TALVITARINA ja muita muistoja Ahosen Ristosta.

  Ahos-Riti, nuoruuden ystävistäni läheisin. Jo kansakoulusta alkoi toveruus. Leinosen Marjatan luotsaamilta alaluokilta en muista kummemmin ystävyyssuhteistani. Mutta Riston kanssa istuimme vierekkäin ainakin kolmannella ja neljännellä luokalla, siis Vappu Parkkisen hyvässä hoivassa. Jopa laulukokeissa livautimme duettona "Pieni nokipoika". Ristolla oli jommonen lauluääni; minä siis hyödyin peesaamalla. Luokan hiihtokisoissa Auvisen Masa (se leijonamies!) oli aina ykkönen. Me Ritin kanssa  seuraavilla sijoilla. Mutta juoksussa ei kukaan kamulle pärjännyt, oli sen verran vikkeläkinttuinen. No, Partion Kari tais olla samaa tasoa. Ne oli niitä aikoja, kun Auvisen Asko söi lasimaljasta sammakon nuijapäät, jotka oli oppilaiden seurattavaksi luokkaan tuotu. Kun opettaja moitti, toi Asko seuraavana päivänä uhkatäyteen sullotun ämpärillisen sammakon esiasteita tilalle.

  Kun 1961 syksyllä muutettiin kirkonkylään, tuli kaveruussuhteita enemmän; oli Pettisen Leksa, Kolehmaisen Kari, oli Ikosen vellokset Pena ja Kale. Myöhemmin vuotta paria nuoremmat Kostis-kaima ja Seppäsen Timppa. Mutta kun aloitimme Riston kanssa Mikkelin Lyseon, rinnakkasiluokilla tosin, olimme paljon yksissä.
 
  Aikanaan, Mikkelin parin vuoden "Pictures-kauden" jälkeen muutimme taas takaisin Anttolaan, ja ystävyys sen kuin syveni. Mp:n ja Pallo-Kissojen matsit yhdessä katsottiin, monet viikonloput Mikkelissä vietettiin. Ne ikimuistoiset mittelöt alkoivat yleensä Laajalammilta Pannut. 1:ssä. Mutta ne on eri tarinoita, ne.

  Muistan, kun liki vuoden Saksan reissulta palasin, muutamana lauantaina, iltahämärissä, kävin nopeasti nakkamassa tavarat kotiin, vanhempia moikkaamassa. Sitten Ristoa etsimään. Sehän löytyi Kaikukalliolta. Sain tuliaiset, karvaperse-Chesterfield-kartongin, hänelle ojentaa.

  Kun muutin Päijä-Hämäläisiin maisemiin, harvenivat tapaamiset, mutta ystävyys ei laimennut. Aina Riston muistaakseni 1997 tapahtuneeseen poistumiseen asti nähtiin, vietettiin aikaakin, enimmäkseen kesäisin. Ristollahan oli mökki Aittalahdessa, vajaan kilsan päässä Avokkaasta.

  Rakkaalla lapsella monta nimeä; Risto oli lukiokesinä töissä mualar-Matti Väisäsellä. Matti hänet Ritiksi risti. Hauskoja tarinoita noilta ajoilta Risto joskus kertoili. Ritin ehdotomia suosikkeja olivat  Veikko Huovinen ylipäätän, Konsta Pylkkänen eritoten. Samaa "vilosohvisuutta" kuin Konstassa oli myös Ristossa. Niinpä hän saikin, jollain punaviinihuuruisella mökkireisulla, lisänimen "Avokka-Ahon ajattelija". Reinoksi tai Reiskaksi häntä myös kutsuttiin. Taustaa en tiedä/muista. Reino -niminen setä Ristolla oli, hänellä mökki myös Aittalahdessa. Sielläkin tuli jokusia hauskoja hetkiä vietettyä. Niin, tai näin, Ruikku yhä häntä Reiskaksi kutsuu, kun puheeksi tulee.

Ritin kanssa "kemallaan" Aittavuorella 1971, luulisin. Kuvan on napannut Paavilaisen Arska, eli Parempi Paavilainen, erotukseksi veljestää Suhnusta. Myös "Besserwisseriksi" Arskaa kutsutaan, hän näet tietää kaiken, eikä anna koskaan periksi, vaikka minkälaiset todisteet hänen vääristä ajatuksistaan pöytään lyötäisiin. 

  Kuten sanottua, Riti oli kotikutoinen "vilosoohvi". Ja lempeä persoona. En tiedä hänen tarkoituksella kenellekään pahaa tehneen, en edes ajatelleen. Omissa oloissaan hän paljon puuhasteli. Kuningas Alkoholi meinasi saada niskalenkin miehestä, itseasiassa saikin. Kunnes Risto sitten yht'äkkiä lopetti läträämisen tykkänään. Kun Ristoa noina raittusvuosina tapasin, tuntui hän ihan tasapainoiselta. Hän oli paljon mökillä kesäisin. Keräsi määrättömät määrät kanttarelleja ja torvisieniä myyntiin. Hän oli näet metsäyhtiön "kymppiaikoinaan" kolunnut Anttolan metsät, ja tiesi hyvät sienimestat. Paljon Riti myös näperteli puuesineitä, katajasta kaikki. Ja työkaluina puukko, poranterä, pihdit ja santapaperia. Mites se olikaan: "Min'en koske konheisiin, min'oon nähny, ku lumilapio räjähtää!" Hän teki tukakkiholkkeja, ovenkahvoja, kynttilänjalkoja, sen sellaisia. Ja isä-Erkille kävelykepin. Se odottaa kunniapaikalla Avokkaassa mahdollista uutta tarvitsijaa. Samoin minulla on muutama "lutsi" tallessa, Avokkaan paskion ovessa on Riti-design-kahva, saunatuvassa kahden kynttilän jalka.

  Hurjina nuoruusvuosina tulivat Riston lauluesitykset legendaksi. Sopivasti viihtyneenä hän veteli komeasti "Suhmuran Santraa", "Reppu ja reissumiestä", "Uralin pihlajaa", ja tietysti bravuriaan "Saarenmaan valssia". Kun lauantaiyönä Anttolan ydinkeskustassa, siinä, missä Mäkipään Jussin mukaan olisi pitänyt olla rosmo-Hulkkosen patsas, eli Pennilän "kivikasarmin" ja Lotja-baarin "lasipalatsin" välissä, Riti aloitti: "Siel' sunnundai-ildana viedämme juhlaa....", yhtyi moni kuoroon, minä mukana terhakkaasti.

