Aamulla ennen seitsemää, kun oltiin lähdössä nostamaan eilen iltahämärissä lasketut verkot, näytti maisema tällaiselta.
Vartti siitä, H.H:n verkkojatan luona, oli sumu Korvensaaren edustalla haihtumassa...
...koillisen suunnalla se oli jo kokonaan poissa.
Kalansaalis oli niukka: Hannulle kolme ahventa, minulle kaksi. Osa oli hengissä, osa jo kankeana, mutta kaikki syömäkelpoisia. Pientä iltapalaa siis tiedossa.
Ahvenverkkoja laitetaan vasta ensi kuussa, odotellaan, että vesi kylmenee. Muikkuverkot on tarkoitus laskea huomenna.
Kun verkkoreissulla ympärilleen katselin, tuli mieleen, että kyllä täällä passaa sohlata, vaikkei kalan kalaa veneeseen nousisi. Kaverin lappaessa verkkoa puikkarille tyynenä aamuna, auringon kivutessa kuivattamaan usvanriekaleita, melko täydellisen hiljaisuuden vallitessa, ei katse kiinnity nousevaan verkkoon, vaan ihan muualle.
Illalla, juuri verkkojenlaskun jälkeen, alkoi Ylellä lähetys ULTRA BRAn stadionkeikasta. Hieman laajempi setti kuin Porissa, paljon massiivisemmat puitteet, hieman vähemmän yleisön kosiskelua välispiikeissä. Aikamoinen spektaakkeli. Omaan makuuni liiankin aikamoinen. Mutta kansalle, mitä kansa haluaa. Ja musiikki oli taattua ULTRA BRAata.
Mikäli minulta kysytään, saa pienemmälläkin rekvisiitalla ja esiintyjäjoukolla kunnon ryminää aikaa. Ei tarvita torvi- ja viuluryhmää, ei 400:n hengen kuoroa. Porissa Sting veti homman triolla. Toimi kyllä, vaikka ei Sting mikään paras esimerkki musiikkimaustani ole. Kaikki kunnia suurille spektaakkeleille, mutta oma makuni suosii yksinkertaisempaa lähestymistapaa. Toki on musiikkia ja musiikkia. Toinen tyyli vaatii esittäjiltään erilaisen lähestymistavan kuin kolmas. Ensimmäistä puhumattakaan.
Täällä, hiljaisuuden keskellä, odotellaan nyt vieraita. Huomenna pitää Anttolassa kaupassa käydä. Ja laskea muikkuverkot. Lähettää anovia viestejä säiden haltijoille. Se on tietysti onnenkauppaa. Säiden haltijat kun tuntuvat olevan aika ranttuja puhuteltavia, kovakorvaisia ylimyksiä, joille isompi kuva on tärkeämpi kuin hiljalleen vanhenevan pariskunnan vienot toiveet. Oletan. Vaikka isoa kuvaa on joskus vaikea hahmottaa. Vähän kuin hallituksen touhuissa.
Alla oleva kaveri on pyörinyt pihapiirissa monta viikkoa.
Käy tiissimässä paikat, vaikka ei mitään syötävää sille ole meidän toimesta saataville jätetty. Muutaman kerran olen riistakameran virittänyt, ja aina on supinpoika ilmaantunut itseään esittelemään. Aina vain yksi poikanen. Viime syksynä, kun omenia oli valtavasti, ramppasi useampikin supi niitä popsimassa. Nyt oli kolme omenaa. Ei aiheuta massaliikehdintää paikallisessa populaatiossa. Populaation kokoa en tiedä. Pesiä olen bongannut kaksi tai kolme. Yksi saattaa kyllä olla mäyrän koti.
Viikon kuluttua, tai oikeammin hieman reilun, alkaa syyskuu. Mustikat on saatu kerättyä. Sienet odotuttavat. Puolukka myös. Mikäs siinä. Odotellaan. Pyydetään kalaa, vaikkei mitään tulisi. Menee se aika niinkin. Se on ajan tapa. Eikä odottelu tapa. Tässäkään tapauksessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti