, ja ryönäsi kätensä perusteellisesti. Kai meitä epäiltiin, kerran taidettiin lentää pihallekin.
  Oltiin jo ainakin vuoden vanhempia, kun Ilfredin kanssa oltiin hankittu vesikonepistoolit. Tämä johti kerran varsinainen vesisotaan Meiskin yläsalissa; Muistelen, että ainakin minun vesiaseeni joutui jonkun toisen käsiin. Ja kohta oli tuoleista ja pöydistä muodostunut barrikaadeja, joiden takaa osapuolet tulittivat, paremminkin vesittivät, toisiaan. Uloshan siitä passitettiin, koko porukka. Taisi tulla porttikieltoa toviksi.

  Usein me varattomat teinit istuttiin Meiskissä ostamatta mitään. Henkilökunta meitä väliin patisteli ulos tai kassalle.  Kalervon Lassi oli kerran varautunut tähän. Kun meitä pyydettiin poistumaan, tälläsi Lassi pöytään Käytöksen Kultaisen Kirjan, avasi sen sivulta, jossa kerrottiin, että kahvilassa voi istahtaa levähtämään mitään ostamatta, jos paikassa on tilaa, tyhjiä pöytiä. Meni jauhot suuhun tarjoilijalta, sillä kertaa.

  Meiskillä myös Järvisen Elisa väärensi monta kertaa poissaolovihkooni äiti-Elinan nimikirjoituksen. Uskallan tämän nyt tunnustaa, sillä rikos on vanhentunut. Jäin kyllä kiinni tuosta hommasta, mutta en sen takia, että väärennös olisi ollut huono, vaan ihan muista syistä.

  Meiskillä kävivät myös mm. Lahdesta tai Helsingistä kotoisin olevat pop/rock-henkiset vierailevat nuoret. Muistan, kuinka heitä katsoin ylöspäin, kuin mitäkin kummajaisia, tuulahduksia "isosta maailmasta". Ja pyrin matkimaan heidän vaate- ja tukkastailiaan. Ah, kun oltiin nuoria ja lähes viattomia!

  Tuosta Meiskin jengistä on aika moni jo poistunut keskuudestamme, jokunen asuu nyt, tai taas, Mikkelissä, useita kuka missäkin. toisia siellä täällä. Joittenkin elämänvaiheet ovat kutakuinkin tiedossani, suuremman joukon osalta file'ni heidän tapahtumistaan on blankko.

  Mikkelissä oli toki muitakin kahviloita. Oli Puistobaaria, Kisabaaria, Mikonbaaria, mutta niissä ei tuolloin kuuskytluvun jälkipuoliskolla paljoa poikkeiltu. Paitsi Keskusbaarissa me Ilun kanssa joskus vierailtiin viikkorahapäivinä (jollei viikkorahoja ollut jätetty tilittämättä jonkin kolttosen seuraamuksena, mikä ei ollut valitettavasti harvinaista), tai oltiin muuten vaan viekkaudella tai väärydellä hankittujen markkojen vuoksi varoissamme; sieltä sai Mikkelin parhaat jäätelösoodat!

  Seitkytluvun alussa silloin tällöin kiskottiin keskaria pienen pienessä Teinibaarissa ennen MP:n tai Pallo - Kissojen peliä, saateettiin sinne pelin jälkeen juurtua. Mutta ne ovat toisia tarinoita ne.

  1970-luvun taitteessa tietysti oltiin jo täysi-ikäisiä, joten kapakoihin tiemme vei, Meiski jäi. Ja kohtahan minä pudistelin Etelä-Savon pölyt Lee Coopereistani, lähinnä Mikkeli Cityn osalta.

  Noihin äsken mainitsemiini edesmenneisiin palatakseni. Vanhasen Tommi oli yksi yksi meistä meiskiläisistä. Näin miehen joskus viitisentoista vuotta sitten, kun kävin Ilun kanssa katsomasssa Etelä-Karjalassa yhtä myynnissä ollutta maatilaa, josta Ilu oli kiinnostunut saanut vinkin paikkakunnalla Op:n paikallisjohtajana toimivalta Tommilta. Joku vuosi sitten oltiin Tommin kanssa fb-kavereita, kunnes hän lopetti tilinsä, kun joku virus iskin läppäriinsä. Ilulta kuulin, että Tommilla oli syöpä, hoidettu, mutta taustalla kuitenkin. Tommilla oli mökki Hurissalossa. Olimme jo fb-aikaan sopineet, että joskus tavataan Anttolassa. Se sitten jäi, mutta sain Ilulta viime kesänä Tommin puhelinnumeron. Tarkoitus oli miehelle soittaa, sopia miitinki. Mutta se lipsui mielestäni. Syksyllä sain Ilulta tiedon, että Tommi oli menehtynyt. Kyllä harmittaa oma saamattomuuteni! Sen vuoksi teen tässä ja nyt lupauksen, että kevään aikana soitan Järvisen Makelle, Meiskin porukkaa myös. Maken numeron sain jo ajat sitten Mortilta. Make asuu Mikkelissä, Lähemäellä. Ei niin, että pelkäisin tai luulisin, Makenkin  olevan kuolemankielissä. Mutta joka tapauksessa haluan sopia tuollaiset kontaktit täst'edes aina, kun ne ovat mahdollisia.

  Missä lienevät Mikkelin nuoret tätä nykyä hölmöilevät? No, hölmöilkööt missä hölmöilevät, kyllä heistä kunnon veronmaksajia tulee. Suomen hallituksesta ja Ameriikan presidentistä huolimatta.

Meiski on poispäin ajavan auton keulan takana. 

Tuomiokirkon tornista kuvattu näkymä. Meiski merkattu nuolella.  

Kuvat Museoviraston kokoelmista.

ANAKRONISMI, FOSSIILI VAI VANHA PIERU?

  Ruuhkaviikko yli puolen välin. Eilen olin hammaslääkärillä, tarkastuskäynti. Aika piti varata takahampaan korjaukseen. Ja suuhygienistille. Hieno ammmattinike, tuo suuhygienisti. Minähän voisin olla osa-aikainen kotihygienisti, kun välillä kotona, silloin tällöin Elinalla, siivoilen. Mutta rotuhygienistiä ei minusta kyllä saa tehtyä.
  Tiistaina oli Elinalla operaatio Launeen Hammashoitolassa. Toin hänet meille yöksi, lähinnä kai itseni takia. Vähemmän olin huolissani oikeellisen lääkityksen aloittamisesta, kun sain sen itse valvoa. Eilen vein sitten äidin taas kotiinsa. Vielä hän joten kuten pärjäilee ilman jatkuvaa perään katsomista. Toivottavasti kauas tulevaisuuteen.

  Tänään on siis ihan joutopäivä, voi vaikka kirjoittaa. Joten kirjoitan. Entisestä en viitsii enää tänään kirjoittaa, tulevasta ehkä vähän, tämän hetken mietteistä jotakin.

  Hilpan eläköitymisessä tapahtuu käänteitä ja muutoksia. Nyt hänelle tuli tieto, että eläkkeelle pitää jäädä jo 1. helmikuuta, mikäli haluaa katinkultaisen kädenpuristuksen. Se puristushan oli syy jäädä ennen kesää pois duunista, joten siitä vaan. Vähissä ovat rouvan aamut. Ensi viikko enää jäljellä, kaksi kuukauden viimeistä päivää ovat "pekkasia".

  Mietiskelin: "olenko anakronismi?" Tulin johtopäätökseen, että fossiili, reliikki, dinosaurus ja vahna pieru saatan olla, mutta anakronismi en. Jos hiihtäisin tervatuilla puusuksilla kerran kuukaudessa puotiin ostamaan suolaa, lamppuöljyä ja tulitikkuja, tai asuisin painovoimaa hyväksikäyttävässä ilmassa kelluvassa talossa, olisin anakronismi. Oikeastaan en ole edes fossiili, reliikki tai dinosaurus. Olen jopa poistanut kotimme seiniltä kyltin: "SPOTTA EJ PÅ GOLVET". Osaan myös käyttää tyydyttävästi tietokonetta, älypuhelinta, digiboxia, mikroaaltouunia ja langattomia kuulokkeita. Olen Facebook'issa, Instagram'issa, Twitter'issa ja WhatsApp'issa, joskin vain fb:ssa aktiivisemmin.
  Vanha pieru myönnän monessa suhteessa olevani. En mm. ole Snapchat'issa, Tinder'issa tai Steam'issa, enkä käytä Skype'a enkä Spotify'ta. En tosin tiedä "vanhan pierun" tunnusmerkeiksi luokiteltuja seikkoja, mutta luulen edellä luettelemieni niihin kuuluvan. Asiaa selvittääkseni googletin "vanhan pierun". Urbaani sanakirja antoi käsitteelle merkityksen: "Kokenut henkilö, jolla on kokemusta alastaan". No, kokemusta minulla on aika monelta alalta. Sen perusteella olen "vanha pieru". Mutta googlen vastauksista sain erilaisen käsityksen "vanhasta pierusta", kuin se, jota olin mielessäni ajatellut. Niiden perusteella "vanha pieru" on alallaan kaiken (muka) oppinut ja kokenut, ehkä hieman ylimielinenkin heppu, jota ei parane mennä neuvomaan. Jos näin on, en ole "vanha pieru".
  Nyt on edessäni ongelma: jos en ole anakronismi, fossiili, reliikki, dinosaurus, enkä vanha pieru, niin mikä minä ole? Itsetutkiskelun ja itsensä löytämisen paikka? Niin kai. Tiibetiin en kuitenkaan aio lähteä. Otan asiakseni paneutua itsetutkiskeluun Avokkaassa jonain tyynenä ja sumuisena syysaamuna heti auringon noustua. Sellaisina aamuina ovat ajatukset sopivassa vireessä noin tärkeään tehtävään. Kun olen saanut pulman ratkaistua, tiedotan asiasta tällä foorumilla. Mikäli ongelma jää yhä avoimeksi, tulette siitäkin saamaan informaatiota.

  Jostain mielen oikusta johtuen tuli mieleeni eräänä päivänä sana "lekittää". Verbiä käytettiin muinoin 1960-luvulla Mikkelissä. Se tarkoitti suunnilleen samaa, kuin "mennä", paremmenkin "lähteä nopeasti".
  "Ala jätkä lekittää" saatettiin tokaista kaveripiirissä jollekin, jonka jutut alkoivat kyllästyttää. Tokko teonsana enää hengissä? Mr. Google ainakin on siitä tietämätön.
  Tästä ajatuskulkuni jatkoi arvaamatonta tietään. Muistin, että synonyymi verbille "lekittää" on "telkkiä". Ainakin Haneli sitä viljeli ennen muinoin. Saattoi talviverkoilla minulle ärjäistä, jos homma ei sujunut, niin kuin olisi pitänyt: "Lähe äijä telkkimään, jos ei homma onnistu!"
  Mr. Hakukone löysi lukuisan määrän osumia sanalle "telkkä", kun kysäisin, ei yhtään sanalle "telkkiä".
  Myös ilmaisuja "litoa" ja "vitoa" on käytetty/käytetään kehoitettaessa jota kuta ottamaan jalat alleen. "Litoa" ei säväyttänyt hakukonetta. "Vitoa" puolestaan tuotti osuman Sivistyssanakirjaan, Tämä ilmoitti verbin tarkoittavan:
  1.  puhdistaa ja pehmittää pellavakuituja eräitä kansanomaisia muokkausvälineitä käyttäen
  2.  (arkikieltä) kalppia. esim. Alahan vitoa! Lähti vitomaan
  Täytyy myöntää, että kohdan 2. tarkoituksessa olen sanaa käyttänyt, sen kehoitusta totellut, mutta kohdan 1, tyyppinen askarointi on jäänyt kokematta.
  Sieltähän muuten tuli osuva synonyymi verbille "telkkiä"; "kalppia". Kyllä suomen kieli on rikasta. Näitä kun lähtisi pyörittelemään, ei mikään aika riittäisi.

  Vaikka minun aikani riittäisi tämän blogin jatkamiseen, en aio sitä tehdä. Muut aktiviteetin odottavat. Joten palaillaan.

Vielä esimerkkikuvat aamusta, jolloin itsetutkiskelu saattaa onnistua