  Maailma menetti Ristossa aivan liian hyvän ihmisen aivan liian aikaisin. Olisinpa onnellinen, jos Riti kauniina kesälauantaina vielä putputtelisi Yamahallaan lähes äänettömästi, minimaalisella nopedella, Avokkaan laituriin Aromasätkä käryten katajaholkin nokassa.

  70-luvun taitteen talvista on jääneet mieleeni kaikkein rakkaimmat muistot Ristosta. Ensin ei ehkä niinkään rakas. Oli marraskuun loppu, joulukuun alku. en tarkalleen muista, mutta jäät olivat tulleet. Me lähdimme, Risto, velj'-Hanski ja minä, kirkonrannasta luistelemaan, iltapimeällä. Oli pirtsakka pakkanen. Minulla oli päällä ukki-Aleksilta peritty sisäturkki (lampaasta). Eihän me päästy, kun suunnillaan Lotjasaaren tasolle, kun minä, ensimmäisenä liuetteleva, pudota humpsahdin jäihin. Olin kaiketi ylittänyt pimeässä huomaamatta jääneen uuden ja vanhan jään rajan. Kaikki kävi niin nopeasti, että en tippumisesta, enkä jäälle nousemisesta, muista oikein mitään. Äkkiä olin kuitenkin taas pitävällä pinnalla seissyt. Sitten melko kiivaasti kohti kotia. Pikkasen oli painoa märkien vaatteiden kautta tullut.
  Noina vuosina meillä oli Riston kanssa tapana jouluaattoiltana, kun ateriat oli syöty, lahjat jaettu, lähteä hautausmaalle. Siellä tupakoitiin, kuljeskeltiin, kynttilämerta katseltiin, asioista puheltiin. Silloin olivat joulut valkoisia, usein sateli lunta hiljakseen suurin hiutalein. Vai onko aika kullannut muistot?
  Eräänä alkutalven iltana lähdettiin Ritin kanssa iltakävelylle. Sen on täytynyt olla joulukuuta; jäät olivat hyvinkin jalkamiehen kantavia, päällä muutaman sentin lumikerros. Oli kymmenkunta pakkasastetta, pilvetön taivas, täysikuu. Lähdimme kylänrannasta. Ensin Harviota pitkin, sitten Pappilansalmen kautta Kaupinsaaren ja Metiäissaaren välistä Sappulanselälle, sitä myöten Kurkilahteen, mistä pikitietä pitkin takaisin. Meillä paloivat piiput suupielissä, pesisssä MacBaren'in Harmony'a, "sopusointua", kuten Risto sitä nimitti. Välillä teimme kokeita; käänsimme keskellä ulappaa selkämme kuulle, jotta valo ei meitä ohjasi, laitoimme silmät tiukasti kiinni, ja eiku kävelemään. Melko äkkiä alkoi askel kääntyä, sadan metrin jälkeen saattoi suunta olla kääntynyt liki 360 astetta. Välillä juttelimme musiikista, päivän tapahtumista, tulevista näkymistä, minkä mistäkin. Niin piipputupakkamaisen harmonista olotilaa, suoranaista onnea, olen harvoin kokenut. Talvinen iltayö, kuun valossa kumottavat rannat, kauas jatkuvat selät, tähtien tuike kuun valtaaman alueen ulkopuolella, nuoruus kintereissä, ystävä rinnalla.

Onneksi ovat muistot Ristosta kirkkaana mielessä.

CETERUM CENCEO TALLUCCA ESSE DELENDAM

  Elämme noitavainojen renesanssia. Kaikki "paha" pitää polttaa. Vastaanottokeskuksia, ja sellaisiksi aiottuja, tuikkaillaan tämän tästä tuleen. Jos nuo paikat olisi vähänkin helpompaa hukuttaa, sekin vissisti tehtäisiin.
  Viimeisimpänä tekona, jollein joku taliaivo ole ehtinyt klo. yhden jälkeen jotain toista sytyttelemään rientää, edellisyön Tallukan polttoyritys. Jo viikolla lehdessä oli juttu siitä, kuinka harjun päälle Tallukkaan alhaalta rannasta johtavat puuportaat oli käyty hajottamassa. Luuletteko, että asialla on ollut joku eläkeläisten päivätanssien lopumista vastaan protestoiva? Jos oli, niin taholle tietona, että ei se ole maahantulijoiden vika. Jos taas kyseessä on hallitsevan ksenofobian pimentämä joukko, kuten luulen, annan neuvoksi: "Hakekaa apua".

  Oman kuntamme kansanedustaja Jari Ronkainen ehdottaa vastaanottokeskuksille pakollisia aukioloaikoja. Jos ei ole ilmoittautut klo. 20:00 mennessä jää yöpaikka saamatta. Viiltävän järkevää "rikollisuuden ennaltaehkäisyä!" Ainakin minusta sängyssään pötköttävä henkilö tekee vähemmän rötöksiä, kuin sydänyöllä ulkona ilman yösijaa harhaileva. Kaiken kaikkiaan hra. edustajan ajatuksista ei ole pitkä matka "Arbeit macht Frei"-kylttien naplikoimiseen vastaanottokeskusten porttien yläpuolelle.

  Ilmastokokous on kokous, missä päätetään siitä, mistä ei olla samaa mieltä. Tavoitteiden ei pitäisi olla kovin vaikeasti hahmotettavissa, eikä sen, mikä pitkällä aikavälillä on kaikkien etu. Mutta sokeus aina vaan vaivaa; oma etu tänäpäivänä ja huomenna menee tulevaisuuden turvaamisen edelle. Sitä paitsi se sanahelinä ja etova lepertely ja yhteen hiileen puhaltamisen suitsutus pallomme johtohenkilöiden suusta ei, ainakaan minua, enää vakuuta, eikä siten kiinnostakaan. Jaha, juuri huomasin uutisen, että ilmastosopimus on syntynyt. Sitä käännetää eri kielille, ja se julkaistaan 12:30. "Oho", tuumasin, kunnes luin, että kyseessä on ilmastosopimusluonnos. Tillai!

  Sitten iloisempiin uutisiin: V. 2013 Miss Peppu-tittelin saanut Melissa Roos on ymmärtänyt, että kaikki ei ole perseestä. Hän on lähtenyt kuluttamaan koulun penkkia upealla ahterillaan. Hän on kiinnostunut esimiestehtävistä henkilöstöpuolella. Tulevat alaiset ovat luultavasti vain onnellisia, jos Melissa pyllistää heidän vaatimuksilleen.

  Suomen ensimmäinen riksataksi on aloittanut Porvoossa. Toivottavasti ei viimeinen. Toimii varmasti kaupunkien keskusoissa lyheyillä matkoilla tai kaupunkiesittelykierroksilla. Ei ehkä koulukuljetuksiin Sallassa.

  Uutisista arkeen. Oliko 4 viikkoa, kun edellisen kerran Iiristä nähtiin. On tytöstä tullut melkoinen puuhatäti. Kaiken aikaa pitää jotakin touhuta, leluja kannella, leikkiliedellä keitellä, palikkalaatikkoa kolistella, tauluja osoitella. Äsken lähtivät ulos, Iiris, Anna ja Hilppa. Me Helmin kanssa jäätiin kot'miehiksi; minä siksi, että aamun ulkoilut jo ulkoilin, Helmi siksi, ettei hän saa vielä juuri lenkkeillä. Mikäs meidän ollessa, minä kirjoitan, Helmi huilaa vakipaikallaan vaatenaulakon jalkatilassa.

Tyttö pyntättynä ulkoiluvarusteisiin.

  Helmistä sen verran, että veriarvot ovat alkaneet korjautua. Mutta tutkimusten pohjalta oireilevaa vatsahaavaa, pahimmassa tapauksessa kasvainta, epäillään. Maanantaina pitää koirarukan mennä vielä tähystykseen. Peukkuja ylöspäin, Helmi tsemppaa yli uhkien!

      Lyhyestä virsi kaunis, vielä lyhyemmästä satumaisen upea. Eihän tämä varsinainen virsi tetenkään ole, vaikka joku näitä blogejani itkuvirsiksi saatta mainita.

Siis: Lauantaita!

Kuvan Iiris ei ole wannabe-cowgirl, vaan liina on siksi, että hampaiden tulo aiheuttaa kuolaamista.

KIIRETTÄ PUKKAA, eli pc-, musiikki-, ja kirjapäivityksiä

   Kun remppa valmistui, Arttu kokosi kamansa ja poistui kymmenen päivää sitten, ajattelin, että nyt on aikaa vaikka mihin. Ja että kuinka saan edes aikani kulumaan. Ja paskat; nythän ei aika riitä mihinkään. On rästiin jääneiden tallenteiden katsomista. On musiikkiin tutustumista. On lukemispaineita. Ja tuli vielä yksi savotta riesaksi, eilen tuli.
  Mutta mennään järjestyksessä. Tosiaan ei tullut juuri katseltua tallennettuja ohjelmia, kun ajatukset olivat alakerran tekemisissä. Niinpä mokomia on kertynyt. Olen alkanut sumaa purkaa; pari jaksoa, dokkarin ja elokuvan, mitä milloinkin, päivässä katselemalla. Siitä ne vähenevät, rästit.
  Musiikkipuolella on jatkunut Wilco-kausi. Vielä kuukausi-pari sitten bändi oli minulle vain joskus kuultu nimi, en varmaan olisi yhtään heidän biisiään tunnistanut. Satuin sitten lainaamaan Billy Bragg'in albumin "Mermaid Avenue", jonka hän on tehnyt yhdessä Wilco'n kanssa. Siitäpä kiinnostus. Haalin kaikki saatavilla olevat äänitteet (5 kpl) lainaksi. Samalla varasin kirjastoon tilatun bändin uutuuden "Star Wars". Hain sen viikko sitten. Olen myös katsellut YouTube'lta yhtyeen konserttitaltiointeja. Etevä keksintö tuo Chromecast; helppo katsella vaikkapa YuoTube'a pc:lta, läppäriltä, tabletilta, tai puhelimelta töllön kautta. Joo, mainio bändi, tuo Wilco.

Muut valveutomattomat: 

 https://www.youtube.com/watch?v=Z8U4zw84gyE

  Kun ei juuri kavereita ole, joiden kanssa musiikista puhuisin, kuulumisia vaihtaisin, livenä, enkä alan lehtiä lue, ja radiota rikollisen vähän kuuntelen, en millään kestä musiiikkimaailman virroissa mukana.
  Lisää muusiikkisoppaa hämmentelemään tuli eilen käsiini Karjalaisen J:n uutuus "Sinulle Sofia". Kunnella sitäkin pitää, kerran lenkillä jo tehty, tietty.

  Lukemisen kuormittavuus tuli eteen, kun äkkäsin männä viikolla, että en ole lukenut Cormac McCarthy'lta kuin kirjan "Tie". Mistä kimmokkeen sainkaa, niin sen sain; tuumasta toimeen. Nyt on "Veren ääriin" luettu. Viiltävää tekstiä, ei herkkähipiäisille. Rajatrilogian avaus "Kaikki kauniit hevoset" aluillaan, hyllyssä odottavat sarjan kakkonen "Matka toiseen maailmaan", sekä "Menetetty maa", mistä Coe'n veljekset ovat tehneet elokuvan. Täytyy siis painaa menemään, jo senkin vuoksi, että Rajatrilogian päätös "Tasangon kaupungit" on varauksessa.

  Joo, niin on puuhaa, ettei Lidl'in ja Tokman'in tarjouslehteä ehdi selaamaan!

  Eilen tapahtui vielä seuraavaa. Pc:n Windows 10 on parisen viikkoa herjannut, että se ei voi asentaa kolmea päivitystä, virhe se ja se, yritä myöhemmin uudelleen. Silloin tällöin olin yrittänyt. Aamulla, siivouksen lomassa, laitoin taas koneen töihin; sama tulos. Siitä pil****tuneena menin Microsoft-tukeen ja varasin sieltä soittoajan varttia yli yhdeksitoista. Olin siivoillut, ja nautin salaattilounasta, kun puhelin soi. Siinä sitten puhuttiin, lopeteltiin vähän ennen kolmea. Tuli siis ylivoimaisesti pisin puhumistani puheluista ikinä! 

  Asiat etenivät suunnilleen näin: Tukihenkilö Jaakko kyseli ongelman aiheen. otti tietyillä toimenpiteillä koneeni haltuunsa, arveli koneen saastuneen, ja ehdotti puhdistusta. Minä kysymään, että mitä maksaa? Jaska kertoi, että 80 €, jos duunataan vaan se putsaus. Mutta ehdotti perään, että vuositurva kaikilla tietokoneille ja muille Windows'ia käyttäville laitteille on 125 €. Sen lunastamalla voi pyytää ja saada tukea vaikka joka päivä. Ok, ajatteli. Onhan mulla pc ja kaks läppäriä, Hilpalla Microsoft'in tabletti. No diili tehtiin. Tuki-ihminen poisti f-securen, latasi viruksenetsintäohjelman. Se jauhoi aikansa, ja löytyihän sieltä kaikenlaista sontaa. Virusten poiston aikana kysyin, mistä moinen johtuu, f-secure kaeroo kaiken aikaa, että asiat ovat kunnossa. Nyt tarkkana. Jaska sanoi, että sinulla näyttää olevan ladattuna joku puhdistusohjelma. Vastasin, että niinpä. Olin sen joskus tilannut (muistaakseni 30-40€/3 v.), kun ne mainosteli sen nopeuttavan konetta niin ja niin monta prossaa. Nyt kuulin, sen olleen virhe; noista ohjelmista ei ole hyötyä, päin vastoin, ne saattavat sekoittaa f-securen toiminnan siten, että se päästää vahingollisia "pöpöjä" luikertelemaan maallikon hyväuskoista tietsikkaa nakertamaan. Samaten tuli ilmi, että ilmeisesti kesällä, kun Windows 10:n lataamisen jälkeen latasin uudelleen Acrobat Readerin, olin ladannut samalla McAfee-torjuntaohjelman. Huomasin sen kyllä. En siis siitä mitään maksanut, mutta se aika ajoin tarkasti koneen. Ilmoitti muuten aina, että värkki on puhdas. En ymmärtänyt latausta poistaa, mutta olisi tietenkin pitänyt, koska sekin osaltaan sotki f-securen toimintaa. Kun ei ole nörtti, ei ole nörtti. Onneksi on lujat kantapäät. 

  Kun virukset oli poistettu, komensi Jaska Windows'ia korjaamaan aiheutuneet vauriot. Sehän suurimman osan korjasi, muttaa ei kaikkia. "Mikä nyt eteen?", minä kysymään ääni väristen. Jaakko sanoi, että jos kyseessä olisi hänen koneensa, niin kympin ajo kokonaan uudestaa olisi selviö. Minä utelemaan, kuinka se onnistuu. Kaksi vaihtoehtoa Jaakkima tarjosi: 1. Ajetaan alkuperäisellä levykkeellä Windows 7 uudestaan, sitten päivitetään W kymppiin, tai 2. lunastaisin uuden avaimen, ja täräytettäisiin suoraan veres versio. Sitä hän suositteli (tietysti suositteli, sehän on hänen työnsä). Mutta perusteli niin hyvin, että, kun en siihen hätään mistään W seiskan levykettä löytänyt, mentiin taas luottokortin pakeille. Oli jo käynyt mielessä, että menisinkö tietsikkakauppaan, ja ostaisin ihan pakasta revityn. Jaakko sai kuitenkin minut vakuuttuneeksi, että koneeni oli hyvistä osista koottu, kiintolevy nopea, ja se toimi muuten aivan loistavasti. Siis asiaan. Nyt seurasi vaikeampi osio. Aluksi sain avaimen uuteen kymppiin. Sitten ohjelma tallennetiin muistitikulle. Nyt piti tyhjentää se kovalevy, millä käyttöjärjestelmä oli. Se tiesi sitä, että minun piti otta puikot käsiini; eihän jaakko voinut etäkäyttää konetta, missä ei ole Windows'ia! Siis puhelinopastusta kehiin. Tarkemmin luettelemattomien toimenpiteiden jälkeen, muutaman minusta, yhden Jaakosta, johtuvan virheliikkeen jälkeen konhe latasi kiiltävän ja puunatun Windows kypän! Sitten vaan siitä näköistään muokkaamaan. Kaikki henkilökohtainen, kuvat, musiikki, dokumentin, etc., minulla ovat toisella kovalevyllä möhkäleen uumenissa, ulkoisella myös. Mutta monet ladatut ohjelmat tietysti olivat poissa, niitä sitten tarpeen mukaan uudestaan asennellaan. Google toki, kun sen koneelle asensin, toi kaiken sisältönsä entisellään käyttöön. Eli oikeastaan päivittäisessä käytössä ei mikään muuttunut. Mutta maratonpuhelun se vaati, ja Jaska istui jossain Keski-Ruotsissa. Siellä lienee keskitetysti Pohjoismaiden Microsoft-tuki. Oppiakin tuli; ei kannata sonnasta maksaa, varsinkaan siinä tapauksessa, ettei se ole pellolle menossa.

  Sen verran vielä, etteivät nuo ehkä pitkänkin ajan kuluessa koneeseeni pesiytyneet kummajaiset millään huomattavalla tavalla haitanneet käyttöä, vielä. Ties mitä olisi tulevaisuudessa tapahtunut, jollen olisi äletynyt asiaa purkamaan. Opetus: Jos epäilet edes hippusenkaan vertaa, että jotain on persiillään, ota selvää! Sillä melkein voin takuun antaa, että vikaa on! 

  

Ei pitkiksi käy huru-ukon päivät, ei.

Q.E.D.

JOULUKUUN SEITSEMÄS, eli ajatuksia juhlan jälkeen

  Yhdet linnakekkerit takana, mitä jäi käteen? Minulle ei mitään, ei käteen, ei paljon mieleen. Katselin loputonta käpälöintiä kello kahdeksaan saakka. Sitten piti mennä antamaan viimeinen panos juhlallisuuksiin; sateen ja piiskaavan tuulen sekaan laskemaan lippu. Eikä siinä vielä kaikki; lippu piti asetella siivosti saunan lauteille kuivumaan, vaatteet vaihtoon laittaa. Parin minuutin lipunlasku ehti kastella melko totaalisesti. Samalla meni suurin terä juhlien seuraamiseen. Syvennyin juhlimaan kirjan parissa.

  Mikä kättelystä mieleen jäi? No se, että Pirkka-Pekalla ja Virtasen Jukalla oli, protokollan vastaisesti, tervehdystä enemmän asiaa presidenttiparille.

  Lehtien nettisivut ovat pullollaan arvaatte kai mitä? Poliisit ja mielenilmaisijat kahinoivat, presidentti kyynelehti veteraanien lauluesitykselle, illan kuningatar valittu, Nykäs-Masa ei tyrmännyt ajatusta kysyttäessä, voisiko hän esiintyä koehyppääjänä Hiihdo MM-kisoissa Lahdessa 2017, etc. Jätän jutut tällä maininnalla jokaiselle itse ruodittavaksi.
  Vielä kuitenkin juhliin liittyen yksi detalji. Valitsimme rouvan kanssa illan näyttävimmän nais-, sekä miespukukokonaisuuden. Naisasun valinta osui Hilppaan. Näyttävä yhdistelmä koostuu virttyneestä ja limenvihreytensä haalistaneesta H&M:n t-paidasta, lötköttävistä harmaista oloasuhousuista ja kotikutoisista villasukista.
  Kaiken kaikkiaan miesten sarjan voittajan, Pertti Lehkosen, asu oli naisten vastaavaa laadukkaampi. Siihen kuuluivat Amnestyn musta, keltaisella tekstillä varustettu t-paita, viime torstaina TEAM SPORTIAN avajaisten tarjouksesta (9,90 €) hankitut tummanharmaat collegehousut ja mustat bambusukat. Olisivat toimineet jopa Oscar-gaalaa katsellessa! Kuka teidän kotikatsomoiltapukumittelössä pärjäsi?

  Hain eilen äiti-Elinan meille ip-lounaalle. Hilppa oli taas loihtinut melko maittavan menu'n: Papinsilliä, sienisalaatia (kiitos Pertsan), hirvipaistia (kiitos Hanelin), lanttukuutiota (kiitos K-Supermarketin), keitettyjä pottuja (kiitos Lidl'in). Niin, ja salaattia kans. Maistui, jäi tällekin päivälle. Hyvä niin. Joulutortutkin, kukkakuosiset, rouva kahvin kera nautittaviksi valmisti. Söin kaksi, vielä iltaespresson kera yhden; tietää toista lenkkiä tälle päivälle!
  Toisaalta, kävin pesemässä auton, liikuntaa sekin. Sääprofeetat nimittäin povasivat pariksi tulevaksi päiväksi AURINKOISTA!!! Aamulenkillä pilvet jo rakoilivat, kuun sirppi kuumotti. Kun lähdettiin puoli ysiltä kaupunkiin, oli taas aivan synkän pilvistä. Ja kun Kivistönmäen Nesteen ti-hallista ulos puunatulla kiesillä ajoin, sataa tihuutteli vettä!! Se niistä ennusteista. "Mittään et voi taata!", sanoi jo Anna Sillanpää aikoinaan miehelleen Frans'ille!

  Eri tv-kanavilla käyvät jouluasiantuntijat kertomassa, miten meidän tulee jouluun valmistautua, miten juhla viettää, millaista ruokaa ostaa, miten se valmistaa, millaisia jouluvaloja hankkia, millaisen kuusen tarvitsemme, minkä kaltaisia joululahjoja täytyy sille ja tälle, toisaalta tälle ja sille hankkia. Ja vielä millainen joulumielen täytyy olla, ja kuinka se voidaan hankkia. Kyllä ennen oltiin ihan hukassa, ei tiedetty, kuinka jouluna tulee menenetellä. Meillä vaan paistettiin oman possun kinttu, tehtiin lipeäkalaa, lanttulootaa, rosollia, rusinasoppaa, käytiin kuusi metsästä, lahjat sen juurelle kasattiin, vietiin linnuille lyhteitä, hevosille heiniä, poltettiin kynttilöitä, mentiin kelien salliessa hevosella joulukirkkoon, Tapsan aamuna kylvettiin, ajelullakin käytiin, hepalla tietty. Kyllä oltiin tyhmiä, ei me silloin tiedetty joulunvietosta mitään!

  Finnair haki säästöjä irtisanomalla henkilökuntaa. Nyt yhtiö palkkaa toteutuneilla säästöillä henkilökuntaa. Pitkäjänteistä toimintaa? No, ei ehkä noin yksiselitteistä, mutta!?

  Ennätykselliset sateet aiheuttavat tulvia mm. Englannissa, Skotlannissa Norjassa ja Ruotsissa. Äärioikeisto tulvii Ranskan aluevaaleissa. Ensimmäiset hait ilmaantuivat maapallolle 40 miljoonaa vuotta ennen puita. Ne ovat selvinneet viidestä lukemattoman määrän lajeja sukupuuttoon suistaneesta joukkotuhosta. Nyt ihminen tappaa 70 miljoonaa haita vuodessa, ja kannat ovat vähenneet murto-osaan aiemmasta. Näin tänään, eivätkä juuri muutkaan asiat pallollamme ole kovin hyvin. Mutta voittihan Mäkäräinen jonkun kisan, Pelicans viidennen pelin putkeen. Niillä jaksaa pari päivää, ehkä.........?????

Miettii nimimerkki "juhlista toipunut"

 

REVI ITSE NÄISTÄ, ÄLÄ ITSENÄISTÄ

  Suomi itsenäisenä valtiona täyttää 98 v. Aion juhlistaa tapahtumaa lipun nostolla (liputusvuoro iski päälle) ja jo ikkunalaudalla olevan sähkökynttelikön sytyttämisellä. Hilppa luultavasti laitaa muutaman ulkolyhdyn, jokusen elävän kynttilän sisälle.

  Itsenäisten valtioitten listalla Suomi on pinta-alalla mitattuna sijalla 64, asukasluvulla sijalla 115, bruttokansantuoteella yhteensä sijalla 35 ja bruttokansantuoteella per asukas sijalla 21.
  Vuonna 1920 maatalouden osuus bruttokansantuotteesta oli 70,1 %, teollisuuden 10,4 %, ja palveluiden 5,4 %. Tänä päivän osuudet ovat: maatalous 3,3 %, teollisuus 30,2 % ja palvelut 66,5 %. Eli karkeasti yhteenvedettynä maatilalliset perheineen ovat päätyneet isännistä rengeiksi, emännistä piioiksi, nuorista isännistä poliiseiksi, nuorista emännistä lähihoitajiksi.
  Vuonna 1917 Suomessa oli n. 3 134 000 asukasta, tällä hetkellä
 n. 5 485 000.
  1922 maassamme oli 1 331 henkilöautoa ja 623 pakettiautoa. V. 1940 oli koko autokanta (henkilö-, paketti-, kuorma-, ja linja-autot + muut) 27 161, v. 1973 1 021 264, v. 1988 2 034 166, v. 2008 3 128 472, ja v. 2014
3 738 541.
  Matkapuhelinliittymiä oli kauniissa isänmaassamme vuonna 1980 23 482 kpl,  1998 2 845 985 kpl, 2008 6 901 014 kpl. Sen jälkeen ei tilastointia ole tehty.

  Kahden vuoden kuluttua Suomen tasavalta täyttää 100 vuotta. Jollei maailman meno aivan vinksahda, taivas putoa niskaamme, on odotettavissa isommat kekkerit.  Henkilökohtaisesti tulen kunnioittamaan vanhusta katsomalla Linnanjuhlat, joihin osallistuu vaikutusvaltaisia ihmisiä joka puolelta maapalloa. Venäjän tsaari Putin Pieni I, , Saksan liitogangsteri  Angela Merkillinen ja Ruotsin kunkku Kalle Kusti kuudestoista ovat yhä vallan kahvassa. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpetti tekee samalla ensimmäisen Euroopanvierailunsa. Yhdistyneen Lähi-Idän tasavallan presidentti Alman Salman, vasta valittu paavi Klemens XV, sekä samalla lentokoneella maahan saapuneet YK:n pääsihteeri Martti Ahtisaari, Israelin presidentti Ben Holstein ja Palestiinan presidentti Asser Jasser.
  Entinen päämisteri Sipilä entisine luottoministerineen näkyy piileksivän Kaartin soittokunnan takana.  Uuden punavihreän hallituksen ministerit sen sijaan hyörivät lasit käsissään pitkin juhlasalia.
  Erityisvieraana hehkuttaa Paavo Väyrynen ties monennettako visiittiään.
  Kekkereissä juhlivat tietysti suomalaiset menestyjät, mm. Rion olympiasankarit maratonin voittaja Alisa Vainio, palkintopallin vallannut keihäskolmikkomme, ja 12 kultaa altaassa kauhonut Jenna Laukkanen. Planeetan musiikkimaailman mullistanut rock-bändi "Vatuloi & Vaikuta" hengailee seisovan pöydän liepeillä miss Universumin Vieno Viehkeän, Aira Samulinin ja Tarja Halosen ympärillä. Nobelkirjailija Hotakaista ja yleisguru-Valtaojaa viedään haastattelupisteestä toiseen.
  Näyttävästi kättelyyn astellut Oscar-ohjaaja Härö palkittuine näyttelijäkaarteineen (Pitt, Sharadon, Knihtilä ja Puntti) näkyy tverkkaavan raivoisasti kappaleen "Sininen ja valkoinen" tahdissa.    
  Meno on riehakasta; laman kärki jo aikaa taittunut, nousulle ei loppua näkyvissä. Syyrian ja Ukrainan konfliktien hiipuminen (Venäjä vetäytynyt, Isis iisiytynyt) vaikuttaa keventävästi ilmapiiriin.

  Hulinaa seuratessani varmaan mietiskelen jo seuraavan vuoden juhlia; Presidentti Niinistö on lupautunut ehdokkaaksi tuleviin vaaleihin. Heinäluoma ja Soini pahimmat haastajat.
  "Mutta", ehkä ajattelen, "mitäpä väliä sillä. Ja kukapa 101-vuotisjuhlia haluaisi isännöidä, keskittyvät satakymppeihin, luulen".

Juhlitaan nyt nämä 98:sit kuitenkin ensin alta pois.

 

PERUSTEELLISESTI PERSIELLEEN

  Jokaiselle on varmaan tullut eteen hetkiä, milloin joko 

1. mikään ei onnistu, ja
2. kaikki kyrsii, toisaalta
3. kukaan ei kuuntele, plus
4. kaalia kuumottaa, tai
5. elämänhalu hiipuu, ynnä
6. raskaat ajatukset valtaavat.

  Mitä silloin neuvoksi nerokkaaksi, 

ohjenuoraksi onnettomalle?

Selviytymissanomaksi,

toivon palauttajaksi

kärsijälle?

  Omalle kohdalleni ei ole pitkään aikaan ilmaantunut voittamattomilta tuntuvia vaikeuksia, sellaisia, mistä selviäminen olisi tuntunut toivottomalta. Joskus nuorempana oli aikakausia, jolloin pienikin vastoinkäyminen tuntui Kiinan muurilta, töihin lähtö ifernaaliselta, huominen  tuomionpäivältä, ympäristö helvetin esikartanolta.  

  Noista hetkistä selvisin, onneksi itselleni, muitten puolesta olen jäävi puhumaan. Näin jälkikäteen pohdittuna näin silloin maailman liian synkkien okulaarien läpi. Pienetkin takapakit tuntuivat hautaavan alleen, vaikeudet kulminoituvan aina minuun, ja vain minuun. Lienen ajottaista masennusta potenut. Iän karttuessa tuollaiset ajatukset vähenivät. Mitään konkreettista asian eteen en tehnyt. Kai on niin, että ikä tuo viisautta, ainakin joissain asioissa.

  Toki nykyäänkin valoisampia ja hämärämpiä päiviä on, se kuuluu elämään. Mutta ei onneksi tarvitse sysimustaan toivottomuuteen enää vajota. 

  Mutta asiaan. Amatööripsykologina ja köyhän miehen, naisenkin, tarvittaessa,  personalmindtrainerina, elämänilon sittemin taas löytäneenä elvistelijänä, vastaan esittämiini kysymyksiin:

1. kun mikään ei onnistu, yritä yhä, ja
2. kun kaikki kyrsii, pistä Niilo soimaan, toisaalta
3. kun kukaan ei kuuntele, älä huuda, plus
4. kun kaalia kuumottaa, tällää jäitä myssyyn, tai
5. kun elämänhalu hiipuu, tartu oljenkorteen, ynnä
6. kun raskaat ajatukset valtaavat, älä dokaa.

Siinä madonluvut synkille sopivaksi,

teesit tomerat toimettomalle.

Eloonjäämiskäsikirjaksi,

oppaaksi otolliseksi

onnettomalle!

  Jopas tuli lennokasta tekstiä. Ruikku, tai ehkä Mortti vois noihin sanoihin melodian säveltää. Mieluumin d-mollissa. Saatan pari säkeistöä lisää värkätä. Sitten vaan bändi kasaan; Ruikulla on lukuisa määrä skittoja, niin Mortillakin. Ruikkulla on myös piano, urkuharmoni ja rumpusetti, Mortin lisäarsenaalista ei tarkempaa tietoa. Räsäsen Ilulla on kitara ja bongorummut. Järvisen Make lähtee varmaan vahvistukseksi. Minä voin vuokrata pikku-Höfnerin, ja soittaa bassokuviot yhtä väärin, kuin ennenvanhaan. Vielä Helka Hynninen kehiin, ja studiolle purkittamaa. Kokoonpanolle nimeksi The Old Meiskibrothers and Mrs. Voice of Mouse Village. Menestys on taattu, ainakin Etelä-Savossa.

  Se vakavista asioista, nyt vielä vakavampiin. Äsken katselin Emmerdalea. Mainoskatkolla, jonka pyrin viettämään jossain muualla, kuin olohuoneessa, kuulin puolella korvalla jossain mainoksessa sanottavan, että Suomessa on yli miljoona yli 65-vuotiasta. Ensi kesäkuussa on siis edessä merkkitapahtuma; Suomessa on 17.6.2016 yli miljoona plus yksi yli 65-vuotiasta. Saa nähdä, miten valtiovalta aikoo minut tuon saavutuksen vuoksi huomioida.

  Muuten viikko kääntyy lopuilleen nöyrien anteeksipyytelyjen sävyttämänä. Harvoin on yksi mies niin monta kertaa kertaa, niin monella forumilla, ja niin monelta pyydellyt anteeksi. Toiminnalle voisi verbinkin kehittää: "Stubbailu".
   Anteeksiannettaavaa on, jos joku pitää anteeksiantamattomana olla antamatta anteeksi noin anteeksipyytävälle anteeksipyytäjälle. Pyydän anteeksi, että tätä asiaa anteeksiantamattoman mauttomilla lauserakenteilla käsittelen. Mutta minulle on kerrottu, että tautologiaa voi käyttää tehokeinona. Anteeksi, nöyrimmästi.

  Vaikka tuolla ylempänä kehua retostelin elämäni nykytilaa, oli tänään vaikea aamu; kello kahdeksaksi aika labraan veri-, ja virtsakokeisiin buukattuna. Ennen h-hetkeä piti olla 12 h syömättä (piece of cake), neljä tuntia kuseksimatta (siinä ja siinä), rasittamatta itseään fyysisesti (ei aamulenkkiä, kurjaa) ja olla juomatta kahvia (helvetillinen tuska ja kurjuus, kun Hilppa kuuden korvilla kiehautti itselleen sumpit, siinä se "myötä- ja vastamäessä" nähtiin!). Menihän se aamu noinkin. Mutta pitkältä tuntui, kun deadline oli neljältä vedenheitolle, enkä sen jälkeen unta saanut, en lenkille päässyt, en kofeiiniannosta nauttinut. Sanon vaan, että klo. 8:20 oli Keinokartanontie 3:ssa kahvi maullaan!

  Maha hölskyen ajelin yhdeksäksi ReimLahden tsto:lle viemään asiaankuuluvat dokumentin tehdyistä töistä isännöitsijälle. Koska olin itse valvojana! (en viitsi tällä kertaa heittää tähän latinaa), olin, rintaa röyhistelemättä, täyttänyt kupongit, tehnyt raportit kosteusmittauksesta, vedeneristyksestä ja lämmityskaapeleiden mittauksista asianmukaisesti ja valokuvilla höystettynä. Niille, jotka ihmettelevät, että itse voin/sain omaa työtäni valvoa, haluan sanoa, että hullu kai se on, joka vilunkia tekee, kun itselleen tekee. Sitä paitsi ulkopuolinen valvoja olisi käynyt kerran pari, korkeintaan kolme. Minä olin paikalla joka päivä. Siis koulutuksestani ja tilannetajua omaavasta isännöitsijästä johtuen homma onnistui näin. Piste.

  Vielä, jotta eilisessä kirjoituksessa manailemani hektisyys tulee toteen näytetyksi, käytiin Hilpan kanssa Kaluste Tukussa tilaamassa se kalustejuttu. Eikä siinä vielä kaikki! Sitten Lidl'iin katsomaan, josko torstaitarjouksia oli jäänyt meille asti. Olihan niitä. Mutta nyt tapahtumarikas päivä alkaa olla takana. Taidan näpäyttää tämän sfääreihin, katsoa yle-uutiset, vetäytyä alakertaan Stephen Booth'in tuoreen suomennoksen "Nummi palaa" seuraan. Yksi kysymys kuitenkin vaivaa mieltäni: "Pitkästynköhän huomenna?"

Loppuun kuva viime joulukuun 13. päivän illalta. Saas nähdä, kuis tänä vuonna?

MIETELMIÄ JÄLKEEN VEDENKYTKEMYKSEN

  King Arthur lastasi maanantaiehtoona arsenaalinsa pakuun ja poistui. Ihminen on sopeutuva eläin; eilinen päivä tuntui oudolta, kun ei kuulunut kolinaa, pauketta, porausta, vatkausta, ujellusta, surinaa, mutinaa, eikä ähinää. No, kyllä tähän rauhaan taas tottuu. Alakerta on sitten pikku finistelyä paitsi. Kummasti piristää syksyistä mieltä, kun suihkuun sujahtaa, sydäyön hetkinä alakerran hiekkalaatikolla pistäytyy. Vaikka kaikki ennenkin toimi, olivat paikat nuhruisia, silikonit sottaisia. Ja mieltä kaihersi, kun ei ollut saanut aikaan päätöstä rampasta. Nyt mieli keveänä saa itseään hygeniseerata.

   Sain lopultakin hommatuksi Stephen Stills I- albumin digitaalisessa muodossa. Kiitos ystäväni Ilfred, Pargas IF! Posti nöyrtyi nimittäin reilu viikko sitten postitetun paketin toimittamaan eilen. Minulla on kyseinen levy vinyylinä, eikä kirjastossakaan ole cd:na. Mutta nyt voin sitä dallaillessanikin kuunnella. Tuoreelta kuulosti pitkästä aikaa (vinyylisoittimeni on vetäytynyt ansaitulle vanhuuseläkkeelle) tuo 1970 julkaistu aivan erinomainen albumi.

  Hilppa on joskus maininnut havainneensa, että kun eläkeläisasikkailleen yrittää tapaamisaikaa sopia vaikkapa tiistai-iltapäiväksi, vastataan, että ei ei, tiistai ei käy, minulla on aamulla vesijumppa! Eli eläkeläisillä on taipumusta jakaa sovittuja tai pakollisia tehtäviä niin, että niitä on vain yksi per päivä. Johtuneeko siitä, että suuremman määrän buukkaaminen tuo muassaan muistamisvaikeuksia tai fyysisten rajojen kolkuttelua? Luultavasti kuitenkin haetaan sisältöä ja tekemistä joka päiväksi, asia kerrallaan.
  Edellä johdatus siihen, että huomasin itsessäni samankaltaista käyttäytymistä. Kun maanantaina soitin isännöitsijälle sopiakseni, koska vien taloyhtiölle kuuluvat remppaan liittyvät paperit, sanoi Henkka, että on alkuviikolla paljon poissa, mutta että entä torstaina aamupäivällä? Olin jo hokaisemassa: "Torstai ei käy, menen kahdeksaksi labraan verikokeisiin". Ennen kuin ehdin suuni aukaista, kelasin, että enköhän taivu kahteen noinkin vaativaan suoritukseen saman päivän aikana. Asia sovittiin. Aika näyttää, kuinka koville huominen meikäläisen pistää! Eikä siinä vielä kaikki! Päätettiin juuri, että mennään huomenna, rouva pääsee duunista neljältä, Kaluste  Tukkuun tilaamaan pukuhuoneeseen pieni kalustekokonaisuus, samanlainen, kuin pesuhuoneessa, mutta ilman vetokoreja. Saadaan pyyhkeille, vähän muillekin säilytyspaikka, ja laskutilaa mankelin viereen. Mutta, mutta! Kolme suoritusta samana päivänä, meneekö hapoille?
  Muuten, arvoisat eläkeläiskaverini: Jos tätä luette, ei kaikkea kannata ottaa ihan kirjaimellisesti. En eläkeläisiä ylipäätään halua mollata. Vaikka tiedän, että teille yhdenkin tehtävän päivittäinen hoitaminen saattaa tuottaa vaikeuksia.

  Noiden ystävällisten sanojen jälkeen on helppo siirtyä vähemmän ystävällisiin. Kaikki kodinparannusprojektiin liittyvät materiaalihankinnat, lukuun ottamatta laattoja ja kalusteita, teimme K-Raudasta. Siellä meillä on oma yhteyshenkilö, Satu. Hänen kanssaan kaikki sujui moitteetomasti. Suurimmat valinnat tehtiin jo aikaa ennen rempan alkua, mutta monen monta kertaa jouduin kaupassa työn aikana poikkeamaan. Koska minulla ei ole mitään tiliä K-Rautaan, menee homma siten, että halutessani alennusta ostoksistani, ne täytyy käyttää jonkun palvelupisteen kautta, kassalla se ei onnistu. Ei ongelmia, jos Satu oli paikalla. Hän teki tavaroista laskun alennuksineen, ja lähetti sen kassalle. Jos Satua ei näkynyt, mutkistui toiminta. Jos palvelupisteiltä jonkin myyjän tavoitin, uskoi hän kyllä asiakassuhteeseeni, viimeistään vilauttamalla jotain vanhaa laskua, ja tälläsi rabatit kehiin. Mutta joskus ei vapaata myyntihenkilöä löytynyt, ei sitten millään. Tai jos löytyi, oli tämä harjoittelija, jolla ei ollut oikeutta alennuksia kirjoitella. Olin viime viikon loppupuolella hakemassa yhtä tuubia Sikaflexiä ph:n kynnykseen, missä oli liian pieni rako laatalle, liian suuri siliconille (n. 15 mm). Törpön hinta oli n. 15 €. Kun ravasin suuressa myymälässä palvelupisteeltä toiselle, käytäviä ristiin rastiin reilun varttitunnin, ajattelin positiivisesti, että liikunnastahan tämä käy. Viimein sain  maaliosastolta napattua henkilökuntalaisen palvelemaan, pääsin nauttimaan 20 %:n, eli n. 3 €:n alennuksesta. Samalla tuli määritettyä huru-ukon tuntipalkka; 3 €/20 min. = 9 €/h. Sen arvoinen olen, en enemmän, en vähemmän. Kaiken kaikkiaan rautakaupassa käynti osoittautui samanlaiseksi, kuin se on iät ajat ollut; jos löydät tarpeesi itse hyllystä, etkä tarvitse myyjän apua, esim. alennusten saamiseksi, on se, kuin Lindl'issä kävisit iskukuumennettua maitoa ja  oliiveja hakemassa, paitsi, että kassajono on yleensä lyhyempi. Mutta kun apua tarvitset, etkä ole aikaa sopinut, saattavat hermot kiristyä, syke nousta, nuppi höyrytä, mieli mustua, askel tihetä. Neuvo: Mikäli tarvitset rautakaupan palveluja runsaammin, sovi aika, satunnaisia tarpeita varten avaa rakentajatili. M.O.T.

  Ostaa pouhatin, herätteenä, joku aika sitten Claes Ohlson'ilta kaksi pientä led-heijastinta, vihreän ja punaisen, yhteishintaan 4.99 €. Vanhana veneilijänä asensin vihreän oikealle, punaisen vasemmalle olkapäälle. Nythän kaikki veneiden valoista ällän päällä olevat tietävät, olenko tulossa vastaan, vaiko poispäin menossa. Kolmisen viikkoa iloa riitti, sitten alkoivat patterit loppua, valo hiipua. Avasin toisen härpäkkeen; kaksi kovin litteää, halkaisijaltaan 12 millistä nappipatteria. Minä Tokman'ille, sitten Hong Kong'iin etsimään sellaisia. Eipä oo! Aion vielä tänää piipahtaa Ohlson'in Klasun juttusilla. Mutta kaiken kaikkiaan on mieliala sen kaltainen, että enhän hiijessä kovin kalliita voimanlähteitä noihin sinänsä tehokkaisiin näkyvyyden parantajiin rupea ostelemaan. Palaan perinneheijastinkäytäntöön. Kehitys kehittyy, onko meidän ihan kaikessa kehityttävä mukana?

Punakka Purotaimen ja Amalyllix White miettivät, että joulukuu on alkanut, kohta alkaa päivä pidetä. Punakka Purotaimen vasemmalla.