UNETON AAMU

  Aamuyöllä heräsin kolmen maissa. Kävin lorottelemassa, palasin sänkyyn. Unta en kuitenkaan enää saanut. Nousin ylös. 

  Liekö matkakuumetta. Pariisiin matka lähestyy. Vaikka ei kai näin kokeneella ja myötään reissaavalla matkakuumetta voi olla? Vastahan sitä viitisen vuotta sitten Ahvenanmaalla käytiin. Ai niin, sehän on Suomea. Jotain kymmenen vuotta sitten oltiin Virossa. Se oli laivamatka. Vaan ei siitä ole kuin 20 vuotta Barcelonan reissusta. Muutama vuosi ennen sitä Kreikassa. Kaiken pitäisi olla rutiinia. Silti mielen syöverissä pyörii ajatus siitä, onko kaikki tarpeellinen tehty, kaikkeen varauduttu.

  Onneksi meillä on oppaat matkassa; Anna ja Joni. Turvallisempi lähteä.

  Tiistaina sitten saaresta suunnataan kohti Vantaata. Buukattiin hotelli yöksi. Parempi niin kuin yöpyä Tiilikaisilla. Aikaiselle lennolle lähtö on varmasti tarpeeksi hektinen ilman meidän sähläystämmekin. 

  Hyvissä ajoin ollaan keskiviikkona Pariisissa, palataan lauantai-iltana. Airbnb:n kautta kämppä on varattu. Siinä kahdeksan kilsaa matkaa Pariisin keskustaan. Metroasema on lähellä. Cityn eteläpuolella, Seinen oikealla rannalla se sijaitsee. 

  Vilkaisin juuri sääennustetta. Keskiviikkona ja torstaina pientä sadetta, perjantai ja lauantai poutaisia. Lämpötilat samoja kuin täällä Suomessa vielä muutama päivä sitten oli; yöt kymmenen asteen paikkeilla, päivät hieman alle kahdenkymmenen. Huonomminkin voisi olla. 

  Kunhan keskiviikkona päästään majapaikkaan kotiutumaan, tehdään suunnitelma paikoista joissa käydään. Onneksi oppaamme ovat Pariisissa ennenkin olleet. Meille Hilpan kanssa on kaikki uutta. Ilmapiirin haistelu, kaupungin hengen aistiminen, ovat minulle lähes yhtä tärkeitä kuin kuuluisien turistikohteiden näkeminen. 

  Kun Luonterin tienoille palataan, on lokakuu jo kunnolla käynnissä. Siianpyyntiä, muikkuja välillä. Uikoot ahvenet myös verkkoon. Luultavasti ainakin jonkin matkaa marraskuuta täällä vietetään. Kun olosuhteet kotona ovat sellaiset, että ei tarvitse yhden vesipisteen turvin asua, Hollolaan siirrytään. Mieluummin täällä kuin rempan jaloissa. 

  Pidempään saaressa oleskeluun varauduin siten, että asensin vesijohtoon sulanapitokaapelin. Putken ulkopuolelle teippailin ja eristin tuulikaapin ja seinälle nousun matkalle. Myös pätkä maan alle riitti kuuden metrin kaapelista. 

  Nyt homma odottaa lopullista siunausta; soitin tutulle sähkärille. Hän tulee Pariisin reissumme jälkeen asentamaan vikavirtapistorasian. Mennään lain ja asetusten mukaan. Palovakuutus ainakin suhtautuu laupeammin mahdolliseen vahinkoon. 

  Nythän se heräsi Hilppakin aamukahville. On vissiin olevinaan kokeneempi matkailija, kun uni maittoi. 

  Aamunkajoa äskeisellä huussireissulla loppukuvaksi.

SYYSTYÖTÄ

  Ainaisten auringonlaskujen vaihteeksi kuvassa aamunkoi. Vähän myöhässä otettu. Tarkkaan kun katsoo, ovat ikiaikainen ja nykyaika rintarinnan.  

    Siitä ajatukset livahtivat isompien asioiden pariin, ihan kosmisessa mittakaavassa Niistä siis muutama sana ennen varsinaista aihetta. 

  Mikä siinä on, että ihmiskunta osaa aina sössiä kaiken. Ei mene hyvin Suomessa, ei mene hyvin missään pallollamme. Mietin, että oppiiko ihmiskunta koskaan käyttäytymään niin, että sivilisaatiotamme voisi kutsua sivistyneeksi? Vai hukkuuko koko laji oman typeryytensä mereen?

  Toinen kysymys. Maailmankaikkeudessa on varmasti muutakin älyllistä elämää omamme lisäksi. Ehkä jopa miljardeja erilaisia elämänmuotoja. Mitä muuta mieltä voi olla, kun ajattelee kahta tuhatta miljardia galaksia, niissä olevia olevia myriadeja tähtiä kiertolaisineen. Onko jossain muualla sellaisia olentoja, jotka ovat selättäneet vaikeutensa, selvinneet lapsentaudeista, kulkevat rauhaisasti kohti universumin hiljaista kuolemaa. Vai onko niin, että älyllisen elämän yksi perusominaisuuksista on älyttömyys?  Älyttömyys, minkä summa on viisautta suurempi. 

  Joskus kysymyksiä on helppo heittää, vastauksia vaikea saada. Jos näitä asioita Orpolta utelisi. niin vastauksena olisi, että meillä on hyvä hallitusohjelma. 

  Sitten päivän teemaan. Varsinaiset syystyö aloitettiin. Eivät syystyöt meillä kovin mittavia ole. Kasvimaan kääntäminen niihin tietysti lukeutuu. Joka kerta  iskeytyy lapion terä kiviin. Kasvaako niitä, nouseeko niitä uumenista? Onneksi ovat pääosin pieniä. Pari isompaakin jouduin ylös äheltämään.

  

  Kun minä maata käänsin, kiville kiroilin, Hilppaa kiskoi loppukesästä kasvimaan vallannutta maahumalaa pois. 

  Nyt on homma tehty. Keväällä uudet toimenpiteet. 

  Hilppa napsi vielä viimeiset tomaatit sisään kypsymään. On ollut niin hyvä syksy, että lähes kaikki tomaatit ehtivät kypsyä. Edellisinä kesinä on Hilppa tehnyt purkkitolkulla säilykkeitä vihreistä tomaateista. 

  Se oli aamupäivän rupeama. Iltapäivän rupeamaa ei tule. Tarkoita työrupeamaa. Löysästi otetaan, hyvissä ajoin saunotaan. Huomenna Mikkeliin. Ensi viikolla pidemmälle. 

HALLITUSOHJELMA KONTRA MEIJÄN OHJELMA

  Hallituksella on hyvä ohjelma. Sitä muistaa Petteri-boy tavan takaa  jankuttaa. No onhan se hyvä. Tietylle kansanosalle. Kyselyn mukaan siinä 55 % vastaajista on tyytymättömiä hallituksen toimintaan. 

  Meillä on myös hyvä ohjelma. Kyselyn mukaan vastaajista 100 % on tyytyväisiä ohjelmaan. Virhemarginaalia ei ole, sillä kyselyyn vastasivat kaikki (molemmat) ohjelman allekirjoittaneet. 

  En syvällisemmin ryhdy vertailemaa kahden ohjelman eroja. Sen verran kuitenkin, että kun hallitus painaa kuin juna ohjelmansa toteuttamista eteenpäin, välittämättä minkään tahon varoituksista, meillä on varaa antaa periksi, jos huomataan, että ohjelma ei toimi, ei sovellu olosuhteisiin, tai tuottaa jopa vahinkoa ja kärsimystä.  

  Pari esimerkkiä:

  Ohjelman mukaan meidän piti viime keskiviikkona, kun kävimme Hollolassa, jäädä kotiin muutamaksi yöksi, koska oli tarkoitus ajella lauantaina Espooseen yhdeksi yöksi. Näin olimme ohjelmaan kirjanneet, sillä vielä 11. 9. kotona rempan katselmuksessa käydessämme oli vallalla ajatus, että vesi toimiin asunnoissa normaalisti. Heti seuraavana päivänä. 12.9. tuli ilmoitus, että 16.9. alkaen tulee asuntoihin kylmää vettä ainoastaan yhteen väliaikaiseen vesipisteeseen. Remonttiohjelmaan oli tullut muutos tarkemmin erittelemättömistä syistä. 

  Muutos tuli myös meidän ohjelmaamme. Keskiviikkona kävimme Lahdessa ja Hollolassa, mutta ajettiin samana päivänä takaisin saareen. 

  Tänään piti lähteä aamulla kohti Espoota. Jo eilen tuli viesti, että mahdollisesti käynti peruuntuu. Tänään saatiin varmistus. Ei kannata. taas tarkemmin erittelemättömistä syistä, ajella etelään. Me siis rukkaamme ohjemaamme. Eikä siitä aiheudu muuta kuin hieman mielipahaa, sillä Iiristä ja Liisaa olisi ollut mukava nähdä. Toki Annaa ja Jonia myös. Hieman lohtua toi kuitenkin aamuinen videopuhelu. Puolentoista viikon kulutta päästään perhe Tiilikaisen kanssa yhdessä Pariisia valloittamaan. Otetaan niistä muutamista päivistä kaikki irti.

  Hallitus lyö päätään seinään, me rukkaamme suunnitelmiamme tilanteiden edellyttämiksi. Ymmärrän, että hallitusohjelma on hippusen laajempi kokonaisuus kuin meidän. Mutta me kykenemme näkemään, milloin joku asia on mahdoton, tai toteuttaminen on epäedullista. Eikä meille tarvitse edes asiantuntijoiden muistutella ohjelman vioista. Vaikka ei tarvitse hallituksellekaan. Hallitus ei kuuntele kuin heidän ohjelmaansa suitsuttavia asiantuntijoita. Ja asiantuntijoita tässä maassa riittää. 

  Lopetan. Tai lujautan vielä pari snadisti manipuloitua kuvaa. 

KURPITSAJUHLAN PROLOGI

  Tänään otettiin kurpitsa pois kasvupaikaltaan. Seurasi juhlallinen punnitus. Ensin Peppe vaakaan: 68 kiloa sotisovassa. Sitten Peppe ja kurpitsa: 77,5 kiloa. Mutta mie pyöristän, kalastaja Vaskisen tyyliin: tasan kymmenen kiloa!

  Ei olisi asiaa kilpailuihin. Paitsi yleisöksi. Ei kyllä kilpailuihin olla tähdättykään, eikä niihin katselijoiksi meno ole etusijalistan yläpäässä. 

  Ylpeitä ollaan joka tapauksessa. Ensimmäinen tennispalloa suurempi kurpitsa saatiin kasvatettua. Nyt se jälkikypsyy sisällä pari viikkoa. Sen jälkeen ravinnoksi. Ties vaikka halloweenkurpitsaksi asti ura huipentuu.  

  Aloitin käänteiskronologisen tarinan tästä päivästä. Tarina siirtyy aamuun. Käytiin Hannun kanssa nostamassa verkot. Liekö pitkästä aikaa pohjoiseen kääntyneellä tuulella osuutta, mutta verkkoihin oli molemmilla änkeentynyt paljon lahnanlinttejä. Pyydykset olivat ihan vakipaikoilla. Hannulla oli myös yksi ahven ja kaksi savustettavan kokoista lahnaa. Minulla kymmenen lintin lisäksi kaksi ahventa. 

  Hannu antoi minulla toisen isommista lahnoista. Meillä on täksi päiväksi kaalilaatiikkoa lounaaksi, mutta huomenna savustan lahnan ja ahvenet. 

  Kalamies Hannu nostaa verkkoaan nousevan auringon liekehtiessä kuvajaisessa. 

  Illalla laskettiin verkot, kuten fiksuimmat ovat päätellet. Eikä satanut, peukkua Forecalle. 

  Eilen soitin puoli kymmeneltä Juha R:lle. Tiesin, että hän oli mökillä. Koska minua oli jo pitkään ottanut pernaan Potinlahden laiturin tila, ja koska sääennuste näytti seuraavaa sadepisaraa vasta kello kolmeksi, niin kysäisin Juhalta, joutaisiko tämä laituria oikomaan. Juha lupasi tulla kolmen vartin kuluttua. Soitin myös Hannulle: Hänkin oli valmis hommiin, joten sanoin hakevani hänet pian. 

  Käppäilin rantaan, ja niinhän se, kymmenen minuuttia sen jälkeen, kun olin Juhalle uhonnut, että seuraava sade on vasta kolmelta, alkoi sataa, ravakasti ja isoilla pisaroilla. Onneksi oli vain muutaman minuutin kuuro. 

  Laituri saatiin hieman ryhdistettyä, mutta sotamiesneuvoston pikakokouksessa päätettiin, että ensi vuonna alkukesästä tehdään laiturille kunnon saneeraus. Se pitää pitää purkaa, että saadaan pohjaan uponneet jalat ylös, ja kasata uudestaan. Laiturin jatkamisestakin oli puhetta. Keväällä järjestetään uusi kokous, missä päätetään työn laajuus ja aikataulu. 

  Kun Hannun kanssa lähdettiin ajamaan kohti Avokkaansaarta, niin, totta kai, kasteli sadekuuro meidät. Forecan jo pohjamudissa olevat, mutta lauantaina hieman nostetta saaneet pisteet laskivat taas. 

  Loogisesti siirryn tässä käänteiskronologisessa blogissani lauantaihin. Aamulla Hilppa sanoi, että yksi kirjastokirja pitäisi palauttaa. Minä siihen, että eiköhän lähdetä viemään se Anttolan kirjastoon (omatoimi toimii). Ja että käydään samalla kiertämässä Sydänmaan retkeilyreitti. Se passasi Hilpalle. Päätimme soittaa naapuri-Hanniloille, josko he haluaisivat lähteä mukaan. He ilmoittivat, ilman isompia miettimisiä, että kyllä. 

  Rakokalliolla olin joskus poikasena käynyt, mutta eihän sinne silloin ollut edes kunnon polkua. Nyt oli parkkipaikka huusseineen, reitin varrella laavu nuotiopaikkoineen. Reitti on merkattu ja nuolilla opastettu. 

  Nykykielessä melko haastavaa on maasto. On kivikkoa, on jyrkkää nousua, jyrkkää laskua, ja yli puolet matkasta on polku täynnä ristiin rastiin kiemurtelevia puunjuuria. Ne ovat tietysti kosteina liukkaita, joten tarkkana pitää olla. 

  Maasto on vaihtelevaa, on synkkiä kuusikoita, ilmavia männiköitä, on suota, on lampia, on sammalettomaksi kulunutta tasaista kalliopulkua kivikkojen ja juurakkojen vastapainoksi. Ja tietysti Rakokallion. Se on kymmenen metriä syvä ja monta kymmentä metriä pitkä. Nuoruudestani sen muistin, ja muisti virkistyi paikalle päästyämme.

  Halkeama ei kuitenkaan ollut minulle hienoin paikka reitin varrella. Alla kuvissa oleva kallionseinämä oli upea! Päälle olisi ukkovaarien ollut hyvä perustaa linnoitus, mutta sellaista ei liene ole olemassa ollut?

  Kiersimme reitin vastapäivään. Aikaa kului varmaan reilusti yli kaksi tuntia, ja matka tuntui paljon ilmoitettua pituutta pitemmältä (5,1 km eräästä, 5,5 km toisesta lähteestä katsottuna). Se aika ei ollut hukkaan heitettyä. Hieno reitti, luonnon rauha. Ja Forecakin sai pisteitään hieman nostettua, sillä ennusteen mukaisesti ei satanut. No, ne pisteet menivät eilen. 

  Nyt olen pakittanut tarpeeksi. Kuka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään. Sitä paitsi ei vanha kovin vanhoja muista, eikä ainakaan muista muistella. Paitsi että vain vanhoja monet vanhukset muistelevat, koska eivät uusia muista. Omalla kohdalla menee siltä väliltä. 

STATISTIIKKAA 13. PÄIVÄNÄ

   Kun on kyllästynyt tuijottamaan kehnonpuoleisia tv-sarjoja, kun lukeminenkaan ei oikein maita, kun ilta pimenee, ja lähimmälle valaistulle, itseasiassa minkäänlaiselle, kuntopolulle on matkaa 25 kilsaa, niin vaihtoehtona on kirjoittaminen. Joten pieni katsaus statistiikkaan on paikallaan. 

  Jos ihminen käyttää hampaitten huoltoon saman verran aikaa kuin minä, eli 5 minuuttia harjauksineen, hammasväliharjoineen, hammaslankoineen, aamuin illoin, ja tekee sen nelivuotiaasta sanotaan nyt vaikka kahdeksankymppiseksi asti, niin elämästään tämä ihminen käyttää hampaitten puhdistukseen aikaa tuommoiset 193 päivää, eli reilun puoli vuotta. 

  Tuo sama kuvitteellinen henkilö käyttää aikaansa aamupalan, lounaan ja  illallisen + parin kahvittelun parissa päivittäin puolitoista tuntia. Hän tulee elämänsä aikana nauttineeksi pöytien antimista lähes viisi vuotta. Eikä tässä laskelmassa ole otettu huomioon pitkiä lounaita. 

  Sama luojanluoma saattaa katsella toosaa kaksi tuntia (mikä on sentään kohtuullista) päivässä. Hän tulee sohvaperunoineeksi tällöin  kuusi vuotta ja neljä kuukautta. 

  Tarinan ihminen on nykyajan lapsi, vasta teini-ikäinen. Hän tulee räpläämään kännykkäänsä seitsenvuotiaasta kasikymppiseksi keskimäärin 6 tuntia päivässä? Lähes 19 vuotta! Ihme on, jos ei niskat ole kyssässä jo nelikymppisenä. 

  Tämä sukupuoleton Meikäläinen nukkuu myös. Säännöllinen elämäntyyli, hyvät unenlahjat. Kahdeksan tuntia vuorokaudessa unia vetelee hän. Vauvasta 80. syntymäpäiväänsä, mikä on tässä tarinassa hänen kuolinpäivänsä. 26 vuotta ja seitsemän kuukautta, likimain, tulee hän hirsiä vedelleeksi. 

  Tässä vaiheessa voidaan havaita, että kuvitteellinen olentomme tulee käyttäneeksi 80 vuotta kestävästä elämästään yllämainittuihin toimintoihin suunnilleen 52 vuotta. Koulua on käynyt, opiskellut, työtä tehnyt hän, harrastukset oman aikansa vieneet. Niille onkin jäänyt aikaa 28 vuotta. Siihen janaan  mahtuu myös mahdolliset toimettomana kädet selän takana pasteerailut, kolmiloikan hyppelyt, tansseissa käynnit, kulttuuritapahtumat, heilastelut, pahat tavatkin, jos ne kohtuullisia ovat. 

  Mitä tämä melko löyhin perustein tehty laskelma meille kertoo? No ainakin sen, että kännykänräpläykseen käytetystä ajasta voisi mielihyvin siirtää suuren osan harrastuksille, kulttuurille, tai vaikkapa pahoille tavoille, jos ne eivät kovin pahoja ole.

  Olisi vissiin ollut fiksumpaa tuijottaa toosaa, tai lukea, vaikka sivut tahmaisilta olisivat tuntuneet. Asiaa kun tarkemmin funtsii, niin valaistu lenkkipolkukaan ei olisi hullumpi, ei ainakaan tätä juttua. Hullumpi. 

  Kuva vielä puuttuu tästä sopasta. Eilen suruvaippa ja kukkakärpänen viettivät jatkuneen kesän hetkiä miettimättä sitä, tuleeko nyt aika oikein käytettyä.

TARKASTETTU, HYVÄKSYTTY

  Onneks ei ole koiraa. Trump, mies, joka ei koskaan valehtele, meille totuuden paljasti: maahanmuutajat syövät kunnon ihmisten koirat, kissat ja muutkin lemmikit. No, ei ole meillä koiraa ollut pitkään aikaan, ei kissaa ikinä, eikä muitakaan lemmikkejä. Enkä toisaalta usko, että jos Avokkaansaaressa olisi maahanmuutajia, he lemmikkejä suihinsa napsisivat. Eivätkä Hollolassa, tai Suomessa, tai Springfieldissäkään. Taisi Trump, vastoin tapojaan, puhua palturia. Oikeastaan noita valheita livahtaa väittelyssä enemmänkin. Mutta ainoastaan kolmisenkymmentä, faktantarkastajien mukaan. 

  Tarkennus edelliseen. Onhan meillä koira. Supikoira. Viimeöinen kuva paljastaa, että omenavaras on kuitenkin supi, eikä mäyrä. Tää supilta näyttää, sen tiedän mä itsekin. 

  Eilen käytiin Hollolassa tarkastamassa putkiremontin tilanne. Kaikki oli mallillaan; suojaukset kunnossa, alakerta purkutyön jäljiltä siivottu. Urakoitsijan edustajat, suunnittelija, valvoja, isännöitsijä ja taloyhtiön puheenjohtaja kiersivät asunnot. Hieman tulee muutosta runkolinjan paikkaan, siitä hieman lisäkustannusta, mutta selkeästi järkevä ratkaisu. 

  Selvisi myös, että voidaan ensi viikolla muutamaa yö kotona asustaa. Vesi pelaa kaiken aikaa, koska vanha runkolinja on käytössä siihen asti, kunnes uusi on tehty, ja vesipisteitä aletaan yhdistää siihen. 

  Eihän siellä kovin mukavaa ole oleilla, kun keittiö, pesuhuone ja vessat ovat tyhjinä. No, muutama päivä menee vaikka aidan vitsaksena. 

  Rempan tilanne siis tarkastettu ja hyväksytty.

  Tänään vesoskelin aamupäivällä rantaa laiturilta Saukonsaloon päin. Vuodessa työntää miehenmittaista vesakkoa. Joka syksy sen olen vesonut. Kuvassa ei tosin näy kuin kaisloja, mutta  pajua, haapaa ja leppää sen lomasta työntyy. 

  Kun sain rannan niemeen asti vesottua, hain moottorisahan, ja kaadoin muutaman pihlajan. Yksi oli ihan mahtipihlaja. Mitähän siitä saisi tehtyä? 

  Polttopuita en pihlajista kuitenkaan tee. Ovat niin sitkasta halottavaa, kun on yleensä  vielä kasvavat kierteelle. Jääkööt metsään makaamaan. Kyllä niihin asukkaita ilmestyy, kun alkavat maassa lahoamaan. 

  Huomenna taitaa vähän sadella, mutta illansuussa poutaantuu. Vissiin? Ahvenverkot naapurin kanssa lasketaan. 

  Tänään, ahvenia odotellessa, syödään tatti-, tofu-, sipuli-, paprika-, chili-, kesäkurpitsa-, porkkana-, nuudelivokkia. Valmistettu tyyliin "pappilan hätävara". Terveellistä. 

MITÄ PUUTTUU?

  Meille on riittänyt koko kesäksi katseltavaa YLE:n ohjelmissa. Sarjoja on tullut sen verran, että Areenalta niitä tuijotettu. Tietysti myös arkisin obligatorinen Emmerdale on kuulunut listalle. 

  Pari päivää sitten huomattiin, että Areenalta ei enää oikein löydy katsottavaa. No, tietysti löytyy, sellaistakin, mitä ei ole katsottu, mutta tiedätte, mitä tarkoitan. 

  Siispä selaamaan muita suoratoistosovelluksia. Netflixiltä rävähti heti ehdotus: Täydellinen pari, nro 1 kymmenen katsotuimman sarjan listalla. No, katsotaanpa. 

  Nyt se on katsottu, kaikki kuusi jaksoa. Sarja sijoittuu Nantucketin saarelle Massachusettsin osavaltion edustalla muutaman kymmenen kilomerin etäisyydellä mantereelta. Juoni on lyhyesti seuraava: Varakkaan perheen omistamalla hulppealla huvilalla vietetään perheen kolmesta pojasta keskimmäisen häiden kenraaliharjoitusta päivää ennen itse tapahtumaa. Tietysti ei häitä tule, sillä kaaso murhataan. Katsokaa itse loput, sillä tarinan tarkoitus ei ole kertoa minkään jenkkisarjan juonta. Tarinan tarkoitus on kertoa, että vaikka noissa ökyrikkaita käsittelevissä jenkkisarjoissa tuntuu ihmisellä olevan kaikkea, niin ei heillä sittenkään ole. Ei vaikka on rahaa, omaisuuta, palvelijoita, ties mitä. Ja porvariston hillittyä charmia. 

  Me olemme Mikkelin Anttolaan kuuluvalla Saimaan saarella. Meilläkin on kaikkea. Meillä on taloudenhoitaja, kaksi kokkia, toinen loihtii herkullisia aterioita, suussasulavia leivonnaisia, toinen on erikoistunut grillaukseen ja savustukseen. Meillä on siivoojia ja puutarhureita, kaksi kumpiakin, talonmies, remonttimies, metsuri, kalastaja. On marjastajia, on sienestäjiä. On autokuski ja hänen varahenkilönsä, on veneenkuljettaja, myös varahenkilö tälle. Tiettyyn rajaan asti meillä on sähkäri, putkimies, it-asiantuntija, parturi sekä mani- ja pedikyristi molemmille.

  

  Mitä meiltä puuttuu? No, ei saarella ole lentokenttää, eikä meillä yksityissuihkaria. Eikä toki rahakaan kuin juuri tarpeelliseen. Murhia, tai muita vakavia rikoksia ei myöskään ole.  Eikä ole ollut. Ei edes Rosmo-Hulkkosen tai Jussi Venäläisen aikoihin. 

  Ei meillä lainkaan ikävä ole lentokenttää, suihkaria, murhia, tai vakavia rikoksia. Joten ei ei täältä mitään oleellista puutu. Mielipide on tietysti mielipide, ja sen voi joku kyseenalaistaa. Sellainen ei ole kohta kymmentä eläkekesää Etelä-Savon Mikkelin kaupungin Anttolassa, Avokkaansaaressa, Saarelan tilalla, viettänyt. 

  Jos joku päättelee tässä vaiheessa, että allekirjoittanut on melko tyytyväinen elämäänsä, niin hän on oikeassa. Ainakin tällä hetkellä olen. Mielilalat ja aatokset elävät, mutta en kyllä synkkinä hetkinänikään haluasi asustaa mahtihuvilassa Nantucketissa.  

  Laitan kuvan, mistä löytyy koko Saarelan tilan henkilökunta. 

  No oliko se sarja hyvä? Katsottiin, mutta kansakouluasteikolla ehkä 6½. Kiusallkin kerron, että oltuaan ihan pihalla, selvittivät poliisit lopulta syyllisen, epäiltyään sitä ennen suunnilleen jokaista paikalla ollutta. Samalla selvisi perheen, ja vähän muidenkin, tarkkaan varjellut salaisuudet. Eli mitään uutta Atlantin aalloilta.