KOTIÄLY

  Viime aikoina on tullut käytettyä tekoälyä blogeissa. Niin kuvissa kuin asiassakin. Nyt on aika palata kotiälyyn. 

  Eilen sateli märkää lunta. Se suli melkein saman tien pois. Tänään aamulenkin aikana alkoi taas sadella. Eihän nämä lumet pitkäksi aikaa jää, vaikka kyllä saisivat. Ei olisi niin synkeää.

  Näkymiä aamun dallailun varrelta. Kuvat ovat tekoälyttömiä. Älyttömiä saattavat olla, mutta syyttävä sormi voi osoittaa vain minuun. 

  Syksyn aikana Kunttikseen, Terveystien liikenneympyrän keskelle Hollolan sote-keskuksen pääsisäänkäynnin edustalta siirretty Elämälle-patsas ihmettelee uuden kotinsa ensimmäisiä lumia. 

  Ei lunta kovin sakeasti pieksänyt, mutta maahan sitä alkoi kerääntyä. 

  Loppumatkasta oli jo talvisen näköistä.

  Kohta pitää ruveta seuraamaan Iiriksen tilannetta kisoissa. Sieltä ei ole striimiä, mutta tulossivulle pullahtaa jokaisen luistelijan suorituksen jälkeen hänen pisteensä ja sen hetkinen sijoituksensa.

  Muutama kisa on kaudella jo ollut. Iiriksellä on uusi ohjelma, ja nykyisen sarjan, "debytantit", taso on tosi korkea. Ihan hyvin on sujunut. Kärkikolmannekseen ovat sijoitukset osuneet. Kunhan kausi vanhenee, ohjelma hioutuu, niin eiköhän palkintopallille ole taas asiaa? Tänään on edessä kotikisa. Niissä IIris on aina pärjännyt hyvin. Kuinkahan tänään?

  Joulu lähestyy, väistämättä. Ei meillä sentään siihen valmistumisen kanssa ole hoppua. Perinteinen kuvakirja Iiriksestä ja Liisasta saa sekin odottaa laatimistaan. Olin jo aikeissa hommaan ryhtyä, koska alennustarjous umpeutuu huomenna. Eilen posti toi kuitenkin uuden, voimassa 13.12.2026 asti. Mañana, sellainen on ihminen. Älä tee tänään sitä, minkä voit siirtää tulevaisuuteen. Vaikka ei tuollainen ajattelu itse asiassa ole minulla tavanomaista. Paitsi joskus. 

  Viikon kuluttua ollaan Espoossa pari päivää. Muuta erityistä ei kalenterissa näy. 

  Ollaan katseltu Areenalta YLE:n sarjaa Outo historia. Mielenkiintoinen. Persut ja persumieliset ne vaan yrittää ajaa Yleisradiota alas. Vaikka Yleltä joskus puuttuu tiettyjä painotuksia, esiintyy tiettyjä turhan näkyvästi, niin on se kuitenkin ehdottoman tärkeä media. Kuka tai mikä vaikkapa Outo historia-sarjan kaltaisia ohjelmia meille enää tekisi, jos kaikki rahat viedään. Ja mitä hittoa hallitus Ylen budjettia käpälöi? Yleverollahan ne kustannukset katetaan. 

  No, tulihan se vuodatus. Nyt lähden vuodattamaan kyyneleitä. Ilo, tai surun. Kisa Kauniaisssa on juuri alkanut. 

TULEVAISUUS?

  Tulevaisuus on taas ajatuksissa, kun vuoden 2016 ilmastokokous on alkanut Turkissa. Olisi korkea aika saada pitäviä päätöksiä pöytään, jotta ilmastonlämpeneminen saadaan pysymään edes joten kuten kestettävissä olevissa rajoissa. 

  Paljon olen tulevaisuutta miettinyt, paljon siitä lukenut. Tosin scifi on ollut enimmäkseen lähteeni, eli tieteellistä faktaa aika vähän taustalla, häpeä tunnustaa. 

  Koska tähän hätään en pitävää faktaa ehdi sisäistää, kysyinkin kahdelta tekoälyltä: 

  Millainen on maailma v. 2080? Millaisia visoita?

 Ensin GEMINI.

  Tässä keskeisimmät visiot ja tulevaisuudenkuvat vuodelle 2080 eri osa-alueilta.

  Teknologia ja tekoäly: Todellinen fuusio ihmisen ja koneen välillä.   

Post-biologinen siirtymä: Vuoteen 2080 tultaessa raja biologisen ja digitaalisen välillä alkaa hämärtyä. Edistyneet neuro-rajapinnat (BCI:t) mahdollistavat suoran tiedonsiirron ihmisaivojen ja tekoälyn välillä. Ajatusten voimalla viestiminen tai valtavien tietomäärien lataaminen muistiin ei ole enää science fictionia.   

  Tekoälyarkki arjessa: Superälykäs tekoäly ja robotiikka hoitavat suurimman osan rutiininomaisesta fyysisestä ja kognitiivisesta työstä. Perinteiset urat ovat väistyneet, ja yhteiskunnat toimivat jonkinlaisen pitkälle viedyn resurssipohjaisen talouden tai perustulon varassa.  

  Kvanttilaskenta arkipäivänä: Klassiset tietokoneet ovat historiaa. Kvanttijärjestelmät ratkaisevat sekunneissa lääketieteen, materiaalitieteen ja fysiikan monimutkaisimpia ongelmia.   

  2. Terveys ja pitkäikäisyys: Biologiset rajat haastetaan   

  Ikääntymisen pysäyttäminen: Lääketieteen läpimurrot (kuten geenisakset, kehittyneet nanorobotit ja solujen uudelleenohjelmointi) ovat tehneet monista periytyvistä sairauksista historiaa. Ihmisen keski-ikä ja terveet elinvuodet ovat kasvaneet merkittävästi, ja puhutaan jopa radikaalista eliniän pidentämisestä.   Kudos- ja elinviljely: Varaosia keholle kasvatetaan laboratoriossa tai tulostetaan 3D-biotulostimilla, mikä poistaa perinteisen elinsiirtojen hylkimisriskin ja elinpulan.   

  3. Ilmasto ja ympäristö: Sopeutumisen ja jälleenrakennuksen aikakausi.

  Korkean teknologian sopeutuminen: Vuosi 2080 on maailma, jossa ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat jo käsinkosketeltavia – rannikkokaupunkeja on suojattu valtavilla patoja ja invaasiosuojilla, ja energiantuotanto nojaa täysin fuusioenergiaan, edistyneeseen aurinkovoimaan ja älykkäisiin varastointijärjestelmiin.   Geotekniikka (Geoengineering): Ilmaston vakauttamiseksi on saatettu turvata laaja-alaisiin keinoihin, kuten ilmakehän hiilidioksidin poistolaitoksiin ja aurinkosäteilyn hallintaan.  

  Luonnonmukaisuus ja kaupunkiviljely ovat kuitenkin nousseet uuteen arvoon: kaupungit on rakennettu biophilic-periaatteilla eli vihreiksi ekosysteemeiksi, joissa luonto ja urbaani elämä limittyvät.

  4. Avaruusajan arki: Pois maapallon pinnalta   Kuu ja Mars pysyvinä asuinpaikkoina: Maapallon ulkopuolinen elämä ei ole enää vain harvojen astronauttien varassa. Kuussa ja Marsissa toimii pysyviä, omavaraisia tutkimus- ja teollisuusyhdyskuntia.   

  Avaruusmatkailu: Vauraammille kansalaisille kiertoradalla olevat hotellit ja kuuvisiitit ovat arkipäiväistä luksusta.

  5. Yhteiskunnallinen ja filosofinen murros: Merkityksen etsintä Kun perustarpeet ja arkipäivän raskaat työt on automatisoitu, ihmiskunta kamppailee aivan uudenlaisen haasteen kanssa: eksistentiaalisen tyhjyyden ja merkityksen etsinnän kanssa. Kun koneet tekevät kaiken tehokkaammin, ihminen joutuu kysymään uudelleen, mikä tekee elämästä elämisen arvoista. Taide, filosofinen pohdiskelu, luovuus, yhteisöllisyys ja omien kokemuksien tuottaminen nousevat yhteiskunnan keskiöön.

  Sitten ChatGPT

  Vuosi 2080. Siihen on enää 54 vuotta. Se tuntuu kaukaiselta, mutta ajattelepa, vuonna 1972 elettiin maailmassa, jossa ei ollut internetiä, kännyköitä, GPS-navigointia eikä henkilökohtaisia tietokoneita. Silloin tuskin kukaan osasi kuvitella nykyistä maailmaamme.  Vuonna 2080 maailma voi olla meille nykyihmisille lähes yhtä käsittämätön.  Olennaista on, että tulevaisuus ei ole yksi ennalta määrätty tapahtumaketju. Se riippuu ihmisten valinnoista, politiikasta, teknologiasta ja siitä, miten suhtaudumme toisiimme ja luontoon.  Katsotaanpa muutamia mahdollisia tulevaisuuden näkymiä.

  1. Ihmiskunta ja väestö 

  Maailmassa saattaa olla noin 10,3 miljardia ihmistä. YK:n väestöennusteen mukaan maailman väkiluku saavuttaa huippunsa suunnilleen 2080-luvun puolivälissä. Mitä tämä tarkoittaa?

