Sopivaa elokuun ilmaa pitää; ei liian kuumaa, ei liian märkää. Viikonloppuna taas alkaa satelemaan, näin ainakin povataan.
Elämä soljuu tasaisesti, ilman anomaliaa mennään. Normaalisti siinäkin mielessä, että metsäänmenokielto on taas voimassa. Koskien kantarellien poimimista, tietty. Sain kyllä poikkeusluvan. Pari päivää sitten keräsin pieniä kanttiksia, joista Hilppa teki pikkelsiä. Ja toinenkin myönnytys tuli tänään. Koska viimeiset sienet tulevat tänään syödyiksi, sain luvan käydä ennen sateita hakemassa jääkaappiin jonkin verran tuota herkkua.
Eilen kävin, koska metsäänmenokielto on rajattu kantarelleihin, tiissimässä, josko tatteja olisi poksahdellut, ruoskuja alkanut ilmaantua. Taatuille mestoille veneellä usmuutin. Yksi matoinen herkkutatti, kolme yli mennyttä haaparouskua bongasin. Ei ole vielä aika. Tarkkana kuin ketunpesällä kannattaa kuitenkin olla. Kun vaikkapa tatteja pasahtaa, niin niitä saattaa tulla vain yksi sykli. Vain nopeat elävät. Lähes sama juttu ruoskujen kohdalla. Toki voi käydä niinkin, että satokausi kummankin sienilajin kohdalla muodostuu pitkäksi. Tai sitten niitä ei tule näille seuduille lainkaan.
Olympiakisoja on tullut iltaisin seurattua. Kunhan ne loppuvat, on aika siirtyä pimeiden iltojen myötä studiohommiin. Puitteet on jo luotu, tekniikka onnistuneesti testattu. Tekniikka ei ole aivan uutta. Siitä tarinaa nyt.
Aikanaan vahempieni jäämistöstä löytyi valokuvien seurana kolme kelaa kaitafilmiä. Ei isä-Erkillä ikinä laitteita ollut. Enollani Ollilla muistaakseni oli. Tai sitten jollakin mulla tutulla tai sukulaisella. Joskus selasin netistä kaitafilmin digitoinnin hintoja. Aika kallista oli, varsinkin, kun ei ole hajuakaan, mitä keloilta löytyy.
Keväällä putkahti mieleeni, että ystäväni Kari "Kole" Kolehmainen on joskus jakanut Vanha Anttola kuvin-ryhmään joitain isänsä Einon ottamia kaitafilmipätkiä. Siispä puhelu Kolelle.
Kun Kari vastasi, kysyin, kuulumiset vaihdettuamme, kuinka hän on filmit digitoinut. Selvisi, että kotikonstilla. Hänellä on projektori. Filmit Kole videoi "lakanalta". Hän lupasi lainata projektoria minulle.
Kihulauantaina tavattiin. Sain projektorin pikakoulutuksen kera. Samalla saimme jättää auton Karin vanhan kotitalon pihalle. Hieno homma, sillä Anttola-cityn parkkipaikat ovat Kihujen aikaan kortilla.
Iltana muutamana otin projektorin esiin. Kelan asennus onnistui kivuttomasti. Heijasti kokeeksi filmiä iltahämärissä verannan vaalealle paneeliseinälle. Se alkoi venematkan kuvaamisella. Avokkaansalmelta Kiukuanselälle, Paajalansalmea Piskolan rantaan. Siellä vetreän oloinen (eletään 1950-luvun loppua tai 1960-luvun alkupuolta) isoisäni Aleksi kävelee laiturille vastaan.
Siihen lopetin. Tosiaan, kun kisat on kisattu, niin studiossa alkaa aherrus. Mielenkiinnolla odotan, mitä tuleman. Tai siis näkymän.
Keloista kahdessa ei lue mitään. Toivottavasti siinä, mitä hieman katsoin, on kuvattuna myös ihmisiä, Piskolan väkeä. Tiijä, vaikka pikku-Peppekin olisi päässyt filmille pällistelemään.
Kolmanteen on kirjoitettu "KAMALA". Oletan, että se ei tarkoita Kamala Harrisia. Ei, vaikka teoriassa se mahdollista olisikin. Kamala Harris on näet syntynyt 1964. Kamalasaaria se luultavasti tarkoittaa. Pyöriä-Kamala ja Kamalasaaret (iso, ja muutama pieni) kuuluivat siihen aikaan isoisälleni Pekka Karppiselle. Varmaan veneilyä niitten tuntumassa on kuvattu.
Oli miten oli, niin tiettyä historiaa keloilta löytyy. Ainakin minulle tärkeää historiaa. Studio odottaa.
Loppuun vielä eräs huomio. Monet tv:ssa tai radiossa haastateltavat ihmiset käyttävät ilmaisia tyyliin "itse olen sitä mieltä." Tai "minä itse olen sitä mieltä." Asian selväksi tekemiseen riittäisi "olen sitä mieltä." Itsensä tiedostamatonta tai tiedostettua korostamista? Tapa? En sentään ole kenenkään kuullut sanovan "minä itse henkilökohtaisesti olen sitä mieltä,"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti