torstai 19. marraskuuta 2015

DIMINUTIIVI

  Kohta lähden (preesens) viemään Hilpan duuniin. Olen myös menevä (liittopreesens) Elinalle imuroimaan.
  Aamulla kävin (imperfekti) lenkillä. Sade oli lakannut (pluskvamperfekti) ennen lähtöä.
  Olin tuleva (liittoimperfekti) kuudeksi kahvin laittoon, puuron keittoon.

  Se moduksista.

  Kirjoittaneisin (eventiivi, eli yhdistetty konditionaali ja potentiaali) enemmänkin, mutta kohlakkoin on lählettävä. Jatkanen (potentiaali) päivemmällä, luulisin (konditionaali).  Vaikka ei tää mikään pakkopulla oo (agressiivi)! Uskokoon (optatiivi) ken tahtoo!

  Pääsin siis aamusessiossa verbien tempuksista moduksiin. Jatkan nyt muilla asioilla. Aion kuitenkin palata kielioppiin interrogatiivipronominien ja indifiniteettipronominien kertauksen myötä, unohtamatta possessiivisuffiksin taivutuksen saloja.

  No niin, Elina palveltu. Remppakuningas Arthur ei suinkaan ole pöytää pyöreäksi muotoilemassa. Hän laatoittaan kylppärin alalaattariviä. Joten "Camelot" vaihe vaiheelta etenee kohti tulevaisuudessa siintävää valmistumistaan.

  Postilakko alkaa. Harmi, että kaikki laskut ovat sähköisinä. Lakosta ei siis konkreettista hyötyä. Jos ei haittaakaan; eihän posti meille kanna kuin mainoksia. Tai voi sieltä joskus tulla oikea lähetyskin. Kun tarkemmin ajattelen, sellaisen pitäisi olla tulossa. Johonkin se varmaan juuttuu, juuttukoon, ei vaikuta mopon ohjaukseen.

  Eilinen lääkärikäynti ei suoralta kädeltä arkkuhankintoihin ajattanut. Kipuilevaa lonkkaa Irina väänteli ja käänteli, koipea toistakin kokeili. Arveli, että liikeradat ovat kunnossa. Ei kulumaa, ei kuvaukseen. Nivelpussitulehduksi diaknisoi, kortisoonipiikin pistää täräytti. Verikokeeseen lähetteen tälläsi, ultraan kans. Eturauhasta sihtaillaan, ja v. 2009 operoitu nivustyräkin on antanut lieviä merkkejä. Tulevan kuun puolivälissä ollaan viisaampia.

  Miehen elämässä on kaksi onnellista päivää, sanotaan. Nimittäin se, kun menee naimisiin, ja se, kun eroaa. Vaikea sanoa; meidän hääpäivämme oli pienimuotoinen tilaisuus maistraatissa, en kai surullinenkaan ollut? Ja eronnut en ole. Eiköpä, kliseillen ilmaistuna, "näillä mennä". Mikäs tässä mennessä, asiat etenee, päivät kuluvat, ei oo nälkä, ei vilu, tuplaespresson pystyy silloin tällöin siemaisemaan. Meidän kohdalla homma mallillaan, valitettavasti ei läheskään kaikilla muilla.

  Oli muuten räyhäkkää sauvakävelyä aamulla; investoin uusiin hanskoihin (vanhoihin en ole koskaan sijoittanutkaan): SnowFox Alaska Neopreen, Hong Kong, alle kaheksan €. Jampakat oli pitää, sopivan lämpimät näille ilmoille, eikä snadit tihkut haittaa. Pienestä on lenkkeiljän onni kiinni, niin meni kuin siivillä. Ihmetteli varmaan raatajat raskaat työmatkallaan, että mikä se sieltä sumusta tulla viuhtoo?

  Diminutiivia vielä pähkäilen. Sitä myös deminutiiviksi kutsutaan, mutta minulle on diminutiivi aikanaan kaaliin iskostunut. Niin, tai näin, suomen kielessä sen pääte on -nen, tai -kka. Joten suuri osa sukunimistä on diminutiiveja. En, yrityksistäni huolimatta, ole saanut selville, mitä lehko tarkoittaa. Toisilla on helpompaa; kaikki ymmärtävät pikku-niemen, pikku- koivun, pikku-järven. On toki muillakin pään raapimista, vaikkapa Häyrisillä, tai ystävilläni Rohusilla,
  Romaanisista kielistä eroten meillä ei esiinny augmentatiivia, mikä on diminutiivin vastakohta. On ukkovaarit olleet vaatimatonta porukkaa, kun eivät ole keksineet väännellä esim. karhusta nimekseen augmentatiivia "Karhuste" , eli valtava karhu.

  Melko sirpaleinen kyhäelmä näyttää tulevan, mutta eikö ne tuota onnea, sirpaleet? Apropoo, käväisen hra. Veikkauksen sivuilla tarkastamassa Vikingloton tulokset, mikäli se sallitaan? Kiitos pitkämielisyydestänne. Ei voittoa, pitääkö sirpaleisuutta lisätä. Ei ainakaan tässä, tänään ja nyt.
 
Lopettakoot (jussiivi) Peppekäinen (kaksoisdiminutiivi) nyt loruilun tähän paikkaan!


tiistai 17. marraskuuta 2015

SAG MIR WO DER WINTER IST?

  Vaikka syysihmiseksi tunnustautunut olen, alkaa, kieltämättä, pimeys ja vedentulo kyllästyttää. Tänä aamuna jäi lenkki väliin; katsoin ulos, vilkaisin sadetutkan, keitin kahvit. Sääennuste povaili sadetta iltaan asti, joten päiväkävelyhaaveet heitin tyystin. Meninkin jo kuudeksi uimahallille polskuttelemaan muutaman altaanmitan. Rintauintia, tietty. Vanha kysymys urheilutietäjille: "Saako naisten rintauinnissa käyttää käsiä?" Koska Tauno Rautiainen, Esko Kivikoski ja Hardi Tiidus ovat edesmenneet, pitänee kysymys osoittaa Bubi Walleniukselle.
  Näissä sääolosuhteissa ärsyttää myös toinen asia; heijastittomuus. Kun musta tie imee auton valot, ei meinaa taajamissakaan huomata suojatielle pyrkivää jalankulkijaa, pyöräilijästä puhumattakaan. Katuvaloista on osa, säästösyistä oletan, pimeinä. Vaikka en kaupungilla kovaa ajele, on jo pari vaaratilannetta tullut. Nykyisissä ulkoiluvaatteissa yleensä on joku heijastinnauha, mutta kapakkiin menijät, ennen kaikkea sieltä tulijat: Heijastin heilumaan!

  Huomenna on taas uimahalliaamu; minulla on lääkäriaika 9:45. Ei sinne suihkutta viitti mennä. Verikokeisiin varmaan passittaa. Ehkä myös lonkkakuvaukseen. Kolesterolit on kyllä hyvä tarkistaa; pian kaksi vuotta edellisestä.
  Elina kävi myös verikokeissea ja sydänfilmissä. Eilen oli aika lääkärille. Ei vikaa missään, arvot kohdillaan. Täysillä menee kohti ysineljää!

  Remppa elää omaa elämäänsä. Kun kylppärin seinät ovat alariviä vaille, oli helppo laskea, riittävätkö laatat. Muutama puuttuu. 300 X 600 laatta on siitä problemaattinen pieniin tiloihin, että huonolla onnella hukka on aika suuri. Meidän seinät olivat juuri epäsopivan mittaiset tälle jaolle. Minä laattaliikkeeseen hakemaan puuttuvia. Kävi säkä; varastosta löytyi juuri viisi laattaa samaa satsia. Toista sarjaa kyllä oli vaikka kuinka, mutta eri poltoissa saattaa olla hienoinen väriero. Tuskin olisi haitannut, mutta hyvä näin.

  Helmin veriarvot eivät meinaa pysyä oikeina. Kaksi kertaa on jo verta saanut, tänään ehkä joutuu kolmannen kerran sairaalaan. On kyllä ollut pirteämpi, sanoo Anna. Toivotaan, toivotaan. Enkä edes uskalla ajatella, mitä Hempan hoito on tullut, ja mahdollisesti tulee, maksamaan. Vaikka Tiilikaisilla vakuutus onkin, ei se loputtomasti korvaa, kai?

  Kaupallisten kanavien katselu alkaa olla entistä tuskallisempaa; joulumainokset alkavat lisääntyä. En tosin aikoihin ole suorana mainoskanavilta katsonut, kuin Emmerdalet. Pitää vissiin siirtyä nekin tallentamaan. Nimittäin kun tunnin aikana näkee 6-8 kertaa saman mainoksen ja ainakin yhtä monasti  toljottaa maikkarin tuoteperheen omia tiedotteita, alkaa sylettää. Meinaa kake käsistä seinälle lentää, kun turtuneena ihmettelee, taas kerran, subin viikonloppuleffojen ylivertaisuutta.

  Sosiaalitukien alikäyttö on yleisempää, kuin väärinkäyttö, kertoo yle. Onko ratkaisu oikeuksiin perehdyttäminen, vai väärinkäytön lisääminen, sitä ei uutisessa kerrottu.

  Vähän  Pariisin kauheuksien mukanaan tuomista ajatuksta.  

  Jos länsimaalaiset, eurooppalaiset, media sekä ihmiset, me suomalaiset muiden mukana, suhtautuisimme jokaiseen Lähi-Idässä sattuneeseen iskuun, jokaiseen Afrikan hirmutyöhön, jokaiseen Afganistanin pommiuutiseen, you name it, samalla tunteella, myötätunnolla, rauhan kaipuulla, asioiden muuttamisen vaatimuksilla, kuin Pariisin tapahtumiin, tulisiko pallostamme pikku hiljaa parempi paikka elää? 
  Mutta emme suhtaudu, vaikka samanlaisia ihmisiä muuallakin tapetaan. Meille hyvinvoiville tuntuu olevan merkityksellisempää se, että kaltaisiamme surmataan silloin tällöin, kuin että kaukana olevia listitään päivittäin kuin russakoita. Kun kauheudet kohdataan lähempänä, omaksi maailmakseen koetussa ympäristössä, ovat tunteet pinnassa. Tapahtumien hirveyttä ja järjettömyyttä toitotetaan, rintaa paukutellaan, syillä spekuloidaan, seurauksia pohditaan, ratkaisuja esitetään. "Oikeutetua" kostoa janotaan, rangaistusta vaaditaan, pommeja kylvetään, koston kierrettä ylläpidetään. Jos ymmärtäisimme sen, että kauheudet ovat kauheuksia, vaikka ne tuttua elinympäristöä eivät koskekaan. Sen, että jokainen pommi-isku on liikaa, jokainen kuollut äiti on tragekia, jokainen kuollut lapsi on turha. Sen, että asia eivät parane kostamalla, vaan olosuhteita muuttamalla; oikeudenmukaisuudella, riiston lopettamisella, tasa-arvolla ja ihmisyyttä toteuttamalla.

Wann wird man je verstehn, denkt Pepchen an.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

UNETON YÖ

  Näin verisen perjantain ja murheellisen lauantain jälkeen on koittanut epätietoinen sunnuntai. Kello on 2:12. Jonkun tunnin nukuin, nyt kirjoitan. En tiedä, mitä ajatella, taas kerran. Järjelläni ymmärtämätön silmitön väkivalta saa päivä päivän jälkeen pohtimaan ihmiskunnan tilaa. Eikä pohtiminen auta, lukeminen helpota, katselu kevennä; olo on, kuin katsoisi japaniksi tekstitettyä kiinalaista uutislähetystä. Eli älli ei riitä, pää ei ota vastaan.
  Mutta se siitä, ruotikoot ne, jotka voivat asiaan vaikuttaa. Tarkoitan, että laajemmin, kuin henkilökohtaisella mielipiteellä.
  Vielä kuitenkin sen verran, että käsittääkseni itsemurhaiskujen tekijät tekevät hirmutekonsa uskossa, että että se takaa heille onnellisen ja arvostusta pursuavan kuolemanjälkeisen elämän. Minä puolestani uskon, että teko ei takaa muuta, kuin elämänjälkeisen surkean kuoleman.

  Surussa auttaa arkisiin asiohin pureutuminen, sanotaan. Joten banaaleihin puuhiin, proosallisiin prosesseihin.
  Nyt on siis aamuyö. Päivä lähtee käyntiin kirjoittaen. Turha pyöriä vuoteessa, häiritä vieressä pötköttävää. Taidan siis aikatauluttaa lähitulevaisuutta.

  Tuossa kolmen tunnin kuluttua lenkin heitän, päälle aamukahvit, lehden luku, uutiset päätteeltä, joku rästitiin jäänyt tallenne ehkä katsotaan.
  Klo. 11:00 aukeaa Hollolan uimahalli. Sinne Hilpan kanssa kiirehditään. Suihkuun, saunaan, suihkuun, altaaseen, suihkuun, siinä suunnitelma. Jos pool kovin ruuhkainen ei ole, voi uida vähän kauemmin. Kun arkiaamuisin olen hallilla käynyt, on kuntouimareille (hitaat) varattu altaanosa ollut melko täynnä. Joutuu oman tahtinsa sovittamaan muitten mukaan. Nopeiden kuntouimareiden kahden radan osuus on yleensä myös ruuhkainen, ja siellä kauhotaan lasit silmillä, jotkut ihmeräpylät käsissä, neonhatut hehkuen, sellaisella forssilla, ettei sekaan tohdi mennä. Oisko paras tyytyä lasten altaassa pulikoimaan?

  Uinnin jälkeen on toivottavasti tilaa aamusta asti uunissa muhineelle possun lapapaistille. Nyt, kun sikaraukkoja joulukinkuiksi muokataan, saa muita osia tosi halvalla. Ostin K-Super Marketista palan etuselkää (2,49 €/kg) ja kimpaleen lapapaistia (2,79 €/kg). Hilppa etuselän kypsensi, uunin avustuksella, jo torstaina. "Hyvvää olj', vaekk'en kysynä, jotta olj'ko vilja-, rypsi-, laskiämpärj'-, vae vappaatasikkaa. Kae lapapaestikkii viepi kielen persijeen?"

  Loppupyhä menee perräisten, päiväkahvin, lukemisen ja toosan töllöttämisen merkeissä.

  Maanantaina jatkuu ajot Pappilan metsässä; pesuhuoneen seinät on jo laatassa, lattioita vesieristellään, vessan ja pukuhuoneen seiniä maalaillaan. Eli Arttu niitä hommia tekee. Olen pysytellyt melko tarkkaan poissa työmaalta, vaikka kotona päivisin olenkin. Tiedän, ettei mikään ole tekijästä tylsempää, kuin sivusta seuraava, ehkä vielä neuvoja tuputtava "joomies". Pari kertaa toki, useammin jos kutsutaan, pitää käydä ällistelemässä. Muuten osallistumiseni savottaan rajoittuu päiväkahvien keittoon.

  Tiistaina alkaa lattioiden laatoitus, jatkunee keskiviikkona. Samoin maalaushommat.

  Torstaina alalaattarivi pesuhuoneeseen, sekä saumausta.

  Perjantaina saumaus ja maalaukset on tehty.

  Seuraavaksi viikoksi jää kalustus, ovet, listoitus, viimeistely. Sähkäri ja putkijulli myös alkuviikosta omat työnsä tekemään. Niin helppoa se on, aikataulun laadinta. Siinä pysyminen on tunnetusti paljon vaikeampaa. Mutta toiveissa on, että pääsisin torstaina 26.11. tai viimeistään seuraavana päivänä, paikat siivoamaan.
  Tuleekin tehtyä joulusiivot vähän aikaisemmin; suojauksista huolimatta on pölyä kertynyt koko asuntoon. Hieno rakennuspöly kun löytää tiensä suljettujen ovienkin taakse, jollei niitä teippaa. Mutta kun nyt päivän, -pari riehuu, selviää joulun alla normaalisiistimisellä.

Uneton Hollolassa 15.11.2015 aamuyöllä

  Tähän asti kun olen päässyt, tarkoitan tässä blogissa, tulee mieleeni nimetä viikonpäivät uudelleen. Siihen katsoen, millaisia uutisia maailmalta, kotimaasta myös, päivittäin kantautuu.

Tyyliin:
-masentava maanantai
-tuhruinen tiistai
-kelmeä keskiviikko
-totinen torstai
-penseä perjantai
-lamaannuttava lauantai
-surullinen sunnuntai  

  Mieluummin kuitenkin eläisin toisenlaisen viikon:
-mukava maanantai
-taivaallinen tiistai
-kepeä keskiviikko
-topakka torstai
-parahultainen perjantai
-laadukas lauantai
-seesteinen sunnuntai

  Vaan ei taida kummankaan mallinen viikko toteutua, jotakin siltä väliltä ne tuppaavat olemaan.

  Vielä Pariisin tapahtumiin. Kun seuraa niiden aiheuttamaa kirjoittelu somessa, näkee kannanottoja, joissa kerrotaan Ranskan, USA:n, muidenkin maiden pommittavan ja hävittävän Syyriaa omaan jumalaansa vedoten. Ja että siitä ei juurikaan uutisoida. Näin on. Mutta mikään ei oikeuta viime päivien kaltaisiin kauheuksiin. Väkivalta ei ole koskaan ratkaisu. En hyväksy Syyrian pommittamista sen kummemin, kuin Pariisin veritekojakaan. On totta, että myös Länsimaitten iskut surmaavat siviilejä, lapsia, kouluja, lääkäriasemia. Pian varmaan jihadistien hävitykseltä säilyneet maailmanperintökohteetkin saavat pommikoneilta kyytiä.
  
  Nyt alkaa silmä lupsaa, lopetan hetkeksi.....

  Luin tovin (Elizabeth Hand, "Katoava valo", ei paha), vähän torkuinkin. Kello on kulkenut yli viiteen. Lenkkivaatteet niskaan ja taipaleelle. Vielä tuohon pari tuntia sitten kirjoittamaani loppukaneetiksi Isaac Asimovin viisaat sanat, taas kerran:

Violence is the last refuge of the incompetent.
 


 

perjantai 13. marraskuuta 2015

PEPPEN SUHTELLISUUSTEORIA

  E = mc2, elikkäs energia on massa kertaa valonnopeus toiseen pontessiin, todisteli Yks'kiven Allu. Selvää ku pläkki.

  H = P/t2, siis hankintakustannus on pääoma jaettuna tarpeen neliöllä, todistelee Lehkosen Peppe.

  Ja sehän on suhteellista. Me ostamme tyttärellemme Annalle synttärilahjaksi yleensä tavaran tai asian, minkä arvo on 50 - 100 €.
  Hong Kongilainen isä osti tyttärelleen 7-vuotislahjaksi Blue Moon-nimisen timantin, arvo 45 miljoonaa euroa.
  Tai me käytämme iloksemme kodin parannukseen 15 000 €.
  Taidehuutokaupassa joku ostaa pirttinsä seinälle Amadeo Modigliani alastontutkielman hintaan 170 miljoonaa dollaria (158 miljoonaa euroa). Toisaalta, ymmärtäähän sen; Jallu ja Kalle lopetetaan.

  Erittäin suhteellinen on elämä, maapallo, kosmos, tarve, mahdollisuus, tarpeellisuus, turhuus, tarkoitus, tietoisuus, tajunta. Vaikka toki kaikkeen on vastaus: 42!

  Kun olette opiskelleet Albertin suhteellisuusteorian niin, että sen ymmärrätte, voitte keventää Veikko Huovisen "Vapaita suhteita"-teoksella. Tai mitata ilman suhteellisen kosteuden. Tai ajautua suhteeseen, lopettaa sen, tai jatkaa sitä. Tai voitte joutessanne suhteuttaa bensaa kaksitahtikoneisiinne. Tai, jos aikaa tuntuu yhä olevan, pohdiskella kultaisen leikkauksen suhteita. Ne vasta ovatkin suhteettoman kiinnostavia. Kultainen leikkaus tarkoitaa sitä, kun jana jaetaan kahteen osaan niin, että lyhemmän suhde pidempään on sama, kuin pidemmän suhde koko janaan. Tätä suhdetta esiityy suhteellisen monessa asiassa, mm. luonnossa ja ihmisen ruumiinjäsenissä.
Kysykää vaikka Vitruviuksen mieheltä! 

Kultaista leikkausta käytetään maalausten ja valokuvien sommittelussa, sekä arkkitehtuurissa. Se esiintyy lukuisissa matemaattisissa yhteyksissä. Suhteellisen sujuvasti aikanne kuluu suhteita selkiinnyttäessä.
  Muuten, vinkkina Sipilän hallitukselle. Se voisi osoittaa viisautensa ja leikkaamalla palkkoja ja palveluita kultaisen leikkauksen malliin: Tuo suhdehan on n. 1 :  0,618. Hallitus voisi tiedottaa, että nyt käytämme kultaista leikkausta siten, että herrojen palkat pysyvät ennallaan, ja työläisten palkat kerrotaan 0.618:lla. Vastapainoksi  työläisten verot pysyvät ennallaan, ja herrojen veromäärä kerrotaan 0,618:lla. Julisten palveluiden osalla tulee nykyisen ja tulevan palvelutason suhde olemaan 1 : 0,618. Mikäpä kukaan olisi vastaan sanomaan, noin sivistyneeseen perusteluun.

  "Suhteellisen pitkä hyppy", selosteli Hannu-Pekka "Hoopi" Hänninen mäkikisoissa taannoin. Suhteellisen selvästi ilmaistu. Sitten hän alkoi käyttää ilmausta "kohtuullisen pitkä". Ja toisinaan sanonta olikin "kohtalaisen pitkä". Siitä syntyi yleisönosatolla verbaalista kädenvääntöä. Joku sanoi, että ihan samaa asiaa ne adjektiivit tarkoittaa. Joku toinen tähän, että onko noin? Onko siis sama asia, jos joku juo kohtalaisesti tai joku juo kohtuullisesti? Ei se minusta ole suhteellisesti sama asia, kohtuudella ajateltuna. Kohtalaisen varma olen.

  Saatatte suhtautua ihmetellen tähän blogiini. Ei se mitään, en ole itsekkään varma sen suhteen, miten suhtaudun. Mutta suhtalaisen suhmurainen tämä on. Joten olkoon tässä. Viikonloppuja!

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

HULINAA JA EI

  Terveiset Triosta, Lahdesta. Kello on 16:15. Hilppa paasee siina tunnin paasta. Minaa istun CIAO!Caffessa kaffeella; tuplaespresso tyon alla. Ja joutessani kirjoitan.  Taa paikka on melko taynna. Paristakymmenesta poydasta vain pari taitaa olla vapaana. On teineja, on nuoria aikuisia, on etniselta alkuperaltaan kaukaisia, joskaan ei kaukaasialaisia, on yksi varttuneempi  herrasmies, joka napyttelee tablettia. Ihan vieressa on lasten pieni kolikkokaruselli. Sen tienoilta kuuluu valilla korvia vihlovaa kirkumista. Riemua se vain on, kestetaan.

Remontti on edennyt siihen vaiheeseen, etta lattialammityspiuhat on piilotettu, kaadot valettu. Tanaan Arthur veteli vesieristekerroksia kylppariin ja lasikuitutapetit wc:n, pukuhuoneen ja kaytavanpatkan seiniin. Huomenna paasee poika laatoittamaan. Me mennaan rouvan kera huomisehtoona valitsemaan maalit tapetoituihin seiniin ja entiselleen jaaneeseen pukuhuoneen kattoon, seka mdf-panelit ph:n ja wc:n kattoihin. Sitten kaikki onkin hankittu, paitsi parit valaisimet ja ovien helat ja listat. Ei oo hiijen vissi, etteiko paastas jouluksi saunaan! Vitsi, vitsi, tottakai paastaan. Voi olla, etta jo Vappuna, jos hyvin menee!

  Anna soitti eilen, etta Helmin kunto on kohentunut, veriarvot kohonneet. Paasee luultavasti tanaan kotiin. Voi sita Helmia! Samat vaivat tuntuu tuolla rodulla olevan. Suunnilleen saman ikaisena Doris-vainaalta kohtu leikattiin. Sekin selvisi operatiosta, turkki vaan porhentyi, vissiin hormonitoiminnan muutoksen johdosta. Ja Helmillakin on todettu sydamessa sivuaani, samanlainen, mika Doriksen hautaan lopulta vei. Mutta hyvinkin voi Hempalla olla viisi-kuusi vuotta hyvaa elamaa jaljella, jos ei ihan hullusti mene.

  Iiris ei ku kasvaa ja kehityy................. Tuli keskeytys, Hilppa soitti, että paasi etuajassa.

  Kello on 17:10, jatkan ääkkösten kanssa ruokaa ja Emmerdalea odotellen. Niin, hauska seurata Iiriksen kehitystä. Tepastelee kummasti, ja alkaa käsien motoriikka kehittyä. Kyllä siitä immeinen tulee!

Mr. Google oli taas muistanut minua kollaasilla pyhän Hesan reissun tiimoilta:
  Anna laitto äsken viesti, että on tosiaan Helmiä hakemassa. Hyvä niin. Eilen olivat käyneet sitä illalla katsomassa, ja laitto kuvan. Surullisen näköisenä oli Hemppa tarkkailuun jäänyt.


    Kyllä varmana Iiriskin ilahtuu, kun "Heemi" kotiutuu! Mutta pitää vissiinkii lopettaa tää tähän; rouvan loihtima pekoni-tattipasta alkaa olla valmista. Emmerdalen jälkeen pitää vähän värikartasta ja laatoista hahmottaa maalien ja kattopaneleiden värejä. Ph:n seinät tulee valkosesta 600 X 300 laatasta, lattia ja suihkun takunen musta-ruskea-sävyisestä mosaiikkilaatasta. Täytyy kattoon joku siihen, lattialaattaan siis, sointuva väri valita, ettei tuu tilasta liian laitosmainen. Samoin vessan seiniin hillitysti taitettu vedenkestävä maali. Kyllä kai me yhteisymmärrykseen päästään; pakkoha miun on tanssia, ku seipäällä soitetaan!

  

maanantai 9. marraskuuta 2015

LAHDEN SEUDULLA SANOTTUA

  Vastapainoksi edelliselle "Anttolassa, etc., blogilleni tänään vuorossa "Lahden seudulla sanottua"-kirjoitus. Mutta sitä ennen pari aamulla mieleeni juohtunutta sanottua Anttolasta:

-"Miun on tuas ruvenna tekemään mielj' Amsterdammiin", tokas Aleksi-ukki yht'äkkiä kesken ruokailun. "Mitä ihmettä? Ethä siä oo ikinä käänä Amsterdamissa!", kuittasi joku. "En nii, mutta on ennennii tehnä mielj'!", ilimotti Aleksi.

-"Nyt miä jiän kiinni ryyppöömisestä", tokas Venäläise Jussi auton takapenkiltä, ku tultii syvänyöllä Mikkeli-Klubilta, miä tuoreena ajokorttimiehenä kuskina, Erkki, Jussi, ja joku muukii kuskattavina. "Mitekä nii?", kysäs Erkki. "No, ku miun peekalo haesoo konjakille", vastas Jussi. Hälle olvatten niät kaatana juomatta jiäneet konjakkipaokut limsapulloo matkaevvääks, ja Jussiha pit peukalovvaa korkkina!

Mutta nyt Lahden suunnalle:

-"Voiko ihmiskäsi?!", sanoi kirvesmies Pulkkinen Orimattilasta. kun 1976 syksyllä uutta Mosseaan (Elite) ruokatunnilla pihalla hiveli.

-"Enne palo tuohet ja tervaset, nyt ei pala märät latvutsetkaa", tokas sekamies Tähkäpää, ku kahvituntisökössä jäi värillä täyvenkäen jalakoihin.

-"On mulla sukkia, vaa ei oo puhtaita!", sano Tiukkasen Heikki, ku ootettiin miestä harjakaisten jatkoille. Aukas samalla komeron, mistä vyöry mittaamaton määrä lemahtelevia sukkia käytävälle. Heikki oli joku aika aiemmin aivioeron läpikäynyt, yksikseen asusteli.

-"Ei piä puiset ankkuritkaa!", pahoitteli sisätimpuri Mäkilän Antti, ku kolomanmnen kerran sillä ruokatunnilla jäi paskahousuks.

Tähän välimaille pitää laittaa yks juttu välimailta, eli Mäntymotellilta. Oltiin Hilpan kanssa tulossa Anttolasta kohti Hollolaa, ja päätettiin käydä motellilla kahvilla. Sanoista tekoihin. Kahvit ja käntyt saatiin, asetuttiin nauttimaan. Baaritiskillä istui keski-ikäinen mies, ei aivan leivän jäljiltä, ja häntä jututtamassa romanimies. "Osta ihmeellä varkkupuku, miulla on yks ylimääräne", houkutteli hän kaveria. "No, mitäs kokoa se on?", kysäisi tämä viimein. "Hai sie, miull' on kaikkii kokoloi!", huudahti romani, ja riensi autoltaan tavaraa hakemaan. Kaupat siitä syntyivät, eikä hintakaan ollut kova. Kauppamies oli romani, ja psykologista silmää kans.

-"Parhaimmillaakii talvirakentaminen on melko vit****ista", tuumas rakennusmies Toivanen, kun jäätynyttä pressua holvin päältä tuulessa ja räntäsateessa irrotteli.

-"Seitkyt metriä, ja jotai päälle!", ilmotti tuntemattomaksi jäänyt virtuoosi 1970-luvun puolivälin tienoilla Salpausselän suurmäkikisassa. Kohta kuuluttaja ilmoitti: "Sataviisitoista ja puoli metriä". "Mitäs mää sanoin!", älähti mies ylpeänä.

-"Kuosmane löytyy!", töräytti lattiamies Kotro rehvakkaasti, kun kakkosen paskahousussa vuorollaan pöytään tälläsi.

"Enne tehtii kaikki käsin, nyt on onneks lapiot!", terhenteili samainen lattiamies, kun rapulapäissään betonia kylppärin kaatoihin levitti.

-"Painostan erityisesti alaurakoitsijoiden tarkkaa pomotusta" lopetti työpäällikkö Suutari puheensa Hakan mestarien saunaillassa.

-"Muut, tervetuloa, mutta sinulla ei ole asiaa", ärähti Seurahuoneen portsari Tiaisen Reimalle, kun kyseisen saunaillan jatkoille oltiin menossa. Selvennykseksi sanottakoon, että Reima oli, on edelleen, absolutisti, mutta iloluontein toveri. Sanonta Hakan aikoihin: "Muut juo, Tiainen tulee känniin".

-"Ei päivää, ettei päin persettä, jos ei kenkä hankaa, niin kyrpä seisoo!", ilmotti timpuri Vähämaa, ku peukaloonsa vasaralla paukkas.

-"Sen verran hyvä mies löytääkii tunnissa", sano Ojalan Oippa, ku kuunteli tekun aikaan jossain ravitelissa viereisen pöydän palkkaretostelua.

-"Temppistä, temppistä", hihku Hakalan Pekka Tampereella Ilves-pelissä Kiekko-Reippaan joukkueelle. Oli vissii kuullu väärin meidän muiden "tsemppiä, tsemppiä" kannustuksen.

-"Oot kyllä aika paska jätkä!", tuumas Laukkasen Jari minulle, kun tekun aikaan jollain tunnilla sain sen kevyesti hirsipuuhun sanalla ABBA!

-"Lainaas, Pertti, kynää", sano työpäällikkö Helmisen Unto taskujaan taputellen joka kerta, kun tuli työmaalla käymään. Unto esitti asiansa, piirteli lehtiöön vahvistukseksi, ja tunki kynän taskuunsa. Pian opin homman, ostin kirjakaupasta, Hakan piikkiin tietysti, useamman kappaleen 0,7 lyijytäytekyniä. Jos Unski kaikilta työmailtaan aina kynän käydessään vei, on hänellä täytynyt olla kotonaan laaja kokoelma. En nimittäin koskaan hänen huoneessaan konttorilla yhtä kynää enempää huomannut.

  Lopuksi pari taas Anttolassa, tarkimmin Piskolan pihassa, sanottua, mutta juuret juontavat Rauma-Repolan talotehtaaseen Lahteen, sekä Padasjoelle, Harmoisiin.
  Olin tekuaikaan kaiikki lomat Rauma-Rekolan talotehtaalla nykyisen Sibeliustalon tienoilla hommissa. Siellä oli varastomiehenä N.N., enemmän tai vähemmän viinaan menevä mies. Kerran hän sanoi minulle, kun menin jotain työkalua varaston luukulta hakemaan: "Osta hyvä vasara, oikee Roketti!" Se oli sen ajan huippukalu, ehdoton ykkönen. Ei vissiin enää, ainakaan Crokett-merkkisenä valmisteta. Minä kysymään, että paljoko maksaa? Hinnaksi sovittiin pieni Vinetto, siis muutama markka. Kaupat lyötiin lukkoon, töitten jälkeen Alkosta maksu käytiin. Kun sitten kerran jotain hommaa olin Hanelin kanssa Piskolassa tekemässä huomautin veljelle, miten hyvä vasara minulla on. Haneli otti vasaran, käänteli, katteli, ja sanoi: "tää on miun!"  En oo sen jälkeen vasaraa saanu kädessäni pitää, nähny, kaiholla, kyllä oon. Jos ei maksanu paljo mulle, vielä vähemmän Hanskille!

  Piirtelin melko tuoreena rakennusmestarina Mäkilän Antille mökin lupakuvat Harmoistenlahdelle, olin vastaavanakin. Kun mökki seuraavana kesänä oli valmis, siellä vietettiin yksi viikonloppu, miesporukassa. Oli Juväskylän ajot, niitäkin käytiin katsomassa. Ja käytiin Heimo Rosellin puukkopajalla. Älyttömän hienoja puukkoja tekikin, Heimo. Minä osti yhden, 115 mk se maksoi, ei ollut ihan halpa siihen aikaan. Kun sitten syssymmällä menin Piskolassa käymään, kehasin Hanelille, että nyt miulla on puukko! En siis ollu vasarasta mitään oppinut! Nyt sentään ei tullut takkiin; Haneli otti puukon tupesta, kokeili terää peukalolla, sihtasi pitkin ruotoa, veti lompakon perstaskusta ja kysyi: "Paljoko?" Siinä meni puukko, rahat kuitenkin sain. Oli vissiin Rosellin paja niin uus, ettei velj'-Hanskikaan ollu vielä kuullu.

Kuvassa ollaan menossa remonttimies Nurmisen Reiskan puupaatilla Lahdesta kyseiselle retkelle Harmoistenlahteen. 

perjantai 6. marraskuuta 2015

ANTTOLASSA SANOTTUA - vähän Mikkelissäkin

   Tuli mieleeni, sydänyön hetkillä, mitenkäs muuten, kirjoittaa ylös sanoja, sanontoja ja sanomisia vuosien varrelta, sellaisia, mitkä juontavat alkunsa Etelä-Savoon. Osa näistä on esiintynyt aiemmissa kirjoitusissani, jotkut useinkin. En ala esim. kaikkia Muali-Väisäsen tarinoita toistelemaan, jokusia kuitenkin.
SANOJA

-haikumuje = savustettu muikku. Luultavasti Ahosen Ritin lanseeraama
-sörnäyttää = mennä lujaa (tavallisesti kulkuneuvolla). Alkuperä tuntematon. Ens. kerran kuultu Hanski "Möykäri" Tiusasen suusta: "Perrrrkele, sörnäytin täysillä Västäräkin ojasta!"
-usmuuttaa = mennä vakaasti (tavallisesti kulkuneuvolla). Alkuperä tuntematon. Ens. kerran kuultu Hanelin sanomana: "Tiällä miä usmuutan Maljalantiellä kottii päin".
-niepreä = kosteahko. Ukki-Aleksin sanonta, jos heinät seipäillä eivät hänen koetellessa olleet korjauskuivia: "Niepreitä, niepreitä, outellaa huomissee".
-lurpetlaani = vetinen soppa.  Iso-tätini Elsa tapasi sanoa jälkiruoaksi tekemästään marjakeitosta, että tulipa lurpetlaania.
-jumaleisson = voimasana. Ensi kertaa kuulin muistaakseni Tuomisen Masan suusta 1970-luvun alussa Mikkelissä.
-hiivari = kova tuuli. Sana lienee Länsi-Suomesta kotoisin, mutta Muikku-Martilta sen aikanaan kuulin: "Onpa hitonmoinen hiivari", tokaisi Martti, kun meinattiin nuotalle lähteä.
-möhjäke = kaakaomukillinen, mihin on laitettu pullapaloja. Ylätalon "kesävieraan" Rautasen Aleksin, eläkkeellä olleen vankilanjohtajan, mieliherkku. Kun olin pikkupoika "Aleska" kerran sanoi, että jos tietäisi "möhjäkkeen" keksijän, antaisi tälle miljoonan. Minultahan meni yöunet, kun mietin, kuinka saan herralle todistetuksi, että keksijä olen minä!

SANOMISIA

"Humalan haltuun", sano Rohusen Matti perjantai-iltana. Suattopa olla Luajalammin Pannut. 1:ssä ens kertoo ilimoille tokastu.

"Ai kuitennii, voe yhen kerran, kaks kertoo", sano Aleksi-ukki, kun seitsemän uutisista kummoo kuuli.

"Tähä on tyytyminen", totes Luukon Ane, kun kolomannen vesj'perän nuotalla tempasivatten.

"Toine paistetaa, toine savustettaa", töräytti Tiusasen Hanski, kun Rantaharjuun sissään pelemahti tarhakiärme kummassai käissä. Laitto muuten ne biljardipöyvälle, ja toine män keskipussiin. En muista, mite se poijes suatiin.

"Kiitos, kiitos, mistä tiesit kokonikin", kumarteli muistoissain nimettömäks jiänyt anttolallaene, ku sai Valtosen Reinolta Miranolin mainoslippiksen.

"Joko tuas!", huokas Hämäläise Peppe, kun toisen pottisa voitti uamuyöstä Rantaharjun takahuoneen korttipöyvässä. Ensmäine ol tulna siinä iltakaheksalta.

"Ruummiinrepijä, perkele, vie miut kylälle!", sano Muali-Väisänen ku liftas jiätiellä patologi Ojalan autoon. Olj' kaljat piässeet pilikkireisulla loppummaa, eikä kalakaverit lähtenä kuskoomaa.

"Nuolet on intiaaniloeta varte!", sano Sarvelaise Masa, ku ajo pienellä Viijatilla viärältä puolelta kesk'koroketta ja sae sakot.

"Eihä tässä oo, kele, hihojakkaa!", ällistelj' Ahosen Riti, ku uamulla kahtelj' eellispäevänä villapaetana ostamoosa pulloveria.

"Ehä täällä oo ku mytteentyneitä mummoja", sano Tiusas-Hanski Amin Grillin ovella.

"Vähä hiämöttää", totes ukki Aleksi pöytee kopistellen, jos vaekka voilaatane olj' pitkän pöyvän toesessa peässä.

"Ei varmala oo uus!", ärähti Ruikku Meijerin baarissa hintalappu bossanovapuseron kauluksessa.

"En miä humalssa oo, mutta pahkeine, ku istuin tarkoille", tokas yks tuntematon, ku Unionilla kaljamukin kanssa persiillee latteelle töpsähti.

"Tää kuuluu miun imagoon", heitti Koistisen Pertti olokasa yli, ku tarjoilija tulj' Kahverissa toppuutelemmaa liija kovasta puhheesta.

"Kohta tulloo, pojat..............lunta", livvautti Pylykkäse Pertti, ku uamulla kananmunaoksennus olj' viännetty putkiration piälle. Selevennyks: Myö oltii kaeman vahalla talolla yhtenä talavena, vissii 1970, kaljoo kittoomassa. Isäntä sano, että syyvää jotakii, mutta eihä siltä löytynä, ku melekone miärä kananmunija. Niitä se keittelj'. Yökshä myö sit jäätii. Eikä tänä päeävänäkkää tiiejetä, kuka ne ossit pukkas, Koistis-Pertti, Ahos-Riti, vai miä.

"Mitäs se mulle kuluu, vaikka oisit kaks", loihe Rohusen Matti lausumaan Meijerin baarin kassaneidille, joka vastas lounasvaihtoehtokysymykseen: "Päivänpannu".

"Tillai!", tuumas Hämäläise Peppe, ku uuvenkarheen moottorsahan piälle traktorilla perruutti.

"Ollaas siinä!", huus isä-Erkki, ku myö velj'-Hanskin kans yritettii luikkia rantakaankaalla piiloo. Oltii niätsän ajettu Taifuuni-merkkine peätuuppar kiville.

"Oliks se?", kysy Ikos-Pena, ku Koistisen venneen vaihe piällä starttas, ja keulan kivelle ajo.

"Tiaria valluu", tuumas Pien Iekki Unskalla jouluolusilla kyntteliä kehellessaa.

"Selitys ontuu!", kommentoi isä-Erkki, ku Haneli selevitti, mite sen silimälasit ol jussina Pistohiekalla rikki männä.

"Saatana, miä oon hommana kaks autoo ja rattorin, en meinoo piästä kirkolle!", siunilj'  Kontise Aaro.

"Samperin samperi", pahottelj' Pyykkäs-Pertti, ku kuistisa lattioo valtatessaa ja Baccarata laulellessaa valttas uuvet nahkasandaalisa.

"Viijää ne miun kämpille ja höyhennettää", sano Rokkase Alappo, ku ehottelj' miulle naisii lähtövä.

"Ne tiputtelj' tuonne lentolehtisijä!", huus Kissa-Alppo Koistise kaopan ovelta, ja käet pyöri, ku tuulimyllyn siivet.

"Pepe, Pepe, enne siä olit ku salaka ruoto", tervehti Mualar-Väesäne miua Lotja-puarissa kaheksakytluvulla.

"Ens pyhänä mahutte makkoomaa", ilimotti rouvashenkilö MP:n pelissä ku puolajalta takasi istumaa tunkevuttii, ja ahtautta kirroiltii. Selevennykses kerrottakoo, jotta MP olj' 3-0 tappijolla.

"Nutjauta pikkase", komens Kämpin Reiska Pientä Iekkiä, ku sihtail sähkötolopan suoruutta Piskolan pellolla.

"Ehä kesällä valova tarvita!", totes Pylykkäse Pertti alakukesäsenä iltana Leinosen Valolle, joka olj' hällä rakennushommissa.

Siinä aluksi. Kuvassa Ukki-Aleksi ja Maija-täti, sekä tunnistamaton naisihminen vasemmalla Anttolan rannassa varmaan 1960-luvun loppupuoliskolla.