tiistai 11. elokuuta 2026

RAUHALLISTA AIKAA

  Maailmalla järisee, palaa, myrskyää, sodat jylläävät, mutta me vietämme rauhallista aikaa. Siihen  sunnuntaina toi vaihtelua Tainan ja Hanelin vierailu iltapäivällä. Kahvitellen asioista juteltiin, asioita pohdiskeltiin. Ihan antoisa käynti. Varsinkin toivat mukanaan jäätelöpaketin ja kylmäsavustettua haukea.

  Veneliikenne on vähentynyt. Viikonloppuisin vielä hieman veneitä liikkuu, viikolla satunnaisia. Mitään isompia hommia ei ole tekeillä, ja kun ei ohiajaviakaan tarvitse päntiönä bongailla, niin aika kuluu lähinnä kasvua seuratessa. Kasvua ja kypsymistä. Nimittäin tomaatin ja kurpitsan. Eilen tosin kasvun ja kypsymisen seurantaan tuli pieni katkos, kun käytiin Piskolan puolella mustikassa.

  Tomaatteja on, varsinkin raakileina, amppelissa tosi paljon, mutta ovat, useasti tapahtuvista tarkastuskäynneistä piittaamatta, vihreitä. Kirsikkatomaatissa ei ole kovinkaan paljon satoa tulossa, mutta merkkiä sitä on, että saatetaan vielä punaisia maistaa.


  Kesä on ollut sellainen, että melkoisella varmuudella eivät ehdi kaikki tomaatit kypsyä. Kesäkurpitsoita tulee harvakseen, samoin kurkkuja, eli ei niidenkään kausi kovin hyvin etene.

  Sen sijaan kurpitsa on ilmoista tykännyt. Se kasvaa mukavasti, ja on toinen säännöllisen tarkkailun kohde. Silmämääräisesti toki. Mitan vein äsken viereen ensimmäistä kertaa.


  En ole parin edellisen kesän kurpitsaamme mitannut, mutta punninnut olen. Siinä 10 kg ovat painaneet. Silmämääräisesti tämä uusi on jo edellisten kokoinen, ja se saa vielä kuukauden, toistakin, kasvaa. 

  Huomenna mennään ip. käymään Anttolassa. Huollatan perämoottorin. Olen monta vuotta vaihtanut Hanelin rannassa moottori- ja peräöljyt sekä  öljynsuodattimen. Nyt on kuitenkin mittaristo alkanut muistuttamaan öljynvaihdosta. Saan samalla senkin ilmoituksen nollattua. Ja katsokoon huoltomies, onko jotakin muuta öljyjen lisäksi, mitä jo ajettujen tuntien jälkeen on syytä tehdä. 

  Torstaina lähdetään Hollolaan. Ollaan siellä maanantaihin. On sovittuja juttuja, joista tärkein, muita väheksymättä, on lauantain Hectorin konsertti Salmelassa. Sinne mennään Hollolasta, sieltä palataan Hollolaa. 
  Maanantaina takaisin saareen. Saapi kerralla ällistellä tomaatin ja kurpitsan tilannetta oikein urakalla. 

  Kohta varmaan pääsee puolukkaan. Tämän saaren mestoja en ole käynyt tiissimässä, mutta eilisellä mustikkareissulla huomattiin, että alkavat puolukat punertaa. 

  Melko rauhallisena jatkuu elämä saaressa palattuammekin. Pari mukavaa vuotuista tapaamista on vielä edessä. Päivämäärät ovat vielä auki, selvinnevät piakkoin. 

lauantai 1. elokuuta 2026

SUKUA JA YSTÄVIÄ

  Tänään kävi vieraita. Amy ja tyttärensä, samalla kummityttömme Petra, ja hänen kolme poikaansa. Petra ja pojat asuvat Itävallassa, Innsbruckissa. Ollaan mekin siellä siellä käyty. Vuonna 2001, kun Petra oli vasta sinne muuttanut. Autolla mentiin. Laivalla Saksaan, moottoriteitä etelään. Anna ja Emma olivat mukana. Muistan, että Emmalta loppui saldo kännykästä jo ennen kuin Itävaltaan ehdittiin. Loppui, vaikka Anna häntä varoitteli. Itävallassa oltiin Sisko-Ritvan luona Zell am Seessä. Anna ja Emma lähtivät pian Petran luo, me muutamaa päivää myöhemmin sieltä heidät haettiin. No, se on toinen juttu se.

  Puolen päivän jälkeen porukan hain Potinlahdesta. Monta tuntia he täällä viihtyivät. Hilppa oli tehnyt kanttarelli/pekoni-, sekä kinkkupiirakkaa, ja kesäkurpitsakakun. Niitä kahvin kera maisteltiin, puhetta piisasi.


  Iltapäivällä vein pojat veneajelulle. Usmuutettiin Luoterille, Ukonvirran kautta Siikavedelle, sieltä Hirssaaren taitse takaisin Luonterille ja Avokkaaseen. Sen verran aallokkoa, että mukavasti hytkytti selkävesillä venettä. Oli pojille kokemus, sillä eivät olleet isommilla järvillä ennen liikkuneet. 

  Mukava oli, kun kävivät. Amykin on tehnyt tuloa ties kuinka monta vuotta. Niin kauan, että on jo yhteiseksi pilaksi päässyt. Se, että me aletaan olla jo kyllästyneitä hänen jatkuvaan ramppaamiseensa. 
  Parahultainen kesäsää, ei liian kuuma, vaan tuulen sopivasti viilentämä. Aika rattoisasti kului. Aika. 

  Ystävätapaaminen tapahtui keskiviikkona. Anttolan Poijussa. Koistisen Pertti ja puolisonsa Anna-Maija. Reilut parituntia rupateltiin kahvin voimalla. Juttua tuli, vaikka paremman sukupuolen edustajat olivat muutamista muisteloista luonnollisesti ihan pihalla. Lordin soudun he kyllä tunsivat kumpikin. Eli sehän menee niin, että Lordiksi kutsuttu (jääköön oikea nimi kertomatta) mies joskus viime vuosisadan loppupuolella kähvelsi soutuveneen Vitjasen puolelta, souti sen Harvion puolelle Anttolan satamaan, yli 30 kilsaa, ja yritti myydä veneen. No, Lordi kärähti. Eikä ihme; hän yritti myydä veneen linnuntietä n. kilsan etäisyydellä paikasta, mistä oli sen vohkinut.
  Kun tuli eron aika, otettiin kuva satamassa. Toivottiin, että ensikesänä seuraava tapaaminen on edessä. Viimeistään. 


  Huomenna on ohjelmassa ainakin verkonlaskua. Muikuille, ehkä ahvenillekin. Maanantaina mustikkaan. Sen pidemmälle ei olla asioita listattu. Siis mustikkaan mennään, jos polvi suostuu. Se nimittäin kipeytyi eilen. Kipeytyi tärkeässä työssä. Kaivon vesi näyt ehtyi tiskikoneen käytön yhteydessä. Minä vaihtamaan tulon järvivedelle, koska siihen keväällä tehtiin valmius. Hommassa tuli eteen ongelma, joka osoittautui minun ajatusvirheekseni. Se selvisi puhelinsoitolla Jokelle. Homma siis onnistui, kaikki pelaa, Saimaassa vettä vielä riittää. Mutta polvi ei tykännyt tiskipöydän alla ahtaissa tiloissa polvillaan työskentelyä, vaan otti itseensä. Yöllä oli aika kipeä, aamullakin. Nyt alkaa kipu jo olla poissa. Eiköhän huomenna ole palautunut, maanantaina valmis metsään. 

  Elokuu pärähti käyntiin näillä mietteillä. Uusia tulee, kunhan tulee sen arvoisia tapahtumia. 

tiistai 28. heinäkuuta 2026

KUUKAUDET KULUVAT

  Heinäkuu on lopuillaan, elokuu alkamassa, mätäkuu jatkuu. Saarelassa jatkuu elämä. Joskin rauhallisempana ja tapahtumaköyhempänä, kun perhe Tiilikainen sunnuntaina poistui. Viisi viikkoa, muutaman päivän paussi välissä, oli tohinaa. Onneksi eivät kelit ihan huonoja olleet. Vaikkei hellettä, niin ei kokonaisia sadepäiviäkään juuri esiintynyt. 
  Tuon viiden viikon aikana on minulta polvi leikattu, paraneminen jo hyvässä vauhdissa. Veneellä ollaan päästy hieman ajelemaan. Ei huono keskikesä. 

  Siinä kesä- ja heinäkuu poikkeavat parista edellisestä, että viilennystä ei ole tarvinnut laittaa päälle kuin kerran tai kaksi. Ei lämmitystäkään. Sellainen normaali vanhan ajan kesä. Ovat helteet vaivanneet Keski- ja Etelä-Eurooppaa enemmän kuin Fennoskandiaa. 

  Eilen raivattiin aamupäivä pihoja. Lähinnä kukkapenkkejä, jotka olivat päässeet villiintymään. Ruusuja leikattiin, kitkettiin, trimmailtiin reunoja. Meikäläinenkin kykenee jo kevyesti kärryjä työntämään, ruohonleikkuria ja trimmeriä käyttämään. 

  Tapahtumia pukkaa lähitulevaisuuteen. Huomenna mennään Anttolaan tapamaan Koistisen Perttiä ja puolisoaan Anna-Maijaa. Viime kesä jäikin väliin heidän tiukan aikataulunsa vuoksi. Hauskaa on kaiman kanssa rupatella. Varmaan taas muutamia hauskoja tapahtumia muistellaan, ehkä joku jommaltakummalta unohtunutkin pääsee parrasvaloihin. 

  Tainalta tuli kutsu keräämään puutarhavattuja, viinimarjoja ja karviaisia. Loppuviikosta sinne pitää ennättää. 

  Lauantaina selvisi, että viikonloppuna on tulossa vieraita. Ihan Itävallasta saakka. Annan serkku Petra on käymässä Suomessa kolmen poikansa (nuoria aikuisia) kanssa. He, ja Petran äiti Amy kuuluvat lähetystöön. Amy onkin tehnyt tänne tuloa jo vuosia. Joka kesä on siitä puhuttu. Toivottavasti nyt onnistuu. 

  Eilen pyyhälsi ukkosrintama hipaisten ohi. Vettä satoi 20 milliä. Tänään saattaa ripotella lisää. Loppuviikko on sitten, ennusteen mukaan, poutaista ja lämmintä. 

  Ensi viikolla on edessä mustikoiden poimintaa ja sienestämistä. Polven ehdoilla. Reilut pari viikkoa saadaan saaressa rauhassa viettää. Elokuun puolivälin tietämissä on taas muutamia juttuja Hollolassa ja Lahdessa, välissä Hector Salmelassa. Koska Hectorin konserttia ennen, ja myös sen jälkeen, on sovittua kotopuolessa, ollaan varmaan muutama yö Hollolassa. Sieltä käydään Mäntyharjussa. 

  Maailma tarpoo meidän näkökulmastamme seesteiseen tahtiin kohti syksyä. Monessa paikassa muualla ei seesteisyydestä ole tietoakaan. Ukraina, Gaza, Iran, Hormuzinsalmi,  Bab el-Mandebin salmen mahdolliset häiriöt Jemenin huthien toimesta, Trumpin toilailut, Ranskan ja Espanjan metsäpalot. 
  Suomessa on tällä hetkellä hiljaista, kun hallitus ja eduskunta ovat lomalla. Kävivät välissä kuutelemassa Orpon valheita, mutta nyt on hiljaista. Mukavaa, kun hallitus ei kaiken aikaa ilmoittele uusista toimistaan. Ihan mieli lepää. Joskin välillä pohtien, että luultavasti ministerit hiovat saksiaan; jotain ehtii vielä ennen vaalia leikkaamaan. Enkä edes viitsi miettiä, mitä kaikkea ministeri Rydman pienessä päässään keksii.

  Sellaisia tihkupäivän ajatuksia ja päivityksiä. Muutama kuva pihalta. Kukkivia löytyy, toukokuusta syyskuuhun. 





torstai 23. heinäkuuta 2026

AJATUKSIA LEIKATUN POLVEN KUNTOUTUKSESTA

  Eilen palattiin Hollolasta saareen. Kolmen päivän kotiloma keskellä viileintä Suomea. Saatiin voguet kuntoon, minä fyssarin opetusta polven kuntouttamiseen. Oli muuten tehokas äijä, se fysioterapeutti. Minulle oli varattu aika 22.7.2025 klo. 8:00-9:15. Olin sisällä reilut 20 minuuttia. Ja tuona aika sai terapeutti polven siihen kuntoon, että en meinannut saada jalkaa auton ovesta taipumaan. No, selityksetkin löytyvät. Koska minulle jumppaliikkeet olivat jo kovin tuttuja, ei niitä tarvinnut paljon selitellä. Polven kipeytyminen johtui puolestaan siitä, että fyssari teetätti minulla muutaman koukistusharjoituksen. Niissä pitää jalka koukistaa äärirajoille, ja pitää asento ainakin 10 sekuntia. Minähän tein harjoitukset miehen lailla; koukistin ehkä hieman yli äärirajan. No, ei tuo kipu jäänyt. Polvi suostuu moneen juttuun, kuten tulen tuonnempana kertomaan. 

  Fysioterapeutti oli varsin tyytyväinen polven tilanteeseen. Pakko kai olla itsekin. Kuntopyöräilyä hän kehotti, jos siihen on mahdollisuus, harrastamaan. Minulla on. Ostin muutama vuosi sitten edullisen, taittuvan eli pieneen tilaan menevän kuntopyörän. Se eilen ahdettiin autoon. 

  Minä siis jo ajoin. Sunnuntaista asti olen ajanut, koska kriteerit (kyynärsauvat pois, haava umpeutunut, ei kolmiolääkkeitä) olivat täyttyneet. Ajaminen sujuu mainiosti. Helpottaa sekin, että kyseessä vasen jalka ja automaattivaihteisto. 

  Kävin aamulla hakemassa kuntopyörän autosta. Ei eilen viitsitty ottaa veneeseen, koska sateen uhka oli merkittävä. Kuivan kuitenkin yli päästiin.

  Toin pyörän, poljin hetken. Varovasti fyssari kehotti aluksi polkemaan. 

  Ennen lounasta tein pienen metsäretken. Kantarellejä tietysti etsin. Ja löysin, vaikka aika paljon oli satoa jo joko kuivahtanut, tai pehmennyt lötköiksi. Muutaman sadan metrin kierroksen tein. Askelet pitää asetella aika tarkkaan, kulku on hidasta, mutta kunnialla selvisin.

  Metsää sieniä kyykkiessäni mietiskelin leikatun polven harjoitteiden teon olemusta. Omalla kohdallani tuntuu olevan kaksi tapaa suhtautua niihin: Motivaatio ja intohimo.

  Kuntopyöräilyyn, samoin kuin jumppaharjoitteisiin minua kannustaa motivaatio. Motivaatio toipua mahdollisimman nopeasti. 

  Sienestykseen minut vetää vuosikymmeniä sitten alkanut intohimo. On ollut kesiä, jolloin ei sieniä ole tullut juuri ollenkaan. Ne kesät ovat olleet ikäviä. Joten nyt, kun niitä on, veri vetää klekkanakin pöhelikköön. 

  Pakkoa sanoa, että polven kuntoutus sienestämällä on tuhannesti hauskempaa kuin kuntopyöräilyllä tai jumppaharjoitteilla. Se ei tarkoita sitä, että metsässä luuraisin päivät pitkät. Ja kaikki tarvittava kaikilta osin tulee kyllä tehtyä. Vaikka kaikesta en nauttisikaan. 




  Perhe Tiilikainen tulee illankahussa koko vahvuudessaan saareen. Iiris pääsee kaverinsa äidin kyydillä Mikkeliin Kiteeltä, muut tulevat Espoosta, missä olivat pari päivää. 
  Lauantaina on juhlantynkää Mikkelissä. Annalta loppuu loma, hän lähtee sunnuntaina kotiin. Iiriksestä en vielä tiedä. Jos hänellä jo treenit alkavat, menee myös kotiin. Jonilla on vielä viikko lomaa. Hän ja Liisa ovat täällä, tai menevät Aijan mökille Arkiomaajärvelle. Tai menevätkin, mutta missä vaiheessa, selkiää myöhemmin.

  Kohta on heinäkuukin takana. Onneksi tuli polvioperaatio etuajassa! Muuten alkaisin malttamattomana pohdiskella, että milloin se tieto tulee. Nyt ei tarvitse pohtia kuin sitä, milloin pääsee hirven lailla metsissä risteilemään.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2026

LEIKKAUKSET JATKUVAT

  Anna, Joni ja Liisa lähtivät eilen muutamiksi päiviksi Arkiomaajärvelle Lahden kylkeen Joni äidin mökille. Iiriksen leiri loppuu torstaina, ja koko perhe tulee silloin vielä muutamaksi päiväksi saareen. 

  Viikolla käytiin Kakkolan Tilalla, eli kotieläinpuistossa. Mukavan vehreä, runsaslukuisten omenapuiden reunustama miljöö, missä eläimillä hyvä asustaa. 

    Liisa marsu sylissään (kuva by Anna)


  Samalla reissulla syötiin Poijussa. Ihan hyvät muonat siellä oli. 

  Perjantaina surffailtiin veneellä Raintsaareen. Se on Saimaa Geopark-kohde, pienehkö saari, missä on ollut kivikautista asutusta vuodesta 3000-200 eaa. Enemmän tietoa paikasta osoitteessa   https://saimaageopark.fi/raintsaari-harjusaari-ja-kalliopaljastumia/#filter=r-fullyTranslatedLangus-,r-openState-,sb-sortedBy-0&zc=15.,27.90154,61.63642 
  Kaunis paikka Huosiossalon ja Hirvensalon välissä Juvan puolella, noin kolme kilomeriä pohjoiseen Karihiekasta. Enpä ollut ennen käynyt, häpeä tunnustaa. Tulen käymään toistekin, jos ei taivas putoa niskaamme. 

  Ilmakuva saaresta Saimaa Geoparkin sivuilta.


  Liisa kärjen nokassa uimassa.


  Tiilikaiset siis lähtivät eilen, me tänään. Aamusta suunnattiin kohti Hollolaa. Päätettiin ottaa lomaa lomasta, viettää muutama päivä kotona. Päätökselle löytyy vankat perusteet. Leikkaukset nimittäin jatkuvat. Huomenna on minulla tukanleikkaus, Hilpalla kampaaja tiistaina. Kovin kivuttomat leikkaukset, olematon toipumisaika. 
  Keskiviikkoaamuna minulla on tapaaminen fysioterapeutin kanssa Hollolan Sotekeskuksessa. Sen jälkeen suuntaamme takaisin Anttolaan. 

  Polvi toipuu, vaan ei vielä taivu. Ainakaan kovin paljon. Sukat ja housut saan jalkaani ilman ähellystä, joten eteenpäin on menty. Nythän varsinainen jumppaus alkaa. Kyllä siitä hyvä tulee. Käyttöä näet löytyy, kun metsät alkavat pullistella monenlaista satoa. 

  Viimeyönä heräsin tasan kello 12:00. Ajattelin, että hipsinpä katsomaan pronssiottelua. Katsoin ensimmäisen puoliajan. Englanti johti sen jälkeen Ranskaa selvin luvuin 4-0. Minä jätin katsomisen siihen. Olishan noita maaleja nähnyt lisää, jos olis jaksanut katsoa.
  Tänään kyllä katsotaan koko matsi. Kaksi kovaa loppuottelussa. Espanjan vakuuttavat peliesitykset vastaan Argentiinan sitkeys tappioasemassa. Mikäli veikkausta kysytään, niin Espanja vie maalin erolla. 

  Taidan heittäytyä pötkölleen. Hieman huonot yöunet takana, illalla pitää valvoa, joten virtaa lataukseen. 

sunnuntai 12. heinäkuuta 2026

KESÄ

  Helteet saapuivat. Muutamaan edelliseen kesän verrattuna hellepäiviä onkin ollut niukasti. Onneksi ehti Iiris pari lämmintä päivää täällä olla, sillä kahden viikon leiri Kiteellä alkaa tänään. Anna lähti aamulla viemään. 



 Me muut mennään päivällä käymään Karihiekalla. Liisa pääsee uimataitojaan kohentamaan. Tänään tyttö ui omassa rannassa enimmäistä kertaa ilman apuvälineitä. Siitä se lähtee!

  Huomenna mennään Hilpan kanssa Hollolaan. Ennen kuutta lähdetään, sillä minulla on hakasten poisto Hollolan Sotekeskuksessa 8:40. Iltapäivällä tullaan takaisin. 

  Lähiruokaa ollaan viimeaikoina syöty. Haneli toi muikkuja keskiviikkona. Niitä syötiin parina päivänä, savustettuna ja paistettuna. Lauantaina käytiin Piskolasta hakemassa Hanelin Kalatukusta kuhafileitä. Oli ollut edellisenä yönä Lietvedellä uistelemassa, eikä suotta. Omia perunoita kalan kanssa, kantarellikastiketta, omaa salaattia. Niistä ne on hyvät kesäateriat tehty.


  Polvi alkaa hiljalleen parantua. Selvästi on kipu vähentynyt, pahin lienee takana. Onneksi Joni on täällä apuna vielä pari viikkoa. Saa samalla koulutusta erilaisiin rutiineihin. Ensiviikolla hän tulee saamaan yksityiskohtaisen ohjauksen huussin tyhjennykseen. Tärkeä työ sekin.

  Neljä parasta on kisoissa seulottu. En viime yönä pelejä katsonut. Loput tulee varmasti seurattua. Neljä parasta, niin voi kai sanoa. Olisihan Norjan pääsy jatkoon olisi ollut hieno juttu, mutta Englanti tasaisen matsin vei. 

  Joni kaivaa perunoita, minun pitää valmistautua grillaukseen. Kanaa täällä kertaa. Sitten pieni lepo, veneen nokka kohti Karihiekkaa.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2026

VESIURHEILUA, MUIKKUA, MUUTA MENOA

  Illalla katsottiin jalkapalloa.  Argentiina-Egypti, selvä peli olla piti. Vaan ei ollut. Egypti pisti hallitsevan mestarin tiukalle. Kun Messilläkään ollut paras päivänsä, oli yllätys lähellä. Viime minuuteille pusersi Argentiina lopulta voiton ilman jatkoaikaa. Taitaa edetä pitkälle?
  Tänään on ollut sateeton päivä, lämminkin pilvien väistyessä. Haneli toi aamulla muikkuja. Hyvä palvelu, ei tarvinnut edes itse hakea. 

  Iltapäivällä Iiris halusi päästä rengasvetoon. No pääsihän hän.



  Liisa ei tällä kertaa halunnut, vaan pysytteli tukijoukoissa. Tytöt tekivät päivällä kuivaharjoituksia veneilyyn. Ehkä ensi kesänä on Iiriksen aika päästä oikeasti ohjaimiin?


  Minä savustin muikkuja iltapalaksi. 


Hilppa lähti sillä aikaa kantarellejä etsimään. Löysikin. Eihän minua enää taideta tarvitakaan.


  Toipilaan olo on vaihtelevaa. On, polven suhteen, parempia päiviä, väliin huonompia. Kun päälle lasketaan ummetus, jonka vastapainona saa laukata  monta kertaa yössä pissalla, alkaa aatoksiin tulla, että olisi kiva, jos hiljalleen elo normalisoituis. 
  Tuo ummetus oli tiedossa. Kipulääke (opioidi) sitä usein aiheuttaa. Olen siihen lääkettä ottanut, mutta ei oikein meinaa tepsiä.
  Joku on horjuttanut hallinnassa olevan eturauhasen liikakasvun ja lääkkeen yhteispeliä, ja monta kertaa yössä täytyy tosiaan nurkan taakse kipittää. 
  Nuo oheisvaivat kyllä häviävät. Pääasia, että polvi kuntoutuu. On vaan niin kipeä ja jäykkä, että ei kunnolla pysty jumppaamaan. Käveltyä kyllä tulee. Tänäänkin näköjään 7700 askelta tähän mennessä. Välillä huomaan, että kyynärsauva on johonkin matkan varrella unohtunut. Olisi kyllä parempi, jos pysyisi mukana. Maasto ei pihallakaan ole mitään futiskenttää.

Maanantaina otetaan hakaset haavasta. Saamieni tietojen mukaan sen jälkeen alkaa kipu ja kiristys laantua. Siihen luotan. Pian ovat välillä ikäviltä tuntuneet vaivat takana, ja saan vienosti udella, että enkö kuitenkin saisi minäkin käydä sieniä hakemassa?

sunnuntai 5. heinäkuuta 2026

VIIKKO SIIHEN MENI

  Eilen palattiin viikon reissulta. Olis ehkä voitu tulla hieman aikaisemmin, mutta järkevintä oli toimia näin. Tuotiin Iiris luisteluleiriltä samalla. Eikä kelikään loppuviikosta kovin mairitteleva ollut. Sade piti taukoa, joten päästiin Potinlahdesta kunnialla yli. Anna lähti saman tien hakemaan Jonia junalta Mikkelistä. 

  Veneellä ajaminen sujui ihan hyvin. Miksei, ei siihen jalkaa tarvita. Myös veneeseen meno, siitä poistulo, onnistuu mallikkaasti. Tavaroiden raahaamineen autosta laiturille, toisella puolella laiturilta talolle, jäi pääosin mutten tehtäväksi. Nyt ollaan täällä, koko sakki. 

  Aika lailla on viikossa tapahtunut. Kurpitsa on alkanut kukkimaan...


....samoin amppelitomaatti.


  Myös kesäkurpitsa ja kurkku alkavat pukata tulosta. Ensimmäisen omat perunatkin maistettiin.

  Aika paljon olin eilen jalkojen päällä, autossa istuin lähes kolme tuntia. Tänään on tullut liikuttua enemmän kuin muina päivinä leikkauksen jälkeen yhteensä. Paras asento polvelle on pitkällään sängyssä tyyny jalan alla. Niinpä nyt hieman särkyä on. Vaikka lounaan jälkeen kinttua lepuuttelin. 

  Sateista oli luvassa, mutta se on armahtanut tähän asti. Joni leikkasi pikakoulutuksen jälkeen nurmikon. Märkähän se oli, mutta sentään onnistui. 


  Iiris on tämän viikon täällä, sitten alkaa kahden viikon leiri Kiteellä. Harmi, ettei sää ole paras mahdollinen, vasta loppuviikosta alkaa poutautua ja lämmetä. Kyllä me jotakin mukavaa tekemistä kehitellään. Kohta lähdetään, ennusteita uhmaten, pumppaamaan vetorengas, ottamaan tyypit. Siispä lopetan. Ei istuminen muutenkaan kovin mukavaa vielä ole.

keskiviikko 1. heinäkuuta 2026

JÄLKEEN OPERATION

   Eilen pääsin kotiin sairaalasta. Olisivat laskeneet jo maanantaina, mutta koska haava tihkui hieman verta, niin pitivät parhaana, että olen yhden yön. 

  Aamupalan ja lääkkeenoton jälkeen tapasin fysioterapeutin, ja yhdeksän maissa pääsin soittamaan kyydin kotiin. Hilppa, Anna ja Liisa tulivat hakemaan. 
  Polvi tuntui siedettävältä, mutta kun siihen leikkauksen jälkeen annettu puudutus alkoi menettää tehonsa, kipua kyllä oli, ja on yhä, aika lailla. Nukuttua sain melko hyvin, mutta sängystä, tuoliltakin, on hankalaa nousta. Tänään olenkin enimmäkseen makoilut lukien, samalla tehnyt jumppaliikkeitä, sekä pitänyt kylmäkallea polven päällä. Turvotusta on aika paljon. Toivottavasti alkaa hiljalleen tasoittua. Toiveissa on huomenna tai perjantaina lähteä Anttolaan. 

  Maanantai-iltana ja tiistaiyönä tuli katsottua sairaalassa jalkapalloa. Ei nukuttanut, vaikka ei polvea hurjsi särkenyt. No, aika yllättäviä tuloksia saatiin. Eilen en jaksanut kuin ensimmäisen puoliajan Norsuluurannikko-Norja pelistä seurata. Univajetta oli kertynyt. Tänään ainakin Englannin peli tulee seurattua, kun tulee ihmisystävälliseen aikaan.

  Iiris on leirillä Pajulahdessa, se loppuu lauantaina. Jonin loma alka myös silloin. Iiriksellä on viikko "lomaa", sitten on taas leiri Kiteellä. Siis viikko ollaan koko vahvuudella saaressa. Ostin vetorenkaan. Tiedän, että Iiris on innoissaan. Enköhän minä kykene veneellä ajamaan.


  Toivottavasti kelit suosivat. Minähän en paljon pysty hommia tekemään, mutta onneksi Joni on tuuraamassa. 

  Vajaan kahden viikon kuluttua on aika varattu hakasten poistoon. Siitä viikko fysioterapiaan. Kolmen kuukauden kuluttua on jälkikontrolli. Näitköhän alkusyksystä meikä urkenee sieni- ja marjametsään? Ainakin lähitienoille, sillä mustikkaa, puolukkaa ja sieniä ei tarvitse kovin kaukaa lähteä hakemaan.  

  Kirjoittelen tätä päivitystä  sängyssä maaten. Polvi on istuessa kipeä, eikä sitä tahdo saada huvään asentoon. Usko on kuitenkin luja; viikon kuluttua on tilanne jo paljon parempi.

tiistai 23. kesäkuuta 2026

AAMUT VÄHENEE

  Leikkaus eiku lähenee. Maanantaina kävin Päksissä kuvantamisessa ja haastattelussa. Kaikki on nyt valmiina ensi maanantain päätapahtumaan. Koska olen aamuvirkku, lähdin eilen aamuyöstä kohti Lahtea. Oli rauhallista ajella. Ehdin käydä kotona katsomassa, että kaikki on paikikoillaan. Sairaalassa meni kauan. Röntgen oli ajallaan, samoin sairaanhoitajan tapaaminen, missä käytiin läpi tulevaa, täsmennettiin mahdollisesti puuttuvia tietoja. Hoitaja vei minut sitten odottamaan leikkaavan lääkärin tapaamista. Sanoi, että tämä on vielä leikkauksessa, mutta tulee pian. Kaksi muuta oli myös odottamassa, he lonkkaleikkauksen menossa. Sitten alkoi odotus. Kaksi tuntia siinä meni small talkkia opetellen. Lopulta ortopedi tuli. Ensimmäinen meistä pääsi puhutteluun. Kymmenen minuuttia se kesti. Sitten meni toinen, samat minuutit. Minä viimeisenä. Lääkäri katseli äsken otettua röntgenkuvaa, sanoi "vasen varmaan leikataan, vaikka oikea on pahempi." Sen toki tiesin entuudestaan, mutta oikea ei oireile. 

  Muutaman sanan lääkäri vielä vaihtoi, ilmoitti sitten, että asia on hänen puolestaan kunnossa, kaikki tiedot on saatu. Viisi minuuttia, korkeintaan, vei tuo istunto. Kannatti toki pari tuntia odotella, kun varmistui, että toisen polven leikkaus ei luultavasti kauaa anna itseään odottaa.


  Kun pääsin sairaalasta, päätin pesettää auton. Vakipesulaan Hollolassa en mennyt, sillä siellä pesu harvoin onnistuu ilman ajanvarausta. Siis plan B: ajelin Hennalaan. Silllä on autopesula, johon yleensä pääsee suoraan sisään. Kun lähestyin sateen kostuttamalla soratiellä pahasti kuraantuneella autolla pesulan auki olevia nosto-ovia, alkoi omistaja jo kaukaa viittoa minua ajamaan suoraan sisään. Hyvä palvelu, puhdas auto, nokka kohti Anttolaa. 

  Anna ja tytöt ovat olleet täällä lauantaista saakka. Uimista, trampalla oloa, jalkapalloa iltaisin. Siinä ohjelma. Lisäksi lähimatkailua: sunnuntaina veneellä Lietveden Siltakioskilla, tänään autolla Puumalassa. Siltakioskilla kahvit/limsat ja jäätelöt, Puumalassa ruokaa, paluumatkalla Pistohiekka Resortissa kahvit/limsat ja palat juustokakkua/jätskit. 

  Saunottu ollaan joka päivä. Hyvissä ajoin, jotta kaikki ehtivät valmistautua klo. 19 tai klo. 20 alkavaan peliin. Liisa joutuu jättämään joskus pelin puoliajalla, vaikka kylä kiinnostus piisisi loppuun asti katsoa. Iiris jää välillä Annan kanssa tsiikaamaan myöhempääkin peliä. Minä vetäydyn siinä vaiheessa petiin.
  Tytöt, varsinkin Iiris, ovat kiinnostuneita kisoista. Itse tapahtumasta, sillä arvokisojen välivuosina ei kiinnostus ole mainittavaa. Iiris tietää nimeltä kaikki huippupelaajat ja maan, mitä he edustavat. Aika pitkälti tietää Liisakin, on oppinut Iirikseltä. Eilen olivat tytöt Messin maaleista suut messingillään. Ohi menneestä rankkarista ei ihan itkua tullut, mutta harmitusta kyllä. 

  Lauantaina lähdetään, koko porukka, Hollolaan. Iiris menee sunnuntaina kymmeneksi leirille Pajulahteen, minä maanantaiaamuna sairaalaan. Pitävät siellä yhden yön, se selvisi käynnillä. Sitten pitää muutama päivä viettää Hollolassa. Siksi, että selviää, onko kipulääkitys ja kaikki yleensä, reilassa. Loppuviikolla varmaan palataan saareen. 

  Jonin loma alkaa myös ensiviikon perjantaina. Hyvä juttu, saan avun ruohonleikkuuseen sun muuhun rutiinihommaan, joita en luultavasti kykene ihan heti tekemään. Mikäs siinä, Joni tekee, minä en tarvitse kuin solmuruoskan. 

  Anna ja tytöt tulevat pian saunasta. Minä lopettelen tätä päivitystä. Laitan loppuun muutaman kuvan menneiltä päiviltä.





tiistai 16. kesäkuuta 2026

JUHANNUKSEN ALLA

  Juhannus lähestyy, sade lähestyy, leikkaus lähestyy. Sellaiset oli mietteen aamulla. Juhannukseen en ole isommin varautunut, sateeseen en aio varautua, mutta leikkaukseen olen varautunut kuin aurinkokennoon liitetty akku. Varautumisen vuoksi ajettiin su. Hollolaan yöksi. Eilisaamuna olin verikokeissa ja EKG:ssä. Täällä saaressa olen alkanut tehdä etukäteen erilaisia juttuja, joita en varmaan ihan heti leikkauksen jälkeen saa/pysty tekemään. Varautuminen ei kuitenkaan ole 24/7-hommaa, joten aamulla napsin muutaman kuvan.

  Isotalvikit kukkivat parissa muutaman neliön läntissä.


Päivänliljat myös kukoistavat


Kukkapenkit siisteinä, kun eilen nurmikon leikkasin, trimmerillä reunat tarkoin. 


  Krassi nostavat päitään kolmessa ruukussa. Elokuussa ne alkavat vuorostaan ilahduttaa katsojaa. 


  Kuvauksen jälkeen vein, osana varautumisia, valmiiksi autoon jätesäkeissä muovia ja kartonkia kierrättäväksi, sekä yhden sekajätteeksi päätyvän. Huomenna mennään Mikkeliin ruokaostoksille, ja vesisadetta on tiedossa. Mukavampi, kun ei tarvitse roskia sateessa ylitse viedä. 

  Samalla reissulla pyöräytin lenkin Luonterin eteläpäässä. Kaukaa syynäsin, näkyykö sääksen pesällä eloa. Kyllä sieltä joku kurkisteli. Putkella kuvasin. 


Ei lähtenyt sääksivanhemmista kumpikaan kaartelemaan ylläni, mutta lokki lähti.


  Tämän päivän kuvailut ja valmistautumiset taitavat olla nyt tehty. Sateen uhka leijuu yllämme kuin Putinin varjon Ukrainan taivaalla. Ei väliä. Katsottavaa riittää, jossain välissä saunotaan. Sitä paitsi: vaikka sataisi joka päivä, rakeita välillä, niin meillä on asiat paljon paremmin kuin ukrainalaisilla. 

  Juhannuksen lienee kelvollinen keli. Kokolle aattona mennään, lauantain perinteisesti Otavaan Amyn luo. Sinne tulee myös perhe Tiilikainen. Ja paljon muita. 

  On se aika taas äkkiä ohi vilahtanut. Ollaan oltu saaressa pian kaksi kuukautta. Eli noin kolmasosa mökkikaudesta. Pian se on leikkauskin jäänyt unholaan, ei polvi kipuile, puolukat pakkasen panemat, Hollola kotina vakituisena. Tosin asioita ennen sitä tapahtuu, ajatuksia ilmaantuu, kokemuksia kasaantuu. Niistä tuonnempana, en ala tulevaisuutta tässä kohtaa kuvailemaan. En kynällä (siis näppiksellä), en kameralla. Vaikka tulevaisuuskamera olisi toki mainio keksintö. Taidan keittää kahvit. Uunikanaa äsken syötiin, nyt on kahvi maullaan. 

torstai 11. kesäkuuta 2026

MUKAVIEN UUTISTEN PÄIVÄ

  Eilen oli mukavien uutisten päivä. Iltapäivällä tuli sähköposti kaivonpuhdistusfirmalta. Se oli vesinäytteen testausseloste. Lopultakin, kaikkien kommellusten jälkeen. Ensimmäinen näyte viipyi matkalla liian kauan, uusi näytepullo meille oli lähetetty Vilppulaan. Seuraava tulikin sitten Anttolan Salen automaattiin. Maanantaina laitoimme näytteen postiin Mikkelissä. Se löysi päivässä tiensä Jyväskylään, joten siltä osin homma kunnossa. Ja kaikin puolin muutenkin. Näytteessä ovat kaikki arvot kohdillaan. Erinomaista talousvettä on nyt kaivossa. Suodatinsysteemin lähti sanan tien pois. Ihana asia!

  Ei mennyt kauaa ensimmäisestä ilonaiheesta, kun puhelin soi. Soitto tuli Päksin leikkauksenjärjestelystä. Sieltä tarjottiin peruutuspaikkaa. En kieltäytynyt, joten puukkoa tulee 29. kuluvaa kuuta. 
  Tämä aiheuttaa myös valmistautumista. Ensi maanantaina on verikoe, EKG ja viljelynäyte nenästä Hollolan Sotekeskuksessa. 
  22.6. kuvantaminen ja perään leikkaushaastattelu Päksissä. 
  29. 6. sitten kello 7:00 leikkausta varten Päksiin. 
  Fysioterapia on myös jo buukattu, se on 22. heinäkuuta Hollolan Sotekeskuksessa. Eli ajelua tulee. Onneksi kaasulla. 

  Pyysin kohteliain, sanankääntein, että Tekis tekis minusta kuvan "leikkauksen jälkeen". Tekis teki. Laittoipa kesäisen, saareen kuuluvan työhatun päähäni. Liekö kovin todellinen? Hattu ainakin tulee olemaan eri. 


  Jotenkin oli eilen noiden ilmoitusten jälkeen omituisen keveä olo. Varmaan siksi, että kaksi viimeaikojen tärkeintä asiaa saivat sinetin. Ja ihan hyvän sellaisen. 

  Muutenkin ovat asiat täällä saaressa edenneet; sauna on pesty, tramppa kasattu, tänään Hilppa siivosi nukkuma-aitan. Huomenna on vielä saunatuvan siivous. Sitten on kaikki valmiina, kun juhannukselta vahvuus Saarelassa kasvaa, Perhe Tiilikainen on täällä vaihtelevin kokoonpanoin juhannuksesta heinäkuun loppuun. Anna ja tytöt tulevat jussina, Iiris lähtee viikon leirille 22. päivä, tulee taas viikoksi tänne, sitten toiselle leirille. 
  Leikkauksen jälkeen ollaan ehkä pari päivää kotona. Tai ehkä ei. Riippuu? Aika äkkiä kuitenkin saareen palataan. Hilppa kuskina. Enköhän minä veneeseen pääse, siitä pois. 
  Jonilla alkaa loma heinäkuun puolivälissä. Täällä kaivataankin silloin ruoholeikkaajaa. Luulen, että en ehkä sitä hommaa ihan heti leikkauksen jälkeen tee. 

  Sellainen päivitys, positiivinen. Keskellä ikävien uutisten maailmaa. Niin mölöksi on maailma mennyt, että jopa futiksen mm-kisat on menettänyt makunsa. Trump ja FIFAN puheenjohtaja Giovanni Infantino pitävät siitä huolen. USA:han on joukkueiden ja fanien ollut hankalaa päästä. Eräiden maiden joukkueita on syynätty ja tutkittu ties kuinka kauan. Huippuna somalialainen erotuomari käännytettiin takaisin, vaikka matkusti diplomaattipassilla. 
  Infantio, Trumpin paras kaveri, on puolestaan tehnyt kisoista rahasammon. Kyllä, valitettavasti hienoin laji maailmassamme jää näiden herrojen masinoiman toiminnan jalkoihin. 

  Ei voi mitään, mutta meillä juoksee puhdas vesi keittiöön, minun jalkaleikkaukseni on lopultakin pian edessä. 

tiistai 9. kesäkuuta 2026

0NPA SEISOVAA ILMAA

  Aamulla povasi Foreca sateen alkavan puoliltapäivin. Siksi hyökkäsin ikkunoita pesemään. Aloitin ulkoa, myöhemmin sisällä Hilppa toimi assistenttina siirrellen tavaraa pois ikkunoitten edestä. 


  Nyt on ikkunat pesty. 83 pintaa kaikkiaan. Suurin määrä tulee tietysti tuvan, keittiön ja kammareitten ikkunoista; seitsemän aukkoa, kahdeksan pintaa per aukko, kun ne ulkoa, sisältä ja välistä pesee. 


  Ei muuten ole satanut. Eikä ennusteessa enää edes tälle päivälle pisaroita ole. Mutta ilma on seisovaa. Tukahduttavaa. Kuten ukkosen alla. Ilman uhkaa ukkosesta. Sanoo Foreca. 

  Ikkunat siis kirkkaina kiiltää. Hyvin näkyy lasien läpi juhannusruusu kymmenine kukkineen, satoine nuppuineen. 
  

  Eilen oli lämmin kesäpäivä. Illansuussa, kun touhuttiin hieman kasvulavoilla, huomasin aitaverkossa jurottavan syreenikiitäjän. Sehän on suurin Suomessa vakituisesti elävä perhonen, sen siipien kärkiväli saattaa olla 12 senttiä. 


  Tätä lajia näkee silloin tällöin. Kerran kesässä. keskimäärin. Eikä koskaan kahta kerralla. Toukkiakin vöngertää  kesäisin. Kookas vaaleanvihreä olio. Ei ole vielä tänä kesänä näkynyt. Eikä puuntuhoojan toukkaa, yhtä suurta punaruskeaa hirviöpäätä. Puuntuhooja on syreenikiitäjää pienempi koreilematon perhonen mustia raitoja harmaissa siivissään. Kun piha-aitan takaa kaadettiin iso raita, niin sitä pilkkoessa löytyi monta toukkaa. Ne saattavat asustaa puun sisällä vuosikausia, ennen kuin kairaavat itsensä ulos, etsivät talvehtimispaikan, missä koteloituvat. Nyt piisaa trivia perhosista. 

  Juhannukseen ei ole enää kuin puolitoista viikkoa. Epävakaista säätä taitaa olla se aika. Juhannuksen keliä ei vielä tiedä, jos ei tiedä juhannusta edeltävääkään. Ennusteet tietää, mutta niihin ei isosti kannata luottaa. Jossain kuitenkin sanottiin, että juhannukseksi saattaa tulla käänne. Ei sanottu, mihin suuntaan. Varmaa lienee, että juhannus tulee. Jollei taivas putoa niskaamme. 

keskiviikko 3. kesäkuuta 2026

POSTI JA MUUTKIN PERSEESTÄ

  Maanantaina 25.toukokuuta laitettiin vesinäyte tutkittavaksi kaivon puhdistuksen suorittaneeseen firmaan Jyväskylään. Hurrissalon Salessa se postin huomaan luovutettiin. Aamulla kahdeksan jälkeen, sillä posti lähteen eteenpäin kymmenen maissa. Tulokset lähetetään sähköpostiin 1-2 viikon kuluessa., lukee ohjeissa. 

  Viikko postituksen jälkeen, eli viime maanantaina tuli minulle postilta sähköposti: 

  Sinulle on tullut lähetys. 
  Noutopaikka on vaihtunut: Postin automaatti, K-Market Järvinen, Kaarikatu 1, Vilppula 
  Viimeinen noutopäivä: 6.6.  
  Lähettäjä: Suomen kaivohuolto Oy Lähetystunnus: JJFI66993698937617636  
  Lokero 7, koodi 513512 
  Noudettuasi paketin suljethan lokeron oven huolellisesti.

  Minä, että mitä helvettiä. Soitin kaivofirman asiakaspalveluun. Kerroin asiani. Minulle vastattiin, että kyseessä on uusi näytepullo, sillä edellinen oli tullut perille liian myöhään. Minä, että milloin. 
  "Torstaina", ilmoitti neitokainen. 
  "Kolme päivää", vastasin. "Onko se liian kauan?"
  "Kaksi päivää on meillä pidetty rajana."
  "Maanantaina paketti lähti, tarkistin sen Omapostista. Kauan kestää näköjään", tuumasin.
  "Posti on sellainen", sanottiin. "Yleensä tulevat toisella yrityksellä perille ajoissa."
  "No, entäs uuden paketin nouto-osoite?" 
  "En osaa sanoa, kyllä meillä täällä oikea osoite on."

  Niinpä niin. En oikein usko, että väärään paikkaan joutuminen postin vika on. Mutta olkoot kenen tahansa. Meille on matkalla uusi näytepullo. Se on tänään tai huomenna noudettavissa. Luultavasti Mikkelissä. Sopii, huomenna on kauppapäivä. 

  Maanantaina laitetaan uusi yritys liikkeelle. Nyt kyllä viedään lähetys Mikkeliin. Taitaa Hurrissalon ja Mikkelin väli olla liian hidas, Ei sinänsä ihme; on melko mutkainen tie. 

  Jospa nyt onnistuisi. Ja jospa tulisi pian myönteinen tulos, jotta saataisi ottaa suodatin välistä pois. 

  PS. Olen muistavani, että joku keskiaikainen Ruotsin kuningas sanoi: Jos haluat kirjeesi menevän perille, älä käytä postia. En kyllä saanut muistini tueksi Googlea enkä tekoälyä. Ei haittaa. Meidän tapauksessamme lähetys sentään meni perille, joskin liian myöhään. Ja minulle tarkoitettu lähetys tuli perille, mutta väärään paikkaan.  

  Tänään oli raikas aurinkoinen aamu. Alkukesän vihreys vallitsee. On hienoa. Näistä tulee nauttia täysin rinnoin. 





  Huomennakin on lämmitä, ja yhä lämpenee. Pieniä vesisateita on ennusteissa. Luonto on saanut vettä tarpeeksi. Järvet ja kaivot haluavat lisää. Meillä on nyt tilanne parempi. Pesukone toimii järvipumpun kautta, myös liitäntä apk:lle on tehty. Eiköhän pärjäillä. Vettä kaivossa on jonkin verran. Uutta tehdään tarvittaessa imeyttämällä Saimaata. 

  Aamupäivän pilkoin puita. Nyt, kun arska on noussut korkealle, on se turhan kuumaa hommaa. Siispä panen pisteen, menen puutarhakeinuun nauttimaan alkukesästä. 

lauantai 30. toukokuuta 2026

PESUKONE SUO HELPOTUSTA

  Hoviputkimies Jokke tuli tänään rakentamaan pesukoneille liitännät järvipumppuun. Kone kertaalleen 90 asteen pitkällä ohjelmalla ilman pyykkiä käytetty. Kaikki kunnossa. Nyt voi vaihtaa kalsarit. No, totta puhuakseni olen jo kerran saaressa olon aikana vaihtanut, pari viikkoa sitten. Uskokoon, ken haluaa. 
  Tosiasiassa elo helpottuu. Ei tarvitse automaattipesulaa käyttää, ei mahdollisilla kotikäynneillä roudata likapyykkiä mukanaan, ei pestä nyrkkipyykkiä saunan patavedellä. Siis paluu normaaliin käytäntöön on tapahtunut. 

  Kovin tuulisen ja sateisenkin viikon lopulla sää on tänään mukava; arska paistaa, lämpöä sopivasti. Eilen laitettiin lähes kaikki taimet maahan, tomaatit, kurkut, kesäkurpitsat, kurpitsa, basilika. Samoin dahlia reunuskasveineen vanhaan pataan. Aiemmin oli jo sipulit, porkkanat, tietysti perunat, pantu kasvamaan. Enää puuttuu ainoastaan salkopapu. Eli hyvällä mallilla on se puoli. 

  Nyt täällä saaressa ollaan tiiviisti kuukausi, jollei yllättävää tapahdu. On ollut kaiken laista, ja monta kertaa ollaan Hollolaan jouduttu ajamaan. Juhannuksen jälkeen on seuraava "pakollinen" meno. Nautitaan, jotain nahutaan, puhtaissa kalsareissa leuhkana pasteeraillaan. 

  Tänään on sitten välierien aika. Pahin mahdollinen on vastustaja. Vaan ei lyömätön. Sen verran hyvin on peli lähtenyt rullaamaan, että loppuun asti asti saattaa johtaa tie. 

  Koulut loppuivat tänään. Onnea valmistuneille, seuraavalle luokalle ilman ehtoja selvinneille. Vaikka en itse asiassa tiedä, vieläkö ehtoja annetaan. Ennen annettiin, sen tiedän, takuuvarmasti!

  Luonto alkaa olla täydessä terässä. Nurmikko kasvaa silmissä, vanha omenapuu kukkii kummasti, puna-ailakki päätti pompata muutaman metrin, tehdä  oman lisänsä polun laitaan, saksankirveli on löytänyt uuden kasvupaikan, vaikka vanhakin olisi riittänyt. 




  Kaikki leviää, kukoistaa, sillä luonto on vettä tarpeeksi antanut. Hyvä niin. Saisi antaa vielä lisää. Järven pinta on jäitten lähdöstä sellaiset 15 senttiä noussut. Nyt on jämähtänyt paikoilleen, kohta alkaa laskea, jollei taivaalta tule lisää. 

  Maanantaina on jo kesäkuu. Tai vasta. Miten asiaa tarkastelekaan. Niin tai näin, vinhaan se viilettää. Kohta juhannus, sitten heinäkuu, mahdollisesti sieniä, pian polvileikkaus. Mutta ei mennä asioiden edelle. Taidan laittaa pisteen, lähteä kahvinkeittoon.