Ensin tapasivat isot pojat Trump ja Putin. Näytelmä an sich, kuvaavasti per se latinaksi. Sitten Trump tapasi Zelenskyin ja Euroopan isoja poikia, muutaman tytönkin, jopa Stubb oli messissä. Kuinkahan moni noissa tapaamissa läsnä olleista oikeasti uskoo nopeaan, tai edes nopeahkoon rauhaan? Tuskin kukaan. Vaikka aika moni sitä toivoo.
Trumpin Nobel-haaveet ovat kai sitä luokkaa, että hän, palkinnon toivossa, edes yrittää jotain saada aikaan. Putinin kanssa sovituilla ehdoilla on kuitenkin tulitaukoon, saatikka rauhaan, pitkä matka.
Meilläkin oli eilen tapaaminen. Pienempimuotoinen, mutta luultavasti antoisampi. Nimittäin Vilhusten täällä muutaman tunnin iltapäivällä istuksiessa ei juurikaan valehdeltu eikä katteettomia lupauksia esitetty.
Mukava oli vuoden kuulumiset vaihtaa. Ilmakin suosi; aamupäivän pilvet poistuivat, arska paisteli, oli sopivan lämmintä.
Vilhusen Pekan vene ei ole tällä haavaa vesillä, joten he tulivat autolla. Kun lähdin heitä hakemaan oli Luonterilta tulossa hinaaja vetäen piiiitkääää tukkilauttaa. Niin pitkää, että en muista koskaan ennen nähneeni. Ei mahtunut edes yhteen kuvaan, saatikka sitten vielä laiva.
Harvoin on viime vuosina lauttaa vetäviä hinaajia näillä vesillä näkynyt. Niillä pitkillä proomuilla ne tukkeja yleensä kuljettavat. Niitä näkee usein.
Ei muuten lautan vauhti päätä huimannut. Soutumies olisi ohi pyyhkäissyt.
Koska vaivojen valittelu on tässä iässä sallittua, niin valittelen. Tällä kertaa selkää. Se niukahti eilen. Joku väärä liike varmaan. Selkä ei istuessa, maatessa, kävellessä oireile, on kuin ei mitään. Mutta annas olla, kun pitää nousta tuolilta, sängyltä, kannolta, sohvalta, mättäältä, lauteilta, niin johan vihloo, ei meinaa kroppa oieta. Siksi siirrettiin täksi päiväksi aiottua mustikkareissua huomiseen. Jospa huomenna olisi parempi kunto.
Torstaina mennään taas käymään Hollolassa. Päiväseltään. Sitten odotellaankin jo ensiviikon tiistaina tulevia vieraita. Kaukaa tulevat; toinen Parolasta, toinen Australiasta. Kaukaisempi vieras ei näissä maisemissa ole ennen käynyt. Parin kyläilypäivän aikana pitää yrittää näyttää seudun parhaat puolet. Jos seutu ja sää ovat pelissä mukana. Parhaat puolet saattavat näyttää lähes ahterilta, jos vettä pieksää tuhottomasti. Eikä sienimetsässä ole lysti tallustaa kumipuvussa ja sydvestissä.
Sellaista maailmalla, sellaista maalla. Lopetan raporttini tähän kuvaan. Kuva kuvastaa loppukesän aamupäiviä. Ne monesti ovat pilvisiä, iltapäiväksi sitten taivas usein selkenee.
Ps. Kuva ei ole otettu 1960-luvun televisiosta. Onpahan muuten vaan tuollainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti