Isot kisat puuskuttavat eteenpäin. Kovin vähällä katsomisella olen selvinnyt. Läkähdyttävän laajasta tarjonnasta huolimatta. Tai sen vuoksi. Ihan satunnaisia pätkiä on toosa ollut auki YLEN:n, TV5:n, Kutosen tai MAX:n kanavilla. Ainakin urheilulähetyksien vuoksi.
Ehkä, yleisurheilun nyt alettua, tulee hieman enemmän katseltua. Mutta ilman paineita. Ilman paineita eivät kaikki suomalaiset katsella voi. Viime vuosisadan urheilun pienestä suurmaasta uhkaa tulla nollan mitalin mitättömyys. Monen on pakko viimeiseen toivonkipinään asti kannustaa suomalaisia urheilijoita. Ihan kuin se se auttaisi.
Minä en mitalittomuudesta ole kovinkaan huolissani. Huolissani olen ihan muista asioista. Pitkää listaa en niistä ryhdy kirjaamaan. Riittää, kun aluksi mainitsee hallituksen linjan aiheuttama, tulevaisuudessa hallitsemattomiksi ongelmiksi muuttuva huonoimmassa asemassa olevien, nyt jo joitain keskiluokkaakin edustavien elinolojen kurjistuminen. Ilman enempiä erittelyjä.
Tai maailmantilan epävakaus. Kun Putinit, Trumpit, Netanjahut, Orbanit, lukemattomat muut maailmankirjoja omalla tavallaan lukevat, jylläävät vallankahvassa (Trump toivottavasti ei kuitenkaan), erilaiset terroristiryhmät syytävät kuolemaa siviilien keskelle, niin ei kovin hunajaiselta näytä.
Yksi juttu vielä. Kaiken aikaa näkee, kuinka nuoria haukutaan, vähätellään ja mollataan somessa. Koulutusta ajetaan alas, ja samat ihmiset, jotka roikkuvat X:ssä päivät pitkät jakaen paskapuheitaan, disinformaatioitaan, vääristyneitä maailmankuviaan ja toisinajattelevien maalituksiaan, vaativat närkästyksen rusotus poskillaan nuorille kännykänkäytön täyskieltoa koulussa.
Kun vielä näkee uutisia siitä, kuinka rippileireillä papeilla ja feikki-isosiksi tekeytyneillä ovat sormensa pelissä, niin mietti, ketä tässä maailmassa ei mitenkään parhaassa tulisi haukkua?
Vähän helepotti. Mutta ei paljon. Sen verran, että pääsen jutussa eteenpäin. Saaressa pärjäillään. Aina ei paista, mutta ei koko ajan sadakaan. Ruokalaskujen summat ovat aloittaneet pienenemisen, jokakesäiseen tapaan. Potut, tomaatit, kurkut, sipulit, kesäkurpitsat tulevat omasta pihapiiristä. Kun mieli alkaa sieniä tehdä, niin on lähdettävä pihapiirin ulkopuolelle. Kuten aamulla; kävin hakemamassa mustatorvisieniä tämänpäiväiselle aterialle. Nappasin koriin myös kantarellejä puolen korin verran. Oli otettava, en pystynyt isoja, kohta pehmeiksi muuttuvia sieniä mätänemään hylätä. Pihapiirin ulkopuolelle piti siis tallustaa, melkein sata metriä. Jos verkkoja veteen heittää, niin kalassa pysyy. Lähiruokaa. Ei käristy makkara grillissä, ei filee tuoksu. Kesäkurpitsa ja kaali, paprika ja maissi. Ne hyviksi grillissä tulevat. Ja vaikka omasta takaa ei noista saada kuin kesäkurpitsaa, niin edullisia loput ovat Lidlin vihanneshyllyssä.
Vielä pieni detalji omatarvepienviljelijöiden kauden tilanteesta. Kurpitsaa ollaan yritetty kasvattaa muutamia kertoja. Ei ole oikein ottanut tuulta alleen. Kukkii kyllä, alkuja pukkaa, mutta eivät kasva. Suurin kurpitsa on ollut toki tennispalloa suurempi, mutta ei oleellisesti.
Muutamaan vuoteen emme ole lainkaan kurpitsataimia istuttaneet. Nyt laitettiin yksi. Eri paikkaa, eli kasvulavalle. Saattoi olla oikea veto. Kukki, ja kukkii yhä, valtavasti. Pingispallon kokoisia alkuja on ollut runsaasti. Niistä liikoja, samoin kuin kuivamaan alkavia varsia, ollaan napsittu pois. Yksi vihannes on lähtenyt paisumaan. Se on nyt reilusti jalkapallon kokoinen. Odotamme innolla, millaisiin mittoihin se on syyskuun lopulla venynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti