TIETO

  Jokunen päivä sitten pohdiskelin kiehtovaksi kuvaamaani sanaa tie. Nyt alistan yhtä kiehtovan käsitteen tieto viiltävän analyysin, purevan pohdinnan,  perusteellisen tarkastelun, ikeeseen. Olletikin, kun suomenkielen verbi tietää on muodostunut sanoista  tie, tuntea tie.

  Platonin Theaitetos-dialogin perusteella tieto on hyvin perusteltu tosi uskomus. ”Tieto on valtaa”, ja ”tieto lisää tuskaa”. Siinäpä pari kliseetä alkuun ruodittavaksi. Molemmathan pitävät paikkaansa. Koska tieto on valtaa, sen avulla kiristetään ja saadaan hyötyä, etuuksia, työpaikkoja, poliittista asemaa. Sen saamiseksi urkitaan, varastetaan, kidutetaan, tapetaan, valehdellaan, jopa ääritapauksissa opiskellaan. Tietoa voi salata, pimittää, vääristellä, muotoilla levittäjänsä mielipiteitä vastaavaksi. Tuskaa tieto myös aiheuttaa; on monesti armollista olla tietämättä tietyistä asioista. Mitä et tiedä, sitä et murehdi.

Tiedon portaat ovat pitkät kiemuraiset

  Tietoa on maailma pullollaan, sen virta on valtaisa, ehtymätön, pidäkkeettömästi rönsyilevä, ainakin länsimaisessa demokratiassa. Tänä päivänä sitä pursuaa joka puolelta. Eri mediat, internet, sosiaalinen media suoltavat sitä kasvavalla nopeudella, mille kattoa ei tunnu olevan näköpiirissä. Nyt, kun tiedon saaminen on vaivatonta, tuntuu siltä, että ihmisen aivot alkavat sopeutua siihen, että mitään muuta ei tarvitse muistaa, kuin ainoastaan se, mistä tiedon pikaisemmin löytää. Vielä viitisentoista vuotta taaksepäin minäkin muistin lukuisan joukon puhelinnumeroita, pari pankkitilinumeroa, moniaita matemaattisia kaavoja. Nyt on hakemista omassa puhelinnumerossakin.

  Tietoa on monen moista; on tärkeää, on turhaa, on triviaa, on nippeli- sellaista. Tiedon voi hyväksyä, siihen voi olla uskomatta, tai siihen voi suhtautua skeptisesti. Mihin tietoon sitten voi/kannattaa luottaa? Se on tietysti jokaisen oma valinta. Ja meillä maan matosilla on niin erilaisia luonteita, katsantokantoja, suhtautumistapoja. On hyväuskoisia, on epäilijöitä ja kyseenalaistajia, on henkilöitä, jotka eivät usko kuin itseensä (näillähän on Kilimanjaron kokoinen ego), ja kanssamatkustajia, jotka eivät usko mihinkään. Mediasta tulvivaan tietoon tulee kaiken kaikkiaan suhtautua skeptisesti, samasta asiasta tai tapahtumasta kun saattaa tulla aivan vastakkaisia tietopläjäyksiä, riippuen tiedon lähteen poliittisesta, etnisestä, etc., kannasta.

  Mihin minä, Pertti Juhani, sitten uskon. Näin eläköitymisen kynnyksellä, kyynisyyden alati lisääntyessä, maailmankuvan hämärtyessä (vaikka tulevaisuuden kirkkaana haluankin nähdä), en usko aukottomasti juuri mihinkään. Uskon luonnontieteisiin omassa, ja omamme kaltaisissa, universumeissa. Jos on, kuten uskon olevan mahdollista, parauniversumeita, niin niissä luonnonlait varmaankin heittävät häränpyllyä. Uskon vakaasti, että emme ole maailmankaikkeudessa yksin; jossakin äärettömyydessä piileskelee lukuisia eri kehitysvaiheessa olevia sivilisaatioita, ja kehityksensä ensiaskeleita ottavia elämänmuotoja.

  Aluksi esille ottamieni parin kliseen lisäksi on lukuisa määrä muitakin tietoon liittyviä sanontoja. Tässä ja nyt mieleeni tulee ainakin agenttien käyttämien kevennysten äiti: Jos kertoisin sen sinulle, minun pitäisi tappaa sinut. Tai ainakin nuoruudessani viinatrokareille kuiskattu kysymys: Onks tietoo? Tulkoon kuitenkin jokainen autuaaksi uskossaan!

  Niinpä niin, kun tällä linjalle on lähdetty, taidankin seuraavalla kerralla pureutua ominaisuuteen taito.

Vaka vanha Väinmöinen, tietäjä iänikuinen. (Pinssi, Ruikun taidetta)