YKSIN KOTONA, osa I

  Yksin kotona. Ei siinä mitään kummallista sinänsä; olen lähes jokainen arkipäivä yksin kotona. Mutta kovin harvoin olen yksin kotona lauantaisin.
  Tänään kotona. Ei siinä mitään kummallista sinänsä; olen useimpina päivinä vuodesta kotona. Mutta kovin harvoin olen kotona kesälauantaisin
  Tuo elokuvaan ja televisioon viittaava alku johtuu siitä, että olen yksin kotona tänään, eli olen tänään yksi kotona. Se taas johtuu siitä, että Hilppa on ensimmäistä kertaa duunissa näin lauantaisin.
  Asia lienee tullut selväksi?

    Eilen, kun olin hakenut Hilpan, avasin telkkarin. "Sieltähän tulee naisten 10 000 m:n finaali!", äkkäsin, jäin katsomaan. Kohta puolenvälin jälkeen Etiopian Almaz Ayana lähti huimaan lentoon, jätti hetkessä muut taakseen. Muutama huikea kierros, sitten hänen vauhtinsa tasaantui siinä 70 sekuntiin/kierros. Maalissa kello pysähtyi aikaan 29:17:45! Uskomaton maailmanennätys oli syntynyt. Kiinalaisen Wang Xian'in lähes lyömättömänä pidetty aika vuodelta 1993 alittui liki 14 sekunnilla! Paavo Nurmen luut luultavasti kalisivat pyöriessä haudassaan; Paten ennätys oli 30:06:1.
  Miesten maailmanennätys kyseisellä matkalla alitti etiopialaisen ajan 04.08.1950 (29:02:9, Emil Zatopek), ja suomenennätys  07.08.1968 (29:07:0, Jouko Kuha). Missä immeisen rajat?

  Phelps kahmii ja kauhoo kultaa, mutta jäi hopealle 100 m:n perhosessa. Maansuru Ämeriikassa.  Painonnostaja Milko Tokola pyörtyä kupsahti työntösuorituksensa jälkeen. Suomalaista sisua?  Joku naismukiloija paukutteli vastustajaansa terhakammin, kuin vastustaja häntä. Mitali tulossa?

  Muutamia uimalähetyksiä tulin seuranneeksi, mutta minulle ei vieläkään selvinnyt ikuisesti askarruttava pulma: saako naisten rintauinnissa käyttää käsiä? Vaikka toki olenkin jo aikaa sitten päätellyt, että saa; saahan selkäuinnissakin. Siis käyttää käsiä. Eikä perhosuinti ole tarkoitettu perhosille. Liekö vapaauinti sitten vain naimattomien yksinoikeus? Sitäpä en osaa sanoa.

  Nyt, kun Avokkaaseen satsaamaan äleydyttiin, tilasin taloon.com'ista lavallisen liuskekiviä (Majakivi Kavalan, 3-5 cm, 9 m2) ja pilariharkot leikkimökin perustukseen. Ajattelin ensin, että käyn peräkärrin kanssa ne Mikkelistä noutamassa, mutta päädyin helpompaan ratkaisuun. Toki rahti jotakin maksaa, mutta maksaa se bensakin. Eikä kiireisen eläkeläisen aikakaan ilmaista ole. Vaikka jos tuntipalkkani kalkuroidaan eläkkeen määrän mukaan, aika kaukaa olisin saanut lähteä tarpeet hakemaan.
  Kävin viikolla Kosken Metallin myymälästä hakemassa myös piipuhatut kaikkiin kolmeen korsteeniin. Sitäkin on tullut vuosia pähkäiltyä, ei pähkäillä enää.
  Ulko-oven ja kylmälle verannalle johtavan välioven aioin myös uusia, lämpötaloudellista syistä. Piirsin jo niistä kuvatkin. Laitoin Väänälän Puutyöhön maililla soittopyynnön, mutta taitaa olla kiireitä, kun ei ole yhteydenottoa kuulunut? Vai onko kahden oven tilaus liian mitätön konsernille.
  Ilmalämpöpumppu on myös tilattu syyskuun 1. viikolle. Lapetikas, joo ja kokonaan unohtumaan päässyt talon takalappeen räystäkouru, ovat vielä tämän syksyn, viimeistää tulevan kevään, hankintalistalla. Nuohoojaa ennen pitää laittaa, tikkaat, ja nuohooja pitää tilata ensi kesäksi. Vai oliko vasta seuraavaksi? Pitää tarkistaa.
  Tämä kaikki tietää sitä, että lasiverannan uusiminen saa jäädä tuota tuonnemmaksi; kyllä se vielä jokusia vuosia menee, nyt kun ei enää pääse maanrajasta lisää mytteentymään. Varmaan se joskus pitää uusia, tehdä samalla lämpimäksi tilaksi, mutta suunnitellaan rauhassa. Ei sen duunaaminen muuten niin kauheita tulisi maksamaan (oma työ, vanhat kattopellit, etc.), mutta lukuisien ikkunoiden teettäminen lämpölasisina on melkoinen kustannuserä.

  Ulkona sataa, +13. Sisällä pouta, +21. Pitääpä vilkaista sääennusteita. Anttolassa tänään ja huomenna sateita, +15-17. Viikon päästä vähän sadetta, aurinkoa, +19-20. Ei siis ilmojen puolesta mitään menetetty, voitettiin paremminkin. Jos tuo ennuste toteutuu. Mutta sen näyttää aika.

 Vielä lyhyt katsaus ajankulukkeisiin.

  Lukeminen: "Pianonvirittäjä" luettu, skottikirjailija Stuart MaacBride'n "Pahan postia" aluillaan. Ensimmäinen kosketus kyseiseiseen herraan, en vielä osaa sanoa juuta, en jaata.

  TV: Tänään alkaa, ensin 1. kauden uusinnoilla, sitten uusilla jaksoilla, englantilainen (walesilainen) "Syrjäinen maa". Hyvä oli sarja. Pitää muistin virkistämiseksi katsoa 1. kausi uudelleen. Lisäksi valikoiden Rioa. Jos olisin, kuin silloin ennen, myös Rioja Tintoa kuluisi joku lekkeri.

  Musiikki: Paleface sekä Ricky-Tick Big Band&Julkinen Sana viime aikoina kuuntelussa. Maakuntakirjasto ei ole hankkinut "Dylan Suomeksi"-albumia. Olen juutuupista katsonut Palefacen "Kuoleman kauppiaat" (Masters of War) ja Pelle Miljoonan "Enää itkeä voit" (Like a Rolling Stone). Mietiskelen, pitäiskö lätty ostaa?

  Menee se päivä näinkin, että sellasta Hollolaan. 

EUROOPPA

Eurooppa Rooman valtakunnan ollessa laajimmillaan  117 jaa.

Eurooppa nyt.

Eurooppa 2116.

  Entäpä maapallo? Maailman siirtomaat 1920...

  

   ...ja Euroopan hallinnoimat alueet Amerikassa 1750.

 Niin muuttuu maailma, Eskoseni! Ja Eurooppa sen mukana. Vain Tanska ja Ruotsi ovat valtioina yli tuhat vuotta vanhoja. Suurin osa Euroopan maista on nykymuodossaan syntynyt 1900-luvulla. Onko tulevaisuudessa maanosassamme vain kaksi valtiota: Euroopan liittovaltio ja Venäjän liittovaltion läntinen osa? 

  Koko palloa ajatellen Yhdysvallat tullee olemaan ja pysymään. Samoin maailman vanhin valtio Kiina. Intia voi olla Euroopan lv:n, Venäjän lv:n, USA:n ja Kiinan lisäksi viides maailmanmahti. Muuten saattaisivat rajalinjat sadan vuoden kuluttua kulkea nykyihmiselle erikoisissa paikoissa. Ja maitten nimet voisivat herättää ihmetystä. 

  Ehkä muutaman sukupolven jälkeen täällä ei enää ole ketään voimiaan näyttämässä, rajoja pyykittämässä. Kun jo tällä hetkellä lainaamme joka vuosi 0,6 maapalloa, voi velka kasvaa hallitsemattomiin mittoihin.

  Maapallo on siis kuin se sanonnan "hullu mies Huittisista", joka syö enemmän kuin tienaa. En tiedä Huittisten miehen kohtaloa, mutta luultavasti hänellekin kävi huonosti.

  

  Maita menee, maita tulee, rajalinjoja rustaillaan. Ihmiset ovat ihmisiä ihmetellen, että mitenkäs tuossa noin kävi, kun naapurin talo onkin eri valtiossa. Kun tulee paisumisen tarve, ei  kansalta yleensä kysellä. Sanotaan vaan että tulta päin, isänmaan puolesta, aatteen vuoksi, hyvitystä hakemaan, luonnonvarat haalimaan. Tykinruokaa on aina riittänyt, lennokkien evästä tulee piisaamaan. Tulee piisaamaan, jollei ajattelutapa muutu. Aivan toisenkaltaisista asetelmista pitää, niin johtajien, kuin kansan syvien rivien, tulevaisuudenkuva pulputa, jotta ihmiskunnalla olisi mahdollisuus selvitä ilman suunnattomia kärsimyksiä, korvaamattomia menetyksiä, ehkä peruuttamattomia katastrofeja.

  Siinä apokalyptinen osio.

  Aamulla poljin myötätuulessa Lahden satamaan, vastatuulessa takaisin. Lienee selvää, kumpi miellytti enemmän: Oululaisen mäen viilettäminen myötäisessä alas, vai kihnuttaminen vastapuhurissa ylös? No, takaisin pääsin, K-Supermarketin ja Lidlin kautta. Satulalaukku on oiva kapine; voi yhdstää pyöräiylenkin ja kaupassa käynnin.

  Vielä ennen lounasta kävin keräämässä omenasadon talteen.Tänä vuonna on ainoassa puussamme ihan kelpo määrä omenia. Oli parasta hakea ne talteen, vaikka täysin kypsiä eivät olekkaan. Linnut, lähinnä harakat, nokkivat heti maahan pudonneet, käyvät myös puussa olevia koputtelemassa. Hilppa duunaa suurimmasta osasta omenahilloa. Meillä on jo vuosia ollut tapana nauttia aamupuuro omenahillon kera. Voittaa voisilmän, voin vakuuttaa.

  Nyt sitten kirjoitan. Kohta lopetan, lähden lukemaan Stefan Tegenfalkin "Pianonvirittäjää". Olympialaisetkin alkavat heräillä uuteen aamuun. Eilen ip. yritin hetken katsella lähetystä, mutta rantalentis, ja mitä sieltä tulikaan, eivät oikein sytyttäneet. Voipi olla, että tänäänkin tv:n avaan. Pitää ainakin tutustua tarjontaan. Eikös siellä purjelautailijatar ole hyvissä asemissa. Josko hän tänään olisi kuvaruudussa. Tai ovathan ne kaikki, kun Areenalla voi seurata jokaista lähetystä, jotka ilmoille Riosta laitetaan. On siinä tosifriikillä probleemaa kerrakseen!

  Mutta nyt kirjan pariin.

  Se oli proosallinen osio.

OLYMPIATAUKO

  Nyt viettetään taukoa. Otsikosta huolimatta se ei ole olympiatauko, vaan mökkitauko; tulevana viikonloppuna ollaan Hollolassa, työvoimapoliittisista syistä. Eli rouvalla on lauantaina duunia. Vaan sitten päästään to. 18.8. lähtemään pidennetylle viikonlopulle.

  Rion kisat ovat päässeet vauhtiin. Ohi ovat vielä menneet. Orimattilan trappaaja ei pärjännyt, sen tiedän. Ja sen, että tenniksessä on tullut pari yllätystulosta.
  Luulen, että en juuri öitäni kisojen vuoksi valvo. Vaan jos ei nukuta, saatan jotain katsoa, ehkä myös, jos joku suomalainen on mitalin syrjään tarrautunut.

  Oppilaat eriarvoistuvat ja oppimistulokset ovat romahtaneet. Missä vika, kun Suomessa alkaa olla lukutaidottomia nuoria, ja kun esim. matematiikassa parhaan ja huonoimman tasoero saattaa olla seitsemän vuotta?
   "Ei kun karttakepillä kynsille ja nurkkaan kartan häppeemään", saattaa joku sanoa.
  "Ei kun parhaat voimat uudistamaan hyväksi osoittautunutta, mutta aikansa elänänyttä järjestelmää", sanoo Peppe. Koulutus ja terveydenhuolto ovat asioita, joista ei saa tinkiä. Muuten käy kehnosti, enemmin tai myöhemmin.

  Turkin presidentti vaatii, että kansa vaatisi kuolemanrangaisteuksen palauttamista. Siten tuo uutinen on kai tulkittava. Minä vaadin, että lopettakaa tuo keskiaikaan palaaminen. Vaatimuksilla on tietysti se ero, että Erdoganin vaatimuksen painoarvo jonkin verran suurempi kuin minun. Ainakin Turkissa. Ja jos rehellisiä ollaan, ei vaatimuksilleni ole muuallakaan juuri korviaan lotkautettu. Vaan saahan sitä vaatia.

  Lauantaina vietettiin pienimuitoisesti Annan synttäreitä. Emma, Shade, Luna ja Tico-koira tulivat juhlia juhlistamaan. Ilma oli paljon ennustettua parempi; aamupäivällä vähän tihuutteli, lopun päivää paistoin arska.
  Se tiesi sitä, että Emman tytöt vietti aikaansa vedessä enemmän kuin runsaasti. Kävi jortaanissa Iiriskin.

  Krokettia toki ehtivät välillä pelata.

Iiris on vielä vähän liian snadi täysmittaiseen otteluun.

  Iltaan asti vieraat viipyivät, niin, että lettukestitkin ehdittiin pitää. Minä grillailin makkaroita alkupalaksi. Anna toimi lettuvastaavana, Sade ja Luna vuoroon apukääntäjinä.

  Eilen oli pilvinen poutapaivä. Minä tietysti toimeuduin aamusta metsään. Enkä suotta: rouskuja on nyt suolattuina n. 7 litraa. Se on talven tarve. Hieno homma, kun ei noita satonäkymiä oikein aina osaa arvioida. Ja jää yksi viikonloppu metsään menemättä. En nimittäin ole koskaan oppinut täällä Hollolassa sieneen menemään. Muutaman kerran olen vuosien saatossa käynyt vilkaisemassa, laihoin tuloksin. Ja kun ei ole ollut tarvetta, en ole viitsinyt asiaan syventyä. Suppiksia kuitenkin syksyisin käyn etsimässä, niitä kun täällä kasvaa ihan eri mittakaavassa, kuin Etelä-Savossa.

  Lopuksi iloinen kuva serkuksista ja Lunasta......

....sekä asiaan täysin liittymätön hämiksen saalis.

EI SAA SANOA JA ROCK'IA OTAVASSA

  Kyllä on olo kohillaan. Kun Hilppa kiiruhti kahdeksan bussiin, minä sonnustauduin pyöräilytamineisiin, poljeksin Lahden torille kahvikupposelle.  Siellä tapasin entisen kollegani ja työnantajani Ripan. Pitkästä aikaa nähtiin. Tuli turistua varmaan tunti, toista. Ripa sanoi lopulta, että olisi jo aikaa sitten pitänyt olla konttorilla. Vaan kuka häntä siitä ojentamaan, firman omistajaa. Sanoi vielä hän, että olisi yksi projekti aloitettava. Ei ilmeisesti kovin miellyttävä projekti. Sanoi alkua lykänneensä ja lykänneensä. Nut kiitti minua, kumarteli liki ottansa ruvelle, kun sai taas tekosyyn siirtää hommaa huomiseen, kun olin häntä torikahvilassa viivyttänyt. Kyllä sitä näköjään avuksi voi monellakin tavalla olla, ja ihan tietämättään. Oliko tuo nyt sitä paljon peräänkuulutettua pyyteettömyyttä? Sanokaa te.
  Sörnäyttelin sitten takaisin Salpakankaalle. K-Marketistä kävin siivun grillattua kasleria, vaikken varsinaisesti sikaniska olekkaan. Loihdin kotona salaatin suitsait: Kasleria, jäävuorisalaattia, keltaista paprikaa, mustia oliiveja ja raejuustoa, ruokajuomaksi hanavettä. Pitää hanavettä juoda, niin kauan, kuin perse kestää. Aamulla uutisoitiin, että vähentyneen kulutuksen vuoksi veden hinta tulee nousemaan merkittävästi. Kohta vissiin alettava olutta kittaamaan. On se yhtä helevettiä, että kun yrittää elää ekologisesti ja säästää vettä, siitä rangaistaan.
  Apropoo; Tuo avauslause siis tarkoittaa, että on ihan kelvollinen olotila, kun on kahden aamulenkin jälkeen vatsa pullollaan salaattia, näin pitkän kaavan mukaan ilmoitettuna.

  Aamun uutisista vielä. Tekstitetyissä uutisissa vilahti aamukahvia hörppiessämme jotain tämän kaltaista: "Suomen tavoite Riossa on kolme mitalia ja kahdeksan pistesijaa, mutta sitä ei saa sanoa ääneen." Minähän heti testaamaan, joten sanoa paukautin: "Suomen tavoite Riossa on kolme mitalia ja kahdeksan pistesijaa." Hilppa siihen, että mitä höpäjät. Minä kertomaan, että testi se vaan oli. Ja eikö kielletyn tekemisestä seuraa rangaistus? Mutta ei ainakaan heti taivas niskaan pudonnut, saattaa kuitenkin olla haaste tulossa. Vähän se ihmetteli, rouva, että onko tuo turjake seonnut kokonaan? Ja että kyllä sitä on jo uumoiltukin.
  Niin että tuli kielletty teko tehtyä, aamutuimaan. Kyllä minä olen hävitön ihminen.

  Joopa joo, huomenna saareen. Tiilikaiset lähtevät jo ip. Helsingistä, joten ovat siellä ennen meitä. Lauantaina ovat Emma, Shade ja Luna tulossa päiväksi kylään. Juhlitaan etuajassa Annan maanantaista synttäriä. Pitäsköhän leipoa mustatorvisienillä ja mustikoilla koristeltu kanttarellikakku? Tiijä, miten hyvää olisi? Vaikka luulen perinteisemmässä pidättäydyttävän.

  Meidän piti Markun kanssa lähteä lauantaina hänen bongaamaansa mustikkahalmeeseen riehumaan, mutta se taitaa nyt jäädä. Luulen, että grillausvelvollisuuksia minulle sälytetään. Ja jos vaikka innostuisivat sienikakkuun!

  Toivottavasti tiikerinlilja ei ole Avokkaassa jo kokonaan ylikukkinut.

  Nyt alkoi satelemaan; kohillaan olivat sadetutkan ennusteet. Siksi aamusta torikeikalle pyöräilinkin. Melko niepreetä taitaa iltapäivä olla.

  Vaikka siis viikonloppuna vieraita sun muuta on edessä, täytyy jossain välissä käydä ainakin rouskuja etsimässä. Ja torvisieniä, mutta niitä kasvaa ihan nurkilla. Ei väliä, vaikka en yhtään rellukkaa löytäisi. Tosin niitä löytää väkisin, jos metsään menee. Mutta intressit ovat nyt toisaalla. Paitsi, jos tuo edellä mainittu kakkuidea ottaa tulta.

  Tänään on Otavassa, Huvikummussa, Paul'in näyttelyyn liittyen, Frank Robson'in, bändinä Jelly Millers, keikka. Se on ikään kuin koe-esiityminen leikkauksen jälkeen. Jos olisin kymmenenkin vuotta nuorempi, saattaisin sinne sörnäyttä. Tai jo olisin Anttolassa. Onhan estradilla merkittävä siivu suomalaista rock-historiaa! Menkää te mahdolliset ja mahdollisesti lähempänä olevat lukijat. Ja lämmin toivomus esiintymisen onnistumisesta Frankille!

  Paul, lainasin kuvaasi ilman lupaa. Puolustuksena on se, että blogini saattaa, suotuisissa olosuhteissa, kaiken osuessa kohdalleen, tilanteen ollessa optimaalinen, ja jumalten ollessa myötämielisiä, tuoda paikalle jopa yhden lisäkatsojan.

  Jotta en asiasta edesvastuuseen joutuisi, lupaan pistouvata sinulle, rva. Mullerille myös, myöhemmin yhteisesti sovittavana ajankohtana espressot naapurustossanne sijaitsevassa italialaistyyppiseesa yrityksessä. Edesvastuuseen joutuminen ei minua tällä hetkellä houkuta, sillä on vielä arvailujen varassa, millaiset seuraamukset aamukahvipöydässä tekemästäni rikkeestä on odotettavissa.

  Eli viihtyisää iltaa. Niin Otavassa, kuin muissakin, tällä hetkellä vähemmän huomionarvoisissa, paikoissa. 

ASEET KUNNIAAN

  Teksasissa on astunut voimaan laki, joka sallii 21 v. täyttäneille ja kantoluvan omaaville opiskelijoille oikeuden kantaa asetta yliopstocampuksilla, kunhan se vain on piilotettu. Uutisessa kerrotaan myös, että samankaltainen laki on voimassa jo seitsemässä osavaltiossa. Pelottavaa. Trump valtaan, niin kohta laki on voimassa koko maassa, ja laajennettu koskemaan kaikkia 16 v. täyttäneitä koululaisia. Trump toiselle kaudelle, ja laki oikeuttaa leikkikoululaisten kuljettavan pienikaliiberisia aseita, kunhan vain eivät ammu toisiaan ilman syytä.
  Onneksi on niin, että vaikka johonkin on oikeus, ei se ole velvollisuus. Onhan minullakin oikeus äänestää vaikkapa persuja. Mutta ei, totta vieköön, tarvitse. Paljon jää siis opiskelijoiden harkinnan varaan. Mutta heitä on melkoinen joukko, eli mukaan saattaa mahtua vaikka millaista sekopäätä.
  Republikaanit sun muut Kansallisen kivääriyhdistyksen kantavat voimat ovat sitä mieltä, että tuo laki saattaa estää joukkoampumiset. Hollolan huru-ukko on sitä mieltä, että laki saattaa myötävaikuttaa hallitsemattomien tulitaisteluiden syntymiseen.

  Tilasin äsken netistä Iirikselle leikkimökin. Ihan perus -sellaisen. Toimitusajaksi pyysin vikkoa 36, eli Hilpan syysloman ajankohtaa. Saattaa olla, että en mökkeröistä talvea vasten edes pystytä, teen ainoastaan perustukset. Mutta keväällä sitten heti hommiin, ja harjakaisiin, tietty. Kuvassa humalat harjakaisiin.

Näin loppukesästä hinnat ovat noissakin tuotteissa maltillisemmat, ja venevajaan mahtuu varastoimaan. Siksi viisasta toimia nyt, päättelin.

  Mikäli ei suunnitelmat muutu, tulevana viikonloppuna Anttolaan mennään, Tiilikaiset tulevat myös. Seuraavana, eli 13-14.8, ei mennä. Hilpalla on näet täst'edes yksi lauantai kuukaudessa töitä. Siitä saa ihan kunnon korvauksen ja tietysti yhden vapaapäivä viikonlopun yhteyteen. Joten pääsemme jo torstaina 18.8. täräyttämään kohti Avokasta. Ajattelin sitten perjantaina lainata Hanelilta kärrin ja usmuuttaa Mikkeliin hakemaan muutaman neliön liuskekilaattoja, jokusia pilariharkkoja leikkimökin anturoiksi, mitä muuta mieleen tuleekaan. Isompaa kuljetettavaa meinaan. Vaikka muutaman säkin huussinkuiviketta voisi tuoda, ei tarvitsisi pitkin kesää, ja varsinkaan talvea, roudailla.

  Tilasin sinne syyslomaviikon alkuu asennuksen ilmalämpöpumpulle. Niin, ja pumpun myös tilasin. Mitsubishin tilasin, kun siitä olen hyviä kokemuksia kuullut kerrottavan. Hieman halvemmalla olisi joitain muita merkkejä saanut, mutta vanha viisaus "köyhällä ei ole varaa halpaan" on lähes poikkeuksetta totta.
  Varmaan jo ensi talvena tulee hieman useammin saareen mentyä. Lämpöpumpun kun voi käskyttää supattamaan hyvissä ajoin. Kyllä se mielellään talviaikaan pidennetyn viikonlopun vaatii, mökkikeikka. Kun illatkin ovat niin pimeitä, ettei vanha viitsisi silloin saareen könytä. Mutta kun Hilpalle järjetyy kerran kuussa pidennetty vapaa, voi sianpieremän aikoihin aamulla startata, ja olla auringonnousun hetkillä jo Anttolassa. No, näkkyypähän, kuinka käy. Mutta tällaset on nyt aatteet. Jääkelien muodostuksella ja kehityksellä on tietysti oma sanansa sanottavanaan. Kyllä sinne jossain vaiheessa pääsee; jos ei joulukuussa, niin tammikuussa kuitenkin.

  Kohta pitää täsäs toimeutua kaupunkiin. Hilppa menee puoli kahdeksitoista duuniin, ja käydään matkalla Jyskissä etsimässä pari pimennysverhoa; yksi kotiin rikkoutuneen tilalle, yksi Avokkaaseen.
  Yhtä hankintaa tämä ihmiselo tuntuu siis olevan. Ei siinä mitään, kyllähän sitä hankkisi, mutta kun ei juuri mitään hanki. Mutta hankikantoa odotellaan.

ONPA SEISOVAA ILMAA

  Hautova keli, ja kostea. Aamulla kuitenkin sörnäytettiin Piskolaan veneellä. Mustikat mielessä, nimittäin. Minä poimin mustikoita niukasti, kanttiksia liki korillisen, Hilppa rohmi marjoja enemmänkin. Minä en osaa orientoitua marjanpoimintaan. Selkään sattuu, missään ei ole tarpeeksi marjoja, paarmat puree, ämpäri meinaa kaatua. Mutta kun sienet on mielessä, ei mikään vastusta, ei vähyys vaivaa, ei ötökän pisto ole kivulias. Asennoitumis-
kysymys, otaksun.

  No, saatiin, mitä saatiin. Elina, joka oli ollut taas viikon Markun kanssa Piskolassa, tuli mukanamme Avokkaaseen. Markulla ja Irmalla on jotkut juhlat, lähtivät aamulla ajelemaan. Elina matkaa huomenna kanssamme Lahteen. Pääsee viikon päästä taas joksikin aikaa takaisin Piskolaan. Sanottakoon se vielä kerran: "Olen kiitollinen Markulle ja Irmalle."

  Leikkelin ip. nurmikkoa, kun leikkuri alkoi oirelemaan. Kierrokset vähenivät pikkuhiljaa, pian tilttasi koko masiina. Annoin sen hetken huilata, putsasin tulpan. Joten kuten se käydä putputti, vajaalla teholla, niin, että sain työn nippa nappa tehtyä. Pitää vissiin viijä huoltoon. Ikävä tulee entistä  Bright&Stratton-merkkisellä koneella varustettua Nortonia; kolkytvuotta ja risat palveli, eikä ollu huollosta kuullutkaan. Sitten alko osat lentelemään, piti romuttaa. Tää uusi ei ole kun kolmatta, vaiko neljättä?, kesää käytössä, ja jo alkaa änkyröimään. Vaan millä ne saisi laitteitaan kaupaksi, jos ne kestäisi määrättömiin?

  Piti vielä leikkuriepisodin jälkeen lähteä metsään, hermoja lepuutamaan. Eikä suotta; kanttiksia löytyi joltisenkin verran, mustatorvisieniä malliksi. Täytynee huomisaamuna vielä mennä muutama torvisienipaikka tarkastamaan.

  Puutarha kasvaa ja voi hyvin. Ensimmäinen tiikerinlilja alkaa aukeilla.

  Vanha rouva tutkii tarkkana kasvustoa. Antaako ihan ohjeita hieman nuoremmalle rouvalle?

  Nyt ovat nuo rouvashenkilöt saunassa. Elinaa ei oikein arvaa itsekseen kylpemään laittaa. Minä menen sinne heti, kun hän palaa. On kyllä paikallaan, sauna. Aika monet hiet on tänään jo tullut otettua. On tuo ilmanala sellainen, että ei tarvitse juuri persettään penkistä nostaa, kun alkaa keittämään. Mutta eiköpä Saimaan vesi pian huuhtele pahimmat nihkeydet pois tiehensä. No nyt se Elina tuli. Kehui uimassakin käyneensä, vaan ei paljon löyssä. Hyvä, että vielä uimaan uskaltaa, äiti. Vaikka ei varmaan reimarin ympäri kroolannut, niin kuin ennen nuorempana.

  Saunottu on, Eetvarttia teki. 

  Anttolassa oli/on Kihut tänään. Ei viitsitty lähteä, on puuhaa muutenkin. Kihuillaan josku toiste, josskihuttaa. 

  Huomenna menen siis vielä yhden sienikeikan tekemään. En muuten tänään havainnut rouskun rouskua. Taisi viimeviikkoinen saalis olla joku näyte-esiintymä! Mutta koska torvsieniä näyttää olevan, niitten perään lähden. Kertauksen vuoksi: se on ehdoton suosikkini metsäsienistä, maultaan voimakkain ja paras. Piste. 

  Hyvissä ajoin varmaan taas startataan huomenna kohti Päijät-Hämettä. Minä, Hilppa, Elina ja ruohonleikkuri. Pitää muuten miettiä, josko veisi värkin Hanelille, joka nakkaisi sen viikolla Anttolan Kone-, ja Urheiluun tutkittavaksi? Vai roudaisiko Lahteen saakka? Siinä pulmaa sydänyön hetkiksi.

  Hilppa loihtii espajalais-anttolallaista munakasta päivällä ylijääneistä potuista ja kanttarellikastikkeesta. Ja munista myös, oletan. Kohta purastaan. Eli taidan lopettaa. Seuraavan kerran uusia aatoksia.  

Ps. Joku kommentoi jossakin nyreänä, että "se ei ole kanttarelli, vaan kantarelli!" Minä vastaan yhtä nyreänä, että paskat se kumpikaan oo, se on keltavahvero! Mutta mulle se on kanttarelli!

TARINAA. VAIKO TURINAA?

 Pari satunnaista tarinaa.

  Oli vuosi 1966, tai 1967. En ole enää varma, kun tuli tuplailtua. Mutta oli mikä oli, käytiin Porrassalmen Yhteislyseon viidettä luokkaa. Meitä oli samalla luokalla ainakin Räihän Ruikku, Kallialan Aake, Puron Liri, Seppäsen Timppa ja mä. Meillä oli voimistelun ja terveystiedon opettajana Liljan Emppu, lyhyt pesäpallofanaatikko, jolla oli koljoosi. Syksyllä piti Emppu meille suunnistuskilpailuja, minkä pesisksen peluuttamiseltaan ehti. Aakella oli niissä karkeloissa pettämätön taktiikka; hän suunnisti viimeiselle rastille, odotti, kun ensimmäiset radan kiertäneet saapuivat sinne, ja kiristi näiltä muiden rastien tunnukset. Hölkkäsi sitten hiljakseen maaliin saaden hyvän, muttei epäilyttävän, ajan. Muistaakseni olin kerran mukana tässä Aaken kiristysseurueessa, Ruikku oli myös.

  Taisi olla joku eri vuosi, koska Aake ei, hänen ja minun vuorottaisen luokallejäännin vuoksi, ollut samalla luokalla. Mutta Lempo oli. Toverukset heitettiin joltain tunnilta ulos häirinnän takia. Tästä saivat he kimmokkeen; koputtivat erään luokan oveen, sanoivat kohteliaasti päivää, kysyivät opettajalta: "Anteeksi voimmeko hieman häiritä?"

  "Olkaa hyvä vaan", vastasi opettaja. Silloin Aake ja Lempo aloittivat armottoman häirinnä elehtien irvokkaasti, äännellen infernaalisesti. En muista, kuinka tarina päättyi. Luultavasti jälki-istuntoon.

  Porskilla opetettiin myös metallitöitä. Paja oli koulurakennuksen päässä, metsän laidassa, joten sieltä oli hyvä välitunnilla livahtaa tupakalle. En enää muista opettajan nimeä, taisi olla Ahtola?, mutta vanhanpuoleinen harmaapää hän oli. Hänen pravuurinsa oli mitata meidän kisällien hiuksien paksuutta jollain ihmetarkkuuslaitteella. Meillä oli, itse kullakin, tukkaa siihen aikaan runsaanpuoleisesti. Jonkun liuhuletin tai "trasselipään" kohdalla saattoi opettaja tokaista: "Vain 0,07 mm, eipä uskois!", muutaman "normaalitukkaisen" saama kommentti kuului: "0,10 mm, onpa pojalla vahva tukka!"

  Koska luokan tytöt opiskelivat samaan aikaan kotitaloutta, oli järjestäjän tehtävä toimittaa päiväkirja kotitalousluokkaan. Sinne tuppautui aina "joomiehiä" mukaan. Jos likat olivat valmistaneet pullia, pikkuleipiä tai kakkuja, tarttui lähettien taskuihin joskus maistiaisia.

  Tuo kouluhan sijaitsi Kalevankankaalla, metsän laidassa. Tupakilla käynti oli yleistä, koska piiloon pääsi helposti. Kerran metsän halki töihinsä kävelevä Pystysen Ensio, inhottu ruotsinmaikka, yllätti Ruikun ja minut, ja jos ei muisti ihan sassaroi, oli Lehtosen Jeppe kolmantena. Minä olin ainoa, joka oli ehtinyt haikupillin sytyttää, muilla se oli vielä palamattomana suussa. Siitähän seurasi, sen aikaista käytäntöä noudattaen, kaksi tuntia jälki-istuntoa ja käytöksenalennus. Ruikulle ja Jepelle myös, tupakkivehkeiden hallussapidosta, vaikka nämä voimakkaasti protestoivatkin.

  Tuo käytöksenalennus oli sellainen, että, jos ei uusia rikkeitä tullut, nousi arvosana numeron verran lukukaudessa. En muista koskaan yhden lukuvuoden aikana saaneeni kuin yhden alennuksen, sillä numeroni ei koskaan ollut alle kahdeksan. Jos olis paljon kärvähdelly tupruttelusta, oliskohan käytöksestä tullu ehdot?

  Vahvistamaton tarina, liekö legendaa, muuten kertoo, että Aake ja Lempo olisivat käyneet tuota inhokkimaikkaa, Pystysen Ensiota, kolauttamassa saatuaan kumpikin ehdot ruotsinkielessä.

  Toinen turina sivuaa Koistisen Perttiä, sitä kaimaania Tukkisaaresta. Pertti kävi iltapäivällä kumppaninsa Anna-Maijan kanssa kahvilla matkallaan Anttolasta Helsinkiin, siitä edelleen Tukholmaan. Kaimaani on vuoden -53 miehiä, minua siis pari vuotta nuorempi. Mutta hyviä kavereita oltiin, ennen kuin minä häivyin Hollolaan, Pertti K. Ruotsiin. Ja ollaan vieläkin, ei sen puoleen. Vuosikymmeniä vierähti muutaman satunnaisen kesätapaamisen voimin. Sitten tavattiin fb:ssa. Ei olla juuri sen useammin nokikkain nähty (tää on toinen kerta), mutta kuulumisia ja mietteitä on vaihdeltu. Pertti K. oli nuoruudessaan verrattoman älykäs ja sanavalmis veijari, on varmasti vieläkin. Tai ei taida enää olla veijari. 

  Muisteltiin mm. kertaa, kun oltiin poikaporukalla Avokkaassa. Meitä oli Ahos-Riti, Haneli ja me Pertit. Haneli ja Pertti K. intoutuivat jossain välissä painimaan makkarin sängyillä. Siinä rytäkässä toisesta pääsi pääty irtoamaan. No, Erkki posautti paikalle, kun oltiin pahimmoilleen siivoilemassa pyhänä jälkiämme. Enttuhan kirkastu, että mikä kele tuon sängynkin on hajottanu!?!?! Haneli oli sitä sängyn rehjaketta justiisa raahaamassa, ja meni ihan hiljaseksi. Eikä kukaan muukaan osannut sanoa mitään, me kolme pelattiin niskat kyssässä paskahousua, ja oltiin paskat housuissa. Syntyi parin minuutin kiusallinen hiljaisuus.  Yht'äkkiä Haneli täräytti tulemaan: "Miä muuten tiijän, miten se sänky särky!"  Seurasi melkoinen meriselitys, jonka sisältöä en enää jaksa muistaa. Mutta oma vaikutuksensa sillä oli; Enttu lähti hipsimään pihalla. Kuulin hänen kylläkin mutisevan mennessään: "Selitys muuten ontuu!" 

  Kaimaani kertoi myös minulle ennen ennestään tietämättömän tarinan hänen ja Ritin bensanloppumisesta keskellä Harviota, ja keskiyöllä tietysti. Loppui siis bensa, ei kaimaani kertonut. Keskikiyöllä, koska ei meillä ole yötä ollut. No, eivät poijaat olleet hätääntyneet menoveden ehtymisestä. Kossua oli vielä ollut jäljellä, ei kun naukkuja ottamaan, veneen pohjalle sitten pötkölleen. Kun aamuauringon säteen olivat Pertti K:n herättäneet, ja hän oli ihmeissään päätään nostanut, oli lehmä tuijottaa möllöttänyt häntä silmiin puolen metrin päästä. Olivat onnettomat yön aikana ajautuneet Jaaninniemen taakse rantaan, juuri laitumen kohdalle. "Vähän se rapulaista hätkäytti", muisteli kaimaani.

  Näitä Pertille, ja meille molemmille Perteille yhdessä, sattuneita tapahtumia olen aiemmissa blogeissani useampiakin kertonut. Kuten sen, missä kaimaani puhui inttiaikaan itsensä vapaaksi katujyrän kynsistä. Tai sen, missä Pertti ravintolan tarjoilijan toppuutellessa hänen äänekästä esiintymistään tokaisi yks'kantaan: "Tää kuuluu miun imagoon". Ja jatkoi mäheltämistään. Mutta olenkohan kertonut sen, kun Pertti K. Kahverissa monen kaverin miehittämässä pöydässä selvensi juomatapojaan. "Juon tämän tästä", hän sanoi kipaten vasemmalla puolella istuvan toverin grogin naamaansa, "ja tuon tuostakin", jatkoi hän siemaisten nyt oikealla puolellaan olevan drinkkilasin tyhjäksi. No, nuo kujeet ja elkeet kaimaani on jättänyt aikaa sitten. Mutta huumori on tallella. Ja "hyvä reaktiokyky", kuten ent. kollegani Hemppa totesi nopeaälyisestä ihmisestä. 

Harvinaiset vieraat kahvilla. Tai harvinaiset ja harvinaiset. Johan he ehtivät jo piipahtamaan, vaikka ei tässä olla ku vaivaset kolkyt vuotta asuttu!

  Kahvit Lidl'in leipomon tuotteiden kanssa nautittiin, menneitä muisteltiin, rahtusen tulevia sivuttiin. Lähinnä niitä aikoja, kun Pertti K. jää eläkkeelle, ja viettää enemmän aikaansa synnyinseuduillaan. Jos, ja kun, kuntoa sekä virkeyttä riittää, sitten puhutaan urakalla, pannaan maailman asiat kohilleen. Ei tästä elämän menosta tuu muuten hittojakkaan. Pelkkää sotaa ja terroritekoa, Trumppia ja Putinia, dopingia ja lahjuksia riittää, jollei myö lyyvä päitämme yhteen.

Ps. Riley, jos tämän luet: Pertti K. lähettää runsaita terveisiä!

Lopuksi vielä kuva liittyen ensimmäiseen tarinaan. On se kuvassa Aakekii.