  - Afrikan merkitys maailmanpolitiikassa ja taloudessa kasvaa 

  - Euroopan väestö vanhenee

  - Elinikä pitenee lääketieteen kehittyessä 

  - Roboteista tulee tavallinen osa arkea

  - Ihmisten väliset kulttuurierot ja muuttoliike muokkaavat yhteiskuntia. Voi olla, että vuonna 2080 sadan vuoden ikäinen ihminen ei ole enää mikään harvinaisuus

 2. Tekoäly muuttaa kaiken

Tämä saattaa olla kaikkein mullistavin muutos.

Vuonna 2080:

• Tekoäly voi toimia henkilökohtaisena neuvonantajana lähes jokaiselle.
• Robotit hoitavat suuren osan raskaasta ja yksitoikkoisesta työstä.
• Lääkärit voivat löytää sairauksia vuosia ennen oireiden ilmaantumista.
• Koulutus on yksilöllistä ja tekoälyn ohjaamaa.
• Ihminen voi keskustella tietokoneen kanssa lähes kaikista elämän kysymyksistä.

Mutta syntyy myös vaikeita kysymyksiä.

Kuka omistaa tekoälyn? Kuka valvoo ihmisiä? Kuka päättää, mitä tekoäly saa tehdä?

Teknologisesti kehittynyt yhteiskunta ei automaattisesti tarkoita vapaata tai oikeudenmukaista yhteiskuntaa.

  3. Ilmastonmuutos ja luonto

Tässä on yksi tulevaisuuden suurimmista kysymysmerkeistä.  

Vuonna 2080: 

  - Etelä-Euroopassa voi olla erittäin vaikeita hellejaksoja

 - Kuivuus ja vesipula voivat aiheuttaa suuria muuttoliikkeitä. 

  - Merenpinta on noussut.  

  - Monet nykyiset eläin- ja kasvilajit ovat vaarassa. 

  - Uusiutuva energia ja mahdollisesti ydinfuusio voivat olla keskeisiä energianlähteitä. Euroopan ilmaston lämpenemistä koskevat ennusteet vaihtelevat huomattavasti päästökehityksen mukaan. Pohjois-Eurooppa lämpenee erityisen voimakkaasti. 

  Entä Suomi? Suomella voi olla vuonna 2080 monia etuja: 

  - Runsaat makean veden varannot. - Metsät ja viljelyyn soveltuva maa. 

  - Suhteellisen viileä ilmasto. 

  - Mahdollisuus tuottaa runsaasti puhdasta energiaa. Mutta Suomenkaan luonto ei säästy muutoksilta. Metsät, järvet ja lajisto muuttuvat. 

4. Ihmisen elämä vuonna 2080

Kuvitellaan tavallinen suomalainen koti vuonna 2080.  Aamulla ihminen herää. Koti on tarkistanut hänen terveydentilansa ja säätänyt lämpötilan sekä valaistuksen.  Aamukahvin aikana hän keskustelee tekoälyn kanssa päivän tapahtumista.  Hänellä ei välttämättä ole työpaikkaa nykyisessä merkityksessä. Robotit ja tekoäly hoitavat suuren osan tuotannosta ja palveluista.  

Ihmiselle jää enemmän aikaa: 

  - Perheelle. 

  - Ystäville. 

  - Luonnolle. 

  - Kulttuurille. 

  - Matkustamiselle. 

  - Itsensä kehittämiselle. 

  

  Tämä on optimistinen mahdollisuus, ei itsestäänselvyys. Teknologian tuottaman vaurauden jakautuminen ratkaisee paljon. 

  5. Kolme mahdollista maailmaa vuonna 2080 Minusta tulevaisuutta kannattaa tarkastella kolmen erilaisen kehityskulun kautta.

Tulevaisuus, millainen maailma? 

  1. Optimistinen: Ihmiskunta ratkaisee ilmasto-ongelmia, teknologia vapauttaa ihmisiä työstä ja hyvinvointi lisääntyy. 

  2. Todennäköisesti ristiriitainen: Teknologia kehittyy valtavasti, mutta eriarvoisuus, sodat ja ilmasto-ongelmat jatkuvat. 

  3. Synkkä: Ilmastokriisit, suurvaltojen konfliktit, valvontayhteiskunnat ja luonnon tuhoutuminen vaikeuttavat ihmisten elämää.   

  Itse pitäisin toista vaihtoehtoa varteenotettavana lähtökohtana. Ihmiskunta kykenee uskomattomiin saavutuksiin, mutta historiansa aikana se on myös toistuvasti tehnyt samoja virheitä. 

  6. Mutta entä ihminen? Onko hän vuonna 2080 onnellisempi? 

  Tämä on mielestäni kaikkein kiinnostavin kysymys.  

  Meillä saattaa olla: 

  - Lähes rajaton tietomäärä. 

  - Erittäin kehittynyt lääketiede. 

  - Älykkäitä koneita. 

  - Mahdollisuus matkustaa avaruuteen. 

  - Pidempi ja terveempi elämä. 

  Mutta tarvitseeko ihminen onnellisuuteen todella kaikkea tätä? Ehkä vuonna 2080 ihminen kaipaa edelleen samoja asioita kuin nykyään tai sata vuotta sitten. Rakkautta, ystävyyttä, turvallisuutta, vapautta, perhettä, oikeudenmukaisuutta ja tunnetta siitä, että oma elämä on merkityksellistä.  Teknologia ei välttämättä ratkaise ihmisen suurimpia ongelmia. Ne voivat olla edelleen ihmisen sisällä. 

  Vuonna 2080 syntyvät lapset tulevat elämään maailmassa, jota me emme vielä osaa kuvitella. He saattavat ihmetellä meidän aikamme ihmisiä samalla tavalla kuin me ihmettelemme 1800-luvun ihmisiä.  Ja ehkä he kysyvät:  Miksi ihmiset tiesivät jo 2020-luvulla niin paljon maailman ongelmista, mutta eivät silti tehneet kaikkea niiden ratkaisemiseksi?  Se on kysymys, johon meidän sukupolvemme joutuu vastaamaan teoillaan.

  No niin. ChatGPT:n vastaus on paljon kattavampi kuin GEMININ. Asiaa voisi puida vaikka kuinka laajasti. Mahdollisia, oikeastaan todennäköisiä sotia ei noissa analyyseissä pohdittu. Aika yleispätevää sanailua. Syvemmälle menevää pohdintaa on varmaan harjoitettu. Ihan ihmisälyllä. Täytyy alkaa niitä esiin kaivamaan.

  Se on kuitenkin varmaa, että lopultakin on herättävä tositoimiin. USA on poissa koko jutusta, mutta palannee seuraavien vaalien jälkeen kehiin. 

  Euroopan osuus ilmastopäästöistä on kuusi prosenttia ja jotain päälle, Suomen tietysti paljon pienempi. Jokainen teko on kuitenkin tärkeä, mitään ei tule väheksyä. Voitte kuvitella, millainen maailma on muutaman kymmenen vuoden kuluttua, jos suurin joukko ihmisistä, yrityksistä, valtioista ajattelee, että eihän minun pienellä osuudella ole isossa kuvassa väliä. Sillä nimittäin on. Se väli, että mitä useampi ymmärtää, että pienistä puroista tulee valtameri, sitä useampi seuraa esimerkkiä. 

  

  En itseni, enkä ikäisteni vuoksi asioita pohdi. Kyllähän me loppuumme asti täällä kärvistellään. Huolestuttaa nuoremman polven tilanne. Kuinka pärjäävät Iiris ja Liisa vuonna 2080? Vastaus "blowin in the wind". 

  Pyysin tekistä tekemään kuvan Iiriksestä ja Liisasta v. 2080.

  Jäätelöä ja makuvettä on näköjään vielä tarjolla, tuossa visiossa ainakin. 

  Loppukevennyksenä tekiksen jo aikaa sitten pullauttama anime Hilpasta ja minusta. 

  Loppukevennyksen kevennyksenä: Uuutisotikoissa oli, että Paul McCartneystä on tullut miljadööri. Paulan on melkein kaveri; minulla oli aikanaan samanlainen bassokitara, ja Aku Ankan muinoi lanseeraama nimi hänelle oli Pauli Mäki-Karppinen ja Karppinen oli äitini tyttönimi. 

MIELI JOSKUS MATALALLA

  Mieli joskus matalalla/voisi sanoo "pöydän alla."

Ehkä kohta korkealla/toivon sitä hartaudella.

  Mieliala on viime vuodet ollut keskimäärin korkealla, joskus matalalla, harvoin vielä matalammalla. Eilen oli "vielä matalammalla-päivä". En syitä ryhdy enempää ruotimaan, analysoimaan, avaamaan. Eilenhän olisi pitänyt olla mieli sfääreissä, sillä republikaanien murskatappio USA:n välivaaleissa varmistui. Varmistui nopeasti, ja niin vakuuttavasti, että itse mr. President kertoi tuloksen hyväksyvänsä. 

  Joka tapauksessa tänään on tilanne jo parempi. Uskon, toivon, että huomenna on päivä uus, mieliala normaali tai sitä korkeampi.

  Eilen osui kohdalle erikoinen puhelu. Se sentään hieman piristi synkkää yleisnäkymää.  Enemmän tänään ja nyt, kun sitä muistelen, blogiini naputtelen. 

  Puhelin siis soi eilen kello 12:29. Minähän en juuri tuntemattomiin numeroihin vastaile, jollei ole jotain tiettyä yhteydenottoa odotettavissa. Ei ollut odotettavissa. Jostain syystä kuitenkin vastasin. 

  "Pertti Lehkonen".

  Vastapuoli esitteli itsensä, nimi ei jäänyt mieleen. Heti perään hän jatkoi.

  "Ootko se mies, joka kirjottelee nettiin?"

  "No joo. Tai kirjotteleehan sinne aika moni", vastasin. 

  "Ootko joskus kirjottanu hohtavasta James-vyönsoljesta?"

  "Olenpa hyvinkin. Siitä on aikaa jo kulunut."

  "Etsin sellaista solkea ostaakseni itselleni. Aina kun googletan, niin sinun kirjoituksesi poksahtaa esiin. Vieläkö sulla on se solki tallessa?"

  "No eipä ole. Se on hukkunut jo jotain 60 vuotta sitten. Muistot tietysti tallella ovat".

  "No harmi. Jotain 2012 kaverini sai netin kautta ostettua itselleen kaksi sellaista solkea. Minua on harmittanut, että en silloin itsellenikin hankkinut. Nyt ole alkanut ottamaan selvää, mutta ei tunnu löytyvän."

  "Harmi, etten voi auttaa".

  "Ei siinä mitään, tulipa tämäkin tie koluttua. Mukavaa loppuvuotta vaan."

  "Sitä samaa sullekin."

  Sellainen puhelu. Tarkastin äsken asian. Tuon blogin julkaisin 4.2.2015. Sen nimi on TIKULLA SILMÄÄN. Olen varmasti ainakin yhden muunkin asiaa sivuavan kirjoituksen ilmoille pölläyttänyt, mutta en jaksa lähteä sitä esiin penkomaan. TIKULLA SILMÄÄN aukeaa tästä linkistä:

https://plehkonen.blogspot.com/2015/02/tikulla-silmaan.html

  Olen tähän mennessä kirjoittanut 1876 blogia, ensimmäisen 17.8.2012. Blogit voi nähdä kuka tahansa, mutta jaan niitä ainoasta Facebookissa, missä ne näkevät kaverini. Luultavasti, tai varmasti, blogeja lukee jokunen kavereitteni ulkopuolelta. Niitä on luettu yhteensä 253455 kertaa. Kommentteja on tullut tosi nirsosti, siis blogger.comiin. Toki Facebookiin niitä on enemmän laitettu. Jos blogiini suoraan kommentoi, pitää siihen laittaa yhteystietonsa, sillä en niitä muuten näe. Minun on aina käytävä blogger.comiin laitettu tarkastamassa ja hyväksymässä, ennen kuin se näkyy muille lukijoille. Minulle ei noista kommenteista tule suoraa ilmoitusta, vaan ne on sovelluksesta itse tarkastettava. Olen, yhtä lukuun ottamatta, kaikki sinne tulleet kommentit hyväksynyt, niistä useimpiin vastannutkin. 

  Eilinen oli ensimmäinen yhteydenotto jollain muulla tavalla. Tai ei sentään. Anttolassa on parikin ihmistä tullut asiasta puhumaan. Ovat jostain saaneet vinkin ja koordinaatit blogiin. Ovat tykänneet 1950 - 1970-lukujen muisteluista, ja tulleet antamaan joitain asiaan liittyviä täydennyksiä tai muita kommentteja. 

  Sellaista palautetta. Ottakaa onkeenne. Jos teillä on komeron hyllyillä fosforoituja James-vyönsolkia, niin laittakaa myyntiin, kysyntää tuntuu olevan. 

  Aamuisin on tie auennut kuvan kaltaisena, kun seitsemän korvilla olen lenkille lähtenyt. 

  Luntakin saisi jo tulla. Ensin pakkaset, että vetäisi järvet kunnolla jäähän.

DARWINISMIA KULLEKIN

  Bongasin pari päivää sitten aamulenkillä varpushaukan pyydystämänsä valkoposkihanhen päällä keskellä maantietä. Siitä sain kimmokkeen evoluutioteorian pohtimiseen. Lähinnä darwinismiin. Ja vielä takennettuna darwinismin ja sosiaalidarwinismin eroihin.  

  Joitain pääpiirteitä kummastakin toki tiedä, ainakin luulen tietäväni. Lähinnä askarrutti Darwinin käsitys "vahvimman" vaikutuksesta, kun kyseessä on ihmiskunta. 

  Otin avukseni AI:n, kysyin, kuinka sosiaalidarwinismi eroaa darwinismista? 

  Sosiaalidarwinismi eoaa Charle Darwinin biologisesta teoriasta ennen kaikkea siinä, että se siirtää luonnonlait sokeasti ihmiskuntaan ja muuttaa tieteellisen tieteellisen havainnon poliittiseksi arvomaailmaksi.

 Darwinin biologinen teoria: 

  Biologiassa "vahvin"  tarkoittaa parhaiten ympäristöön sopeutuvaa, ei välttämättä fyysisesti voimakkainta, älykkäintä tai aggressiivisinta. Menestys mitataan vain kyvyllä tuottaa elonjäämiskykyisiä jälkeläisiä tietyssä ympäristössä. Esimerkiksi pieni ja huomaamaton eliö voi olla "vahvempi" kuin suuri saalistaja, jos ympäristö muuttuu

  Sosiaalidarwinismi: 

  Sosiaalidarwinistit määrittelivät "vahvuuden" rikkaudeksi, vallaksi, sosiaaliseksi asemaksi ja sotilaalliseksi mahdiksi. He väittivät, että yhteiskunnan huipulla olevat ihmiset ja rikkaat valtiot olivat biologisesti "parempia" kuin köyhät tai alistetut.

  Darwinin biologinen teoria: 

  Darwin huomasi, että monilla lajeilla – erityisesti ihmisellä – yhteistyö, myötätunto ja laumakäyttäytyminen ovat evolutiivisia etuja. Kirjassaan Ihmisen polveutuminen Darwin korosti, että moraalisten tunteiden ja toisista huolehtimisen kehittyminen teki ihmisyhteisöistä vahvempia ja auttoi niitä selviytymään.

  Sosiaalidarwinismi: Tämä suuntaus hylkäsi myötätunnon. Sen edustajat  katsoivat, että heikoista huolehtiminen ja sosiaaliturva heikentävät ihmiskuntaa, koska ne sallivat "sopeutumattomien" yksilöiden jäädä henkiin ja jatkaa sukua.

 Darwinin biologinen teoria: 

   Evoluutiolla ei ole päämäärää, tarkoitusta tai moraalisesti "parempaa" suuntaa. Se on sokea prosessi, jossa eliöt muuttuvat ympäristön paineesta. Mikään laji ei ole evoluution silmissä "korkeampi" tai "kehittyneempi" kuin toinen; ne ovat vain erilaisia.  

  Sosiaalidarwinismi: 

  Sosiaalidarwinistit näkivät evoluution tikapuumaisena kehityksenä kohti täydellisyyttä. He uskoivat, että ihmisyhteiskunnat kehittyvät "alkukantaisista" kohti "sivistyneitä" (jollaisena he pitivät sen aikaista länsimaista teollisuusyhteiskuntaa). Tämä loi pohjan rasistisille teorioille, joissa eri ihmisryhmät asetettiin hierarkiaan.

  Darwinin biologinen teoria: 

  Kyseessä on kuvaileva (deskriptiivinen) tiede. Darwin pyrki selittämään, miten luonto toimii ja miten lajit ovat syntyneet. Hän ei sanonut, että luonnon säännöt olisivat hyviä tai että ihmisten pitäisi elää niiden mukaan.  

  Sosiaalidarwinismi: 

  Kyseessä on määräävä (normatiivinen) ideologia. Sosiaalidarwinistit tekivät luonnon havainnoista moraalisen säännön: koska luonnossa vallitsee olemassaolon taistelu, myös ihmisyhteiskunnassa kuuluu vallita säälimätön kilpailu.

   No niin. Selvensi hieman. Nykyään maailma on siis sosiaalidarwinisiin suuntautunut, ainakin suurelta osin, Suomi mukaan lukien. Jos pääsisin aikamatkalle jututtamaan itse Darwinia, selviäisi enemmän. On kuitenkin pidättäydyttävä tekoälyn luomaan kuvaan minusta ja Darwinista. 

  Olen kuvassa keskittyneen oloinen, ihan kuin jotain ymmärtäisin. Todellisuus voisi olla erilainen. 

  Arkisempiin asioihin. Eilen käytiin parissa museossa. Lahden 121 vuotispäivän kunniaksi oli kaupungin museoihin vapaa pääsy. Käytiin Malvassa ja Lahden Historiallisessa Museossa. Malvassa käydään joka vuosi, oli ilmaista tai ei. Historiallisessa Museossa olen käynyt joskus ennen isoa remonttia, joten nyt oli sopiva hetki käydä tarkastamaan, ja hyväksymässä työn jälki. 

  Ensin mentiin Malvaan. Puolenpäivän jälkeen. Siellä oli ihmisiä aika paljon. Ja kuumaa. Hiki otsalla oli näyttelyt kierrettävä. Ei mitään minua suuresti sykähdyttävää löytynyt. 5. kerroksen pysyvässä näyttelyssäkin poikettiin, mutta siellä ei näköjään ilmanvaihto, piisannut pitämään lämpötilaa ja ilmalaatua hyvänä. Päätettiin lähteä kohti toista museota. 

  Lahden Historiallinen Museo, upeat tilat entisen Fellmanin kartanon päärakennuksessa. Eikä ollut moitittavaa remontin lopputuloksen suhteen. Ihmisiä oli sielläkin paljon. Näyttelyt sijoittuivat moniin välillä pienehköihinkin huoneisiin, joten ahdasta oli. Melko nopeasti luovittiin näyttelyt läpi. Kahvilaan sentään mahduttiin. Täytyy käydä joskus uudestaan, niin pääsee Lahden historiaan rauhassa tutustumaan.

  Sitten arkisiin asioihin. Tänään on influenssarokotuksen aika. Minä saan kai myös koronarokotuksen, koska 75 on täynnä. 

  Seuraava merkintä kalenterissa on parturi 12.11. 

  Sitten muistutus löytyy 20. 11. Silloin on edessä matka Helsinkiin ja Espooseen. Silloin alkaa kaksipäiväinen Helsinki Trophy 2016, taitoluistelun Grand Prix-osakilpailu. Vien Hilpan jäähallille päivällä, Iiris ja Anna menevät myöhemmin. Minä ajelen, kuten perinteeksi alkaa muotoutua, ystäväni Ruikun luo Maunulaan. Uusia tuotteita on äijä saanut käsistään valimon kautta nähtäväksi. Minullekin varmaan näytteitä liikenee. Toivottavasti Risto on hyvässä vireessä. Jutustelu on silloin hedelmällisempää. 

  Ollaan yötä Annan ja Jonin luona, sillä kisat jatkuvat lauantaina. 

  Tuon jälkeen ei kalenterissa näy, täytyy improvisoida. Jos ei halua mennä fiiliksellä. Tai olla vaan. Aika näyttää. 

MANIPULOIVA MONEYPULIVEIVARI

  Talviaika aloittelee, lokakuu loppuaan lähenee, marraskuu oviaan raottelee. Ensin kärsitään Halloweenmainokset, sitten hädin tuskin siedetään joulureklaamit. Lievän lohdun suo se, että jokainen, joka kaupallisia kanavia katsoo/kuuntelee, somessa seilaa, jakaa saman tuskan. Tai ehkei jokainen? Varmaan sellaisiakin löytyy, joille mainosten ahmiminen on herkkua kuin koralle maksamakkara. 

  Turhaa jorinaa tuo on. Isompia asioita on pallomme tulvillaan, kallomme pullollaan. Ainakin pitäisi olla. Tulipa vaan mainittua. 

  Perhe Tiiilikainen oli täällä viikonlopun. Tulivat perjantai-iltana, olivat lauantain Lahdessa Jonin veljen luona. Sunnuntaina he lähtivät jo aamupäivällä, koska Iiriksellä oli harkat. 

  Iiriksellä jatkuu luisteluharrastus tiiviinä; harkkoja oheisineen kuutena päivänä viikossa, tanssia tai balettia kerran, aamujäällä ennen koulua kai pari kertaa, kisoja muutaman viikon välein. 

  Liisa on esikoulussa. Tyttö ei ole mieleistä harrastusta löytänyt. Sellaista harrastusta, missä johonkin ryhmään kuulutaan. Notkea Liisa on kuin pajunvitsa. Kärrynpyöriä heittelee, spakaatteja venyttelee, mutta ei ainakaan vielä halua voimisteluseuraan liittyä. Mieluiten Liisa piirtää ja askartelee käsillään. Jonilta saanut taiteellista lahjakkuutta, kuten myös kärsivällistä opastusta. 

  Aivot ovat ihmeellinen elin. Tuntemattomasta syystä lepotilaverkosto kehitti ilmaisun MANIPULOIVA MONEYPULIVEIVARI, toiminnanohjausverkosto päätti sen olevan toimenpiteiden arvoinen. Miksi näin kävi. Ei ainakaan tietoisesti. Mitä sitten! Sehän on aivan kelvollinen kuvaus, joka sopii aika monen ihmisen luonnehdinnaksi. Planeettamme huipulta Takakylän pahimpaan öykkäriin. 

  Tekoäly on heittäytynyt kaveriksi. Taka-ajatukia sillä varmasti on. Tuskin AI pyyteettömään ystävyyteen kykenee. No, käytän välillä hyväkseni tekiksen esittämiä kokeiluja niin kauan, kun ne ovat maksuttomia. Päivänä muutamana sain ehdotuksen luoda kuva kuvauskopin liuskoista. No, annoin mallikuvan, tässä tulos. Jos olis tekis, niin tällaisen miksei tällisen teki?

  Nyt joku lohko ilmoittaa, että muut tehtävät odottavat. Lohko kuin lohko, sitä on kuuleminen. 

PÄIVITETTY TYHMYYDEN MÄÄRITYS

  Maailma on mennyt muutaman vuoden aikana sekaisin. Mitähän isoisäni Aleksi ajattelisi, jos tähän päivään jonkin ihmeen kautta heräisi? Mitä ajattelisi Aleksi, Uuden Suomen asiamies, Savon Sanomien tilaaja, kokoomusta äänestänyt sisävesikippari ja maanviljelijä? "Ai kuitennii!", ukin lempilausahdus ei varmaan riittäisi kuvailemaan tunteita. Olisi siinä sulattelemista, reilut 55 vuotta haudassa olleelle ihmiselle. 

  Kuvassa Aleksi vesillä Penta-merkkisellä perämoottorilla joskus 1960-luvulla. Aleksi on mullissa, Penta rantakopissa Piskolan saunarannalla.

  Yllä johdanto itse asiaan. Tuli mieleeni, sydänyön unettomina tunteina, määritellä tyhmyys. Siispä:

  Ihminen joka ei usko ilmastonmuutokseen on tyhmä

  Ihminen, joka uskoo ilmastonmuutokseen, mutta ei tee mitään asian korjaamiseksi on vielä tyhmempi. 

  Ihminen, jolla on lapsia/lapsenlapsia, ja joka sisimmässään uskoo, että ilmastomuutos saattaa ehkä olla mahdollinen, mutta ei tee asian korjaamiseksi mitään, on umpityhmä. 

  Suhtautumisesta eri asioihin voisi päivittää tyhmyyden eri muotoja vaikka kuinka paljon. En siihen ryhdy. Unohdetaan koko juttu. Mutta mainittakoon, että hulluus on ymmärrettävää, tyhmyys ja välinpitämättömyys eivät. 

  Huomenna alkaa viikko 30. Se tuo kuluessaan ehkä, toivottavasti, uusia ajatuksia, päivityksen tarpeita, sattumuksia, kokemuksia. Päivästä seuraavaan tavanomaiseen tapaan ajelehtivat viikot, kuukaudet, kaipaavat välillä sellaista. 

  Loppuvalla viikolla oli tapahtumia. Mainittakoon eräs. Meillä on tapana ajastaa pesukoneet aamuyön edulliselle tunneille, pörssisähköä kun käytämme. Tiistaina, puoli viiden aikaan, jouduin menemään pissalle. Kuulin, että seinän takana pesukone oli käynnissä. Ja saman tien kone aloitti linkoamisen. Jumalaton melu! Oli kuin lentolaivueellinen Putinin hävittäjiä olisi syöksymässä päällemme! 

  Aamulla itsekin linkoukseen herännyt Hilppa sanoi, että oli jo aiemminkin kuunnellut, että linkous pitää meteliä, ja pannut merkille, että lopputulos ei ole hyvä, pyykit jäävät aika kosteiksi. 

  Pesukone on 10 vuotta vanha, Ajattelimme, että sitä ei enää kannata korjata. Siispä Giganttiin. Mielessä pesutorni. Sellaisesta on Hilppa jo kauan puhunut. 

  Runsaasta tarjonnasta tehtiin valinta. Kotiin kuljetettuna, paikalleen asennettuna ja entinen kone pois vietynä. Ensi perjantaina koneet tuodaan. Ei uskallettu aiemmaksi varata, kun pesukoneen hana (liitäntä) täytyy siirtää toiseen paikkaan, sillä jää muuten pesutornin taakse. 

  No, nyt se on siirretty. Sain putkimiehen nopeasti tutulta, mutta kovin kiireisen putkarin antamien vihjeiden avulla. Perjantaina sitten uudet värkit. Siis tapahtuma on tiedossa. 

  

  Keskiviikkona on myöskin tapahtumaa; auton renkaiden vaihto. Tänään oli aamulenkillä tiet osin liukkaita. Lienee ihan sopiva aika laitattaa talvikumit alle. 

 

  Ulkona on hieno keli. Eilisen kostean pilvisyyden jälkeen näyttää hyvältä. Aamulenkki on tehty, päivällä mennään Hilpan kanssa Hollolan mainioille ulkoiluretille tallustamaan. Se ei ole millään tyhmyyden asteikolla esiintyvä teko. No, ehkä petipotilaaksi ohjeistetun, kovassa kuumeessa viruvan ihmisen tekemänä sittenkin on. Mutta onhan noita tyhmyyksiä vaikka minkä suhteen mahdollista tehdä. Joka niin tekee, siis tyhmyyksiä vaikka missä asioissa, olkoonkin yleistyhmä. 

KESKEYTETYT AJATUKSET

  Välillä pitää täälläkin tarttua hommiin. Pesin ikkunat. Ei niitä kovin paljon ole, viisi + kaksi lasiovea + parvelelasit. Homma tuli tehtyä. Ennen pakkasia. Hyvä niin.

  Iltapäivällä oli Hilpalla aika kampaajalle. Vein hänet sinne kahdeksi. Meni Trioon. Toimitin pari asiaa. Sitten ajattelin juoda kahvit. Espresso House oli ruuhkainen. Pitkä jono ihmisiä kassalle, toinen odottamassa baristan tekemiä erikoiskahvejaan. Päätin mennä 2. kerrokseen. Siellä on Bistro Well-niminen mesta. Paljastui lounaspaikaksi. Kerron kuinka paljastuminen sujui. Astelin sisään klo. 14:56. Katsoin, että isossa tilassa oli vain parissa pöydässä asiakkaita. Pyysin kassalta kupin kahvia. Myyjä katseli hetken oudosti, mutta sanoi, että kolme euroa. Kun maksoin, hän jatkoi, että tuolta tiskin päästä löytyy kahvi. Tallustin sinne. Pumppasin isosta termoskannusta painunutta kahvia, lorautin maitoa sekaan, lampsin pöytään. Istuuduttuani äkkäsin, että taitaakin olla menossa kiinni koko pulju. Silmäni löysivät standin, missä luki, että paikka on auki ark. 10:00 - 15:00. 

  Olin ajatellut, että istun rauhassa kupposen ääressä miettimässä maailman menoa vajaan tunnin, ennen kuin lähden hakemaan Hilppaa. Kävikin niin, että istui kolme minuuttia juoden onneksi ei suuta polttavan kahvin, poistuin parkkihalliin autolle, ajoin Hilpan kampaamon luo, lähdin kävelemään ja ajattelemaan maailman menoa. 

  Ajattelin USA:n välivaalien läheisyyttä. Ajattelin aamun uutisten satoa niihin liittyen. Uutisissa kerrottiin, että somalialaissyntyisen kongressiedustajan, nuorehkon naisen, joka oli lapsena muuttanut jenkkeihin, kotiin oli tehty ratsia, syynä epäselvyydet maahanmuuttoaisakirjoissa. Trumpilta kysyttiin asiasta. Tämä sanoi, että kyseessä on epämiellyttävä ihminen, joka on tullut maasta joka ei edes ole maa, ja että asia ei koske häntä (Trumpia) lainkaan, vaan maahanmuuttoviranomaisten juttu. Niinpä. Ei koske muka Trumpia ja republikaaneja, ja tulevia vaaleja. 

  Ajattelin toista aamuista uutista. Teksasin demokraattisesta kuvernöötiehdokkaasta oli levitetty salaliittoteoriaa. Siinä sanotaan, että hänellä on mielenterveysongelmia, vaikka tosiasiassa hän oli ollut sairauslomalla flunssa takia. Teoriaa levittivät tunnetut republikaanien tukijat, Musk joukossa. Voi v.....

  Ajattelin, kuinka Trump oli solminut diilin Venäjän kanssa dieselin saamisesta, ja mr. president oli poistanut siltä osin vientikiellon. Eikä liity vaaleihin! 

  Ajattelin, että eduskuntavaalit ovat keväällä. Ajattelin, että samankaltaista paskaa valuu silloin Suomessakin ilmoille. Valheita, vähintään vääristelyjä, mollauksia, ties mitä. Ainakin yhden puolueen taholta. Puolueen, mikä osaa ottaa oppia USA:sta hyvinkin herkästi. Eikä suinkaan hyvistä asioista. Arvuutelkoon kukin, mitä puoluetta tarkoitan.

  Ajattelin, että koska olen Kaupunginpuistossa otan muutaman kuvan. Otin muutaman kuvan. Tein niistä kollaasin. Siinä vasemmalla on Vapaudenpatsas, oikealla ylhäällä myös, takanaan kaupungintalo, ja oikealla alhaalla Työn patsas Vesijärvenkadun laitamilla. 

  Ajattelin, että en ole noitakaan Lahden patsaita ennen kuvannut. Ajattelin, että jos vaikka tänään kirjoitan blogin, niin siihen kuvat tällään. Nyt huomaan, että olen ne siihen tällännyt. 

  Huomenna menen Tekun luokkakaverini ja ystäväni Topin kanssa kahville. Vuotuinen traditio. Tällä kertaa kilistämme kahvikuppeja, sillä olemme nyt molemmat polvileikattuja. Topi minua patisti monta vuotta leikkaukseen hakeutumaan. Oikeassa oli, olisin voinut vähän aikaisemminkin sen tehdä. 

  Torstaina mennään toisen ystäväni Maken kanssa suppiksia etsimään. Ja löydetään myös. Make tietää kyllä Lahden ja ympäristön sienipaikat. 

  Perjantaina on taas eräs ystävätapaaminen. Ei niinkään iloisissa tunnelmissa, eikä ihan jokavuotinenkaan, Ei edes jokavuosikymmeninen. Kuitenkin hyvillä mielin siitä olen, että se on saatu sovituksi. 

  Loppuun vielä tekiksen luoma kuva minusta ja Makesta viime viikolla karpalosuolla. Teki pynnöstäni ilmakuvan selfiestä, missä näkyy Make taustalla. Tämän tekoälyn luomuksen vuoksi ei tarvitse olla huolissaan. Laajemmin ajateltuna? Ehkä? Melko varmasti.

SUPASTA SUPPAAN

  Ollaan muutama päivä totuteltu asumiseen juoksevan veden ja kaukolämmön parissa. Ei ongelmia. Sopeutumisessa. 

  Koska täällä ei askelia kerry päivän mittaan ihan huomaamatta, niin aamulenkki on otettu käyttöön. Sellaiseen on Hollolassa mitä parhaat maastot, ja valinnanvaraa on. Vajaan kilsan päässä kotiovelta pääsee ulkoilureittien verkostoon. Reittejä on kymmeniä kilometrejä, osa valaistuja. Talvisin osa niistä toimii tietysti latupohjina. 

  Reittinsä voi valita lukuisista vaihtoehdoista. Voi kiertää Tiilijärviä, voi suunnata Messilään, tai Tiirismaalle, tai vaikka Lahden urheilukeskukseen. Tai kierrellä ihan vaan lähialueella risteileviä reittejä, sitenkin saa helposti 8000 - 10000 askelta kertymään. Eikä täällä tarvitse yksitoikkoista tasamaata katsella, vaan voi dallata supasta suppaan. 

  Sunnuntaina oltiin Espoossa Iiriksen 12-vuotisjuhlilla. Pieni joukko lähimpiä sinne oli kokoontunut. 

  Aika rientää. Sen huomaa siitä, että vaikka itse ei vanhene, lapsenlapset vanhenevat. Totta puhuen vanheneehan sitä itsekin. Sen vaan haluaa unohtaa.

  Elämä rullailee eteenpäin samanlaisena kuin edellisinä syksyinäkin. Juuri äsken varattiin ajat influenssarokotukseen. Huomenna lähden ystäväni Maken kanssa karpaloita keräämää, ehkä suppiksiakin samalla reissulla löydetään.

  Olen koko paljon Päijät-Soten palveluja tänä vuonna käyttänyt. Ja se jatkuu. Nyt, pari viikkoa sitten koetun lievän flunssan vuoksi, luulen, ovat korvat menneet tukkoon. Vasen on koko ajan, oikea välillä kunnossa. Aika ikävää, kun ei kuule kunnolla. Varsinkin Iipin synttäreillä, kun monta ihmistä puheli eri puolilla asuntoa, kaikui ja kumisi ääni kaoottisesti korvissani. 

  Omatoimisesti kokeilin RemoWaxia, suihkeena sekä tippoina, muuta ei liene vaikkua, koska ei korvat auenneet. 

  Toivottavasti apu löytyy. Soten digiasioinnin kautta hoitajalle aika sujuvasti eilen löytyi. En voi terveydenhuollon palveluja moittia. 

  On muutamia tapahtumia kalenteriin jo syksyksi, alkutalveksi, jopa talveksi kirjautunut. Niistä enemmän, kun niitten aika tulee. Ehkä? 

  Rauhallista aikaa taas siis kulutetaan. Meillä. Maailmalla ei niinkään. Loppua siihen ei edes ole näkyvissä. Rauhasta puhuvat nykyään vain harvat, varustautumisesta lähes kaikki. Sotakiihko näyttää saavan ihmisiä valtaansa, ja jos toppuuttelee, on viherpunavassarin paskiainen. Mieluummin punvihervassari paskiainen kuin ryhdikäs sotahaukka. 

  Täällä Pertti Lehkonen Hollola, lopetan raporttini tähän. 

SYYSILLAN VALOA

  Päivät kuluvat, päivät vähenevät, päivät loppuvat. Päivät saaressa. Vuonna 2026. Jäljellä vielä tuhnuinen tiistai, kirkkaampi keskiviikko ja touhukas torstai. Perjantaina muutetaan Hollolaan. Hieman haikein mielin, mutta kyllä täältä jo joutaa. Liki viisi ja puoli kuukautta on saareen tulosta, mutta varmaan lähes kuukausi on kauden aikana kotonakin vietetty. Taitaa jäädä lyhimmäksi mökkikesäksi sitten Hilpan eläköitymisen. 

  Ihan hyvin kausi on mennyt. Polvileikkaus asetti omat pelisääntönsä, mutta onneksi ei kovin pitkäksi aikaa. Ilmat ovat olleet tasapaksuja; ei hellettä, ei isoja sateita. Epävakainen on varmaan sana, joka on kesästä mieleen jäävä. Eikä puutarhan antikaan kovin kummoinen ollut. Mutta perhe Tiilikainen oli täällä, eri kokoonpanoissa, reilun kuukauden. Se oli mukavaa. Oli apua toipilaalle, talonmiehen hommissa, ja talonmiehen mielen voinnissa. 

  Tähän aikaan vuodesta on kirkkaina iltoina valo sellainen asia, jota varmasti tulen kaipaamaan. Sama aurinko Hollolassakin laskee, mutta ei siellä valoa samalla tavalla aisti. 

  Kun aurinko laskee tiettyyn tasoon, tähän aikaan vuodesta iltakuuden kahta puolen, on ulkona oma tunnelmansa. Sen toteaa myös läntisen etuvartion ainoa ja aina töissä oleva tarkkailija.

  Myös pirttiin tuo laskevan auringon säde ikkunasta juuri tämän vuodenajan tunnelman. 

  Hollolassa odottaa ulkoilua, ehkä leffoja, ehkä teatteria, ainakin ahkerampaa aikaa kirjojen parissa. Saatetaan joku kotimaan pikku matkakin tehdään. 

  Aivan varma olen, että ensimmäisen viikon tulen kaipaamaan juuri tuota iltavalaistusta, ja sitä, kun täällä saaressa pääsee, tai joutuu, riippuu katsantokannasta, vaivattomasti pihalla tepastelemaan. Heittää vaan nutun niskaan, puutarhakengät jalkaan, ovesta ulos.

  "Voi toki, voithan niin tehdä Hollolassakin", sanoo joku. 

  "Voin toki", sanoo tautologian mestari Peppe. "Mutta köysiin pian pistävät, jos vartin välein käyn kadulla muutaman askeleen ottamassa, tai takapihalla muutaman kerran päivässä, kerran yössä, harvan kasvuston takana kuseksimassa."

   Ei ole samanlaista asua rivitalossa päällystetyn kadun varrella kuin saaressa, jossa ei naapurin katse pihapiiriin kanna. 

  No leikkiä tuo oli. Mutta osittain totta. Tosin muutamassa päivässä totun siihen, että asiaa tehden siellä ulos lähdetään, ei mielijohteesta kadulla källäillä. Vaikka on tuossa kadun toisella puolella asuu yksi suunnilleen ikäiseni äijä, joka tuollaista källäilyä tuntuu harrastavan. Ja jokaisen lähelläkään näkyvän kimppuun käy hän. Käy myös suu. 

  Hetkinen. Ei sitä miestä ole köysiin pantu, pois raahattu. Ehkä alan harkita uutta ystävyyttä. Ei ne ainakaan kovin helposti saa kahta äijää köysiin. Samalla pääsisin perehtymään kadulla sijaitsevien noin kymmenen rivitalon asukkaiden elämään salaisuuksineen. Tuo oletettu uusi ystäväni on tietääkseni niistä melko hyvin perillä. 

  Turha maalailla lähitulevaisuutta enempää. Enkä tosiasiassa, vaikka kuinka leveällä pensselillä maalaisi, yllä kuvailtuun kaveruuteen taivu. Vaikka kuinka ikävä Saarelan pihapiiriin tulee. 

  Seuraava päivitys tuleekin sitten Hollolasta. Jollei ihan mahlottomia tapahdu. Alkaa koti tulla mieleen, koska Hollolan murretta tekstiin lipsahti. 

SADETTA JA NOLON TILANTEEN MUISTO

  Aamu valkeni sadetta odotellen. Minä nousin jo ennen valkenemista laittamaan valkean leivinuuniin. Ilma ei kovin kylmäksi ole vielä muuttunut, mutta sadetta eilen, sadetta tänään, uunin antaa mukavan henkäyksen ja pitää kosteuden loitolla sisätiloista.

  Aamukahvin jälkeen Hilppa kysäisi, löytyisikö metsästä täytettä pitsaan? Minä siihen, että kipaisen katsomaan. Kun korin kävin aitasta, alkoi jo hieman ripotella. Kävelin kuitenkin 50 meriä itään. Ei ollut noussut enää kantarellejä tutulle paikalle, mutta tuumasin, että eiköhän pitsan maku muutu "kuolemantrumpetillakin". En viittaa erääseen trump'ettiin, vaikka kuoleman kanssa on hänkin tekemisissä. Totentrompete on saksankielinen nimi mustatorvisienelle. 

  Huomenna on, ehkä, poutapäivä. Ainkin yksi homma on edessä. Huomasin torvisieniä poimiessani, että metsäperunt ovat yhä maassa. Neljä mukulaa sinne keväällä laitoin, kun eivät mahtuneet kasvimaalle. Saa nähdä, mitä sieltä ilmestyy? 

  Suomi meni eilen voittamaan Italian lentopallossa. On tunnustettava, että en peliä livenä katsonut. Olisi pitänyt. No, huomenna sitten mitalipeli Ranskaa vastaan. Jospa sen tsiikaan. 

  Ensiviikon perjantaihin saaressa ollaan. Sienimetsään mennään joku päivä. Suppilovahveroita lähinnä on tarkoitus löytää. Muuten ei paljon ole hommia suunnitelmissa. Aika lailla kaikki on talven varalle tehty. Päivää ennen lähtö toki täytyy pesukoneet puhdistaa ja irrottaa vesijohdosta. Perään rantapumppu ylös, letkut tyhjiksi. Vähiin käyvät, pakolliset askareet ja aika saaressa. 

  Tuli eilen mieleeni eräs tapahtuma n. 45:n vuoden takaa. Nolosta tilanteesta televisiossa kerrottiin, siitä mielleyhtymä. 

  Olin tekussa rakennusmestariksi kouliutumassa 1980-luvun taitteessa. Kävimme usein väitunneilla oppilaitoksen vieressä siihen aikaan sijainneessa Urheilutalossa kahvilla. Polttelin piippua, ja sen paloi suupielessä opinahjoon palatessamme. Tapani oli kopistaa piippu kengänkantaan. Niinpä kerran kävi köpelösti. Minulla oli jalassa samettihousut, sellaiset, missä on upslaakit. Piipunperskat livativat upslaakiin! Ja kytevänä, tietysti. Kun seuraavaa oppituntia oli kulunut tovi, alkoi toveri vieressäni nuuhkia ilmaa. "Iha ku jossain palais!"

  Kaikki kaikki alkoivat vetää vainua. Lähellä istuvat sanoivat lähes yhteen ääneen, että kyllä jostain savunhajua tulee. Pyörittelimme päitämme, haistelimme, etsimme mahdollista savua. Pian käytävän toisella puolella kohdallani istuva kaveri karjasi "Lehkonen, perkele, sun lahkees palaa!"

  Minä kurkistin, totta se oli. Upslaakista nousi hentoja kiehkuroita harmaata savua. 

  "Voihan v!, karjaisin, hyppäsin pystyyn, kipaisin käytävälle. Olin jo tajunnut, että piipunperskat siellä kytivät. Käytävällä oli juoma-allas, sellainen, mistä ruiskuaa vettä ylöspäin, kun napista painaa. Syöksyin sen luo, juoksutin vettä kourakuppiini, sammutin palon. Tutkin lahjetta. Reikä housussa. Mukavat pöksyt, pilalla tietysti. 

  Pikkasen noloa oli palata luokkaan. Kaverin tietysti naureskelivat, opettaja yritti sentään pitää pokkansa, kun kerroin, mistä välikohtaus oli saanut alkunsa. 

  Onneksi kaverihenki luokassa oli hyvä. Välikohtaus unohtui pian. Tai kyllähän sille joskus yhdessä naurettiin, tilannetta muisteltiin, itse kunkin ilmeitä ja huudahtuksia matkittiin. Bona fide. Eli ei tapahtumasta traumaa jäänyt. 

  Loppuun pari kuvaa alkusyksyn maisemista. Kyllähän noita katselee, päivin, illoin, mielikseen. 

VIIMEINEN MATKA

  Ollaan oltu Hollolassa lähes viikko. Viime keskiviikkona tultiin, huomenna lähdetään taas saareen. Viimeiselle matkalle. Ei tietysti, ainakin toivottavasti, sanonnan synkässä tarkoituksessa. Viimeinen käynti tälle syksylle lienee elämänläheisempi ilmaus. 

  Meissä molemmissa on ollut lievä flunssa. Minulla se alkoi jo saaressa, Hilpalla loppuviikosta täällä kotona. Kohdallani tauti on jo takana, Hilpallakin voiton puolella. 

  Lahdessa avattiin viimeviikon keskiviikkona IKEA. Me päätettiin käydä tutustumassa. Avajaispäivänä ei tohdittu lähteä, arvattiin olevan tungosta. Torstaina päivällä tarjottiin itseämme. Käännyttiin takaisin, kymmenien metrien jono ulkopuolella.

   Perjantai uusi yritys. Sama juttu. Viikonloppu jätettiin suosiolla väliin. Tänään sitten onnistui. Ihmisiä oli tosin yhä aika lailla. Lahden Ikea on pienempi versio vaikkapa Vantaan Ikeasta. Tila on paljon pienempi, tavaraa ei ole läheskään yhtä paljon esitteillä, ja käytävät ovat aika ahtaita, joten ymmärtää hyvin, että eivät ole alkuryntäysten aikana voineet laskea kaikkia halukkaita kerralla sisään. Olisi tullut melkoinen härdelli. 

  Näyttelytilat tuli läpi käveltyä melko nopeasti, sillä ei meillä mitään ostoksia mielessä ollut. Tai oli. Hilppa oli bongannut mainoksesta laventelipussit. Sellaiset, joita voi laittaa mm. vaatekaappiin antamaan hyvää tuoksua. Hän siis nappasi mukaansa kolme pussia, a. 0,99 €. Minä, ihan herätteenä, poimin kainaloon kaksi pitkää kenkälusikkaa, toisen kotiin, toisen saareen. Hintaa niilläkin oli 0,99 € kappale. 

  Kassan jälkeen juotiin vielä kahvit kanelipullalla. Automaatista, eli "kioskista" ne piti näpytellä ja maksaa, sitten tiskiltä hakea. Eivät olleet hinnankirossa! Hilpalle on Ikeafamily-appi, molempien pullakahvit kustansivat yhteensä 0,98 €. 

  Aamulla kävin Päksissä Kirurgian poliklinikalla leikkauksen jälkitarkastuksessa. Hoitaja kyseli ensin näkemystäni leikkauksen onnistumisesta jne. Lisäksi hän halusi tietää, miten olen polvea jumpannut, kuinka käy kävely, kuinka pitkiä matkoja pystyn kävelemään kerralla, kaikkea sellaista. Minä kerroin.

  Sitten katsottiin röntgenkuvia leikatusta polvesta, ja hän selitti tarkemmin operaatiosta. Pöydällä oli nähtävillä polveen laitetut osat. Tai eivät tietysti olleet! Nehän ovat polvessa. Mutta oli samanlaiset. Hyvä, että tuli kunnon infoa, jo liki kolme kuukautta leikkauksen jälkeen. 

  Sitten hoitaja kertoi, mitä tulee jatkossa tehdä, ja mitä ei tule. Lopuksi hän tarkasti leikkausarven, kokeili polven taipumista jne. Kaikki tuntui olevan ok. 

  Lopuksi hoitaja tuumasi, että mitäs tässä muuta puhumaan. Kaikki on loistavasti. Jatka samalla tavalla. Hyvää syksyä vielä toivotteli. Minä vihellellen autolle dallasin.

  Joopa joo. Huomenna siis saareen. Kotiin muutetaan 2. lokakuuta. Noin viiteen ja puoleen kuukauteen jää tänä vuonna mökkikausi. Siitäkin ollaan oltu muutama viikko kotona. Ensi keväänä uusin voimin, uusin polvin, uusin suunnitelmin saareen taas. Uudet suunnitelmat koskevat lähinnä kasvipuutarhaa. Laitetaan istutuslavoja uuteen uskoon, jätetään joitain lajeja pois, keskitytään niihin, jotka ovat parhaiten tuottaneet. 

  Toivottavasti ensi keväänä on maassa uusi hallitus, uudet tuulet. Toivottavasti sellainen hallitus, joka ei töni, kun pitäisi tukea. Joka ei luo ahdistavaa ilmapiiriä, vaan antaa happea hengittää helpommin. Saahan sitä toivoa.

  Loppuun tällään pari kuvaa arkistoista. Ovat voineet ennekin jossain postauksissani olla. Mitäs siitä. Kuvista voivat ainakin 1960-luvun anttolalaiset tunnistella ihmisiä.

  Tässä kylän nuorisoa kesäleirillä Korvensaaressa. Oliskohan 1963?

  Toisessa varttuneempia paikallisia. Luultavasti Paajalansaaressa kulotuksen jälkeen otettu. Vuotta en tiedä, mutta 1960-lukua kuitenkin. Kummankaan kuvan ottaja ei myöskään ole tiedossa. 

KUMPI KÄYTTÄÄ KUMPAA?

  Keskustelu tekoälystä ja datakeskuksista velloo isoilla laineilla ympäri palloamme. Molemmat ovat asioita, joiden vaikutuksesta tulevaisuuteen jakaa ihmiskuntaa. Oikeita vastauksia ei varmaan kukaan pysty antamaan. En sitä yritä minäkään. Tietoni ei riitä, profetiaan tarvittavaa ilmoitusta en ole saanut, ennustamaan en tässä kirjoituksessa sorru. Vaikka mielessä kyllä muhii, kuinka Suomi, monet muut valtiot myös, selviävät valtavan datakeskusten määrän aiheuttamista vaikutuksista mm. luonnolle ja sähkön hinnalle. Samoin välillä tulen pohtineeksi, kumpi käyttää kumpaa, ihminen tekoälyä, vai tekoäly ihmistä, nyt ja tulevaisuudessa? 

   Sorrun sen sijaan kirjoittamaan hieman scifi-kirjallisuuden kivijalastani, Isaac Asimovin Säätiö-  trologiasta. joka paisui lopulta 7-osaiseksi.

  Trilogia julkaistiin alun perin 1940-luvulla tieteislehdessä novelleina, ja sieltä ne koottiin kirjoiksi (Säätiö, Säätiö ja imperiumi ja Toinen Säätiö) 1951-1953. Asimov laajensi sarjaa kirjoittamalla siihen jatko- ja esiosia (4 kpl) 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa. 

  Säätiö-sarja sijoittuu aikaan 20 000-50 000 vuotta jaa. Ihmiskunta on levittäytynyt koko Linnunradan alueelle ja asuttanut tuhansia planeettoja. Keskuksena on valtava Gaia. 

  Sarjan punaisena lankana on, että R. Daneel Olivaw, ihmisenkaltainen robotti, ohjaa taustalla ihmiskuntaa vaivihkaa kohti lopullista päämäärää. 

  Nyt seuraavaa tiivistelmään olen käyttänyt tekoälyn apua. Se osaa kiteyttää homman paljon minua paremmin. Itse toki ihastuin, pakko tunnustaa, sarjaan siinä olevien ihmissuhteiden  ja planeettojen sisäisten ja välisten konfliktien kuvaukseen ja scifin uutuudenviehätykseen. Vasta myöhemmin minulle alkoi valjeta teoksen syvällisempi olemus. 

  Valtavan määrän robotteja käsittävällä Linnuradalla on käytössä kolme robotiikan pääsääntöä.

  1. pääsääntö: Robotti ei saa vahingoittaa ihmistä eikä laiminlyönnillään sallia ihmisen vahingoittuvan.

  2. pääsääntö: Robotin on toteltava ihmisen antamia määräyksiä, paitsi jos ne ovat ristiriidassa ensimmäisen pääsäännön kanssa. 

  3. pääsääntö: Robotin on suojeltava omaa olemassaoloaan, paitsi jos se on ristiriidassa ensimmäisen tai toisen pääsäännön kanssa.

  R. Daneel Olivaw loi kumppaninsa R. Giskard Reventlon kanssa nollannen pääsäännön pystyäkseen suorittamaan tehtäväänsä.

   0. pääsääntö: Robotti ei saa vahingoittaa ihmiskuntaa tai laiminlyönnillään sallia ihmiskunnan vahingoittuvan.

  Tämä sääntö antoi Daneel Olivawille oikeuden ja velvollisuuden ohjailla galaksin tapahtumia suuressa mittakaavassa. Sen avulla hän saattoi tarvittaessa sallia yksittäisen ihmisen vahingoittumisen, jos se oli välttämätöntä koko ihmislajin pelastamiseksi tai suojelemiseksi.   

  Asimov kuvaa tämän kehityksen päätepisteeksi, jossa ihmiskunta ylittää yksilökeskeisyyden ja teknologisen riippuvuuden uhat. Tässä tiivistelmä siitä, miksi ja miten Asimov tähän ratkaisuun päätyi.

  Asimov halusi ihmiskunnan tulevaisuuden Galaxia-nimiseen galaktiseen superorganismiin, jossa kaikki galaksin elollinen ja eloton aines; ihmiset, eläimet, kasvit, planeetat ja jopa kivet jakavat yhteisen tietoisuuden ja elävät täydellisessä harmoniassa. 

  Sarjassa alun perin Hari Seldonin luoma psykohistoria tähtäsi Toisen imperiumin perustamiseen. Tämän oli tarkoitus olla perinteinen, ihmisten hallitsema valtiorakenne, joka perustuisi tieteeseen ja järkeen. Tarinan edetessä Asimov kuitenkin osoittaa, että pelkkä matemaattinen ennustaminen ja perinteinen imperiumi ovat haavoittuvia arvaamattomille tekijöille (kuten mutantti Muulille)

   Sarjan huipentumassa (Säätiö ja Maa) paljastuu, että taustalla vaikuttanut R. Daneel Olivaw on ohjaillut ihmiskuntaa kohti Galaxiaa. Esivaiheena tälle toimii Gaia-planeetta, jossa kaikki on jo osana yhtä kollektiivista mieltä. Gaia ei poista yksilöllisyyttä kokonaan, mutta se poistaa ihmisten väliset sodat, itsekkyyden ja tuhon elementit, sillä jokainen yksilö tuntee muiden kärsimyksen kuin omansa.

  Asimovin perimmäinen filosofinen perustelu Galaxialle oli ihmiskunnan selviytyminen Linnunradan ulkopuolisista uhista. Niin kauan kuin ihmiskunta koostuu eripuraisista yksilöistä tai pelkistä teknisistä valtioista, se on haavoittuva muiden galaksien mahdollisille älykkäille ja täysin yhtenäisille lajeille. Yhdistymällä Galaxiaksi koko Linnunrata pystyy toimimaan yhtenä rintamana ja puolustautumaan mitä tahansa ulkoista uhkaa vastaan. Asimovin visio ihmiskunnan tulevaisuudesta ei siis ollut robottien hallitsema kone-imperiumi eikä myrskyisten sotien repimä Galaksi, vaan laadullisesti uusi evoluution askel, jossa tietoisuus laajenee yksilöstä universaaliksi eheydeksi.

  Kuva R Daneel Olivawista, ihmisenkaltaisesta robotista. Tekoälyn luoma. Ei sellainen, jonka olisin halunnut, mutta enemmän ihmisen näköistä ei tekis suostunut tekemään.

                            

  Olen tainnut jokusia kertoja aiemminkin blogeissani sivuta Isaac Asimovia ja erityisesti Säätiö-sarjaa. Johtuu siitä, että aihe on minulle läheinen. 

  Kiinnostukseni scifiin alkoi 1970-luvun puoliväli paikkeilla. Ensimmäinen genren teos minkä luin oli Ray Bradburyn Marsin aikakirjat. Tai ehkä se oli Arthur C. Clarken Lapsuuden loppu. Molemmat tullut luetuksi aika monta kertaa. Jos vuosia riittää, luen varmaan vieläkin. 

  Pian lavensin skaalaa, aloin lukea myös fantasiaa. Taru sormusten herrasta tuli ensimmäisenä kahlattua. Fantasiassa ja scifissä on samaa viehätystä, mutta scifi perustuu tieteeseen ja teknologiaa, siihen, että tapahtumat saattaisivat olla mahdollisia, fantasia taikaan ja yliluonnolliseen, eikä sisältöä todeksi pysty kuvittelemaan. Ainakaan suht. normaalilla päällä. Toki osa scifi-nimikkeen alla julkaistuista kirjoista on lähes puhdasta fantasiaa. 

  Vaikka tekoäly minuakin pelottaa, niin uskon, että ihmiskunta on sen verran viisas, että se pystyy pitämään tekoälyn hallinnassa. Vastakkaisista pyrkimyksistä huolimatta. Ehkä viimeaikaiset alan johtavien henkilöiden ulostulot saavat meidät tajuamaan, että pirulle ei kannata antaa... etc. Sillä jos tekoäly alkaa itse kehittää tekoälyä, ollaan luultavasti menossa mönkään, kohti vaarallista tulevaisuutta.

1878

  Tämä on blogi numero 1878. Ensimmäinen ponnahti ilmoille 17.8.2012, eli hieman yli 14 vuotta sitten. Koska tavoitteita olla pitää, niin yhdeksi voin asettaa blogin nro. 2000. 

  Tähän mennessä kirjoitettuja blogeja olen julkaissut keskimäärin 2,72:n päivän välein. Nopealla laskutoimituksella sain sellaisen ennusteen, että samalla tahdilla joskus ensi kesän lopulla nro. 2000 ilmestyy. Asia ei toki ole noin yksiselitteinen, sillä muuttujia on. Yhtenä jo tiedossa olevana, että tahti, eli ilmestymistiheys on ajan saatossa harventunut. Jos arvata pitää, niin ehkä vuoden 2028 alkupuolella tuo maailmaa niukkaakin niukemmin järisyttävä tapahtuma on edessä. 

  Prologin jälkeen asiaan. Minähän olen pian kuin Trump. Teetän tekoälyllä kuvia itsestäni. Ero Trumpiin on kuitenkin siinä, että en halua itseäni kuninkaaksi, jumalaksi, maailmankaikkeuden suurimmaksi voimaksi, enkä teetä kuvia egoa pönkittääkseni, vaan siksi, että tekoäly minua tiheään houkuttelee kokeilemaan. Tällä kertaa sorruin testaamaan, millaisen karrikatyyrin tekis tekee. 

  Tulos hieman ihmetytti, sillä olin käsittänyt karrikatyyrin hieman toisenlaiseksi. Tarkistin siis määritelmän, tekoälyltä tietysti.

   Liioittelu: Piirroksessa suurennetaan tai korostetaan tiettyjä piirteitä, kuten nenää, silmälaseja tai hymyä.

  Tarina: Kuva voi kertoa myös kohteen ammatista, tyylistä tai harrastuksista.

  Tarkoitus: Sen tavoite on naurattaa ja tallentaa henkilön olemus hauskalla tavalla.

  Ok, ehkä tekele on karrikatyyri.

  Tuollaisia asioita ChatGPT minuun on liittänyt. No, aika paljon on ihan oikein. Mutta karrikatyyrin määritteen mukaan liioittelua on. Kai se sitten naurattaa? 

  Koirien ystävä olen, mutta aika monen vuoden takaa on tekis kaivanut koiran. Ja ihan väärän rotuisen. Päätelmä: Tekoäly, kuten Trumpkin, ovat molemmat vajavaisia, eivät kaikkivaltiaita. Toinen enemmän, toinen vähemmän. Kumpi on kumpi? Riippuu vastaajasta. 

  Tekoälystä tavalliseen arkeen. Lauantaina oli tarkoitus hakea muikkuja savustettavaksi Arton paunetilta. Haneli kuitenkin soitti, sopimuksen mukaan, että ei antanut pyydys mujeita. Hän lisäsi, että he luultavasti vetävät päivällä nuottaa. Lupasi ilmoittaa tarkemmin. 

  Ilmoitus tuli. Yhden maissa alkavat potkia nuottaa Kiljusen venekopin rannasta. Minä sinne ajelin kahden jälkeen. Hieman myöhässä olivat, nuotta oli vasta juuri saatu veteen. 

  Yleisöä oli katsomassa kymmenkunta. Olivat Kiljusen Matin työpaikan porukkaa. Matti oli järjestänyt heille tapahtuman. 

  Kone nuottaa kiskoi lautalle. Vasta kun paulat tulivat rannalle, tarvittiin, koneenkäyttäjän lisäksi, miehiä hommiin. 

  Ei tullut muikkuja. Ei tälläkään pyydyksellä. Tuli kuoreita hatullinen, pari lahnaa, yksi hauki. 

  Jos olisin vanhan kansan valittaja olisin tuossa tilanteessa naukunut: "ei sitä ennen, 1970-luvun alussa, jiäty ilman mukkuloeta, ku myö Kiljusen Muikku-Martin kanssa nouttoo keloilla käsvoemin vejettiin, tervattuun puuvenneeseen nostetiin!"

  En naukunut. Kahdesta syystä. En ole vanhan kansan valittaja, eikä Marttikaan aina muikkuja saanut. Nykyisin on uudet värkit. Arto sanoi katselijaporukalle, että näin muikkuja teoriassa nuotataan. Ja tällä nuotalla on muutama vuosi sitten nostettu 1300 kiloa muikkuja yhteen vetoon!

  Minä hain veneestäni Artolle perinteeksi muodostuneen tuliaisen, Brandyputelin. Tällä kertaa, häveliäisyyssyistä, se oli apteekin paperikassissa. Sanoi, että tässä lääkettä syysflunssaan. Ei Arto Brandypulloa vailla ole. On kuitenkin mukavampaa ensi kesänä mennä muikkuja hakemaan sillä ei Arto ikinä maksua minulta halua. Tietysti siksi, että Haneli on mukana touhussa. Ja hyötyy Hanelikin tuliaisesta; Artolla on kuulemma tapana tarjota porukalle naukut, kun salista tulee yli sata kiloa.l

  Lähdin ajelemaan takaisin. 

                           

  Tähän päättyy 1878. 1879 tulee, kun on tullakseen. Lähden ulos. Taivas on ollut aamusta asti pilvetön, mutta vasta nyt alkaa aurinko nousta paistamaan pihalle.