sunnuntai 22. tammikuuta 2017

MEISKI ON MY MIND

  Eilen tulin mesetelleeksi Mortin kanssa vanhoista ajoista Mikkelissä. Sivuttiin, totta kai, myös Meiskiä.
  Meijerin Baari, Jäätelöbaari, eli Meiski oli kuuskytluvun jälkimmäisellä puoliskolla Mikkelin teininuorison pääasiallinen kohtaamispaikka. Ainakin "penaaleiden". Oli se varmaan vielä seitkyluvullakin, minä vaan olin silloin pitkälti pois kuvioista.

  Meiski oli siis kahvila Mikkelin keskustassa, Porrasalmenkadun varrella torin laidalla. Se oli kahdessa tasossa; katutasossa alaosa, puolen kerroksen verran leveitä portaita nousten pääsi yläosaan, mikä oli meidän nuorten valtakuntaa. Siellä, siis yläosassa, oli  hieman toistakymmentä pöytää, joista puolenkymmentä takaseinustan levyisen punaisen nahkasohvan edessä. Ne pöydät olivat kaikkein halutuimpia.  

  Paikkaan liittyy paljon muistoja. Olen niitä joskus blogeissani käsitellytkin. Päällimäisinä mieleeni ovat jääneet hölmöilyt Räsäsen Ilun kanssa. Kerran talvella tapahtui seuraavaa. Oli suojasää, ja huomasimme Ilun kera, että takaseinän sohvan yläpuolella olevasta ikkunarivistöstä oli pari lasia auki tuuletuksen vuoksi. Siinä ei paljon sanoja tarvittu. Äkkiä talon takapihalle heittelemään lumipalloja ikkunoista sisään. Muutama saatiin raollaan olevista laseista perille, vaikka ne olivat yli kahden kerroksen korkeudella takapihan pinnasta. Sitten muina poikina sisään baariin ällistelemään seurauksia. Kun huomasin vanhahkon kultivoituneen oloisen herrasmiehen pyyhkivän lautasliinalla paitansa etumusta, tuli mieleeni, että olisi tuo temppu saanut jäädä tekemättä. Oli nimittäin yksi lumipalloista osunut täsmälleen herran keittolautasen keskelle! Olimme tuolloin neljä- viisitoistavuotiaita, lapsellisa nulikoita. Samoihin aikoihin oli huviamme myös tämä: Kun joku ruokailija lähti pois, hivuttauduimme pusertamaan sinappia tai ketsuppia aterimien selkiin, käänsimme ne alassuin, vetäydyimme loitommas istuksimaan. Hauskaa oli olevinaan, kun tarjoilija tuli astioita noutamaan, ja ryönäsi kätensä perusteellisesti. Kai meitä epäiltiin, kerran taidettiin lentää pihallekin.
  Oltiin jo ainakin vuoden vanhempia, kun Ilfredin kanssa oltiin hankittu vesikonepistoolit. Tämä johti kerran varsinainen vesisotaan Meiskin yläsalissa; Muistelen, että ainakin minun vesiaseeni joutui jonkun toisen käsiin. Ja kohta oli tuoleista ja pöydistä muodostunut barrikaadeja, joiden takaa osapuolet tulittivat, paremminkin vesittivät, toisiaan. Uloshan siitä passitettiin, koko porukka. Taisi tulla porttikieltoa toviksi.

  Usein me varattomat teinit istuttiin Meiskissä ostamatta mitään. Henkilökunta meitä väliin patisteli ulos tai kassalle.  Kalervon Lassi oli kerran varautunut tähän. Kun meitä pyydettiin poistumaan, tälläsi Lassi pöytään Käytöksen Kultaisen Kirjan, avasi sen sivulta, jossa kerrottiin, että kahvilassa voi istahtaa levähtämään mitään ostamatta, jos paikassa on tilaa, tyhjiä pöytiä. Meni jauhot suuhun tarjoilijalta, sillä kertaa.

  Meiskillä myös Järvisen Elisa väärensi monta kertaa poissaolovihkooni äiti-Elinan nimikirjoituksen. Uskallan tämän nyt tunnustaa, sillä rikos on vanhentunut. Jäin kyllä kiinni tuosta hommasta, mutta en sen takia, että väärennös olisi ollut huono, vaan ihan muista syistä.

  Meiskillä kävivät myös mm. Lahdesta tai Helsingistä kotoisin olevat pop/rock-henkiset vierailevat nuoret. Muistan, kuinka heitä katsoin ylöspäin, kuin mitäkin kummajaisia, tuulahduksia "isosta maailmasta". Ja pyrin matkimaan heidän vaate- ja tukkastailiaan. Ah, kun oltiin nuoria ja lähes viattomia!

  Tuosta Meiskin jengistä on aika moni jo poistunut keskuudestamme, jokunen asuu nyt, tai taas, Mikkelissä, useita kuka missäkin. toisia siellä täällä. Joittenkin elämänvaiheet ovat kutakuinkin tiedossani, suuremman joukon osalta file'ni heidän tapahtumistaan on blankko.

  Mikkelissä oli toki muitakin kahviloita. Oli Puistobaaria, Kisabaaria, Mikonbaaria, mutta niissä ei tuolloin kuuskytluvun jälkipuoliskolla paljoa poikkeiltu. Paitsi Keskusbaarissa me Ilun kanssa joskus vierailtiin viikkorahapäivinä (jollei viikkorahoja ollut jätetty tilittämättä jonkin kolttosen seuraamuksena, mikä ei ollut valitettavasti harvinaista), tai oltiin muuten vaan viekkaudella tai väärydellä hankittujen markkojen vuoksi varoissamme; sieltä sai Mikkelin parhaat jäätelösoodat!

  Seitkytluvun alussa silloin tällöin kiskottiin keskaria pienen pienessä Teinibaarissa ennen MP:n tai Pallo - Kissojen peliä, saateettiin sinne pelin jälkeen juurtua. Mutta ne ovat toisia tarinoita ne.

  1970-luvun taitteessa tietysti oltiin jo täysi-ikäisiä, joten kapakoihin tiemme vei, Meiski jäi. Ja kohtahan minä pudistelin Etelä-Savon pölyt Lee Coopereistani, lähinnä Mikkeli Cityn osalta.

  Noihin äsken mainitsemiini edesmenneisiin palatakseni. Vanhasen Tommi oli yksi yksi meistä meiskiläisistä. Näin miehen joskus viitisentoista vuotta sitten, kun kävin Ilun kanssa katsomasssa Etelä-Karjalassa yhtä myynnissä ollutta maatilaa, josta Ilu oli kiinnostunut saanut vinkin paikkakunnalla Op:n paikallisjohtajana toimivalta Tommilta. Joku vuosi sitten oltiin Tommin kanssa fb-kavereita, kunnes hän lopetti tilinsä, kun joku virus iskin läppäriinsä. Ilulta kuulin, että Tommilla oli syöpä, hoidettu, mutta taustalla kuitenkin. Tommilla oli mökki Hurissalossa. Olimme jo fb-aikaan sopineet, että joskus tavataan Anttolassa. Se sitten jäi, mutta sain Ilulta viime kesänä Tommin puhelinnumeron. Tarkoitus oli miehelle soittaa, sopia miitinki. Mutta se lipsui mielestäni. Syksyllä sain Ilulta tiedon, että Tommi oli menehtynyt. Kyllä harmittaa oma saamattomuuteni! Sen vuoksi teen tässä ja nyt lupauksen, että kevään aikana soitan Järvisen Makelle, Meiskin porukkaa myös. Maken numeron sain jo ajat sitten Mortilta. Make asuu Mikkelissä, Lähemäellä. Ei niin, että pelkäisin tai luulisin, Makenkin  olevan kuolemankielissä. Mutta joka tapauksessa haluan sopia tuollaiset kontaktit täst'edes aina, kun ne ovat mahdollisia.

  Missä lienevät Mikkelin nuoret tätä nykyä hölmöilevät? No, hölmöilkööt missä hölmöilevät, kyllä heistä kunnon veronmaksajia tulee. Suomen hallituksesta ja Ameriikan presidentistä huolimatta.

Meiski on poispäin ajavan auton keulan takana. 


Tuomiokirkon tornista kuvattu näkymä. Meiski merkattu nuolella.  
Kuvat Museoviraston kokoelmista.

torstai 19. tammikuuta 2017

ANAKRONISMI, FOSSIILI VAI VANHA PIERU?

  Ruuhkaviikko yli puolen välin. Eilen olin hammaslääkärillä, tarkastuskäynti. Aika piti varata takahampaan korjaukseen. Ja suuhygienistille. Hieno ammmattinike, tuo suuhygienisti. Minähän voisin olla osa-aikainen kotihygienisti, kun välillä kotona, silloin tällöin Elinalla, siivoilen. Mutta rotuhygienistiä ei minusta kyllä saa tehtyä.
  Tiistaina oli Elinalla operaatio Launeen Hammashoitolassa. Toin hänet meille yöksi, lähinnä kai itseni takia. Vähemmän olin huolissani oikeellisen lääkityksen aloittamisesta, kun sain sen itse valvoa. Eilen vein sitten äidin taas kotiinsa. Vielä hän joten kuten pärjäilee ilman jatkuvaa perään katsomista. Toivottavasti kauas tulevaisuuteen.

  Tänään on siis ihan joutopäivä, voi vaikka kirjoittaa. Joten kirjoitan. Entisestä en viitsii enää tänään kirjoittaa, tulevasta ehkä vähän, tämän hetken mietteistä jotakin.

  Hilpan eläköitymisessä tapahtuu käänteitä ja muutoksia. Nyt hänelle tuli tieto, että eläkkeelle pitää jäädä jo 1. helmikuuta, mikäli haluaa katinkultaisen kädenpuristuksen. Se puristushan oli syy jäädä ennen kesää pois duunista, joten siitä vaan. Vähissä ovat rouvan aamut. Ensi viikko enää jäljellä, kaksi kuukauden viimeistä päivää ovat "pekkasia".

  Mietiskelin: "olenko anakronismi?" Tulin johtopäätökseen, että fossiili, reliikki, dinosaurus ja vahna pieru saatan olla, mutta anakronismi en. Jos hiihtäisin tervatuilla puusuksilla kerran kuukaudessa puotiin ostamaan suolaa, lamppuöljyä ja tulitikkuja, tai asuisin painovoimaa hyväksikäyttävässä ilmassa kelluvassa talossa, olisin anakronismi. Oikeastaan en ole edes fossiili, reliikki tai dinosaurus. Olen jopa poistanut kotimme seiniltä kyltin: "SPOTTA EJ PÅ GOLVET". Osaan myös käyttää tyydyttävästi tietokonetta, älypuhelinta, digiboxia, mikroaaltouunia ja langattomia kuulokkeita. Olen Facebook'issa, Instagram'issa, Twitter'issa ja WhatsApp'issa, joskin vain fb:ssa aktiivisemmin.
  Vanha pieru myönnän monessa suhteessa olevani. En mm. ole Snapchat'issa, Tinder'issa tai Steam'issa, enkä käytä Skype'a enkä Spotify'ta. En tosin tiedä "vanhan pierun" tunnusmerkeiksi luokiteltuja seikkoja, mutta luulen edellä luettelemieni niihin kuuluvan. Asiaa selvittääkseni googletin "vanhan pierun". Urbaani sanakirja antoi käsitteelle merkityksen: "Kokenut henkilö, jolla on kokemusta alastaan". No, kokemusta minulla on aika monelta alalta. Sen perusteella olen "vanha pieru". Mutta googlen vastauksista sain erilaisen käsityksen "vanhasta pierusta", kuin se, jota olin mielessäni ajatellut. Niiden perusteella "vanha pieru" on alallaan kaiken (muka) oppinut ja kokenut, ehkä hieman ylimielinenkin heppu, jota ei parane mennä neuvomaan. Jos näin on, en ole "vanha pieru".
  Nyt on edessäni ongelma: jos en ole anakronismi, fossiili, reliikki, dinosaurus, enkä vanha pieru, niin mikä minä ole? Itsetutkiskelun ja itsensä löytämisen paikka? Niin kai. Tiibetiin en kuitenkaan aio lähteä. Otan asiakseni paneutua itsetutkiskeluun Avokkaassa jonain tyynenä ja sumuisena syysaamuna heti auringon noustua. Sellaisina aamuina ovat ajatukset sopivassa vireessä noin tärkeään tehtävään. Kun olen saanut pulman ratkaistua, tiedotan asiasta tällä foorumilla. Mikäli ongelma jää yhä avoimeksi, tulette siitäkin saamaan informaatiota.

  Jostain mielen oikusta johtuen tuli mieleeni eräänä päivänä sana "lekittää". Verbiä käytettiin muinoin 1960-luvulla Mikkelissä. Se tarkoitti suunnilleen samaa, kuin "mennä", paremmenkin "lähteä nopeasti".
  "Ala jätkä lekittää" saatettiin tokaista kaveripiirissä jollekin, jonka jutut alkoivat kyllästyttää. Tokko teonsana enää hengissä? Mr. Google ainakin on siitä tietämätön.
  Tästä ajatuskulkuni jatkoi arvaamatonta tietään. Muistin, että synonyymi verbille "lekittää" on "telkkiä". Ainakin Haneli sitä viljeli ennen muinoin. Saattoi talviverkoilla minulle ärjäistä, jos homma ei sujunut, niin kuin olisi pitänyt: "Lähe äijä telkkimään, jos ei homma onnistu!"
  Mr. Hakukone löysi lukuisan määrän osumia sanalle "telkkä", kun kysäisin, ei yhtään sanalle "telkkiä".
  Myös ilmaisuja "litoa" ja "vitoa" on käytetty/käytetään kehoitettaessa jota kuta ottamaan jalat alleen. "Litoa" ei säväyttänyt hakukonetta. "Vitoa" puolestaan tuotti osuman Sivistyssanakirjaan, Tämä ilmoitti verbin tarkoittavan:
  1.  puhdistaa ja pehmittää pellavakuituja eräitä kansanomaisia muokkausvälineitä käyttäen
  2.  (arkikieltä) kalppia. esim. Alahan vitoa! Lähti vitomaan
  Täytyy myöntää, että kohdan 2. tarkoituksessa olen sanaa käyttänyt, sen kehoitusta totellut, mutta kohdan 1, tyyppinen askarointi on jäänyt kokematta.
  Sieltähän muuten tuli osuva synonyymi verbille "telkkiä"; "kalppia". Kyllä suomen kieli on rikasta. Näitä kun lähtisi pyörittelemään, ei mikään aika riittäisi.

  Vaikka minun aikani riittäisi tämän blogin jatkamiseen, en aio sitä tehdä. Muut aktiviteetin odottavat. Joten palaillaan.

Vielä esimerkkikuvat aamusta, jolloin itsetutkiskelu saattaa onnistua



maanantai 16. tammikuuta 2017

ARKEA JA HUOMIOTA

ARKEA  

  Maanantai. Hilpalla vapaapäivä. Autoon tänä aamuna tehty (lue: teetetty) vuosihuolto. N. 17 000 km/v. on saldo. Huollon hinta 202 €. Mielestäni kohtuulliset huoltokustannukset/v. Toki huollon hinta kallistuu, mitä enemmän kilsoja ja aikaa kuluu. Nyt kuitenkin näin.

  Huomenna Elinalla viimeinen hammaslääkärikäynti, viimeinen ainakin tähän lähtöön. On operaatio kestänytkin, kun käyntien välit kunnallisella puolella ovat reilusta kuukaudesta kahteen. Ja ainakin kerran jouduimme ajan perumaan äidin terveydentilan vuoksi. Siis keikka Launeen Hammashoitolaan on huomenna edessä.

  Ylihuomenna on allekirjoittaneella määräaikaistarkastus (3 v.) Hollolan Hammashuollossa. En ole tainnut loppuvalla kaudella vääräaikaskäyntiä tehdäkkään. Ovat paikat pysyneet paikoillaan. En ole kai vahingossa puraissut Aura-juuston foliokäärettä. Jos näin pääsee käymään, lähtevät, Aaken sanassa", paikat hampaista.
  Nyt on yhdestä takahampaasta tosin paikka, tai sitten osa hammasta, lohjennut. Jo joku aika sitten lohkesi. En ole viitsinyt erikseen aikaa tilata, koska tiedän, että se kestää, mikäli tilanne ei ole akuutti. Eikä tämä ole. Akuutti. Tilanne.

  Torstaina on vapaapäivä, ei  mitään kalenterissa.

  Perjantaina Hempan kanssa kahville. Eli neljälle viikon "arkipäivistä" löytyi merkittyä tekemistä. Huru-ukon hektistä elämää mennään. Periaatteena, ettei kahta tehtävää samalle päivälle, jos mahdollista.

  Reilu viikko sitten ostin liput PoriJazz'iin. Torstaina, 13. heinäkuuta astuu Wilco lavalle, Lehkoset nurmelle. Yöpaikan löytyminen oli taas hakusessa. Kokemäeltä buukattiin Maatila-yöpyminen aamiaisella. Käytäntö on osoittanut, että on aika raskasta ajaa aamusta Poriin, puolenyön maissa lähteä usmuuttamaan kotiin. Kaksi kertaa ollaan Jatseilla oltu; 1. kerralla (2014) yövytiin Raumalla, 2. kerralla (2015) ajettiin Hollolaan. Viime kesänä ei sitten Porissa oltu. Nyt mennään. Eikä välttämättä pidetä kiirettä takaisin, jos hoksataan mielekästä ohjelmaa tai paikkoja siellä päin Suomenmaata.

  Elisalta soiteltiin tänään. ElisaViihteestä kyseltiin. Lipevin kielin, mairein äänenpainottein, kerrottiin soittajalle suodusta mahdollisuudesta tarjota meille monivuotisille vakioasiakkaille ennennäkemättömiä, ällikälle lyöviä ja jopa huligaaninkin naaman peruslukemille saavia tarjouksia.
  "Ahaa", äkkäsin. "Taitaa ElisaViihteen määräaikainen sopimus olla kohta katkolla!"
  Kieltäydyin kohteliaasti noista hyytävistä lisäeduista. Tarkoitus on keväällä luopua, ei ElisaViihteestä, vaan sen digiboxista. Turhaa maksaa boxista, kun yhä enemmän palveluja katsotaan Avokkaassa tabletin ja ChromeCast-tikun kautta. Kotona voi tabletilta jakaa suoraan äly-televisioon. Jos tuollaisen ratkaisun teen, kallistuu nyt kylkiäisenä ollu laajakaistayhteys jonkin verran, mutta parikymppiä kuussa plussan puolelle jäädään. Onhan tuo boxi tietysti älyttömän vaivaton ja nopea käyttää. Toisaalta minulla/meillä lienee aikaa käyttää himpun vaivalloisempaa yhteyttä. M.O.T.

HUOMIOTA

  Kaisa Mäkäräinen voitti viikonloppuna myös takaa-ajokilpailun. Voitti, vaikkei tarvinnut ajaa ketään takaa. Motivaationhan tuossa luulisi menevän, vai?

  Hilppa eläköityy virallisesti 1.3.2017. Käytännössä 17.2.2017 on ensimmäinen päivä vapaaherrattarena. Siitä huolimatta on hänet buukattu päiväksi koulutukseen Helsinkiin Messukeskukseen 30.1.2017. Mikäs siinä, pitää tietysti viimeiset pari viikkoa olla ajan hermolla. Motivaatiohan muuten menee, otaksun.

  Yhdysvaltain armeijan sotilaat ovat jo neljättä kertaa Lapissa opettelemassa arktista sissitoimintaa, vai mitä lieneekään. Eikö niillä ole Alaskassa tarpeeksi arktista? Ei kai. Jenkeissähän sanotaan, että "Kyllä Sodankylä opettaa".
 
  Yhdysvaltalaispariskunnalla harvinainen sairaus: vaimo on allerginen miehelleen. Näin uutisoi IL. Mene ja tiedä tuon harvinaisuudesta. Elämänmenoa 65 v. seuranneena olen ollut huomaavinani, että aviopuolisoiden keskinäistä allergiaa esiintyy melko runsaasti.

  Utsjoella, lienee kirkonkylällä, päättyi kaamos tänään. Ei ole reilua pohjois-utsjokisille, eli nuorgamilaisille, sillä siellä kaamos väistyy vasta huomenna. Mutta tokko kukaan nuorgamilainen sen takia viitsi Kirkolla ajaa. Sitä paitsi ja siksikin, että  Alko sijaitsee Nuorgamissa.

  Meillä alkaa päivän piteneminen näkyä ja tuntua konkreettiseti helmikuun loppupuolella. Eli sitten, kun asia päästään Anttolassa konkreettisesti toteamaan. Konkreettiset maanantaiterveiset Hollolasta, paikasta, missä tämä kuva on maaliskuun alussa 2014 otettu. 

lauantai 14. tammikuuta 2017

TILPEHÖÖRIÄ JA ROMPETTA

  Kunhan kevät koittaa, niin tulee, lopultakin, hetki erota turhasta rojusta. Rojusta, mitä löytyy vaatehuoneesta, kaapeista, komeroista, ja ennen kaikkea ulkovarastosta.
  Ainakin UFF tai Punainen Risti tulevat saamaan jokusen pussukan vaatetavaraa. Ulkovarastossa tein vajaa vuosi sitten karkean iventaarion, jotta sain edes fillarit sieltä pihalle ja huoltoon. Edessä on tarkempi hyllyjen ja parin puisen, kooltaan n. 70 x 50  x 50 cm, muuttolaatikon anylysointi. Hyllyiltä löytyy ainakin vanhoja luistimia, hiihto-, sekä laskettelumonoja ja lastenkirjoja. Laatikoissa luultavasti lisää lastenkirjoja sekä vaatteita. Muutamia yllätyksiäkin saattaa tulla eteen.
  Joka tapauksessa kaikki turha pannaan kiertoon, kelvoton kaatsille. Aikomus on saada niin sisä-, kuin ulkovarastotilat hyötykäyttöön. Eikä sen jälkeen mitään "tuota saattais joskus tarvita-mentaliteettia". Kaikki tarpeeton tai uuden tieltä väistyvä armotta pois! Hilppa kertoi kuulleensa/lukeneensa hyvän neuvon: Kun ostat uuden vaatteen, hävitä yksi entisistä.
  Olen kiikuttanut mökille vanhoja vetiminiäni. Ei siinäkään mitä järkeä ole, pitkän päälle. Avokkaasta löytyy tätä nykyä kymmeniä enemmän tai vähemmän virttyneitä t-paitoja, melkein saman verran liian suuria flanellipaitoja, useita lähes läpikuluneita verkkapukuja, jokusia hikisä ja nauhattomia lenkkareita, puolisen tusinaa muotonsa ja täytteensä menettänyttä toppatakkia, muovikassillinen pipoja sekä jätesäkillinen ukkovarpaan kärjestä tai kantapäästä reikiintynyttä eriparin sukkaa. Saunan uunissa noita pukineita olen jo ruvennu polttamaan. Eli ei mitään tolkkua kuskata vaatetta, ei muutakaan kotona tarpeettomaksi jäänyttä sälää, mökille. On ne sieltäkin joskus hävitettävä. Hävittäminen täällä maalikylissä on huomattavasti helpompaa.

  Huomaatteko, että en ihan ukkoutunut ole; teen tulevaisuuden suunnitelmia, ainakin lyhyen tähtäimen sellaisia. Ja suunnitellessani mietin, miksei ihminen voi nuorena olla yhtä viisas, kuin vanhana. Jos ajatukseni mm. tuohon hamstraamiseen olisi aina ollut nykyisen kaltainen, ei nyt tarvitsisi suunnitella paikkojen raivaamista. Mutta "minkä nuorena mokaa, sen vanhana korjaa", vai mitenkä se sananlasku oikein menee?

  On tietysti tavaroita, joista ei mielellään luovu, vaikkei niillä enää käyttöä olekkaan. En paristakymmestä piipusta, parista piipputelineestä, sekä parista vanhasta Zippo-sytkäristä raaski erota. Ne ovat kaapin uumenissa, mutta ehkä vielä vielä joskus esilläkin. Ei siksi, että sauhuttelemaan taas alkaisin, vaan siksi, että ne ovat erittäin kauniita esineitä. Tai tiedä häntä; melkoinen pölynpyyhintä niissä on.


    Toinen säästettävä kohde on muutama vanha kamera. Tuossa syksyllä yhtä lipaston laatikoa kolutessani löysin kuusi filmikameraa. Otin ne esiin, putsailin ja laitoin työhuoneen kirjahyllyyn. Eihän ne toki mitään kovin vanhoja ole, 70-, 80-. ja 90-luvuilta. Yksi vanhempikin minulta löytyy. Sain eräältä taholta viime syksynä haltuuni saksalaisen Foitzik-tehtaan valmistaman Foinix-merkkisen kameran. Valmistusvuosi lienee 1954. Hieno esine sekin. Hienoisesti ovat kamerat muuttunee 60:ssä vuodessa, niin kosmeettisesti, kuin tekniikankin osalta. Mutta vanhassa tyyliä on enemmän. Vai mitä?


  Asiaan vihkiytymättömille vinkattakoon, että se vanha ei ole kuvassa oikealla.

  Hilppa on viimeistä lauantaita palkkatyössä. Tai onkohan ensi kuussa vielä yksi? Minulla on rauha kirjoittaa. Ja miettiä vaikkapa sattumaa. Tämä juttu tuli sydänyön pimeimpinä hetkinä mieleeni.
  Intiaanien nimi on intiaanit, koska kippari Kolumbus oli pahasti eksyksissä. Mikäli capitano, vai pitäisikö sanoa capitán?, Kristoffer olisi ollut kartalla, nimitettäisiinkö Amerikan alkuperäisasukkaita amerikkalaisiksi? Ja nykyään Pohjois-Amerikassa vallassa olevaa kansanosaa euroamerikkalaisiksi?
 Joo, ei ollut Kolumbuksella karttaplottereita eikä satelliittiyhteyksiä. Ja siinä mielessä rohkeaa porukkaa Santa Marían, Niñan, ja Pintan miehistö oli, etteivät pelänneet tuiman myötäisen sattuessa sörnäyttävänsä laidan yli ja tippuvansa ties mihin kadotukseen.

  Sattuu sitä muillekin, kuin Kolumbukselle. Viime lauantaina oltiin Hilpan kanssa palailemassa päivälenkiltä. Vajaan sadan metrin päässä kotiovelta olevalla parkkipaikalla huomasi rouva auton vieressä puhelimen. Oli liki viidentoista asteen pakkanen, mutta akku ei ollut vielä kohmettunut. Minä fiksuna laittamaan tekstaria autorekisterikeskukseen. Heti tulivat omistajan ja auton tiedot. Sanoin Hilpalle, koska kädet jäätyivät, että odota tässä, jos kuski tulisi, menen kotiin katsomaan Enirosta puhelinnumeron. Löysinkin auton omistajalle numeron. Samassa välähti mieleeni; tosi fiksua, mitä hyödyttää soittaa puhelimeen, joka on Hilpan kädessä! Joten kirjoitin paperille viestin: PUHELIMESI ON OSOITTEESSA SE JA SE/LEHKONEN, PUH. TÄMÄ JA TUO. Hain Hilpan pois, laitoin lapun auton tuulilasiin.
  Kotona huomasin, että puhelin oli lukittu. Ajattelin, että voihan se olla muunkin, kuin omistajan luuri. Soitin omistajan numeroon. Ei hälyyttänyt löytöpuhelimeen, mutta ei myöskään vastannut. Laitoin vielä tekstarin, jossa kerroin puhelimen löytymisestä, ja sen väliaikaisesta pakkasenpitopaikasta.
  Löytöpuhelin soi muutaman kerran, siihen tuli mesejä ja tekstareita. En arvannut vastata, vaikka olisi ehkä pitänyt; saattoivat soittaa laitteeseen sitä äänen perusteella paikantaakseen.
  Reilun puolen tunnin kuluttua soi ovikello. Nuori nainen pieni lapsi korissa sieltä tuli luuriaan noutamaan. Kiitteli kovasti. Oli ollut naapuritalossa vauvakutsuilla.
  Asian ydin on, että tosi fiksu idea oli ottaa selville kadonneen puhelimen oletettu numero, ja soittaa siihen, kun se oli omissa käsissä. Ihminen ei ajattele aina kovin loogisesti, en edes minä. Enkä varsinkaan minä.

  Kun nyt Lehkosen sukua on alettu soimaamaan, kerrottakoon yksi anekdootti ei niin putkeen menneestä tapahtumasta. Elettiin 1970-lukua, keskitalvea, pakkasta yli 20 astetta. Oltiin käymässä Piskolassa. Isäni Erkki. RIP, sai kuningasajatuksen: pesenpä auton likaisen tuulilasin! Tuumasta toimeen. Hän haki vatiin vettä, loiskautti sen lasille. Sehän jäätyi hetkessä, niin lujaksi kalvoksi, että ei lähtyt millään. Raapat olivat voimattomia. Ehkä petkeleellä ja kovalla työllä olisi onnistunut. Isä hädissään Hanelille ja minulle kertomaan häverikistään. Me että mitäs hittoa sinä tällä pakkasella menet vettä tuulilasiin kaatelemaan!?!? Tähän Erkki, että no, se oli ihan lämmintä. Se siitä logiikasta. Ei muuta, kuin auto käyntiin, jollain konstilla tulitikkuaskin kokoinen tähystysreikä kuskin silmien korkeudelle. Sitten Erkki puikkoihin. Sulihan se lasi, aikanaan. Mutta en jaksa muistaa, kuinka monta kertaa isä kävi Ikolan pihassa kääntymässä sitä ennen.

  Logiikasta magiikkaan. Aamulla tulin jostain syystä ajatelleeksi ystävääni ja entistä työtoveriani Hemppaa. Ajattelin, että mitähän miehelle kuuluu, kun ei olla pitkään aikaan tavattu tai edes puhuttu. Siinä samassa soi puhelin; Hemulihan se siellä kilautteli. Sovittiin ensiviikolle tärskyt Lahden kirjastossa. Mutta mikähän telepatia tuossa oli takana. Eikä se suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun kohdallani on moista tapahtunut. Kysymys kuuluu: Onko minulla, vastapelurilla, vaiko kolmannella osapuolella näppinsä pelissä, ovi raollaan henkimaailman asioihin? Vai onko kaikki pelkkää sattumaa? Taidan kallistua sattuman suuntaan, jätten kuitenkin oven raolleen muillekin mahdollisuuksille.

  Eikö tässä yhdelle aamulle juttua tullut? Siirryn eilen aloittamani Thomas Erikson'in kirjan "Pelon kylväjät" toivottavasti hyvään seuraan.

torstai 12. tammikuuta 2017

TALVEN SELKÄÄ KULUTELLAAN

  Tänä aamuna tuulta, pakkasta ja luikasta, pari päivää sitten tuulta, plussaa ja vesisadetta. Ei käy yksitoikkoiseksi lenkkeily. Se vaan turhauttaa, kun melkein joka päivä pitää miettiä, mitä päälleen laittaa. No, aivohan siitä notkistuu hereille.

  Tiistai-iltana käytiin rouvan kanssa elokuvissa. "Passangers" katsottiin. Hilpan ensimmäinen 3D-näytös.
  VAROITUS: Teksti sisältää juonipaljastuksia! Leffassa herää yksi 5000:sta matkustajasta, Jim Preston (Chris Pratt) teknisen vian vuoksi 90 vuotta ennen saapumista uuteen siirtokuntaan. Pitkän sisäisen kamppailun käytyään hän herättää nuoren naisen, Aurora Lane'n (Jennifer Lawrence). Siitä alkaa kahden yksinäisen rakkaustarina.
  Aika huttuahan tuo on, eräänlainen tulevaisuuden Robinson Crusoe-tarina. Elokuvan parasta antia ovat lyhyet keskustelut androidi-baarimikon Arthur'in (Michael Sheen) kanssa. Myös visuaalinen kokemus on vaikuttava. Valtavan aluksen lipuminen lukemattomien tähtien himmeässä loisteessa on upeasti toteutettu. Kohtaus, missä aluksen menetettyä painovoimakenttänsä uima-altaassa ollut Aurora kelluu valtavan vesipisaran sisällä on hieno.
  Ei mikään veretseisauttava teos, mutta kului tuo parituntinen ihan rattoisasti. Seuraava vierailu Kuvapalatsiin onkin jo muutaman viikon kuluttua: Aki Kaurismäen uutuus "Toivon tuolla puolen" saa ensi-iltansa 3. helmikuuta.

  Kävin eilen hakemassa valokuvakirjan Kuvamestareilta. Sorruin loppuvuodesta ostamaan uuden kameran. Olympus Pen F oli ystävälläni johtaja Partasella tarjouksessa. Parin päivän pähkäilyn jälkeen annoin mielihalulle periksi, tein kaupat. Samalla Jukka (Partanen) sanoi, että voisin tulla tekemään kuvakirjan ilmaiseksi. Siitä tehtäisiin kaksi kopiota; toinen minulle, toinen liikkeeseen mallikirjaksi. Sovittiin, että jouluruuhkien jälkeen.
  Valitsin n. 150 kuvaa tikulle, menin perjantaina hommaa tekemään. Kuvamestareilla on systeemi, missä kirjat laaditaan paikan päällä olevissa "pulpeteissa". Siksi en ole heidän palvelujaan tuossa asiassa käyttänyt. Tykkään sommitella sivut rauhassa, kirjoittaa ehkä kommentteja mukaan. Mutta toki ilmainen on aina ilmainen. Laitoin teoksen nimeksi "LUONTERI", koska valtaosa kuvista on otettu niissä maisemissa. Mukaan sisällytin johtaja Partasen toivomuksesta paljon kuvia sienistä (Jukka on myös sienimiehiä). Helpohko ohjelma oli käyttää, mutta aikaa olisi kulunut, jos olisin alkanut isosti säveltämään. Siksi annoin masiinan sommitella kuvat albumiin. Olin otokset jo valmiiksi laittanut aikajärjetykseen (kevät-kesä-syksy-talvi). Viimeeksi jokunen muutos ja pientä säätöä.
  Lopputulos on jämäkkä kirja hyvälaatuiselle paperille tehtynä. Värit kyllä, niin kuin muittenkin valmistajien kuvakirjoissa, tuppaavat latistumaan. Varsinkin tummat yö- ja iltakuvat menettävät paljon itsestään. Kun tuota kirjaa nyt selaan, huomaan, että n. kymmenen vuoden aikana otetuissa kuvissa ei juuri eroa huomaa, oli ne napattu halvalla pokkarilla, kalliimmala pokkarilla, edullisella järkkärillä vai puhelimella. Mitä opimme tästä? Jos jotakin, niin sen, että tärkein kapine  ja objektiivi valokuvauksessa on ihmisellä nenän kahta puolta sijaitseva elin.
  Summa summarum: En luultavasti enää käytä Jukan "pulpettia" kuvakirjojen tekoon. Vaikka mies lupasikin, että saan niistä 50 %:n alennuksen. Hetkinen! 50 %:n! Täytyy harkita, olla tekemättä peruuttamattomia päätöksiä.

Alla yksi tuon kuva-albumin otoksista


  USA:ssa Osama on pitynyt lähtiäospuheen, Donald lehdistötilaisuuden. Ero miehillä on kuin yöllä ja päivällä (sallittakoon vertaus, niin  ja yön hyväsi, tietty). Saa nähdä, kuinka paljon uusi mies puikoissa saa tuhottua väistyvän suurella vaivalla alulle saattamia uudistuksia? Hieman pelottaa myös meidän muunmaalaisten puolesta. Arvaamattomuus ei liene hyve tuossa virassa? Ja tuskin Trump iskulauseekseen ottaa "Miekat auroiksi, muurit katukiviksi". Tempora aspera vīvimus, amīce bone!
  Onneksi vaikeita aikoja keventämään on luotu mielikuvitus ja odotuksen ilo. Odotan malttamattomana maaliskuuta ja pääsyä Avokkaaseen. Neljän kuukauden mökkeilyn osalta kuiva kausi on liian pitkä. Onneksi siihen on lupeissa muutos. Ja väliaikoina voi katsella valokuvia.




maanantai 9. tammikuuta 2017

MIKS' MAALIMASSA....?

  Haittaepsodin saatua onnellisen lopun on aika etsiä uusia vaikeuksia. Tai ainakin kirjoittaa. Jospa aloittaisin sillä, että herra Veroherra oli postittanut minulle alkaneen vuoden veroprosenttini. Hän oli viisaudessaan, jotta kaikilla Suomenmaassa olisi hyvä olla, nostanut mitättömän eläkkeeni mitätömän veron määrää 3,5 prosenttiyksikköä. Jos kerran niin on, niin sitten on. En ole koskaan veroista valittanut, niitten määrästä marissut. Nyt pidetään puhelinta vuotta kauemmin ja siirrytään toisen luokan ruokamakkarasta kolmanteen kategoriaan. Toivottavasti valtio käyttää minulta muutamat (vuodessa) saamansa lisäsataset asialliseen tarkoitukseen.

  Nyt, kun tuli finanssiasiat laitettua ruoteliin, voidaan puhua tärkeämmistä.  Olen nimittäin taas TRIOssa ja CIAOCAFFEessa. Taitaa muotoutua tavaksi. Hilpalla kun on ma. ja ti. hommia ilta seitsemään, ma. jumppaa 18-19, ti oikeita töitä. Eli kun on kotona pitkä päivä yksikseen oleskella, tulee lähdettyä tablettilaukun kanssa ihmisten ilmoille. Vajaat kaksi kuunkiertoa saattaa näitä raportteja TRIOsta tulla. Maaliskuun alusta raportointipaikka siirtyy enenevässä määrin Avokkaan pirtinpöydän päähän. Rouva siis jättää pankkineitien ihmeellisen maailman. Kyllästyi jo 40:ssä vuodessa. Ei minkäänlaista pitkäjännitteisyyttä!
  Oikeasti korkea, ja hyvä, aika on Hilpan jättää nuo hommat. Sivusta seuranneena voin sanoa, että ihan mahdottomaksi kaikkine muutoksineen ja uusine, jatkuvasti vaihtuvineen "strategioineen" on virkailijoiden duuni rahoituslaitoksissa mennyt. Luulen, ettei Hilpalle ikävä iske, vaikkei joka aamu tarvitse lähteä kohti kaupunkia.

  Siitä tulikin mieleeni; onko neljännen luokan ruokamakkaraa? Kun minun eläkkeeni taskuun jäävä osuus pienenee yhden makkaraluokan verran vuodessa, pienenee rouvan ansio paljon enemmän. Olisi hyvä aloittaa tulojen ja menojen balansseeraaminen tuolla makkaratempulla, jos pelkästä peittaamattoman viljan jauhoista tehtyä makkaraa edes löytyy.
  Joo, tulot pienenee. Ei se sen kummoisempi ongelma ole. Menot tulojen mukaan, ja kaikki toimii. Avokkaan kasvulavarivistö saattaa saada lisää pituutta, pienen perunapellon paikka on jo mietittynä. Tuosta pottumaasta välihuomautuksena: Tämän tabletin kirjoitusohjelma haluaa aina tällästä oman versionsa naputtelemastani sanasta. Kun äsken kirjoitin "perunamaa" ja napautin välilyöntiä, muutti tämä kehno sen muotoon "peruNapoleon!" Mikä hiton logiikka tuossa oli? Pitäisi vaihtaa kirjoittimen asetuksia (kone tarjosi tuohon "kirjoitti Men"). Mutta en oo viittiny, olen opetellut, kuinka ohitan laitteen ehdotukset.
  Taas asiaan. Oikeasti meinataan pottumaa laittaa. Hanelilla taitaa olla moottorikäyttöinen jyrsin, ettei tarvitse ihan käsipelissä maata muokata. Mistähän saisi Savon punasta siemenperunaksi? Kesä-, sekä tavallista kurpitsaa voisi lavoille laittaa kasvamaan. Salaattia, hernettä, retiisejä, persiljaa, papuja, sipulia, mm. on myös istutettava. Katiskalla ahvenia, uistimella haukia potun makua muuttamaan. Eihän noista kovin isoa osaa vuoden ruokakiintiöstä täytettä, mutta jauhomakkaran välissä tervetullutta vaihtelua, uskon.

  Luin juuri edellä kirjoittamani tekstin. Oli sinne jäänyt konepahalaisen luomia sanoja. Mm. "marissut" oli muuttunut muotoon "Maria Sit". Tarkkana saa olla, kun ketun pesällä. No, kotona ja pc:llä viimeinen tarkastus tulee tehtyä, sillä en aio tätä vielä ilmoille lähettää. Alan näet hiljalleen kasata kamppeitani, lähteä kohti Hilpan kuntoilupaikkaa.

  Nyt on syöty kinkkukiusausta. Kiusausta, mitä Hilppa teki kinkunjämistä hernesopan lisäksi. On katsottu myös Emmerdalet tallenteelta. Vierotusoireet olivatkin melkoiset, kun kaksi viikkoa olisi pitänyt katsoa "Suomen surkeinrta nikkaria", vai mikä se oli? Ei kuitenkaan tullu katseltua. Ainoa Nikkari jota katsella voisi on Esko. Mainio näyttelijä. R.I.P.

   Tuolla TRIOssa istuessani soitti kesänaapurini, lahtelainen H.H. Kertoi heidän olevan mökillä, ovat eläkkeellä molemmat. Sanoi jäätä olevan reilut kaksikymmentä senttiä. Ja hiljaista kuului olevan. Katteeksi kävi! Kerroin, että maaliskuusta alkaen ollaan saaressa mekin. Odotan malttamattomana.


  Kun alussa kirjoitin, että  voi hakea uusia vaikeuksia, niin pitihän se tehdä! Sain auton parkkiin Hilpan jumppapaikan eteen. Oli aikaa vielä puolisen tuntia, joten käppäilin Sokokselle juomaan santsikahvit. Kuinka ollakaan istui viereisessä pöydässä kolme raavasta suomalaista. Heitä ilmiselvästi närästi muutaman pöytävälin päässä istuva seurue. Kuusi alle kaksikymppistä nuorta miestä, Pohjois-Afrikasta kotoisin, päättelin. He istuivat ihan rauhallisesti, naurahtelivat välillä hieman. Yksi äijistä alkoi kovaan ääneen julistamaan, että on se kumma, kun ei vahtimestaritkaan aja noita ulos! Toiset komppailivat ryhdikkäästi. Aikani kuuntelin. Lopulta en malttanut olla kysymättä, että miksi heidät pitäisi poistaa? Silloin alkoi tulla palautetta meikäläiselle. Oli helppo olla provosoitumatta; niitä oli kolme, kaikki isompia ja nuorempia, kuin minä. Toivotin hyvää illanjatkoa. poistuin takavasemmalle.

  Tuon takia vaihdoin jo kerran kirjoitetun otsikon. Eli miks' maalimassa tässä maailmassa on niin paljon vihaa, itsekkyyttä, tietämättömyyttä ja tyhjänpäiväistä uhoa? Onneksi reilun viikon kuluttua planeettamme vaikutusvaltaisin ihminen on Donald Trump!

lauantai 7. tammikuuta 2017

HIIJEN KIUSAOHJELMAT, vai mitä ne on?

  Menin aamulla töhelyyksissäni aukaisemaan fb-kaverilta sähköpostiin tulleen ilmoituksen, missä kerrottiin, että minut on mainittu julkaisussa. Sitten napsautin, että "näytä facebookissa". Joku video sieltä ilmaantui. Kun sitä klikkasin, lähetti, kele, kone minun kavereilleni, tai ainakin osalle, samanlaisen linkin. Kun huomasin, mistä on kyse, laitoin heti varoituksen olla avaamatta linkkiä. Joku varmaan ehti.
  No, minä, nörteistä nörtein, tutkimaan asiaa. Ensin tein kaikille koneille virustarkastuksen. Puhdasta näyttivät. Kun sitten asiaan perehdyin, huomasin, että tuo pannahinen yrittää avata minulle sivuja fb-tililleni. Aikani äplisteltyäni ja todettuani mistä on kyse, sai sivun poistettua. Mutta uusia yrittää kelvoton tarjota. Ja aina eri nimi on sivulla.
  Olen niitä päivän mittaan muutamia poistanut. En ymmärrä, kuinka saan tuon paskiaisen lopettamaan. Vaikka ei kai niistä haittaa ole, jos eivät muille lähettele enää houkutuksia. Ei ainakaan siltä vaikuta.
  Opetus: Peppe, älä aukaise sähköposti-ilmoituksen kautta fb:ia. Ja Peppe, älä avaa sellaista fb-juttua, mikä on jaettu lähettäjän kaikille kavereille. Ja Peppe, älä ylipäätään avaa mitään, mistä et ole varma.
  Voin siis avata kotioven, kossupullon, jos sillä päällä olen, ja linkkuveitsen, jos teen pajupillin. Kaikkeen muuhun avaamiseen, mukaanlukien suuni, sieluni ja pandoran lipas, tulee suhtautua maltilla, jopa välttää, kuin ruttoa.

  Se siitä aiheesta. Suomen sivakoitsijat ovat esiintyneet pirteinä, sivakoikoot pyssyn kanssa tai mäkiloikan jälkeen. Mitä tuo ennustaa omien mm-kisojen alla? Toivottavasti ei samaa, kuin viimeeksi!
  Lunta kuitenkin, noita kisoja ajatellen, on tullut mukavasti. Ja kovasti tuntuvat lumitykit jyrisevän hiihtostadionin liepeillä pakkasilmoilla. Kyllä ne ladut kuntoon tulevat, mäet hypättäviksi. Tai eikö niissä mäissä ole jotkin posliiniladut? Mutta posliialastuloa ei kai sentään?

  "57 kuntaa on kaatumipisteessä", siteeraa IS nettisivuillaan Suomen Kuvalehden artikkelia. Mukana ovat minulle tutummista Puumala ja Kuhmoinen ihan kriisikymmenikössä. Puumalaa olen aina pitänyt vauraana kuntana. Sic transit...., etc. Matti ja Markku, tuskin asiat heti Kerniemelle asti vaikuttavat.

  IL puolestaan varoittaa supertulivuoren purkautumisesta Italiassa. Seuraksena mahdollisesti maailmanlaajuinen katastrofi. En lukenut tarkemmin, koska jutussa esiintyi sana "mahdollisesti".

  Maikkarin uutista päällimmäisenä on, että Helsingissä ihmiset poistavat vauhdilla veneitään rekisteristä. Ehkä mahdollisesti veron vuoksi, kenties. Juttuun liittyvässä kuvassa on muutama soutuvene selällään rannalla. Ei kai Helsinki aio laittaa soutupaattejakin verolle?

  ESS kertoo, että matkakeskuksen robottiparkin epäonni jatkuu. Nyt puhkesi vesiputki. Valmistuminen kuulostaa sijoittuvan jonnekin Olkiluoto kolmosen ja Länsi-metron vastavien välimaastoon. Jos hyvin käy.

  Länsi Savossa kerrotaan myös Puumala-jutusta. Sen lisäksi poreamme on syttynyt Mikkelissä palamaan. Se hyvä puoli asiassa, ettei sammutusvettä ole tarvinnut hakea kaukaa.

  Siinä lyhyt katsaus kotimaan kuulumisiin, vähän ulkomaidenkin. Huomenna pitäisi olla ihan kelvollinen ulkoilusää. Tänään oli niin töppyräistä, että en aamulenkin jälkeen viitsinyt lähteä. Huomenna on toisin. Ei ku loppu-Loppiaista ja arkeenpaluuta kaikille.

Tätä ootellessa......